”Take action to make it happen”

Posted on Updated on

Maapallomme ja ihmiset tällä pallolla ovat hätää kärsimässä. Olen huolissani ihmisten solidaarisuuden puutteesta ja siitä, ettei kukaan välitä. Ovatko hyvinvointivaltio ja länsimainen kulttuuri kasvattaneet meistä välinpitämättömiä oman navan tuijottelijoita?

Utahin yliopiston professori Helane Leta kertoi eräällä luennolla kansainvälisestä sosiaalityöstä, globalisaation vaikutuksista ja kansainvälisen sosiaalityön merkityksistä globalisoituneessa maailmassa: sosiaalisia ongelmia on kaikkialla maailmassa, ja köyhyys, nälänhätä ja kodittomuus koskettaa järkyttävän suuria ihmismääriä.  Suomi on varmasti yksi vähiten ongelmaisista maista. Silti, nykyinen materialistinen elämäntapa vie meitä suomalaisia ja muita länsimaita mennessään. Tunsin Letaa kuunnellessa itseni pieneksi ihmiseksi ja opiskelijaksi.

Olen kyynistynyt sen suhteen, että ihmisillä olisi nykyaikana enää halua auttaa muita ja olla paikalla kun hätä on suurin. Mediassa on kohuttu hätätilanteista ja onnettomuuksista, joissa kukaan ohikulkija ei auttanut. Olen myös vihainen nykymaailmalle, tälle teknologian aikakaudelle, jossa some ja oma kännykkä ovat tärkeämpiä kuin katsoa toista ihmistä tarkasti ja kysyä, voitko hyvin.  Jos ihmiset eivät auta toisiaan edes Suomessa, kuinka me pystyisimme muuttamaan maailmaa, auttaa nälänhädässä olevia lapsia tai tukea sodassa olevia valtioita?

Ylen  Docventures -ohjelman esittämä dokumenttielokuva The Return To Homs kertoi aktivismista Syyrian sisällissodassa. Syyrian tilanne ei tunnu kiinnostavan suomalaisia. Yhtä samantekeviä ovat maailman muut sisällissodat. Ajattelemme, ettemme voi tehdä asialle mitään, emme me pysty muuttamaan tilannetta tai helpottaa niiden ihmisten oloja. On olemassa ”me” ja ”ne” ja ”ne” ovat kaukana meistä.


unnamedMe kuitenkin voimme tehdä asioille jotain. Voimme olla kiinnostuneita, me voimme tuntea tuskaa toisten ihmisten puolesta ja keskustella asioista, olla kriittisiä ja katsoa asiaa monesta suunnasta. The Return to Homs –elokuvan ohjaajalta kysyttiin, mitä yksi ihminen voisi tehdä parantaakseen maailmaa ja Syyrian tilannetta. Ohjaaja vastasi ”olla kiinnostunut, ottaa selvää”. Jo se, että on kiinnostunut mitä maailmalla tapahtuu, viestii välittämisestä. Se viestii inhimillisistä tunteista toista kohtaan. Näkökulmia konflikteihin on tietysti monia. Täällä kaukana me voimme kuitenkin olla niitä, koska katselevat asioita lintuperspektiivistä ja näkevät juuri sen asian, joka tarvitsee muutosta.

Olla kiinnostunut. Se on asia, joka tulisi kaikkien meidän oppia ja omaksua. Mitä on olla kiinnostunut ja miten voisin toimia niin, että myös muut kiinnostuvat. Jos jokainen ihminen ajattelisi, ettei yksi ihminen voi muuttaa maailmaa, ei mitään tapahtuisi. Professori Letan luennosta minulle painui erityisesti mieleen iskulause ”take action to make it happen”. Jotain täytyy tehdä, että asioihin tulee muutos. Ja jonkun tulee olla ensimmäinen, joka tuon askeleen ottaa ja aloittaa muutoksen. Apuvälineitä ja keinoja muutokseen on nykyisin monia.

Tärkeää aktivismissa on usko. Kun uskoo johonkin asiaan, tekee työtä sen eteen ja antaa itsestään jotain tuolle asialle, se muuttuu. Suuri osa maailman ongelmista johtuu ihmisistä, mutta vastuuta emme ota. On surullista etteivät ihmiset herää siihen tosiasiaan, että meillä kaikilla on vastuu tästä maapallosta. Meillä on vastuu itsestämme, läheisistämme, muista ihmisistä ja luonnosta.

Haastan sinua miettimään, mitä sinä voit tehdä muuttaaksesi asioita? Ensimmäinen askel muutokseen on oma ajatus, halu ja usko. Sen jälkeen tulee toiminta. 

Meri Rientamo, sosiaalityön opiskelija ja ainejärjestöaktiivi, Itä-Suomen yliopisto

 

 

Advertisements

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s