Päihteet ja riippuvuudet

Päihdeasiakkaan arviointi – check! Motivointi – check! Mutta miten on palveluiden laita?

Posted on Updated on

Sosiaalihuoltolain (1301/2014)  uudistuksen myötä asiakkaiden palvelutarpeiden arviointiin panostetaan entistä enemmän. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisina meillä on monia työkaluja päihteiden käytön puheeksi ottamiseen. Maassamme käytetään merkittäviä resursseja päihderiippuvaisen motivoimiseen ja hoitoon ohjaukseen. Mitä tapahtuu sitten, kun asiakas on valmis vastaanottamaan apua?

Kun asiakas ryhtyy toivomaan muutosta, apua ei aina ole saatavilla. ”Otamme yhteyttä kun paikka vapautuu”, ”Sinun pitää olla kaksi viikkoa kuivilla ja osoittaa todella haluavasi tätä”, ”Et voi enää tulla kun kerran viimeksi lähdit omin luvin pois”. Näihin kommentteihin tiedämme monen päihdeongelmaan apua hakeneen törmänneen.

Yksi päihdepalveluiden ongelma on niiden saatavuuden alueellinen vaihtelu. Sote-uudistus voi tuoda parannusta lisäämällä alueellista tasa-arvoa ja yhtenäistämällä palveluiden sisältöjä. Toisaalta vaikk palveluiden integroimista on tehty jo ennen sote-uudistusta, anti ruohonjuuritasolle on kuitenkin jäänyt laihaksi.

Päihdepalveluiden toinen ongelma liittyy palveluiden sisältöihin, vaikuttavuuteen ja resurssointiin. Palveluita ovat järjestämässä monet eri tahot, ja käytännöt vaihtelevat. Palveluiden toteuttamisen ja kehittämisen resurssit tuntuvat olevan riittämättömiä. Yleisenä linjana on laitospalveluiden vähentäminen, mutta yhtä vaikuttavaa tukea ei ole saatavilla avopalveluista, erityisesti päihdekuntoutuksen kentällä.

Palvelujärjestelmämme on liian jäykkä voidakseen oikeasti vastata päihdeongelmaisten asiakkaiden tarpeisiin.

Kolmas asia, johon tulee päihdepalveluissa kiinnittää huomiota, on niiden piiriin pääsemiseksi asetetut kriteerit. Tiedämme palveluihin pääsemisen kriteereissä olevan vaihtelua. Päihderiippuvainen on usein erityistä tukea tarvitseva, huomioidaanko hänen edellytyksensä päästä palveluiden piiriin?

Kokonaisuudessaan palvelujärjestelmämme on liian jäykkä voidakseen oikeasti vastata päihdeongelmaisten asiakkaiden tarpeisiin. Resurssit eivät ole riittäviä asiakkaita palvelevien palveluiden tarjoamiseksi. Kentällä työskentelee osaavaa ja ammattitaitoista henkilöstöä, joilla ei ole mahdollisuutta tehdä työtään vaikuttavasti.

Sosiaali- ja terveysalalla on omaksuttu jatkuvaan arviointiin ja palveluohjaukseen perustuva työskentelytapa. Mihin tämä jatkuva päihdeasiakkaiden arviointi ja motivointi johtaa, jos meillä ei ole palveluita joilla pystytään vastaamaan asiakkaan palvelutarpeisiin?

Kovasti kyllä arvioidaan ja motivoidaan, mutta mikä on lopputulos? Lisäämmeköhän omalla toiminnallamme näiden ihmisten pahoinvointia?

 

Jenni Laurila, YTM, sosiaalityöntekijä

Minka Leino-Holm,YTK, sosiaalityön maisterivaiheen opiskelija

 

Mainokset

Kuka rakastaisi vankia?

Posted on

Suomen vankiloissa oli vuonna 2014 keskimäärin hiukan yli 3 000 vankia. Suurin osa suorittaa rangaistustaan suljetussa vankilassa. Toisin kuin yleensä luullaan, lyhytaikaisia, alle 6 kuukauden tuomiolla olevia on paljon. Vankilasta vapautui vuoden aikana arviolta yli 6 000 vankia.

Tällä hetkellä avoseuraamuksissa eli yhdyskuntapalvelussa ja valvontarangaistuksessa olevien määrä lisääntyy. Melko suuri osa pitkäaikaisvangeista suorittaa rangaistuksen loppuosan valvotussa koevapaudessa. Nämä vankilan ulkopuolella suoritettavat rangaistukset sisältävät aina jonkin toiminta- tai osallistavan suunnitelman, ja niitä suoritetaan usein järjestöjen tai kuntien toimipaikoissa.

Vankilapäivän hinta on keskimäärin yli 200 euroa, ja laitoksen ulkopuolella suoritettu rangaistuspäivä on yleensä hinnaltaan huokeampi, jopa alle 60 euroa/päivä. Avoseuraamuksia määrättäessä henkilön kelpoisuus suorittaa rangaistus ”siviilissä” tutkitaan tarkasti. Siihen vaikuttavat erityisesti päihdeongelman syvyys ja turvallisuusnäkökohdat. Ennakkoon tehdyn suunnittelun vuoksi avoseuraamukset ovat yleensä onnistuneita ja tuovat myös merkittäviä säästöjä rikosseuraamuslaitokselle.

Vapautuessaan suuri osa vangeista on  työttöminä, usein vahvasti karenssitaustaisia ja silloin melkein poikkeuksetta myös toimeentulotuen saajia. Vapautuessaan vanki siirtyykin taloudellisesti pääosin kotikuntansa vastuulle. Kotikaupungissani Kuopiossa vapautuvia vankeja on vuosittain noin 100, ja heistä 30-40 prosenttia vapautuu asunnottomana. Kunta on velvollinen järjestämään asumisen, normin mukaisen toimeentulon ja useimmiten myös päihdehoidon. Lähes 90 prosenttia vangeista on päihdeongelmaisia.

Moninkertalaisten vankien riski palata vankilaan on melko suuri, arviolta esimerkiksi yli 6 tuomiota istunut henkilö palaa vankilaan yli 70 prosentin todennäköisyydellä. Tuomiot ovat usein melko lyhyitä, mutta kuitenkin niin pitkiä, ettei kunnalla ole velvollisuutta varmistaa henkilön asumista rangaistuksen aikana. Tästä seuraa tilanne, että asunnottomana vapautuvien määrä pysyy melko suurena. Vastuussa olevalle kunnalle tämä kierre on siis ikävästi katkeamaton ja kallis. Asunnon löytäminen ”normaalin” asumisen piiristä melko vaikeaa ja tästä syystä vapautuvia sijoitetaan usein asumispalveluyksiköihin, joissa hinta nousee jopa yli 2 000 euroon kuukaudessa.

Kun raha vähenee, syntyy kierre

Valtiontalouden säästöt ovat nyt puraisemassa merkittävästi rangaistusaikana tapahtuvaan kuntoutukseen. Rahan vähetessä RISE ja laitokset keskittyvät laitosten ylläpidon ja riittävän vankilaturvallisuuden varmistamiseen. Tiukoissa säästötarpeissa siis henkilökunta ja riittävät turvallisuusresurssit varmistetaan ja kaikesta muusta karsitaan. Tämä johtaa siihen, että vankilassa aloitetut kuntoutustoimet vähenevät ja samalla ulkopuolelta ostetut kuntoutusjatkumot siviilin puolella vaarantuvat.
”Laitoskierteessä olevat vangit ovat Suomen köyhin, sairain ja syrjäytynein kansanosa” (Kimmo Hypen 2004)

Rikosseuraamuslaitos, paikalliset vankilat ja vankien kotikunnat yrittävät rakentaa tähän ongelmaan vastauksia, mutta kaikkien osapuolien kiristyvä taloustilanne on aiheuttanut tilanteen, jossa kukaan oikein pysty ottamaan vastuuta kokonaisuudesta, joka hyödyttäisi yhteiskuntaa ja erityisesti niitä henkilöitä, jotka suorittavat rangaistusta. Rikosseuraamuslaitos vastaa vangista rangaistuksen aikana ja kunta sen jälkeen. Yhteisen mallin kokeilut ovat jääneet lyhytaikaisiksi ja toisaalta ”asiakkaat” eivät ole kovinkaan kiinnostuneita viranomaisen tarjoamista toimintamalleista. Vahva, kulttuurista ja aiemmista pettymyksistä kumpuava viranomaisvastaisuus pitää siitä huolen.

kuva: ViaDia Pohjois-savo ry
kuva: ViaDia Pohjois-Savo ry

Tilanteen korjaamiseksi avainasemassa ovat järjestöt

Vankeinhoitolain muuttuessa vuosituhannen alussa kriminaalihuollolla oli asuntoloita ja työpajoja. Monet muuten asunnottomaksi vapautuvat saivat noista paikoista kodin ja työterapiapaikan. Tämä piti heidät kunnossa, päihteettä ja jotkut saivat sitä kautta opiskelu- tai työpaikan.

Meni vuosia, että tässä toiminnassa oli melkoinen tyhjiö. Vähitellen useat järjestöt ovat kehittäneet korvaavaa toimintaa tähän tarpeeseen. Samalla uudet hankerahoitusmallit ovat antaneet tilaisuuden työn kehittämisen. Kunnat ovat kilpailuttaneet asumispalvelunsa ja kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen. Osa  on pystynyt lähtemään mukaan tähän kilpailutusrumbaan, mutta valitettavasti monet hyvät ja tuloksekkaat toimijat ovat pudonneet pois.

Johdan itse järjestöä, joka järjestää rangaistusta suorittaville, vapautuville ja rikostaustan vuoksi vaikeassa tilanteessa oleville tuettua asumista, työtoimintaa, vertaistukea ja ruoka-apua. Erilaisten hankkeiden kautta olemme kehittäneet toimintaa, jota nyt tuotetaan sosiaalipalveluna kunnille ja vankiloille. Asutamme pääosin Kuopioon asunnottomana vapautuvat vangit. Meillä oli vuonna 2014 kuntouttavassa- ja työtoiminnoissa 159 henkilöä, joista rikostaustaisia Kuopiossa 66 prosenttia. Olen itse, samoin kuin osa ohjaajistamme kokemusasiantuntijoita. Lisäksi meillä on muun muassa sosiaalityöntekijä , sairaanhoitaja ja paljon muuta ammatillisesti pätevää henkilökuntaa. Useat kokemusasiantuntijat ovat kouluttautuneet sosiaali- ja terveysalan ammattiin ja ovat nyt ohjaajina.

Mitä vanki kaipaa?

Lähes poikkeuksetta vapautuva vanki kaipaa tavallista arkea, työtä, perhettä ja normaaleja ihmissuhteita. Halua ja voimavarojakin alussa tuntuu riittävän.

Motivaatio tehdä elämänmuutos kariutuu useimmiten pirstaleiseen palvelujärjestelmään, viranomaisten kyynisyyteen ja omaan saamattomuuteen. Vanki kaipaa myös sitä, että joku taho auttaa hänet alkuun silloin kun motivaatio irrottautua rikos- ja päihdekulttuurista on hyvä. Parasta olisi, että sillä joka auttaa, olisi mahdollisuus auttaa ns. yhden luukun periaatteella. Vanki kaipaa tulla kuulluksi ja samalla tukea, joka antaa realistisen kuvan elämästä niin, että pettymykset jäisivät vähäisiksi.

Näiden elementtien ansiosta onnistumisprosentti moninkertalaisten kohdalla on hyvä: enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia.

Hyväksyminen

Rikollinen elämäntapa ja samanhenkiseen porukkaan kuuluminen ovat vieneet monta ihmistä vankilakierteeseen. Sen jälkeen samaistuminen ja omakuvan vääristyminen ovat pitäneet hänet mukana eikä valoa ole juurikaan tunnelin päässä näkynyt.

Kuuluminen johonkin on ihmisen perustarve. Hyväksytyksi tuleminen ja itsensä tarpeelliseksi kokeminen kohottavat itsetuntoa, muiden vertaisten selviytymistarinat antavat uskoa tulevaisuuteen. Meillä tämä yhteisöllisyys tapahtuu ilman päihteitä ja rikoksia. Kristillinen lähimmäisenrakkaus on ihmeellinen juttu. Paras tulos saavutetaan, jos auttaja toteaa rakastavansa autettavaa lähimmäistä ja toisaalta rikoskulttuurissa elänyt ihminen vaistoaa sekä aistii onko auttamisen halu aitoa.

Pekka Matilainen
toiminnanjohtaja
ViaDia Pohjois-Savo ry

 

Minulla on oikeus juoda!

Posted on Updated on

Mikään ei ole niin tekopyhää, kuin suomalaisten suhtautuminen alkoholiin.

Lähes kaikki vetävät sitä, mutta siitä johtuvia ongelmia vähätellään toistuvasti mediassa ja muussa keskustelussa. Selitys juomiseen on yleensä se, että
minä pidän hauskaa ja mulla on siihen oikeus.
Alkoholiongelmaisia ovat aina jotkut muut kuin minä itse.

Tässä maassa ei voi edes keskustella  alkoholihaitoista, koska puhujat leimataan heti juoppojen hyysääjiksi tai tiukkapipoisiksi alkoholin vastustajiksi. Puheita rajoituksista pidetään takapakkina ja paluuna holhousyhteiskuntaan. Viime aikoina kohutut valtion alkoholimainontarajoitukset ovat naurettava yritys vaikuttaa alkoholin kyllästämään kulttuuriimme. 

Suomen alkoholinkulutuksesta syytetään rappioalkoholisteja, joita on alkoholinkäyttäjien suuresta massasta hyvin pieni osuus. Samalla ulkoistetaan alkoholihaitoista aiheutuvat kustannukset joillekin muille, kuin tavalliselle kohtuukäyttäjälle. Todellisuudessa enemmistö alkoholihaitoista ja niistä aiheutuvista kustannuksista syntyy juuri kohtuukäyttäjien juomisesta. Ihmiset haluavat itsepintaisesti pitää ”juoppoja” koko ongelman sylkykuppina.

Ongelmana tilanteessa on se, että vähättelemällä ongelmaa ja syyttämällä siitä ”rapajuoppoja” perustellaan päihdehuoltoon kohdistuvia leikkauksia. Kukaan ei nouse vastarintaan, kun viedään apu ja tuki juopoiksi leimatulta ihmisryhmältä.

Todellisuudessa päihdehuollon asiakkaina on ihan tavallisia ihmisiä, äitejä ja isiä, mummoja ja vaareja, opettajia, sairaanhoitajia, raksamiehiä, toimitusjohtajia, maatilan emäntiä ja isäntiä. Kohtuukäyttäminen voi repsahtaa nopeasti suureksi ongelmaksi, mikäli alkavaan päihdeongelmaan ei saa apua ajoissa. 

Kaikille juominen ei aiheuta ongelmia, mutta ne joille se aiheuttaa, saavat kohtuuttoman leimaavaa ja riittämätöntä apua hyvinvointivaltiossamme. Päihdeongelma on palvelujärjestelmässä kuin taikasana – sen sanomisen jälkeen kyyti on karua ja auttamisjärjestelmä nostaa kädet pystyyn edessäsi, koska olet juoppo.

Laura Tiitinen
Sosiaalityöntekijä
Lapin päihdeklinikka

Vapaa

Posted on

Kuva: Pekka Ojaniemi

Peruskoulu käyty ja nyt oon vapaa,
kahlittuna muurolan päihdeklinikal makaan,
enkä todellakaa pakosta,
 ei kukaan mua pakota,
voisin olla nössö ja mun tavarani pakata,
 mennä pakoon vaan, ai omaa ongelmaa?

Opiaattiriippuvuus on se mist tulin kertomaan,
kerro kerro kuvastin,
mitä eilen lupasin,
no olla douppaamatta, mutta taas kerran mokasin,
 mut hokasin,
tokaksikki tokasin,
oon katkolla, katkokävelyy loskassaki,
pärjättävä kitkuissaki,
itkuisenaki vahvempi kuin sitku hakisin,
taas lääkkeet oloon mikä herättää kuolleetkin,
kerron teille rakkaat subunistit,
pystyn oleen aito,
vaik kaulal väärinpäin risti,
 no eipä vissii,
flipidiflippaan, yli 2 viikko ilman kamaa,
houkuttavaa, koukuttavaa,
 tiiän oon koukus, c`moon,
 mut kerron vaan,
en kaipaa mitään moraalisaarnaa,
lailla papin kirkos, laitan kirkot palamaan.

Kuva: Pekka Ojaniemi

 Rap-lyriikan kirjoittaja on Lapin päihdeklinikan entinen asiakas

Villin suomalaisen riittimenot

Posted on Updated on

Alkukantainen suomalainen on homo sapiens sukuun kuuluva eläinlaji. Uros voi kasvaa alle kaksimetriseksi, naaraan jäädessä pienemmäksi. Muina tunnusmerkkeinä ovat vaaleahko karvapeite ja siniset silmät. Laji on sopeutunut täydellisesti elämään karuissa ja kylmissä olosuhteissa. Tyypillisesti suomalaista voi luonnehtia rauhaa rakastavaksi, ahkeraksi ja tunnolliseksi. Villit suomalaisheimon jäsenet elävät  yhdyskunnissa ja erakoituneina. Elämismuotoon vaikuttaa pariutumisen onnistuminen.

Ravinto

Suomalainen metsästää ruuakseen pääasiassa lihaa. Metsästys tapahtuu kollektiivisesti, joka voi johtaa kahinointiin muiden metsästäjien kanssa. Ruuan lisäksi suomalainen saalistaa säännöllisesti juomaa. Juoman saalistus tapahtuu haju- ja näköaistin perusteella. Tutkijat ovat ymmällään siitä, miksi juoman päiväaikainen saalistus poikkeaa yöaikaisesta saalistuksesta.  Lajin edustajat hankkivat juomaa myös tekemällä pikaisia, mutta hyvin suunniteltuja ryöstöretkiä naapurimaihin. Suomalaisten makutottumukset ovat kehittyneet poikkeaviksi, sillä juoman laatua ei määritellä maun, vaan väkevyyden perusteella.

Alkuasukkaat hamstraavat juomia ja piilottelevat niitä pesäkolon lähistölle. Naaraat ovat kehittyneet taitaviksi havaitsemaan uroksen kätköt. Naaraiden käytös on viime aikoina muuttunut, sillä juomisesta on yhä useammin tullut myös naaraan elämää hallitseva tekijä.

Juomalla vaikuttaisi olevan nesteyttämistä laajempi merkitys suomalaisten elämässä. Juomayksiköillä, eli pulloilla on toteemisia merkityksiä. Fanaattisimmat juomapalvojat keräilevät pulloja täysinä ja tyhjinä koristellen niillä pesäkoloaan. Elämää rytmittävät erilaiset juomariitit, joihin liittyy symbolista käyttäytymistä [1]. Juomariittien avulla alkuheimoon kuuluvat uudistavat käsitystä itsestään tai vahvistavat yhteenkuuluvuutta muihin heimon jäseniin.  Riittien tarkoituksena voi myös olla täydellinen ruumiista irtaantuminen ja tavallisuuden yläpuolelle pyrkiminen.

Suomalaiset riitit voi jakaa neljään ryhmään.

Kalenteririitit: Suomalaiset jakavat elämänsä kalenterimuotoon, jota juomariitit rytmittävät. Kalenterimuotoisia juomariittejä ovat keskiviikko, perjantai, lauantai, vappu, juhannus, uusivuosi, pikkujoulut, tapaninpäivä ja kiirastorstai. Uusimpana riittiajankohtana näyttäytyy jouluaatto, jolloin lajikumppaneita lepytellään nestemäisillä lahjuksilla. Kalenteririitteihin valmistaudutaan hamstraamalla riittävät määrät juomaa, peseytymällä ja vaihtamalla elimistöä suojaavat alimman kerroksen asusteet. Juomisriittien välinen aika käytetään seuraavan riitin suunnitteluun lajitoverien kanssa.

Pariutumis- ja siirtymäriitit: Juomisella on merkittävä rooli pariutumisriiteissä, jolloin uros ja naaras juovat. Naaras vääntelehtii kehoaan äänten tahdittamina, uroksen katsellessa ja huudellessa naaraalle houkutusviestejä. Naaras kokee juomisen vahvistamat piirteet, kuten hoipertavan askeltamisen ja sammaltavan äänen, erityisen puoleensavetävinä. Siirtymäriittejä ovat muun muassa varpajaiset, syntymäpäivät, valmistujaiset, päättäjäiset, harjakaiset, tupaantuliaiset, polttarit ja häät. Lajin aikuistumisriittiin kuuluu juomisen harjoittelu, jolla elimistö totutetaan vallitsevaan elämäntapaan ja jatketaan lajin perinteitä.

Kriisiriitit: Poikkeus- ja pettymystilanteissa suomalaisheimolaiset saalistavat juomaa. Pettymystilanteesta tavallisin on pariutumisen epäonnistuminen. Kriisitilanteista vakavin on juoman yllättävä loppuminen. Erityisesti urokset voivat käyttäytyä aggressiivisesti toisten heimojen edustajia kohtaan. Ennen hyökkäystä uros nauttii juomaa vahvistaakseen taisteluviettiään. Suomalainen paheksuu juomiseen liittyvää poikkeavaa käytöstä. Kun lajiseurue suorittaa juomariittejään, ei seurueessa sallita juomattomuutta. Juomattomuus voi jopa johtaa yksilön syrjimiseen. Suomalaiset uskovat juomisen yliluonnollisiin voimiin, jonka vuoksi sairastuneiden yksilöiden kehoitellaan juomaan viinaa.

Saunomisriitit: Suomalaisille on eristyneisyytensä vuoksi kehittynyt poikkeava riitti, joka yhdistyy merkittävästi muihin riitteihin. Saunomisriiteissä suomalaiset riisuvat kehoaan suojaavat varusteet ja pakkautuvat lämmittelemään kuumennettuihin pesäkoloihin. Kuumissa olosuhteissa suomalainen estää elimiston kuivumisen nauttimalla juomaa runsaammin. Kuumuuden haihtumista elimistöstä edistetään hakkaamalla ihon pintaa puunoksilla, joita suomalaisheimolaiset keräävät ja varastoivat talven varalle.

Lajin elämää luonnehtiva juoman kulutus on merkittävässä roolissa kuolemaan saakka. Lisääntymisikäiset urokset menehtyvät useimmiten juomiseen [2]. Naarailla juominen on toisena kuolemaan johtaneista syistä [3]. Tutkijat näkevät suomalaisheimolaisten tulevaisuuden olevan perinteisiä juomariittejä kyseenalaistavien nuorten yksilöiden varassa.

 Laura Tiitinen
YTM, Sosiaalityö
Rovaniemi

Lisäys 30.12: Villisuomalaiset voitonjuhlariitit meinasivat unohtua. Tyypillisimmillään suomalaisheimolaisten yltyvät voitonjuhlintaan jääkiekkokilpailujen yhteydessä. Mikäli heimolaisten kotijoukkue voittaa, suomalaiset juovat ja huutavat. Mikäli kotijoukkue häviää, suomalaiset huutavat ja juovat. Vain huutamisen äänensävy vaihtuu. Juoman määrä on vakio.

Kuva: Pekka Ojaniemi
Kuva: Pekka Ojaniemi

Lähteet

 [1] (Durkheim, Emil) http://fi.wikipedia.org/wiki/Riitti

 [2] http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ldk00590

 [3] http://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/tk.koti?p_artikkeli=ldk00591