”Tarvittaessa suojelemme lastanne”

Posted on Updated on

Lasten suojeleminen on arvokkainta ja tärkeintä, mitä kukaan aikuinen voi tehdä. Laki velvoittaa viranomaisia puuttumaan lasten kaltoinkohteluun. Muilla ihmisillä, kuten lapsen läheisillä, on siihen oikeus.

Laki ei anna kuitenkaan rohkeutta toimia eikä liioin kykyä nähdä ihmisen sisälle. Sellaista pahuutta, mihin ihminen kykenee, on vaikeaa tietää etukäteen. Työntekijä ei pysty näkemään ihmisen sisään. Usein tilanteen selvittelyä vaikeuttaa vakavasti persoonallisuushäiriöisen henkilön verbaalinen lahjakkuus ja manipuloivuus.

Lähtökohtaisesti vanhemmat haluavat lapsilleen hyvää. Kuitenkin lapsia saavat myös vakavasti persoonallisuushäiriöiset ihmiset, jotka haluavat hallita ja vahingoittaa muita tai jotka sairastuessaan vakavasti saattavat menettää todellisuudentajunsa täysin. Näiden vakavien psykiatristen sairauksien ja häiriöiden tunnistaminen on äärimmäisen tärkeää ja osaamista pitäisi sisällyttää lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden, sosionomin (AMK) ja terveydenhuollon eri tason koulutuksiin. Samoin kuin kaltoinkohtelun tunnistamisen osaamista.

Miksi aikuisen on niin tärkeää olla lapsen tavoitettavissa? Lapsi ei välttämättä uskalla kertoa kaltoinkohtelusta. Hän saattaa pitää sitä myös normaalina tai luulla, että hän on niin paha tai huono, että on ansainnut kohtelun. Lapsi saattaa hävetä tilannetta tai suojella vanhempaansa. Kaikkein pienimmät lapset eivät edes pysty siitä kertomaan. Usein lapsi kuitenkin antaa vihjeitä kasvuympäristössään oleville aikuisille kaltoinkohtelusta. Lapsi voi oireilla käytöksellään, olla ylivilkas, tottelematon, levoton, iloton, sulkeutunut, masentuneen oloinen. Lapsella voi olla mustelmia sellaisissa kohdissa, joita niihin ei tavanomaisesti tule, vatsassa, kasvoissa tai selässä. Tai hänellä voi olla roikottamisesta ja retuuttamisesta tulevia sormenjälkiä jaloissa tai käsissä. Lapsi voi olla hoitamattoman tai nälkiintyneen oloinen. Lapsella voi olla palovammoja tai selittämättömiä murtumia. Aikuiselta vaaditaan herkkyyttä, kykyä kuulla ja nähdä lapsi ja tarpeen vaatiessa tämän hätä. Jokaisella täytyy olla myös rohkeutta puuttua lapsen tilanteeseen. Lapsen täytyy voida luottaa siihen, että aikuinen auttaa häntä. Läheisten, tuttavien ja kaikkien viranomaisten asemastaan huolimatta pitäisi sisäistää motto: ”Tarvittaessa suojelemme lastanne!”

Lastensuojelu on jatkuvaa harkintaa siitä, mikä on lapsen parhaaksi ja eduksi. Olen työskennellyt vuosia lastensuojelussa. Se on ollut tärkein ja merkityksellisin työ, mitä olen tehnyt. Olen lastensuojelun työssäni kohdannut pahoinpideltyjä vauvoja, lapsia, nuoria ja aikuisia. Olen ollut tilanteissa, joissa:

  • vanhemmat ovat myöntäneet pikaistuksissaan tukistaneensa tai lyöneensä lastaan
  • vanhemmat ovat ymmärtäneet tehneensä väärin ja haluavat korjata ylilyöntinsä
  • vanhemmat ovat kieltäneet käyttäneensä väkivaltaa, mutta lapsen vammat kertovat muusta
  • lapsen vammat ja vanhempien kertomukset eivät vastaa toisiaan.

Olen ollut tilanteissa, joissa ”kukkahattu” tätejä on syytetty puuttumisesta tilanteeseen, jossa lapsi on kertonut kokeneensa väkivaltaa, mutta vanhempien tai muiden viranomaisten mielestä väkivaltaa ei ole ollut. Olen myös ollut tilanteissa, joissa

  • poliisi on ollut turhautunut lastensuojelun tekemästä tutkintailmoituksesta liian matalalla kynnyksellä
  • poliisin esitutkinta on kestänyt huomattavan kauan, jopa 1,5 vuotta
  • lastensuojelullinen huoli on kova, mutta rikosoikeudellinen syytekynnys ei toteudu tai tuomitsemiseen ei ole riittävää näyttöä
  • oikeus on tuominnut pahoinpitelijän rangaistusasteikon matalimmalla asteikolla löytäen tilanteeseen lukemattomia rangaistusta lieventäviä seikkoja
  • oikeus ei ole pitänyt lapsen kertomusta tilanteestaan uskottavana, vaan on mitätöinyt sen.

Olen ollut tilanteissa, joissa olen vaatinut ja velvoittanut viranomaista tekemään lastensuojeluilmoituksen, ja tilanteissa joissa olen uhannut viranomaista virkatehtävän laiminlyönnistä, koska tämä ei ole täyttänyt velvoitettaan lastensuojeluilmoituksen tekemisestä. Ja olen ollut tilanteissa, joissa olen saanut viranomaiselta kaunistellun kertomuksen lapsen tilanteessa tämän pelätessä lapsen vanhempia, ja joissa vanhemmat ovat syyttäneet minua tunteettomaksi, haukkuneet tai uhkailleet minua. Olen ollut tilanteissa, joissa

  • lapsi on turvautunut minuun saadakseen apua
  • olen joutunut pelkäämään suojellessani virkatyössäni lapsia
  • olen joutunut selvittämään ratkaisuani puuttumisesta viimesijaisella keinolla, kiireellisellä sijoituksella, eduskunnan oikeusasiamiehelle
  • on ollut läheltä piti tilanteita, joissa joku olisi voinut kuolla. Kukaan ei kuitenkaan ole onnekseni kuollut väkivallan seurauksena minun aikanani ja työtehtävissäni.

Työ lastensuojelussa aiheuttaa tunteiden vuoristorataa. Olen ollut työssäni toisinaan erittäin turhautunut puolustaessani lapsen etua, ja toisinaan taas kokenut valtavaa jaettua iloa perheen onnistumisista ja siitä hyvästä, jota vanhemmat toiminnallaan ovat saaneet aikaan perheessään.

En osaa edes kuvitella Eerikan työntekijöiden tuskaa tai ajatuksia siitä, mitä jos olisin tehnyt toisin? Mitä jos saisin toisen mahdollisuuden? Jokainen joutuu tekemään työssään ratkaisunsa siinä hetkessä ja vastaamaan siitä, miten tilanteessa toimi tai jätti toimimatta. Lasten kanssa työskentelystä seuraa äärimmäinen vastuu. Vastuu on ikuinen. Sitä ei edes ymmärrä työtä tehdessään. Ehkä hyvä niin, sillä olisiko työhön tekijöitä? Riittäisikö lastensuojeluun tekijöitä?

Eerikan kuolemaan liittyvän tilanteen käsittely oikeudessa vaikuttaa tällä hetkellä monen ihmisen työn tekemiseen. Moni pohtii, mitä tästä seuraa? Miten asiaa olisi pitänyt hoitaa? Miten lapsi saattoi kuolla? Samoin moni miettii, että yhtä hyvin tämä olisi voinut tapahtua omalle kohdalleni. Joka päivä teen valintoja, joissa joku lapsi jää ilman turvaa. Uskallanko tehdä enää työtäni?

Lastensuojelu tuomitaan helposti ylilyönneistä, jolloin koetaan, että puuttumiskynnys on liian herkkä tai matala, mutta myös siitä, että lastensuojelun puuttumiskynnys on aivan liian korkea. Eerika ei unohdu ikinä. Hänen kohtalonsa on kaikkien tiedossa. Eerikan kuolemasta tuli selkeä viesti. Lapsen pahoinpitelyn tai sen epäilyn tilanteessa puuttumisen pitää olla kynnyksetön. Puuttua pitää aina. Meidän jokaisen. Vähintä, mitä voimme tehdä on, kysyä lapselta: Onko sinulla kaikki hyvin?  Kuulla se, mitä lapsi tosiasiallisesti yrittää meille sanoa ja alkaa rohkeasti toimia lapsen parhaaksi.

Marjo Oinonen, sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja, psykoterapeutti

Sote kuva Katherine Evans

Kuva: FreeImages.com

 

Mainokset

10 thoughts on “”Tarvittaessa suojelemme lastanne”

    lastensuojeluilmoitus2014 said:
    27.2.2015 12.15

    EHKÄISTÄÄN SOSIAALINEN PAHOINVOINTI PERHEISSÄ – Kun kasvatus- sekä talousvalta palautuu perheille takaisin. Vähenee lastensuojelun tekopyhän avun TARVE – Jäisi aikaa ”Eerikoille” ja muille todellisen avun tarpeessa oleville.
    • ANNETAAN sellaista apua, jota lapsi / perhe kokee tarvitsevansa – dialogia – ei ylimielisyyttä
    • APUA joka on tarkoituksenmukaista
    • Huomioidaan YHTEISÖLLISYYDEN kokemuksen tärkeys – yhteiskuntaan jäsentymiseen tukea
    • Varataan Resursseja auttamiseen PERHEILLE ei lastensuojeluviranomaisille ja heidän yhteistyötahoille

    Miksi vanhemman ja kasvattajan valtaa on rajoitettu?
    Sosiaali- ja terveysministeriö on jostain kumman syystä ottanut käsittämättömän kannan, että ainoat jotka voivat RAJAUSVALTAA KÄYTTÄÄ, ovat JULKISEN VALLAN KÄYTTÄJÄT.
    Jos lapsi riehuu, häntä EI SAA EDES KIINNI PITÄMÄLLÄ HILLITÄ ja rauhoittaa muu kuin
    • POLIISI tai
    • LAITOKSEN TYÖNTEKIJÄ, JOLLA ON LASTENSUOJELULAIN ANTAMA VIRALLINEN VALTUUTUS.

    Miksi lupaa rajoittamiseen EI OLE annettu niille joille se ehdottomasti kuuluu?
    • Opettajilla
    • Ambulanssinkuljettajille
    • Perhehoitajille
    • BIOLOGISILLE vanhemmille

    Uuden lastensuojelulain myötä ministeriö ja läänin sosiaalitarkastajat ovat tulkinneet, että perheillä tällaista valtaa ei ole olemassakaan. Jos valtaa ei käytä VASTUULLINEN AIKUINEN, niin vallan kaappaa joku muu.
    Pahimmillaan lapsi jää heitteille, kadun armoille.

    MIKSI SUOMESSA Vanhemmuuteen suhtaudutaan aina vain kielteisemmin?
    Vain vahvat ihmiset uskaltautuvat käyttää kasvattaessaan VANHEMMUUDEN PAKKOA
    • Asettaa lapselleen rajat
    • Pitämään niistä kiinni

    Onko ainut kasvatuskeino KESKUSTELU?
    Jos keskustelusta ei ole apua, tuleeko lapsi siirtää laitokseen?
    Miksi vanhemman rooliin ja kasvatukseen kuuluva vallan käyttö on melkein kirosana? Onko se kiellettyä?
    Valtaosassa perheistä on rajat, mutta valvonta rajojen ylittämisessä on kadoksissa.

    Aikuisten ja vanhempien liittouduttava ja käytävä yhdessä läpi tarvittavat keinot, kun lapsi kapinoi rajoja vastaan.
    Kun lapsen ei tarvitse testata rajojaan jatkuvasti, hänellä jää voimavaroja MYÖNTEISEEN KASVUUN ja KEHITYKSEEN.

    Kasvatettavana oleminen ei ole vapaaehtoista ja lapsi sitä myös usein vastustaa.
    Rajat ovat aina aikuisten asettamia ja niiden pitäminen on aikuisten vastuulla. Kiellettyä pitäisi olla yleinen tahallinen häirintä ja tovereiden huono kohtelu.

    1950 – 1970 yleinen asenneilmapiiri oli, ettei kenenkään lapsen mieleenkään tullut
    • NIMITELLÄ AIKUISIA hävyttömyyksillä tai
    • HÄIRIKÖIDÄ YLETTÖMÄSTI
    • Niistä seurasi aina rangaistus

    Missä ovat aikuiset, jotka seisoisivat rajalla ja pitäisivät huolen siitä, että rajaa ei varmasti ylitetä?
    Onko vanhemmuuden vallankäyttö kasvatuksessa on kielletty?
    Olisiko aika muuttaa asenteita ja arvostaa vanhemmuutta ja siihen kuuluvaa vallankäyttöä?

    Juridisesti meistä ei saa kerätä aiheettomia rekistereitä. Miten tämä epäoikeudenmukaisuus oikaistaan?
    Puuttukaa hyvät sosiaaliviranomaiset konkreettisiin epäkohtiin – sillä siitä teille TUKIA myönnetään.
    Kuinka Suomessa on mahdollista joutua syyttömänä LASTENSUOJELUILMOITUKSEN kohteeksi?
    TURHAAN tehtaillut LASTENSUOJELUILMOITUKSET on SANKTIOITAVA!

    Miksi saa aiheuttaa perheelle / lapselle vahinkoa? Miksi lapsella säilyy 75 v lastensuojeluviranomaisten REKISTERISSÄ MERKINTÄ jonkun hörhön turhien ilmoittelujen vuoksi?

    Seurauksena lapsi kantaa loppuelämän merkintää lastensuojelun, VÄITÄN LAITTOMASSA REKISTERISSÄ – sillä syyhän oli moniongelmaisen ilmoittajan ei viattoman lapsen joka ei ole edes lastensuojelun tarpeessa.

      Susanna said:
      27.2.2015 20.56

      -Sosiaalityöhön ohjatut resurrsit kohdistuvat myös perhetyöhön. Ikävä kyllä, vaikka vanhempi haluaa niin ajatella, ei hän aina ajattele lapsensa parasta. Hän katsoo maailmaa omista oikeuksistaan käsin: minulla on oikeus lapseeni. Laissa on kuitenkin määritelty Lapsen oikeus Vanhempaan. Jos vanhempi ei syystä tai toisesta kykene pitämään lapsestaan huolta sosiaaityön ja avohuollon palveluiden avulla voidaan lapsi sijoittaa määräajaksi tai kunnes lapsen on hyvä palata kotiin. Tai huostaanottaa, jos mikään muu toimenpide ei takaa lapselle tämän perheessä hyvää ja lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen takaavaa vanhemmuutta.

      Näissä tapauksissa voi kuitenkin mahdollisuus käydä niin ikävästi, ettie lapsi näe sitä mitä kotona oleminen ja omien vanhempien puutteellinen tai laiminlyövä vanhemmuus aiheuttaa. Totta kai lapsen mielipidettä kuunnellaan ja toivetta noudatetaan niin pitkälle kuin mahdollista, mutta joskus objektiivinen katsantokanta vaatii ulkopuolisen arviointia. Huostaanotto on aina viimeinen keino.

      -Lastensuojeluilmoituksien todenperäisyys tarkistetaan jokaisen ilmoituksen kohdalla. Jos ilmoitus todella on perätön ei tapausta käsitellä sen enempää vaan se suljetaan.

      -Lapsi ei ole vallan kohde vaan kasvatuksen kohde. Mielestäni, jos vanhemmuus nähdään vallankäyttönä, kuten sinä ilmeisesti asian näet, ollaan kasvatuksellisesti väärillä teillä. Lasta ei saa pelolla, väkivallalla, rajoittamisella tai muutoin vahingollisella tavalla hallita kukaan.

        lastensuojeluilmoitus2014 said:
        28.2.2015 6.47

        Miten ajattelit poistaa sosiaalialalla rehottavan epäpätevien työntekijöiden armeijan? Epäpätevät työntekijät tehtailevat resurssipulassaan mitä kirjavimpia perusteluja päätöksilleen, joilla ei ole useinkaan todellisuuspohjaa. Milloin viranomainen on voinut korvata RIITTÄVÄN HYVÄT VANHEMMAT? Ei historiassa koskaan – kummallista, että Suomessa vain jaksetaan tuohon uskoa. Politiikka on käsittämätön pelinappula kun ollaan tekemisissä inhimillisen hädän kanssa.

        Entä mikä vaikutus päätöksiä tehdessä mahtaa olla pörssiyhtiöillä jotka ovat nykyisellään yhä enemmän hoitamassa lastensuojelu- sekä vanhustenhoitopalveluitamme? Oletko mahdollisesti itse sijoittajana kyseisissä laitoksissa? Eturistiriitojahan ei tutki nykyisellään kukaan. Miten lasten hoito taataan, silloin kun omistajien on keskityttävä maximaaliseen voiton tavoitteluun?

          Susanna said:
          28.2.2015 20.33

          Olet oikeassa, että sosiaalialalla on turhan paljon ihmisiä ilman asianmukaista koulutusta. Minusta yksikin on liikaa. Sosiaalialan työt eivät ole ns. leipätyötä. Tai ei ainakaan saisi olla. Yksilön pitää myös kyetä tunnistamaan milloin kyynistyy työhönsä ja lähteä työstämään itseään, jos purkaa omaa pahaa oloaan myös asiakkaisiinsa. Haluan kuitenkin uskoa, että kaikki sosiaaialan työntekijtä kykenevät tähän. Kuitenkin…. sosiaalialalla on enemmän näitä täysin päteviä ihmisiä, jotka osaavat työnsä ja tekevät sen hyvin, ja ovat siihen saaneet koulutuksen. Harvoin siitä esim. mediassa huudellaan, kun joku on onnistunut jossain. Toivoisinkin ihmisiltä medialukutaitoa ja -kriittisyyttä.

          Viranominen ei korvaa vanhempia. Se ei ole sosiaali- tai terveysviranomaisten tehtävä. Heidän tehtävänään on toimia tukena vanhemmuudelle, sillä nykyinen yhteistöstä yksilölähtöisempään yhteiskuntaan siittynyt kansamme jättää usein perheet yksin ilman tukiverkkoa tai apua. Joskus vanhemmatkin tarvitsevat apua. Kaikkea ei tarvitse osata tai jaksaa, apua ja tukea löytyy. Kaikki mahdollinen tuki vanhemmille pyritäänkin resurssien puitteissa antamaan. Se on mm. perhesosiaalityön ja lastensuojelun tehtävä.

          Sosiaalityö on Suomen hyvinvointipolitiikan toteuttamisen väline. Asut hyvinvointivaltiossa (Suomessa), olet oikeutettu Apuun ja Tukeen. Sosiaalityö pyrkii parhaansa mukaan pitämään huolta lasten lisäksi myös muusta väestöstä. Omasta arvomaailmasta käsin yhdenkään ihmisen ei tulisi olla ”politiikan pelinappula”. Ei edes sen sosiaalityön viranomaisen, vaikka hän joutuukin taisapainottelemaan sosialaityön ja virkamiehen, tuen ja kontrollin, kanssa päivittäin.

          Ymmärrän, että usein asioitaan ajaessaan yksilö kokee taistelevansa ”kasvotonta koneistoa vastaan”. (Sosiaalityönkin pitäisi keskittyä vähintään yhtä paljon asianajaoon kuin yksilötyöhön). En kuitenkaan ymmärrä mitä tekemistä pörssiyhtiöillä on sosialaityön kanssa. On totta, että osa kunnista joutuu ostamaan palvelunsa kolmannelta sektorilta, koska ei esim itse kykene niitä tuottamaan mahdollisimman kustannustehokkaasti. Oliko tämä se mitä tarkoitit?
          Ja ei, en itse ole poliittisesti tai muutenkaan sitoutunut. Olet sosiaalialan opiskelija ja ylpeä siitä.

            Susanna said:
            28.2.2015 20.34

            Olen* sosiaalialan opiskelija ja ylpeä siitä

    Iida said:
    27.2.2015 11.47

    Strategia tarkoittaa toimintasuunnitelmaa tai vastaavaa, yleensä jossain organisaatiossa.
    Ensimmäinen kommentoija yrittää ilmeisimmin puhua tragediasta (”murhenäytelmästä”, eli murheellisesta kohtalosta).
    Alkoi häiritä, kun sana toistui, niin ajattelin korjata.

      Elina said:
      27.2.2015 11.56

      Kiitos korjauksesta.

    Elina said:
    27.2.2015 8.33

    Minua jäi vaivaamaan mikä tämän kirjoituksen pointti oli/on? Kirjoitus oli hyvä ja avaa sosiaalityöntekijän työtä MUTTA tekstin loppuosaa jäin miettimään. Oliko tarkoitus ”puolustaa” niitä henkilöitä jotka ovat nyt syytteessä Eerikan tapauksen johdosta? Toivottavasti ei, koska vastuu pitää ottaa eikä silloin voi piiloutua niiden asioiden taakse mitä nämä syytetyt ovat oikeudessa nyt kertoneet. LAPSI KUOLI ja varmasti kukaan syytetyistä ei olisi ikinä halunnut näin tapahtuvat, MUTTA NÄIN TAPAHTUI! Kaikkien todisteiden valossa valitettavasti näyttää siltä että tässä tapauksessa useampi henkilö toimi väärin ja jossittelulla ei voida asiaa korjata. Nyt pitää ottaa vastuu, pitää ottaa vastuu omasta roolistaan tässä kamalassa strategiassa. Ja valitettavasti tässä asiassa useampi henkilö syyllistyi rikokseen/virkavirheeseen tai miksi sitä halutaan sanoa. Toivon että jokainen syytetty olisi nyt edes se aikuinen joka ottaa vastuun siitä että yhteiskunta petti pienen viattoman lapsen uudelleen ja uudelleen. Meistä jokainen tekee virheitä elämässään ja työssään mutta kun virheitä on tehty pitkällä ajalla liian usein ja liian monta ja lopputulos on kaikista kamalin strategia, ei silloin enää saisi pakoilla omaa vastuutaan. OTTAKAA VASTUU ja lopettakaa pykälien takana pakoilu! Eerikaa ei saada enää takaisin mutta kunnioittakaa hänen muistoaan, minä pyydän.

      Lola said:
      1.4.2015 22.23

      Itse tulkitsin tekstin pointiksi sen, että lastensuojelun sosiaalityö on erittäin haastavaa. Harva tajuaa, kuinka haastavaa se oikeasti voi olla. Ei kukaan osaa lukea toisten ajatuksia. Silti jostain syystä sosiaalityöntekijöiltä odotetaan jotain taikatemppuja. En lähde ottamaan kantaa tuohon Eerika-viittaukseen (tai muutenkaan koko tapaukseen). Mutta heitänpä sellaisen kysymyksen, että olisiko kukaan voinut tietää etukäteen, että joku haluaa murhata lapsensa, jos isä/joku muu huoltaja tai lapsen lähiomainen patologisesti valehtelee, että kaikki on hyvin? Jos lastensuojelu saa ilmoituksia lapsen mahdollisesta pahoinpitelystä, mutta lapsi sanoo että ei kukaan ole lyönyt ja vanhemmatkin sanovat silmät kirkkaina, että kukaan ei ole lyönyt ja pahoinvoinnille keksitään mitä ovelampia selityksiä ja kiemuroita – pystyykö AINA ihmisten ajatuksia lukemaan? Pystyykö lapsen silti ottamaan huostaan, jos juridista näyttöä ei ole ja sitten valitetaan, kun lapsi on viety perusteettomasti?

      Siis: lastensuojelussa työntekijät joutuvat koko ajan tulkitsemaan ja arvioimaan, mikä on totta, mistä on näyttöä, kuka asianomaisista oikeasti ajaa lapsen etua, kuka peittelee jotain, kuka on tehnyt aiheettoman ilmoituksen…Ja sitten nämä kaikki pitäisi vielä kovassa kiireessä priorisoida tärkeysjärjestykseen (mikä tapaus on kiireettömämpi, mitä toimenpiteitä vaatii, odotellaan poliisin rikostutkintaa jne). Mielestäni on itseasiassa jopa suuri ihme, että näitä Eerika-tapauksia on näinkin vähän ollut, kun suhteuttaa nykyisiin resursseihin (ja kun niistä resursseista aina puhutaan abstraktina käsitteenä, niin käytännössä se on pätevien ja halukkaiden työntekijöiden lisäpalkkaaminen sekä ennaltaehkäisevien palveluiden lisääminen->vähemmän asiakkaita/käsiteltäviä tapauksia per työntekijä->enemmän aikaa pureutua tapaukseen ja taustojen ja totuuden selvittämiseen->parempi mahdollisuus puuttua ja vaikuttaa todelliseen hätään ja ennaltaehkäisyyn->lapsi ja vanhemmat saa ajoissa apua->yhteiskunta voi paremmin). Nythän homma on niin, että keskitytään liikaa korjaaviin liikkeisiin ja puuduttaviin oikeudenkäynteihin ja byrokratian pyörittelyyn. Jos perheitä ja vanhempia tuettaisiin jo heti lapsen ensipäivistä alkaen ja palveluihin olisi taloudellisesti ja henkisesti matalampi kynnys, voitaisiin ongelmiin puuttua aikasemmin. Nyt ehtii monen pienen lapsen arjessa tapahtua sairaita asioita monia vuosia ennen kuin – jos koskaan – pystytään puuttumaan. Ihmiset (lasten vanhemmat) pitävät niin hirveästi kiinni omasta yksityisyydestään, oikeuksistaa ja kulisseistaan, että lapsen hyvinvointi unohtuu. Eikä vanhempiakaan voi siitä syyttää. Raha on se, joka ratkaisee tässä maailmassa. Sanoi kuka ja mitä tahansa muuta, mutta kyllä se on niin, että tässä maassa on oikeistolaisajattelu ja elitismi lisääntynyt. Rahalla ja hyvällä lähtöasemalla saa ja ne, joilla sitä ei ole, ovat oman onnensa nojassa. Suomalaiset elävät vieläkin jossain haavemaailmassa ja harhaluulossa, että tämä on edelleen hyvinvointivaltio ja täällä kaikilla on samat lähtökohdat. Ei ole. Ja ne, jotka sanovat ettei rahalla kaikkea korjata eikä raha tuo onnea, ovat myös niitä joilla sitä rahaa ja hyväosaisuutta on itsellään – ja pitävät siitä tiukasti kiinni muiden kustannuksella!

    Maarit Liikanen said:
    26.2.2015 21.05

    Pitkään lastensuojelutyötä tehneenä, yhteensä kunnallisessa lastensuojelussa n. 15-vuotta, sen lisäksi terveydenhollon puolella päihderiippuvaisten ja mielenterveysongelmaisten vanhempien perheiden kanssa työskenleenä, sekä pari vuotta myös sosiaalipäivystyksessä ( jokunen vuosi meni myös tuolla järjestöpuolella) allekirjoitan ajatuksesi – JA HIANOO KO JOKU SOSSU KUNNAN PUOLELTA ÄLÄHTÄÄ JA ANTAA MEILLE ÄÄNEN!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s