Vainoaminen on rikos

Posted on

”Meillä ei oo koskaan hälyt päällä silloin, kun me ei olla itse kotona.”

Lainaus on kertomuksesta, jossa mies vainosi entistä puolisoaan useita vuosia. Se kuvaa naisen ja lasten arkielämää eron jälkeen, jolloin perhe eli miehen aiheuttaman pelon ja vakavan väkivallan uhan alla. Nainen koki, etteivät viranomaiset tai lainsäädäntö kyenneet riittävästi turvaamaan heidän arkeaan.

”Kun toinen lähestymiskielto loppui, niin se oli pääsiäinen ja sitte herättiin,
että hän pitkäperjantain vastaisena yönä oli kirveen kanssa
tulossa meille sisälle silloin yöllä.
Tekemään omien sanojensa mukaan minusta selvää.”

Nyt Suomi on seurannut monia muita maita tekemällä vainoamisen rangaistavaksi rikokseksi.

Vainoaminen on väkivaltaa, joka koostuu useista erilaisista väkivaltaista ja ei-väkivaltaisista toistuvista teoista. Vainoon liittyvät teot voivat olla ulkopuolisista pienimuotoisilta vaikuttavia yhteydenottoja, kontrollointia ja seuraamista, jotka toistuvina ja uhrin tahdon vastaisina muuttuvat uhrin kokemuksissa väkivallaksi ja aiheuttavat ahdistusta, pelkoa ja turvattomuuden tunnetta. Vaino voi sisältää myös fyysistä väkivaltaa ja tekoja, jotka voivat äärimmillään päättyä henkirikoksiin.

Vaino liittyy usein parisuhteen päättymisiin. Tutkimukset osoittavat, että noin puolet väkivaltaisista miehistä jatkaa kumppaniin kohdistuvaa väkivaltaa vielä eron jälkeen. Heterosuhteissa naiset ovat miehiä useammin eron jälkeisen vainon kohteina.[i] Vainoa voi kuitenkin esiintyä niin lähisuhteissa kuin toisilleen tuntemattomien henkilöiden välillä siten, että kohteena on mies ja tekijänä nainen tai että molemmat osapuolet ovat samaa sukupuolta. Vaino kohdistuu usein myös uhrin läheisiin, jolloin heihin voi kohdistua uhkailua ja väkivaltaa tai heidän avulla voidaan hankkia tietoa uhrista.

Vainoamista voi tapahtua kodin lisäksi työ- ja opiskelupaikassa, harrastuksissa, lasten koulussa tai päiväkodissa. Teot ovat monimuotoisia ja intensiteetiltään ennustamattomia. Käytännössä vainoaja voi seurata uhria kaupassa, työmatkoilla, kävelylenkeillä tai hän voi muuttaa asumaan uhrin kodin läheisyyteen. Tekijä voi murtautua uhrin kotiin väkivaltaisesti ja toimia niin, että murtautumisesta jää ainoastaan uhrille tunnistettavia hienovaraisia merkkejä. Uhri ei ole suojassa kodissa, eikä välttämättä julkisilla paikoillakaan.

Eron jälkeen lapset voivat olla vainon kohteena tai heitä voidaan käyttää vainon välineinä. Viranomaisten on tärkeää huomioida se, että vaino voi naamioitua huoltoriidaksi tai eron jälkeiseksi muuksi kriisiksi. Vaino vaarantaa vakavasti lasten turvallisuutta ja hyvinvointia. Surullisinta on, että turvattomuuden aiheuttaa usein oma vanhempi.

Vainoaminen on Suomessa kriminalisoitua toimintaa 1.1.2014 lähtien[ii]. Rikoslain 7 a § mukaan vainoamiseen syyllistyy se, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta. Seurauksena voidaan tuomita sakkoa tai enimmillään kaksi vuotta vankeutta.

Vainoon liittyvä laki on merkittävä edistysaskel uhrien auttamiseksi. Se ei toki aukottomasti kykene suojaamaan uhrin turvallisuutta, mutta kriminalisoinnissa on tärkeää, että sen avulla voidaan teoista antaa tuomio laajempana kokonaisuutena ja uhri voi hakea vainosta aiheutuvia korvauksia. Aiemmin on voitu tuomita ja hakea korvausta lähinnä yksittäisistä teoista, kuten laittamasta uhkauksesta, salakatselusta, kotirauhan rikkomisesta tai pahoinpitelystä. Laki luo puitteet ja tulevat oikeuskäytänteet ratkaisevat rangaistusasteikon käytön.

Vaino rikkoo ihmisen perusoikeutta vapauteen, koskemattomuuteen ja hyvinvointiin. Yhteiskunnan tulee siten suojata vainon kohteeksi joutuneita ihmisiä. Vainoamisen kriminalisointi on tekijälle viesti siitä, että hänen tekonsa ovat väärin. Kriminalisointi on yksi askel sille, että vainon uhri voi saada kokemastaan rikoksesta oikeutta.

”Toki elämä on jättänyt jokaiseen lapseen omat jälkensä, mutta uskon,
että niistäkin selvitään ajan k
anssa.”

Jaana Kinnunen, YTM, hankevastaava VARJO-hanke, VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry.
Anna Nikupeteri, YTM, yliopisto-opettaja, Lapin yliopisto

Kirjoitus pohjautuu kirjoittajien omiin tutkimuksiin liittyen naisiin ja lapsiin kohdistuvaan eron jälkeiseen vainoon sekä yhteistyöhön vainoon liittyvän VARJO-hankkeen kanssa.


[i] Piispa, M. (2006). Parisuhdeväkivalta. Teoksessa Piispa, Minna & Heiskanen, Markku & Kääriäinen, Juha & Sirén, Reino. Naisiin kohdistunut väkivalta 2005. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 225. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Helsinki, 41–81.

Tjaden, P., & Thoennes, N. (1998). Stalking in America: Findings from the National Violence against Women Survey. https://www.ncjrs.gov/pdffiles/169592.pdf

[ii] Rikoslaki 25: 7 a §. Vainoaminen.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L25

Kuva: Sanni Rajapolvi / VARJO-hanke
Kuva: Sanni Rajapolvi / VARJO-hanke

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s