50-vuotta väkivallan kohteena

Posted on Updated on

Ikäihmisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on laaja ongelma, jolta palvelujärjestelmä on sulkenut silmänsä. Joka neljäs yli 60–vuotias suomalaisnainen kertoi kokeneensa väkivaltaa viimeisen vuoden aikana. Vain puolet heistä kertoi kokemuksistaan läheiselleen tai viranomaisille. (1)

Vuosikymmeniä väkivaltaisessa avioliitossa eläneet ikäihmiset rikkovat stereotyyppistä ajatusta huolettomasta ja leppoisasta vanhuudesta. Moni ikääntynyt elää tälläkin hetkellä vuosia kestäneessä perhehelvetissä hellan ja nyrkin välissä – kirjaimellisesti. Väkivallan tekijänä on usein oma puoliso tai elämänkumppani.

Ikääntyneisiin kohdistuvaa väkivaltaa kuvaa puolisoiden keskinäinen riippuvuussuhde. Vuosikymmeniä kestänyt väkivalta on rakentunut osaksi puolisoiden välistä vuorovaikutussuhdetta. (2) Väkivallasta tulee arkipäiväistynyttä ja siihen totutaan. Väkivallasta voi muihin kotiin liittyvien toimintojen lailla tulla toistuvaa ja jokapäiväistä (4). Pitkään kestänyt väkivalta ikäihmisten kokemuksissa tuottaa urautumia ja sopeutumista väkivallan kanssa elettyyn perhe-elämään. Tämä voi vähentää väkivaltaa kokeneen halukkuutta muutokseen. (2.)

Väkivallasta selviytyminen ei välttämättä merkitse väkivaltaa kokeneelle suhteesta lähtemistä tai eroamista. Kun on oltu pitkään yhdessä, ei oikein osaa erotakaan. Ikääntyneiden elämänhistorian huomioiminen on oleellinen osa väkivallan ymmärtämistä. (3) Suomessa vielä 10 vuotta sitten väkivallan ajateltiin olevan perheen sisäinen asia. Naisten roolit perheen julkisivun ylläpitäjinä ja miesten auttajina ovat olleet voimakkaita. Väkivalta oli häpeällinen asia, johon liittyi kokemuksia epäonnistumisesta vaimoina, äiteinä ja kasvattajina. (mm. 5 & 6 & 7.)   Kulttuuriset sekä ajattelutapoihin liittyvät muutokset vaikuttavat voimakkaasti ikääntyneiden elämäntarinoihin. Suhteesta lähteminen ei väkivaltaa kokeneelle ikäihmiselle ole välttämättä tapa ratkaista asioita.

Järjestelmän sokea piste

Väkivalta on edelleen sosiaalinen ongelma, josta on vaikea puhua. Ikäihmisiin kohdistuva väkivalta on yksi vaietuista asioista; sitä on tutkittu vähän ja siitä käyty keskustelu on niukkaa. Ikäihmisiin kohdistuvan väkivallan näkymättömyys on seuraus instituutioihin rakentuneesta ikäsyrjinnästä. Se sokeuttaa näkemään ongelmaa ja sen vakavuutta. Tietämättömyyteen liittyy myös haluttomuus tietää tai uskoa ikääntynyttä. (8) Puutteellinen tieto johtaa usein siihen, että väkivallan merkkejä ei tunnisteta (9).

Parisuhdeväkivallan uhrien selviytymisessä palvelujärjestelmä ammattilaisineen on yksi merkityksellisin tekijä (10). Väkivaltaa kokeneet ovat hajautetulle palvelujärjestelmälle kuitenkin hankala asiakasryhmä; he asioivat monen eri viranomaistahon luona ja tarvitsevat monenlaista apua. Vastuu auttamisesta näin ollen jakautuu kaikille ja ei kenellekään. (11.) Väkivaltaa kokeneet kohtaavat palvelujen kokoelman, josta kukaan ei ota kokonaisvastuuta (10). Hajautunut palvelujärjestelmä edellyttää asiakkaalta aktiivisuutta ja valmiuksia hakea apua.

Väkivaltaa kokeneiden omien kokemusten kuuleminen on haaste palvelujärjestelmälle. Hajautunut palvelujärjestelmä ja erityisosaamisen puute vaikeuttavat väkivaltaa kokeneen kohtaamista ja auttamista. Väkivaltaan puuttuminen jää työntekijöiden henkilökohtaisten työskentelytapojen, arvojen ja osaamisen varaan, mikäli lähisuhdeväkivaltaan puuttumiseen ei ole rakennettu selkeää toimintamallia. Puhumattomuuden kulttuuri tuottaa näkymättömiä väkivallan kokijoita. Väkivallasta vaikeneminen mahdollistaa väkivallan jatkumisen ja rakenteisiin kietoutuvan väkivallan. Sokea järjestelmä ei tunnista ihmisen hätää.

Väkivallan tunnistaminen ei voi olla vain yksittäisten auttajien harrastus

Ihmisten elämän ratkaisujen ja ilmiöiden ymmärtämiseksi tarvitaan ihmiseltä ihmisille- kohtaamisia. Kohtaamisessa korostuvat vallan jakaminen sekä erilaisten tietojen kunnioittaminen. Ilman väkivaltaa kokeneiden omaa tietoa, ei voida tavoittaa väkivaltakokemusten laajuutta eikä sen kokonaisvaltaisia vaikutuksia kaikkiin elämänalueisiin. Tämä edellyttää yhteistyön tekemistä ja raja-aitojen ylittämistä eri toimijoiden välillä.

Yhden arvostavan kohtaamisen merkitystä ei voida ohittaa. Se on kaiken auttamistyön ytimessä.  Ikääntyneiden kohdalla arvostava kohtaaminen ja puheeksi ottaminen on erityisen tärkeää. Heidän ratkaisunsa haastavat myös palvelujärjestelmän toimijoiden luovuutta; voiko väkivaltaa kokenut saada apua ja tukea, jos hän ei suostu irrottautumaan väkivallan tekijästä? Miksi oletamme, että väkivaltaa kokeneen täytyy lähteä suhteesta? Kuka vastuuttaa väkivallan tekijän?

Yksilön vastuuta korostava eetos merkitsee myös sitä, että yhteiskunnan ja yksilön välisen vuorovaikutuksen merkitystä korostetaan ja sen onnistumista arvioidaan (12). 50 vuotta väkivaltaa on yksi peili, jota vasten onnistumista voidaan arvioida. Onko sosiaalityön asiakastyössä tilaa ihmisten kokemuksille? Vai määrittyykö myös sosiaalityön paikka ihmisten kohtaamisissa byrokraattiseksi lain kirjaimen noudattamiseksi?

Elina Björninen
yhteiskuntatieteiden maisteri – Lapin yliopisto

Kirjoitus pohjautuu graduun: Henkilökohtaistumisesta muutosten vaatimiseen. Väkivaltaa kokeneen naisen kohtaamisen merkityksiä yhteiskunnallisille toimijoille

 

Photo: freedigitalphoto.net by khongkitwiriyachan
Photo: freedigitalphoto.net by khongkitwiriyachan

Lähteet:

 

  1. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2010: Ikääntyneet naiset vaikenevat 2010: http://www.thl.fi/documents/10531/104655/AVOW_nettiversio_suomi.pdf.
  1. Perttu, Sirkka 1995: Ikääntyviin kohdistuva perheväkivalta: palveluiden kehittäminen kunnan vanhustenhuollossa: raportti perheväkivallan hoitokokeilusta Vantaalla 1992–1993. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Aiheita ; 32. Stakes. Helsinki.
  2. Tetterton, Summer & Fansworth, Summer 2011: Older women and interpersonal violence: Effective interventions. Journal of Interpersonal Violence. 26 (14), 2929–2942.
  1. Nousiainen, Kirsi 2013: Lyöty äiti. Väkivaltainen koti sisäisenä tilana. Teoksessa: Virokannas, Elina & Väyrynen, Sanna (toim.): Varjoja naiseudessa. Unipress. Kuopio, 83–112.
  1. Husso, Marita 2003: Lyötyjen aika ja tila. Vastapaino. Tampere.
  1. Komulainen, Katri 2002: Kansallisen ajan esitykset oppikoulun juhlissa. Teoksessa: Gordon, Tuula & Komulainen, Katri & Lempiäinen, Kirsti (toim.): Suomineitonen hei! Kansallisuuden sukupuoli. Vastapaino. Tampere, 133–154.
  1. Markkola, Pirjo 2002: Vahva nainen ja kansallinen historia. Teoksessa: Gordon, Tuula & Komulainen, Katri & Lempiäinen, Kirsti (toim.): Suomineitonen hei! Kansallisuuden sukupuoli. Vastapaino. Tampere, 75–90.
  1. Phillips, Linda 2000: Domestic Violence and Aging Women. Geriatric Nursing. 21 (4), 188–194.
  1. Sormanti Mary & Shibusawa, Tazuko 2008: Intimate Partner Violence Among Midlife and Older Women: A Descriptive Analysis of Women Seeking Medical Services. Health And Social Work. 33 (1), 33–41.
  1. Laitinen, Merja 2004: Häväistyt ruumiit, rikotut mielet. Tutkimus lapsina läheissuhteissa seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten ja miesten elämästä. Vastapaino. Tampere.
  1. Ojuri, Auli 2004: Väkivalta naisen elämän varjona. Tutkimus parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten elämänkulusta ja selviytymisestä. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis. Lapin yliopistokustannus. Rovaniemi.
  1. Vikström, John 2004: Vanhuksen äänen arvo. Teoksessa Kankare, Harri & Lintula, Hanna (toim.) 2004: Vanhuksen äänen kuuleminen. Dark Oy. Vantaa, 13–18.

 

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s