Kenen taakkaa kannat?

Posted on Updated on

Perhekonstellaatio antaa mahdollisuuden katsoa ja tutkia oman elämän haasteita sivusta katsoen. Kuvioita ei puhuta auki tai analysoida. Jokainen saa ottaa mukaansa tilanteesta, sen mitä oivaltaa.

Viisitoistavuotias tyttö miettii kokemustaan siitä, ettei isä ole hänestä kiinnostunut. Tuo kokemus tuo hänet konstellaatioon lastensuojelulaitoksessa. Isä on nyt 65-vuotias. Konstellaatiossa tulee näkyviin isän isä, ukki, joka oli isän syntymän aikaan kaukopartiomies sodassa.

Ukki oli lisäksi isän kanssa samanikäinen tullessaan isäksi. Isän kokemus omasta isästään oli se, ettei oma isä ollut kiinnostun hänestä, vaan oli poissaoleva ja kiinni sodassa. Systeemisesti tilanteen voi nähdä toistuvan.

Taakkasiirtymä?

Toisinaan myös asiakkaiden asiat menevät ihon alle ja alkavat liittyä omaan taustaan tai suvun historiaan. Se mitä suvussa ja perheessä on tapahtunut, siirtyy nykytutkimuksen mukaan solutasolle ja muuttaa tapaamme elää, siirtyen myös sukupolvelta toiselle. Mielikuvat on ikään kuin siirretty tiedostamatta lapsen mieleen.

Kyse voi olla myös samaistumisesta vanhempaan. Ihminen sulautuu toiseen ja kokee samanlaisia tunteita. Kyse voi olla liian keskeneräisestä jäänteestä, oman kehitysvaiheen kanssa sekoittuneesta asiasta. Vanhemman voi olla vaikea erottaa omaa ja lapsen todellisuutta. Usein vanhemmat pelaavat samaa peliä omista syistään kätkien molemmat omat traumansa. Trauma asiasta tulee, kun systeemi on ylikuormittunut, eikä se kykene enää palaamaan alkuperäiseen voimaansa.

Liian ahdistavat tunteet ja kokemukset voivat tulla säilötyiksi ja tukahdetetuiksi, ilmeten sairautena. Usein lasten häiriöiden taustalla on tiedostamattomia ylisukupolvisia siirtymiä, jopa kymmenen sukupolven takaa. Usein vasta kolmannessa tai neljännessä sukupolvessa on mahdollista käsitellä asioita.

Oleellista etenemistä on se, mikä edistää omaa itseymmärrystä ja eheytymistä. Taakka on viesti kasvun mahdollisuudesta. On osattava luopua, saadakseen uuden mahdollisuuden. Asian hävittämiseen riittää se, että asiasta puhutaan vaikenemisen sijaan.

Konstellaatio on mahdollisuus hankalien, keskeneräisten, vaikeasti tunnistettavien haasteiden käsittelyyn. Matti Siiralan sanoin: ”Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi”.

Ole hetken minä

Perhekonstellaatio on Bert Hellingerin kehittämä terapeuttinen ryhmämetodi. Hän oli saksalainen pappi, psyko- ja perheterapeutti.

Menetelmä perustuu intuition käyttöön, systeemisyyteen ja fenomenologiaan, jossa kokemus korostuu. Jokainen meistä on osa suurempaa kokonaisuutta, osa perhesysteemiään. Siinä meillä kaikilla on luovuttamaton paikka, vaikka ei olisikaan perheen kanssa tekemisissä tai vaikka joku olisi kuollut.

Hellinger työskenteli kuusitoista vuotta Afrikassa. Menetelmässä on vaikutteita zulujen yhteisöllisyydestä ja aiempien sukupolvien arvostamisesta. Vähimmilläänkin ihminen on saanut elämän, sen suurimman lahjan, mitä saada voi.

Hellinger on todennut, että valtaosa ongelmistamme johtuu systeemisistä syistä, eivätkä ne siis ole vain yksilön ongelmia. Päihde- ja mielenterveysongelmat eivät siis useimmiten synny siinä sukupolvessa, jossa ne ilmenevät.

Konstellaatio tehdään useimmiten ryhmässä

Työskentely alkaa asiakkaan kysymyksestä. Hyvä kysymys on polttava, tärkeä, ikään kuin elämän ja kuoleman kysymys.

Konstellaatiossa katsotaan vain perheen ja suvun todellisia asioita. Sen selkeyttämiseksi voi ohjaaja kysyä tunteita. Ohjaaja pyytää asiakasta valitsemaan ryhmästä edustajia kysymyksen kannalta tarvittavia elämän asioita, perheen jäseniään ja itseään. Usein asiakas asettaa edustajat paikoilleen. Hetken edustajat kuuntelevat tuntemuksiaan ja alkavat reagoida.

Kyse ei siis ole näyttelemisestä, vaan intuition käyttämisestä. Tavoitteena on katsoa ja kokea, ei ratkoa. Työskentely näyttää usein löytävän ylisukupolvisen kokemuksen ja yhteyden.

Kyse on intuition käytöstä. Ihmisen mieli rakentaa olennaiset havainnot ja ratkaisut tilanteessa, jossa ihmisen mieli on liian hidas työkalu. Täysin ei osata selittää, miten on mahdollista, että edustajat konstellaatiossa alkavat tuntea edustamiensa henkilöiden tunteita tai käyttäytyä samoin.

Usein ymmärrys tulee konstellaatiossa mukana olosta. Sanat eivät riitä kertomaan kaikkea. Tarkoituksena on löytää uudelleen menetettyjä yhteyksiä. Lopulta tämä kaikki tuo usein rauhaa ja rakkautta. Asiakas ottaa konstellaatiosta, sen mihin on valmis. Myöhemmin voin huomata jonkin muuttuneen elämässään. Oivallus voi olla suuri varsinkin, jos on kantanut omien vanhempien tai isovanhempien taakkaa.

Rakkauden lait

Konstellaatio perustuu rakkauden lakeihin: Kuuluminen, järjestys, tasapaino ja hyväksyntä. Meillä on jokaisella oikeus kuulua perheeseen. Meillä on oma korvaamaton paikka perheessä, niin että se, joka tuli ensin on ensin. Usein siitä tulee ylimääräistä hankaluutta, jos ei ole paikallaan.

Antamisen ja saamisen tasapaino on meihin syvälle sisäänrakennettu. Usein on helppo hahmottaa, kun saa on tarve antaa takaisin. Mitä enemmän antaa ja ottaa vastaan, sitä lujempi sidos. Rakkaudella ja kiitollisuudella rakennetaan tasapainoa.

Neljäntenä rakkauden lain periaatteena on todellisuuden kunnioittaminen: hyväksyntä eli se mikä on, on. Toisen kanssa asioiden jakaminen on askel kohti purkua ja eheytymistä. Konstellaation teko nopeuttaa prosessia. Hyvä askel tiedostamiseen on myös sukupuun tekeminen.

Tietoisena siitä, ettei tätä kaikkea ole helppo ymmärtää ilman kokemusta, olen halunnut yrittää avata konstellaatiota. Ajattelen, että tässä tavassa katsoa on jotain, minkä soisi olevan jokaisen taakkoja kantavan tai niissä mukana kulkevan ulottuvilla.

Uuden ymmärryksen kautta voimme suhtautua toisiimme aidommin ja arvostavammin. Kaiken pohjalla on ymmärryksen lisääntyminen meihin vaikuttavista asioista systeemissä, jossa elämme, josta tulemme.

Sosiaalialalla työtä tekevän sanoin: ”Konstellaatio tuo ymmärrystä, myötätuntoa katsoa, miten kaikella on syynsä. Se on tuonut ymmärrystä, miten kuulun sukuun Se auttaa näkemään ylisukupolvisia ketjuja. Konstellaatio on tiivistänyt kaiken: mitä tapahtuu, miten tavoitetaan tarina ja ylisukupolvisuus. Se on tuonut työkaluja. ”

Satu Vilkki

Artikkeli perustuu Satu Vilkin Diakiin tehtyyn lopputyöhön.

Lähteet ja lisälukemista:

Canault, N. (2007) Vaietut virheet jälkipolvien taakkana. Ylisukupolvinen tiedostamaton. Eveil -kustannus. Tampere.

Cohen, D. (2006) Family Constellations: An Innovative Systemic Phenomenological Group Process From Germany https://www.researchgate.net/publication/247763470_Family_Constellations_An_Innovative_Systemic_Phenomenological_Group_Process_From_Germany Saatavilla 21.11.20

Gladwell, M. (2005) Välähdys. Alitajuisen ajattelun voima. Wsoy. Helsinki.

Hellinger, B. (2007) No Waves Without the Ocean. Experiences and Thoughts. Carl-Auer. Oslo.

Hellinger, B. (2009) Pysyvä onni. Sari Hanhikoski omakustanne. Helsinki.

Hellinger www.hellinger.com Saatavilla 21.11.2020

Hoffman, L., Kyyrönen, K. (1985) Perheterapia. Systeeminen näkemys. Weilin Göös. Espoo.

Hyyppä, H., Karjalainen, K., Keski-Luopa, L. (2010) Ihminen ja energeettisyys. Metanoia Instituutti. Vihanti.

Juopperi, I. (2019) Perhekonstellaatio lastensuojelun viitekekhyksessä. Perhekonstallaatio koulutuksen lopputyö

Juopperi, I. (2021) Henkilökohtainen tiedonanto 26.2.2021.

Karjalainen, K., Totro, T. (2008) Näkyvään kätkeytynyt. Metanoia Instituutti. Oulu.

Keski-Luopa, L. (2001) Työnohjaus vai superviisaus. Työnohjausprosessin filosofisten ja kehityspsykologisten perusteiden tarkastelua. Metanoia Instituutti. Oulu.

Kosonen, T. (2021) Perhekonstellaatio luento 7.2.2021 Saatavilla 8.2.2021 https://www.youtube.com/watch?v=OCdgjV_6d24&fbclid=IwAR1nQDPxYAwIzNRJSz08IPn4pKxzsl_Pg3ws7_C_LjRGRak9j8rW6g_vnm8

Kosonen, T. (2021) b Henkilökohtainen tiedonanto 23.2.2021

https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/fenomenologia Saatavilla 10.1.2021

Rantola, R. (2019) Sielujen liike. Perhekonstallaatio koulutuksen lopputyö.

Rantola, R. (2021) Henkilökontainen tiedonanto 22.2.2021

Roman, J. (2016) a Systeeminen konstellaatio Ihmisyhteisöjen näkymättömät voimat. Book on Demand. Helsinki.

Roman, J. (2016) b Ikkuna näkymättömään. Systeeminen konstellaatio ja systeeminen ymmärrys. Book on Demand. Helsinki

Roman, J. (2012) Sysyteeminen kostellaatio muuttaa syvällä tasolla. Saatavilla 24.1.2019: https://www.suomentyonohjaajat.fi/sites/default/files/kotisivut/osviitta/artikkelit/pages_from_osviitta_2_12.pdf

Saari, J., Eskelinen, N., Björklund, L. (2020) Raskas perintö. Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Gaudeamus. Talinna.

Salakari, H. (2021) Radio Yle 1 dokumentti. Väkivallan perintö. https://areena.yle.fi/audio/1-2931290#autoplay=true Saatavilla 25.2.2021

Schneider, J., (2007) Family Constellations. Basic Principles and Procedures. Carl-Auer. Heidelberg.

Siltala, P. (2016) Taakkasiirtymä. Trauman siirto yli sukupolvien. Therapeia-säätiö. Helsinki.

https://sosped.fi/toiminta/toimintakyky/#:~:text=Mit%C3%A4%20on%20sosiaalinen%20toimintakyky?%20Sosiaalinen%20toimintakyky%20tarkoittaa%20ihmisen,k%C3%A4site%20ei%20ole%20yksil%C3%B6%C3%B6n%20sidottu%20ominaisuus,%20vaan%20suhdek%C3%A4site. Saatavilla 24.3.21

https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrjaytyminen/huono-osaisuuden-ylisukupolvisuus Saatavilla 16.3.2021

Tuhkasaari, P. (2013) Ylisukupolvisuus – Integraatioprosessi psykoanalyyttisessa psykoterapiassa. Therapeia -säätiö.

https://www.tuimakka.fi/fantomi Saatavilla 28.9.20

Tuominen, S. (2017- 2019) Perhekonstallaatio koulutuksen monisteita.

Tuominen, S. (2021) Henkilökohtainen tiedonanto 8.3.2021

Van der Kolk, B. (2019) Jäljet kehossa. Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla. Viisas Elämä Oy. Helsinki.

Volkan, V. (2013) Natsismin perintö. Tallentaminen, ylisukupolvisuus, dissosiaatio ja toiminnan kautta muistaminen. Therapeia-säätiö. Tampere.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/02/12/ylisukupolvinen-trauma-voi-yltaa-neljanteen-polveen-asti?fbclid=IwAR1CsZ1i_pd0s-zFuari7GdFDJKk_BBUMBKQTS_Vya6wcWOvXl0EWT0IZ2I Saatavilla 12.2.2021

Maailman tärkein työ – omaishoitaja on töissä 24/7

Posted on Updated on

heart-700141_1920

Omaishoitajien työ on hyvin näkymätöntä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan noin 350 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia.

Omaishoitaja huolehtii yleensä perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka ei selviydy arjestaan itsenäisesti. Omaishoidettavan arjen haasteena voi olla esimerkiksi sairaus, vamma tai muu erityinen tuen tarve. Omaishoitosopimus tehdään yhdessä kunnan kanssa, jolloin laki omaishoidon tuesta määrittelee henkilön omaishoitajaksi. Vuonna 2018, omaishoitosopimuksia Suomessa oli noin 47 500. Yleisimmissä omaishoitotilanteissa omaishoitajana toimii yli 65-vuotias nainen, joka hoitaa muistisairasta puolisoaan. (Lähde: Omaishoitajaliitto.) Haastattelimme kahta omaishoitajaa, jotka esiintyvät kirjoituksessa peitenimillä.

Ystävät hävisivät

Kaisu on parkinsonintautia sairastavan miehensä omaishoitaja. Mies tarvitsee apua lähes kaikissa arjen toimissa, joten tavallisesti Kaisun arjen täyttävät erilaiset avustavat tehtävät. Tavallinen arkipäivä alkaa auttamalla mies pois sängystä ja vaihtamalla vaipan ja vaatteet. Päivä jatkuu pyykkäämisellä, siivoamisella, ruoan laittamisella sekä kauppareissulla. Mies tarvitsee apua myös siirtymisessä, joten Kaisun päiviin sisältyy paljon nostelua sekä pyörätuolin työntämistä. Omaishoitajuuden myötä Kaisun ystävät ovat hävinneet ja elämä tuntuu pyörivän sairaan miehen ympärillä. Omaa aikaa ei ole ja väsymys tuntuu sekä kehossa että mielessä. Haastavinta omaishoitajuudessa Kaisun mielestä on yksinäisyys sekä tunne siitä, ettei tiedä tarpeeksi hoidosta, avun saamisesta ja omista oikeuksistaan. Työmäärään nähden omaishoitajan tuki ei ole riittävä, eikä Kaisu koe saavansa riittävästi muutakaan tukea arjessa jaksamiseen. Iloa arkeen ovat onneksi tuomassa lapsenlapset.

Haastavinta arjessa on byrokratia

Anne on kolmen lapsensa yksinhuoltaja, joista kaksi on erityislapsia. Arki pyörii pitkälti lasten asioiden ympärillä: lasten avustaminen, ruuan valmistus, pyykkääminen, palaverit ja terapia käynnit sekä harrastuksiin kuskaaminen. Annen sosiaalinen elämä on kutistunut olemattomiin. Kelan tuet omaishoitajille on hyvin pienet, minkä vuoksi perhe kärsii köyhyydestä. Kolmannen sektorin toimijat ovat mahdollistaneet osallistumisen retkille ja virkistyspäiville sekä tarjonneet Annelle mahdollisuuden vertaistukeen. Haastavinta on jaksaa arjessa ilman apua sekä työskentely viranomaisten kanssa. Omaishoitajuuden myötä Annen arvomaailma on muuttunut ja ymmärrys erityisperheiden arjesta on lisääntynyt. Lapset ja koiran kanssa ulkoilu auttaa jaksamaan ja tuo iloa arkeen.

Molemmissa haastatteluissa nousi esille paljon samankaltaisia haasteita, kuten pieni omaishoidontuki, byrokratian vaikeus ja omien oikeuksien puolesta kamppailu. Omaishoitajan on vaikeaa vaikuttaa tällaisiin haasteisiin. Byrokratian vaikeus asettaa omaishoitajat eriarvoiseen asemaan avun ja tuen saamisen suhteen. Ne omaishoitajat, joilla on tietoa ja voimavaroja vaatia tukea ja apua saavat sitä todennäköisemmin. Yksi sosiaalityön lähtökohdista on epäoikeudenmukaisuuden ja eriarvoisuuden vähentäminen. Mielestämme sosiaalityöllä olisi tässä paikka täytettävänä. Sosiaalityöntekijöillä olisi tarvittavaa osaamista kertoa saatavilla olevista palveluista ja tuista, jotta ne tavoittaisivat avun tarvitsijat.

Omaishoitajan työ voi olla todella raskasta sekä henkisesti että fyysisesti. Haastatteluissa nousi selkeästi esille haasteet sosiaalisissa suhteissa sekä arjessa jaksaminen. Kaisun ja Annen kertomuksissa toistui se, kuinka elämä alkaa pyöriä autettavan ympärillä ja omista sosiaalisista suhteista huolehtimiselle ei enää jää aikaa. He kuvailivat miten esimerkiksi viikon aikana saattaa olla tekemisissä vain ammattihenkilöiden kanssa ja olo tuntuu yksinäiseltä. Tällaisiin haasteisiin lähes jokainen voi vaikuttaa. Haluaisimme kannustaa jokaista, joka tuntee omaishoitajan, miettimään voisiko hän olla tuen tarpeessa ja voisinko minä auttaa. Avun ei tarvitse olla suurta. Usein vaikkapa vain juttuseurasta tai hetkestä omaa aikaa voi olla jo suuri ilo.

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat,
Julia Holmi, Annika Peltola, Salla Leppälä ja Eedit Impiö

 

 

Covid-19 avasi oven mielenterveyspotilaiden maailmaan meille jokaiselle

Posted on Updated on

Yksinäisyys, ahdistus, pelkotilat, eristäytyminen, voimattomuus, kuolemanpelko, ulkopuolisuus – näillä sanoilla mielenterveyspotilas – tai kuntoutuja kuvailee usein tuntemuksiaan sairautensa akuuttivaiheessa. Moni auttaja, oli kyseessä ammattiauttaja, ystävä tai tukihenkilö saattaa nyökytellä ymmärtäväisenä, mutta silti mielenterveyspotilaat sanovat, ettei kukaan oikeasti kuule tai ymmärrä heitä.

Monella mielenterveyskuntoutujalla on kokemus, että puhujan ja kuulijan välillä on kaksi eri todellisuutta tai välillä vähintäänkin ylitsepääsemätön muuri, jonka tuloksena aito vuorovaikutuksellinen kohtaaminen ja molemminpuolinen syväymmärrys ei toteudu. Lopputuloksena mielenterveyskuntoutujalla voi olla entistä suurempi etääntyminen muista ja pohjaton yksinäisyyden tunne.

Kun mielenterveyspotilaalla sairaus valtaa mielen, syntyy hänen ja auttajan välillä valtava kuilu – tai kaksi todellisuutta. Yhteiset muistot muuttuvat ikään kuin hennoiksi puun oksiksi. Joskus ne kestävät ja kannattelevat, ja toisinaan ne katkeavat armottomasti heti alkutekijöissään.

Covid-19 pandemia on avannut silmiäni enemmän kuin opintojeni kurssit tai oppikirjat, enemmän kuin mitkään teoriat mielenterveydestä.

Covid-19 pandemia on aiheuttanut ihmisissä samoja tuntemuksia ja subjektiivisia kokemuksia yksinäisyydestä, eristäytymisestä ja sairauden pelosta kuin mitä tuntee ihminen, jolla mielenterveyden sairaus. Täysin terveet ja työkykyiset ihmiset kokevat pelkoja ja ahdistusta omasta ja läheistensä terveydestä. Tämä heiluttaa perustavanlaatuisesti meidän jokaisen perusturvantunnetta, kun kukaan ei ole virukselta turvassa.

Miten perusturvantunteen voi saada takaisin, kun mikään ei ole enää niin kuin ennen ja kaikki on arvaamatonta?

Pako, eristäytyminen, yksinolo, eristäminen. Covid-19 pandemia toi meille eristämisen keinona suojata ihmistä välittömältä henkeen tai terveyteen kohdistuvalta uhalta.

Mielenterveyslain mukaan eristäminen on kuitenkin viimesijaisin keino estää henkilön henkeen kohdistuva välitön uhka. Mielenterveyspotilaan eristäminen muista on siis äärimmäinen keino turvata hänen itsensä tai toiseen henkilön henki ja elämä. Eristämistä käytetään silti mielenterveyspotilaiden hoidossa matalammallakin kynnyksellä, ja kokemus on aina traumatisoiva potilaalle.

Mielenterveyspotilaan eristäminen eristyshuoneeseen on kaukana yhteiskuntamme tämän hetken eristystoimille, mutta saamme kuitenkin pinnallisen kosketuksen tuohon kokemukseen. Covid-19 pandemiaan liittyvien eristystoimien aikana ihmiset saavat olla kotonaan ja valita, mitä he siellä tekevät. Samassa taloudessa asuvia henkilöitä saa nähdä niin paljon kun haluaa. Yksinasuvatkin voivat tavata ystäviään ja läheisiään. Näin vaikka Suomessa eristystoimet ovat luonnollisesti myös aiheuttaneet suurta uhkaa ihmisten hyvinvoinnille, erityisesti lapsille, nuorille ja yksinasuville ihmisille!

Olen usein pohtinut, avaako tämä kollektiivinen kokemus eristämisestä, eristäytymisestä, sairauden pelosta, ahdistuksesta ja perusturvantunteen menettämisestä ihmisten silmiä mielenterveystyön tärkeydelle ja sen kehittämiselle?

Voisiko Covid-19 toimia sytykkeenä avoimemmalle yhteiskunnalle mielenterveyspotilaita ja kuntoutujia kohtaan? Puskisiko se kehittämään mielenterveyspalveluita- ja sairaalahoitoa laadukkaammaksi ja ihmisarvoa kunnioittavammaksi? Voisiko vihdoinkin mielenterveyden sairauksiin liittyvä pelko ja puhumattomuus muuttua sulkeutuneesta avoimeksi suhtautumiseksi ja aktiiviseksi puhumiseksi näistä osana ihmisen normaalia elämän jatkumoa? Auttaisiko tämä kollektiivinen kokemus eristämisestä muuttamaan vanhanaikaisia toimintatapoja mielisairaiden hoidossa sairaaloissa suljetuissa yksiköissä? Syntyykö vihdoinkin poliittinen tahtotila muuttaa mielisairaiden hoitoa ja resurssoida aidosti avohoidollisiin palveluihin?

Toivon, että Covid-19 avaisi oven meille kaikille vihdoin mielenterveyspotilainen maailmaan ja että uskallamme aidosti ja ilman pelkoa katsoa tuota maailmaa avoimin silmin. Toivon, että tämän pandemian sivuvaikutukset ihmisten hyvinvointiin avaavat politiikoiden silmät mielenterveystyön tärkeydelle – niin ehkäisevälle kuin hoidolliselle työlle.

Covid-19 pandemia tarjoaa meille yhteisen oven, ja sieltä avautuvan näyttämön katsoa ja kokea tuota subjektiivista maailmaa, joka monelle mielenterveyspotilaalle on kokemuksellisesti yhteinen.

Voisiko tulevaisuudessa meillä olla yhteiskunta, jossa ensisijaisesti ketään ei eristetä tai jätetä yhteiskunnan ulkopuolelle ainakaan hoidollisiin tai terapeuttisiin syihin vedoten? Voisiko eristäminen ja yksin jääminen olla aidosti vain poikkeus pikemminkin kuin sääntö mielenterveyspotilaiden kohdalla?

Covid-19 pandemia osoitti meille sen, että koskaan kukaan meistä ei voi tietää, milloin tuo ennalta arvaamattomuuden ovi aukeaa ja heiluttaa perusturvantunteemme äkillisesti. Olemme vahvoja ainoastaan silloin, kun tiedämme, ettemme tuonakaan hetkenä jää yksin. Silloin tuon arvaamattoman ovenkaan avautuminen ei pelota meitä enää.

Mirka Isopahkala

sosiaalialan tutkinto-ohjelma

sosionomi (AMK) -opiskelija

(valmistuu kesä 2021)

Metropolia

Sosiaalihuoltokin tarvitsee tekoälyä

Posted on Updated on

artificial-intelligence-4389372_1920

Tekoäly on tullut monin tavoin arkeemme osin sitä edes tiedostamatta. Erilaiset sovellukset keräävät meistä dataa ja hyödyntävät sitä esimerkiksi mainosten kohdentamisessa. Huvittuneena ihmettelemme, miten Facebook taas tiesi mainostaa juuri tuota vaatetta, kirjaa tai musiikkia tai miten Googleen ilmestyy hakuun juuri niitä asioita, joita käytännössä vain ajattelemme. Tekoäly on tullut myös terveydenhuoltoon ja auttaa esimerkiksi potilaiden segmentoinnissa ja hoitojen ja palvelujen oikea-aikaisessa kohdentamisessa. Laajat datamassat ovat helposti tekoälyn hallittavissa, aivan eri tavalla kuin ihmisten toimesta.

Sosiaalihuollossa tekoälyn hyödyntäminen on kuitenkin vielä alussa. Sosiaalihuolto on perinteisesti mielletty jollain tavoin konservatiivisesti, jossa uudet teknologiat ja digitalisaatio on otettu käyttöön hitaasti, ja vasta kun ne on käytännössä jo kaikkialla muualla, herätään myös sosiaalialalla; pitäisikö meidänkin? Tekoälyn hyödyntämisen kompastuskivinä on pidetty muun muassa tietojen rakenteettomuutta; kirjavasta dokumentoinnista on vaikeaa louhia tekoälyn hyödynnettävää tietoa. Mahdotonta se ei ole, mutta vaatii enemmän aikaa ja resursseja.

Missä sitten tekoälystä olisi apua? Sosiaalipalveluissa kohdataan vaikeissa tilanteissa olevia asiakkaita, joiden asiakassuhteet ovat usein pitkiä, jopa vuosien pituisia. Asiakasdataa kertyy siis valtavia määriä. Usein tämä tieto on asiakaskertomustekstiä, jonka kahlaamisessa venyy ammattilaiselta tunti jos toinen. Miten valtavan hyödyn saisimmekaan, jos tekoäly louhisi dataa puolestamme, etsien asiakkaan tilanteen kannalta olennaisia seikkoja, esimerkiksi tarjottuja palveluja, usein esiin nousevia ongelmia tai onnistumisen kohtia. Nyt teemme tämän työn itse, selailemalla, lukemalla, koostamalla ja valitettavan usein myös vain muistelemalla, mitäs asiakkaalle kuuluikaan ja mitä palveluita hänelle on jo myönnetty. Tekoäly voisi auttaa meitä myös ennustamaan asiakkaiden tilanteita. Suuresta datamassasta olisi varmasti löydettävissä tietyillä kriteereillä esiintyviä asioita, jotka ennakoisivat tiettyjä tapahtumia. Ja mitä tästä hyötyisi asiakas? Entä ammattilainen? Oikeaa palvelua, oikeaan aikaan, oikein kohdennetusti. Tämä jos mikä olisi kustannustehokasta, vaikuttavaa ja vapauttaisi aikaa itse vuorovaikutukselliseen kohtaamiseen asiakkaan ja ammattilaisen kesken.

Katri Ylönen
Kehittäjä, sosiaalityöntekijä (YTL)
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, asiakas- ja potilastietojärjestelmä -projekti 
Jyväskylä

 

Kuninkaalliset sosiaalityön asiakkaat

Posted on

 

Lääkärini kysyi minulta: “Miten haluat näitä reseptejä uusittavan? Sinä päätät. Sinä olet tässä se kuningatar.” Lääkärin asenne sai hymyn huulilleni – ja herätti toiveen siitä, että sama asenne olisi juurrutettavissa sosiaalityönkin arkeen aina ja kaikkialla.

 

Tiekartta 2030, aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys, paaluttaa osallistavan ja valtaistavan sosiaalityön yhdeksi neljästä sosiaalityön tulevaisuuden teemaksi. Selvityksen lähtökohtana oli sosiaalityön vision kirkastaminen sekä tiekartan ja toimenpide-ehdotusten valmisteleminen. Selvitystyön aikana sote- ja maakuntauudistukset pysähtyivät.

Katri Ylönen ja Anna Tiili kirjoittivat aiemmin Sosiaalisessa tekijässä otsikolla “Sote-keskus ei ole sote-keskus, jos sieltä puuttuvat sosiaalityön asiantuntijat”. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvityksessä linjattiin, että sosiaalityön saatavuus on jatkossakin turvattava lähipalveluna. Sosiaalityö ei saa karata kauas asiakkaan kotikulmilta hänen tavoittamattomiinsa. Tavoitteena on sosiaalityö, jota tulevaisuudessa tehdään yhä enemmän asiakkaan kanssa, hänen ehdoillaan ja hänen oikeuksiaan puolustaen.

Onko asiakkaiden kokemuksella ja mielipiteillä väliä?

Asiakkaiden kokemuksia ja mielipiteitä on tärkeää kuulla. Asiakkaiden osallistuminen palveluiden suunnitteluun toteutuu kuitenkin varsin vaihtelevasti: joissakin paikoissa asiakkaat eivät lainkaan tai juurikaan osallistu palveluiden suunnitteluun kun taas toisaalla asiakkailla on lukuisia monipuolisia vaikuttamistapoja. Asiakkaat voivat antaa palautetta kasvokkain tai erilaisia palautekanavia hyödyntäen, mutta nykypäivää ovat myös asiakasraadit ja kehittäjäasiakkaat.

Kokemusasiantuntijoilla on kokemusta palvelujärjestelmän toimivuudesta erilaisissa tilanteissa ja itsellään vahva halu toimia vertaistukena sekä olla mukana kehittämässä palveluja. Esimerkiksi ns. fattaluudat ovat vertaispalveluohjaajia, jotka antavat asiointiapua virastoissa muille asiakkaille.   Fattaluutatoiminta on helpottanut monien virastojen työtä, kun henkilökunta voi keskittyä hakemusten tarkistamisen sijasta vaikeisiin ja haastavampiin tapauksiin (Kodin Pellervo 2017). Koulutetut Kokemusasiantuntijat KoKoA ry:n (2019) kautta voi tilata tarpeitaan vastaavia kokemusasiantuntijoita.

Asiakkaat voivat kehittää palveluja myös yhdessä ammattilaisten kanssa, jolloin puhutaan yhteiskehittämisestä tai -tutkimisesta. Keskeistä yhteistutkimisessa ovat yhteinen suunnittelu ja vaikuttamismotiivi siihen, miten tuotettua tietoa viedään eteenpäin. Toiminnan tulisi läpäistä palvelut siten, että asiakkaiden kokemuksia myös hyödynnetään toiminnan seurannassa ja arvioinnissa (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019).

Yhteistutkijuuden hyötynä pidetään sitä, että ongelmien sijaan keskiössä on voimavarojen löytäminen. Ideana on, että palvelujen asiakkaat eivät toimi pelkkinä tiedon tuottajina, vaan myös itse hyötyvät, mistä syntyy eettisesti kestävää vuorovaikutusta. (Palsanen 2013, 8–16.)

Esimerkki yhteistutkijuudesta on Espoossa keväällä 2017 toteutettu maahanmuuttajanaisille suunnattu sosiaalinen sirkus. Tarkoituksena oli rakentaa kokemusasiantuntijan identiteettiä sekä luottamusta viranomaisiin ja palvelujärjestelmään. Ryhmässä tehtiin sirkusharjoituksia ja keskusteltiin eri teemoista kuten kotoutumisesta, kulttuurista, etuuksista ja palveluista. Sirkuksen avulla tavoiteltiin nopeaa ryhmäytymistä ja rentoutunutta, hyväksyvää ilmapiiriä keskusteluja pohjustamaan. Myös Kelassa asioinnin epäkohtia käsiteltiin Kela-raadissa. (Ks. Socca 2019.)

Katse horisonttiin – miten tästä eteenpäin?

Ovatko nämä tavat kuulla sosiaalityön asiakkaita sitten riittäviä ja toimivia? Ovat ja eivät. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys paljasti, että vaikka asiakasraateja on, ne eivät työskentele riittävän pitkäkestoisesti ja säännöllisesti. Asiakasraatilaiset kaipaavat myös lisää keskinäistä yhteistyötä muiden asiakasraatien kanssa. Asiakasraatien tekemien ehdotusten käsittelylle ja seurannalle tarvitaan parempia rakenteita: tietoa siitä, keihin olla ehdotusten kanssa yhteydessä, miten ehdotukset etenevät, missä niitä käsitellään ja perusteluja sille, miksi jotkut ehdotukset eivät ole organisaatiossa edenneet.

Sosiaalihuolto tarvitsee lisää tietoa myös kokemusasiantuntijatoiminnasta. Tällä hetkellä kokemusasiantuntijakoulutus on niukkaa ja koulutusta pitäisi systematisoida. Epäkohtia ovat myös kokemusasiantuntijatoiminnan vaihtelevat toimintatavat, epäselvät tehtävät ja työnohjauksen puuttuminen.

Merkittävimpänä ongelmana voidaan kuitenkin pitää sitä, että kun asiakkaiden tekemä kehittämistoiminta alkaa muistuttaa työtä, olisi siitä kohtuullista maksaa kunnollinen korvaus. Moni kokemusasiantuntija saa kuitenkin entuudestaan jotain tukea kuten kuntoutustukea tai toimeentulotukea, jolloin erilaiset palkkiokäytännöt voivat sekoittaa tulotilannetta, millä on vaikutusta etuuksien määräytymisperusteisiin. Kokemusasiantuntijatoiminnankin kehittämiseksi tarvitaan toimivat yhteistyörakenteet muihin kokemusasiantuntijoihin.

Tulevaisuuden sosiaalityössä asiakkaiden asiantuntemuksen hyödyntämistä on lisättävä palvelujen suunnittelussa. Kehittämistyöhön osallistuvilla asiakkailla tulee olla mahdollisuus asianmukaiseen työnohjaukseen ja heille on luotava sanktioton palkkiojärjelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että palkkiot eivät saa vaikuttaa heikentävästi asiakkaiden tilanteisiin eikä palkkiojärjestelmä saa rangaista asiakasta hänen osallistumisestaan palvelujen kehittämistyöhön.

Asiakkaiden tekemän työn tukeminen antaa asiakkaille tärkeää signaalia siitä, että heidän tekemää työtään arvostetaan. Tavoiteltaessa asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä, tulee erilaisista asiakkaiden mielipiteitä huomioivista rakenteista muodostaa alueellinen tai valtakunnallinen verkosto, joka mahdollistaa asiakkaiden asiantuntemuksen entistä laajemman hyödyntämisen. Sosiaalityön asiakkaat itse ovat asiantuntijoita – kuninkaita ja kuningattaria omissa elämissään.

 

Minna Strömberg-Jakka
VTM, sosiaalityöntekijä, Sosiaalityön tulevaisuus-selvityshenkilöryhmän jäsen
Sosiaalityön ma. yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Sosiaalityön tohtorikoulutettava, Turun yliopisto

 

Lähteet:

Kodin Pellervo (2017) Fattaluuta tulee apuun. 15.3.2017. https://kodinpellervo.fi/kodin-pellervossa/2017/03/15/fattaluuta-tulee-apuun/?fbclid=IwAR2bJKfoTGHwF1PHHnsdyrf43mQuqV2UrozF4scPVc_f32q-0xXBe537zFo Luettu 25.11.2018.

Koulutetut Kokemusasiantuntijat KoKoA ry (2019) http://www.kokemusasiantuntijat.fi/ Luettu 18.2.2019.

Palsanen, Kati (2013) Yhteistutkiminen versio 2.0. Opas sosiaalityöhön. Soccan työpapereita 2013:3. Helsinki: Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca. http://www.socca.fi/files/2335/Yhteistutkiminen-opas_sosiaalityohon_2.0_Kati_Palsanen.pdf Luettu 14.2.2019.

Socca (2019) Yhteistutkimista ja sosiaalista sirkusta maahanmuuttajanaisten ryhmässä. http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiNi-Ke38XgAhVO1qYKHUilAkMQFjAAegQIAxAC&url=http%3A%2F%2Fwww.socca.fi%2Ffiles%2F7485%2FRaportti_maahanmuuttajanaisten_yhteistutkijuussirkuksesta_Paakaupunkiseudun_PRO_SOS_-hanke.pdf&usg=AOvVaw30M3aeOksVvEvXhE6SSjpv Luettu 18.2.2019.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2019) SOTE-uudistus. Asiakasosallisuus palvelujärjestelmässä. https://thl.fi/fi/web/sote-uudistus/palvelujen-tuottaminen/asiakkaat-ja-osallisuus/asiakasosallisuus-palvelujarjestelmassa Luettu 18.2.2019.