Silmät auki syrjinnälle

Posted on

Viime vuosina Suomen maahanmuuttoluvut ovat kasvaneet ja Suomeen on virrannut uusia asukkaita eri puolilta maailmaa. Maahanmuuttajat ovat luoneet Suomesta vähitellen monikulttuurista yhteiskuntaa,  jossa on erilaisia etnisiä vähemmistöjä ja vähemmistöjen edustajat ovat yhä yleisempi näky suomalaisessa yhteiskunnassa.

 

Sopeutuminen monikulttuuristuvaan Suomeen ei ole tapahtunut kuitenkaan mutkitta, vaan ennakkoluuloja ja syrjintää vähemmistöjen edustajia kohtaan on olemassa. Sosiaalityöllä on tärkeä rooli syrjinnän ja ennakkoluulojen diskurssien murtajana kohdatessaan paljon vähemmistöjen edustajia päivittäisessä työssään. Professori Deena Mandellin pitämän luennon myötä paneudun tekstissäni etnisten vähemmistöjen syrjintään Suomessa. Käytän vertailukohteena Kanadassa tapahtuvaa vähemmistöjen syrjintää.

Kanadalla on pitkä ja synkkä historia vähemmistöjen syrjinnässä. Syrjintää on saanut osakseen etenkin maan alkuperäisasukkaat. Alkuasukkaiden sorto alkoi 1500-luvulla, jolloin eurooppalaiset löysivät Kanadan. Suomessa samassa asemassa kuin Kanadan alkuperäiskansat ovat olleet Suomen saamelaiset, jotka ovat vuosisatojen aikana joutuneet mukauttamaan elämänsä uudisasukkaiden tahdon mukaiseksi. Oli kyse Kanadasta tai Suomesta, alkuperäisasukkaita on syrjitty lähes koko yhteisen historian ajan ja se jatkuu edelleen. Nykypäivänä syrjintä ei ole enää ehkä niin raakaa ja suoraa kuin ennen, mutta se ei poista syrjinnän olemassa oloa. Syrjintä on ennemminkin huono-osaisuuden kasautumista erilaisten yhteiskunnallisten tukien puutteiden seurauksena.

Kanadassa on vaikea määritellä, kuka on ”oikea” kanadalainen, koska maa on niin monikulttuurinen. Maa on suuri, ja se koostuu hyvin erilaisista maantieteellisistä alueista ja ihmisryhmistä erilaisine alkuperine ja historioineen. Siksi yhtenäistä kanadalaista kulttuuria ei voi määrittää kovinkaan selkeästi. Suomessa taas etniset vähemmistöt kuten saamelaiset, romanit ja suomenruotsalaiset ovat helposti erotettavissa Suomen ”pääväestöstä”. Meillä vähemmistöiltä odotetaan, että he mukautuvat pitkälti elämään valtaväestön tahdon ja normien mukaan, ”maassa maan tavalla” -tyylillä. Kanadassa jaottelu ei ole yhtä selvää, mutta molempia maita, Suomea ja Kanadaa yhdistää ajatus siitä, että maidensa edustajat ovat rodultansa länsimaalaisia, vaaleaihoisia ihmisiä.

Syrjintä tapahtuu pääasiassa ulkonäöllisin perustein. Esimerkiksi Kanadassa noin 19 prosenttia väestöstä on niin sanottuja näkyviin vähemmistöihin kuuluvia. Vaikka he ovat eläneet koko elämänsä Kanadassa ja ovat kanadalaisia, he ovat tunnistettavasti jostain muualta rotunsa perusteella. Esimerkiksi tummaihoiset luokitellaan näihin näkyviksi vähemmistöihin kuuluviksi. Heiltä saatetaan kysyä, mistä he ovat alun perin kotoisin, vaikka he olisivat asuneet koko ikänsä Kanadassa. Heitä ei siis pidetä alkuperäisinä kanadalaisina, vaan maahanmuuttajina.  Suomessa näkyviksi vähemmistöiksi luokitellaan muun muassa romanit, jotka pukeutuvat ja ovat etniseltä taustaltaan erilaisia valtaväestöön verrattuna. Syrjintä ja ennakkoluulot ovat yleisempiä niille, jotka näyttävät poikkeavalta valtaväestöön verrattuna.

Sosiaalityöntekijät ovat Suomen tärkeimpiä syrjimättömyyden toteuttajia viranomaisina ja ruohonjuuritason työssä, sillä he kohtaavat ja ovat tekemisissä vähemmistöjen edustajia kanssa päivittäin. Valtion politiikan ja diskurssien on kuitenkin oltava suotuisia, jotta sosiaalityöntekijä voi toteuttaa syrjimättömyysperiaatettaan. Suomessa syrjintä alkuperän mukaan ei juuri ole virallisella tasolla yleistä, mutta kansalaisten toisen tiedon mukaan sitä on muun muassa arkisissa asioissa: työmarkkinoilla, asunnon hankinnassa ja päivittäisissä ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Ihmisten sisäisiin diskursseihin on vaikeaa tehdä muutosta, mutta yleisesti hyväksyttyihin arvoihin voidaan vaikuttaa ajan myötä näyttämällä mallia.

Viranomais- ja valtiotasolla on edelleen myös haasteita taata kaikille Suomen kansalaisille yhtäläiset mahdollisuudet laadultaan hyvään elämään ja muun muassa taata kaikille yhtäläiset palvelut laadultaan ja kattavuudeltaan kaikkialla Suomessa, kuten esimerkiksi Lapin saamelaisille. Alueellinen syrjintä ei suoranaisesti kohdistu etniseen vähemmistöön, mutta vaikutuksenalaisena ovat kuitenkin pääasiassa Lapin saamelaisväestö.

Käytännön sosiaalityössä vähemmistöjen syrjimättömyys ilmenee ennakkoluulottomana, asiakaslähtöisenä kohtaamisena ja auttamisena sosiaalityöntekijöiden päivittäisessä työssä. Sosiaalityöntekijän tulisi pyrkiä välttämään yleistyksiä ja kohdata asiakas yksilönä omine ongelmineen ja asenteineen ihmisryhmästä riippumatta. Toki eri ihmisryhmille tietyt ajatukset ja ongelmat ovat samankaltaisia ja yleisiä ja ne tulee ottaa huomioon, mutta sen ei tulisi olla lähtökohta sosiaalityöntekijän työlle ja vähemmistön edustajan avunsaannille.

Sosiaalityöntekijän tulisi pystyä tarjoamaan kaikille asiakkailleen yhtäläistä, laadultaan samanlaista palvelua ihmisen taustasta riippumatta. Kaikki ihmiset ovat ihmisoikeuksiin perustuen samanarvoisia ja näin ollen yhtä oikeutettuja saamaan sosiaalitukea. Onkin tärkeää, että sosiaalityöntekijä arvioi jatkuvasti omaa ajatteluaan ja kyseenalaistaa omaa toimintaansa välttääkseen ennakkoluuloista ja syrjivää työntekoa.

Tiia-Riina Sipilä
sosiaalityön opiskelija
Lapin yliopisto

 

 

 

 

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s