Sosiaalityötä postilaatikon välityksellä

Posted on Updated on

Postilaatikkoistuminen sosiaalialalla on uhka asiakkaan oikeuksien ja hyvinvoinnin toteutumiselle. Postilaatikko ei välitä, kuuntele tai auta elämän kriiseissä, mutta ei sitä metalliselta laatikolta voi edes odottaakaan.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Monia asioita voi hoitaa helpommin postin välityksellä kuin kasvotusten. Toimeentulotuen hakeminen kirjallisesti on varmasti monen ihmisen kannalta kätevin tapa asioida. Mutta entä ne ihmiset, jotka tarvitsevat muutakin kuin kirjeen, joka ilmoittaa hyväksytystä tai hylätystä päätöksestä? He, jotka tarvitsisivat apua ja tukea, mutta eivät jaksa tai pysty sitä vaatimaan? He ovat postilaatikon armoilla. Postilaatikon, joka tuskin välittää inhimillisestä kärsimyksestä tai kannustaa jatkamaan huomiseen.

Sosiaalialan tarkoituksena on helpottaa ihmisten elämää vaikeissa olosuhteissa, parantaa sosiaalista elämänlaatua ja pyrkiä edesauttamaan toimintakyvyn ylläpitämistä ja kehittämistä. Mutta tukeeko nykyjärjestelmä näitä ihanteellisia tavoitteita? Pahimmillaan toimeentulonhakija ei näe vuosiin sosiaalityöntekijää tai sosiaaliohjaajaa tai etuuskäsittelijää. Ainoa kumppani vaikeassa elämäntilanteessa on kolkko ja hiljainen postilaatikko. Tarjoamalla helpon ja kätevän väylän taloudellisen avun hakemiselle, se takaa riittävän tuen elämästä selviytymiselle. Tai siis toisille takaa, toisille ei.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

On ihmisiä, jotka vuodesta toiseen hakevat toimeentulotukea, ilman yhtäkään kohtaamista työntekijän kanssa. Kukaan ei kysele, miten selviät arjesta. Kukaan ei kysele, tarvitsisitko jotain apua. Apua tarvitsevat häviävät helposti postilaatikoiden välittämien paperipinojen taakse: Hyväksytty, hyväksytty, hylätty, hyväksytty, ai tämä tahtoisi tavata työntekijän, no kahden kuukauden päästä olisi aika ja ilmoitus postitse kotiin. Hyväksytty, hyväksytään, hyväksytään, mutta alennettuna. Huolena on, että ne, jotka kipeimmin tarvitsevat apua, jäävät yksin ongelmiensa kanssa. He jäävät helposti postilaatikon vangiksi. Joka kuukausi heidän pitää uhrata postilaatikolle hakemuksia ja selvityksiä, jotta laatikko muistaisi pienellä rahasummalla.


Postilaatikolta on turha toivoa henkistä tai sosiaalista tukea ja apua vaikean elämäntilanteen selvittelyyn; metallilaatikko kun ei empatiaan ja vuorovaikutukseen kykene. Asiakkaalla pitäisi olla oikeus ja mahdollisuus myös ihmisen tapaamiseen.

 

 
Veera Kettunen,
Maaret Manninen,
Jussi Putkonen,
Miisku Uotila.

Kirjoittajat ovat valtakunnallisen Social Work Action-verkkokurssin opiskelijoita

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s