”Wau, mä oonkin tärkeä!”

Posted on Updated on

”Mustaa jäätä ja vähän liikaa vauhtia. Aivovamma. Pyörätuolissa. Jalat ei toimi. Paitsi se yksi ;).”  Näin minulle kertoi eräs alle parikymppisenä pyörätuoliin joutunut mies aloittaessaan tarinansa elämästään asumisyksikössä ja siellä työskentelevien hoitajien käytöksestä. Kutsun häntä tässä ”Petriksi”. Hän on antanut luvan tämän blogitekstin julkaisemiseen.

 

Petri käyttää virtsaa keräävää urinaalikondomia, jonka vaihdossa sattuu Petrin mukaan noloja tilanteita hänen ollessaan kiihottunut ”vaikka ajattelen raastinrautaa – en voi sille mitään.”  Petri murehtii kokemattomien ja arkojen kesätyöntekijöiden puolesta, jotka ovat epävarmoja ja toisinaan myös nolostuvat. Joskus letkun irrottua sänky tai vaatteet ovat virtsassa. Itse hän ei saa laitettua letkua paikoilleen.

Arkea sävyttävät sauna kerran viikossa ja suihku kahdesti viikossa, mutta suihkuttaminen vie aikaa suihkutuoliin nostamisineen. Varsinkin kesällä pyörätuolissa istuminen on hikoiluttavaa ja genitaalialueiden ihoakin ärsyttävää, joten suihkukertoja kaipaisi enemmän, mutta niihin ei ole resursseja. Peseytymiskerrat tarjoavat kuitenkin periaatteessa mahdollisuuden erotiikkahetkille, jotka muuten olisivat olemattomia. Netin seksisivut eivät saa olla hoitajien läsnä ollessa auki, sillä sitä pidetään seksuaalisena häirintänä.

Petri ei kuitenkaan ole harrastanut seksiä vuosikausiin onnettomuutensa jälkeen. Ostamistaan kondomeista häneltä kysyttiin ”tarviitko näitä”? Sen jälkeen naureskelua. Petri kertoi vain halunneensa koettaa, miltä kondomit tuntuvat. Hän kertoo harkinneensa jonkin seksivälineen ostamista. ”Mutta kuka auttaisi mua sen käytössä? Mitenköhän uskallan ottaa puheeksi? Olisi upeaa uskaltaa vapautua, mutta en tiedä loukkaanko silloin jotain…”

”Elämäni paras päivä kymmeneen vuoteen!”

Tartuin Petrin sanoihin ja rohkaisin häntä. Seuraavan kerran keskustellessamme hän kertoi etsineensä netistä erotiikkaliikkeitä ja ja tehneensä seksivälineiden hintavertailuja. ”Kiva että oot kiinnostunut minunkin asioista, yleensä kukaan ei ole…oikeasti kiinnostunut”, totesi hän minulle. Hän kertoi painineensa asian puheeksi ottamisen kanssa, mitä oli vaikeuttanut se, ettei hän ollut kehdannut puhua asiasta asumisyksikön omahoitajalle tai fysioterapeutille. Hänellä oli vain yksi luotettava henkilö, jolle uskalsi uskoutua, mutta se riitti. Petriä oli jännittänyt, sillä tämä henkilö oli nainen, samoin kuin oli ollut erotiikkaliikkeen myyjä. Olin onnellinen hänen rohkeudestaan ottaa asia puheeksi.

”Uskomatonta! Olit oikeassa…miksi en aiemmin ollut edes kysynyt…?? Menen sinne liikkeeseen uudestaan! Oli hurja tunne tietää, mitä muovikassissa oli. Tiedätkö kun jo jännittää heti aamusta, kun tietää, että tänään mulla on ehkä eroottinen hetki.” Onni kuitenkin sekoittui edelleen häpeään, sillä naispuolinen luottohenkilö oli tullut välinettä käytettäessä ovelle kyselemään, joko on valmista, jolloin Petrille oli tullut ”vähän yllätetty olo”.

Päänvaivaa aiheutti myös se, että seksivälinettä oli käytettävä asumisyksikössä salaa henkilökunnalta eikä sitä voinut jättää esimerkiksi julkiselle paikalle pesun jälkeen kuivumaan. ”En tiedä miten jatkossa sitä käytän, pitäisi aina pyytää joku kuitenkin ottamaan urinaalikondomi siksi aikaa pois ja laittamaan takaisin. Muuten ehkä pärjäisin sen kanssa. Tietty pitäisi sitten ehkä auttaa siivoamisessa tai housujen vaihdossa. No ei mua ole kukaan auttanut, kun en ole edes pyytänyt. Enkä kai kehtaa. Mulla oli juuri hoitokokous, mutta en halua, että siellä tuosta puhutaan. Hoitohenkilökunnan mielestä seksivälineen käyttö voisi olla outoa, ja he voisivat käsittää väärin.”

Keitä muita heitä on?

Petri pohti paljon myös seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan sanomalla, että ”eihän se niin voi olla…että muut päättävät, avustavat orgasmissa, mutta miten se sit hoidettaisiin…”.  Hän mietiskeli hämmentyneenä tilannettaan, jossa seksuaalisista tarpeista ei saisi edes puhua, tai vaikka nautintoa saisi ottaa vastaan, se voi jonkun mielestä olla moraalisesti väärin. Minua hän kiitti seuraavin sanoin: ”Kiitos kun rohkaisit minua hankkimaan sen seksivälineen. Mun elämäni on muuttunut rohkeammaksi ja onnellisemmaksi. Kiitos että olet olemassa. Kiitos kun osaat suhtautua potilaan, hoitajan ja omaisen asemaan, upeata. Kiitos kun puolustat heikompia, olet kultaa!”

Näiden kiitosten äärellä tunsin itse kiitollisuutta sosiaalityöntekijän ammatistani ja siitä, että olin kyennyt voimaannuttamaan Petriä ja vaikuttamaan hänen elämäänsä positiivisella tavalla. Ryhdyin miettimään, kuinka monia hänen kaltaisiaan asuu erilaisissa laitoksissa, joissa potilaiden ja asukkaiden seksuaalisuuteen suhtautuminen ei ole luontevaa.

Listasta tuli pitkä. Syntyi ajatus kerätä  kirjoittajia erilaisten seksuaalisten tabujen ympärille ja tehdä kirja. Lopputulos, Unipressin kustantama Seksuaalisuuden tabut suljetuissa yhteisöissä, julkaistiin kesäkuussa.  Kirjan teksteistä kertova esittelyvideo löytyy täältä.

Petri on ollut tietoinen kirjahankkeesta ja seurannut sen etenemistä. Nyt, kun kirja on valmis, hän totesi: ”Wau, mä oonkin tärkeä! Ja joku muukin voi saada apua. :-). ”

 

Minna Strömberg-Jakka
VTM, sosiaalityöntekijä, sosiaalityön opettaja
sosiaalityön tohtorikoulutettava, Turun yliopisto

Advertisements

One thought on “”Wau, mä oonkin tärkeä!”

    Riina said:
    8.7.2017 13.52

    Erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen aihe. Kirja menee ehdottomasti lukulistalle! Olen itse myös sosiaalityöntekijä ja haaveillut jo pitkään kouluttautumisesta seksuaalineuvojaksi tai jopa -terapeutiksi. Lukuisia kertoja olen omassa työssäni pohtinut sitä, kuinka ihmisten seksuaaliset tarpeet jäävät usein vaille huomiota.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s