Päihteet ja riippuvuudet

Kuka rakastaisi vankia?

Posted on

Suomen vankiloissa oli vuonna 2014 keskimäärin hiukan yli 3 000 vankia. Suurin osa suorittaa rangaistustaan suljetussa vankilassa. Toisin kuin yleensä luullaan, lyhytaikaisia, alle 6 kuukauden tuomiolla olevia on paljon. Vankilasta vapautui vuoden aikana arviolta yli 6 000 vankia.

Tällä hetkellä avoseuraamuksissa eli yhdyskuntapalvelussa ja valvontarangaistuksessa olevien määrä lisääntyy. Melko suuri osa pitkäaikaisvangeista suorittaa rangaistuksen loppuosan valvotussa koevapaudessa. Nämä vankilan ulkopuolella suoritettavat rangaistukset sisältävät aina jonkin toiminta- tai osallistavan suunnitelman, ja niitä suoritetaan usein järjestöjen tai kuntien toimipaikoissa.

Vankilapäivän hinta on keskimäärin yli 200 euroa, ja laitoksen ulkopuolella suoritettu rangaistuspäivä on yleensä hinnaltaan huokeampi, jopa alle 60 euroa/päivä. Avoseuraamuksia määrättäessä henkilön kelpoisuus suorittaa rangaistus ”siviilissä” tutkitaan tarkasti. Siihen vaikuttavat erityisesti päihdeongelman syvyys ja turvallisuusnäkökohdat. Ennakkoon tehdyn suunnittelun vuoksi avoseuraamukset ovat yleensä onnistuneita ja tuovat myös merkittäviä säästöjä rikosseuraamuslaitokselle.

Vapautuessaan suuri osa vangeista on  työttöminä, usein vahvasti karenssitaustaisia ja silloin melkein poikkeuksetta myös toimeentulotuen saajia. Vapautuessaan vanki siirtyykin taloudellisesti pääosin kotikuntansa vastuulle. Kotikaupungissani Kuopiossa vapautuvia vankeja on vuosittain noin 100, ja heistä 30-40 prosenttia vapautuu asunnottomana. Kunta on velvollinen järjestämään asumisen, normin mukaisen toimeentulon ja useimmiten myös päihdehoidon. Lähes 90 prosenttia vangeista on päihdeongelmaisia.

Moninkertalaisten vankien riski palata vankilaan on melko suuri, arviolta esimerkiksi yli 6 tuomiota istunut henkilö palaa vankilaan yli 70 prosentin todennäköisyydellä. Tuomiot ovat usein melko lyhyitä, mutta kuitenkin niin pitkiä, ettei kunnalla ole velvollisuutta varmistaa henkilön asumista rangaistuksen aikana. Tästä seuraa tilanne, että asunnottomana vapautuvien määrä pysyy melko suurena. Vastuussa olevalle kunnalle tämä kierre on siis ikävästi katkeamaton ja kallis. Asunnon löytäminen ”normaalin” asumisen piiristä melko vaikeaa ja tästä syystä vapautuvia sijoitetaan usein asumispalveluyksiköihin, joissa hinta nousee jopa yli 2 000 euroon kuukaudessa.

Kun raha vähenee, syntyy kierre

Valtiontalouden säästöt ovat nyt puraisemassa merkittävästi rangaistusaikana tapahtuvaan kuntoutukseen. Rahan vähetessä RISE ja laitokset keskittyvät laitosten ylläpidon ja riittävän vankilaturvallisuuden varmistamiseen. Tiukoissa säästötarpeissa siis henkilökunta ja riittävät turvallisuusresurssit varmistetaan ja kaikesta muusta karsitaan. Tämä johtaa siihen, että vankilassa aloitetut kuntoutustoimet vähenevät ja samalla ulkopuolelta ostetut kuntoutusjatkumot siviilin puolella vaarantuvat.
”Laitoskierteessä olevat vangit ovat Suomen köyhin, sairain ja syrjäytynein kansanosa” (Kimmo Hypen 2004)

Rikosseuraamuslaitos, paikalliset vankilat ja vankien kotikunnat yrittävät rakentaa tähän ongelmaan vastauksia, mutta kaikkien osapuolien kiristyvä taloustilanne on aiheuttanut tilanteen, jossa kukaan oikein pysty ottamaan vastuuta kokonaisuudesta, joka hyödyttäisi yhteiskuntaa ja erityisesti niitä henkilöitä, jotka suorittavat rangaistusta. Rikosseuraamuslaitos vastaa vangista rangaistuksen aikana ja kunta sen jälkeen. Yhteisen mallin kokeilut ovat jääneet lyhytaikaisiksi ja toisaalta ”asiakkaat” eivät ole kovinkaan kiinnostuneita viranomaisen tarjoamista toimintamalleista. Vahva, kulttuurista ja aiemmista pettymyksistä kumpuava viranomaisvastaisuus pitää siitä huolen.

kuva: ViaDia Pohjois-savo ry
kuva: ViaDia Pohjois-Savo ry

Tilanteen korjaamiseksi avainasemassa ovat järjestöt

Vankeinhoitolain muuttuessa vuosituhannen alussa kriminaalihuollolla oli asuntoloita ja työpajoja. Monet muuten asunnottomaksi vapautuvat saivat noista paikoista kodin ja työterapiapaikan. Tämä piti heidät kunnossa, päihteettä ja jotkut saivat sitä kautta opiskelu- tai työpaikan.

Meni vuosia, että tässä toiminnassa oli melkoinen tyhjiö. Vähitellen useat järjestöt ovat kehittäneet korvaavaa toimintaa tähän tarpeeseen. Samalla uudet hankerahoitusmallit ovat antaneet tilaisuuden työn kehittämisen. Kunnat ovat kilpailuttaneet asumispalvelunsa ja kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen. Osa  on pystynyt lähtemään mukaan tähän kilpailutusrumbaan, mutta valitettavasti monet hyvät ja tuloksekkaat toimijat ovat pudonneet pois.

Johdan itse järjestöä, joka järjestää rangaistusta suorittaville, vapautuville ja rikostaustan vuoksi vaikeassa tilanteessa oleville tuettua asumista, työtoimintaa, vertaistukea ja ruoka-apua. Erilaisten hankkeiden kautta olemme kehittäneet toimintaa, jota nyt tuotetaan sosiaalipalveluna kunnille ja vankiloille. Asutamme pääosin Kuopioon asunnottomana vapautuvat vangit. Meillä oli vuonna 2014 kuntouttavassa- ja työtoiminnoissa 159 henkilöä, joista rikostaustaisia Kuopiossa 66 prosenttia. Olen itse, samoin kuin osa ohjaajistamme kokemusasiantuntijoita. Lisäksi meillä on muun muassa sosiaalityöntekijä , sairaanhoitaja ja paljon muuta ammatillisesti pätevää henkilökuntaa. Useat kokemusasiantuntijat ovat kouluttautuneet sosiaali- ja terveysalan ammattiin ja ovat nyt ohjaajina.

Mitä vanki kaipaa?

Lähes poikkeuksetta vapautuva vanki kaipaa tavallista arkea, työtä, perhettä ja normaaleja ihmissuhteita. Halua ja voimavarojakin alussa tuntuu riittävän.

Motivaatio tehdä elämänmuutos kariutuu useimmiten pirstaleiseen palvelujärjestelmään, viranomaisten kyynisyyteen ja omaan saamattomuuteen. Vanki kaipaa myös sitä, että joku taho auttaa hänet alkuun silloin kun motivaatio irrottautua rikos- ja päihdekulttuurista on hyvä. Parasta olisi, että sillä joka auttaa, olisi mahdollisuus auttaa ns. yhden luukun periaatteella. Vanki kaipaa tulla kuulluksi ja samalla tukea, joka antaa realistisen kuvan elämästä niin, että pettymykset jäisivät vähäisiksi.

Näiden elementtien ansiosta onnistumisprosentti moninkertalaisten kohdalla on hyvä: enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia.

Hyväksyminen

Rikollinen elämäntapa ja samanhenkiseen porukkaan kuuluminen ovat vieneet monta ihmistä vankilakierteeseen. Sen jälkeen samaistuminen ja omakuvan vääristyminen ovat pitäneet hänet mukana eikä valoa ole juurikaan tunnelin päässä näkynyt.

Kuuluminen johonkin on ihmisen perustarve. Hyväksytyksi tuleminen ja itsensä tarpeelliseksi kokeminen kohottavat itsetuntoa, muiden vertaisten selviytymistarinat antavat uskoa tulevaisuuteen. Meillä tämä yhteisöllisyys tapahtuu ilman päihteitä ja rikoksia. Kristillinen lähimmäisenrakkaus on ihmeellinen juttu. Paras tulos saavutetaan, jos auttaja toteaa rakastavansa autettavaa lähimmäistä ja toisaalta rikoskulttuurissa elänyt ihminen vaistoaa sekä aistii onko auttamisen halu aitoa.

Pekka Matilainen
toiminnanjohtaja
ViaDia Pohjois-Savo ry

 

Minulla on oikeus juoda!

Posted on Updated on

Mikään ei ole niin tekopyhää, kuin suomalaisten suhtautuminen alkoholiin.

Lähes kaikki vetävät sitä, mutta siitä johtuvia ongelmia vähätellään toistuvasti mediassa ja muussa keskustelussa. Selitys juomiseen on yleensä se, että
minä pidän hauskaa ja mulla on siihen oikeus.
Alkoholiongelmaisia ovat aina jotkut muut kuin minä itse.

Tässä maassa ei voi edes keskustella  alkoholihaitoista, koska puhujat leimataan heti juoppojen hyysääjiksi tai tiukkapipoisiksi alkoholin vastustajiksi. Puheita rajoituksista pidetään takapakkina ja paluuna holhousyhteiskuntaan. Viime aikoina kohutut valtion alkoholimainontarajoitukset ovat naurettava yritys vaikuttaa alkoholin kyllästämään kulttuuriimme. 

Suomen alkoholinkulutuksesta syytetään rappioalkoholisteja, joita on alkoholinkäyttäjien suuresta massasta hyvin pieni osuus. Samalla ulkoistetaan alkoholihaitoista aiheutuvat kustannukset joillekin muille, kuin tavalliselle kohtuukäyttäjälle. Todellisuudessa enemmistö alkoholihaitoista ja niistä aiheutuvista kustannuksista syntyy juuri kohtuukäyttäjien juomisesta. Ihmiset haluavat itsepintaisesti pitää ”juoppoja” koko ongelman sylkykuppina.

Ongelmana tilanteessa on se, että vähättelemällä ongelmaa ja syyttämällä siitä ”rapajuoppoja” perustellaan päihdehuoltoon kohdistuvia leikkauksia. Kukaan ei nouse vastarintaan, kun viedään apu ja tuki juopoiksi leimatulta ihmisryhmältä.

Todellisuudessa päihdehuollon asiakkaina on ihan tavallisia ihmisiä, äitejä ja isiä, mummoja ja vaareja, opettajia, sairaanhoitajia, raksamiehiä, toimitusjohtajia, maatilan emäntiä ja isäntiä. Kohtuukäyttäminen voi repsahtaa nopeasti suureksi ongelmaksi, mikäli alkavaan päihdeongelmaan ei saa apua ajoissa. 

Kaikille juominen ei aiheuta ongelmia, mutta ne joille se aiheuttaa, saavat kohtuuttoman leimaavaa ja riittämätöntä apua hyvinvointivaltiossamme. Päihdeongelma on palvelujärjestelmässä kuin taikasana – sen sanomisen jälkeen kyyti on karua ja auttamisjärjestelmä nostaa kädet pystyyn edessäsi, koska olet juoppo.

Laura Tiitinen
Sosiaalityöntekijä
Lapin päihdeklinikka

Vapaa

Posted on

Kuva: Pekka Ojaniemi

Peruskoulu käyty ja nyt oon vapaa,
kahlittuna muurolan päihdeklinikal makaan,
enkä todellakaa pakosta,
 ei kukaan mua pakota,
voisin olla nössö ja mun tavarani pakata,
 mennä pakoon vaan, ai omaa ongelmaa?

Opiaattiriippuvuus on se mist tulin kertomaan,
kerro kerro kuvastin,
mitä eilen lupasin,
no olla douppaamatta, mutta taas kerran mokasin,
 mut hokasin,
tokaksikki tokasin,
oon katkolla, katkokävelyy loskassaki,
pärjättävä kitkuissaki,
itkuisenaki vahvempi kuin sitku hakisin,
taas lääkkeet oloon mikä herättää kuolleetkin,
kerron teille rakkaat subunistit,
pystyn oleen aito,
vaik kaulal väärinpäin risti,
 no eipä vissii,
flipidiflippaan, yli 2 viikko ilman kamaa,
houkuttavaa, koukuttavaa,
 tiiän oon koukus, c`moon,
 mut kerron vaan,
en kaipaa mitään moraalisaarnaa,
lailla papin kirkos, laitan kirkot palamaan.

Kuva: Pekka Ojaniemi

 Rap-lyriikan kirjoittaja on Lapin päihdeklinikan entinen asiakas

Villin suomalaisen riittimenot

Posted on Updated on

Alkukantainen suomalainen on homo sapiens sukuun kuuluva eläinlaji. Uros voi kasvaa alle kaksimetriseksi, naaraan jäädessä pienemmäksi. Muina tunnusmerkkeinä ovat vaaleahko karvapeite ja siniset silmät. Laji on sopeutunut täydellisesti elämään karuissa ja kylmissä olosuhteissa. Tyypillisesti suomalaista voi luonnehtia rauhaa rakastavaksi, ahkeraksi ja tunnolliseksi. Villit suomalaisheimon jäsenet elävät  yhdyskunnissa ja erakoituneina. Elämismuotoon vaikuttaa pariutumisen onnistuminen.

Ravinto

Suomalainen metsästää ruuakseen pääasiassa lihaa. Metsästys tapahtuu kollektiivisesti, joka voi johtaa kahinointiin muiden metsästäjien kanssa. Ruuan lisäksi suomalainen saalistaa säännöllisesti juomaa. Juoman saalistus tapahtuu haju- ja näköaistin perusteella. Tutkijat ovat ymmällään siitä, miksi juoman päiväaikainen saalistus poikkeaa yöaikaisesta saalistuksesta.  Lajin edustajat hankkivat juomaa myös tekemällä pikaisia, mutta hyvin suunniteltuja ryöstöretkiä naapurimaihin. Suomalaisten makutottumukset ovat kehittyneet poikkeaviksi, sillä juoman laatua ei määritellä maun, vaan väkevyyden perusteella.

Alkuasukkaat hamstraavat juomia ja piilottelevat niitä pesäkolon lähistölle. Naaraat ovat kehittyneet taitaviksi havaitsemaan uroksen kätköt. Naaraiden käytös on viime aikoina muuttunut, sillä juomisesta on yhä useammin tullut myös naaraan elämää hallitseva tekijä.

Juomalla vaikuttaisi olevan nesteyttämistä laajempi merkitys suomalaisten elämässä. Juomayksiköillä, eli pulloilla on toteemisia merkityksiä. Fanaattisimmat juomapalvojat keräilevät pulloja täysinä ja tyhjinä koristellen niillä pesäkoloaan. Elämää rytmittävät erilaiset juomariitit, joihin liittyy symbolista käyttäytymistä [1]. Juomariittien avulla alkuheimoon kuuluvat uudistavat käsitystä itsestään tai vahvistavat yhteenkuuluvuutta muihin heimon jäseniin.  Riittien tarkoituksena voi myös olla täydellinen ruumiista irtaantuminen ja tavallisuuden yläpuolelle pyrkiminen.

Suomalaiset riitit voi jakaa neljään ryhmään.

Kalenteririitit: Suomalaiset jakavat elämänsä kalenterimuotoon, jota juomariitit rytmittävät. Kalenterimuotoisia juomariittejä ovat keskiviikko, perjantai, lauantai, vappu, juhannus, uusivuosi, pikkujoulut, tapaninpäivä ja kiirastorstai. Uusimpana riittiajankohtana näyttäytyy jouluaatto, jolloin lajikumppaneita lepytellään nestemäisillä lahjuksilla. Kalenteririitteihin valmistaudutaan hamstraamalla riittävät määrät juomaa, peseytymällä ja vaihtamalla elimistöä suojaavat alimman kerroksen asusteet. Juomisriittien välinen aika käytetään seuraavan riitin suunnitteluun lajitoverien kanssa.

Pariutumis- ja siirtymäriitit: Juomisella on merkittävä rooli pariutumisriiteissä, jolloin uros ja naaras juovat. Naaras vääntelehtii kehoaan äänten tahdittamina, uroksen katsellessa ja huudellessa naaraalle houkutusviestejä. Naaras kokee juomisen vahvistamat piirteet, kuten hoipertavan askeltamisen ja sammaltavan äänen, erityisen puoleensavetävinä. Siirtymäriittejä ovat muun muassa varpajaiset, syntymäpäivät, valmistujaiset, päättäjäiset, harjakaiset, tupaantuliaiset, polttarit ja häät. Lajin aikuistumisriittiin kuuluu juomisen harjoittelu, jolla elimistö totutetaan vallitsevaan elämäntapaan ja jatketaan lajin perinteitä.

Kriisiriitit: Poikkeus- ja pettymystilanteissa suomalaisheimolaiset saalistavat juomaa. Pettymystilanteesta tavallisin on pariutumisen epäonnistuminen. Kriisitilanteista vakavin on juoman yllättävä loppuminen. Erityisesti urokset voivat käyttäytyä aggressiivisesti toisten heimojen edustajia kohtaan. Ennen hyökkäystä uros nauttii juomaa vahvistaakseen taisteluviettiään. Suomalainen paheksuu juomiseen liittyvää poikkeavaa käytöstä. Kun lajiseurue suorittaa juomariittejään, ei seurueessa sallita juomattomuutta. Juomattomuus voi jopa johtaa yksilön syrjimiseen. Suomalaiset uskovat juomisen yliluonnollisiin voimiin, jonka vuoksi sairastuneiden yksilöiden kehoitellaan juomaan viinaa.

Saunomisriitit: Suomalaisille on eristyneisyytensä vuoksi kehittynyt poikkeava riitti, joka yhdistyy merkittävästi muihin riitteihin. Saunomisriiteissä suomalaiset riisuvat kehoaan suojaavat varusteet ja pakkautuvat lämmittelemään kuumennettuihin pesäkoloihin. Kuumissa olosuhteissa suomalainen estää elimiston kuivumisen nauttimalla juomaa runsaammin. Kuumuuden haihtumista elimistöstä edistetään hakkaamalla ihon pintaa puunoksilla, joita suomalaisheimolaiset keräävät ja varastoivat talven varalle.

Lajin elämää luonnehtiva juoman kulutus on merkittävässä roolissa kuolemaan saakka. Lisääntymisikäiset urokset menehtyvät useimmiten juomiseen [2]. Naarailla juominen on toisena kuolemaan johtaneista syistä [3]. Tutkijat näkevät suomalaisheimolaisten tulevaisuuden olevan perinteisiä juomariittejä kyseenalaistavien nuorten yksilöiden varassa.

 Laura Tiitinen
YTM, Sosiaalityö
Rovaniemi

Lisäys 30.12: Villisuomalaiset voitonjuhlariitit meinasivat unohtua. Tyypillisimmillään suomalaisheimolaisten yltyvät voitonjuhlintaan jääkiekkokilpailujen yhteydessä. Mikäli heimolaisten kotijoukkue voittaa, suomalaiset juovat ja huutavat. Mikäli kotijoukkue häviää, suomalaiset huutavat ja juovat. Vain huutamisen äänensävy vaihtuu. Juoman määrä on vakio.

Kuva: Pekka Ojaniemi
Kuva: Pekka Ojaniemi

Lähteet

 [1] (Durkheim, Emil) http://fi.wikipedia.org/wiki/Riitti

 [2] http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ldk00590

 [3] http://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/tk.koti?p_artikkeli=ldk00591

Rangaistus riippuvuudesta

Posted on Updated on

”Katson vastapäätä istuvaa nuorta miestä. Hän on alipainoinen, likainen, kasvoissa on arpia ja epätoivo huokuu hänestä. Hän on loppu niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Hän sanoo, ettei elä enää kauaa. Pelkään samaa. Jos hänestä ei muutamaan päivään kuulu mitään, alan jo miettiä, keneen otan yhteyttä, mistä alan kysellä. Hän itkee. Epätoivo on todellista, eikä hän sillä hetkellä näe muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa päihteiden käyttöä. Siihen saakka, kunnes hän kuolee.

Nuori mies soittaa katkaisuhoitoasemalta. Hänet on pahoinpidelty muutamaa päivää ennen, hän olisi halukas lähtemään päihdekuntoutukseen. Hänellä on taustalla lukuisia keskeytyneitä hoito- ja kuntoutusjaksoa. Päihteiden käyttö on alkanut jo lapsena ja jatkunut yhä rajumpana huostaanoton päätyttyä. Hän kantaa itsessään jälkiä lapsuudestaan, vanhempien alkoholismista, väkivallasta, turvattomuudesta, hylkäämisistä, kuolemista.

Nuori mies sanoo, että hänellä on kaksi vaihtoehtoa: kuntoutua tai kuolla. Hän alkaa saada otetta elämästään. Hän hoitaa keskenjääneitä asioita, etsii asunnon, käy käräjillä ja on yhteydessä velkojiin. Tuhkimotarinasta ei voi puhua, eikä ruusuilla tanssita, siihen tämä nuori mies on liian kovia kokenut ja liian rikki. Mutta hän yrittää ja toivoo. Ja onnistuu. Ensimmäistä kertaa eläessään hän on kuntoutusjakson suunnitelmallisesti loppuun asti.

Muutos ei tapahdu hetkessä ja sen täytyy tapahtua hänen tavallaan, hänen lähtökohdistaan. Omaa paikkaa on vaikea löytää, eikä yhteiskunta toivota avoimesti tervetulleeksi. Taustalla kummittelee myös tuleva vankeustuomio. Asiat ovat kaikesta huolimatta paremmin. Hänellä on koti, tavaroita, jotka hän on itse ostanut ja ystäviä. Väkivalta ja rikokset eivät kuulu tähän elämään. Hän ei puhu enää kuolemasta, hän näkee tulevaisuuden.

Mutta menneisyys on kohdattava ja vankeusrangaistuksen suorittamisen aika lähenee. Hän pelkää vankilaan menoa, huumevelkojensa vuoksi kiristetyksi tulemista, väkivaltaa, nykyisen elämän menettämistä ja hylätyksi tulemista. Hän pelkää, ettei hänen päänsä kestä. Pelkoaan hän torjuu päihteillä. Hän puhuu taas kuolemasta, vaihtoehtona vankilaan menemiselle. Tulevaisuutta ei enää ole, on vain vankila.”

Pitkään päihteitä käyttänyt henkilö joutuu todennäköisesti tekemään rikoksia pystyäkseen hankkimaan päihteitä, joita hän riippuvuutensa vuoksi tarvitsee. Päihdemaailma on väkivaltainen ja jo laittoman päihteen käyttäminen on rikos. Noin 90 prosentilla vangeista on päihderiippuvuus ja lähes joka toisella vangilla todetaan päihderiippuvuuden lisäksi persoonallisuushäiriö, ahdistuneisuutta, masennusta tai muu psyykkinen ongelma [1].

Nykyinen järjestelmä tuottaa itselleen enemmän asiakkaita kuin niitä, jotka pääsevät järjestelmästä pois. Vangeista 2/3 on rikoksenuusijoita [2].  Noin 40 prosenttia suljetussa vankilassa olevista ihmisistä on niin kutsuttuja toimintaan sijoittumattomia [2]. He siis vain ovat, selleihin lukittuina. Tätä lukua perustellaan mm. henkilöstöresurssin riittämättömyydellä, laitosturvallisuudella ja vankien moniongelmaisuudella. Liian moni vaikeasti päihderiippuvainen vanki jää kuntouttavien toimien ulkopuolelle.

Koska oikeusprosessit ovat pitkiä, ihmisen tilanne voi rikoksentekohetkestä olla muuttunut merkittävästi ennen kuin tuomio pannaan täytäntöön. Mikäli kuntoutumisessa hyvän alun saanut ihminen jää vankilassa ilman tukea ja kuntoutusta, romuttaa vankeusrangaistus jo saavutetun muutoksen.

Suljetussa vankilassa vuorokausi maksaa noin 205 euroa [3]. Päihdelaitoskuntoutuksen vuorokausihinta on noin 170–200 euroa. Merkittävin ero on siinä, että kuntoutuslaitoksissa henkilöstö on pääosin hoitohenkilöstöä ja vankiloissa valvontahenkilöstöstä [4]. Vankiloissa päihderiippuvaisia ihmisiä pidetään selleihin lukittuina, heitä ympäröivät vartijat, muurit ja kalterit. Vaikka päihteiden käyttö voidaan pysäyttää pakolla, se ei tarkoita, että ihminen olisi kuntoutunut riippuvuudestaan. Tuomion jälkeen riippuvuuskierre rikoksineen jatkuu.

Kunnissa ongelmana ovat puutteelliset palvelut ja riittämättömät resurssit. Palveluihin hakeutuminen on omaehtoista ja palvelun saaminen edellyttää toimintakykyä, jota vaikeasti päihderiippuvaisella ihmisellä ei ole. Päihderiippuvaisia ihmisiä syyllistetään usein motivaation puutteesta ja siitä, etteivät he sitoudu palveluihin. Pitkään päihdemaailmassa elänyt ihminen on irrallaan yhteiskunnasta, eikä välttämättä enää edes itse tiedä, millaista se elämä on, johon hänen pitäisi kuntoutua.

Rikosseuraamuslaitoksen asiakkuutta ei voi valita. Vankeus pysäyttää. Mutta vankeus voisi tarjota myös mahdollisuuden motivaation heräämiseen ja uuden elämänpolun löytämiseen. Motivaatio ei ole pysyvä tila ja siihen voi vaikuttaa tarjoamalla vaihtoehtoja. Päihdekuntoutus rangaistuksen suorittamisen muotona tulisi olla mahdollinen.

Kuntasektori ja rikosseuraamuslaitos toimivat rinnakkain, toisista irrallaan, hoitaen kumpikin omaa tehtäväänsä. Ihmiset kulkevat järjestelmästä toiseen. Tavoite lienee molemmilla sama, mutta keinot sen todeksi tekemiseen eivät nivoudu yhteen. Yhteistyötä tulisi tiivistää ja palvelut tulisi resursoida olemassa olevan tarpeen mukaisesti. Tämä edellyttää avoimuutta, ongelmakohtien tunnistamista, toisten työn tuntemusta ja uudenlaisen toimintakulttuurin omaksumista. Katsetta tulisi yhä enemmän siirtää muurien sisäpuolelta yhteiskuntaan, jossa ihmisten elämä tosiasiassa on ja pyrkiä luomaan yksilöllisiä kuntoutuspolkuja, jotta ihminen pääsisi päihde- ja rikoskierteestä irti.

Onko yhteiskunnalla varaa ylläpitää järjestelmää, joka säilöö vaikeasti päihderiippuvaiset psyykkisistä ongelmista kärsivät ihmiset eristykseen, ilman tosiasiallisia mahdollisuuksia saada riittävää kuntoutusta ja tukea muutokseen? Rangaistuksena vankeus on vapauden menettämistä, ei perusoikeuksien, joihin oikeus hoitoon ja huolenpitoon kiistatta kuuluvat. Rikoksista rangaistaan vangitsemalla, rangaistaanko riippuvuudesta epäämällä mahdollisuus kuntoutukseen?

Nimimerkki: Pala siitä
Kirjoittaja tekee päihdepalveluissa sosiaalityötä

Rangaistus riippuvuudesta

1 Kärkkäinen Jukka, 2011. Vankien terveystilanne. Saatavilla www-muodossa: http://www.porttivapauteen.fi/tietoa/tietopankki/2467/vankien_terveystilanne (Luettu 26.10.2013).

2 Rikosseuraamuslaitoksen tilastoja, 2012. Saatavilla www-muodossa: http://www.rikosseuraamus.fi/material/attachments/rise/julkaisut-tilastollinenvuosikirja/6ICcdsBTr/Rikosseuraamuslaitoksen_tilastollinen_vuosikirja_2012.pdf. (Luettu 19.10.2013).

3 Vankilapäivä maksaa 205 euroa, yhdyskuntapalvelu huomattavasti halvempaa. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194728945348/artikkeli/vankilapaiva+maksaa+205+euroa+yhdyskuntapalvelu+huomattavasti+halvempaa.html  (Luettu 19.10.2013).

4 Rikosseuraamuslaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2012 http://www.rikosseuraamus.fi/material/attachments/rise/julkaisut-monisteetjaraportit/6FcvDvctb/1_2013_TP_ja_toimintakertomus_2012_korj220313VALMIS.pdf (Luettu 19.10.2013).