Näkymättömät nuoret – täysi-ikäisiksi määriteltyjen alaikäisten turvapaikanhakijoiden tilanne on vaikea

Posted on Updated on

Olemme työskennelleet tutkimusprojekteissa, joiden kautta olemme tutustuneet ryhmäkodeissa asuviin alaikäisiin turvapaikanhakijoihin [1]. Emme kumpikaan tutki suoranaisesti tai yksinomaan alaikäisiä turvapaikanhakijoita, mutta olemme heidän tilanteestaan siinä määrin huolestuneita, että haluamme kertoa havaitsemiamme epäkohtia näiden nuorten kohtelussa. Erityisesti haluamme kertoa iänmäärityksen seurauksista.

 

Suurelle osalle alaikäisistä turvapaikanhakijoista tehdään iänmääritys, joka tapahtuu hampaiden ja luuston röntgenkuvauksella. Iänmääritys ei ole tarkka, vaan suuntaa-antava arvio siitä, pitääkö ilmoitettu ikä paikkansa [2].

Nuorille itselleen voi olla kuitenkin valtava merkitys sillä, katsotaanko hänet 17- vai 18-vuotiaaksi. Kun nuori katsotaan 18-vuotiaaksi, häntä ei enää kohdella lapsena. Täysi-ikäiseksi määrittely muun muassa sulkee nuorelta pois mahdollisuuden, että hän saa omat vanhempansa Suomeen perheenyhdistämisen perusteella. Usein heidät siirretään lähes välittömästi ryhmäkodista aikuisten vastaanottokeskukseen. Opiskeluoikeus perusopetukseen valmistavassa koulutuksessa kyseenalaistuu. Oleskeluluvan saamisen jälkeenkin nuoria kohdellaan palvelujärjestelmässä aikuisina, jolloin heidän on vaikea saada ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämää tukea.

Eräs tällaisista nuorista voisi olla Karim. Hänen tarinansa on keksimämme esimerkki. Se ei kuvaa ketään yksittäistä alaikäistä turvapaikanhakijaa, vaan tyypillistä turvapaikanhakijanuoren tilannetta. Tarina on varmasti tuttu jokaiselle alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevälle ammattilaiselle. word-cloud

Karim on tullut Suomeen viime joulukuussa. Hän on ilmoittanut iäkseen 16-vuotta ja on päässyt asumaan nuorten ryhmäkotiin, jossa arki on rytmitettyä ja hänelle on asetettu turvalliset rajat. Yhdessä ryhmäkodin muiden poikien kanssa hän osallistuu valmistavaan opetukseen paikallisessa koulussa, jossa hän opiskelee aktiivisesti suomen kieltä ja saa myös muuta osaamis- ja kehitystasoaan vastaavaa opetusta. Karim on tullut Suomeen Iranista, jossa hänen Afganistanin hazaroihin kuuluvat vanhempansa ovat asuneet jo vuosia ilman virallista oleskelulupaa [3].

Karim on oppinut suomen kielen hätkähdyttävän nopeasti. Vain puolen vuoden asumisen jälkeen hän kykenee jo käymään yksinkertaisia keskusteluja suomeksi. Ryhmäkodista on löytynyt hyviä ystäviä, ja elämä Suomessa on turvallista. Monien muiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden tavoin Karim kuitenkin kutsutaan iänmääritystestiin. Testi määrittelee hänet täysi-ikäiseksi. Karim siirretään aikuisten miesten vastaanottokeskukseen. Ryhmäkoti haluaa tehdä siirron mahdollisimman nopeasti, jotta muut nuoret eivät järkyty. Yhtäkkiä Karim on bussissa matkalla toiseen kaupunkiin ymmärtämättä, miksi hänet lähetettiin pois ja samanikäinen kaveri sai jäädä.

Iso vastaanottokeskus on pelottava. Keskuksessa on vain muutama ohjaaja. Karim asuu pienessä huoneessa kolmen muun miehen kanssa, joiden puhumaa kieltä hän ei ymmärrä. Miehet juhlivat paljon ja tappelevat aika ajoin. Karim ei uskalla nukkua. Karimin odotetaan itse valmistavan ruokansa ja hoitavan virastoasiansa. Koskaan aiemmin hän ei ole Suomessa käynyt ruokakaupassa tai soittanut puhelimella muille kuin äidilleen ja ystävilleen. Muuton jälkeen Karim ei ole kuullut ryhmäkodin henkilökunnasta, eikä hän ole tavannut ryhmäkodin poikia. Äitiä on kova ikävä.

Miten Karim selviytyy vastaanottokeskuksessa? Saako hän tukea traumojensa käsittelyyn, ohjausta arjessa pärjäämiseen ja lohdutusta ikävään? Entä sitten, jos hän saa oleskeluluvan? Täysi-ikäisenä Karim ei ole oikeutettu samanlaiseen nuorille kuuluvaan tukeen kuin hänen nuoremmat toverinsa. Myös mahdollisuudet perusopetukseen ja suomen kielen taidon opiskeluun hankaloituvat huomattavasti. Tai entä jos Karim täysi-ikäiseksi määrittelyn vuoksi palautetaan Afganistaniin, jossa hän ei ole koskaan elämässään käynyt? Millaista on elämä vainottuna hazarana hänelle täysin vieraassa maassa?

Kaukaiselta ei tunnu vaihtoehtoehto, jossa Karim jää laittomana maahanmuuttajana – paperittomana – asumaan Tornion kaduille tai Helsingin metroon. Euroopassa arviolta 10 000 lasta on kadonnut maahantulon jälkeen, eikä meillä ole juurikaan tietoa siitä, mitä näille lapsille on tapahtunut [4].

Ryhmäkodeissa ja vastaanottokeskuksissa asuu tällä hetkellä satoja Karimeita. Iänmäärityksiä tehdään pikaista tahtia, ja pian heitä voi olla taas satoja enemmän. Olemme tutkijoina törmänneet tilanteisiin, joita ikäväksemme joudumme pitämään välinpitämättömyytenä näiden nuorten elämästä. Tiukat ammatillisuuden rajat ja jyrkät laintulkinnat ovat saattaneet salamana katkaista nuoren suhteet ryhmäkodin aikuisiin ja ikätovereihin, eikä vastaanottokeskuksissa ole aina ymmärretty nuoren tilanteen erityisyyttä muihin asukkaisiin verrattuna.

Tuki itsenäisen elämän aloittamiseen on monesti ollut sattumanvaraista – vapaaehtoisten, opettajien, yksittäisten ihmisten varassa. Vielä oleskeluluvan saamisen jälkeenkin nuoria on kohdeltu ammattilaisten taholta tylysti valehtelijoina. Kaikki sosiaalityöntekijät eivät välttämättä tunne iänmäärityksen menetelmiä tai ymmärrä, millainen tragedia nuorelle on esimerkiksi perheenyhdistämismahdollisuuden menettäminen.

Vastuu näiden nuorten kohtaloista ei ole pelkästään iänmääritystestejä ehdottomina totuuksina lukevalla maahanmuuttovirastolla. Vastuu on myös viranomaisilla ja ammattilaisilla, jotka nyt antavat nuoren pudota kaikkien verkkojen ulkopuolelle yksin. Ilman tilanteen poikkeuksellisen haasteellisuuden tiedostamista ja nuorelle tarjottua erityistä tukea Karimin kaltaisten nuorten mahdollisuudet itsenäiseen ja ihmisarvoiseen elämään ovat olemattomat.

Maahanmuuttaja-lapsetMaahanmuuttopolitiikkaa tehdään tässä ja nyt, valtionhallinnossa, kunnissa ja yksittäisten ammattilaisten ja asiakkaiden kohtaamisissa. Sen perustana ovat ihmisoikeudet, joista tinkimiselle ei ole olemassa päteviä perusteita. Ihmisoikeuksien perustana puolestaan on näkemys ihmiselämän arvostamisesta ja kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta – sanalla sanoen: inhimillisyydestä. Joudumme kuitenkin kysymään, missä on inhimillisyys täysi-ikäiseksi määriteltyjen alaikäisinä yksin maahantulleiden turvapaikanhakijoiden kohtelussa. Yleisinhimillisinä periaatteina suojelun ja ohjauksen tarjoamisen ei pitäisi olla ikäkysymys.

Ikätutkimuksia voidaankin pitää ennen kaikkea ihmisoikeuskysymyksenä, sillä niiden perusteella tulee määritellyksi nuoren oikeus kasvaa hänelle sopivassa ihmis- ja ikäryhmässä [5]. Yksin maahantulleisiin alaikäisiin turvapaikanhakijoihin Suomessa kohdistuneiden tutkimusten mukaan koulunkäynti, ryhmäkodin rauhallinen ja turvallisesti rytmittyvä arki sekä tutut, ymmärtävät aikuiset ja vertaiset ovat asioita, jotka tekevät epävarmasta ja haavoittavasta elämäntilanteesta siedettävää. Vastaanottokeskuksissa asumista puolestaan on kuvattu haastavana, eikä työntekijöillä ole aina riittävästi resursseja työskennellä lasten ja nuorten erityiskysymysten parissa. [6]

Suomeen saapuneista Karimeista yksi voi olla 16-vuotias, ja toinen jo 18 täyttänyt. Ajanlaskutapojen erojen ja syntymätodistuksen puuttumisen myötä Karim ei aina itsekään tiedä tarkkaa syntymäaikaansa. Molemmat pojat ovat kuitenkin yhtä lailla tuen ja ymmärryksen tarpeessa. Heillä on yleisinhimillinen oikeus aikuisiin, jotka tunnistavat heidän tarpeensa liittyen sekä turvapaikanhakutilanteen erityispiirteisiin että heihin yksilöinä. Koska omia vanhempia ei ole mukana, vastuu tällaisesta aikuisuudesta on yhteiskunnalla.

Olemme kuitenkin toiveikkaita, sillä tutkimustemme kautta olemme päässeet todistamaan myös vastuunottoa ja aitoa välittämistä. Olemme esimerkiksi seuranneet, kuinka oma opettaja, rehtori tai yksittäinen omahoitaja on ollut kiinnostunut pärjäämisestä, soitellut kuulumisia, toiminut linkkinä viranomaisten välillä ja opastanut yksinelämisen alkeita. Toivoisimme kuitenkin mahdollisimman pian näkevämme, kuinka kaikki tämä tapahtuu selkeästi vastuutettuna, osana ohjattua prosessia ja systemaattista maahanmuuttopolitiikkaa.

Haluamme kuulla ryhmäkotien nuorten poissiirtymiseen valmistavista käytännöistä, joissa huomioidaan sekä psyykkinen valmistautuminen iänmäärityksen mahdollisiin seurauksiin että itsenäisen arkielämän käytännön taitojen harjoittelu. Haluamme nähdä vastaanottokeskusten koulutetun henkilökunnan tunnistavan ryhmäkodeista siirtyvien nuorten erityistarpeet. Haluamme tietää, miten varmistetaan Suomessa rakentuneiden tärkeiden ihmissuhteiden pysyvyys, hyvin käynnistynyt perusopetus sekä psyykkistä ja fyysistä terveyttä edistävien interventioiden jatkuvuus. Haluamme nähdä kuntien sosiaalitoimen ottavan niille kuuluvan jälkihuoltovastuun ja kuulla mallinnetuista tukiprosesseista, joilla kunnat säännönmukaisesti varmistavat iänmääritysten kautta täysi-ikäisiksi määriteltyjen turvapaikanhakijoiden hyvinvoinnin. Kaipaamme muutosta, joustoa ja harkinnanvaraisuutta nuorten tilanteita ohjaavan kansalliseen politiikkaan. Inhimillisyyttä toimijoilta ja ihmisarvoa nuorille, sitä me toivomme.

 

Johanna Hiitola, YTT, yliopistonlehtori, Jyväskylän yliopisto / Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
Riikka Korkiamäki, YTT, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto / Tampereen yliopiston Porin yksikkö

 

Viitteet

[1] Suurin osa alaikäisistä turvapaikanhakijoista Suomessa on 15-17 -vuotiaita nuoria poikia, jotka asuvat ryhmäkodeissa. Tänä vuonna tulijoita on ollut eniten Afganistanista (101), Irakista (63), Syyriasta (51) ja Somaliasta (37). Vuosi 2015 oli turvapaikkaa hakeneiden määrän suhteen poikkeuksellinen. Silloin turvapaikkaa haki yli 3000 alaikäistä, kun tänä vuonna on hakijoita syyskuun loppuun mennessä ollut 323. (Maahanmuuttoviraston tilastot 2015 ja 2016.)

[2] Ks. esim. European Migration Network 2009

Ikätutkimuksesta säädökset ulkomaalaislakiin 2009

[3] Afganistanissa hazarat ovat olleet vainottuja jo pitkään, ja Taliban ja Isis uhkaavat heidän henkeään ja vaikeuttavat heidän liikkumistaan edelleen. Iranissa hazaroille ei myönnetä oleskelulupia ja perheet elävät usein äärimmäisessä köyhyydessä. Nuoria poikia (myös lapsia) värvätään Syyriaan sotimaan, jonka vastineeksi tarjotaan oleskelulupaa Iraniin.

[4] Piitulainen 2016

[5] Ikätutkimuksesta säädökset ulkomaalaislakiin 2009 

[6] Honkasalo 2016

Kuusisto-Arponen 2016; Piitulainen 2016

Kuusisto-Arponen, Anna-Kaisa (2016) Perheettömiksi suojellut: yksin tulleiden alaikäisten oikeus perheeseen. Teoksessa: Outi Fingerroos, Anna-Maria Tapaninen ja Marja Tiilikainen (2016) Perheenyhdistäminen. Kuka saa perheen Suomeen, kuka ei ja miksi? Tampere: Vastapaino, 89 – 111.

 

 

 

Advertisements

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s