Aikuissosiaalityö

Osallistumistulo ei saa syrjäyttää ammattitaitoista ohjausta

Posted on

Kevään mittaan on puhuttanut professori Heikki Hiilamon työryhmän esitys osallistumistulosta. Ehdotetussa mallissa työttömyysturva muuttuisi vastikkeelliseksi: se velvoittaisi pitkäaikaistyöttömän osallistumaan erikseen sovittaviin toimiin, kuten järjestötyöhön tai opiskeluun kansalaisopistossa.

 

Heikki Hiilamon ja kumppaneiden mallissa aktivoinnista kieltäytyminen johtaisi työttömyysturvan leikkautumiseen toimeentulotuen tasolle. Osallistumistulo myös korvaisi kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen. Niiden sijaan asiakkaalle tarjottaisiin enemmän tekemisen vaihtoehtoja ja vapaus valita oma tapansa osallistua. Ajatuksena on, että toiminta olisi itsessään kuntouttavaa ja syrjäytymistä ehkäisevää.

Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu pitkään työttömänä olleille työnhakijoille elämänhallinnan ja työllistymismahdollisuuksien parantamiseksi. Kuntouttava työtoiminta kohdistuu lähinnä 1 000 päivää työttömänä olleisiin, koska paikat täyttyvät nopeasti, eivätkä kuntien resurssit riitä varhaisempaan reagointiin.

Työryhmä perustelee osallistumistulomallia muun muassa sillä, että se olisi vähemmän leimaavaa kuin kuntouttava työtoiminta tai sosiaalinen kuntoutus. Iiris Sandelinin (2014) THL:lle tekemä laaja katsaus kuitenkin kertoo, että asiakkaat ovat keskimäärin tyytyväisiä kuntouttavaan työtoimintaan: elämänrytmi paranee, löytyy sosiaalinen ympäristö, saadaan mielekästä työtä ja tekemistä. Osa kokee taloudellisen tilanteensa parantuneen toimintarahan ansiosta. Heidän itsetuntonsa paranee, he aktivoituvat, ja lisäksi työ- ja toimintakyky kasvaa.

Ammattilaisilta ohjausta ja tukea elämään

Kysyimme erään pohjoispohjanmaalaisen kunnan työllistämispalveluiden asiakkailta ajatuksia kuntouttavasta työtoiminnasta ja osallistumistulosta.

”Olen kokenut tärkeänä, kun olen saanut ammattilaisilta ohjausta ja tukea elämään. Minulla on ollut tukihenkilö, jonka apu on ollut tärkein ja ratkaisevin siinä, että olen päässyt eteenpäin. Olen aloittanut kuntouttavan työtoiminnan matalankynnyksen ryhmätoiminnasta. Olen saanut ryhmässä paljon tukea. Ryhmän kautta lähdin myös kentälle kuntouttavaan työtoimintaan.” (Nainen, 9 v työttömänä työnhakijana)

Kuten haastattelemamme työnhakija kertoi, osallisuuden kokemuksessa tiedolla ja ohjauksella on suuri merkitys. Kuntouttavassa työtoiminnassa asiakkaalle laaditaan aktivointisuunnitelma tai monialainen työllistymissuunnitelma, jossa määritellään tavoitteet ja toimenpiteet asiakkaan, TE-toimiston ja kunnan yhteistyönä. Moniammatillisessa aktivointimallissa asiakkaan työllistymisen esteitä sekä palvelujen ja tuen tarvetta selvitetään hyvinkin laaja-alaisesti. Tieto omista oikeuksista – esimerkiksi mahdollisuuksista kuntoutustoimenpiteisiin ja eläkeselvittelyihin – voi motivoida sanktioita paremmin.

Mitä osallistumistulon myötä tapahtuisi kuntoutumista ja aktivoitumista tukevalle ohjaukselle, jota ei tarvittaisi vähemmän, vaan enemmän?

Ammattitaitoinen ohjaus työllistämisen kentällä vaatii vahvoja verkostoja sekä monialaista osaamista liittyen muun muassa työ- ja toimintakyvyn arviointiin sekä päihde- ja mielenterveyskysymyksiin.

Lähiohjaajalla onkin suuri vaikutus sille, jatkaako asiakas kuntouttavassa työtoiminnassa, vai ei. Ohjaajalta asiakas saa myös jotain meille kaikille ihmisille osallisuuden näkökulmasta olennaista, nimittäin palautetta omasta toiminnastaan. Palautteen saaminen on tärkeää asiakkaan motivaation kannalta, mikä taas tukee nimenomaan aktivoitumista.

Ei pelkkää toimintaa, vaan jatkumoa

Olen kokenut kuntouttavan työtoiminnan omalla kohdallani toimivaksi. Saan tukea ja ohjausta ja tietoa siitä, kuinka oma työllistämispolkuni voisi edetä. Saan koko ajan selvyyttä jatkoni kannalta ja pääsen askeleittain lähemmäs työelämää. Olen tällä hetkellä kuntouttavan työtoiminnan ryhmässä, ja seuraava tavoitteeni on mennä kuntouttavaan työtoimintaan kentälle työpaikkaan, ja sitä kautta palkkatukitöihin.” (Mies, työttömänä työnhakijana 1,5 v.)

Osallistumistulossa ei ole nähtävissä sellaista tavoitteellisuutta, josta tässä kuntouttavan työtoiminnan asiakas kertoo ja pääsee osalliseksi. Työryhmä lukee osallistumistulon eduksi sen jatkuvuuden, koska sen asettamat velvoitteet ovat pysyviä työttömyyden kestettyä määrätyn ajan.

On totta, että kuntouttavalle työtoiminnalle kaivattaisiin jatkumoa: sitä tulisi kehittää tukemaan siirtymiä esimerkiksi palkkatuki- ja matalapalkkatöihin, unohtamatta matalan kynnyksen työpaikkoja esimerkiksi työpajaympäristössä. Näissä asiakkaiden tuentarpeiden on mahdollisuus tulla näkyviksi ja ihmisten tulla kohdatuiksi. Myös osallistumistulon tulisi toteutuessaan tarjota polkuja pois työttömyystilastoista niille, joiden ei ole järkevää tähdätä avoimille työmarkkinoille.

Reilu mahdollisuus aktivointiin?

Osallistumistulo merkitsisi sosiaalityön automaattista mukaantuloa, kun työttömyys on kestänyt määrätyn ajan. Ennaltaehkäisevästä työstä ei kuitenkaan voida puhua, koska osallistumistulokin reagoi pitkään työttämänä olleisiin.

Sosiaalityön kautta on mahdollista monipuolisesti kartoittaa asiakkaan tuen tarpeita ja tarvittaessa ohjata palvelujen piiriin. Uhkakuvaksi muodostuu se, millä tavalla osallistumistulomallissa kohdataan toimintakyvyn ja elämänhallinnan puutteet, sekä miten asiakkaalle voidaan tarjota tavoitteellinen reitti kohti omia päämääriä ja osallisuutta. Hiilamon työryhmä kaavailee osallistumistulosta uutta aktivoinnin instrumenttia sosiaalityölle, mutta käytännössä leikkaa vaikeasti työllistyviltä kuntouttavan työtoiminnan reitin, ja samalla keskeisen työkalun syrjäytymistä ehkäisevästä sosiaalipalveluvalikoimasta.

Osallitumistulon suurimmat puutteet liittyvätkin ohjaukseen. Sosiaalityöntekijän työkaluiksi muodostuvat siten alkukeskustelu, jonka tarkoituksena on motivoida ja voimaannuttaa asiakasta löytämään itselleen mielekästä tekemistä – ja osallistumisen seuranta, sekä sanktiointi.

Osallistumistulo on hyvä keskustelunavaus osallisuuteen nykytilanteessa, jossa kaikkien hyvinvointia ei ole mahdollista turvata työn kautta. Vastikkeellisuuden tulisi tarkoittaa ennenkaikkea asiakkaan mukaanottamista aktiivisena kansalaisena pohtimaan tilannettaan. Myös sosiaalityölle tulee tällöin tarjota reilu mahdollisuus yksilölliseen ohjaukseen. Aktivoinnissa tarvitaan sekä tukea että vaatimuksia, mutta ne tulisi suunnitella ja päättää yhteisellä sopimuksella työllistämispalveluiden ja sosiaalityön kesken – asiakkaan ääni, voimavarat ja tarpeet huomioiden.

Vastikkeellisuutta kaivataan myös yhteiskunnalta. Vaikeasti työllistyville tulee tarjota aitoja tilaisuuksia oman tulevaisuutensa suunnitteluun, ja väyliä edetä tavoitteitaan kohti.

Anna Aho, Niina Moilanen, Pirjo Parkkila-Puranen ja Sari Ranua

Kirjoittajat opiskelevat sosiaalityötä Lapin avoimessa yliopistossa

 

Lähteet

Hiilamo, Heikki; Komp, Kathrin; Moisio, Pasi; Sama, Thomas Babila; Lauronen, Juha-Pekka; Karimo, Aasa; Mäntyneva, Päivi; Parpo, Antti; Aaltonen, Henri (2017): Neljä osallistavan sosiaaliturvan mallia. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 18/2017.  http://www.julkari.fi/handle/10024/131903

Sandelin, Iris (2014): Kuntouttava työtoiminta asiakkaiden kokemana. Kirjallisuuskatsaus asiakkaiden toiminnalle antamista merkityksistä. THL:n työpaperi 8/2014.  https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/114912/URN_ISBN_978-952-302-154-9.pdf?sequence=1

 

 

 

Kelan perustoimeentulotuen normipäätös tuottaa väliinputoajia

Posted on

 

“Kelassa asiointi onnistuu silloin, kun asiakkaan toimeentulotukiasia menee oppikirjan mukaan. Toimeentulotukityötä tehneet sosiaalialan ammattilaiset tietävät, ettei asia aina ole näin. Jo etuuden hakeminen voi olla asiakkaalle hankalaa, ja oikeiden liitteiden saaminen kokoon tuottaa vaikeuksia.”

Perustoimeentulotukea on voinut hakea Kelasta 12.12.2016 lähtien,  ja ensimmäiset päätökset ovat tulleet.  Olemme huolestuneita siitä, kuinka jäykäksi järjestelmä on luotu.  Vaikka etuuden myöntämisperusteet ovat samat, kunnallisena työnä perustoimeentulotuen myöntäminen on ollut yksilötyötä, jossa harkinta ja ajatus kohtuudesta on ollut vahvasti läsnä, Kelalla taas perustoimeentulotuki on massoja liikuttelevaa tulonsiirtoa.

Kela itse tiedottaa selvinneensä alku-urakasta kunnialla. Päätökset tehdään lain mukaan ja seitsemän päivän määräajassa. Myös monet asiakkaat ovat kokeneet hakuprosessin vaivattomana.  Hyvä niin.

Haluamme kuitenkin kertoa tilanteista, joissa kaavamainen etuuden myöntäminen on tuottanut kohtuuttomia vaikeuksia ihmisille ja siksi Kelan toimeentulotukijärjestelmä vaatisi  mielestämme nopeaa viilausta. Toimeentulotuen perusosa ei  ole pelkästään tulonsiirto, ja toimeentulotuen erityinen luonne järjestelmän viilauksessa tulee ottaa huomioon.

Kysyimme sosiaalisessa mediassa ensikokemuksia asioinnista, ja tällaisia esimerkkitapauksia ja viestejä saimme sekä asiakkailta että kuntien sosiaalialan työntekijöiltä.

Lääkkeet ja maksusitoumusrumba

Työntekijöiden tapauksissa on tuotu esiin hankaluudet saada maksusitoumus lääkkeisiin. Esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivä asiakas ei ole saanut Kelasta maksusitoumusta lääkkeisiin, koska ei ole pystynyt tulostamaan tiliotteita. Tämän asiakkaan tilanteessa sosiaalityöntekijä lähti asiakkaan kanssa pankkiin hakemaan tiliotetta ja tämän jälkeen he menivät yhdessä Kelaan selvittämään asiakkaan asioita! Kuinka selviävät esimerkiksi vaikeasti masentuneet, joiden asioiden hoito äärimmäisen suorituksen takana. Kuinka selviävät ne, jotka eivät saa sosiaalitoimesta työntekijän tukea toimeentulotuen hakemiseen, kysyy esimerkin kertoja.

”Monelle sairaalle on tärkeää, etteivät lääkkeet jää ottamatta. Hyvä lääkehoito lisää myös yhteiskunnan turvallisuutta.”   

Lääkkeiden maksusitoumuksissa on tullut esiin myös ikäviä yllätyksiä, joissa aiempien kuukausien tuloylijäämän siirrot ovat vaikuttaneet siihen, että rahoitus lääkkeisiin on jäänyt saamatta.

Lääkkeiden ottamatta jättäminen aiheuttaa myös kalliimpia erikoissairaanhoidon kustannuksia, kun sairaudet pääsevät pahenemaan. Aihe nostettiin esille myös Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.

Liian kallis koti

Asuntomarkkinoiden vääristyminen ja asumisen hinnan kohtuuttomuus näkyy toimeentulotukea haettaessa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla edullisia vuokra-asuntoja ei ole saatavilla, ja moni toimeentulotuenhakija elää tahtomattaan liian kalliissa asunnossa.

Kun toimeentulotukea on myönnetty kunnista käsin, on kohtuuvuokria kalliimpia vuokria hyväksytty toimeentulotuessa työntekijän harkinnan perusteella. Harkintaa on käytetty tilanteissa, joissa on todettu, ettei asiakkaalla ole mahdollisuuksia saada kohtuuvuokran haarukkaan sopivaa asuntoa. Kyse on voinut olla asiakkaan heikentyneestä kyvystä hoitaa uuden asunnon etsimistä tai yksinkertaisesti siitä syystä, ettei edullisia vuokra-asuntoja ole tarjolla. Asiakkaat ovat saaneet Kelasta kehotuksen muuttaa halvempaan asuntoon, kun nykyinen asunto on ollut muutaman euron Kelan standardivuokria kalliimpi.

Kela ei ole huomionut pian syntyvän vauvan osaa kohtuuvuokrasssa, ja kehottanut viimeisillään raskaana olevaa hankkimaan halvemman asunnon.

Edellisen kuukauden ylijäämän siirrot

Ylijäämän siirtäminen seuraavalle kuulle pakottaa pienituloisen asiakkaan laskemaan tarkasti, onko hän oikeutettu toimeentulotukeen vai jääkö laskelma ylijäämäiseksi. Ylijäämäsumma otetaan huomioon tulona seuraavan kuukauden laskelmassa.

”Mitä jos seuraavalla kuulla tuleekin sairastuminen tai suuri sähkölasku kovien pakkasten vuoksi. Edellisen kuukauden ylijäämä tulee tuloksi, jolloin tukea ei myönnetä ehkä lainkaan.”

Ymmärrämme sen, että jokaisen tulisi pyrkiä varautumaan tulevaan, mutta on kohtuutonta olettaa että rahaa jää säästöön ensi kuuta varten, jos sitä saa kuukaudessa 50 euroa yli perustoimeentulotuen määrän.

Kela on on myös huomioinut loppukuulla tulevat tulot kyseisen kuukauden tuloiksi, vaikka todellisuudessa raha on käytettävissä vasta seuraavalle kuukautena. Asiakas saa kuntoutusrahaa 28. tammikuuta 600 euroa, ja se huomioidaan tammikuulle tuloksi. Asiakas elää siis jotenkin etukäteen tuolla loppukuusta tulevalla rahalla, kertoo työntekijä asiakkaansa tilanteesta.

Vankien toimeentulo

Vankien tilanne kertoo konkreettisesti siitä, että Kelan työntekijä joutuu käyttämään harkintaa asioissa, joissa tarvittaisiin sosiaalialan harkintaa. Vangit ovat saaneet kielteisiä toimeentulotukipäätöksiä käytännössä tulottomassa tilanteessaan, koska heillä ei ole esittää tositteita.

”Vankien osalta Kelan käsittelyohje on hyvin ympäripyöreä. Vangit lienee myös ainoa ryhmä, jotka joutuu perustelemaan ja erottelemaan, mihin rahaa aikovat käyttää. Käsittelijä arvioi, tarvitseeko vanki 100 euroa tupakkaan kuukaudessa vai ei.”

Pallottelu luukulta toiselle ja epätietoisuutta tulevasta

Toimeentulotuen siirtoa Kelaan on markkinoitu sillä ajatuksella, että se vähentää asiakkaan luukulta toiselle pallottelua. Meihin yhteyttä ottaneissa oli paljon kuvauksia siitä, että asiakkaiden ohjauksen tarve on lisääntynyt. Asiakkaat palaavat saamiensa päätösten kanssa takaisin sosiaalitoimistoon selvittämään sitä, miksi etuutta ei ole saatu, vaikka oikeus toimeentulotukeen on olemassa.  Kela ja sosiaalitoimen tulkinnat toimeentulotuesta ovat myös olleet paikoitellen erilaisia. Työntekijät ovat lisäksi huolissaan siitä, kuka Kelasta ohjaa asiakkaat sosiaalitoimeen. Osa asiakkaista kun ei ikinä etene sosiaalitoimeen saakka, vaikka olisi hätätilanne.

”Kelassa oli huomioitu toimeentulotukihakemukseen asiakkaan menot kulujen aiheutumispäivän mukaan, eikä laskun eräpäivän mukaan. Esimerkiksi joulukuussa aiheutuneisiin, tammikuussa erääntyneisiin laskuihin ohjattiin hakemaan tukea kunnasta. Kunnan ohjeistuksen mukaan laskut huomioidaan eräpäivän mukaisesti ja asiakas lähetettiin takaisin Kelaan.”

Työntekijät kertovat, että asiakkaat kokevat turvattomuutta ja epätietoisuutta siitä, miten heidän taloudellinen tukensa järjestyy, koska toimeentulotukea myönnetään nyt eri tavalla kuin aikaisemmin, eikä pelin henki ole kaikille selvillä.  

Vaikka toimeentulotuki on viimesijainen ja väliaikainen tuki, kunnissa tehtiin pitkiä toimeentulotukipäätöksiä niille asiakkaille, joiden taloudelliseen tilanteeseen ei ollut näköpiirissä mitään parantumista.  Nyt Kelassa pitkäaikaisasiakkaille tehdään päätöksiä lyhyille jaksoille, ja tämä lisää asiakkaiden juoksuttamista ja lisäät tarpeetonta työtä.

”Tiedonvaihto Kelan ja sosiaalitoimen välillä takkuaa. Kun Kelasta tuli asiakkaan pyynnöstä täydentävän/ehkäisevän toimeentulotuen hakemus sosiaalitoimeen, ei siinä ollut tarvittavia tietoja, kuten laskuja tai summia tai kuka hakemuksen on lähettänyt. Sosiaalitoimikaan ei  saa yhteyttä Kelaan, jotta voisi pyytää tarvittavia lisätietoja hakemukseen. Asiakas joutuu toimittamaan kaikki toimeentulotukihakemuksen ja liitteet kahteen eri paikkaan.”

Mitä kuuluu sosiaalityölle nyt?

Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien viesti on, että heillä menee työaikaa aikaisempaa enemmän toimeentulotukityöhön. Kunnat ovat vähentäneet tai irtisanoneet kaikki toimeentulotuen etuuskäsittelijät. Nyt täydentävän ja ehkäisevän hakemukset tulevat sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden käsiteltäväksi. Lisäksi toimeentulotuen neuvontatyö on lisääntynyt.

Aika, jonka piti vapautua muuhun asiakkaiden parissa tehtävään työhön, menee jatkossa täydentävien päätösten tekemiseen – etenkin jos Kela toistaa samoja virheitä tai käyttää kovin tiukkaa tulkintaa, joka ei vastaa asiakkaiden elämäntilanteita.

Perustoimeentulotuen haku Kelasta on varmasti toimiva ratkaisu niille, joilla on kykyä hoitaa asioitaan, pystyy kokoamaan ja toimittamaan liitteet, luku- ja kirjoitustaitoa sekä kielitaitoa joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Sosiaalinen tekijä -blogin ylläpitäjät

no-1513027_1280

Kohtuuton tilanteeni köyhyysrajalla

Posted on

Kansanedustajat laidasta laitaan lupaavat että: ”pidetään huolta, etteivät ihmiset tipu köyhyysrajan alapuolelle”. Yksikään 2015-2016 edustajista ei ole vastannut minulle, miten se toteutetaan.

Pitkäaikaissairaana olen pudonnut työmarkkinatuelle, jota saan 522 euroa kuukaudessa, ja huh vuodesta 2015 alkaen vuodeksi kerrallaan vammaistukea 93 euroa kuukaudessa, koska lääkekatto tuli täyteen syyskuussa 2015.
Lain mukaan avopuolisot eivät ole toistensa elatusvelvollisia. 1 000 euroa kuukaudessa osa-aikatyöstä tienaava avopuolisoni ei ole, enkä minäkään, koskaan osallistunut sairauskuluihini.
 
Kun 2015 pyysin asuinkuntani sosiaalitoimistossa laskemaan toimeentuloturvan tarpeen, jätettiin molempien sairaskulut kokonaan ottamatta huomioon. Alustava laskelma näytti 132 euroa plussaa. Valitin asiasta, ja vein lopulta valitukseni hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan alustavan laskelman saa tehdä ilman sairaskuluja. Vasta sitten, jos alustava laskelma näyttää miinusta, otetaan laskelma uudestaan käsittelyyn.
 Cloud 2
Poltin päätöksen ja muutin tilapäisesti erilleen avopuolisostani, toiseen kuntaan.
Miksikö? Siksi, että muuta mahdollisuutta kipu- ja muiden lääkkeiden saamiseen ei ollut.
Hain uuden asuinkuntani sosiaalitoimistosta tukea vain reseptilääkkeisiin, sairaskuluihin ja ”punkka” maksuun. Puolivuotta sain hankittua kaikki lääkkeeni, tosin takaisinmaksuperinnällä: ”avopuolisoni kanssa puoliksi omistettu, velkainen vanhuudenturvamme, pieni lapsuudenkotini tuli myydä puolen vuoden sisällä”.
Siihen päättyivät lääkkeiden ostot: ”hakija saa riittävän toimeentulonsa realisoidusta omaisuudesta”. Pysyvän kodin myynnistä!
Ilman lääkkeitäni en tule koskaan kuntoutumaan edes työkokeilukuntoon. Haen tänä vuonna kolmannen kerran kuntoutustukea. Kelan kuntoutuskurssilla jouduin jättämään osan suunnitelluista aktivoinneista pois. Jalkeilla oloaikani on kerrallaan 3-4 tuntia, sitten olen vuoteessa. Olen pirstaloidun sairaanhoitomme vuoksi edelleen ilman diagnoosia.
Viisi vuotta olen ollut sairaana jokaisena päivänä. Sitä ennen olin vakituisessa työssä ja lisäksi toimin osuuskuntayrittäjänä, keikkatyöntekijänä. Tulevaisuutta ei enää ole.
Tarvitsemme uuden Ilkka Taipaleen, jotta työkyvyttömät ihmiset päästetään sairaseläkkeelle. Olen menettänyt sairauden vuoksi myös ns. tulevan ajan eläkkeeni, koska olen ollut yli viisi vuotta poissa työmarkkinoilta. Ennemmin kuolen sairauteeni kuin myyn kotini, se on enää ainoa kiintopiste Suomessa, joka joskus oli hyvinvointivaltio.
 
 
Nimimerkki Suruvaippa
 
 
Lue myös:

Työkyvyttömän marssivammat

Posted on Updated on

 

Työkyvyttömien kuntouttaminen aiheuttaa kärsimystä ja turhia kustannuksiaAktivoiva työllisyyspolitiikka ei ole sairaan ihmisten kohdalla oikea tapa toimia.

Lääkäri Ilkka Taipale toi esille MTV3:n uutisissa 24.2.2015, että meillä on työttöminä työnhakijoina 70 000 sellaista ihmistä, jotka eivät koskaan tule työllistymään, vaikka töitä olisi tarjolla. He ovat käytännössä työkyvyttömiä.

Törmään työssäni toistuvasti siihen, että työhön kuntoutuksen toimenpiteissä pyöritetään jatkuvasti myös sairaita, työkyvyttömiä ihmisiä. Tämä on inhimillisesti väärin ja kansantaloudellisesti järjetöntä toimintaa.

Mirja 58 v. ”Olen väsynyt tähän pyöritykseen. Käyttäisivät nämä minun kuntoutukseen poltetut rahat vaikkapa nuorten työllistämiseen”

Mirja (nimi vaihdettu) on yksi uupumukseen asti palvelujärjestelmässä pyörineistä asiakkaistani. Hänen tarinassaan tulee esille se, kuinka aktivoiva työllisyyspolitiikka voi kohdistua väärin ja tuottaa sekä inhimillistä kärsimystä että huomattavia taloudellisia kustannuksia.

Mirja toimi pakkaamon työntekijänä 26 vuotta ja huolehti viimeiset työvuodet myös ikääntyneistä vanhemmistaan. 43-vuotiaana hän alkoi kärsiä kovista fyysisistä kivuista, joita yritettiin hoitaa. Vuonna 2000 Kelan kuntoutustutkimuksessa todettiin, että hän kärsii kroonisesta kipuoireyhtymästä. Lisäksi hänellä oli alkanut ilmetä mielialavaihteluja ja masennusta. Hänelle oli kehittynyt myös persoonallisuushäiriö. Psykiatrian erikoislääkäri totesi hänet pysyvästi työkyvyttömäksi. Mirja joutui jättämään työnsä ja haki työkyvyttömyyseläkettä, jota hänelle ei myönnetty.

Kuntoutusrumba

Alkoi yli kaksitoista vuotta kestänyt kuntoutusrumba. Mirja on ollut ammatinvalinnanpsykologilla, selkäkuntoutuksessa, kahdessa kuntoutustutkimuksessa ja kahdessa muussa työkykyarviossa, Elma-selvittelyissä, sairaalan kipuryhmässä, viidessä eri työkokeilussa, kolmessa muussa eri erikoislääkäreiden työkyvyn arviossa, psykiatrisissa tutkimuksissa eri paikkakunnalla, mielenterveystoimiston asiakkaana, atk-kurssilla, kuntouttavassa työtoiminnassa, terveyskeskuksen tule-ryhmässä. Työkokeiluissa hän on aina yrittänyt parhaansa, mutta saanut voimakkaita kipukohtauksia, väsähtänyt psyykkisesti ja joutunut sairauslomille. Mirja on hakenut apua terveyskeskuksesta lukuisia kertoja, kun on alkanut kärsiä ”työllistämistoimenpiteistä” fyysisesti ja psyykkisesti.

Hänet on todettu vuosien 2000–2013 aikana toistuvasti työkyvyttömäksi ja hän on hakenut työkyvyttömyyseläkettä yhteensä seitsemän kertaa. Joka kerta hakemus on hylätty.

Mirjasta hänen työhön kuntouttamisensa on ollut turhaa. Työkyky ei ole vuosia kestäneessä kuntoutuksessa palautunut, vaan hänen tilanteensa kehittyi päinvastaiseen suuntaan. Mirja itse käyttäisi rahat nuorison työllistämiseen ja keskittyisi itsensä osalta arjen toimintakyvyn ylläpitämiseen.

Mirjan tapaus tuo esille senkin, kuinka kalliiden työllistymistä tukevien toimenpiteiden lisäksi myös terveydenhuollon kustannukset kasvavat ihmisten voidessa huonosti, heille osoitetuissa toimenpiteissä. Myös lukuisat hallinnolliset etuuskäsittelyt lisäävät turhia taloudellisia kustannuksia.

Mirja pääsee eläkkeelle

Työskentelin kuntoutussosiaalityöntekijänä Mirjan kanssa noin kaksi vuotta, kunnes hän lopulta pääsi eläkkeelle vuonna 2014. Kahdessa eri hankkeessa* hänelle järjestyivät työkyvyn lääketieteelliset tutkimukset sekä toiminnallinen työkyvyn arviointi (työkokeilu) ja siihen liitetty kuntoutuslääkärin arvio. Ennen tutkimuksia selvitin hänen tilanteensa perusteellisesti, paitsi haastattelemalla, myös kaikkiin hänen asiakirjatietoihinsa syventymällä.

Mirjan elämäntilanteen hyvin tuntevana osasin ajaa palvelujärjestelmässä hänen asiaansa ja ennen kaikkea olla oikealla tavalla hänelle tukena pitkän prosessin aikana. Mirjan asioissa tein yhteistyötä työvoimanpalvelukeskuksen, sosiaalitoimen, te-palveluiden, lääkäreiden ja Kelan kanssa, kunnes eläkeasiassa saatiin myönteinen päätös.

Mitä yhteiskunnassa pitäisi tehdä työhakijoina olevien työkyvyttömien ihmisten auttamiseksi?

Työkyvyttömät pitkäaikaistyöttömät tulisi ammattitaitoisesti osata erottaa työkykyisistä ja osatyökykyisistä työnhakijoista sekä ohjata työkyvyttömät oikeiden etuuksien ja palveluiden piiriin. Se olisi sekä inhimillisesti että taloudellisesti kannattavaa. Tämä edellyttäisi työttömille tarjottavien, laadukkaiden työkyvyn arviointi- ja ohjauspalveluiden olemassaolon vahvistamista.

Työkyvyn arvioinnissa ei ole kyse pelkistä lääketieteellisistä tutkimuksista. Arviointi edellyttää myös ihmisen historian ja nykytilanteen tarkkaa selvittämistä, tutkimusten ja toiminnallisten arviointien järjestämistä sekä niiden koordinointia, hoitoonohjausta, hakemuksia, tukea ja rinnalla kulkemista.

Mirjan tavoin monien terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien kanssa kamppailevat pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat konkreettista apua asioidensa selvittelyyn ja kuntoutustulkin avukseen monimutkaisessa palvelujärjestelmässä. Kyseessä on joukko ihmisiä, joilla ei itsellään ole useinkaan kykyä tai jaksamista selvitellä tilannettaan. Kysymys on osaamattomuudesta, osittain ymmärtämisen vaikeuksista ja aina myös elämäntilanteisiin kasautuneista voittamattomilta tuntuvista vaikeuksista.

Nämä ihmiset tarvitsevat erityistä tukea, jotta pitkäjänteisyyttä ja monia eri menetelmiä vaativat työkyvyn arvioinnin prosessit voivat edetä loppuun asti ja tuottaa halutun tuloksen: työkyvyttömät ohjautuvat oikean sosiaaliturvan piiriin ja työhön kuntoutukseen suunnatut rajalliset resurssit kohdentuvat työkykyisiin henkilöihin.

Yhteistyötä tarvitaan, sillä mikään taho voi vastata työkyvyttömien työnhakijoiden palveluntarpeeseen yksin

Kunnissa ja valtakunnallisesti tulisi havaita näiden pitkäjänteisesti toteutettujen, hallinto- ja työmuotorajat ylittävien ja monimenetelmällisten työkyvyn arviointipalveluiden tarve ja vaikuttavuus.  Toisistaan irrallaan olevat toimenpiteet ja arvioinnit eivät palvele erityistä tukea tarvitsevia ihmistä, jotka putoavat toistuvasti eri toimenpiteiden väliin.

Pitkäaikaistyöttömien työkyvyn arviointipalveluissa tarvitaan kokemukseni mukaan ainakin nämä tahot: sosiaalipalvelut, työvoiman palvelukeskus, te-palvelut, Kela, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito sekä eri kuntoutuspalvelujen tuottajat, kuten esimerkiksi Eduro-säätiö, jossa itse työskentelen. Näiden tahojen yhteistyön mahdollisuuksiin paitsi konkreettisessa asiakastyössä, myös sen toteutuksen suunnittelussa tulisi jatkossa kiinnittää huomiota, jotta Mirjan kaltaiset erityistä tukea tarvitsevat ihmiset saavat tarvitsemansa avun.

Yhteistyötä koordinoidaan ja malleja kehitetään hankkeissa sekä eri tahojen omana yksittäisenä toimintana. Toiminnan jatkuvuus ei ole kuitenkaan itsestään selvyys, sillä kyseessä on ihmisryhmä, joka on samaan aikaan kaikkien eikä kenenkään vastuulla.

Siksi nyt olisi yhteiskunnallisesti tärkeän keskustelun ja poliittisen päätöksenteon paikka: keiden tulisi ottaa vastuu pitkäaikaistyöttömien työkyvyn arvioinnista ja monimenetelmällisyyttä edellyttävien prosessien yhteistyön koordinoinnista?

Kuntoutussosiaalityöntekijä Maarit Kestilä

*Eläke-edellytysten selvittelyjen pilotti -hanke, ostaja Rovaniemen kaupunki, palveluntuottaja Eduro-säätiö

*Rovaseudun Monet -kuntakokeiluhanke, palveluntuottaja Eduro-säätiö

Mirjan eteneminen palvelujärjestelmässä

 

 

Kuka rakastaisi vankia?

Posted on

Suomen vankiloissa oli vuonna 2014 keskimäärin hiukan yli 3 000 vankia. Suurin osa suorittaa rangaistustaan suljetussa vankilassa. Toisin kuin yleensä luullaan, lyhytaikaisia, alle 6 kuukauden tuomiolla olevia on paljon. Vankilasta vapautui vuoden aikana arviolta yli 6 000 vankia.

Tällä hetkellä avoseuraamuksissa eli yhdyskuntapalvelussa ja valvontarangaistuksessa olevien määrä lisääntyy. Melko suuri osa pitkäaikaisvangeista suorittaa rangaistuksen loppuosan valvotussa koevapaudessa. Nämä vankilan ulkopuolella suoritettavat rangaistukset sisältävät aina jonkin toiminta- tai osallistavan suunnitelman, ja niitä suoritetaan usein järjestöjen tai kuntien toimipaikoissa.

Vankilapäivän hinta on keskimäärin yli 200 euroa, ja laitoksen ulkopuolella suoritettu rangaistuspäivä on yleensä hinnaltaan huokeampi, jopa alle 60 euroa/päivä. Avoseuraamuksia määrättäessä henkilön kelpoisuus suorittaa rangaistus ”siviilissä” tutkitaan tarkasti. Siihen vaikuttavat erityisesti päihdeongelman syvyys ja turvallisuusnäkökohdat. Ennakkoon tehdyn suunnittelun vuoksi avoseuraamukset ovat yleensä onnistuneita ja tuovat myös merkittäviä säästöjä rikosseuraamuslaitokselle.

Vapautuessaan suuri osa vangeista on  työttöminä, usein vahvasti karenssitaustaisia ja silloin melkein poikkeuksetta myös toimeentulotuen saajia. Vapautuessaan vanki siirtyykin taloudellisesti pääosin kotikuntansa vastuulle. Kotikaupungissani Kuopiossa vapautuvia vankeja on vuosittain noin 100, ja heistä 30-40 prosenttia vapautuu asunnottomana. Kunta on velvollinen järjestämään asumisen, normin mukaisen toimeentulon ja useimmiten myös päihdehoidon. Lähes 90 prosenttia vangeista on päihdeongelmaisia.

Moninkertalaisten vankien riski palata vankilaan on melko suuri, arviolta esimerkiksi yli 6 tuomiota istunut henkilö palaa vankilaan yli 70 prosentin todennäköisyydellä. Tuomiot ovat usein melko lyhyitä, mutta kuitenkin niin pitkiä, ettei kunnalla ole velvollisuutta varmistaa henkilön asumista rangaistuksen aikana. Tästä seuraa tilanne, että asunnottomana vapautuvien määrä pysyy melko suurena. Vastuussa olevalle kunnalle tämä kierre on siis ikävästi katkeamaton ja kallis. Asunnon löytäminen ”normaalin” asumisen piiristä melko vaikeaa ja tästä syystä vapautuvia sijoitetaan usein asumispalveluyksiköihin, joissa hinta nousee jopa yli 2 000 euroon kuukaudessa.

Kun raha vähenee, syntyy kierre

Valtiontalouden säästöt ovat nyt puraisemassa merkittävästi rangaistusaikana tapahtuvaan kuntoutukseen. Rahan vähetessä RISE ja laitokset keskittyvät laitosten ylläpidon ja riittävän vankilaturvallisuuden varmistamiseen. Tiukoissa säästötarpeissa siis henkilökunta ja riittävät turvallisuusresurssit varmistetaan ja kaikesta muusta karsitaan. Tämä johtaa siihen, että vankilassa aloitetut kuntoutustoimet vähenevät ja samalla ulkopuolelta ostetut kuntoutusjatkumot siviilin puolella vaarantuvat.
”Laitoskierteessä olevat vangit ovat Suomen köyhin, sairain ja syrjäytynein kansanosa” (Kimmo Hypen 2004)

Rikosseuraamuslaitos, paikalliset vankilat ja vankien kotikunnat yrittävät rakentaa tähän ongelmaan vastauksia, mutta kaikkien osapuolien kiristyvä taloustilanne on aiheuttanut tilanteen, jossa kukaan oikein pysty ottamaan vastuuta kokonaisuudesta, joka hyödyttäisi yhteiskuntaa ja erityisesti niitä henkilöitä, jotka suorittavat rangaistusta. Rikosseuraamuslaitos vastaa vangista rangaistuksen aikana ja kunta sen jälkeen. Yhteisen mallin kokeilut ovat jääneet lyhytaikaisiksi ja toisaalta ”asiakkaat” eivät ole kovinkaan kiinnostuneita viranomaisen tarjoamista toimintamalleista. Vahva, kulttuurista ja aiemmista pettymyksistä kumpuava viranomaisvastaisuus pitää siitä huolen.

kuva: ViaDia Pohjois-savo ry
kuva: ViaDia Pohjois-Savo ry

Tilanteen korjaamiseksi avainasemassa ovat järjestöt

Vankeinhoitolain muuttuessa vuosituhannen alussa kriminaalihuollolla oli asuntoloita ja työpajoja. Monet muuten asunnottomaksi vapautuvat saivat noista paikoista kodin ja työterapiapaikan. Tämä piti heidät kunnossa, päihteettä ja jotkut saivat sitä kautta opiskelu- tai työpaikan.

Meni vuosia, että tässä toiminnassa oli melkoinen tyhjiö. Vähitellen useat järjestöt ovat kehittäneet korvaavaa toimintaa tähän tarpeeseen. Samalla uudet hankerahoitusmallit ovat antaneet tilaisuuden työn kehittämisen. Kunnat ovat kilpailuttaneet asumispalvelunsa ja kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen. Osa  on pystynyt lähtemään mukaan tähän kilpailutusrumbaan, mutta valitettavasti monet hyvät ja tuloksekkaat toimijat ovat pudonneet pois.

Johdan itse järjestöä, joka järjestää rangaistusta suorittaville, vapautuville ja rikostaustan vuoksi vaikeassa tilanteessa oleville tuettua asumista, työtoimintaa, vertaistukea ja ruoka-apua. Erilaisten hankkeiden kautta olemme kehittäneet toimintaa, jota nyt tuotetaan sosiaalipalveluna kunnille ja vankiloille. Asutamme pääosin Kuopioon asunnottomana vapautuvat vangit. Meillä oli vuonna 2014 kuntouttavassa- ja työtoiminnoissa 159 henkilöä, joista rikostaustaisia Kuopiossa 66 prosenttia. Olen itse, samoin kuin osa ohjaajistamme kokemusasiantuntijoita. Lisäksi meillä on muun muassa sosiaalityöntekijä , sairaanhoitaja ja paljon muuta ammatillisesti pätevää henkilökuntaa. Useat kokemusasiantuntijat ovat kouluttautuneet sosiaali- ja terveysalan ammattiin ja ovat nyt ohjaajina.

Mitä vanki kaipaa?

Lähes poikkeuksetta vapautuva vanki kaipaa tavallista arkea, työtä, perhettä ja normaaleja ihmissuhteita. Halua ja voimavarojakin alussa tuntuu riittävän.

Motivaatio tehdä elämänmuutos kariutuu useimmiten pirstaleiseen palvelujärjestelmään, viranomaisten kyynisyyteen ja omaan saamattomuuteen. Vanki kaipaa myös sitä, että joku taho auttaa hänet alkuun silloin kun motivaatio irrottautua rikos- ja päihdekulttuurista on hyvä. Parasta olisi, että sillä joka auttaa, olisi mahdollisuus auttaa ns. yhden luukun periaatteella. Vanki kaipaa tulla kuulluksi ja samalla tukea, joka antaa realistisen kuvan elämästä niin, että pettymykset jäisivät vähäisiksi.

Näiden elementtien ansiosta onnistumisprosentti moninkertalaisten kohdalla on hyvä: enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia.

Hyväksyminen

Rikollinen elämäntapa ja samanhenkiseen porukkaan kuuluminen ovat vieneet monta ihmistä vankilakierteeseen. Sen jälkeen samaistuminen ja omakuvan vääristyminen ovat pitäneet hänet mukana eikä valoa ole juurikaan tunnelin päässä näkynyt.

Kuuluminen johonkin on ihmisen perustarve. Hyväksytyksi tuleminen ja itsensä tarpeelliseksi kokeminen kohottavat itsetuntoa, muiden vertaisten selviytymistarinat antavat uskoa tulevaisuuteen. Meillä tämä yhteisöllisyys tapahtuu ilman päihteitä ja rikoksia. Kristillinen lähimmäisenrakkaus on ihmeellinen juttu. Paras tulos saavutetaan, jos auttaja toteaa rakastavansa autettavaa lähimmäistä ja toisaalta rikoskulttuurissa elänyt ihminen vaistoaa sekä aistii onko auttamisen halu aitoa.

Pekka Matilainen
toiminnanjohtaja
ViaDia Pohjois-Savo ry