Moraalinen tuohtumus ei lisää hyvyyttä

Vääryyttä vastaan tulee taistella kunkin omalla tontillaan ja tehtävässään, vanhemmat lastensa kanssa ja omien reaktioidensa kanssa kasvattajana, työntekijät omassa työssään. Maailmassa on paljon pahuutta ja paljon myös sellaista pahuutta, joka ei varsinaisesti näytä johtuvan mistään. Ei kenenkään tietoisesta toiminnasta tai pahuudesta. Tapahtuu vain ikäviä.

 

Moraalista tuohtumusta on herättänyt lähiaikoina turvapaikanhakijoiden palauttaminen, Timo Soinin aborttikommentointi ja lastensuojelussa tapahtuneet vääryydet. Itse tuohduin moraalisesti viimeksi lukiessani Hesaria. Tuohduin alkoholistilääkärin kertomuksesta siinä kohtaa, kun alkoholistilääkäri kertoi alkoholistiäitinsä tehneen itsemurhan kolme viikkoa ennen alkoholistilääkärin häitä. Myös äiti oli lääkäri. En tuohtunut siitä, että lääkäri sairasti alkoholismia. Tuohduin moraalisesti siitä, että kuinka paska täytyy äidin olla, että menee ja tappaa itsensä juuri ennen tyttärensä häitä.

Omassa työssäni lastensuojelussa voisin tuohtua moraalisesti joka päivä. En vain pidä moraalista tuohtumista kovinkaan ammatillisena enkä ylipäätään rakentavana suhtautumisena kenenkään elämään edes siviilissä. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on tuohtunut nyt useamman kerran moraalisesti lastensuojelun alennustilasta, viimeksi laitoksissa (monikossa). Sen voi nähdä johtuvan hänen työstään lapsiasiavaltuutettuna, vaikuttajana – mutta mihin sillä vaikutetaan?

Hyvin usein kun lastensuojelussa tulee ilmi jotain ikävää, on se aina tapahtunut monikossa tai ylipäätään lastensuojelussa. Kun taasen lääketieteilijä pelastaa esimerkiksi ”munchausen -äidin” uhrin, ei lastensuojelu ole tehnyt mitään. Lastensuojelua ei mainita, vaikka lastensuojelu on ollut paikalla. Ilman lastensuojelun seurantaa ja kokoaava tiedonkeruuta aika monen kodin lapsi jäisi oman onnensa nojaan silloinkin kuin lasta kohdeltaisi samoin kun nyt on kuvattu, että laitoksissa on kohdeltu.

Moraalinen tuohtumus on tunteisiin vetoamista. Asiallinen työ, jossa käytetään paljon valtaa, niin kuin poliisin, lääkärin tai lastensuojelun sosiaalityöntekijän työssä, siinä ei ole moraalisesti oikein tuohtua mistään tai vedota vetoamalla kenenkään tunteisiin. Siinä tulee tutkia asiat ja tilanteet ilman kenenkään moraalista tuohtumusta tai tunteisiin vetoamista. Jos näin tapahtuu, mennään metsään ja lujaa. Työmaalla moraalinen tuohtuminen voi tapahtua kahvitauolla tai kollegiaalisesti työnohjauksessa suljettujen ovien takana – sitä kutsutaan höyryjen ulospäästämiseksi. Raskas työ vaatii välillä huokaisemista. Työläiselläkin on tunteet ja työläinen tuohtuu moraalisesti. Ero on siinä, että ammattilainen työssään ei moralisoi yhtään ketään. Toki, olisihan se kiva saada joukkovoimat joskus liikkeelle kuin nappia painamalla. Sillä sitä se on, tunteisiin vetoaminen ja moraalinen tuohtuminen.

Moraalinen tuohtuminen saattaa olla joskus hyvin moraalitonta, äärimmäisen subjektiivista, helppoheikkistä, suosion ja vallan kalastelua. Moraalisen tuohtumuksen voimaa on käytetty hirmutekoihin, sen voimalla on pystytetty hirmuhallintoja ja tuhottu ns. hyvin ”pahoja vihollisia”. Moraalisen tuohtumuksen tilalle toivoisin asiantuntevaa perehtyneisyyttä. En huutelua mediassa, tunteisiin vetoamista asioista, joiden perusteita huutelija tai performoija ei tunne. Vastakkain ei ole virkamiesihminen ja kansalainen, tai systeemin nappula ja ihminen, vaan ihminen ja ihminen – joskus paha, toisinaan hyvä. On tämä niin helvetin vaikea maailma, että parhaansa yrittäminen ei tässä maailmassa aina riitä. Koitetaan kestää se.

Vääryyttä on aina tapahtunut ja meidän tehtävämme on taistella ja tehdä kaikkemme vääryyden torjumiseksi, mutta torjumista ei edistä bensan heittely liekkeihin. Tässä maailmassa tehdään muutosta yhdessä ja se muutos tehdään järjestelmässä ja järjestelmää pitää korjata, osaamista pitää lisätä johtamiseen ja työskentelytaitoihin. Tähän järjestelmään kuuluu pitkä koulutuspolku heille, jotka haluavat ammattiin, jossa käytetään valtaa yksilöön. Suurin osa toimii niin kuin kuuluu. Väärinkäytökset ovat valitettavia, virheet kamalia. Mutta se ei ole yhtä kuin kaikki laitokset ja kaikki työntekijät, jokainen poliisi, lääkäri, hoitaja tai sossu. Luottamus ja arvostus poikii luottamusta ja arvostusta, valvontaa tarvitaan ja sen kanssa pitää olla todella tarkka. Varsinaista substanssiosaamista valvonnalla ei lisätä.

Maailmanparannus, se on erittäin pitkäjänteistä ja vaivalloista työtä, ja erittäin harvoin siitä seuraa mitään näyttävyyttä tai performanssiksi kelpaavaa.

Susanna Airola
VTM, TM