Lapset ja nuoret

Maailma on sun – omasta elämäntarinasta voimaa jälkihuoltotyössä

Posted on Updated on

Kasvaa vuosien paino
Meidät pian alleen musertaa
Käy jalkoihin tyly asfaltti
Unet ohuiksi kuluttaa
Jengi pelaa vaan aikaa
Niil on liikaa mistä valita
Ei kukaan huomaa
Et kaikki on selvää
Jos vain osaa katsoa
(Maailma on sun – Tehosekoitin)

Oma elämäntarina syntyy kokemuksista, jotka muovautuvat vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Nuoren käsitys omasta itsestään syntyy siitä, miten hän on tullut hyväksytyksi, kuulluksi ja kohdelluksi. Nuoren menneisyys on läsnä joka päivä ajatuksissa, tunteissa, arvoissa, asenteissa ja mielikuvissa. Menneisyys näkyy nuoren selviytymistavoissa ja käyttäytymisessä sekä vaikuttaa siihen, millaisia valintoja nuori elämässään tekee. Nuori pohtii oman historiansa pohjalta sitä, kuinka luottaa toisiin ihmisiin ja miten arvokkaana itseään pitää. (Barkman 2016)

Sosiaalityö perustuu asiakkaan inhimilliseen kohtaamiseen, vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Lastensuojelulaissa määritellään, että jälkihuoltoa on tarjottava aina sijaishuollon päättymisen jälkeen. Laki antaa sekä velvollisuuden että oikeutuksen nuorelle kohdistettuihin yksilöllisiin tukitoimiin aikuisuuden kynnyksellä. Valtakunnallisesti katsoen jälkihuollon toimintakäytännöt ovat kuitenkin epäyhtenäisiä ja vaihtelevia. Kasvokkaiset kohtaamiset viranomaisten kanssa ovat merkittävästi  vähentyneet. Pääministeri Juha Sipilän asettaman työryhmän viime vuonna julkaistussa eriarvoistumista koskevassa raportissa tuodaan esiin nuorten kokemaa kohtaamattomuutta palvelukentillä. Jälkihuolto on todettu yhdeksi kriittiseksi vaiheeksi nuoren elämässä.

Viimeistään jälkihuollossa nuorella herää kiinnostus omaa elämäntarinaansa kohtaan. Nuori haluaa saada vastauksia kysymyksiin, joita hän ei aiemmin ole ehkä uskaltanut tai halunnut kohdata. Vuosien työkokemus lastensuojelussa ja etsivässä nuorisotyössä nosti minulle näkyväksi sen, että elämänhallinta tuntui olevan monella asiakkaistani hukassa. Nuoret halusivat nostaa esiin menneisyydestään tarinoita, jotka vaikuttivat nuoren arkeen ja toimintakykyyn. Huomasin, että nuoren tarinat olivat liian helppoa ohittaa, koska työntekijänä ajattee, ettei oma osaaminen riitä niiden työstämiseen ja ne koetaan terapiaa vaativiksi prosesseiksi. Idea elämäntarinoiden työstämiseen nousi erään jälkihuoltoasiakkaani työskentelyn aikana, en halunnut enää hänen musertuvan vuosien painon alle. Näin kehitystyö ”Maailma on sun” sai alkunsa.

”Maailma on sun” – elämäntarinatyöskentelyllä tavoitellaan nuoren ehyempää ja kokonaisempaa kuvaa omasta elämästä. Tarinan rakentaminen mahdollistaa luottamuksellisen suhteen syntymisen samalla kun työntekijä tutustuu nuoreen. Elämäntarinan teossa on kysymys itsetunnon ja itsetuntemuksen vahvistamisesta. Elämänhallinta alkaa itsensä tuntemisesta. Nuoren on hyvä ymmärtää, miksi hän on sellainen kuin hän on, miksi hän arvostaa tiettyjä asioita. Nuori ei voi hallita elämäänsä, jos ei ymmärrä itseään, ei tiedä mitä asioita toivoo tai tavoittelee. Jokaisen ihmisen on hyvä tuntea juurensa ja historiansa, muuten hän on alttiimpi ulkopuolelta tuleville johdatuksille ja avuton omissa ratkaisuissaan. (Keltikangas-Järvinen 2000.)

Oman paikan löytäminen on yksi merkittävimmistä haasteista nuoren elämässä. Erilaiset lähtökohdat elämään niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin asettavat erilaisia yksilöllisiä tarpeita hyvinvoinnille ja elämänhallinnalle. Kysymys on siitä, kuinka nuori saa riittävästi tukea, jotta voi kohdata oman elämäntarinansa turvallisesti sekä apua ratkaisuihin, mitä nuori tekee tässä elämänsä käännekohdassa. Oman menneisyyden kohtaaminen haastaa nuorta. Huostaanotettu lapsi on saattanut joutua pitkään elämään haavoittavissa oloissa. Lapsella voi olla paljon asioita ja tunteita, joita ei pysty pukemaan sanoiksi. Vielä jälkihuollossa näitä häpeän ja kivun sulkemia tunteita voi olla vaikea sanoittaa, saati niiden kanssa elää ja pärjätä. (Känkänen 2013.) Nuoren elämäntarinan työstäminen haastaa myös työntekijää.  Sijaishuollon aikaiset kokemukset ovat voineet heikentää luottamusta työntekijöihin ja näin vaikeuttaa vaikeista asioista kertomista, koska aikaisemmin rehellisyydestä on saatettu rankaista.

Elämäntarinamenetelmien kautta on mahdollista hakea uusia tulokulmia jo elettyyn elämään ja pohtia vaihtoehtoisia tarinoita tulevaisuuteen. Elämäntarinatyöskentelyllä ei katsota pelkästään nuoren menneisyyteen, vaan työskentelyssä on läsnä vahvasti tämä hetki. Nuoren kanssa pohditaan, miten tänään menee, mitä kuuluu, miten jaksan ja pärjään. Elämäntarinan tutkiminen mahdollistaa oman itsensä ja tarinan katsomisen etäämmältä, jolloin se tuo näkyväksi nuoren vakiintuneita rooleja ja rutinoituneita käyttäytymismalleja. Näin se tarjoaa mahdollisuuden itsetuntemuksen kasvamiseen ja muutokseen.

Elämäntarinamenetelmien kokeilussa tärkeäksi nousi yhteisesti jaettu kokemus työntekijän ja nuoren kesken. Elämäntarina menetelmän avulla nuori on rohkaistunut kertomaan menneisyydestään asioita, mitä ei ollut koskaan kertonut kenellekään aiemmin. Työntekijä on nähnyt nuoresta uusia asioita ja piirteitä. Ennen kaikkea työntekijä on oppinut tuntemaan nuorta paremmin, mikä helpottaa asiakasprosessin suuntaamista oikeisiin asioihin. Elämäntarinamenetelmät voivat tuottaa välillisiä terapeuttisia vaikutuksia, nuoren kommunikaatio itsen ja toisten kanssa voi parantua ja näin mahdollisuus hyvinvoinnin kokemiseen parantuu. Nuoren identiteetin selkiytyessä hän on valmis itsenäiseen elämään.

Onnistunut jälkihuolto on merkityksellistä, ettei sijaishuollon aikana saavutetut muutokset valu hukkaan. Toimivalla lastensuojelutyöllä ja oikea-aikaisella ja – sisältöisellä jälkihuoltotyöllä on kauaskantoiset vaikutukset. Jokaisen elämä on täynnä tarinoita. Jokainen tarina on tärkeä ja jakamisen arvoinen. Me työntekijät voimme tuntea olevamme etuoikeutettuja, kun nuori uskaltaa jakaa tarinansa kanssamme. Pysähdytään tarinoiden äärelle, kuullaan ja ollaan läsnä. Kohdataan nuori kiireettömästi, aidosti ja ammatillisesti. Meidän työntekijöiden tehtävä on vaalia elämässä tärkeitä peruselementtejä; unelmia, toivoa ja toiveikkuutta. Luoda nuorelle uskoa siihen, että maailma on sun.

”Nosta kasvot ylös sateeseen
Katso lintujen lentoa
Ne ei kylvä
Ei ne satoa korjaa
Mut niil on tarpeeks kaikkea
Kiivetään kukkulalle
Sieltä näkee ohi kaupungin
Silloin muistat mistä tullut oot”
(Maailma on Sun – Tehosekoitin)

 

Laura Mäkinen
yhteisöpedagogi (YAMK)
vastaava ohjaaja UOMA Sosiaalipalvelut Oy

Kuva: Heini Vuorinen

Lisätietoja: https://www.theseus.fi/handle/10024/159508

 

Lähteet:

Barkman, J. 2016. Mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus. Kolmen kohtauksen käsikirjoitus. Teoksessa Pukkio, S & Hipp, T. (toim.) 2016. Mikä jälki jää? Opas lastensuojelun jälkihuoltotyöhön. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.

Keltikangas-Järvinen L. 2000. Tunne itsesi suomalainen. Helsinki: WSOY.

Känkänen, P. 2013. Taidelähtöiset menetelmät lastensuojelussa -kohti tilaa ja kokemuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellinen tiedekunta. Tutkimus 109:2013.

Tehosekoitin. 2000. Maailma on sun.

 

 

 

 

 

Mainokset

Moraalinen tuohtumus ei lisää hyvyyttä

Posted on Updated on

Vääryyttä vastaan tulee taistella kunkin omalla tontillaan ja tehtävässään, vanhemmat lastensa kanssa ja omien reaktioidensa kanssa kasvattajana, työntekijät omassa työssään. Maailmassa on paljon pahuutta ja paljon myös sellaista pahuutta, joka ei varsinaisesti näytä johtuvan mistään. Ei kenenkään tietoisesta toiminnasta tai pahuudesta. Tapahtuu vain ikäviä.

 

Moraalista tuohtumusta on herättänyt lähiaikoina turvapaikanhakijoiden palauttaminen, Timo Soinin aborttikommentointi ja lastensuojelussa tapahtuneet vääryydet. Itse tuohduin moraalisesti viimeksi lukiessani Hesaria. Tuohduin alkoholistilääkärin kertomuksesta siinä kohtaa, kun alkoholistilääkäri kertoi alkoholistiäitinsä tehneen itsemurhan kolme viikkoa ennen alkoholistilääkärin häitä. Myös äiti oli lääkäri. En tuohtunut siitä, että lääkäri sairasti alkoholismia. Tuohduin moraalisesti siitä, että kuinka paska täytyy äidin olla, että menee ja tappaa itsensä juuri ennen tyttärensä häitä.

Omassa työssäni lastensuojelussa voisin tuohtua moraalisesti joka päivä. En vain pidä moraalista tuohtumista kovinkaan ammatillisena enkä ylipäätään rakentavana suhtautumisena kenenkään elämään edes siviilissä. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on tuohtunut nyt useamman kerran moraalisesti lastensuojelun alennustilasta, viimeksi laitoksissa (monikossa). Sen voi nähdä johtuvan hänen työstään lapsiasiavaltuutettuna, vaikuttajana – mutta mihin sillä vaikutetaan?

Hyvin usein kun lastensuojelussa tulee ilmi jotain ikävää, on se aina tapahtunut monikossa tai ylipäätään lastensuojelussa. Kun taasen lääketieteilijä pelastaa esimerkiksi ”munchausen -äidin” uhrin, ei lastensuojelu ole tehnyt mitään. Lastensuojelua ei mainita, vaikka lastensuojelu on ollut paikalla. Ilman lastensuojelun seurantaa ja kokoaava tiedonkeruuta aika monen kodin lapsi jäisi oman onnensa nojaan silloinkin kuin lasta kohdeltaisi samoin kun nyt on kuvattu, että laitoksissa on kohdeltu.

Moraalinen tuohtumus on tunteisiin vetoamista. Asiallinen työ, jossa käytetään paljon valtaa, niin kuin poliisin, lääkärin tai lastensuojelun sosiaalityöntekijän työssä, siinä ei ole moraalisesti oikein tuohtua mistään tai vedota vetoamalla kenenkään tunteisiin. Siinä tulee tutkia asiat ja tilanteet ilman kenenkään moraalista tuohtumusta tai tunteisiin vetoamista. Jos näin tapahtuu, mennään metsään ja lujaa. Työmaalla moraalinen tuohtuminen voi tapahtua kahvitauolla tai kollegiaalisesti työnohjauksessa suljettujen ovien takana – sitä kutsutaan höyryjen ulospäästämiseksi. Raskas työ vaatii välillä huokaisemista. Työläiselläkin on tunteet ja työläinen tuohtuu moraalisesti. Ero on siinä, että ammattilainen työssään ei moralisoi yhtään ketään. Toki, olisihan se kiva saada joukkovoimat joskus liikkeelle kuin nappia painamalla. Sillä sitä se on, tunteisiin vetoaminen ja moraalinen tuohtuminen.

Moraalinen tuohtuminen saattaa olla joskus hyvin moraalitonta, äärimmäisen subjektiivista, helppoheikkistä, suosion ja vallan kalastelua. Moraalisen tuohtumuksen voimaa on käytetty hirmutekoihin, sen voimalla on pystytetty hirmuhallintoja ja tuhottu ns. hyvin ”pahoja vihollisia”. Moraalisen tuohtumuksen tilalle toivoisin asiantuntevaa perehtyneisyyttä. En huutelua mediassa, tunteisiin vetoamista asioista, joiden perusteita huutelija tai performoija ei tunne. Vastakkain ei ole virkamiesihminen ja kansalainen, tai systeemin nappula ja ihminen, vaan ihminen ja ihminen – joskus paha, toisinaan hyvä. On tämä niin helvetin vaikea maailma, että parhaansa yrittäminen ei tässä maailmassa aina riitä. Koitetaan kestää se.

Vääryyttä on aina tapahtunut ja meidän tehtävämme on taistella ja tehdä kaikkemme vääryyden torjumiseksi, mutta torjumista ei edistä bensan heittely liekkeihin. Tässä maailmassa tehdään muutosta yhdessä ja se muutos tehdään järjestelmässä ja järjestelmää pitää korjata, osaamista pitää lisätä johtamiseen ja työskentelytaitoihin. Tähän järjestelmään kuuluu pitkä koulutuspolku heille, jotka haluavat ammattiin, jossa käytetään valtaa yksilöön. Suurin osa toimii niin kuin kuuluu. Väärinkäytökset ovat valitettavia, virheet kamalia. Mutta se ei ole yhtä kuin kaikki laitokset ja kaikki työntekijät, jokainen poliisi, lääkäri, hoitaja tai sossu. Luottamus ja arvostus poikii luottamusta ja arvostusta, valvontaa tarvitaan ja sen kanssa pitää olla todella tarkka. Varsinaista substanssiosaamista valvonnalla ei lisätä.

Maailmanparannus, se on erittäin pitkäjänteistä ja vaivalloista työtä, ja erittäin harvoin siitä seuraa mitään näyttävyyttä tai performanssiksi kelpaavaa.

Susanna Airola
VTM, TM

 

 

 

 

 

Koulusosiaalityö – arvokkaita kohtaamisia vai ylikuormittuneita työpäiviä?

Posted on Updated on

 

Vaade tehokkuudesta on noussut hallitsevaksi toimintaa ohjaavaksi tekijäksi yhteiskunnassamme. Työnteon taloudellinen optimointi on noussut niin suureen arvoon, että se on aistittavissa elämän eri osa-alueilla heijastuen päätöksenteosta aina osaksi jokaisen arkipäivää.

 

Kasvavat vaateet maksimoidusta tuloksellisuudesta näkyvät myös osana koulumaailmaa. Terveen kouluyhteisön synnyttävät hyvinvoivat oppilaat ja koulun toimihenkilöt, joka muodostuakseen vaatii kunkin osallisen asemasta huolehtimista.

Teimme muutamien kuntien koulukuraattoreille kyselyn, ja vastausten perusteella halusimme syventyä heidän kokemuksiinsa kuraattorityön vaikuttavuudesta ja rajoitteista. Porautuminen kuraattorien toiminnan todellisuuden ytimeen vahvisti käsityksiämme koulumaailmaan istutetuista tehokkuuden odotuksista, jotka näyttäytyvät avunantajan ja -saajan erilaisissa kohtaamistilanteissa.

Koulukuraattori – sosiaalisen hyvinvoinnin edistäjä, näkymätön ihmeidentekijä 

Koulukuraattorin toimenkuvaan kuuluu oppilaiden ja kouluyhteisön hyvinvoinnin rakennustyö. Käytännössä kuraattorin toiminnan tulisi olla ennaltaehkäisevä ja matalankynnyksen palvelu, joka huolehtii sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Koulussa työskentelee kuraattorin lisäksi myös muita oppilashuollon toimihenkilöitä. Kysely-aineistoistamme kävi ilmi, että epäselvyys eri toimijoiden kesken voi sotkea kuraattorin toiminnan perimmäistä tarkoitusta. Riskinä on ajautua tilanteeseen, jossa koulukuraattoria pidetään viimesijaisena turvaverkkona, kun muut tukitoimet eivät suoraan vastaa avuntarpeeseen.

Kun näin tapahtuu, kuraattorista muodostuu herkästi vain epämääräinen, jopa näkymätön toimija, jolta kuitenkin odotetaan viimekätistä asioihin puuttumista. Mikäli kuraattorin aikaa syövät esimerkiksi psykiatrista hoitoa vaativat oppilaat, kuinka aika voi riittää toiminnan keskeisimpään tarkoitukseen, ehkäisevään, matalankynnyksen tukityöhön?

Matalankynnyksen kukkahattutäti 

Kouluympäristössä tapahtuvan auttamisen tulisi olla helposti lähestyttävää, sillä keskeisenä kasvun ja kehittymisen foorumina koulun hyvinvoinnin lisäämisen pitäisi olla tavoitettavissa (Wallin, Aila 2011). Sosiaalialan ammattilaisille on yhteiskunnassa viimekätisen puuttumisen myötä syntynyt leima kukkahattutätiydestä.

Koulukuraattorin työtoimenkuvan ei tulisi täyttyä äärimmäisimpiin tilanteisiin ajautuneista tapauksista, jotka vaativat moniammatillisia tukitoimia – kuten psykiatrista hoitoa vaativaa ammattitaitoa. Juuri tällaisten ääritapausten hoitaminen voi herättää perinteisen kukkahattutädin leiman eloon kouluyhteisössä, jolloin äärimmillään kuilu kuraattorin sekä oppilaiden ja koulun muun henkilökunnan välillä syvenee.

Kyselymme mukaan koulukuraattorit kokivat työnsä vaikuttavimmiksi hetkiksi erilaiset kohtaamistilanteet, joissa luottamus syntyy. Nuorten hyvinvoinnin rakennustyössä sosiaalinen pääoma eli luottamuksen rakentaminen on ratkaisevassa asemassa (Korkiamäki, Riikka 2013).

Vastausten pohjalta nousi esiin vahvasti nuorten henkilökohtaisen kohtaamisen merkittävyys. Koulukuraattorin toimiessa ryhmän hyvinvoinnin edistämiseksi, tai oppilaan yksilöllisen tilanteen ja tarpeiden tukemiseksi, työ näyttää kantavan eniten hedelmää. Kuinka voidaan madaltaa kynnystä, jotta työn hedelmällisin tarkoitus, luottamuksellisten suhteiden luominen mahdollistuu?

Ikuinen ajanpuute rassaa 

Koulukuraattorilla on yleensä useita kouluja vastattavanaan. Esimerkiksi kyselyymme vastanneilla kuraattoreilla kouluja oli seitsemästä yhteentoista, aina esikoulusta toiselle asteelle asti.

Tämä tuottaa ison haasteen kuraattorin työlle. Välimatkat toimipisteiden välillä, odotukset erilaisiin rooleihin ja osaamisalueisiin venymisestä sekä hallitsematon työmäärä herättävät kysymyksen, miten aika riittää kaikkeen.

Saamiemme vastausten perusteella suurimmaksi haasteeksi nousi selkeästi ajan puute suhteessa laadukkaaseen ja odotuksia vastaavaan työhön. Ajalla vaalittu, kohtaamisissa syntyvä luottamus antaa kuitenkin avaimia sellaisen hyvinvoinnin edistämiseen, joka on lopulta koko yhteiskunnan etu.

Jonna Lohi
Jasmia Siilin
Kirjoittajat ovat sosiaalityön opiskelijoita Lapin Yliopistosta.

Lähteet
Korkiamäki, Riikka. 2013: Kaveria ei jätetä!. Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. Tampere.
Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print.
Wallin, Aila. 2011: Sosiaalityö koulussa; Avaimia hyvinvointiin. Helsinki: Tietosanoma.

Et omista lapsesi yksityisyyttä

Posted on Updated on

Ennen lasten kuvia katseltiin olohuoneen sohvalla lähisukulaisten parissa. Nyt oma lapsen kylpykuvat keräävät satoja tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa.

Lapsen yksityisyys sosiaalisessa mediassa on  tärkeä puheenaihe, joka jakaa mielipiteitä. Lapsen kuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa voi tuoda iloa esimerkiksi kaukana asuvalle isovanhemmalle. Toisaalta ilahduttavallakin kuvalla voi olla tahattoman ikäviä seurauksia lapselle. Niinpä vanhemman tuleekin harkita tarkasti, mitä kuvia lapsestaan sosiaalisessa mediassa julkaisee.

Lastenoikeuksien mukaan lapsella on oikeus yksityisyyteen, eikä hänen mainettaan saa halventaa. Lapsesta julkaistujen kuvien tulisi olla lasta arvostavia, eikä lasten kustannuksilla saisi tehdä viihdettä. Yleissopimuksessa lapsen oikeuksista (1989) kerrotaan, että lapsen oikeuksiin kuuluu oikeus kansalaisuuteen, opetukseen, terveydenhoitoon ja oikeus vaikuttaa kehitystasonsa mukaisesti omiin asioihinsa. Tämä sopimus velvoittaa suojaamaan lasta seksuaaliselta ja muulta hyväksikäytöltä sekä turvaamaan hänen asemansa oikeudenkäynnissä.

Lapsen tulisi itse saada vaikuttaa omaan sosiaalisen median identiteettiinsä. Hänen tulisi voida vaikuttaa vanhempien hänestä lisäämiin kuviin. Vanhemmalla on myös velvollisuus asettaa lapsen etu ensisijalle ja olla julkaisematta arkaluontoisia kuvia, vaikka lapsi lisäämisen sallisikin.

Arkaluontoiset kuvat voivat aiheuttaa lapselle hankaluuksia kaverisuhteissa ja pahimmillaan johtaa kiusaamiseen. Äärimmäisissä tilanteissa lapsen arkaluontoiset kuvat voivat altistaa hänet hyväksikäytölle. Vanhempien pitäisi siis tietää, että arkaluontoisen kuvan tunnistaminen on heidän vastuulla. Tällaisia arkaluontoisia kuvia voivat olla kuvat, jotka paljastavat esimerkiksi tietoa lapsen terveydestä tai ovat muuten intiimejä.

Lasten oikeuksien komitea on julkaissut suositukset lapsen yksityisyyden suojaamiseksi sosiaalisessa mediassa. Komitea muistuttaa suojelemaan lapsia sosiaalisen median haitoilta. Henkilötietolain mukaan jokaisella lapsella on oikeus yksityisyyteen, joten tunnistavaa kuvaa ei tule lisätä, ilman lapsen antamaa lupaa.

Jos lapsi on niin nuori, ettei voi itse arvioida haluaako kuvansa julkaistavan, kuvaa ei tulisi julkaista. Tulisi muistaa, ettei jo lisättyjä kuvia saa poistettua verkosta lopullisesti. Vuosien kuluttua sosiaalisessa mediassa esiin nousevat vanhat kuvat voivat häiritä lasta.  Vanhemmilla on aina ensisijainen vastuu lapsesta ja lapsen edun valvomisesta. Sekin on hyvä huomata, että aikuisesta hauska kuva voi olla lapselle nolo. Aikuinen ei voi siis omistaa lapsensa yksityisyyttä.

Muistathan myös, että yksityisyys koskee jo vastasyntynyttä, ei pelkästään niitä, jotka osaavat jo mielipiteensä ilmaista. Toisaalta lainsäädännöllä ei voida määritellä, mikä on lapsen yksityisyyttä loukkaava kuva, sillä perusteet ovat enemmänkin eettisiä.

Edellinen sukupolvi ei jakanut jälkikasvustaan kuvia sosiaaliseen mediaan. Voiko nykyajan vanhemmat samaistua lapsiinsa ymmärtäen heidän yksityisyyden rajan sosiaalisen median julkaisuissa? Haluisitko itse tulla kuvatuksi kylvyssä tai pöntöllä?

Emilia Hotti, Noora Haarahiltunen ja Hilja Evelina Jokela
Sosiaalityön opiskelijat, Lapin yliopisto

Toivoa on – lastensuojelussa(kin)!

Posted on Updated on

received_10155450502331888

Kalevauva lurittelee Vantaa-kappaleessaan ihmisten olevan hetken hiljaa, kun kerrot asuvasi Vantaalla. Vielä kummallisemmin käy, kun illanvietossa tapaamasi ihminen kysyy ammattiasi ja vastaat työskenteleväsi lastensuojelussa. Tämän jälkeen voit kuulla nuppineulan osuvan lattiaan. Kysyjä hiljenee ja näyttää siltä, että hän etsii pakopaikkaa. Lopulta hän henkäisee “En ikinä pystyisi tekemään tuollaista työtä.”

Lastensuojelutyö vaikuttaa olevan osalle sosiaalialan yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille ehdoton EI mahdollisena tulevana työtehtävänä. Lastensuojelu määrittyy mahdottomaksi tehtäväksi, jossa vastuu ja asiakkaiden määrä ovat loputtomia suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin.

Pitkän linjan lastensuojelijat – heitäkin on

Vaikka otsikot huutavat lastensuojelun olevan kriisissä ja syntyy vaikutelma siitä, ettei lastensuojelussa kukaan työskentele pidempiaikaisesti, on olemassa iso joukko työntekijöitä, jotka pysyvät lastensuojelutyössä. Heidän lastensuojelun työuransa eivät ole kestäneet muutamaa kuukautta tai vuotta – puhutaan parhaimmillaan kymmenistä vuosista. Heistä moni sanoo  “jämähtäneensä” lastensuojeluun. Silti nuoremmat kollegat näkevät monessa heistä työhönsä edelleen motivoituneen ammattilaisen, joka on todellinen kultakimpale työyhteisölle erityisesti silloin, kun työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. He ovat työntekijöitä, joihin kohdistuu näissä tilanteissa myös suurin paine.

Teimme kyselykierroksen sattumanvaraisille lastensuojelutyötä pidempään tehneille sosiaalityöntekijöille, ja kysyimme mikä motivoi heitä lastensuojelun sosiaalityössä. Tiivistimme vastaukset kuusikoksi, joka pohjustaa kaikille sosiaalialan työntekijöille osoitettua haastetta.

 

1 Maailman tärkein työ

Lapsen edun ja hyvinvoinnin turvaaminen – mikä voisi olla tärkeämpää työtä? Lastensuojelun ammattilaiset kokevat tekevänsä yhteiskunnallisesti merkittävää ja välttämätöntä työtä, jossa keskeisessä roolissa on lapsen oikeuksien edistäminen. Monelle työntekijälle juuri lasten ja nuorten tapaamiset antavat energiaa ja motivaatiota jatkaa työssä. Lasten kohtaamiset ja heidän kuuleminen antavat työlle merkityksen; voin osaltani olla auttamassa lasta elämässä eteenpäin. Ja usein sosiaalityöntekijä näkeekin myönteisiä muutoksia lapsen ja perheen elämässä. Onnistumiset ja iloiset hetket tuntuvat päätyvän vain harvoin otsikoiksi.

2 Näköalapaikka yhteiskuntaan

Lastensuojelu tarjoaa näköalapaikan yhteiskuntaan. Sosiaalityöntekijät näkevät monia yhteiskunnallisia ilmiötä oikeastaan jo ennen kuin ne muodostuvat julkisessa keskustelussa ilmiöiksi ja poliittisissa puheenvuoroissa huolenaiheiksi, joihin perätään muutosta. Lastensuojelutyössä kohdataan myös elämän koko kirjo, materiassa mitaten hyväosaiset ja huono-osaiset perheet ja heidän elämäntarinansa. Lompakon paksuus tai pankkitilin saldo eivät määritä sitä, millaisia haasteita perheet kohtaavat.

3 “Life is like a box of chocolate – you never know what you’re gonna get”

Lastensuojelutyössä voi maanantaina olettaa viikon näyttävän joltakin, mutta jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana on huomannut sen olevan jotakin aivan muuta. Osalle työntekijöistä epävarmuus ja tilanteiden nopeat muutokset voivat olla rasite, mutta toisille pitkään lastensuojelutyötä tehneistä se on työn suola ja yksi työn hienoimmista puolista. Yle uutisoi ison osan suomalaisista kokevan työnsä tylsäksi ja ikävystyvänsä. Lastensuojelun sosiaalityötä voi kuvailla monella adjektiivilla – tylsä kuitenkin harvemmin kuuluu tähän valikkoon työpäivien vilahtaessa nopeasti ohi.

Lastensuojelussa työtehtävät ovat moninaiset: suuri osa on lasten, vanhempien ja muiden lasten läheisten sekä eri viranomaisten kanssa työskentelyä. Sen lisäksi työhön sisältyy paljon muutakin: kirjoittamista, selvittämistä, puheluita, konsultointia ja tilanteiden punnintaa sekä päätösten tekoa. Lähes päivittäin sosiaalityöntekijä on uuden tilanteen tai asian edessä. Työn rikkautena on myös se, että vain osa siitä tapahtuu toimistossa. Työ vie asiakkaiden koteihin, eri palveluiden toimipisteisiin ja ajoittain toisella puolelle maata.

4 Ikuista opiskelua ja jatkuvaa itsensä haastamista

Lastensuojelutyössä kuvitelmaa siitä, että kaikki työhön liittyvät yksityiskohdat ovat hallussa, ei tule. Autopilotilla ei lastensuojelussa pärjää, vaan lähes joka päivä on uudenlaisen tilanteen edessä. Vakiovastauksia ei ole, vaan asioita on opiskeltava ja kysyttävä. Tämä pitää nöyränä sen suhteen, ettei ikinä voi todeta hallitsevansa kaikkia työn vivahteita. Ajatus siitä, ettei voi sanoa hallitsevansa työtään täysin, voi tuntua lamaanuttavalta. Toisaalta työkokemus auttaa paitsi tilanteiden arvioimisessa myös epävarmuuden sietämisessä.

Lasten ja heidän perheidensä kanssa työskennellessä joutuu jatkuvasti haastamaan itseään, arvojaan, sanomisiaan ja toimintatapojaan. Tosin moni sosiaalityöntekijä toteaa tämän olevan mahdollisuus joutumisen sijaan. Ammatillinen kehittyminen on mahdollista jatkuvasti.

5 Mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan

Se, että sosiaalityöntekijät näkevät lastensuojelussa monen ilmiön ensimmäisten joukossa, ei tarkoita vain havaintojen tekemistä. Lastensuojelussa pyritään vaikuttamaan yksittäisten lasten ja heidän perheidensä elämäntilanteisiin. Lastensuojelutyössä tämä ei kuitenkaan yksinomaan riitä, vaan sosiaalityöntekijöillä on jo pitkään ollut tarve vaikuttaa laajemmin yhteiskunnassa havaitsemiinsa epäkohtiin. Rakenteellisen sosiaalityön tekeminen on yksi asia, joka lastensuojelutyössä innostaa. Tavoitteena on tehdä ainakin jostakin yhteiskunnan kulmasta hieman parempi osoittamalla palvelujärjestelmän toimimattomuutta ja kenties jopa ratkaisuvaihtoehtoja.

6 Lastensuojelutyö koukuttaa – ei jokaista, mutta osan

Pidempään lastensuojelussa toimineen sosiaalityöntekijän toteamus lastensuojelun avohuoltoon siirtyneelle kollegalleen oli: “Varo vain, tämä työ koukuttaa”. Työssä pysymiseen voi olla monta syytä, mutta yksi niistä on varmasti työn koukuttavuus. Parhaiten sen tavoittaa ehkä vain toinen lastensuojelussa työskennellyt sosiaalityöntekijä. Hän pystyy jakamaan ne epätoivon hetket, kun muutaman edistysaskeleen jälkeen otetaan useampi loikka taakse päin ja käytetyt työtunnit tuntuvat valuvan hiekan lailla sormien välistä. Hän myös huomaa ulkopuolisesta ehkä minimaalisilta vaikuttavat liikahdukset eteenpäin. Lisäksi vain ehkä hän pystyy ymmärtämään sen, miksi usein juuri ne pienet edistysaskeleet ovat niin arvokkaita, että tuskastunut kollega jättää allekirjoittamatta mahdollisesti jo mielessään muotoilemansa irtisanoutumisilmoituksen.

 

Haastamme kaikki sosiaalialan ammattilaiset tarkastelemaan omaa työtään; mikä sinua omassa työssäsi motivoi, mikä tarjoaa toivoa?

 

Niina Pietilä
VTL, lehtori (Metropolia ammattikorkeakoulu)

Suvi Korhonen
VTM, sosiaalityöntekijä