Asiakastyö ja sosiaalityön tekeminen

Toivoa on – lastensuojelussa(kin)!

Posted on Updated on

received_10155450502331888

Kalevauva lurittelee Vantaa-kappaleessaan ihmisten olevan hetken hiljaa, kun kerrot asuvasi Vantaalla. Vielä kummallisemmin käy, kun illanvietossa tapaamasi ihminen kysyy ammattiasi ja vastaat työskenteleväsi lastensuojelussa. Tämän jälkeen voit kuulla nuppineulan osuvan lattiaan. Kysyjä hiljenee ja näyttää siltä, että hän etsii pakopaikkaa. Lopulta hän henkäisee “En ikinä pystyisi tekemään tuollaista työtä.”

Lastensuojelutyö vaikuttaa olevan osalle sosiaalialan yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille ehdoton EI mahdollisena tulevana työtehtävänä. Lastensuojelu määrittyy mahdottomaksi tehtäväksi, jossa vastuu ja asiakkaiden määrä ovat loputtomia suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin.

Pitkän linjan lastensuojelijat – heitäkin on

Vaikka otsikot huutavat lastensuojelun olevan kriisissä ja syntyy vaikutelma siitä, ettei lastensuojelussa kukaan työskentele pidempiaikaisesti, on olemassa iso joukko työntekijöitä, jotka pysyvät lastensuojelutyössä. Heidän lastensuojelun työuransa eivät ole kestäneet muutamaa kuukautta tai vuotta – puhutaan parhaimmillaan kymmenistä vuosista. Heistä moni sanoo  “jämähtäneensä” lastensuojeluun. Silti nuoremmat kollegat näkevät monessa heistä työhönsä edelleen motivoituneen ammattilaisen, joka on todellinen kultakimpale työyhteisölle erityisesti silloin, kun työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. He ovat työntekijöitä, joihin kohdistuu näissä tilanteissa myös suurin paine.

Teimme kyselykierroksen sattumanvaraisille lastensuojelutyötä pidempään tehneille sosiaalityöntekijöille, ja kysyimme mikä motivoi heitä lastensuojelun sosiaalityössä. Tiivistimme vastaukset kuusikoksi, joka pohjustaa kaikille sosiaalialan työntekijöille osoitettua haastetta.

 

1 Maailman tärkein työ

Lapsen edun ja hyvinvoinnin turvaaminen – mikä voisi olla tärkeämpää työtä? Lastensuojelun ammattilaiset kokevat tekevänsä yhteiskunnallisesti merkittävää ja välttämätöntä työtä, jossa keskeisessä roolissa on lapsen oikeuksien edistäminen. Monelle työntekijälle juuri lasten ja nuorten tapaamiset antavat energiaa ja motivaatiota jatkaa työssä. Lasten kohtaamiset ja heidän kuuleminen antavat työlle merkityksen; voin osaltani olla auttamassa lasta elämässä eteenpäin. Ja usein sosiaalityöntekijä näkeekin myönteisiä muutoksia lapsen ja perheen elämässä. Onnistumiset ja iloiset hetket tuntuvat päätyvän vain harvoin otsikoiksi.

2 Näköalapaikka yhteiskuntaan

Lastensuojelu tarjoaa näköalapaikan yhteiskuntaan. Sosiaalityöntekijät näkevät monia yhteiskunnallisia ilmiötä oikeastaan jo ennen kuin ne muodostuvat julkisessa keskustelussa ilmiöiksi ja poliittisissa puheenvuoroissa huolenaiheiksi, joihin perätään muutosta. Lastensuojelutyössä kohdataan myös elämän koko kirjo, materiassa mitaten hyväosaiset ja huono-osaiset perheet ja heidän elämäntarinansa. Lompakon paksuus tai pankkitilin saldo eivät määritä sitä, millaisia haasteita perheet kohtaavat.

3 “Life is like a box of chocolate – you never know what you’re gonna get”

Lastensuojelutyössä voi maanantaina olettaa viikon näyttävän joltakin, mutta jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana on huomannut sen olevan jotakin aivan muuta. Osalle työntekijöistä epävarmuus ja tilanteiden nopeat muutokset voivat olla rasite, mutta toisille pitkään lastensuojelutyötä tehneistä se on työn suola ja yksi työn hienoimmista puolista. Yle uutisoi ison osan suomalaisista kokevan työnsä tylsäksi ja ikävystyvänsä. Lastensuojelun sosiaalityötä voi kuvailla monella adjektiivilla – tylsä kuitenkin harvemmin kuuluu tähän valikkoon työpäivien vilahtaessa nopeasti ohi.

Lastensuojelussa työtehtävät ovat moninaiset: suuri osa on lasten, vanhempien ja muiden lasten läheisten sekä eri viranomaisten kanssa työskentelyä. Sen lisäksi työhön sisältyy paljon muutakin: kirjoittamista, selvittämistä, puheluita, konsultointia ja tilanteiden punnintaa sekä päätösten tekoa. Lähes päivittäin sosiaalityöntekijä on uuden tilanteen tai asian edessä. Työn rikkautena on myös se, että vain osa siitä tapahtuu toimistossa. Työ vie asiakkaiden koteihin, eri palveluiden toimipisteisiin ja ajoittain toisella puolelle maata.

4 Ikuista opiskelua ja jatkuvaa itsensä haastamista

Lastensuojelutyössä kuvitelmaa siitä, että kaikki työhön liittyvät yksityiskohdat ovat hallussa, ei tule. Autopilotilla ei lastensuojelussa pärjää, vaan lähes joka päivä on uudenlaisen tilanteen edessä. Vakiovastauksia ei ole, vaan asioita on opiskeltava ja kysyttävä. Tämä pitää nöyränä sen suhteen, ettei ikinä voi todeta hallitsevansa kaikkia työn vivahteita. Ajatus siitä, ettei voi sanoa hallitsevansa työtään täysin, voi tuntua lamaanuttavalta. Toisaalta työkokemus auttaa paitsi tilanteiden arvioimisessa myös epävarmuuden sietämisessä.

Lasten ja heidän perheidensä kanssa työskennellessä joutuu jatkuvasti haastamaan itseään, arvojaan, sanomisiaan ja toimintatapojaan. Tosin moni sosiaalityöntekijä toteaa tämän olevan mahdollisuus joutumisen sijaan. Ammatillinen kehittyminen on mahdollista jatkuvasti.

5 Mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan

Se, että sosiaalityöntekijät näkevät lastensuojelussa monen ilmiön ensimmäisten joukossa, ei tarkoita vain havaintojen tekemistä. Lastensuojelussa pyritään vaikuttamaan yksittäisten lasten ja heidän perheidensä elämäntilanteisiin. Lastensuojelutyössä tämä ei kuitenkaan yksinomaan riitä, vaan sosiaalityöntekijöillä on jo pitkään ollut tarve vaikuttaa laajemmin yhteiskunnassa havaitsemiinsa epäkohtiin. Rakenteellisen sosiaalityön tekeminen on yksi asia, joka lastensuojelutyössä innostaa. Tavoitteena on tehdä ainakin jostakin yhteiskunnan kulmasta hieman parempi osoittamalla palvelujärjestelmän toimimattomuutta ja kenties jopa ratkaisuvaihtoehtoja.

6 Lastensuojelutyö koukuttaa – ei jokaista, mutta osan

Pidempään lastensuojelussa toimineen sosiaalityöntekijän toteamus lastensuojelun avohuoltoon siirtyneelle kollegalleen oli: “Varo vain, tämä työ koukuttaa”. Työssä pysymiseen voi olla monta syytä, mutta yksi niistä on varmasti työn koukuttavuus. Parhaiten sen tavoittaa ehkä vain toinen lastensuojelussa työskennellyt sosiaalityöntekijä. Hän pystyy jakamaan ne epätoivon hetket, kun muutaman edistysaskeleen jälkeen otetaan useampi loikka taakse päin ja käytetyt työtunnit tuntuvat valuvan hiekan lailla sormien välistä. Hän myös huomaa ulkopuolisesta ehkä minimaalisilta vaikuttavat liikahdukset eteenpäin. Lisäksi vain ehkä hän pystyy ymmärtämään sen, miksi usein juuri ne pienet edistysaskeleet ovat niin arvokkaita, että tuskastunut kollega jättää allekirjoittamatta mahdollisesti jo mielessään muotoilemansa irtisanoutumisilmoituksen.

 

Haastamme kaikki sosiaalialan ammattilaiset tarkastelemaan omaa työtään; mikä sinua omassa työssäsi motivoi, mikä tarjoaa toivoa?

 

Niina Pietilä
VTL, lehtori (Metropolia ammattikorkeakoulu)

Suvi Korhonen
VTM, sosiaalityöntekijä

Mainokset

Miksi lastensuojelusta on vaikea keskustella?

Posted on Updated on

Viime torstaina (23.11.2017) A-studio: Talk -ohjelmaa Lapsi vainoajan varjossa seuratessamme huomasimme yhden perustavaa laatuaan olevan syyn, miksi keskustelu lastensuojelusta on niin hankalaa.

 

Lastensuojeluun liittyvien käsitteiden sekamelska ja siitä seuraava epämääräisyys lastensuojelusta puhuttaessa ei ole lapsi- ja perhepalveluissa työskenteleville mitenkään uusi. Julkisessa keskustelussa lasten suojelu (mm. erilaiset vanhemmuuden tuen muodot) ja lastensuojelu (lapsen edun turvaaminen ja korjaavat toimet) sekoitetaan usein toisiinsa. Tästä seuraa, että dialogia ei synny ja keskustellaan ohi. Pieni ero kirjoittaessa, mutta kun siirrytään elävään elämään kyse onkin laajoista, monien eri lakien perusteella tarjotuista palveluista, joiden väliltä löytyy toki yhteys.

Mitä tarkoitetaan lastensuojelulla ja mistä on kyse lasten suojelussa?

Vuonna 2016 lastensuojelun asiakkaina oli noin 17 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ja avohuollon asiakkaina noin 58 000 lasta (Lastensuojelu 2016).

Lastensuojelu on lastensuojelulain (417/2007) mukaista työtä, jossa keskiössä on lapsen etu ja lapsiasiakas. Lain mukaan lastensuojelussa tulee arvioida, tehdä asiakassuunnitelma sekä järjestää esimerkiksi avohuollon tukitoimia tai sijaishuoltoa. Lastensuojelulain mukaan jokaisella asiakaslapsella on oltava hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijä koordinoi asiakasprosessia ja hän valmistelee ja tekee viranhaltijapäätöksiä. Tämä on yksiselitteistä ja sosiaalityöntekijän lakisääteinen tehtävä. Lisäksi lapsen kanssa työskentelee muita sosiaalialan ammattilaisia sekä mahdollisesti muita ammattiryhmiä lapsen ja perheen tilanteen ja tarpeen mukaan.

Lasten ja perheiden muut palvelut, joko ehkäisevinä tai varhaisina palveluina aina neuvolasta alkaen, ovat osa monialaista kenttää. Ehkäiseviin palveluihin ja varhaiseen tukeen liittyy olennaisesti tavoite siitä, että lasta ja perhettä saadaan tuettua ja autettua niin, ettei lastensuojelun asiakkuus tule ajankohtaiseksi.

Lastensuojelun asiakasmääriin vaikuttaa se, jos peruspalvelut ontuvat. Siksi tarvitaan laadukasta varhaiskasvatusta, koululaitosta ja terveydenhuoltoa − ja lasten suojelun sekä perhetyön osaamista sisälle näihin palveluihin. Yhteiskunnalliset päätökset, kuten se miten lapsiköyhyyteen puututaan tai miten lapsiystävällinen työelämä on, vaikuttavat joko myönteisesti tai kielteisesti siihen, miten turvallista lasten on kasvaa omien vanhempiensa kanssa ja mitkä ovat viimesijaisen lastensuojelun asiakasmäärät.

Olisiko lastensuojelu voinut estää Porvoon lapsisurman?

Lähisuhdeväkivaltaan ja entisen puolison harjoittamaan vainoamiseen liittyy monia raskaita ja surullisia tarinoita. Jälkikäteen kysymme, kuka palvelujärjestelmässä olisi voinut auttaa? Kenelle vastuu puuttumisesta asiassa kuuluu − poliisille, oikeusistuimelle, terveydenhuollolle, lastensuojelulle?

A-studio: Talkin Lapsi vainoajan varjossa -ohjelmassa oli ongelmallista, että katsojalle saattoi syntyä käsitys, että lastensuojeluviranomaiset olisivat toimivaltaisia lapsen huoltoa- ja tapaamista koskevissa kiistoissa tai muutoin kykeneviä, riittävällä resursoinnilla, kaikissa tilanteissa estämään ihmisen julmat ja pahat teot.

Ma. hovioikeudenneuvos ja käräjätuomari Petra Spring totesi Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan (17.11.2017), että jälkikäteen ajateltuna ympärivuorokautinen vartiointi ja lapsen piilottaminen isältään olisivat voineet olla riittäviä keinoja estää surmatyö. Oikeuslaitoksella ei kuitenkaan ole käytössään sellaisia keinoja. Sellaisia keinoja ei liioin ole lastensuojelulla.

Perheet tarvitsevat monenlaisia palveluita: ajoissa auttamista sekä turvaavaa ja korjaavaa lastensuojelua.  On hyvä, että matalan kynnyksen ja ehkäisevän työn palveluita kehitetään perheille helpoiksi käyttää, mutta ei ole realistista ajatella, etteikö myös lastensuojelulain mukaista turvaamista tarvitse kehittää − lastensuojelua tullaan tarvitsemaan jatkossakin.

Keskustelua lasten ja perheiden hyvinvoinnista on hyvä jatkaa edelleen,  koska laajasti ottaen lapsi- ja perhepalvelut vaativat perkaamista. Meillä on palveluissa myös kuntakohtaisia eroja, eivätkä lapset ja perheet ole tasa-arvoisessa asemassa. Tähän osaltaan vastaa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape).

 

Niina Pietilä, Suvi Korhonen, Mari Suonio, Helena Jaakkola
Sosiaalinen tekijä -blogi

Kirjoitus perustuu pohdintoihin ohjelmasta Yle TV1  A-studio: Talk  Lapsi vainoajan varjossa. Vieraina keskustelussa olivat sisäministeri Paula Risikko, sosiaalityöntekijä Piia Vaara, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ja Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski. Juontajana Jan Andersson.

 

 

 

Silmät auki syrjinnälle

Posted on

Viime vuosina Suomen maahanmuuttoluvut ovat kasvaneet ja Suomeen on virrannut uusia asukkaita eri puolilta maailmaa. Maahanmuuttajat ovat luoneet Suomesta vähitellen monikulttuurista yhteiskuntaa,  jossa on erilaisia etnisiä vähemmistöjä ja vähemmistöjen edustajat ovat yhä yleisempi näky suomalaisessa yhteiskunnassa.

 

Sopeutuminen monikulttuuristuvaan Suomeen ei ole tapahtunut kuitenkaan mutkitta, vaan ennakkoluuloja ja syrjintää vähemmistöjen edustajia kohtaan on olemassa. Sosiaalityöllä on tärkeä rooli syrjinnän ja ennakkoluulojen diskurssien murtajana kohdatessaan paljon vähemmistöjen edustajia päivittäisessä työssään. Professori Deena Mandellin pitämän luennon myötä paneudun tekstissäni etnisten vähemmistöjen syrjintään Suomessa. Käytän vertailukohteena Kanadassa tapahtuvaa vähemmistöjen syrjintää.

Kanadalla on pitkä ja synkkä historia vähemmistöjen syrjinnässä. Syrjintää on saanut osakseen etenkin maan alkuperäisasukkaat. Alkuasukkaiden sorto alkoi 1500-luvulla, jolloin eurooppalaiset löysivät Kanadan. Suomessa samassa asemassa kuin Kanadan alkuperäiskansat ovat olleet Suomen saamelaiset, jotka ovat vuosisatojen aikana joutuneet mukauttamaan elämänsä uudisasukkaiden tahdon mukaiseksi. Oli kyse Kanadasta tai Suomesta, alkuperäisasukkaita on syrjitty lähes koko yhteisen historian ajan ja se jatkuu edelleen. Nykypäivänä syrjintä ei ole enää ehkä niin raakaa ja suoraa kuin ennen, mutta se ei poista syrjinnän olemassa oloa. Syrjintä on ennemminkin huono-osaisuuden kasautumista erilaisten yhteiskunnallisten tukien puutteiden seurauksena.

Kanadassa on vaikea määritellä, kuka on ”oikea” kanadalainen, koska maa on niin monikulttuurinen. Maa on suuri, ja se koostuu hyvin erilaisista maantieteellisistä alueista ja ihmisryhmistä erilaisine alkuperine ja historioineen. Siksi yhtenäistä kanadalaista kulttuuria ei voi määrittää kovinkaan selkeästi. Suomessa taas etniset vähemmistöt kuten saamelaiset, romanit ja suomenruotsalaiset ovat helposti erotettavissa Suomen ”pääväestöstä”. Meillä vähemmistöiltä odotetaan, että he mukautuvat pitkälti elämään valtaväestön tahdon ja normien mukaan, ”maassa maan tavalla” -tyylillä. Kanadassa jaottelu ei ole yhtä selvää, mutta molempia maita, Suomea ja Kanadaa yhdistää ajatus siitä, että maidensa edustajat ovat rodultansa länsimaalaisia, vaaleaihoisia ihmisiä.

Syrjintä tapahtuu pääasiassa ulkonäöllisin perustein. Esimerkiksi Kanadassa noin 19 prosenttia väestöstä on niin sanottuja näkyviin vähemmistöihin kuuluvia. Vaikka he ovat eläneet koko elämänsä Kanadassa ja ovat kanadalaisia, he ovat tunnistettavasti jostain muualta rotunsa perusteella. Esimerkiksi tummaihoiset luokitellaan näihin näkyviksi vähemmistöihin kuuluviksi. Heiltä saatetaan kysyä, mistä he ovat alun perin kotoisin, vaikka he olisivat asuneet koko ikänsä Kanadassa. Heitä ei siis pidetä alkuperäisinä kanadalaisina, vaan maahanmuuttajina.  Suomessa näkyviksi vähemmistöiksi luokitellaan muun muassa romanit, jotka pukeutuvat ja ovat etniseltä taustaltaan erilaisia valtaväestöön verrattuna. Syrjintä ja ennakkoluulot ovat yleisempiä niille, jotka näyttävät poikkeavalta valtaväestöön verrattuna.

Sosiaalityöntekijät ovat Suomen tärkeimpiä syrjimättömyyden toteuttajia viranomaisina ja ruohonjuuritason työssä, sillä he kohtaavat ja ovat tekemisissä vähemmistöjen edustajia kanssa päivittäin. Valtion politiikan ja diskurssien on kuitenkin oltava suotuisia, jotta sosiaalityöntekijä voi toteuttaa syrjimättömyysperiaatettaan. Suomessa syrjintä alkuperän mukaan ei juuri ole virallisella tasolla yleistä, mutta kansalaisten toisen tiedon mukaan sitä on muun muassa arkisissa asioissa: työmarkkinoilla, asunnon hankinnassa ja päivittäisissä ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Ihmisten sisäisiin diskursseihin on vaikeaa tehdä muutosta, mutta yleisesti hyväksyttyihin arvoihin voidaan vaikuttaa ajan myötä näyttämällä mallia.

Viranomais- ja valtiotasolla on edelleen myös haasteita taata kaikille Suomen kansalaisille yhtäläiset mahdollisuudet laadultaan hyvään elämään ja muun muassa taata kaikille yhtäläiset palvelut laadultaan ja kattavuudeltaan kaikkialla Suomessa, kuten esimerkiksi Lapin saamelaisille. Alueellinen syrjintä ei suoranaisesti kohdistu etniseen vähemmistöön, mutta vaikutuksenalaisena ovat kuitenkin pääasiassa Lapin saamelaisväestö.

Käytännön sosiaalityössä vähemmistöjen syrjimättömyys ilmenee ennakkoluulottomana, asiakaslähtöisenä kohtaamisena ja auttamisena sosiaalityöntekijöiden päivittäisessä työssä. Sosiaalityöntekijän tulisi pyrkiä välttämään yleistyksiä ja kohdata asiakas yksilönä omine ongelmineen ja asenteineen ihmisryhmästä riippumatta. Toki eri ihmisryhmille tietyt ajatukset ja ongelmat ovat samankaltaisia ja yleisiä ja ne tulee ottaa huomioon, mutta sen ei tulisi olla lähtökohta sosiaalityöntekijän työlle ja vähemmistön edustajan avunsaannille.

Sosiaalityöntekijän tulisi pystyä tarjoamaan kaikille asiakkailleen yhtäläistä, laadultaan samanlaista palvelua ihmisen taustasta riippumatta. Kaikki ihmiset ovat ihmisoikeuksiin perustuen samanarvoisia ja näin ollen yhtä oikeutettuja saamaan sosiaalitukea. Onkin tärkeää, että sosiaalityöntekijä arvioi jatkuvasti omaa ajatteluaan ja kyseenalaistaa omaa toimintaansa välttääkseen ennakkoluuloista ja syrjivää työntekoa.

Tiia-Riina Sipilä
sosiaalityön opiskelija
Lapin yliopisto

 

 

 

 

Huhuu, missä sosiaaliala?

Posted on

Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti sote-alan koulutusten uudistamisen käynnistymisestä. Uutinen oli tervetullut, sillä koulutuksen järjestäminen ei ole ollut sote-uudistuksessa juurikaan esillä. Tekeillä oleva uudistus tulee edellyttämään keskeisesti niin tulevien ammattilaisten kuin jo alalle valmistuneiden osaamisen uudistamista.

Ministeriön tiedotteen perusteella koulutuksen uudistamista vaivaa sama tauti kuin ylipäänsä koko sote-uudistusta: terveydenhuolto edellä mennään ja sosiaalihuolto on unohdettu lähes kokonaan. Tiedotteessa todetaan “Tulevien maakuntien ja sote-toimijoiden johdossa ja keskijohdossa taas tarvitaan terveystaloudellista osaamista.” Onko kyse siitä, että sosiaalinen ja terveys niputetaan terveyden alle vai siitä, että terveystaloudellinen tietämys on se talousosaamisen ylätaso, jota johtoportaassa on tarpeen olla?

Alan koulutusten kehittämisen painopisteiksi ministeri Sanni Grahn-Laasonen nostaa ohjauksen, neuvonnan ja kustannustietoisuuden. Ohjaus ja neuvonta ovat olennaisen tärkeitä varmistamaan asiakkaiden ohjautuminen mahdollisimman varhaisessa tarvettaan vastaavien palveluiden piiriin ja palvelujen integraation.

Kaikkeen ei kuitenkaan ohjaus ja neuvonta riitä, eikä sosiaalihuollon työ voi kutistua vain ohjaukseksi ja neuvonnaksi. Asiantunteva ja laadukas palvelutarpeen arviointi on sote-alan työn kulmakivi, joka vaatii huippuun hiottua osaamista. Palvelutarpeen arviointi on tärkeää sen varmistamisessa, että asiakas ohjautuu oikeanlaisen ja tarvitsemansa tuen ja palveluiden äärelle. Palvelutarpeen arvioinnissa ei huomioida vain ihmisen yksittäistä elämän osa-aluetta, vaan siinä pyritään kokonaisvaltaisuuteen ja huomioidaan asiakkaan omat näkemykset elämästään ja tarpeistaan. Sote-uudistuksessa näyttää olevan epäselvää se, mitä sosiaalialan ammattilaiset ylipäänsä tekevät tai mikä heidän osuutensa asiakkaan hyvinvoinnin lisäämisessä oikeastaan onkaan. Kuitenkin tutkimuksissa todetaan sosiaalisten tekijöiden vaikuttavan niin yksilön hyvinvointiin kuin terveyteenkin. Esimerkiksi elämänhallintaan liittyvät tekijät tai yksinäisyys vaikuttavat terveyteen ja niiden vaikutukset näkyvät terveydenhuollon tilastoissa.

Sote-palveluiden vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden vaade on ollut pinnalla jo hyvän aikaa. Silti ministeriön uudistushankkeessa puhutaan lähinnä terveystalouteen liittyvästä osaamisesta, vaikka sosiaalihuollon kustannukset vievät tällä hetkellä huomattavan osan kunnan budjetista. Sosiaalitalouden ja siihen liittyvän osaamisen kehittämiselle olisi selkeä tilaus. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus, köyhyys ja syrjäytyminen tuottavat vuositasolla mittavia kansantaloudellisia ja inhimillisiä kustannuksia. Niiden syntymekanismien tunnistaminen ja niihin vaikuttaminen on välttämätöntä. Tämä edellyttäisi tuekseen lisää tutkimustietoa sekä resursseja niin tutkimukseen kuin käytännön kehittämiseenkin.

Ministeriön tiedotteesta ei käy selville, miten sote-alan koulutuksia aiotaan uudistaa. Mikäli tavoitteena on integroitujen palvelujen tuottaminen, on välttämätöntä järjestää jo peruskoulutuksen vaiheessa sote-alan opiskelijoille yhteistä koulutusta. Esimerkiksi tulevat sosiaalityöntekijät, lääkärit, sosionomit ja terveydenhoitajat olisi hyvä saada samoille opintojaksoille jo varhaisessa vaiheessa opintojaan.

Peruskoulutuksessa tehtävän yhteistyön ohella tarvitaan myös peruskoulutuksen jälkeisen lisä-, täydennys- ja erikoistumiskoulutuksen vahvistamista, jonka osalta sosiaaliala laahaa auttamattomasti terveysalan perässä. Sote-uudistusta on sanottu Suomen itsenäisyyden ajan suurimmaksi reformiksi, joten alan koulutusten kehittäminen vaatiikin resursseiltaan vähintään vastaavanlaista kehittämisohjelmaa kuin opettajankoulutuksen on saatu uuden peruskoulun myötä.

Sosiaalialan ammattilaiset ovat jo pitkään ihmetelleet, miksi sote-uudistusta viedään eteenpäin niin yksipuolisesti terveydenhuolto edellä. Mikäli sote-uudistuksella pyritään todelliseen järjestelmän muutokseen, palvelujen parempaan yhteensovittamiseen ja laajaan hyvinvoinnin lisäämiseen, ei muutosta voida tehdä sosiaalista ja sosiaalihuoltoa unohtamalla. Sote-uudistuksen onnistuminen ja aiottujen kustannussäästöjen aikaansaaminen tulee edellyttämään, että sosiaalihuollon ammattilaisten osaaminen integroidaan vahvasti perustason palveluihin terveydenhuollon ammattilaisten rinnalle.

Mikäli sosiaalialan unohtamisessa on kyse siitä, että alan osaaminen tai hyöty asiakkaalle on epäselvää, on siihen syytä perehtyä uudistuksen tässä vaiheessa vielä paremmin. Olisiko syytä vaikka pyytää sosiaalialan ammattilaisia kertomaan millaista työtä he tekevät, miksi työtä tehdään ja millaisia vaikutuksia työllä on asiakkaalle ja myös yhteiskunnalle laajemmin. Halukkaita kertojia ja työn kuvaajia kyllä löytyy, myös alan korkeakouluista!

YTM Sanna Lähteinen & YTM Niina Pietilä

Lähteet:

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 6.4.2017. Sote-koulutuksen uudistaminen käynnistyy.

http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/sote-koulutuksen-uudistaminen-kaynnistyy

Tarinoita sosiaalityöstä – asiakkaiden äänellä

Posted on Updated on

 

Vasemmassa silmässäni on kahden erikoislääkärin lausuntojen mukaan näkökykyä jäljellä 3/1000. Silmä vaurioitui lapsuudessani kranaatin sirpaleesta. Kun talvisota päättyi, olin 8-vuotias ja lähdimme evakkomatkalle. Äiti pyysi minua huolehtimaan pienemmistä veljistäni, koska hänellä oli kantamuksia ja vauva toisessa käsipuolessaan. Pyrkimys olla vastuullinen on kuvannut minua hyvin pienestä pitäen. Eräänä päivänä tammikuussa 2000 luin vielä illalla kirjaa ja aamulla en enää nähnyt mitään oikeallakaan silmälläni. Sosiaalityön kanssa en ole ollut tekemisissä ennen kuin minulle tehtiin vammaispalvelun palvelusuunnitelma muutama vuosi sitten. Koska otin apua vastaan, olen koittanut sitten itsekin olla avuksi omalta osaltani. Olen auttanut monia ihmisiä saamaan heille kuuluvia palveluja. Naapuriani autoin saamaan kaiteen portaisiin, minkä ansiosta hän pääsi ulkoilemaan elämänsä viimeisen puolen vuoden aikana.

Kymmenen vuotta sitten olin työtön kahden alle 5-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja. Arki oli raskasta ja tilanteeni tuntui toivottomalta, pakotin itseni huolehtimaan lasten perustarpeista. Yritin pärjätä yksin, mutta olin yhä uupuneempi ja masentuneempi. Toisella lapsella alkoi kuntoutussuunnitelman teko ja tukijakso liikuntavammaisten koululla. Tukijaksoon kuului sosiaalityöntekijän tapaaminen. Sosiaalityöntekijä huolestui voinnistani ja otti asiakseen auttaa meidän perhettä. Hänen avullaan minulle saatiin järjestettyä aluksi kiireistä keskusteluapua, sitten rahoitus pitkäkestoiseen terapiaan. Auttamalla minua apua sai koko perhe. Oikean hoidon avulla kuntouduin pikkuhiljaa, pystyin jälleen olemaan hyvä äiti, sekä suunnittelemaan omaa tulevaisuuttani. Tänä päivänä olen töissä, lapset ovat teini-ikäisiä ja elämä rullaa mukavasti – kiitos sosiaalityöntekijän, joka pysähtyi kuuntelemaan ja halusi auttaa.

 

Tarinat toimittivat sosiaalityön opiskelijat,
Milla Kärkkäinen, Kati Hjerp ja Riikka Lähdesmäki
Lapin yliopisto

Kansainvälisen sosiaalityön päivän kunniaksi Sosiaalinen tekijä -blogi julkaisee asiakkaiden kokemuksia sosiaalityöstä viikon aikana.