Sosiaalityön rikkinäinen viestintä

Posted on Updated on

Kun lastensuojelun kriisitieto ei välity työntekijöiltä päättäjille, leikitään organisaatiossa rikkinäistä puhelinta tai tukitaan hätähuudot tarkoituksella.

Lastensuojelun kriisi (1) ei ole yllätys sosiaalityöntekijöille. Ongelmat ovat useissa kunnissa muhineet pitkään ja hitaasti. Viime vuosien aikana ne ovat valuneet mediaan ja sitä kautta kansan rivien tietoisuuteen enenevissä määrin. Ongelmat ovat yleensä olleet myös palveluesimiesten ja johtajien tiedossa. Tämän vuoksi ihmetyttää suuresti, mikäli ongelmat tulevat päättäjille yllätyksenä, kuten Vantaan sosiaali- ja terveysasioista päättävän lautakunnan puheenjohtajalle (2).

– – – palveluiden päällikkö kertoi, että kaikki asiat viedään lähiesimiehen kautta, joka vie asian omalle esimiehelleen- – – joka taas vie asian omalle esimiehelleen, kunnes sitten lopulta viesti viedään sosiaali- ja terveysviraston johtajalle. Lautakuntalaisia sai lähestyä ohjeen mukaan vain koko viraston johtaja. Samalla kerrottiin, että esimerkiksi oman yksikön avoimiin oviin tms. sai kutsun lautakuntalaisille tai valtuutetuille laittaa vain viraston johtajan määräyksestä. Päällikkö vielä sanoi, että esimiehet voivat karsia viestiä matkan varrella- – – (sosiaalityöntekijä) (5)

Missä piilee sosiaalityön viestinnän pullonkaula? Hiljaisuuden kierre menee kutakuinkin näin: työntekijät ovat liian kiireisiä ja väsyneitä toistelemaan työn ongelmakohtia. He ovat myös turhautuneita, sillä ovat liian monesti kokeneet, ettei heidän tuottamansa tieto päädy oikeaan paikkaan tai sillä ei ole mitään vaikutusta. Työntekijät myös odottavat esimiestensä toimivan tiedon välittäjinä organisaatiohierarkiassa ylemmille portaille. Paikoitellen työntekijöitä kielletään puhumasta työn ongelmista organisaation sisä- ja ulkopuolella (3).

Esimiehet taas ovat omanlaisensa puun ja kuoren välissä. Alaiset odottavat heiltä toimia sellaisten ongelmien poistamiseksi, joihin heillä ei ole ratkaisun avaimia. Työnantajaosapuoli taas odottaa heidän olevan jopa alaisiaan lojaalimpia työnantajalle ja sen virallisille totuuksille. Tämä näkyy siten, etteivät esimiehet ja johtajat kritisoi työnantajansa toimintaa. Työn ongelmista puhuminen ja niiden ratkominen kuitenkin edellyttää kriittistä tarkastelua. Heillä on myös näyttöpaineita, sillä alaisten epäonnistumiset ja ongelmat ovat osittain heidän vastuullaan. Kritisoidessaan johtamaansa toimintaa, he asettuvat itsekin kritiikin kohteeksi.

Kun työntekijöiden turhautuminen paisuu riittävän suureksi, he ratkaisevat ongelman vuotamalla ongelmat medialle. He tekevät sen, koska muita vaihtoehtoja on vähän tai ei lainkaan. Mediavuoto ei ilmeisesti kertaakaan ole johtanut siihen, että organisaatiojohto olisi myöntänyt ongelmien olemassaolon tai tehneensä virheitä. Toisinaan julkinen paine on johtanut muutoksiin, toisinaan taas ei. Työntekijät eivät kuitenkaan voi käyttää mediakorttia pienillä paikkakunnilla, koska siellä nimettömät mediavuodot eivät onnistu. Muutaman sosiaalityöntekijän kunnassa kritiikki työnantajaa kohtaan henkilöityy sekä kritiikin esittäjään, että sen kohteena oleviin päättäjiin. Työntekijät pelkäävät tosissaan työpaikkojensa puolesta.

Sosiaalityöntekijät ovat kyselleet, missä on tiedeväen tuki epäkohtien julkituomiselle. Tutkijat ja opettajat kyllä tunnistavat sosiaalityön ongelmat, mutta heidät on valjastettu yliopiston lypsylehmiksi kirjoittamaan kansainvälisiä artikkeleita ja rahoitushakemuksia!

Paikoitellen viestinnän ongelmiin on havahduttu ja ryhdytty kehittämispuuhiin. Rakenteellisen sosiaalityön velvoite on kirjattu tulevaan sosiaalihuoltolainsäädäntöön. Sen tavoitteena on se, että henkilöstön ja asiakkaiden viestit ulottuisivat johdon ja päättäjien tietoon. Se ei silti estä rankaisemasta niitä työntekijöitä, jotka nostavat epäkohtia esille. 

Viestinnän ongelmat ovat paikkakunta- ja yksikkökohtaisia. Julkinen keskustelu yhden paikkakunnan ongelmista ei johda minkäänlaisiin toimiin toisella paikkakunnalla. Jokainen ongelma on yksilöitävä tiettyyn paikkaan. Asiakkaiden kuuleminen päätöksenteossa on kaukainen ajatus siellä, missä työntekijöidenkin ääni jätetään huomiotta. Suomalaisen demokratian tulisi kestää eri näkökulmien välinen keskustelu. Julkisessa palvelussa oleva kriisi ei ole vain organisaation ongelma, vaan kuuluu kaikille kansalaisille (4).

Haluan lähettää terveisiä Vantaan lastensuojelun johtajille ja päättäjille (1):
turha hautoa kostoa mediaan puhuneille työntekijöille. He tekivät juuri sen mihin sosiaalialan ammattietiikka meidät velvoittaa ja johon meillä on sananvapauden mukaan oikeus!

Laura Tiitinen, tutkija, Lapin yliopisto

  1. http://www.hs.fi/kaupunki/a1414997221316
  2. http://www.hs.fi/kaupunki/a1414125252213
  3. Tiitinen, Laura & Kauppi, Arto (2014) VIISI VAIENTAMISEN TAPAA – sosiaalialan työntekijöiden julkiseen viestintään kohdistuvat sananvapauden rajoittamisen ja vaientamisen käytännöt. Oikeus 43,2. Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry ja Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen yhdistys ry.
  4. http://www.hs.fi/kaupunki/a1415070587109
  5. Aineisto-ote Laura Tiitisen työn alla olevasta väitöskirjasta.
Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s