Yksinäisyyden voi haistaa

Posted on Updated on

Kun ovikello soi, ei kukaan tule avaamaan. Asukas ei pysty, ei jaksa nousta tai pelkää tulla avaamaan ovea.

Sisällä asunnossa tuoksuu voimakkaasti virtsalle, pölylle ja yksinäisyydelle.

Kyllä, yksinäisyyden voi haistaa. Se tuoksuu menneelle elämälle, menetetyille rakkaille ja pelolle. Joskus se tuoksuu kauniille muistoille, ajatuksille joita on vihdoin aikaa käydä läpi. Pelko on näissä asunnoissa usein yksinäisyyden kaverina. Ei se välttämättä ole kuoleman pelkoa, vaan tuskallisen elämän pelkoa. Pelkoa siitä että kun kotipalvelun työntekijä lähtee, on edessä monta yksinäistä tuntia jolloin voi kaatua, eikä pääse itse ylös, voi tulla vessahätä eikä ehdi ajoissa vessaan, voi tulla joku kutsumaton ja tehdä pahaa, eikä pysty puolustautumaan.

Kun kukaan ei tule käymään, kun ei jaksa, pysty tai uskalla lähteä pois asunnosta ja yksinäisyys asettuu taloksi, mitä silloin tehdään?

Raahustetaan rappuun, soitetaan naapureiden ovikelloja, soitetaan aikuisille lapsille, soitetaan kotihoitoon, soitetaan turvapalveluun, soitetaan hätäkeskukseen, vedetään verhot ikkunoiden eteen, laitetaan ovi lukkoon, työnnetään lipasto oven eteen, otetaan monta lasia viiniä, otetaan pieniä valkoisia ja sinisiä pillereitä rauhoittamaan mieltä, rukoillaan Jumalaa, sammutetaan valot, mennään sänkyyn, peiton alle, piiloon.

”Olen jo nähnyt tämän, haluan pois”, ”olen valmis, haluan kuolla”, ”haluan paikkaan jossa olen turvassa”, ”haluan paikkaan jossa saa hyvää hoitoa”, ”haluan paikkaan jossa on muita ihmisiä”, ”haluan paikkaan jossa en ole yksin”.

Kuuntelen, kyselen, katson, joskus taputan tai silitän olkapäätä. Kurkkua kuristaa, rintaa puristaa. En aina tiedä mitä sanoa. En tiedä miten yksinäisyyden saa katoamaan.

 

Ylva Krokfors, vanhussosiaalityöntekijä, gerontologisen sosiaalityön väitöskirjan tekijä

Freedigitalphoto.net, by winnond
Freedigitalphoto.net, by winnond
Advertisements

2 thoughts on “Yksinäisyyden voi haistaa

    Sari Heikkilä said:
    1.9.2015 14.48

    Todella surullista ja niin totta kymmenien tuhansien yksinäisten elämässä.:( miten apua ja ystävätoimintaa voisi järjestää paremmin ja toimivaksi.?

    Jarmo Luukka (@Jluppoa) said:
    15.4.2015 17.19

    Tämä on kyllä totta. Mun kämpässä haisee ihan hirvittävä löyhkä. Ei tänne paljoa viitsi vieraita kutsua

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s