Kuuluuko sananvapaus vain toimittajille?

Jos vertaan julkishallinnon työntekijöiden sananvapaustilannetta jokamiehen oikeuteen, on siinä tilanne jossa mustikkaan saavat mennä vain ne, jotka poimivat mukisematta myös pilalla olevat mustikat ja kehuvat niitä vielä poimiessaan.

Lauantaina 3.5 vietetään kansainvälistä sananvapauden päivää.

Suomi on useita kertoja valittu yhdeksi maailman lehdistönvapauden mallimaaksi. Ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola kirjoittaa kolumnissaan  ”Sananvapaus on meillä kuin jokamiehen oikeus, kuin itsestään selvyys. Sellaisia asioita osataan arvostaa vasta sitten, jos niitä ei enää olisi.”

Sanan- ja mielipiteenvapaus kuitenkin näyttäytyy erilaiselta, riippuen siitä oletko toimittaja vai et.

Silloin meillä tuli tiedote kaikille sähköpostiin, että kukaan ei puhu yhtään mitään. Johto tiedottaa.
– – – johto sanoi, että kaikki asiat on kunnossa, että meidän resurssiasiat on kunnossa.
Että mitä helvettiä?! Kaikki tietää ettei ne oo.

Yllä oleva sitaatti on sosiaalityöntekijän kuvaus tapahtumista, kun toimittaja lähetti työyhteisöön pyynnön tulla television ajankohtaisohjelmaan kertomaan sosiaalityön käytännöistä, sen toimintaperiaatteista ja resursseista. Toimittaja esitti pyynnön aikana, jolloin ala oli paljon esillä mediassa, julkisuudessa käsitellyn asiakastapauksen vuoksi.

Sosiaalityöntekijän kertomus ei ole harvinainen yksittäistapaus. Vaientaminen on julkishallinnon organisaatioissa laajalti tunnettu ilmiö, jota on toistaiseksi tutkittu Suomessa vain vähän.

Esimiehet kieltävät alaisilta oikeuden mielipiteiden ilmaisuun työhön liittyvistä asioista. Mielipiteiden ilmaiseminen on johtajalähtöistä ja he tuovat asioista esille vain tietyt näkökulmat. Vaientaminen perustellaan esimerkiksi määrittelemällä kansalaisten oikeusturvaan ja palveluiden laatuun liittyvät keskustelut organisaatioiden sisäisiksi keskusteluiksi. Työyhteisön ”likapyykkiä” kun ei ole tapana pestä työyhteisön ulkopuolella. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatusalan ammattilaisilla olisi paljon sanottavaa alaansa liittyvistä ajankohtaisista asioista, mutta heihin kohdistetaan vaientamista ja jopa sananvapausrikkomuksia. Vaientaminen tapahtuu pelottelemalla, uhkailemalla viestinnän seurauksista ja kostamalla viestinnän jälkeen. Kaikki tämä tehdään epävirallisesti ja suusanallisesti, jottei rikkomuksen kohteelle jää juuri mahdollisuuksia vaatia itselleen oikeutta.

Työntekijöiltä vaaditaan sitoutunutta lojaalisuutta organisaatiota kohtaan, joka väärinymmärretään  samanmielisyydeksi. Näin heiltä evätään oikeus osallistua julkiseen keskusteluun aiheista, joilla olisi suurtakin julkista intressiä. On selvää, että työntekijöiden sananvapaus vaihtelee työympäristöittäin, eikä vaientaminen kosketa kaikkia. Se koskettaa kuitenkin juuri niitä, jotka haluaisivat keskustella julkisesti palveluista, niiden kehittämisestä, organisoinnista ja laadusta, sekä kansalaisten oikeusturvasta. Sananvapaus on myös suomalainen ihmisoikeuskysymys.

 Laura Tiitinen, tutkija, Lapin yliopisto

Kannanotto pohjautuu tutkimukseen, joka julkaistaan tulevassa Oikeus-lehdessä:

Tiitinen Laura & Kauppi Arto
Viisi vaientamisen tapaa – Sosiaalialan työntekijöiden julkiseen viestintään kohdistuvat sananvapauden rajoittamisen ja vaientamisen käytännöt 

Muita aiheeseen liittyviä kannanottoja:

Julkisen sanan neuvoston kannanotto sananvapauden rajoittamisesta

Opetusalan ammattijärjestön selvitys opettajien vaientamisesta

Radio-ohjelma vaientamisesta: Eve Mantun kuriton kokous

Kalevan toimittajan kolumni: Kunnissa vallitsee vaikenemisen kulttuuri

Valtuutettu Veronika Honkasalon näkökulma vaientamiseen: Miksi työntekijöiden sananvapautta kavennetaan Helsingissä?