Sosiaalialan koulutus ja kelpoisuudet

Huhuu, missä sosiaaliala?

Posted on

Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti sote-alan koulutusten uudistamisen käynnistymisestä. Uutinen oli tervetullut, sillä koulutuksen järjestäminen ei ole ollut sote-uudistuksessa juurikaan esillä. Tekeillä oleva uudistus tulee edellyttämään keskeisesti niin tulevien ammattilaisten kuin jo alalle valmistuneiden osaamisen uudistamista.

Ministeriön tiedotteen perusteella koulutuksen uudistamista vaivaa sama tauti kuin ylipäänsä koko sote-uudistusta: terveydenhuolto edellä mennään ja sosiaalihuolto on unohdettu lähes kokonaan. Tiedotteessa todetaan “Tulevien maakuntien ja sote-toimijoiden johdossa ja keskijohdossa taas tarvitaan terveystaloudellista osaamista.” Onko kyse siitä, että sosiaalinen ja terveys niputetaan terveyden alle vai siitä, että terveystaloudellinen tietämys on se talousosaamisen ylätaso, jota johtoportaassa on tarpeen olla?

Alan koulutusten kehittämisen painopisteiksi ministeri Sanni Grahn-Laasonen nostaa ohjauksen, neuvonnan ja kustannustietoisuuden. Ohjaus ja neuvonta ovat olennaisen tärkeitä varmistamaan asiakkaiden ohjautuminen mahdollisimman varhaisessa tarvettaan vastaavien palveluiden piiriin ja palvelujen integraation.

Kaikkeen ei kuitenkaan ohjaus ja neuvonta riitä, eikä sosiaalihuollon työ voi kutistua vain ohjaukseksi ja neuvonnaksi. Asiantunteva ja laadukas palvelutarpeen arviointi on sote-alan työn kulmakivi, joka vaatii huippuun hiottua osaamista. Palvelutarpeen arviointi on tärkeää sen varmistamisessa, että asiakas ohjautuu oikeanlaisen ja tarvitsemansa tuen ja palveluiden äärelle. Palvelutarpeen arvioinnissa ei huomioida vain ihmisen yksittäistä elämän osa-aluetta, vaan siinä pyritään kokonaisvaltaisuuteen ja huomioidaan asiakkaan omat näkemykset elämästään ja tarpeistaan. Sote-uudistuksessa näyttää olevan epäselvää se, mitä sosiaalialan ammattilaiset ylipäänsä tekevät tai mikä heidän osuutensa asiakkaan hyvinvoinnin lisäämisessä oikeastaan onkaan. Kuitenkin tutkimuksissa todetaan sosiaalisten tekijöiden vaikuttavan niin yksilön hyvinvointiin kuin terveyteenkin. Esimerkiksi elämänhallintaan liittyvät tekijät tai yksinäisyys vaikuttavat terveyteen ja niiden vaikutukset näkyvät terveydenhuollon tilastoissa.

Sote-palveluiden vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden vaade on ollut pinnalla jo hyvän aikaa. Silti ministeriön uudistushankkeessa puhutaan lähinnä terveystalouteen liittyvästä osaamisesta, vaikka sosiaalihuollon kustannukset vievät tällä hetkellä huomattavan osan kunnan budjetista. Sosiaalitalouden ja siihen liittyvän osaamisen kehittämiselle olisi selkeä tilaus. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus, köyhyys ja syrjäytyminen tuottavat vuositasolla mittavia kansantaloudellisia ja inhimillisiä kustannuksia. Niiden syntymekanismien tunnistaminen ja niihin vaikuttaminen on välttämätöntä. Tämä edellyttäisi tuekseen lisää tutkimustietoa sekä resursseja niin tutkimukseen kuin käytännön kehittämiseenkin.

Ministeriön tiedotteesta ei käy selville, miten sote-alan koulutuksia aiotaan uudistaa. Mikäli tavoitteena on integroitujen palvelujen tuottaminen, on välttämätöntä järjestää jo peruskoulutuksen vaiheessa sote-alan opiskelijoille yhteistä koulutusta. Esimerkiksi tulevat sosiaalityöntekijät, lääkärit, sosionomit ja terveydenhoitajat olisi hyvä saada samoille opintojaksoille jo varhaisessa vaiheessa opintojaan.

Peruskoulutuksessa tehtävän yhteistyön ohella tarvitaan myös peruskoulutuksen jälkeisen lisä-, täydennys- ja erikoistumiskoulutuksen vahvistamista, jonka osalta sosiaaliala laahaa auttamattomasti terveysalan perässä. Sote-uudistusta on sanottu Suomen itsenäisyyden ajan suurimmaksi reformiksi, joten alan koulutusten kehittäminen vaatiikin resursseiltaan vähintään vastaavanlaista kehittämisohjelmaa kuin opettajankoulutuksen on saatu uuden peruskoulun myötä.

Sosiaalialan ammattilaiset ovat jo pitkään ihmetelleet, miksi sote-uudistusta viedään eteenpäin niin yksipuolisesti terveydenhuolto edellä. Mikäli sote-uudistuksella pyritään todelliseen järjestelmän muutokseen, palvelujen parempaan yhteensovittamiseen ja laajaan hyvinvoinnin lisäämiseen, ei muutosta voida tehdä sosiaalista ja sosiaalihuoltoa unohtamalla. Sote-uudistuksen onnistuminen ja aiottujen kustannussäästöjen aikaansaaminen tulee edellyttämään, että sosiaalihuollon ammattilaisten osaaminen integroidaan vahvasti perustason palveluihin terveydenhuollon ammattilaisten rinnalle.

Mikäli sosiaalialan unohtamisessa on kyse siitä, että alan osaaminen tai hyöty asiakkaalle on epäselvää, on siihen syytä perehtyä uudistuksen tässä vaiheessa vielä paremmin. Olisiko syytä vaikka pyytää sosiaalialan ammattilaisia kertomaan millaista työtä he tekevät, miksi työtä tehdään ja millaisia vaikutuksia työllä on asiakkaalle ja myös yhteiskunnalle laajemmin. Halukkaita kertojia ja työn kuvaajia kyllä löytyy, myös alan korkeakouluista!

YTM Sanna Lähteinen & YTM Niina Pietilä

Lähteet:

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 6.4.2017. Sote-koulutuksen uudistaminen käynnistyy.

http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/sote-koulutuksen-uudistaminen-kaynnistyy

Samaa osaamista kahdesta tuutista vai erojen kunnioitusta ja yhteisen työn rakennusta?

Posted on

Sosiaalialan koulutus ja kelpoisuudet

Kuluvan vuoden maaliskuun alussa tuli voimaan uusi sosiaalihuollon ammattihenkilölaki. Lain tehtävänä on muun muassa määritellä keskeisten sosiaalihuollon ammattiryhmien koulutusvaatimukset ja valvonnan edellytykset.

Jo ennen lain voimaantuloa esiintyi voimakkaita pyrkimyksiä lain muuttamiseksi niin julkisessa keskustelussa  kuin lainsäädäntövalmistelussa.

Keskusteluissa on kiinnittynyt erityinen huomio siihen, minkälaisen koulutuksen pohjalta voisi toimia tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä silloin, kun tehtävään ei ole ollut saatavilla kelpoisuusehdot täyttävää sosiaalityöntekijää. On kysytty:

  • Tarvitaanko tilapäisesti sosiaalityöntekijänä toimimiseen lainkaan yliopistossa suoritettuja sosiaalityön opintoja?
  • Tai riittäisikö ammattikorkeakoulun sosionomiopinnot ja ehkä työkokemuksella hankittu käytännön kokemus sosiaalityöntekijän työhön?

Käyty keskustelu vähättelee koulutuksen ja osaamisen välistä yhteyttä. Samalla se sisältää ajatuksen siitä, että samantasoiset korkeakoulututkinnot tuottaisivat myös samanlaista osaamista. Näin ollen ammattikorkeakoulussa suoritettu sosionomi (AMK) -tutkinto tuottaisi samaa osaamista ja vastaisi samoihin työelämän tarpeisiin kuin yliopistossa suoritettu sosiaalityön koulutus.

Ajatus on lähtökohtaisesti korkeakoulujen duaalimallin vastainen ja korkeakoulujen rahoituksen näkökulmasta myös järjenvastainen.

Taloudellisesti niukkoina aikoina ei liene järkevää tuottaa samanlaista osaamista kahdella korkeakoulusektorilla. Leena Viinamäki ja Anneli Pohjola ovat tutkimuksessaan löytäneet eroja sekä toisaalta myös yhteneväisyyksiä sosionomin (AMK), sosionomin (YAMK) ja sosiaalityöntekijöiden osaamisessa. He toteavat, ettei pelkkä opintojen samantasoisuus tuota sisällöltään samaa osaamista ja kelpoisuutta. Mikäli näin olisi, tämähän tarkoittaisi, että minkä tahansa alan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tai yliopistollisen maisterin tutkinnon suorittanut voisi toimia toisella alalla.

Samalla viimeaikainen keskustelu peittää alleen sen, että sosiaalialalla tarvitaan monenlaista osaamista ja että ammateilla on erilaista annettavaa tilanteisiin, joissa asiakkaat tarvitsevat apua.

Tämä erojen olemassaolo on luettavissa myös sosiaalihuoltolaista, jossa määritellään erilaiset sisällöt sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen tehtäviin. Näiden tehtäväkuvausten tai tehtävärakenteiden kautta olisi mahdollista rakentaa sosiaalialalle vahvaa ja paremmin asiakkaita palvelevaa yhteistä työtä, työparityötä.

Elina Rahko on työparityötä tutkiessaan havainnollistanut sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien erilaiset työtehtävät ja niihin liittyvät osaamiset, mutta myös sosiaalialan ammattien yhteisen pohjan.

Rahko toteaa, että “joustavana yhteistoiminnan muotona sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työparityö on yksi tapa työskennellä postmodernissa toimintaympäristössä. Se mahdollistaa asiakkaiden tilanteisiin liittyvän moniulotteisen tarkastelun sekä työskentelyn. Se sisältää reflektiivisyyden vaatimuksen ja sen tuottamat mahdollisuudet asiakastyössä sekä työntekijöiden ammatillisessa kehittymisessä. Sosiaalialan korkeakoulutettujen välinen työparityö on uudenlaisen asiantuntemuksen käyttöönottoa ja hyödyntämistä. Tämänkaltaisella asiantuntemuksella selviydytään epävarmassa ja monimutkaistuvassa, mutta myös erilaisia riippuvuuksia sisältävässä sosiaalialan toimintaympäristössä”.

Nyt kun sosiaali- ja terveydenhuoltoa järjestetään uudelleen, sosiaalialan tulisi yhdistää voimansa ja puolustaa erilaisen osaamisen ja asiantuntemuksen tarvetta erilaisissa sosiaalihuollon tehtävissä sen sijasta, että vähättelemme eri koulutusten tuottamaa osaamista ja paikkaa yhteiskunnassa.

Sen sijaan, että pyydämme sosiaalialan johtoa alentamaan alan ammatillisia kelpoisuuksia sosiaalityöntekijäpulan ratkaisemiseksi , meidän tulisi vaatia mahdollisuutta parempiin työoloihin, vaikuttaviin palveluihin ja eri ammattilaisten yhteiseen tekemiseen. Ehkä tätä kautta voisimme yhdessä vaikuttaa myös sosiaalialan tehtävien palkkauksen kohentamiseen.

Voisiko näillä tekijöillä olla vaikutusta myös siihen, että viime vuosikymmenien aikana valmistuneet, koulutetut sosiaalityöntekijät haluaisivat palata takaisin sosiaalityön pariin pysyvästi? Kuten Kari Matelan tutkimus kertoo, on näillä tekijöillä merkitystä työssä pysymiselle tai sieltä lähtemiselle. Ratkeaisiko sosiaalityöntekijäpula näillä keinoin?  

Eeva Rossi, YTL, yliopisto-opettaja, Lapin yliopisto

Sanna Lähteinen, YTM, suunnittelija, Lapin yliopisto  

 

  • Viinamäki, Leena ja Pohjola, Anneli 2011: Sosonomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden näkemykset osaamisestaan ja paikastaan työmarkkinoilla. Teoksessa: Leena Viinamäki (toim.) Sosionomilta eivät hommat lopu. Ammattikäytäntöjen kehittäminen haasteena sosionomi (AMK) -tutkinnoissa. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja, Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 1/2009. 22-41.
  • Rahko, Elina 2011: Samassa veneessä sosiaalialalla. Tutkimus sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kokemuksista työparityöstä. SOSNET julkaisuja 3. Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto, Rovaniemi.
  • Sirkka Rousun blogiteksti 20.2.2016 Vetoomus sosiaalialan johtajille ja kunta-alan työnantajajärjestöille: sosiaalialan kelpoisuudet vastaamaan tosiasiallista osaamista ja koulutusta
  • Matela, Kari 2011: Viihtyvät ja vaihtuvat. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työssä pysymiseen ja työstä lähtemiseen vaikuttavat tekijät. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 33. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Oulu.