Lapsen oikeudeksi kaventui puuro ja pesu

Posted on Updated on

Lapsen kasvattaminen on kuin marsun hoitoa; annetaan ruokaa ja pestään tarvittaessa.

Lapsen oikeuksien päivän aattona Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti esitti Helsingin Sanomien uutisessa[1] julkisen talouden säästökeinoiksi seuraavaa:

 ”Nykyjärjestelmässä on esimerkiksi hyvin koulutetut erityissosiaalityöntekijät ja lastenpsykiatrit. Mutta syrjäytyneessä perheessä päästäisiin pitkälle, jos joku kävisi riittävän aikaisessa vaiheessa tarkistamassa, että kaikki ovat saaneet puuroa ja käyneet pesulla.”

Kuinka emme ole aikaisemmin keksineet, kuinka helppoa “syrjäytyneiden” lapsiperheiden ongelmien ehkäiseminen on? Puurolla ja pesullako ratkaistaan lasten pahoinvointi perheissä, joissa kärsitään päihde-, mielenterveys tai vuorovaikutusongelmista, köyhyydestä, väkivallasta ja rikollisuudesta?

Valtakunnassa kaikki hyvin? Tänään vietetään YK:n Lapsen oikeuksien päivää. Kansainvälisesti katsottuna lapset voivat Suomessa hyvin: on maailman toiseksi pienin lapsiköyhyys, lasten kurittaminen, kuritusväkivalta[2], kiellettiin ensimmäisten maiden joukossa ja koulujärjestelmämme on maailman huippua.

Mutta sitten on lapsia, joilla menee huonommin. Toisinaan vanhemmat eivät jaksa tai pysty olemaan vanhempia. Kokosimme sosiaalialan näkökulmasta tärkeiksi kokemiamme asioita lasten oikeuksista.

Jokaisella lapsella tulee olla oikeus olla lapsi.
Tämä tarkoittaa oikeutta leikkiin[3] ja hoivaan. Oikeutta elää ja kasvaa omaan tahtiin.

Lapsella on oikeus suojeluun.
Lasta suojelevat hänen kasvattajansa ja muut läheiset aikuiset. Viimesijaisesta lasten suojelusta vastaa yhteiskunta. Lasten oikeudelta suojeluun ei saa vetää mattoa alta kiristämällä lastensuojelun resursseja.

Lapsen ei tarvitse pärjätä yksin.
Suomessa on vallalla yksinpärjäämisen kulttuuri. Vanhemmat ylpeilevät alakouluikäisten selviämisellä ilman aikuisen tukea: lapset käyvät kaupassa, tekevät itselleen ruoan ja pärjäävät kotona yksin pitkälle iltaan. Lapsella tulisi kuitenkin oikeus sellaiseen huolenpitoon, jossa vanhemmat aidosti vastaavat lapsen arjesta.

Lapsella oikeus rajoihin.
Lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset kohtaavat perheitä, joissa vanhempien on vaikea asettaa lapsille rajoja. Perheissä toimitaan lasten ehdoilla, neuvotellaan loputtomasti, ja lapsi määrää perheen arkea. Rajattomuus kostautuu viimeistään murrosiän kuohunnassa. Miten hakea rajoja ja turvallisuutta, kun niitä rajoja ei ehkä koskaan ole ollutkaan? Rajojen asettaminen on merkki aikuisen kiinnostuksesta ja rakkaudesta[4]. Samalla lapsi oppii kohtaamaan pettymyksiä turvallisessa ympäristössä. Yhtä tärkeää lapsen kehityksen kannalta ovat aikuisen läsnäolo ja lapsen helliminen[5].

Lapsen oikeus on hyvät aikuisten palvelut.
Lasten hyvinvointiin vaikutetaan myös tukemalla vanhempien kuntoutumista tai perheen toimeentuloa. Näiden karsimisesta kärsivät lapsetkin.

Lapsella on oikeus hyviin palveluihin.
Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet tasaista tahtia viimeisten vuosien ajan[6]. Kuormitus on kasvanut, sillä ehkäisevä työ on ollut puutteellista ja esimerkiksi terveydenhuollon palveluista on säästetty. Lasten suojelua voidaan kehittää vain, mikäli terveyskeskukset, neuvolat, päivähoito ja koulu toimivat hyvin, ja ehkäisevä työ organisoidaan kunnolla. Peruspalveluiden karsiminen näkyy korjaavissa palveluissa, kuten lastensuojelussa, asiakasmäärien nousuna ja pahoinvoinnin lisääntymisenä.

Olemme sosiaalialalla jo vuosia anelleet lisäresursseja ehkäisevään työhön! Ensin on mitoitettava ehkäisevän työn tekijöitä tarpeeksi ja sen jälkeen voidaan katsoa onko ”liian kalliita korkeakoulutettuja” karsittavaksi saakka.

Blogin ylläpitäjät

IMG_0833

Advertisements

20 thoughts on “Lapsen oikeudeksi kaventui puuro ja pesu

    […] http://www.hs.fi/kotimaa/a1384760732805?jako=37449fa9c1d145344d766b81cbf358be sekä vastauksemme: Lapsen oikeudeksi kaventui puuro ja pesu. Sosiaalinen tekijä -blogi 20.11.2013. […]

    Toinen äiti said:
    21.11.2013 14.13

    Lisättäköön edelliseen, että meidän kohdalla kävi kuitenkin lopulta hyvin: sinnillä puurrettiin arjen isojenkin ongelmien läpi ja jaksettiin yhdessä. Omaa lastani ei onneksi koskaan sijoitettu eikä otettu huostaan, eikä sellaisesta edes keskusteltu. vaikka välillä taival tuntui toivottomalta, niin me selvisimme, ja lapsesta kasvoi onneksi hieno aikuinen.

      Leena Korhonen said:
      21.11.2013 18.52

      Tärkeitä asioita on nostettu keskusteluissa esille. Lasten suojelu ja heidän hätänsä huomaaminen ja siihen puuttuminen ehkäisevällä otteella ovat yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä tehtävistä, kuten myös ikääntyneiden ihmisten hätään vastaaminen tarpeellisella tavalla. On hienoa, että Tuomas Pöysti on tähän asiaan ottamassa kantaa yhdessä kanssamme. Sosiaalityö on vähempiosaisten ihmisten asiohin pureutumista ja heidän oman elämämänsä asiantuntijaäänen kuulemista ja kuuntelemista, jotta yhteistyössä löytyisi ratkaisu ja polku haluttuun tulokseen. Se työ mitä voimme vähäosaisten ja erilaisten sosiaalisia ongelmia kohdanneiden ihmisten parissa ja kanssa olla työstämässä on ainoastaan ja vain hyväksi koko yhteiskuntamme kannalta. En näe miksi tällaisesta arvokkaasta työstä pitäisi ylipäätään säästää. Nimittäin kun yhteiskuntamme heikompiosaiset jäsenet voivat yhdessä sosiaalityöntekijöiden kanssa etsiä keinoja arjen pulmatilanteissa ja solmukohdista selviämiseksi, ei työn arvoa voi mitata, kuten monia muita työtehtäviä pyritään mittaamaan ja hinnoittelemaan. Voimme kuitenkin jokainen tykönämme kuvitella millaiset tuhon jäljet jättää se poliittinen kannanotto, joka näistä asioista päättää alkaa säästämään, kun nyt jo niukkuudessa toimitaan. Ei lyhytnäköinen säästäminen pidemmänpäälle kanna, vaan Suomesta tulee Euroopan kurjuuden periferia, Meidän on yhdessä tarkkaan pohdittava juuri näitä kysymyksiä ihan koko tarpeellisuudessaan. Pienenä kansakuntana täytyy meidän pitää toisistamme huolta.

        Leena Korhonen said:
        21.11.2013 18.54

        Puhuin siis lasten hädästä tuossa alussa, teksti karkasi enkä saanut korjattua.

      Äiti said:
      22.11.2013 9.54

      Hatunnosto sinulle, kuulosti siltä että kovilla olet ollut. Minulla on myös yksinhuoltajatuttuja, jotka välillä kamppailevat kovasti monen asian kanssa, rahat ovat vähissä, tekemistä on liikaa, puoliso voi tehdä kiusaa ja töissä ei löydy ymmärrystä kun joutuu olemaan lapsen sairauden vuoksi pois, kun toista vanhempaa ei ole jakamassa vastuuta. Sillälailla nuo hyvät palvelut on lapsen oikeus, sillä jo se että voi jakaa ja päivitellä muiden kanssa arjen hullunmyllyä auttaa ilman, että on mistään lastensuojelutilanteeesta kyse.

    Toinen äiti said:
    21.11.2013 14.09

    Tuomas Pöystin sitaatti, asiayhteydestäänkin irroitettuna, osuu todellakin siihen naulan kantaan! Kiitos!
    Mitä itse olisin kaivannut, kun lapsi oli pieni, oli juuri sitä kodinhoitoapua, mutta sitähän ei saanut, eikä taida sen paremmin saada nykyänkään. Köyhällä yksinhuoltajalla ei ollut myöskään varaa palkata ketään omakustanteisesti.

    Lapsen isä oli kuollut, lapsi oli ylivilkas, äiti teki surutyötä ja yritti pitää ylivilkasta lasta jotenkin aisoissa.
    Tottahan siinä väsyy ja uupuu, se on luonnollista!
    Vanhemmuudessa ja hyvänä vanhempana olemisen haluissa ei ollut mitään vikaa, oli vain suru, väsymys ja lopulta totaalinen uupumus. Siksi olisi kaivannut juuri sitä kodinhoitoapua kotiin, jotta olisi jaksanut olla enemmän, paremmin ja pirteämpänä lapsen kanssa. Sitä hän olisi erityislapsena kaivannut ja tarvinnut paljon: jaksavan äidin jakamatonta huomiota ja täyttä läsnäoloa.

    Mitä sitten nyky-yhteiskunnassa tehdään ennemmin, kuin annetaan apua kotiin ja autetaan vanhempaa / vanhempia saamaan lisää aikaa ja voimia panostettavaksi omiiin lapsiinsa?
    Muotia tuntuu olevan, että lapsi revitään mieluummin sijoitukseen tai huostaan ja rikotaan perhe sekä viedään viimeisetkin mahdollisuudet terveeseen perhe-elämään, sekä lapsilta että vanhemmilta!
    Silti usein tuntuu, että muuta ei olisi alun perinkään tarvittu, kuin sitä puuroa ja pesua. Aamen!

    kkoskiluoma said:
    21.11.2013 13.16

    Olen myös iloinen kuullessani Tuomas Pöystin täsmennyksiä. Valtiontalouden tarkastusvirastolta kun on viime vuosina totuttu kuulemaan viisaita havaintoja ja esityksiä. Harmi vaan, että poliittinen päätöksentelo ei aina ole onnistunut korjausliikkeissään, mikäli on edes kuunnellut vtv:tä.
    Kunta- ja valtiontalouden kriisiytymisen tässä vaiheessa on käsillä viimeiset hetket muuttaa lastensuojelun resurssitilannetta. Päätöksentekijöiltä tarvittaisiin kylmäpäisyyttä sijoittaa tulevina viitenä vuotena lastensuojeluun moninkertainen panostus nykyiseen verrattuna niin, että turvataan tällä hetkellä korjaavia toimia tarvitysevien palvelut ja yhtäaikaa lisätään merkittävästi ehkäisevään työhön. Ylimenokautena kulut lisääntyvät, mutta lopputuloksena on lastensuojelun kustannusten merkittävä väheneminen.
    Tämä etsikkoaika on päättymässä pian, kun huoltosuhde heikentyy. Kamalinta on, jos/kun tulevina vuosikymmeninä joudutaan asettamaan apua tarvitsevat ryhmät vastakkain.

    Maija Jäppinen said:
    21.11.2013 10.22

    Kiitos Tuomas Pöystille selventävästä kommentista. Ymmärrän sinänsä blogin kirjoittajien provosoitumisen, juttu oli kuitenkin otsikoitu ”Säästöä pätevyysvaatimuksista”. Kiva, jos kyse oli kuitenkin enemmän toimittajan tekemistä tulkinnoista kuin VTV:n linjasta.

    Ehkäisevän työn ja varhaisen tuen tehokkuutta ja taloudellisuutta ei varmasti kiistä kukaan. Sosiaalityöntekijät ovat huutaneet siihen lisäresursseja vuosia, kuten blogitekstissäkin muistutetaan.

    Nähdäkseni suurin este ehkäisevän työn kehittämiselle nykyisen vyönkiristyspolitiikan oloissa on se, että taloutta katsotaan liian lyhyellä aikavälillä. Säästöjä ei saavuteta hölmöläisten peiton leikkaamisella eli resurssien siirtämisellä varhaiseen tukeen ennestäänkin työkuormien takia kriisissä olevasta, korkeatasoista sosiaalityön osaamista vaativasta lastensuojelusta. Tämä pitäisi ottaa peruslähtökohdaksi aina, kun puhutaan ehkäisevän työn kehittämisestä.

    Esimerkiksi Imatran kokemukset kuitenkin osoittavat, että jo muutaman vuoden lisäsatsauksella viivan alle olisi mahdollista saada säästöjä. Siellä kunta palkkasi perheiden hyvinvointityöhön kuusi uutta perhetyöntekijää – ja jo parissa vuodessa sijaishuollon menot lähtivät laskuun. Lisää Imatran mallista voi lukea esim. täältä: http://www.tesso.fi/artikkeli/ennaltaehkaisysta-tuli-investointi.

    Samantyyppisiä uudistuksia soisi toteutettavan muuallakin Suomessa. On vain hyväksyttävä se, että pidemmällä aikavälillä säästöihin johtavat investoinnit eivät ole heti ekana vuonna kustannusneutraaleja, mutta niitä kannattaa silti tehdä. Tästäkin muistuttaminen sopisi mielestäni hyvin VTV:n rooliin, eikö vain?

    Mitä tulee erikoissosiaalityöntekijöihin ja siihen että heistä luopumalla HS:n tulkinnan mukaan mukaan säästettäisiin, niin tuotakin mallia on käsittääkseni ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa nimenomaan erikoissosiaalityöntekijän tutkinnon suorittanut psykososiaalisten palveluiden johtaja.

    Äiti said:
    20.11.2013 23.42

    Kuulin juuri tapauksen missä ylpeästi kerrottiin, miten kaksivuotias osasi näppärästi käyttii ipadin peliä, puhetta ei tullut, mutta peli luisti. Mietin, että miksi ja apua. Onko missään oikeasti selvitetty millaisia vaikutuksia lapsille on tästä jatkuvasta pelaamisesta ja noin pienenä. Tietysti rajat ja aikataulut kuuluvat vanhemmille, ja tietysti kaikki laitteet ovat nyt elämäämme, eikä niitä voi vastustaa, mutta silti mietin, että mitä näistä kätevästi ipadeja käyttävistä lapsista tulee.

      Seija Hiltunen said:
      21.11.2013 0.13

      Muistelen lukeneeni tutkimuksista, joissa on todettu muutoksia aivoissa, kun nykyään kirjoitetaan koneella eikä käsin, miksi ei siis olisi muitakin muutoksia havaittu. Minuakin kiinnostaa tietääkö joku lisää tutkimuksista, kun itse olen sitä mieltä, että lapsia olisi suojeltava aika isoiksi näiltä tietokonemaailmoiltakin niin peleineen kuin sosiaalisen vuorovaikutuksen välineinä. Leikkiä on liian vähän ja tavallista tekemistä, jota itse keksitään ja tuotetaan.

        Vanhempien vastuu said:
        21.11.2013 23.22

        Täytyy kyllä nyt todeta tähän, kuten jo mainittiikin, että oikeat rajat asettamalla lapsista kasvaa todennäköisestu ihan hyvinvoivia lapsia. Tiedän parikin ala-astetta, jossa iPadia käytetään oppimsen tukena ja tulokset olleet erittäin postiivisia. Esimerkiksi keskittymivaikeuksista tai matikan kanssa haasteita kokeneet lapset ovat innostuneet aivan uudella tavalla oppimisesta. Toki uusien laitteiden ja etenkin sosiaalisen median kanssa on pystyttävä laittaamaan rajat ja suojelemaan lapsia mahdollsilta haittavaikutuksilta.

      Sosiaalityöntekijä said:
      21.11.2013 20.24

      Tiede.fi foorumissa oli joskus tutkimus siitä, mitkä aivojen osa-alueet aktivoituvat kun lapsi pelaa väkivaltaista tietokonepeliä. Stressihormooni, joka lisää impulssiivisuutta ja estää empatiakykyä aktivoitumasta lisääntyi ja huomattiin, että mitä enemmän ja useampia vuosia lapsi pelasi, sitä enemmän aivot tuottivat kyseistä hormoonia myös silloin kun lapsi ei pelannut. Kasvuiässä stressihormooni vaikutti myös aivojen kokonaiskehitykseen. Jos stressihormoonia on liikaa ja liian usein, empaatiaan vaikuttavat osa-alueet eivät päässeet kehittymään ja se vaikutti näin koko lopun elämää.

    Tiukkapipo said:
    20.11.2013 22.36

    Minulla nousee mieleen erilaiset mediat, joiden yhteydessä monet ns. tavallisista vanhemmistakaan eivät huomaa turvata lapsensa oikeuksia kasvaa rauhassa omaa tahtia, oikeutta asetettuihin rajoihin jne. Ihan viime aikoina olen törmännyt monenlaiseen uutisointiin ongelmista, joita lapsille koituu siitä, että he törmäävät fyysiseen väkivaltaan (mm. http://www.iltalehti.fi/perhe/2013111417721349_pr.shtml ) tai iälleen sopimattomaan seksuaaliseen materiaaliin ( http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288622874604.html ). Ala-asteikäisen kummipoikani synttäreillä huomasin hänen saaneen lahjaksi K18-pelin.

    Kovin hyvin en pelimaailmaa tunne, mutta mielikuva näiden aikuisten viihteeksi luotujen pelien välittämistä asenteista vaikkapa naisia, etnisiä vähemmistöjä, aseita tai väkivaltaa kohtaan ei juurikaan ilahduta. Meillä on järjestelmä, jonka mukaan media-aineistojen sopivuus määritellään eri ikäryhmille sopivaksi. Lasten keskuudessa kielletyt jutut varmasti kiinnostavat eikä heidän oma arvostelukykynsä riitä tehtäessä päätöksiä sopivista sisällöistä. Meidän aikuisten ja vanhempien tehtävä osana velvollisuuttamme taata lapsille turvallinen lapsuus on mielestäni pitää kiinni siitä, että suojelisimme lapsiamme mahdollisimman hyvin negatiivisesti vaikuttavilta mediasisällöiltä.

    Äiti said:
    20.11.2013 21.50

    Listaan olisi voinut lisätä vielä, että lapsen oikeus on kasvaa ihan tavallisesta elämää ilman, että häntä tarvitsee valmentaa ja rimmata sitä aikuisen elämää varten. Tarkoitan sitä, että on tosi rasittavaa tämä vanhempien kilpalaulu siitä, missä kaikkialla meidän perheen lapset harrastavat ja mitä hienoa on kokeiltu ja koettu jo alle kouluiän. Kaikesta jotenkin paistaa läpi, että tästä meidän piltistä tulee pärjääjä, ja oletko hölmö kun et tee tätä samaa.

    Jo vauva-aika on sellaista varusteaikaa, että puistattaa: tarvitaan viimeistä huutoa olevat vaunut ja muuta vauvan tarvikkeet, juostaan vauvauinnissa, -muskarissa, -jumpassa ja temppuradalla ja tiesmissä. Ollaan tiedostavia vanhempia ja osataan vimpan päälle eettisesti valita oikein ruuat, vaipata ja vaatteet. Väsyttävää, eikö vähempi riitä. Tarvitaan jotenkin hirveän paljon vahvuutta, että osaa rauhoittua kaikkien näiden vaatimusten ja tiedostamisien ja odotusten ja vertailujen keskellä ja todeta, että kyllä tämä meidän lapsi kasvaa ihan hyvin, vaikka ei tehdäkään ihan kaikkea mitä hiekkalaatikon äärellä kaikki muut kertovat tekevänsä.

    Outi said:
    20.11.2013 20.57

    Pöysti tarkoittanee kommentillaan juurikin ongelmien ennaltaehkäisyä. Kommentti ei varmasti ollut loppuun asti harkittu ja tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi. Mielestäni hän viittasi juurikin ennaltaehkäisevän työn tärkeyteen. Jota käsittääkseni tekin peräänkuulutatte?
    Kommenttiin teidän vastaus oli, että puurolla ja pesullako ongelmat RATKAISTAAN.

    On täysin eri asia ja eri hintaista ennaltaehkäistä ongelmia niiden syntyvaiheessa, kuin lähteä ratkaisemaan ongelmia niiden synnnyttyä.

    Olen koulutukseltani sosionomi. Olen työskennellyt niin lastensuojelun kentällä kuin ennaltaehkäisevässä työssä lapsiperheiden kotipalvelussa (joka on Sosiaalihuoltolain mukaan palvelu, jota kunnan tulee tarjota).
    Tällä hetkellä hoidan työkseni kriisisijoitettuja vauvoja kotonani.

    Näkemykseni mukaan kuntien säästöt olisivat valtavat, jos resursseja lisättäisiin ennaltaehkäisevään työhön. Toisin tehdään. Säästöjä on tehty ennaltaehkäisevästä työstä vuosikausia.

    Työn tulisi juuri olla konkreettista työtä perheiden kotona ja arjessa. Myös se puuron keittäminen auttaa. Monelle väsyneelle ja masentuneelle äidillä riittää se, että hänen luokseen mennään muutamana kertana viikossa. Keskustellaan, laitetaan ruokaa yhdessä, hoidetaan lapsia äidin kaupassakäynnin tai lenkin ajan. Niin, että äiti pääsee tuulettumaan ja hetkeksi pois kotiympyröistä. Toisaalta jos tämä ruohonjuuritason työ jää tekemättä, jää esim. masentunut ja yksinäinen äiti helposti olotilansa jalkoihin.. Masennus ja voimattomuus arjen pyörittämisessä ottavat vallan, lapset kärsivät, tulee huolta ja päädytään lastensuojelun asiakkaaksi. Masentunut äiti ei jaksa taistella oikeuksistaan kun itseäkään ei jaksa hoitaa. Lapsi päädytään sijoittamaan laitokseen.

    Lapsen sijoittaminen laitokseen maksaa noin. 100 000 euroa vuodessa. Kaikki voivat itse laskea, kuinka monta lähihoitajaa tuolla rahasummalla palkattaisiin esim. ennaltaehkäisevään työhön lapsiperheiden kotipalveluun. Keittämään sitä puuroa äitien seurana.

      LaaLaa said:
      20.11.2013 21.31

      Sama kommentti ammattipätevyysvaatimusten alentamisesta on kuultu tänä syksynä niin monesta suusta, että Pöystin kommentti oli varmasti harkittu.

      Olen ehdottomasti Outin kanssa samaa mieltä. Tukea tarvitaan varhaisessa vaiheessa ja sitä tarvitaan myös perheiden kodeissa. Sekään ei silti aina riitä.

      Säästöjä tulisi varmasti, jos ennaltaehkäisevää työtä vahvistettaisiin. Sitä ei vaan saa mennä tekemään siten kuin säästöt kuntataloudessa yleensä tehdään, eli leikataan resursseja mistä sattuu ja katsotaan kuinka käy.

      Sosiaalityöntekijöitä ja sosionomeja tarvitaan molempia sekä ennaltaehkäisyssä, että viimesijaisissa tehtävissä.

      Tuomas Pöysti said:
      20.11.2013 22.39

      Sitaatti oli osa laajempaa kokonaisuutta ja vei lyhennettynä ajatusta harhaankin ja kun oli minun sitaatti niin minun vastuullahan se on. Tiedän, että lastensuojelussa on resurssiongelmia ja liikaa asiakkaita työntekijää kohden. Samoin, että erityissosiaalityöntekijöistä ja lasten sekä nuorten ongelmiin erikoistuneista sosionomeista on hyviä kokemuksia siellä missä niitä on ja aika vähän on. Vaikeat ongelmat vaativat erikoistunutta ammattiosaamista. Mutta huoleni on kahtalainen. Ensiksi emme käsittääkseni sijoita riittävästi ja riittävän aikaisin ennaltaehkäisevään työhön. Toiseksi, Suomen useissa tai siis useimmissa kunnissa taloudelliset näkymät ovat heikot ja koko kansantaloudessa vielä heikommat. Nyt ei ole toiveita että resurssiongelmia saadaan helposti ratkaistua. Kansantalouden ja julkisen talouden ongelmat pitää saada ratkaistua, jotta voimme saada turvattua oikeasti lasten oikeudet, ei vain lakikirjassa, ja priorisoitua niin, että saamme osoitettua kaikkein heikoimmassa ja vaikeimmassa asemassa oleville myös tarvitavia hyvin erikoistuneita palveluita. Siis huomiota joustaviin työmuotoihin ja joustavuutta. Samalla yhteinen huolemme on taloudellisen hyvinvointimme perusta.

      Tuomas Pöysti
      valtiontalouden tarkastusvirasto

        Sosiaalinen tekijä responded:
        21.11.2013 12.26

        Kiitos Tuomas Pöystille kommenteista tässä blogissa. Hienoa, kun tästä syntyi keskustelua.

        Alkuperäisessä Hesarin artikkelissa kirjoitettiin:
        ”Päätöksenteon toinen suuri ongelma on Pöystin mukaan se, että arvojen ja tavoitteiden asettaminen ja toisaalta keinojen etsiminen menevät sekaisin. Arvot ja tavoitteet ovat poliitikkojen vastuulla, ja virkamiehillä pitäisi olla vapaus etsiä parhaita keinoja niiden edistämiseksi. Pöystin mukaan tämä raja ylittyy nyt kumpaankin suuntaan.”

        Kommentti oli tarpeellinen ja kirvoitti miettimään, onko tosiaan niin, että suomalaisten poliitikkojen arvolähtökohtana on panostaa pikemminkin korjaavaan työhön kuin ehkäisevään? Koska sitähän peruspalveluiden jatkuva leikkaaminen käytännössä tarkoittaa – vaikka joskus päätöksiä tietysti tehdään tiedostamatta kokonaisuutta ja päätösten vaikutuksia. Peräänkuulutamme eri tahoilta rohkeutta katsoa kokonaisuuksia ja tehdä uskaliaitakin kokeiluja sen suhteen, minkälaisella panostuksella ehkäisevään työhön esim. neuvolassa, perheneuvolassa, terveyskeskuksessa, ehkäisevässä perhetyössä jne. voidaan saada kustannussäästöjä aikaan. Keskeistä on myös miettiä miten ja kenelle ehkäisevä työ ohjataan. Kuka tekee arvioinnin siitä kenelle palveluita tarjotaan ja mikä on riittävä palvelun määrä, jotta ennaltaehkäisy on todella apua, joka kantaa vuosia eteenpäin eikä jää vain näennäiseksi. On myös varmistettava, ettei esimerkiksi lapsiperheille suunnattua kotipalvelu määritellä niin, että lastensuojeluasiakkuus estää palvelun saamisen.
        Ongelmallista tässä on se, mistä löytyy ne poliitikot, joilla on uskallusta tehdä pitkän aikavälin investointeja samalla kun poliitikkojen vaalikausi on niin lyhyt, esim. eduskunnassa vain neljä vuotta. Äänestäjien kalastelu voi tulla isojen päätösten tielle. Sosiaalisia investointeja ajatellen esimerkiksi neljä vuotta on tavattoman lyhyt aika.

        Lisäksi peräänkuulutamme sitä, että politiikka perustuisi arvovalintojen ohella myös tutkittuun tietoon. Näinhän ei valitettavasti useinkaan ole. Sosiaalihuollon ja sosiaalityön osalta ongelmana on se, että tutkimuksessa on valtavia aukkoja esim. juuri lastensuojelun osalta. Tehty tutkimus on kyllä pääsääntöisesti korkeatasoista, mutta ongelmana on tiedon kumuloimattomuus ja se, että meillä on edelleen monia kysymyksiä vailla perusteellista tarkastelua. Peräänkuulutamme tutkimustietoa esimerkiksi siitä mitkä palvelut auttavat ja ennaltaehkäisevät sitä, ettei lapsi päädy lastensuojeluasiakkaaksi. Sosiaalihuollon tutkimusrahoituksen olemattomuus esimerkiksi suhteessa terveydenhuollon tutkimusrahoitukseen ei ole luonnollisestikaan parantanut tilannetta. Tilanne vaatii akuutisti korjausta vielä tämän hallituskauden aikana.
        Näkökulmasi siitä, että on tärkeää varmistaa palvelut myös kaikkein heikoimmassa ja vaikeimmassa asemassa oleville, on tärkeä. Tällä hetkellä lastensuojelun usein suuret asiakasmäärät saavat aikaan sen, ettei sosiaalityöntekijällä ole mahdollista keskittyä riittävästi jokaisen lapsen ja perheen asioihin. Keskeistä on myös se, että tarvittavat palvelut olisivat saatavissa ilman jonottamista silloin, kun niitä tarvitaan. Pahimmillaan esimerkiksi mielenterveyspalveluiden tai perhetyön jonossa odottavat lapset joudutaan sijoittamaan tilanteen kriisiydyttyä ilman tarvittavaa apua. Työmuotojen kehittämiselle ja räätälöimiselle asiakaskohtaisesti on jatkuva tarve.

        Pöysti siis peräänkuulutti ehkäisevän työn parempaa resurssointia. Siihen on varmasti meidän kaikkien helppo yhtyä. Samalla on syytä muistuttaa, että sosiaalihuollon pätevyysvaatimuksia ei ole syytä lähteä alentamaan. Sosiaalityö on sosiaalisektorin ainoa yliopistotasoinen koulutus, joten yhdentyvässä sosiaali- ja terveydenhuollossa on olennaista varmistua myös sosiaalihuollon yliopistotasoisista asiantuntijoista. Sosiaalityöntekijöiden rinnalla tarvitaan luonnollisesti muitakin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia sekä riittävästi organisoituja ja laadukkaita peruspalveluita. Ammattilaisten rinnalla luonnollisesti tarvitaan hyvinvoivia aikuisia, vanhempia, lapsia, läheisiä, ystäviä ja naapureita.

        terveisin Sosiaalinen tekijä ylläpito

        Sosiaalityöntekijä said:
        21.11.2013 13.10

        Ymmärrän hyvin Pöystin suhtautumisen kasvaviin lastensuojelun menoihin. Usein tämä lastensuojelun budjetointi meneekin niin, että kaikki pakolliset lastensuojelun menot kustannetaan ja näistä vapaaehtoisista, kuten ennaltaehkäisevästä työstä, säästetään. Kuitenkin sosiaalialalla ollaan tiedetty jo kauan aikaa, millaisia säästöjä voitaisiin saada ennaltaehkäisevällä työllä aikaan! Tämä ei vain tavoita noita rahasalkun päällä istujia, sillä ovathan he talousalan ammattilaisia. Eivät sosiaalialan.

        Oikein mahtava kannanotto aiheeseen! Olisi mahtavaa viimein saada äänemme kuuluville ja lastensuojelun kehittämisessä päästäisiin paremmin liikkeille.

    Sosiaalityön opiskelija said:
    20.11.2013 11.51

    Pöysti osoittaa kommentillaan tietämättömyytensä lastensuojelusta. Mutta onko Tuomas Pöystissä miestä myöntää virheensä?

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s