Lapset ja nuoret

Pitääkö nuoren oireilla näkyvästi, ennen kuin häneltä kysytään, miten hän voi?

Posted on Updated on

Pandemia-aika on muuttanut maailmaa rytinällä, ja olemme sopeutumassa uuteen normaaliin, joka on verottanut meistä jokaista. Koronan aiheuttamasta pahoinvoinnista puhutaan jatkuvasti ja kauhistellaan, miten poikkeusaika tulee näkymään tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä etenkin nuorten pahoinvoinnista kertovat lisääntyneet nuorisojärjestöjen yhteydenotot ja kevään 2020 lastensuojeluilmoitusten piikki kouluihin palatessa.

Yleinen keskustelu ja uutisointi pandemian vaikutuksista nuoriin koskee lähinnä rikosten ja rötöstelyn lisääntymistä sekä Vallilan ja Koskelan kaltaisia tapahtumia. Nuorten äärimmäinen pahoinvointi on nostettu otsikoihin ja “tavallisten” nuorten hyvinvoinnin tilasta uutisoiminen on jäänyt taka-alalle.

Pahoinvointi ei kuitenkaan ole aina näin radikaalisti näkyvää, vaan suuri osa pahoinvoinnista jää piiloon. Tuleeko nuoren oireilla näkyvästi, ennen kuin hänen hyvinvoinnin tilastaan kiinnostutaan?

Päätimme puuttua tähän aiheeseen ja kartoittaa nuorten opiskelijoiden hyvinvoinnin tilaa toisen asteen opiskelijoille tarkoitetun kyselyn avulla. Olimme kiinnostuneita kuulemaan, miltä poikkeusaika on tuntunut ja miten se on vaikuttanut heidän hyvinvointiinsa. Lisäksi pyrimme selvittämään nuorilta, millaisia toimia he kaipasivat hyvinvointinsa tueksi. Anonyymiin kyselyymme vastasi täysi-ikäisiä opiskelijoita kolmesta eri oppilaitoksesta.

Toisen asteen eli ammattikoulujen ja lukioiden opiskelijoilta vaaditaan hyvin itsenäistä otetta opiskeluun – on osattava suunnitella opintoja, aikatauluttaa töiden tekemistä sekä muistaa levätä ja huolehtia itsestään siinä välissä.

Pandemia ja etäopiskelu ovat syväentäneet entisestään tätä itsenäisyyden vaatimusta, Vaikka etäoppitunnit rytmittävät arkea, on opiskelijoiden vuorovaikutus vähentynyt niin opettajien kuin kanssaopiskelijoiden välillä ja opiskelusta on tullut pitkälti itsenäistä puurtamista.

Yhtä lailla uutisoidaan opettajien jaksamisen romahtamisesta ja siitä, miten raskasta ja aikaa vievää etävälitteinen opettaminen on ollut. Motivaatio, niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden, on valahtanut lähelle nollaa.

Korkeakouluopiskelijoina mekin kohtaamme jatkuvasti haasteita etäopiskelussa. Koemme kuitenkin, että sosiaalisesta eristäytymisestä huolimatta meillä on runsaasti tahoja, jotka pyrkivät vaikuttamaan jaksamiseen myönteisesti. Esimerkiksi opiskelijajärjestöt järjestävät jatkuvasti niin opintoihin kuin vapaa-aikaakin liittyvää vuorovaikutuksellista etävälitteistä toimintaa. Lisäksi yliopiston opetus- ja henkilökunta ottavat kontaktia opiskelijoihin ja muistuttelevat tuestaan ja avustaan.

Vaikka meiltä odotetaan yhtä lailla itsenäistä otetta opintoihin, koemme errä kuitenkin olemme eriarvoisessa asemassa toisen asteen opiskelijoihin verrattuna. Olemme nuoria aikuisia ja osaamme ottaa vastuun omasta hyvinvoinnistamme. Siltikin tarvitsemme tukea ja osoitusta siitä, että meidän hyvinvoinnistamme välitetään.

Koska toisen asteen opiskelijat ovat vasta aikuistumisen kynnyksellä, huolestuimme heidän hyvinvoinnin tilastaan. Tuetaanko nuoria tarpeeksi? Jääkö vastuu omasta hyvinvoinnista nuoren harteille? Kokevatko nuoret, että heidän hyvinvoinnin tilastaan välitetään?

Kuten uskalsimme odottaa, väsymys ja kyllästyminen ovat vahvasti läsnä toisen asteen opiskelijoiden keskuudessa. Kyselyn vastauksissa opiskelijat kertoivat jaksamisensa kärsineen poikkeusaikoina ja koulunkäynnin muuttuneen haastavammaksi etäopiskelun myötä.

Rutiinien puute ja vuorovaikutuksen vähäisyys rasittivat ja motivaation kerrottiin kärsineen tai kadonneen jopa kokonaan. Toisaalta muutamat vastasivat yleisen olotilan olleen hyvä tai vähintäänkin melko hyvä. Pari vastanneista pitivät omissa oloissaan opiskelusta ja muutama kertoi keskittymiskyvyn parantuneen.

Toisaalta pandemian myönteiseksi puoleksi opiskelijat nimesivät lisääntyneen ajan. Harrastuksille ja luovuudelle on paremmin aikaa, kuten myös unelle.

Myös omaa aikaa ja rauhaa arvostettiin. Toisaalta koettiin, että arvostus tavallista elämää kohtaan on noussut: Pandemia on saanut arvostamaan tapahtumia ja vapautta, sekä vuorovaikutusta uudella tavalla.

Kartoitimme myös jaksamista tukevia tekijöitä ja vastausten kirjo olikin ilahduttavan kattava. Perhe ja ystävät ovat olleet merkittävä tuki poikkeusaikana, kuten myös aiemmin mainittu oman ajan lisääntyminen. Myös sarjojen ja elokuvien sekä Netflixin kaltaisten suoratoistopalveluiden kerrottiin auttavan yksinäisyydentunteeseen. Ulkoilun, liikunnan ja nukkumisen tärkeyttä painotettiin, kuten myös hyvän ruoan.

Kun kysyimme, miten koulu ja esimerkiksi opiskelijahuolto voisivat tukea opiskelijoita, suurin osa totesi, ettei se voi tai he eivät keksi, miten se voisi.

Opetus- ja ohjaushenkilöstö ovat ensisijaisessa asemassa tunnistamassa tuen tarvetta ja ohjaamassa opiskelijoita opiskelijahuollon palveluiden pariin. Tuen tunnistamisen vaikeus korostuu etenkin etäaikana, kun opiskelijoiden kanssa ei pystytä olemaan samanlaisessa välittömässä vuorovaikutuksessa kuin ennen.

Tuen pyytäminen ja saaminen on lisäksi vaikeampaa. Kyselyn perusteella monet toivoisivat koulun kyselevän kuulumisia ja vointia useammin. Vaikka opiskelijat ovatkin yksilöllisiä tuen ja avun tarpeeseen liittyen, monet kaipaavat koulultaan välittävämpää otetta.

Tällä hetkellä nuoret ovat hyvin suurilta osin vastuussa omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan, näin ei pitäisi olla. Kenen tulisi ottaa vastuuta opiskelijoiden hyvinvoinnista? Etäopetukseen siirtyminen on kuluttanut opettajat loppuun, sillä uuden tekniikan ja sovellusten haltuunotto, sekä muut tekniset vaikeudet syövät aikaa. Myös henkilökunnalta on viety tavanomainen vuorovaikutus kanssatyöntekijöiden kanssa.

Meistä yksittäistä vastuunkantajaa ei voi nimetä, sillä nuorten elämään ja hyvinvointiin vaikuttavat niin monet eri tahot. Juuri sen vuoksi pyydämmekin nyt sinua, arvoisa lukija, pohtimaan arjessa tekemiäsi päätöksiä myös nuorten kannalta. Miten meistä jokainen voi tukea ja auttaa nuoria jaksamaan pandemian keskellä?

Voisitko esimerkiksi tukea mielenterveystyötä? Suhtautua nuorten oireiluun vakavammin? Pohtia erilaisia lakialoitteita myös nuorten elämän kannalta? Kysyä lähimmäiseltä nuorelta, että miten hänellä menee ja oikeasti pysähtyä kuuntelemaan?

Pandemian vaikutukset näkyvät nyt ja tulevat näkymään vielä pitkään – osa muutoksista taas on mahdollisesti tullut jäädäkseen. Vaikka poikkeusajat väsyttävät, eikä niiden loppua tunnu näkyvän horisontissa, tulisi meidän huolehtia itsestämme ja läheisistämme sekä pyrkiä keksimään pieniä ilonmurusia ankean ajan piristeeksi.

Pienikin asia voi auttaa, ja meidän kaikkien tulisi kantaa virtuaalikortemme pikselikekoon, jotta selviäisimme mahdollisimman vähin ruhjein.

Elina Kangas, Mikaela Lautiainen, Joel Liukkonen ja Milja Nieminen

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat

Kannattelu ei ole hoitoa – nuoret tarvitsevat myös psykiatrisia palveluja

Posted on Updated on

Nuorten aikuisten mielenterveysongelmat ja psykiatrisiin palveluihin pääsy puhututtaa nyt.

Psykiatrinen osastohoito ja pitkäaikainen kuntouttava psykiatrinen hoito ovat vähentyneet, ja mikäli nuorena ei saa apua mielenterveyden ongelmiin, niitä voi esiintyä myös aikuisena.

Paanasen, Surakan, Kainulaisen, Ristikarin & Gisslerin (2019, 119) tutkimuksessa ilmenee, että mielenterveysongelmat ovat yhteydessä syrjäytymiseen. Mielenterveysongelmat voivat vaikeuttaa esimerkiksi jatkokoulutukseen hakeutumista ja siten oman elämän rakentamista.

Mielenterveyspalveluiden piiriin pääsemättömyys näkyy tapaamiemme sosiaalityöntekijöiden puheissa huolestuttavana. Nuoret vaikuttavat yhä huonovointisemmilta.

Sosiaalityössä on törmätty siihen, etteivät asiakkaat välttämättä saa tarvitsemaansa hoitoa, palvelua tai tukea oikea-aikaisesti. Asiakkaan voi olla vaikea ottaa itse yhteyttä mielenterveyspalveluihin. Kokemus oman tilanteen vähättelystä voi myös vaikuttaa siihen, ettei yhteydenottoa halua tehdä.

Sosiaalityön näkökulmasta asiakkaiden tilanne voi olla odottelua – eikä odottelun aikana ole tarjolla tarvittavaa tai riittävää hoitoa. Valitettavasti on käynyt myös niin, että asiakkaalle varattu aika on mennyt ohi asiakkaan huonovointisuuden, ahdistuksen tai masennuksen vuoksi.

Sähköinen tai puhelinasiointi ei liioin ole sopiva palvelumuoto kaikille, koska osalla asiakkaista ei esimerkiksi ole tarvittavia välineitä tai vuorovaikutus sujuu paremmin kasvokkain. Keskusteluissa sosiaalityöntekijät toivat esiin havaintonsa siitä, että asiakkuudet voivat niin sanotusti valua sosiaalityön puolelle silloin, kun psykiatrian palveluihin on pitkät jonot. Psykiatriseen hoitoon pääsy voi vaatia esimerkiksi sosiaalihuollon palvelun tuottajilta jatkuvia yhteydenottoja ja huoli-ilmoituksia, jotta asiakas saa tarvitsemaansa psykiatrista apua.

Mutta onko sosiaalityöntekijöillä riittävää tietotaitoa ja koulutusta mielenterveysongelmien hoitamiseen? Miten tilanne vaikuttaa sosiaalityön resursseihin ja sosiaalityöntekijöiden jaksamiseen?

Sosiaalityön asiantuntijuuden lisäksi sosiaalityöntekijältä vaaditaan mielenterveysongelmiin liittyvää tietoa, esimerkiksi psyykkisten oireiden yhteyksistä nuoren toimintakykyyn ja käsitystä psykiatrisesta hoitotyöstä, vaikka sosiaalityöntekijä itse ei toimisikaan terapeuttina tai hoitotyöntekijänä (Arajärvi, Mönkkönen, Kekoni & Toikko 2020, 369). Ylirukan, Vartion, Pasasen & Petreliuksen (2018, 62–63) raportin perusteella sosiaalityön tehtävän laaja-alaisuus ja moniulotteisuus tuottavat haasteita yksittäisen työntekijän osaamisen näkökulmasta: sosiaalityöntekijä ei millään kykene hallitsemaan kaikkia niitä ilmiöitä, joita asiakkaiden elämään liittyy.

Raportin mukaan laaja-alaiseen työskentelyyn sitoutuminen on haastavaa, koska kaikki toimijat eivät välttämättä tarkastele asiakkaiden elämäntilanteita samalla tavalla kokonaisvaltaisesti kuin sosiaalityöntekijät. Muissa palveluissa toimitaan siis rajatummilla erikoisalueilla.

Mitä asialle voisi tehdä? Sosiaalityöntekijöiden kanssa käydyissä keskusteluissa tuli esiin, että sosiaalityö ja terveydenhuolto – tässä tapauksessa mielenterveyspalvelut – ovat erillisiä, omia palveluitaan eikä niillä ole aina tarpeeksi keskinäistä vuoropuhelua. Tätä tilannetta voisi pitää myös rakenteellisena epäkohtana. Yhteistyötä tulisi tehdä enemmän ja sen tulisi olla vastavuoroista. Olisi tärkeää lisätä työparityöskentelyä ja jalkautuvaa, kotiin tehtävää työtä. Mielenterveystaitojen lisääminen sosiaalityöntekijöille olisi myös hyvä asia.

Suomessa on juuri nyt menossa Marinin hallituksen sote-uudistus, jossa yhtenä osana on tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksessa tarjotaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten eri palveluita sekä erityistason konsultaatioita. Tavoitteena on siirtää palveluiden painopistettä perustasolle ja ehkäisevään toimintaan. Toivomme, että sote-uudistuksessa kiinnitettäisiin huomiota sosiaalityön ja psykiatristen palveluiden yhteistyön vahvistamiseen ja kehittämiseen.

Mallia yhteistyön kehittämiseen voisi saada esimerkiksi lastensuojelun systeemisestä mallista, jossa sosiaalityöntekijä saa tuekseen moniammatillisen tiimin, johon kuuluu perheterapeutti. Olisiko tulevaisuudessa mahdollista rakentaa nuorelle sosiaalitoimesta esimerkiksi moniammatillinen tiimi, jonka yksi jäsen voisi olla psykoterapeutti?

Paanasen ym. (2019, 119) tutkimuksen mukaan mielenterveyspalveluiden toimivuuteen ja saatavuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä.

Ehkäisevään työhön, perheiden tukemiseen ja nuorten omista tarpeista nousevaan kokonaisvaltaiseen palveluun tulisi kiinnittää aivan erityistä huomiota. Nuorelle on tärkeää tulla nähdyksi ja kuulluksi omassa tilanteessaan. Kannattelua siis tarvitaan, mutta se ei yksistään riitä.

Laura Määttä, Maija Keskimaunu,

Riina Lamminsivu ja Suvi-Tuulia Rentola

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat

Lähteet ja lisäluettavaa:

Arajärvi, M., Mönkkönen, K., Kekoni, T. & Toikko, T. 2020. Sosiaalityön psykososiaalinen asiantuntijuus nuorisopsykiatrian moniammatillisen työyhteisön määrittelemänä. Janus vol. 28 (4). Saatavilla: https://journal.fi/janus/article/view/77900/57958

Paananen, R., Surakka, A., Kainulainen, S., Ristikari, T., Gissler, M. 2019. Nuorten aikuisten syrjäytymiseen liittyvät tekijät ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ajoittuminen.114–128. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti. https://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:ihUQBnBuWO8J:https://journal.fi/sla/article/view/73002/41002+&cd=4&hl=fi&ct=clnk&gl=fi

Sote-uudistus. 2021. Saatavilla: https://soteuudistus.fi/usein-kysyttya-tulevaisuuden-sosiaali-ja-terveyskeskus-ohjelmasta

THL:n kysely 2021. Kirjoittaneet: Knop J, Hiilamo H, Ilmarinen K, Karjalainen P, Kivipelto M (2020) Sosiaalipäivystykset ja koronaepidemian toinen vaihe. Tutkimuksesta tiiviisti 8/2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Saatavilla:https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/141003/URN_ISBN_978-952-343-629-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Yliruka, L., Vartio, L., Pasanen, K. & Petrelius, P. 2018. Monimutkaiset ja erityistä osaamista edellyttävät asiakastilanteet sosiaalityössä. Valtakunnallisen kyselyn tuloksia. Työpaperi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki. Saatavilla: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136378/URN_ISBN_978-952-343-117-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Miksi osallisuutta ja yhdenvertaisuutta on edistettävä poliittisesti?

Posted on Updated on

Vaalikevät on tarjonnut sosiaalityön näkökulmasta mielenkiintoisia, ja välillä aika kammottavia, mahdollisuuksia seurata yhteiskunnallista keskustelua. Parhaillaan menossa olevia hallitusneuvotteluja on povattu tasaväkisen vaalituloksen vuoksi haastaviksi ja pitkittyviksi. Vaalien aikaan huomasin miettiväni toistuvasti sukupolvien välisen solidaarisuuden ja tulevaisuuden uskon tärkeyttä. Kumpaakaan tuntuu mahdottomalta saavuttaa ilman kokemusta yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Tässä kirjoituksessa rajaan näkökulmaani ensisijaisesti nuoriin, vaikka samat teemat koskevat myös laajempia ikäluokkia.

 

Edellistä hallitusta leimasi toiminnan perustelu yksipuolisesti talouden nimissä. Juha Sipilän hallituskautta leimasivat suuret, varsinkin palkansaajien kannalta sanelluksi koetut päätökset. Esimerkiksi kilpailukykysopimus ja työttömien aktiivimalli herättivät laajaa yhteiskunnallista vastustusta. Päätösten vaikutuksista on kiistelty. Hallitus on suitsuttanut aktiivimallin parantaneen työllisyyttä, mutta samaan aikaan sen ja muiden leikkausten on epäilty myös johtaneen Kelan toimeentulotukimenojen kasvuun (1).

Nuoriin ovat osuneet rajusti koulutusleikkaukset, eikä niihin taida yksikään hallitusvastuussa viime hallituksissa ollut puolue olla osaton. Erityisesti toisen asteen koulutuksen rahoitukseen on tehty mittavia leikkauksia, jotka ovat olleet ristiriidassa koulutuspolitiikan tavoitteiden kanssa. Peruskoulua ja ammatillista koulutusta pyritään uudistamaan sekä työelämään siirtymistä kehittämään, mutta samaan aikaan julkistalouden tasapainottamiseen perustuen on kohdistettu samoille tahoille suuria säästöpaineita. Suurimmat säästöpaineet ovat viimeksi kohdistuneet ammatilliseen peruskoulutukseen ja korkea-asteen koulutukseen. (2) Lisääntynyt itsenäinen opiskelu, lähiopetuksen vähentäminen ja tuen vähyys ovat korostaneet oppilaiden välisiä eroja opinnoista selviämisessä.

Mitä merkitystä tällä kaikella sitten on?

Tutkimuksissa (3) on saatu selville terveyserojen vaihtuvuuden olevan kehittyneissä maissa kytköksissä maiden sisäiseen tulojen epätasaisuuteen. Tämä yhteys on selvästi voimakkaampi, kuin yhteys maiden välisiä keskituloja vertailtaessa. Lisäksi taloudellisesti eriarvoisemmissa maissa on synkemmät tilastot sosiaalisista ongelmista, lasten hyvinvoinnista ja imeväiskuolleisuudesta, luottamuksesta, mielenterveysongelmista, huumausaineiden käytöstä, eliniästä, ylipainosta, kouluttautumisesta, teiniraskauksista, murhista, vankilatuomioista, sosiaalisesta liikkuvuudesta sekä kierrätyksestä.

Mihin poliitikkojen pitäisi kiinnittää huomiota?

Myös Suomessa on havaittavissa selkeät sosioekonomiseen asemaan perustuvat terveyserot. Eroja on nähtävissä alueellisesti esimerkiksi Itä-Suomen muuta maata synkempinä sairaustilastoina. Päättäjien on syytä olla tietoisia näistä eroista, ja niihin puuttumisen mahdollistamista inhimillisistä ja taloudellisista säästöistä pitkällä aikavälillä. Eri sukupolvien välisen yhteiskunnallisen osallisuuden kysymykseen kiinnittää kattavasti huomiota esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi Kaikenikäisille hyvä Suomi vuodelta 2013 (4).

Työpaperissa suositellaan ns. palveluviidakon selkiyttämistä erityisesti heikommassa asemassa olevien byrokratiasta, mikä vapauttaisi voimavaroja tukien hakemiselta ja epävarmuudelta. Heikossa asemassa olevia tulee tarvittaessa tukea myös erityistoimin. Byrokratian keventämisen ja esimerkiksi asumistukijärjestelmän kehittämisen sijaan viimeisin hallitus loi sanelevaa lainsäädäntöä, joka esimerkiksi aktiivimallin muodossa ei ole huomioinut tarpeeksi kattavasti erilaisia työttömän aktiivisuuden tapoja ja työnhakijoiden taustoja. (5)

Lapsia ja perheitä ei auteta ajoissa
Julkisen vallan vastuut ja niihin liittyvät palvelulupaukset on määriteltävä selkeästi ja konkreettisesti lainsäädäntöön perustuen. Palvelulupausten määritelmien on tuettava konkreettisin tavoin lasten ja nuorten mahdollisuuksia hyvän elämän lähtökohtiin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää mielenterveysongelmaisiin lapsiin ja nuoriin, joiden palvelut ovat valtakunnallisesti – myös kotikaupungissani Kuopiossa – riittämättömät. Erikoissairaanhoidon ja peruspalveluiden ruuhkautuminen näkyy nyt sosiaalihuoltolain mukaisissa perhepalveluissa ja lastensuojelussa, eivätkä perheet täten saa kohdennetusti heitä auttavaa tukea. Yksityinen palvelutuotanto lienee tullut jäädäkseen, joten on varmistettava niin julkisten kuin yksityisten palvelutuottajien laadun valvonta ja alueellinen yhdenmukaisuus esimerkiksi kansallisen laatusertifioinnin tuella.

Syyllistävän syntyvyyspuheen sijaan THL suosittelee erilaisia perheen ja työn yhteensovittamisen parannuksia, jos tavoitteena on pidentää työuria ja työhön osallistumista. Tämä ei koske vain nuoria, vaan siitä hyötyvät myös omista vanhemmistaan tai lähisukulaisista huolehtivat aikuiset. Joustavien työjärjestelyjen lisäksi on suuri tarve joustavamman perhevapaajärjestelmän luomiselle, ja vanhempien osa-aikatyön järjestelyjen kehittäminen.

Nuorten ja maahanmuuttajien asunnottomuus on ollut kasvava ongelma, joten Asunto-ensin politiikka tulee laajentaa ja tuoda osaksi nuorisotakuuta. Halpoja vuokra-asuntoja tarvitsevat erityisesti nuoret ja perheet. Nyky-yhteiskuntaan osallistuminen vaatii enenevissä määrin tietoteknisiä valmiuksia, mikä korostaa tarvetta kohtuuhintaisille laajakaistapalveluille sekä maksuttomille ja esteettömästi toteutetuille julkisen asioinnin palveluille. Valtion on myös turvattava kansallisen sähköisen tunnistautumisen mahdollisuus, sillä henkilökortin tai passin noin 50 euron kertakustannus voi olla monille pienituloiselle liikaa.

Kansalaisyhteiskunta vaatii aktiivisia kansalaisia, mutta heitä ei synny tyhjiössä. Tarvitaan aktiivisuutta ja osallisuutta tukevaa politiikkaa, joka lisää ihmisten sosiaalista pääomaa, eli yksinkertaistaen yhteistoimintaa sekä vuorovaikutusta muiden yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Tämä vaatii vaikutusmahdollisuuksien parantamista lähidemokratiaa kehittämällä, järjestöjen toimintamahdollisuuksien parantamista mm. järjestöbyrokratiaa kehittämällä ja eri ikäryhmien aktiivisuuden huomioimista. Kouluilla on suuri potentiaali tukea lapsia ja nuoria yhteiskunnallisen osallisuuden kehittymisessä.

Sosiaalityöntekijänä toivon tulevan hallituksen ja nykyisten päättäjien edistävän Suomessa asuvien yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta laajalla perspektiivillä, ei vain työmarkkina-asemaan keskittyen. Ikäluokkien tai väestöryhmien putoamisella yhteiskunnan laidoille tai ulkopuolelle on aivan liian suuri hinta. Yhtenäisyyttä ei voi rakentaa vastakkainasettelulle ja viholliskuville, sillä se tie ei pääty koskaan edes kannattajiensa hyväksi.

Iiro Väisälä
sosiaalityöntekijä YTM
Kuopio

Lähteet

  1. Kelan talous kuralla toimeentulohakemusten räjähdettyä alkuvuonna: Olivatko Sipilän työllisyyspuheet vain silmänlumetta – ”Aktiivimalli saattaa näkyä”. 1.5.2019. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b3d15deb-6ec6-45b6-8434-1638e795f32b
  2. Hanna Virtanen: Koulutuspoliittiset tavoitteet ja niiden saavuttaminen. s 16-21. Teoksessa ETLA Muistioita hallitukselle. Talouspolitiikan linjaus keväällä 2017. https://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Hallitukselle-2017.pdf
  3. Kirjassa Richard Wilkinson ja Kate Pickett (2010) The Spirit Level: Why Equality is Better for Everyone. Kirjan sisältämät oleelliset tilastot on myös julkaistu The Equality Trustin kotisivuilla The Equality Trust. https://www.equalitytrust.org.uk/resources/the-spirit-level
  4. 3: THL: Kaikenikäisille hyvä Suomi. 2013. http://www.julkari.fi/handle/10024/110167
  5. Työttömyysturvan aktiivimalli ei huomioi työttömän omaa aktiivisuutta. 12.2017. https://www.akavalainen.fi/akavalainen/ajassa/artikkelit/tyottomyysturvan_aktiivimalli_ei_huomioi_tyottoman_omaa_aktiivisuutta

 

Tunnistatko lapsen pelon?

Posted on

Eron jälkeisellä vainolla tarkoitetaan tilannetta, jossa toinen vanhemmista ei pysty päästämään irti läheisestä suhteesta, vaan esimerkiksi seuraa, uhkailee ja lähestyy ennalta-arvaamatta entistä puolisoaan vasten hänen tahtoaan. Perheitä kohtaavilla ammattilaisilla neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa ja muissa lapsia ja perheitä koskevissa palveluissa on tärkeä rooli eron jälkeisen vainon tunnistamisessa ja perheen auttamisessa.

Perheissä, joissa vanhempien eron jälkeistä vainoa tapahtuu, myös lapset ovat vainon uhreja. Aiheesta tehdyn tutkimuksen mukaan lapsia voidaan käyttää tiedon välittäjinä, heitä voidaan uhkailla ja painostaa. Lapset kokevat oman vanhemman pelon ja ahdistuksen hyvin pelottavana. Ennakoimattomat tilanteet horjuttavat lapsen perusturvallisuutta ja vainon vaikutukset lapseen ovat hyvin moninaiset.

Vainon alla lapsuutta varjostaa jatkuva pelon ja turvattomuuden tunne. Vainoajan ilmestyminen lapsen harrastuksiin, puhelut ja seuraaminen kuormittavat lasta emotionaalisesti. Lapsi voi tuntea itsensä laiminlyödyksi ja huijatuksi, jos tapaamiseen tuleva vanhempi on kiinnostuneempi toisen vanhemman kuin lapsen asioista. Vainoaja saattaa myös kuulustella lasta toi sen vanhemman uusista suhteista lapsen ikätasolle sopimattomalla tavalla.

Läheisen vanhemman muuttuminen vainoajaksi herättää lapsessa ristiriitaisia tunteita, ja hän pyrkii selviytymään tilanteessa eri tavoin. Lapsi voi mukautua tilanteeseen tai vetäytyä siitä, hän voi ottaa neuvottelijan roolin vanhempien välillä tai olla heitä kohtaan kriittinen. Etenkin vanhemmat lapset saattavat suostua epämiellyttäviinkin tapaamisiin suojellakseen vainottua vanhempaansa. Ristiriita saattaa muuttaa lapsen vainotun vanhemman kontrolloijaksi ja vainoajan liittolaiseksi, mikä vain lisää lapsen ahdistusta.

Itseen kohdistuvasta väkivallasta on vaikea puhua, koska siihen liittyy usein häpeää ja syyllisyyden tunteita. Siksi vaino voi usein piiloutua lastaan suojelevan vanhemman epäloogisen toiminnan taakse. Hän voi helposti tulla tulkituksi vieraannuttajana tai yhteistyöhön kykenemättömänä, ja ammattilainenkin saattaa harhautua edesauttamaan vainoa.

Eroa harkitseville ja jo eronneille perheille on olemassa matalan kynnyksen palveluita, kuten vertaisryhmiä ja info- ja tukitilaisuuksia. Kun väkivalta on tunnistettu, auttaa moniammatillinen MARAK-riskiarviointi, jossa laaditaan useiden ammattilaisten yhteistyössä turvasuunnitelma perheelle. Ensimmäinen askel on kuitenkin väkivallan ja vainon tunnistaminen ja perheen saaminen avun piiriin. Ammattilaisen vastuulla on kysyä pelosta ja väkivallasta, ja antaa vanhemmalle ja lapselle mahdollisuus kertoa kokemuksistaan.

Helka Eteläaho
Tarja Hämäläinen
Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat

Maailma on sun – omasta elämäntarinasta voimaa jälkihuoltotyössä

Posted on Updated on

Kasvaa vuosien paino
Meidät pian alleen musertaa
Käy jalkoihin tyly asfaltti
Unet ohuiksi kuluttaa
Jengi pelaa vaan aikaa
Niil on liikaa mistä valita
Ei kukaan huomaa
Et kaikki on selvää
Jos vain osaa katsoa
(Maailma on sun – Tehosekoitin)

Oma elämäntarina syntyy kokemuksista, jotka muovautuvat vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Nuoren käsitys omasta itsestään syntyy siitä, miten hän on tullut hyväksytyksi, kuulluksi ja kohdelluksi. Nuoren menneisyys on läsnä joka päivä ajatuksissa, tunteissa, arvoissa, asenteissa ja mielikuvissa. Menneisyys näkyy nuoren selviytymistavoissa ja käyttäytymisessä sekä vaikuttaa siihen, millaisia valintoja nuori elämässään tekee. Nuori pohtii oman historiansa pohjalta sitä, kuinka luottaa toisiin ihmisiin ja miten arvokkaana itseään pitää. (Barkman 2016)

Sosiaalityö perustuu asiakkaan inhimilliseen kohtaamiseen, vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Lastensuojelulaissa määritellään, että jälkihuoltoa on tarjottava aina sijaishuollon päättymisen jälkeen. Laki antaa sekä velvollisuuden että oikeutuksen nuorelle kohdistettuihin yksilöllisiin tukitoimiin aikuisuuden kynnyksellä. Valtakunnallisesti katsoen jälkihuollon toimintakäytännöt ovat kuitenkin epäyhtenäisiä ja vaihtelevia. Kasvokkaiset kohtaamiset viranomaisten kanssa ovat merkittävästi  vähentyneet. Pääministeri Juha Sipilän asettaman työryhmän viime vuonna julkaistussa eriarvoistumista koskevassa raportissa tuodaan esiin nuorten kokemaa kohtaamattomuutta palvelukentillä. Jälkihuolto on todettu yhdeksi kriittiseksi vaiheeksi nuoren elämässä.

Viimeistään jälkihuollossa nuorella herää kiinnostus omaa elämäntarinaansa kohtaan. Nuori haluaa saada vastauksia kysymyksiin, joita hän ei aiemmin ole ehkä uskaltanut tai halunnut kohdata. Vuosien työkokemus lastensuojelussa ja etsivässä nuorisotyössä nosti minulle näkyväksi sen, että elämänhallinta tuntui olevan monella asiakkaistani hukassa. Nuoret halusivat nostaa esiin menneisyydestään tarinoita, jotka vaikuttivat nuoren arkeen ja toimintakykyyn. Huomasin, että nuoren tarinat olivat liian helppoa ohittaa, koska työntekijänä ajattee, ettei oma osaaminen riitä niiden työstämiseen ja ne koetaan terapiaa vaativiksi prosesseiksi. Idea elämäntarinoiden työstämiseen nousi erään jälkihuoltoasiakkaani työskentelyn aikana, en halunnut enää hänen musertuvan vuosien painon alle. Näin kehitystyö ”Maailma on sun” sai alkunsa.

”Maailma on sun” – elämäntarinatyöskentelyllä tavoitellaan nuoren ehyempää ja kokonaisempaa kuvaa omasta elämästä. Tarinan rakentaminen mahdollistaa luottamuksellisen suhteen syntymisen samalla kun työntekijä tutustuu nuoreen. Elämäntarinan teossa on kysymys itsetunnon ja itsetuntemuksen vahvistamisesta. Elämänhallinta alkaa itsensä tuntemisesta. Nuoren on hyvä ymmärtää, miksi hän on sellainen kuin hän on, miksi hän arvostaa tiettyjä asioita. Nuori ei voi hallita elämäänsä, jos ei ymmärrä itseään, ei tiedä mitä asioita toivoo tai tavoittelee. Jokaisen ihmisen on hyvä tuntea juurensa ja historiansa, muuten hän on alttiimpi ulkopuolelta tuleville johdatuksille ja avuton omissa ratkaisuissaan. (Keltikangas-Järvinen 2000.)

Oman paikan löytäminen on yksi merkittävimmistä haasteista nuoren elämässä. Erilaiset lähtökohdat elämään niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin asettavat erilaisia yksilöllisiä tarpeita hyvinvoinnille ja elämänhallinnalle. Kysymys on siitä, kuinka nuori saa riittävästi tukea, jotta voi kohdata oman elämäntarinansa turvallisesti sekä apua ratkaisuihin, mitä nuori tekee tässä elämänsä käännekohdassa. Oman menneisyyden kohtaaminen haastaa nuorta. Huostaanotettu lapsi on saattanut joutua pitkään elämään haavoittavissa oloissa. Lapsella voi olla paljon asioita ja tunteita, joita ei pysty pukemaan sanoiksi. Vielä jälkihuollossa näitä häpeän ja kivun sulkemia tunteita voi olla vaikea sanoittaa, saati niiden kanssa elää ja pärjätä. (Känkänen 2013.) Nuoren elämäntarinan työstäminen haastaa myös työntekijää.  Sijaishuollon aikaiset kokemukset ovat voineet heikentää luottamusta työntekijöihin ja näin vaikeuttaa vaikeista asioista kertomista, koska aikaisemmin rehellisyydestä on saatettu rankaista.

Elämäntarinamenetelmien kautta on mahdollista hakea uusia tulokulmia jo elettyyn elämään ja pohtia vaihtoehtoisia tarinoita tulevaisuuteen. Elämäntarinatyöskentelyllä ei katsota pelkästään nuoren menneisyyteen, vaan työskentelyssä on läsnä vahvasti tämä hetki. Nuoren kanssa pohditaan, miten tänään menee, mitä kuuluu, miten jaksan ja pärjään. Elämäntarinan tutkiminen mahdollistaa oman itsensä ja tarinan katsomisen etäämmältä, jolloin se tuo näkyväksi nuoren vakiintuneita rooleja ja rutinoituneita käyttäytymismalleja. Näin se tarjoaa mahdollisuuden itsetuntemuksen kasvamiseen ja muutokseen.

Elämäntarinamenetelmien kokeilussa tärkeäksi nousi yhteisesti jaettu kokemus työntekijän ja nuoren kesken. Elämäntarina menetelmän avulla nuori on rohkaistunut kertomaan menneisyydestään asioita, mitä ei ollut koskaan kertonut kenellekään aiemmin. Työntekijä on nähnyt nuoresta uusia asioita ja piirteitä. Ennen kaikkea työntekijä on oppinut tuntemaan nuorta paremmin, mikä helpottaa asiakasprosessin suuntaamista oikeisiin asioihin. Elämäntarinamenetelmät voivat tuottaa välillisiä terapeuttisia vaikutuksia, nuoren kommunikaatio itsen ja toisten kanssa voi parantua ja näin mahdollisuus hyvinvoinnin kokemiseen parantuu. Nuoren identiteetin selkiytyessä hän on valmis itsenäiseen elämään.

Onnistunut jälkihuolto on merkityksellistä, ettei sijaishuollon aikana saavutetut muutokset valu hukkaan. Toimivalla lastensuojelutyöllä ja oikea-aikaisella ja – sisältöisellä jälkihuoltotyöllä on kauaskantoiset vaikutukset. Jokaisen elämä on täynnä tarinoita. Jokainen tarina on tärkeä ja jakamisen arvoinen. Me työntekijät voimme tuntea olevamme etuoikeutettuja, kun nuori uskaltaa jakaa tarinansa kanssamme. Pysähdytään tarinoiden äärelle, kuullaan ja ollaan läsnä. Kohdataan nuori kiireettömästi, aidosti ja ammatillisesti. Meidän työntekijöiden tehtävä on vaalia elämässä tärkeitä peruselementtejä; unelmia, toivoa ja toiveikkuutta. Luoda nuorelle uskoa siihen, että maailma on sun.

”Nosta kasvot ylös sateeseen
Katso lintujen lentoa
Ne ei kylvä
Ei ne satoa korjaa
Mut niil on tarpeeks kaikkea
Kiivetään kukkulalle
Sieltä näkee ohi kaupungin
Silloin muistat mistä tullut oot”
(Maailma on Sun – Tehosekoitin)

 

Laura Mäkinen
yhteisöpedagogi (YAMK)
vastaava ohjaaja UOMA Sosiaalipalvelut Oy

Kuva: Heini Vuorinen

Lisätietoja: https://www.theseus.fi/handle/10024/159508

 

Lähteet:

Barkman, J. 2016. Mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus. Kolmen kohtauksen käsikirjoitus. Teoksessa Pukkio, S & Hipp, T. (toim.) 2016. Mikä jälki jää? Opas lastensuojelun jälkihuoltotyöhön. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.

Keltikangas-Järvinen L. 2000. Tunne itsesi suomalainen. Helsinki: WSOY.

Känkänen, P. 2013. Taidelähtöiset menetelmät lastensuojelussa -kohti tilaa ja kokemuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellinen tiedekunta. Tutkimus 109:2013.

Tehosekoitin. 2000. Maailma on sun.