Terveisiä syyllistäjille!

Posted on Updated on

Olen 27-vuotias nuorimies, joka tavoittelee aikalailla samoja asioita kuin muutkin: yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta, oman elämän päämäärien toteutumista. Tällä hetkellä olen työtön, yritän opiskella ja olen masentunut. Nähdäkseni olen varsin tyhjän päällä, ja sellaista elämäni on ollut kovasta yrityksestäni huolimatta. Omat lähtökohtani ovat aina vaikeuttaneet tätä kaikkea. Alkoholistisesta, sota-aikojen vammauttamasta perheestä tulevana, koulukiusattuna ihmisenä asetelmani eivät ole läheskään samat kuin monilla, vaikka usein kai haluttaisiin ajatella yhtäläisiä mahdollisuuksia.

Koen usein, että minun täytyisi elämässäni saavuttaa jokin tietty rima tullakseni hyväksytyksi. En ole siinä onnistunut. Tämä ajaa minut ajoittain epätoivon partaalle, kun katson miten lähipiirissäni olevat rakkaat ihmiset kärsivät aivan samasta kuulumattomuuden tunteesta. Tätä kipeää lisää tuntemattomien ihmisten ymmärtämättömyys ja piittaamattomuus asioideni tilasta. Yleinen näkemys kaltaisestani ihmisestä on, että olen juopotteleva, tyhjäätoimittava syöpäläinen. En ole ikinä ollut kovassa humalassa, ja ajoittain lamaannuttavasta masennuksestani huolimatta jaksan kuntoilla ja pitää kehostani huolta sekä harrastaa. Rahaa minulla ei paljon ole. Suuri osa menee ruokaan ja laskuihin.

Kaiken raskautta lisää, että joka puolelta minua kohtaan syötetään ajatusta siitä, miten en ole nykytilassani minkään arvoinen eikä minulle liioin sanota, milloin tuo arvo löytyy. Minun on vain yksinkertaisesti yritettävä lähes yksin ja vähillä voimillani saada jonkinlaista merkitystä elämääni, samalla kun kohtaan lähes kaikkialla välinpitämättömyyttä. Olen huomannut jopa töissä ollessani, etten oikeasti kuulu mihinkään. Suurelle osalle ihmisistä olen ilmaa, omassa asunnossani värjöttelevä tuntematon haamu, ennemmin resursseja syövä ”sosiaali-tatu” kuin oikea ihminen, jolla on haaveita, toiveita ja haluja elää onnellisesti.

Minulla on edelleen kaikesta huolimatta suuri tarve päästä ”pinnalle” ja olla jonkinlainen toimiva osa tätä ihmisyhteisöä. Haluaisin vain, ettei minun tarvitsisi kamppailla jokaisesta päivästä niin paljon, ja että voisin antaa toisille ihmisille hyvää siitä hyvästä, mitä itse saan. Enkä halua liittyä syyttäjien kuoroon – tiedostan, että ne ihmiset, jotka kykenevät puhumaan niin ikävästi toisen ihmisen köyhyydestä ja kurjuudesta eivät vain kykene tai ymmärrä sen elämän taustoja, jota elämä siellä pohjalla on.

Hyvin pitkään olemme yhteiskuntana eläneet niin, että me olemme kiristäneet vyötä, kestäneet ja sulloneet pahaa olomme kauas sisimpäämme. Sukupolvi sukupolvelta tuo asenne on tuottanut tulosta: me voimme kaikki pahoin, niin köyhä kuin rikaskin. Haluamme etsiä syyllisiä pahalle olollemme ja haluamme, että ne syylliset olisivat helppoja, yksinkertaisia ja keveästi ratkaistavia. Tästä ajattelutavasta syntyvät stereotypiat mitään tekemättömistä pummeista. Tämä syrjäytyneiden leimaaminen on verrattavissa mihin tahansa ihmisen arvon sortamiseen, emme näe enää kärsivien tuskaa ja elämisen haasteita, vaan inhottavia sossupummeja. En todellakaan usko, että on olemassa ihmistyyppi, joka toimisi vain, koska haluaa haaskata yhteiskunnan varantoja. Useimmiten kaikki kumpuaa siitä, että on niin paha olla, ettei tiedä mitä elämällään tekisi ja haluaa löytää jonkinlaista levollisuutta ympäristössä, jossa on vain tuomitsemista ja syyllistämistä.

Haluaisin pyytää ihmisiltä, etteivät he tuomitsisi toisiaan suoralta kädeltä. Kaltaisteni vähävaraisten ja eksyneiden olisi koettava elämässään hetkittäin, että heillä jokin paikka olla olemassa. Miten se toteutetaan, on lopulta meidän jokaisen omassa vallassa. Keveästi siirrämme vastuun omasta solidaarisuudestamme ja ystävällisyydestämme instituutioille ja huolehtijalle, joiden olemassaolo on toki tärkeää. Minusta kaiken lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla se, että voimme yrittää yksilöinä itse suhtautua lämmöllä ja avarakatseisuudella niihin heikompiosaisiin, joita elämässä kohtaamme. Siksi kirjoitin tämän: tavoittaakseni ihmisiä ajattelemaan paremmin toisistaan ja toimimaan paremmin toisiaan kohtaan.

Terveisin,
Matti

Kuva: Pekka Ojaniemi
Kuva: Pekka Ojaniemi


Ylläpitäjien terveiset
: Yllä oleva kirjoitus on lukijan kommentti edelliseen blogipäivitykseen. Halusimme hänen luvallaan tuoda kuuluvaksi lukijan äänen, joka kertoo, miltä jatkuva syyllistäminen tuntuu.

Seuraavassa blogipostauksessa siirrymme uusiin aiheisiin ja hyppysissämme saavat kyytiä byrokraattien viestintätaidot.

Advertisements

14 thoughts on “Terveisiä syyllistäjille!

    Tati Helsingista said:
    21.12.2013 12.47

    Hei Matti, kiitos hyvasta kirjoituksesta ja jaksamista sinulle. USAssa asuneena samansuuntaisia ajatuksia Inkan kanssa: vaikka en missaan nimessa lahtisi korvaamaan julkista sektoriamme vapaaehtoistyolla, yksilon nakokulmasta vapaaehtoistyosta tai muusta yhdistystoiminnasta voi loytya se samanhenkinen yhteiso ja yhteenkuuluvaisuuden ja tarkoituksellisuuden tunne, jota jokainen meista kaipaa. Toivottavasti Matti loydat oman polkusi, kuuluu siihen sitten tamantyyppista toimintaa tai ei. Joulumielta kaikille toivottaen Tati Helsingista

    Korppi said:
    19.12.2013 21.29

    Hei, kiitos rehellisestä kirjoituksesta Matti! Jaoin tämän Korppiradio sivulla, koska teimme juuri aihetta sivuavan ohjelman. Jos sua kiinnostaa mistä puhuimme, niin meidän nettisivuilta löytyypi ohjelma.

    Inka Ritvanen said:
    19.12.2013 3.58

    Palaan tuohon Teijan kommenttiin ja anonyymin vastaukseen: Vaikka meidän ei missään nimessä kannata ottaa oppia USAn talous-, koulutus-, (maanpuolustus-, rakennus-, kierrätys- jne,) systeemistä, niin jotain opittavaa kuitenkin on, ja se on juuri tämä (olen tällä hetkellä kuudetta kuukautta tutustumassa USAn koulutusjärjestelmään ja kulttuuriin) auttamisen ja kohteliaisuuden kulttuuri. Siihen kuuluu mm. jokapäiväinen, arkinen toisten huomioonottaminen: Kaikista nolointa on olla tyly. Näin se vain on. Ihmiset kenties ajattelevat kuka mitäkin, mutta ulospäin vain ei olla epäkohteliaita. Piste. Ja tästä vain seuraa, että jokapäiväinen elämä on mukavampaa, ja avun pyytäminen ja neuvojen kysyminen on helpompaa, kun ei tarvitse pelätä saavansa tylyä vastausta.

    Ja sitten se, mistä tuossä ylhäällä oikeasti kirjoitettiin: Täällä yhteisöllisyys ja toisten auttaminen on paljon yleisempää ja kuuluu kulttuuriin, toisin kuin Suomessa, missä ”jokainen huolehtii omista asioistaan.” Suomessa jos on yksin, niin todellakin on yksin. Täällä jokainen (pieniä, mutta kuuluisia poikkeuksia lukuunottamatta). kuuluu johonkin yhteisöön – yleensä johonkin uskonnolliseen tai urheiluseuraan, mutta monet harrastavat musiikkia, poliittista toimintaa, tai jotain vapaaehtoistoimintaa. Yleensä siihen kasvetaan pienestä asti, perheen kautta, mutta jos ei, niin viimeistään koulussa lapset laitetaan iltapäiväkerhoihin ja tekemään erilaisia projekteja. Tämä on siis sääntö, ei poikkeus.

    Ja tosiaan, useimmissa high schooleissa community service -kurssi on pakollinen. Jos se on vapaaehtoinen, siitä saa jatko-opintopisteita. Näin siis jokainen nuori on saanut 18v täytettyään kokemuksen johonkin kuulumisesta, työskentelemisestä jonkun yhteisen asian eteen, ja toisten auttamisesta. (community service voi olla mitä vain läksyavusta Pelastusarmeijan varastoapulaiseksi tai löytöeläintalon avustajaksi; mitä vain).

    Olin tilaisuudessa, missä n. 15 nuorta kertoi kokemuksistaan vapaaehtoisprojekteissa. Tilaisuus oli uskomaton: Nuorten puheet olivat täynnä kiitollisuutta, että he olivat saaneet olla mukana näissä projekteissa. Kukaan ei sanonut, että työ olisi ollut raskasta, vaan kaikki kertoivat, mitä HE olivat SAANEET työltä – osa löysi tulevaisuuden unelma-ammattinsa, joku sai itsevarmuutta, sosiaalisia taitoja, oppi viittomakielen, sai ystäviä jne. Kaikki vakuuttivat, että jatkavat tehtävissä, saipa siitä itselle pisteitä tai rahaa, tai sitten ei. Näiden nuorten vanhemmat olivat myös tässä illassa ja he taputtivat puhujille ja olivat pakahtua ylpeydestä kuunnellessaan lapsiaan (jotka ulospäin näyttivät kuka miltäkin, nörtiltä, hopparilta, rastahipiltä, muotikuvaston mallilta..)

    Tätä kaivattaisin Suomeen. Tällaisessa kulttuurissa kasvaneen ihmisen on paljon helpompaa auttaa muita ja esim. puhua tuntemattomille, koska sitä on harjoiteltu. Heillä on myös kokemus siitä, kuinka hyvä olo toisten auttamisesta tulee, jolloin tuo auttamismoodi jää päälle. Ja yhdessä tuon kohteliaisuus-normin kanssa jokapäiväisestä kauppareissusta, bussimatkasta tai vain kadulla kulkemisesta tulee hyvä mieli, kun toiset tervehtivät ja juttelevat vieraillekin.

    Miten tuollainen kulttuuri voitaisiin luoda ilman, että vapaaehtoistyöläiset ”veisivät” työpaikat palkansaajilta, on tietenkin suuri poliittinen haaste. Mutta kaiken sen hyvän vuoksi, mitä se toisi tullessaan, ei kannata vastustaa sitä sillä varjolla, että malli tulee Yhdysvalloista, tai koska siihen liittyy riskejä. Riskit pitäisi ehkäistä – kuinka, en ainakaan nyt osaa itse sanoa. Mutta opettajana tiedän, kuinka Suomen nuoret kaipaavat ystävällisempää ja yhteisöllisempää kulttuuria.

    Kuten Mattikin kirjoitti, raha tai sen puute ei ole pahinta, vaan se, ettei kuulu mihinkään eikä tunne itseään hyväksytyksi.

    Matti: Toivotan tosi paljon voimia ja onnea! Pohjalta pystyy nousemaan, ja voi hyvinkin ola, että joku kaunis päivä olet vahvempi ja viisaampi kuin kukaan kommentoijistasi – tuomitsijoitasi vahvempi olet jo nyt.

    Matti said:
    18.12.2013 4.23

    Kävin lukemassa asiasta tullutta keskustelua ja ajatuksia nyt ensimmäistä kertaa kunnolla. Olin sikäli positiivisesti yllättynyt millaisia ajatuksia tästä oli syntynyt. Se loi tunnetta siitä että on olemassa ihmisiä jotka oikeasti pystyvät sisäistämään ja käsittämään asioita joita tuossa jaoin. Se on nykyelämässä valitettavan harvinainen tunne! Voin sanoa että pyrin kyllä tekemään omalla tasollani sitä pientä hyvää toisille mihin kykenen. On vain vaikeaa kun niitä kuvioita joutuu tekemään paljon itse ja tyhjästä, tai siltä se useimmiten tuntuu.

    Minusta tuntuu kamalalta ajatella, että ihmisten terveydenhuolto henkisellä pohjalla jää niin suuresti heille itselleen. Tottakai tarjotaan lääkitystä ja mahdollisesta terapiaa, enkä suinkaan väitä ettei niistä olisi hyötyä. Mutta vaihtoehtojen määrä näiden ulkopuolella näyttää suppealta, ja moni päätyy sitten lääkitsemään perisuomalaisesti viinalla. Se on sellainen joko/tai – tilanne, jossa olet joko sisällä tai täysin ulkona.

    Tilanne on oikeasti todella hirveä siinä miten ihmisten pohjimmainen ihmisarvo on niin hukassa ja sitä lytätään vielä enemmän. Se tuottaa suunnatonta inhimillistä kärsimystä, jota moni koettaa hoivata pitkälti yksin.

    – Matti

    Sivula Tero said:
    10.12.2013 6.39

    Ns, kapitalistinen yhteiskunta tarvitsee työttömiä ja syrjäytyneitä tasapainen vuoksi, täysityöllisyys romuttaisi järjestelmän, tämän vuoksi köyhien ja syrjäytyneinen auttamiseksi ei tehdä mitään, koska se vain pahentaa tilannetta ja erityisesti suuromistajien etua. Ikävä kyllä, maailma on niin sairas. Itse olen ollut yli 20-vuotta ns. onnistuneiden joukossa ja aivan samaa paskaa sekin on kuin käyhänä oleminen, (sekin on koettu). Tavalla tai toisella myyt sielusi rahalle ja vallalle…

    Leena said:
    19.11.2013 11.30

    Mielestäni päättäjät eivät osaa tai halua tarttua oikeasti työttömien ja vähävaraisten asiaan. Päättäjät eivät halua nähdä heitä tuntevina ja inhimillisinä ihmisinä, koska silloin heidän olisi pakko tehdä asioille jotain. He sulkevat silmänsä, ettei heidän tarvitse nähdä mitä työttömänä tai vähävaraisena oleminen on. TE-toimistoissa tulisi olla inhimillinen ja kannustava ote siellä asioiviin ihmisiin. Työttömät ovat ilman työtä, mutta he ovat samanlaisia ihmisiä kuin kuka tahansa ihminen. Tilanne ei parane yhteiskunnassa, ennenkuin ihmiset todella alkavat nähdä jokaisen arvokkaana ja suurenmoisena ihmisenä. Jokaisen ihmiset silmät alkavat loistaa, kun häntä kohdellaan arvokkaasti ja hän tuntee, että hänen elämällään on merkitystä. Sekä päättäjille, että kanssaihmisille toivoisi asennemuutosta, että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla täällä.

    Naja Naja said:
    18.11.2013 21.47

    Hienoa lukea miten joku osaa ja jaksaa pukea nämä tunteet ja ajatukset sanoiksi. Monet ovat niin voimattomia ja lamaantuneita, etteivät saa aikaan mitään vaikka haluaisivatkin. Ne joilla ei koskaan ole ollut kokemusta siitä mitä on olla köyhä ja yhteiskunnan silmissä verorahoja kuluttava loinen, eivät kykene ymmärtämään miten vaikeaa ylöspääsy voi olla. Valitettavasti valtaosa näistä hyväosaisista ei edes halua ymmärtää. Kun kelkasta on kerran pudonnut, takaisin on todella vaikea päästä.

    Kaikkea hyvää Matille ja olipa mukava huomata miten fiksuja kommentteja kirjoitus on saanut. Toivottavasti tämä tavoittaisi muutaman päättäjänkin ja saisi edes hieman miettimään miten pienestä kaikki on kiinni ja miten erilainen elämä voi olla saman luokan Villellä ja Kallella.

    Mari said:
    17.11.2013 23.01

    Suomessa tehdään vapaaehtoistyökin vaikeaksi, työtön voi menettää tukensa vapaaehtoistyön takia.
    Päättäjien järjen riemuvoitto. Olisi tärkeää, että työttömät eivät syrjäytyisi täysin neljän seinän sisälle. Saisivat säännöllisellä, vaikka vapaaehtoistyöllään rutiinia ja sosiaalisuutta elämäänsä.

    Salla said:
    17.11.2013 15.24

    Hei Teija ja tekstin kirjoittanut Matti! Kyllähän Suomessa on jo ihan mahtava vapaaehtoistyökulttuuri, Suomihan on yhdistyksien luvattu maa. Varmasti jokaiselle löytyy jotakin mielekästä tekemistä ja samanhenkisten ihmisten yhteisö seuraksi. Vaikkapa http://www.toimintasuomi.fi – portaalista voi tsekata vapaaehtoistyömahdollisuuksia. Matin kaltainen nuori mies olisi varmaan todella tervetullut moneen porukkaan. Ja vapaaehtoistyötähän voi tehdä sote-alan lisäksi vaikkapa urheilun, festarijärjestämisen, autoilun, politiikan tai ympäristösuojelun parissa, mikä nyt sitten itseä sattuu kiinnostamaan.

    En kuitenkaan olisi tyrkyttämässä vapaaehtoistyötä minkäänlaiseksi ratkaisuksi yhteiskunnan työttömyysongelmiin, sillä kaikilla ihmisillä täytyy olla myös mahdollisuus elättää itseään ja saada kohtuullinen toimeentulo. Uuteen toimintaa mukaan meneminen ei myöskään ole silloin erityisen helppoa, jos oma taloustilanne on tiukka ja arki jatkuvaa taloudellista selviytymiskamppailua – puhumattakaan sitten siitä, että jos on myös mielenterveydellisiä ongelmia kuten masennusta. Syrjäytyneelle/työttömälle usein ymmärtääkseni nimenomaan häpeä omasta tilanteesta on pahin este yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Tällaista häpeää tai ulkopuolisuutta ei kenenkään pitäisi kokea, ja se asia pitäisi nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja myös työttömien tai syrjäytymisvaarassa olevien kanssa työskentelevien virkailijoiden olisi tämä muistettava.

    Matille haluaisin sanoa, että älä anna häpeän tunteen tai ulkopuolisuuden tunteen lannistaa itseäsi! Silloinhan toimit juuri niinkuin sinulta toivotaan, eli olet passiivinen ja helppo uhri yhteiskunnalliselle riistolle. Kapinoi ja pistä kampoihin. Mitäs sitten, jos yhteiskunta on niin typerä, että ei osaa arvostaa sinua? Rakenna oma todellisuutesi ja omat yhteisösi, tee niitä asioita, jotka sinua kiinnostavat. Etsi muita samalla tavalla ajattelevia. Tässäkin yhteiskunnassa on monenlaisia todellisuuksia: kaikissa niissä isot tulot ja hienot tittelit eivät tuo arvostusta, vaan aitous, läsnäolo ja rohkeus olla oma itsensä.

    Teija Niemistö said:
    15.11.2013 18.51

    Yhteiskuntamme syrjäyttää, työpaikkoja (lue: palkanmaksukykyä) ei ole. Työttömyysluvut hipovat pilviä. Kiristyvän taloustilanteen myötä kansakuntamme tyytymättömyys ja köyhyys kasvavat. Raha ja organisaatioiden palkanmaksukyky yhteiskunnassamme ovat vähissä, mutta potentiaalisten hyvien työntekijöiden (lue: työttömien) joukko yhteiskunnassamme kasvaa kasvamistaan. Työttömyyteen liittyy valtava sosiaalinen paine ja häpeä. Syrjäytyminen on sudenkuoppa: tarvitaan vahvaa köyttä, jolla vetää ihminen pois tästä hirvittävästä onkalosta. Mitä voisimme tarjota, kun rahaa ei ole?

    Voisimme luoda yhteiskuntaamme vapaaehtoistyökulttuuria, ja kehittää sitä siten, että arvokasta ja tärkeää työtä olisi tarjolla ja helposti kenen tahansa saatavilla. Vapaaehtoiset voisivat toimia esimerkiksi apulaisina päiväkodeissa, kouluissa, vanhustonhoidossa, jne. Kyllä työtä varmasti keksitään, missä tekijöitä tarvitaan. Työttömien lisäksi innokasta ja motivoitunutta reserviä löytyisi varmasti esimerkiksi eläkeläisten kasvavasta joukosta.

    Vapaaehtoistyö opettaisi arvostamaan työntekemistä yhteisön ja yhteiskunnan hyväksi, kun työtä ei tehtäisi ainoastaan rahan ja toimeentulon tähden. Vapaaehtoisuus loisi yhteisöllisyyden, välittämisen, huolenpidon, epäitsekkyyden ja antamisen kulttuuria, mitä Suomi kipeästi kaipaa.

    Yksilölle vapaaehtoistyö toisi elämään mielekästä sisältöä ja mahdollisuuden olla tarpeellinen ja hyödyllinen. Tämä työn harrastaminen olisi eduksi myös CV:ssä, ja pitäisi tehokkaasti yllä työnhakijan työkykyä. Lisäksi vapaaehtoinen saisi jalkaa ovenrakoon työyhteisössä.

    Vapaaehtoistyökulttuurin luominen voisi alkaa vaikkapa jo kouluista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa koululaiset opettelevat hyväntekemistä vapaaehtoisjärjestöissä yhden pakollisen kurssin verran. Usein ”työsuhde” jatkuu kurssin jälkeenkin.

    Olisiko tässä mitään mieltä?

      anonyymi said:
      11.12.2013 14.36

      Ei. Vapaaehtoistyö tekisi hyvää yhteiskunnan eliitille, mutta alakerroksissa kyllä tiedetään yhteiskunnan merkitys silloin kun se toimii. Vapaaehtoistyön ongelma on siinä, että käytännössä kyse on valtion rahoittamasta ilmaistyöstä mahdollisesti täysin turhaan tai jopa haitalliseen asiaan tai kenties jopa jollekin kermankuorijalle. Työkyvyn säilyttäminen on toki hyvä asia, mutta onnistuessaankaan ei suinkaan ole mitään takeita siitä, että ihmiset siirtyisivät yhteiskunnallisesti tuottavaan palkkatyöhön koska palkkatyöpaikkojen olemassaolosta eivät päätä vapaaehtoistyöntekijät. Sen sijaan mallin onnistuminen saattaisi yhä enenevässä määrin siirtää nykyistä palkkatyötä vapaaehtoistyöksi ja siten palkkatyöläisiä yhteiskunnan eläteiksi. Tämä ei suinkaan ole hyvä asia niin hyvinvoinnin kuin julkisen taloudenkaan kannalta, sillä tämä supistaisi kansantaloutta entisestään ja laukaisisi lisää säästöjä.

      Yhdysvalloista ei kannata yhtään enempää mallia ottaa. Siellähän koko sosiaalisektori on ulkoistettu hyväntekeväisyysjärjestöille, joten yhteiskunnan vakauden säilyttäminen edes jollain tasolla vaatii tuollaista järjestelyä. Tehtäviinsä nähden ne ovat täysin riittämättömiä. Lisäksi kirkot nauttivat tätä kautta saamastaan yhteiskunnallisesta vallasta (ja rahasta). Rahaahan Yhdysvalloissa olisi julkisessa taloudessa myös ihmisistä huolehtimiseen, mutta sitä tuhlataan moniportaisessa hallinnossa rikkaiden ja yritysten tukiaisiin, ulkoistuksiin, poliisivaltioon sekä sodankäyntiin. Amerikkalaisen mallin seuraaminen on jo aiheuttanut Suomessa vähävaraisten lisääntymisen, julkisen sektorin alasajon, hölmön ”säästämisen”, typerää lainsäädäntöä, tuloerojen kasvun, tuotannon siirtämisen ulkomaille, jne. Lisäksi tätä kautta aluksi saadut pikavoitot ovat lisänneet oikeistolaisten ajatusten kannatusta, vaikka niiden seuraaminen on ongelmien pääasiallinen syy: Hyvinvointivaltion alasajon seurauksiin tarjotaan lääkkeeksi hyvinvointivaltion alasajoa.

    Ilon Päivä said:
    15.11.2013 13.33

    Hei!

    Mielestäni tällaista suoraa puhetta kaivataan nykyaikana, kun puhe on kääntyny aika yksipuolisesti vain siihen ”oman onnensa seppä” -jargoniin. Sekin kyllä kantaa suuria totuuksia sisällään, ja oikeasti kunkin ihmisen elämää voi muuttaa vain ihminen itse, mutta se ei tarkoita, että kaikilla olisi samat lähtökohdat tässä oman elämän missiossa. Esim. sinun tapauksesihan on täysin vertailukelvoton vaikeusasteensa puolesta sellaisen ihmisen tilanteeseen, jonka tausta on tasapainoinen ja kannustava. Sitä ei voi vähätellä.

    Asetelma ei ole tasa-arvoinen. Sitä ei voi lopullisesti muuttaa. Apua voidaan ja sitä pitää tarjota, mutta avun kanssakin ihminen lopulta on itse se toimija, joka prosessia vie eteenpäin. Tai siis ihmisen oma halu. Tämän olen auttamistyössä nähnyt lukemattomia kertoja.

    Jokainen kantaa vastuun itsestään, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme tasa-arvoisessa asemassa – ja on loukkaavaa väittää muuta.

      Ilon Päivä said:
      15.11.2013 13.36

      Tämä kommentti siis ilmeisesti tekstin alkuperäiselle kirjoittajalle, Matille. 🙂

      anonyymi said:
      11.12.2013 14.47

      Kaikki on toki lopulta omissa käsissä, mutta osalle tämä tulee kuin automaatista pyytämättä. Esimerkiksi Herlinien lapset olisivat ilman rahojaan, geenien tarjoamaa etua ja ilman perheen kasvatusympäristöä ja ”kulttuuriakin” vahvoilla jo pelkästään sen vuoksi, että he syntyvät vaikutusvaltaisten ihmisten verkostoon.

      Osa taas joutuu pienestä osastakin taistelemaan kynsin hampain. Kuitenkin itsestään vastuun kantaminen on mahdollista vain kun on sellaisessa asemassa, että siihen itse kykenee ja tätä on ulkopuolisen miltei mahdoton arvioida. Niinpä siis tarvitaan paljon apua niillekin, jotka eivät sitä juuri nyt kaipaa, sillä jos sitä ei ole tarjolla silloin, kun ihminen sattumalta voimaantuu ja on valmis vastuuta ottamaan, tilaisuus – ja ihminen – voidaan menettää lopullisesti.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s