Asuminen

Miksi osallisuutta ja yhdenvertaisuutta on edistettävä poliittisesti?

Posted on Updated on

Vaalikevät on tarjonnut sosiaalityön näkökulmasta mielenkiintoisia, ja välillä aika kammottavia, mahdollisuuksia seurata yhteiskunnallista keskustelua. Parhaillaan menossa olevia hallitusneuvotteluja on povattu tasaväkisen vaalituloksen vuoksi haastaviksi ja pitkittyviksi. Vaalien aikaan huomasin miettiväni toistuvasti sukupolvien välisen solidaarisuuden ja tulevaisuuden uskon tärkeyttä. Kumpaakaan tuntuu mahdottomalta saavuttaa ilman kokemusta yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Tässä kirjoituksessa rajaan näkökulmaani ensisijaisesti nuoriin, vaikka samat teemat koskevat myös laajempia ikäluokkia.

 

Edellistä hallitusta leimasi toiminnan perustelu yksipuolisesti talouden nimissä. Juha Sipilän hallituskautta leimasivat suuret, varsinkin palkansaajien kannalta sanelluksi koetut päätökset. Esimerkiksi kilpailukykysopimus ja työttömien aktiivimalli herättivät laajaa yhteiskunnallista vastustusta. Päätösten vaikutuksista on kiistelty. Hallitus on suitsuttanut aktiivimallin parantaneen työllisyyttä, mutta samaan aikaan sen ja muiden leikkausten on epäilty myös johtaneen Kelan toimeentulotukimenojen kasvuun (1).

Nuoriin ovat osuneet rajusti koulutusleikkaukset, eikä niihin taida yksikään hallitusvastuussa viime hallituksissa ollut puolue olla osaton. Erityisesti toisen asteen koulutuksen rahoitukseen on tehty mittavia leikkauksia, jotka ovat olleet ristiriidassa koulutuspolitiikan tavoitteiden kanssa. Peruskoulua ja ammatillista koulutusta pyritään uudistamaan sekä työelämään siirtymistä kehittämään, mutta samaan aikaan julkistalouden tasapainottamiseen perustuen on kohdistettu samoille tahoille suuria säästöpaineita. Suurimmat säästöpaineet ovat viimeksi kohdistuneet ammatilliseen peruskoulutukseen ja korkea-asteen koulutukseen. (2) Lisääntynyt itsenäinen opiskelu, lähiopetuksen vähentäminen ja tuen vähyys ovat korostaneet oppilaiden välisiä eroja opinnoista selviämisessä.

Mitä merkitystä tällä kaikella sitten on?

Tutkimuksissa (3) on saatu selville terveyserojen vaihtuvuuden olevan kehittyneissä maissa kytköksissä maiden sisäiseen tulojen epätasaisuuteen. Tämä yhteys on selvästi voimakkaampi, kuin yhteys maiden välisiä keskituloja vertailtaessa. Lisäksi taloudellisesti eriarvoisemmissa maissa on synkemmät tilastot sosiaalisista ongelmista, lasten hyvinvoinnista ja imeväiskuolleisuudesta, luottamuksesta, mielenterveysongelmista, huumausaineiden käytöstä, eliniästä, ylipainosta, kouluttautumisesta, teiniraskauksista, murhista, vankilatuomioista, sosiaalisesta liikkuvuudesta sekä kierrätyksestä.

Mihin poliitikkojen pitäisi kiinnittää huomiota?

Myös Suomessa on havaittavissa selkeät sosioekonomiseen asemaan perustuvat terveyserot. Eroja on nähtävissä alueellisesti esimerkiksi Itä-Suomen muuta maata synkempinä sairaustilastoina. Päättäjien on syytä olla tietoisia näistä eroista, ja niihin puuttumisen mahdollistamista inhimillisistä ja taloudellisista säästöistä pitkällä aikavälillä. Eri sukupolvien välisen yhteiskunnallisen osallisuuden kysymykseen kiinnittää kattavasti huomiota esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi Kaikenikäisille hyvä Suomi vuodelta 2013 (4).

Työpaperissa suositellaan ns. palveluviidakon selkiyttämistä erityisesti heikommassa asemassa olevien byrokratiasta, mikä vapauttaisi voimavaroja tukien hakemiselta ja epävarmuudelta. Heikossa asemassa olevia tulee tarvittaessa tukea myös erityistoimin. Byrokratian keventämisen ja esimerkiksi asumistukijärjestelmän kehittämisen sijaan viimeisin hallitus loi sanelevaa lainsäädäntöä, joka esimerkiksi aktiivimallin muodossa ei ole huomioinut tarpeeksi kattavasti erilaisia työttömän aktiivisuuden tapoja ja työnhakijoiden taustoja. (5)

Lapsia ja perheitä ei auteta ajoissa
Julkisen vallan vastuut ja niihin liittyvät palvelulupaukset on määriteltävä selkeästi ja konkreettisesti lainsäädäntöön perustuen. Palvelulupausten määritelmien on tuettava konkreettisin tavoin lasten ja nuorten mahdollisuuksia hyvän elämän lähtökohtiin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää mielenterveysongelmaisiin lapsiin ja nuoriin, joiden palvelut ovat valtakunnallisesti – myös kotikaupungissani Kuopiossa – riittämättömät. Erikoissairaanhoidon ja peruspalveluiden ruuhkautuminen näkyy nyt sosiaalihuoltolain mukaisissa perhepalveluissa ja lastensuojelussa, eivätkä perheet täten saa kohdennetusti heitä auttavaa tukea. Yksityinen palvelutuotanto lienee tullut jäädäkseen, joten on varmistettava niin julkisten kuin yksityisten palvelutuottajien laadun valvonta ja alueellinen yhdenmukaisuus esimerkiksi kansallisen laatusertifioinnin tuella.

Syyllistävän syntyvyyspuheen sijaan THL suosittelee erilaisia perheen ja työn yhteensovittamisen parannuksia, jos tavoitteena on pidentää työuria ja työhön osallistumista. Tämä ei koske vain nuoria, vaan siitä hyötyvät myös omista vanhemmistaan tai lähisukulaisista huolehtivat aikuiset. Joustavien työjärjestelyjen lisäksi on suuri tarve joustavamman perhevapaajärjestelmän luomiselle, ja vanhempien osa-aikatyön järjestelyjen kehittäminen.

Nuorten ja maahanmuuttajien asunnottomuus on ollut kasvava ongelma, joten Asunto-ensin politiikka tulee laajentaa ja tuoda osaksi nuorisotakuuta. Halpoja vuokra-asuntoja tarvitsevat erityisesti nuoret ja perheet. Nyky-yhteiskuntaan osallistuminen vaatii enenevissä määrin tietoteknisiä valmiuksia, mikä korostaa tarvetta kohtuuhintaisille laajakaistapalveluille sekä maksuttomille ja esteettömästi toteutetuille julkisen asioinnin palveluille. Valtion on myös turvattava kansallisen sähköisen tunnistautumisen mahdollisuus, sillä henkilökortin tai passin noin 50 euron kertakustannus voi olla monille pienituloiselle liikaa.

Kansalaisyhteiskunta vaatii aktiivisia kansalaisia, mutta heitä ei synny tyhjiössä. Tarvitaan aktiivisuutta ja osallisuutta tukevaa politiikkaa, joka lisää ihmisten sosiaalista pääomaa, eli yksinkertaistaen yhteistoimintaa sekä vuorovaikutusta muiden yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Tämä vaatii vaikutusmahdollisuuksien parantamista lähidemokratiaa kehittämällä, järjestöjen toimintamahdollisuuksien parantamista mm. järjestöbyrokratiaa kehittämällä ja eri ikäryhmien aktiivisuuden huomioimista. Kouluilla on suuri potentiaali tukea lapsia ja nuoria yhteiskunnallisen osallisuuden kehittymisessä.

Sosiaalityöntekijänä toivon tulevan hallituksen ja nykyisten päättäjien edistävän Suomessa asuvien yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta laajalla perspektiivillä, ei vain työmarkkina-asemaan keskittyen. Ikäluokkien tai väestöryhmien putoamisella yhteiskunnan laidoille tai ulkopuolelle on aivan liian suuri hinta. Yhtenäisyyttä ei voi rakentaa vastakkainasettelulle ja viholliskuville, sillä se tie ei pääty koskaan edes kannattajiensa hyväksi.

Iiro Väisälä
sosiaalityöntekijä YTM
Kuopio

Lähteet

  1. Kelan talous kuralla toimeentulohakemusten räjähdettyä alkuvuonna: Olivatko Sipilän työllisyyspuheet vain silmänlumetta – ”Aktiivimalli saattaa näkyä”. 1.5.2019. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b3d15deb-6ec6-45b6-8434-1638e795f32b
  2. Hanna Virtanen: Koulutuspoliittiset tavoitteet ja niiden saavuttaminen. s 16-21. Teoksessa ETLA Muistioita hallitukselle. Talouspolitiikan linjaus keväällä 2017. https://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Hallitukselle-2017.pdf
  3. Kirjassa Richard Wilkinson ja Kate Pickett (2010) The Spirit Level: Why Equality is Better for Everyone. Kirjan sisältämät oleelliset tilastot on myös julkaistu The Equality Trustin kotisivuilla The Equality Trust. https://www.equalitytrust.org.uk/resources/the-spirit-level
  4. 3: THL: Kaikenikäisille hyvä Suomi. 2013. http://www.julkari.fi/handle/10024/110167
  5. Työttömyysturvan aktiivimalli ei huomioi työttömän omaa aktiivisuutta. 12.2017. https://www.akavalainen.fi/akavalainen/ajassa/artikkelit/tyottomyysturvan_aktiivimalli_ei_huomioi_tyottoman_omaa_aktiivisuutta

 

Mainokset

Nuorten sosiaalityöstä nippu hyviä keinoja puuttua nuorten asunnottomuuteen

Posted on

 

ARA:n Asunnottomat 2017 -selvityksen mukaan asunnottomuus on laskenut kaikissa muissa ikäryhmissä, paitsi alle 25-vuotiaiden kohdalla se on noussut. Me Helsingin Etelän nuorten sosiaalityön (16-29 v.) työntekijät olemme erittäin huolissamme nuorten asunnottomuuden lisääntymisestä ja koemme tilanteen kestämättömäksi.

Iso osa kaikista sosiaalityöhön tulevista yhteydenotoista koskee asumista, asunnottomuutta, asunnottomuuden uhkaa tai asumisen kustannuksista aiheutuvia ongelmia.

Aikuissosiaalityö on asunnottomalle luonteva paikka hakea apua. Todellisuudessa keinomme auttaa asunnottomia ovat kuitenkin rajalliset.

Eteläinen Helsinki on erityinen näköalapaikka asunnottomuuteen: asunnottomille suunnatut palvelut painottuvat sinne ja keskustan alue ihmisineen tarjoaa turvaa kodittomalle. Helsingissä voi valita kolmen Poste Restante -postinumeron väliltä ja kaikki ne sijoittuvat etelän alueelle.

Kantakaupunkiin virtaa ihmisiä myös muualta Suomesta ja maailmasta. Monesti asunnottomuus on seurausta keinottomuudesta ja tietämättömyydestä. Silloin vahva asunnonhaun tuki ja asioiden selvittämisen tuki voi tuottaa tulosta. Helsingin asunnottomia palvellut Asunnottomien sosiaalipalvelut ajettiin alas vuonna 2010, jolloin paljon osaamista jäi siirtymättä alueellisiin sosiaalitoimistoihin. Aikuissosiaalityön asumisneuvojat keskittyvät häätöjen ehkäisyyn eivätkä palvele asunnottomia.

Luottohäiriömerkintöjen vaikutus asunnonsaantiin on kohtuuton, erityisesti vanhojen vuokravelkojen osalta. Tähän olisi pikaisesti kehitettävä uusia toimintamalleja. Perustoimeentulotuen siirto Kelaan ja sähköisen asioinnin lisääntyminen saattavat viivästyttää asunnottomien ja vuokranmaksuvaikeuksissa olevien ohjautumista sosiaalityöhön.

Kelan linjaukset suhteessa heikompiosaisiin nuoriin aikuisiin näyttäytyvät epäoikeudenmukaisina ja eriarvoistavina: vähävaraisesta lapsuudenkodista itsenäistyville nuorille ei pääsääntöisesti myönnetä vuokravakuutta, jolloin he joutuvat epätasa-arvoiseen asemaan verrattuna parempiosaisiin ikätovereihinsa. Lapsuudenkodista on kuitenkin monesti lähdettävä ja toisinaan nuoret hyppäävät tyhjän päälle, asunnottomuuteen.

Asuminen on myös todella kallista Helsingissä ja pienistä asunnoista on pula. Nuorille tyypillisestä kimppa-asumisesta ”rangaistaan” toimeentulotuessa soveltamalla kimppa-asunnossa asuville huomattavasti pienempää kohtuuvuokraa kuin yksin asuville, vaikka jokaisella olisi oma asianmukainen vuokrasopimus.

Lisäksi kimppa-asujalle maksetaan pienempää perusosaa, vaikka perusosaan sisältyvät jaetut kulut ovat todellisuudessa vähentyneet yhteiskunnassa tapahtuneen muutoksen myötä. Kimppa-asuminen on myös ekologisempaa, joten siihen tulisi kannustaa sen sijaan, että siitä tehdään byrokratialoukun myötä epäedullista. Nämä ovat todelliselle elämälle vieraita päätöksiä; ne kasauttavat huono-osaisuutta heti itsenäisen elämän alkuvaiheessa heille, joilla on heikommat lähtökohdat.

Helsinki on sitoutunut Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmaan (AUNE 2016-2019). Ohjelmassa sitoudutaan asumisneuvonnan vahvistamiseen. Vaikka Helsingin kaupungin asumisneuvonnan resursseja on lisätty, ne eivät riitä ja eteläisestä kantakaupungista puuttuu aikuissosiaalityön asumisneuvoja kokonaan. Toisena vaikuttavana toimena AUNE:ssa on mainittu Ohjaamon kaltaisen matalan kynnyksen asumisneuvonnan vakiinnuttaminen, jotta nuoret saisivat helposti asumiseen liittyvää apua.

Ohjaamon asumisneuvonta on palvellut myös asunnottomia ja on ollut tärkeä työkalu meille nuorten sosiaalityössä. Ohjaamo-toiminnan rahoitus siirtyi TEM:lle vuoden alussa ja asumisneuvonta päättyi Ohjaamossa. Vastaavaa matalan kynnyksen asumisneuvontaa ei tällä hetkellä ole nuorille.

Lisäksi nuorille aikuisille tarvitaan pikaisesti sekä päihteetöntä että päihteidenkäytön sallivaa tilapäismajoitusta. Erityisesti nuoret naiset ovat haavoittuvaisessa asemassa asunnottomina. Hietaniemenkadun palvelukeskus on jatkuvasti täynnä eikä sovellu väliaikaiseen yöpymiseen, mikäli nuorella ei ole raskasta päihteiden käyttöä. SPR:n Nuorten turvatalon toiminta ei riitä Helsingin kokoiselle kaupungille tässä asunnottomuustilanteessa eikä palvele yli 21-vuotiaita.

Riittävän hätämajoituksen ja asumisneuvonnan puute näkyvät myös siinä, että asiakkaat ovat toimintakyvyltään entistä huonommassa kunnossa palveluihin hakeutuessaan. Siten asiakkaat saattavat tarvita Asumisen tuki -yksiköstä haettavaa tuetumpaa asumista, jonka voisi monen kohdalla välttää, jos he löytäisivät palvelut varhaisemmassa vaiheessa. Tästä syystä tuetun asumisen jonot myös kasvavat hyvin pitkiksi.

Sosiaalityön ruohonjuuritasolla näkyy, että asumiseen liittyvän tuen puute ja asunnottomuus ovat merkittäviä syrjäyttäviä tekijöitä. Ilman asuntoa on mahdotonta suunnitella elämää päivää tai paria pidemmälle. Sen lisäksi asunnottomuuden aiheuttamat vahingot ovat monesti niin merkittäviä, että vahinkojen korjaamiseen kuluu poikkeuksellisen paljon aikaa ja resursseja, mikä tulee inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi yksilöille ja yhteiskunnalle.

Harmiksemme toteamme, että sosiaalityössä ei ole käytössä riittävästi keinoja asunnottomien nuorten auttamiseksi. Asunnottomuuden torjuntaan tarvitaan lisää resursseja ja toimintamalleja unohtamatta asumisen kalleuteen liittyviä rakenteellisia ja asuntopoliittisia toimenpiteitä.

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimiala
Perhe- ja sosiaalipalvelut, Nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö
Etelän nuorten sosiaalityö
Sanna Kokko Kiira Talvela, Tiina Laaksoranta Laura Willman,Anna-Riikka Ojala Petra Nurmola, Anita Kuronen Mia Nyström, Karoliina Ojanen Liisa Lemmetty, Kaisa Puhakka Päivi Kekkonen, Anniina Puisto Anniina Piiroinen, Noora Pyykkö Marketta Siponen, Oona Häkkinen Päivi Nurmi, Julija Semenuka Eliisa Tuisku, Laura Lager Tuulia Järvenpää ja Merja Harju

Yhteisessä homeloukussa

Posted on

Päiväkodin aamupalapöydässä lapseni viereen istuu tukahduttavasti homeelta lemuava lapsi. Sanon nopeasti heipat ja kiiruhdan ulos. Oma perheeni on muuttanut jo kolme kertaa home-epäilyn vuoksi, ja oireet palaavat herkästi. Silmiä polttaa, kurkku turpoaa. Paha altistus laukaisee ihottuman ja vatsaoireet. Myös tavaroista ja ihmsistä tulee homeoireita.

 

Julkisuudessa on käsitelty mönkään menneitä talokauppoja ja ”homepainajaisia”. Poliittisessa keskustelussa puhuttavat erityisesti homekoulut ja -päiväkodit. Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että jopa 600 000–800 000 suomalaista altistuu päivittäin homeesta aiheutuville sisäilman epäpuhtauksille. Pääministeri Juha Sipilä  on sanonut, että sisäilmaongelmat tarkoittavat Suomelle miljardien eurojen taloudellista rasitetta.

Ulko-ovella mietin, mitä seuraavaksi. Vaihdammeko päiväkotia? Otanko asian puheeksi, ja kenen kanssa? Tuleeko päiväkodissa lasten kesken sanomista pikkutytön voimakkaasta hajusta?

Homehaitan vaikutuksista kärsivät kaikki, sosiaaliluokkaan katsomatta, mutta vastuuta ei tunnu ottavan kukaan.

Ongelmia vanhoissa ja uusissa taloissa

Suomessa omistusasumista pidetään järkevänä sijoituksena tulevaisuuteen. Oma asunto on useimmille ihmisille suurin taloudellinen sitoumus, johon he koskaan ryhtyvät.

Jo 1990-luvulla Kelan viidellä paikkakunnalla tekemässä kartoituksessa havaittiin, että joka toisessa suomalaisessa pientalossa on korjausta tai perusteellisempaa tarkastusta edellyttävä kosteusvaurio. Vuotta myöhemmin tehty tutkimus osoitti, että kerrostalojen tilanne oli lähes yhtä huono (Kajanne ym. 2002, 13).

Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin suuri osa suomalaisesta rakennuskannasta alkaa olla tiensä päässä. Kuntaministeri Anu Vehviläisen mukaan valtaosa kuntien kiinteistöistä on rakennettu 1960–70-luvulla tekniikalla, jonka käyttöikä on nyt täynnä (Vehviläinen 2017).

Rakentamisessa tavoiteltiin 1970-luvun tavoiteltiin energia- ja lämpötehokkuutta. Nykyisessä uudisrakentamisessa tavoitellaan toisenlaista tehokkuutta: kilpailu rakennusalalla johtaa väistämättä resurssien ja ajankäytön säästöihin. Erkki Virtasen viime vuonna laatima selvitys paljasti vakavia julkisen rakentamisen laatuun liittyviä aikataulu- ja budjettiongelmia (Virtanen 2017). Uudisrakentamisen huono laatu ja puutteellinen valvonta ovatkin toinen nykyisen homeongelman aiheuttaja.

Vaikka hallitus on aloittanut ohjelman sisäilmaongelmiin tarttumiseksi, yksittäisten ihmisten kohdalla ongelma on usein totaalinen. Sisäilmaongelmien korjaaminen on kallista, ja monet ammattilaiset pitävät sitä lisäksi lähes mahdottomana. Lainsäädäntö ei tarjoa kuluttajalle tarpeeksi suojaa rakentamisen virheiltä. Viime vuosina rakentamisen laatuun liittyviä riita-asioita on tullut kuluttajariitalautakuntaan yhä enemmän. Virheet tulee reklamoida vuoden kuluessa asuntokaupasta, minkä jälkeen virheisiin vetoaminen on vaikeampaa – tämä siitäkin huolimatta, että rakennusvirhe saattaa ilmetä vasta vuosien kuluttua rakennuksen valmistumisesta ja muhia rakenteissa pitkäänkin (Partanen 2017).

Ainoa korjaava apu omaisuutensa, ja usein myös terveytensä homeen vuoksi menettäneille tulee sosiaalityön ja hyväntekeväisyyden kautta. 

”Minusta tuntuu, että teillä on hometta”

Kuinka moni meistä uskaltaa ottaa homeen puheeksi hajuhavainnon tehtyään? Olen vienyt lapseni kavereiden luokse leikkimään, ja todennut tulleeni homepesäkkeeseen. Kotona kaikki vaatteet riisutaan heti ja heitetään menemään – ja leikkikaveria nähdään muuten kuin hänen kotonaan.

Monta kertaa olen myös sanonut suoraan. Yksikään viestin vastaanottajista ei ole uskonut epäilyäni. Olen äimistynyt siitä, miten itsevarmoja ihmiset ovat asiassa, josta heillä ei mitenkään voi olla täyttä varmuutta. Fyysisestä kodista muodostuu monen ihmisen elämän ydin, ja sitä uhkaavia tosiasioita on lähes mahdotonta kohdata. Kalliisiin homemittauksiin ei useimmilla ole siksi halua, tai edes varaa. Samasta syystä home-epäily otetaan vastaan henkilökohtaisena loukkauksena.

Homeeseen liittyvä ongelma on oireiden laaja kirjo. Jokainen reagoi yksilöllisesti tavallaan: homeen vuoksi voi puhjeta herpes, korvatulehdus, nivelsairaus tai suoliston erilaiset tulehdustilat. Syövän ja homeen yhteyttä tutkitaan parhaillaan. Merkillistä on sekin, että toiset voivat asua vuosikymmeniä hometalossa ilman minkäänlaisia oireita.

Tärkeä havainto on kuitenkin homeoireiden kumuloituvuus. Suomessa hometutkimusta tehnyt professori Ville Valtonen on tuonut esiin, että kerran homeelle altistuneet reagoivat aina voimakkaammin uusiin altistuksiin. Jos henkilölle on jo kehittynyt silmien ja hengitysteiden ärsytysoireita homealtistuksessa, on Valtosen mukaan ehdottomasti syytä välttää lisäaltistuksia, eli pysyä poissa ”sairaista rakennuksista” (Kukkonen 2013).

Home asettaa jatkuvasti rajoja ainakin minun perheeni elämässä: uusi harrastus täytyy ensin käydä testaamassa tilojen puolesta, ja kasverisynttäreiltä täytyy lähteä pois, jos henkeä alkaa ahdistaa. Lasteni tulevia opiskelu- ja työpaikkoja en halua vielä edes ajatella.

Mikä on sote-ammattilaisen rooli?

Kun sairaanhoitajan tai sosiaalityöntekijän, kouluterveydenhoitajan tai hammaslääkärin vastaanotolle ilmestyy homeelta lemuava lapsi tai nuori, syntyykö asiasta keskustelua? Lastensuojelulain (417/2007) 2 § velvoittaa viranomaiset tukemaan vanhempia ja huoltajia kasvatustehtävässään, ja turvamaan lapsen tasapainonen kehitys ja hyvinvointi. YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimus turvaa jokaisen lapsen oikeuden elää mahdollisimman terveenä sekä oikeuden riittävään elintasoon muun muassa ruumiillisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta.

Home edustaa niin valtavaa uhkaa ihmisen perusturvalle, että – myös viranomaiselle – on helpompaa olla puuttumatta asiaan.

Homeasian kieltäminen ei kuitenkaan ole vain käytännöllisesti helpompaa, vaan se on toisinaan myös syvää ja ehdotonta. Tieteellisesti todettua homeen aiheuttamaa terveyshaittaa ei vieläkään täysin tunnusteta: monille ihmisille homeeseen liittyvä huoli edustaa ylireagointia ja luulosairautta.

Olen kuitenkin varma, ettei yksikään vanhempi tietoisesti ja vapaaehtoisesti haluaisi oman lapsensa kasvavan hometalossa. Miten siis ottaisimme asian puheeksi?

Kirjoittaja on sosiaalityön opiskelija ja kahden lapsen äiti

 

Lähteet

Kajanne, A., Eränen, L., Leijola, M. & Paavola, J. (2002): Homeongelma ja sen psykososiaaliset  vaikutukset. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2002:7.

Partanen, P. (2017): Silmä tarkkana rakennusvirheiden kanssa – toimi heti, jos huomaat virheen. Yle  uutiset 22.9.2017.

Kukkonen, E. (2013): Mitä tehdä kun ihminen oireilee? Onko vikaa ihmisessä? Sisäilmauutiset 6.2.2013.

Sosiaali- ja terveysministeriö: Kosteus- ja homevauriot.

Vehviläinen, A. (2017): Tavoitteena terveelliset ja taloudelliset tilat. Kolumni. Valtiovarainministeriö 11.9.2017.

Virtanen, E. (2017): Valtion rahoittaman rakentamisen ongelmat. Valtioneuvoston kanslian  julkaisusarja 10/2017.