Välittämistä rankaisemisen sijaan

Posted on Updated on

Suomen eduskunta on pian säätämässä lakia koulujen kovempien kurinpitokäytäntöjen mahdollistamiseksi. Taustalla olevasta ajattelusta on vaikea päästä kiinni. Onko pyrkimys helpottaa opettajien työtä ja turvallisuutta lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oikeuksien kustannuksella?

Olemme Helsingissä paneutuneet lastensuojelupalveluiden kehittämiseen lastensuojelunuorten ja ammattilaisten yhteistyönä. Monessa kohdin olemme tulleet siihen tulokseen, että vaikeissa elämäntilanteissa nuoret toivoisivat saavansa apua koulusta ja muista peruspalveluista matalalla kynnyksellä, ilman leimaavuutta. Nuoret toivovat, että opettajat olisivat kiinnostuneempia heidän hyvinvoinnistaan ja avun hakeminen tai saaminen koulussa esimerkiksi kuraattorilta ei olisi leimaavaa ja syrjivää. Mielestämme näiden asioiden kehittämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota sen sijaan, että lähdettäisiin ratkaisemaan asiaa pahoinvoivien lasten rangaistusten vahvistamisella. Tässä muutama kysymys esimerkiksi nuorten näkökulmasta: Miksi korjaisimme vain seurauksen, jos voisimme korjata myös syyn? Miksi halutaan lisätä pelkoa, kun voisimme lisätä kannustusta? Miksi teoillaan apua huutava lapsi halutaan eristää ja sulkea pois hänelle tärkeästä kouluyhteisöstä?

Olemme samaa mieltä opetushenkilökunnan ja alan järjestöjen kanssa siitä, että koulurauhaan tulee löytää uusia keinoja, mutta ratkaisuista olemme erimieltä. Olemme myös samaa mieltä että koulujen ja vanhempien välistä yhteistyötä tulisi lisätä, jotta lasten ja nuorten oireilu ei heijastuisi kouluissa huonona käytöksenä. Lisäksi yhteistyöhön tulisi saada vahvemmin mukaan muita auttavia tahoja tilanteesta ja tarpeesta riippuen, kuten lastensuojelu tai perheneuvola siten, että lasta tai nuorta ei siirretä minnekään. Nykyisellään palvelut toimivat omilla tonteillaan, eikä todellinen yhteistyö lapsen ja perheen tukemiseksi ole useinkaan mahdollista tiukkojen  sektorirajojen vuoksi. Jotta tähän yhteistyöhön voitaisiin päästä, tarvitaan isoa asennemuutosta ja riittävää resurssointia niin kouluissa kuin lasten, nuorten ja perheiden palveluissakin. Jotta yhteistyö esimerkiksi perheen, koulun ja lastensuojelun yhteistyönä olisi mahdollista, eilastensuojeluilmoituksen tekemistä saa käyttää ”rangaistuskeinona” kouluissa, eikä pelkkä ilmoituksen tekeminen ole vielä yhdessä perheen auttamista.

Surullista koko keskustelussa on ajatus siitä, että lasten ja nuorten tiukemmalla hallinnalla pyritään vastaamaan esimerkiksi suurien luokkakokojen, oppilashuoltohenkilöstön riittämättömyyden ja hyvinvointipalvelujen joustamattomuuden aiheuttamiin ongelmiin. Koulujen suorituskeskeisyys siirtää katseen lasten ja nuorten henkisestä hyvinvoinnista usein liian kauas, mikä näkyy siinä, että apua ei osata hakea riittävän ajoissa. Uskallamme väittää, että todellisuudessa kysymys ei ole siitä, että nykyisin lapset olisivat aiempaa häiriintyneempiä tai vanhemmat välinpitämättömämpiä. Vaan siitä, että asenteet ovat tiukentuneet ja perheiden saama tuki on liian vähäistä ja vaikeasti saatavilla.

Nuoret kehittäjät –ryhmä
Helsinki

Helsingin kaupungin ja Soccan Heikki Waris –instituutin lastensuojelua kehittävä kokemusasiantuntijaryhmä, jossa on mukana lastensuojelunuoria ja lastensuojelun ammattilaisia

latousvassa
Kuva: Pekka Ojaniemi

Mainokset

Nyt löytyi Suomeen uusi Nokia!

Posted on Updated on

Revitään valtiontalous nousuun heikentämällä sosiaalialan työntekijöiden koulutusvaatimuksia!

Helsingin Sanomat uutisoi¹ 28.11.2013 hallituksen rakennepaketin yhdeksi kiistakapulaksi sosiaalialan pätevyysvaatimukset. Sosiaalialan pätevyysvaatimusten alentaminen nostetaan toistuvasti asialistalle ja siihen painostetaan mediassa². Huhu sosiaalityöntekijöiden kelpoisuuksien alentamisesta sai verenpaineemme nousemaan.

Kumisaappailla tallomista

Vaikka sosiaalityöntekijät ovat korkeasti koulutettuja, he eivät ole korkeasti palkattuja. Miksi valtiontalouden pelastaminen pudotetaan sosiaalihuollon ammattilaisten harteille – sosiaalityöntekijöitä on koko maassa noin 5 000 ja heidän keskipalkkansa noin 3 000 euroa kuussa – näistä roposista ei kunnan kirstu paljoa köyhdy.

Miksi ei lääkäreiden, sairaanhoitajien, opettajien tai ekonomien kelpoisuuksia ehdoteta madallettavaksi? Heidän tilalleen voisi saman mallin mukaan palkata matalamman koulutuksen saaneita hoitajia, koulunkäynninohjaajia tai merkonomeja. Kun vauhtiin päästään, miksipä ei lopeteta kouluttamista kokonaan!

Social work – connecting people

Sosiaalialan kelpoisuusehdot ovat ensimmäisenä leikkuulaudalla, koska alalla palvellaan marginaalista osuutta väestöstä. Asiakkaina ovat samat ihmiset, jotka jäävät yhteiskunnallisissa “uudistuksissa” aina muiden jalkoihin. Valtio sortaa alan työntekijöiden välityksellä heikompiosaisia.

Sosiaalialan työ on vastuullista. Olisi epäeettistä siirtää heikompiosaisten palvelut sellaisten ammattiryhmien harteille, joiden koulutus ja osaaminen eivät riitä mm. asiakkaan oikeusturvan varmistamiseen. Erityisesti sosiaalityöntekijän tekemillä toimenpiteillä ja päätöksillä voi olla merkittäviä vaikutuksia ihmisten elämään. Työ liittyy usein vaikeisiin lastensuojelu-, mielenterveys- ja päihdeongelmiin sekä eriarvoistumisen ehkäisyyn.

Sosiaalityö tarjoaa yhteiskunnan viimesijaista turvaa ihmisille, jotka eivät saa itselleen tukea ja apua muualta. Se on erityisosaamista vaativaa, eettisesti haasteellista työtä, joka edellyttää paitsi hyviä vuorovaikutustaitoja, myös kykyä kriittiseen ajatteluun ja taitoa soveltaa tieteellistä tietoa. Työssä joudutaan välillä puuttumaan itsemäärämisoikeuteen tahdonvastaisin toimenpitein. Sosiaalialalla riittää vaativia tehtäviä myös ammattikorkeakouluissa koulutetuille sosiaalialan ammattilaisille, joiden osaaminen korostuu asiakkaiden kanssa tehtävässä tiiviissä lähityössä.

Poliitikkojen kvartaalitaloutta?

Sosiaalialan kelpoisuusehtojen madaltamista ehdottavat tahot eivät selvästikään ymmärrä, mitä sosiaalialalla ja sen eri sektoreilla sekä ammateissa tehdään. Karsimalla marginaaliryhmien kanssa työskentelevien kelpoisuusehdoista halutaan mielistellä hyvinvoivaa enemmistöä. Ehdotuksen tavoitteena on hakea helppoja säästöjä, kestävien ratkaisujen etsimisen sijaan. Syntyy väkisinkin vaikutelma, että sosiaalialalla työskentelevien asiantuntemus ja osaaminen pyritään ohittamaan.

Eduskunta lisäsi valtion vuoden 2013 lisäbudjettiin 1,4 miljoonaa euroa sosiaalityön koulutuksen laajentamiseen. Nyt rakennepaketissa oleva ehdotus pätevyysvaatimusten alentamisesta vaikuttaa vähintäänkin poukkoilevalta politiikalta. Yliopistot ovat lisänneet koulutuspaikkoja, joten eikö olisi järkevämpää ensin katsoa, mitä tehdyt päätökset tuottavat?

Sosiaalisen tekijän ratkaisuehdotukset ovat:

  • Korjataan pula pätevistä sosiaalityöntekijöistä hallitusti, mutta pian. Varmistetaan kuntiin työrauha ja kunnolliset työolot vaativalle työlle. Sosiaalitoimessa on ammattitaitoa ja uskallusta kehittää työtä siten, että se paitsi lisää kuntalaisten hyvinvointia myös tuottaa merkittäviä taloudellisia säästöjä. Esimerkkinä mainittakoon Imatran kunnan satsaukset hyvinvointineuvolaan ja perhetyöntekijöihin³.
  • Lopetetaan pikaratkaisut. Vuosikymmeniä jatkunutta työvoimapulaa ei ole todellisuudessa haluttu korjata, vaan ratkaisuksi on esitetty toistuvasti kelpoisuusehtojen madaltamisen kaltaisia temppuja. Sosiaaliala tarvitsee terveydenhuollon tapaan ammatinharjoittamislain. Kansalaisten ja asiakkaiden oikeusturvan vuoksi, heidän asioitaan hoitavat ja niistä päättävät koulutetut ammattilaiset.
  • Kehitetään ammattiryhmien välistä työnjakoa. Kelpoisuusehtojen madaltamista olennaisempaa on eri ammattiryhmien välisen työnjaon kehittäminen ja selkiyttäminen. Tämä edellyttää systemaattista kehittämistä ja tutkimusta sosiaalihuollon ympäristöissä.
  • Tunnustetaan sosiaalityö tieteenalana. Sosiaalityö on paitsi ammattikäytäntö myös akateeminen tutkimusala, joka tuottaa tietoa sosiaalisista ongelmista ja niihin puuttumisen keinoista. Tutkimuksissa tarkastellaan mm. sosiaaliturvajärjestelmän toimivuutta ja tehdään kehitysehdotuksia sen parantamiseksi. Sosiaalialan ammattien kehittyminen edellyttää tutkimusrahoitusta.
  • Huomioidaan sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksessa sosiaalihuolto tasavertaisesti terveydenhuollon rinnalla. Tähän saakka uudistusta on tehty terveydenhuollon ehdoilla. Tähän on tultava muutos, koska terveydenhuollon lääkkeillä ei voi ratkaista sosiaalisia kysymyksiä.


Terveisin,
Blogin ylläpitäjät

kuva 2

[1] Neuvottelut rakenne­paketista jatkuvat illalla – lue kiistakysymykset HS 28.11.2013
http://www.hs.fi/politiikka/Neuvottelut+rakennepaketista+jatkuvat+illalla++lue+kiistakysymykset/a1385608856493

[2] Säästöjä pätevyysvaatimuksista HS 19.11.2013
http://www.hs.fi/kotimaa/a1384760732805?jako=37449fa9c1d145344d766b81cbf358be
sekä vastauksemme: Lapsen oikeudeksi kaventui puuro ja pesu. Sosiaalinen tekijä -blogi 20.11.2013.
https://sosiaalinentekija.wordpress.com/2013/11/20/lapsen-oikeudeksi-kaventui-puuro-ja-pesu/

[3] Imatran hyvinvointineuvola palkittiin Kunnallinen lastensuojeluteko -palkinnolla 15.4.2013
http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedotteet/2013/03/Sivut/lastensuojelun-palkittu.aspx

Rangaistus riippuvuudesta

Posted on Updated on

”Katson vastapäätä istuvaa nuorta miestä. Hän on alipainoinen, likainen, kasvoissa on arpia ja epätoivo huokuu hänestä. Hän on loppu niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Hän sanoo, ettei elä enää kauaa. Pelkään samaa. Jos hänestä ei muutamaan päivään kuulu mitään, alan jo miettiä, keneen otan yhteyttä, mistä alan kysellä. Hän itkee. Epätoivo on todellista, eikä hän sillä hetkellä näe muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa päihteiden käyttöä. Siihen saakka, kunnes hän kuolee.

Nuori mies soittaa katkaisuhoitoasemalta. Hänet on pahoinpidelty muutamaa päivää ennen, hän olisi halukas lähtemään päihdekuntoutukseen. Hänellä on taustalla lukuisia keskeytyneitä hoito- ja kuntoutusjaksoa. Päihteiden käyttö on alkanut jo lapsena ja jatkunut yhä rajumpana huostaanoton päätyttyä. Hän kantaa itsessään jälkiä lapsuudestaan, vanhempien alkoholismista, väkivallasta, turvattomuudesta, hylkäämisistä, kuolemista.

Nuori mies sanoo, että hänellä on kaksi vaihtoehtoa: kuntoutua tai kuolla. Hän alkaa saada otetta elämästään. Hän hoitaa keskenjääneitä asioita, etsii asunnon, käy käräjillä ja on yhteydessä velkojiin. Tuhkimotarinasta ei voi puhua, eikä ruusuilla tanssita, siihen tämä nuori mies on liian kovia kokenut ja liian rikki. Mutta hän yrittää ja toivoo. Ja onnistuu. Ensimmäistä kertaa eläessään hän on kuntoutusjakson suunnitelmallisesti loppuun asti.

Muutos ei tapahdu hetkessä ja sen täytyy tapahtua hänen tavallaan, hänen lähtökohdistaan. Omaa paikkaa on vaikea löytää, eikä yhteiskunta toivota avoimesti tervetulleeksi. Taustalla kummittelee myös tuleva vankeustuomio. Asiat ovat kaikesta huolimatta paremmin. Hänellä on koti, tavaroita, jotka hän on itse ostanut ja ystäviä. Väkivalta ja rikokset eivät kuulu tähän elämään. Hän ei puhu enää kuolemasta, hän näkee tulevaisuuden.

Mutta menneisyys on kohdattava ja vankeusrangaistuksen suorittamisen aika lähenee. Hän pelkää vankilaan menoa, huumevelkojensa vuoksi kiristetyksi tulemista, väkivaltaa, nykyisen elämän menettämistä ja hylätyksi tulemista. Hän pelkää, ettei hänen päänsä kestä. Pelkoaan hän torjuu päihteillä. Hän puhuu taas kuolemasta, vaihtoehtona vankilaan menemiselle. Tulevaisuutta ei enää ole, on vain vankila.”

Pitkään päihteitä käyttänyt henkilö joutuu todennäköisesti tekemään rikoksia pystyäkseen hankkimaan päihteitä, joita hän riippuvuutensa vuoksi tarvitsee. Päihdemaailma on väkivaltainen ja jo laittoman päihteen käyttäminen on rikos. Noin 90 prosentilla vangeista on päihderiippuvuus ja lähes joka toisella vangilla todetaan päihderiippuvuuden lisäksi persoonallisuushäiriö, ahdistuneisuutta, masennusta tai muu psyykkinen ongelma [1].

Nykyinen järjestelmä tuottaa itselleen enemmän asiakkaita kuin niitä, jotka pääsevät järjestelmästä pois. Vangeista 2/3 on rikoksenuusijoita [2].  Noin 40 prosenttia suljetussa vankilassa olevista ihmisistä on niin kutsuttuja toimintaan sijoittumattomia [2]. He siis vain ovat, selleihin lukittuina. Tätä lukua perustellaan mm. henkilöstöresurssin riittämättömyydellä, laitosturvallisuudella ja vankien moniongelmaisuudella. Liian moni vaikeasti päihderiippuvainen vanki jää kuntouttavien toimien ulkopuolelle.

Koska oikeusprosessit ovat pitkiä, ihmisen tilanne voi rikoksentekohetkestä olla muuttunut merkittävästi ennen kuin tuomio pannaan täytäntöön. Mikäli kuntoutumisessa hyvän alun saanut ihminen jää vankilassa ilman tukea ja kuntoutusta, romuttaa vankeusrangaistus jo saavutetun muutoksen.

Suljetussa vankilassa vuorokausi maksaa noin 205 euroa [3]. Päihdelaitoskuntoutuksen vuorokausihinta on noin 170–200 euroa. Merkittävin ero on siinä, että kuntoutuslaitoksissa henkilöstö on pääosin hoitohenkilöstöä ja vankiloissa valvontahenkilöstöstä [4]. Vankiloissa päihderiippuvaisia ihmisiä pidetään selleihin lukittuina, heitä ympäröivät vartijat, muurit ja kalterit. Vaikka päihteiden käyttö voidaan pysäyttää pakolla, se ei tarkoita, että ihminen olisi kuntoutunut riippuvuudestaan. Tuomion jälkeen riippuvuuskierre rikoksineen jatkuu.

Kunnissa ongelmana ovat puutteelliset palvelut ja riittämättömät resurssit. Palveluihin hakeutuminen on omaehtoista ja palvelun saaminen edellyttää toimintakykyä, jota vaikeasti päihderiippuvaisella ihmisellä ei ole. Päihderiippuvaisia ihmisiä syyllistetään usein motivaation puutteesta ja siitä, etteivät he sitoudu palveluihin. Pitkään päihdemaailmassa elänyt ihminen on irrallaan yhteiskunnasta, eikä välttämättä enää edes itse tiedä, millaista se elämä on, johon hänen pitäisi kuntoutua.

Rikosseuraamuslaitoksen asiakkuutta ei voi valita. Vankeus pysäyttää. Mutta vankeus voisi tarjota myös mahdollisuuden motivaation heräämiseen ja uuden elämänpolun löytämiseen. Motivaatio ei ole pysyvä tila ja siihen voi vaikuttaa tarjoamalla vaihtoehtoja. Päihdekuntoutus rangaistuksen suorittamisen muotona tulisi olla mahdollinen.

Kuntasektori ja rikosseuraamuslaitos toimivat rinnakkain, toisista irrallaan, hoitaen kumpikin omaa tehtäväänsä. Ihmiset kulkevat järjestelmästä toiseen. Tavoite lienee molemmilla sama, mutta keinot sen todeksi tekemiseen eivät nivoudu yhteen. Yhteistyötä tulisi tiivistää ja palvelut tulisi resursoida olemassa olevan tarpeen mukaisesti. Tämä edellyttää avoimuutta, ongelmakohtien tunnistamista, toisten työn tuntemusta ja uudenlaisen toimintakulttuurin omaksumista. Katsetta tulisi yhä enemmän siirtää muurien sisäpuolelta yhteiskuntaan, jossa ihmisten elämä tosiasiassa on ja pyrkiä luomaan yksilöllisiä kuntoutuspolkuja, jotta ihminen pääsisi päihde- ja rikoskierteestä irti.

Onko yhteiskunnalla varaa ylläpitää järjestelmää, joka säilöö vaikeasti päihderiippuvaiset psyykkisistä ongelmista kärsivät ihmiset eristykseen, ilman tosiasiallisia mahdollisuuksia saada riittävää kuntoutusta ja tukea muutokseen? Rangaistuksena vankeus on vapauden menettämistä, ei perusoikeuksien, joihin oikeus hoitoon ja huolenpitoon kiistatta kuuluvat. Rikoksista rangaistaan vangitsemalla, rangaistaanko riippuvuudesta epäämällä mahdollisuus kuntoutukseen?

Nimimerkki: Pala siitä
Kirjoittaja tekee päihdepalveluissa sosiaalityötä

Rangaistus riippuvuudesta

1 Kärkkäinen Jukka, 2011. Vankien terveystilanne. Saatavilla www-muodossa: http://www.porttivapauteen.fi/tietoa/tietopankki/2467/vankien_terveystilanne (Luettu 26.10.2013).

2 Rikosseuraamuslaitoksen tilastoja, 2012. Saatavilla www-muodossa: http://www.rikosseuraamus.fi/material/attachments/rise/julkaisut-tilastollinenvuosikirja/6ICcdsBTr/Rikosseuraamuslaitoksen_tilastollinen_vuosikirja_2012.pdf. (Luettu 19.10.2013).

3 Vankilapäivä maksaa 205 euroa, yhdyskuntapalvelu huomattavasti halvempaa. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194728945348/artikkeli/vankilapaiva+maksaa+205+euroa+yhdyskuntapalvelu+huomattavasti+halvempaa.html  (Luettu 19.10.2013).

4 Rikosseuraamuslaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2012 http://www.rikosseuraamus.fi/material/attachments/rise/julkaisut-monisteetjaraportit/6FcvDvctb/1_2013_TP_ja_toimintakertomus_2012_korj220313VALMIS.pdf (Luettu 19.10.2013).

Lapsen oikeudeksi kaventui puuro ja pesu

Posted on Updated on

Lapsen kasvattaminen on kuin marsun hoitoa; annetaan ruokaa ja pestään tarvittaessa.

Lapsen oikeuksien päivän aattona Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti esitti Helsingin Sanomien uutisessa[1] julkisen talouden säästökeinoiksi seuraavaa:

 ”Nykyjärjestelmässä on esimerkiksi hyvin koulutetut erityissosiaalityöntekijät ja lastenpsykiatrit. Mutta syrjäytyneessä perheessä päästäisiin pitkälle, jos joku kävisi riittävän aikaisessa vaiheessa tarkistamassa, että kaikki ovat saaneet puuroa ja käyneet pesulla.”

Kuinka emme ole aikaisemmin keksineet, kuinka helppoa “syrjäytyneiden” lapsiperheiden ongelmien ehkäiseminen on? Puurolla ja pesullako ratkaistaan lasten pahoinvointi perheissä, joissa kärsitään päihde-, mielenterveys tai vuorovaikutusongelmista, köyhyydestä, väkivallasta ja rikollisuudesta?

Valtakunnassa kaikki hyvin? Tänään vietetään YK:n Lapsen oikeuksien päivää. Kansainvälisesti katsottuna lapset voivat Suomessa hyvin: on maailman toiseksi pienin lapsiköyhyys, lasten kurittaminen, kuritusväkivalta[2], kiellettiin ensimmäisten maiden joukossa ja koulujärjestelmämme on maailman huippua.

Mutta sitten on lapsia, joilla menee huonommin. Toisinaan vanhemmat eivät jaksa tai pysty olemaan vanhempia. Kokosimme sosiaalialan näkökulmasta tärkeiksi kokemiamme asioita lasten oikeuksista.

Jokaisella lapsella tulee olla oikeus olla lapsi.
Tämä tarkoittaa oikeutta leikkiin[3] ja hoivaan. Oikeutta elää ja kasvaa omaan tahtiin.

Lapsella on oikeus suojeluun.
Lasta suojelevat hänen kasvattajansa ja muut läheiset aikuiset. Viimesijaisesta lasten suojelusta vastaa yhteiskunta. Lasten oikeudelta suojeluun ei saa vetää mattoa alta kiristämällä lastensuojelun resursseja.

Lapsen ei tarvitse pärjätä yksin.
Suomessa on vallalla yksinpärjäämisen kulttuuri. Vanhemmat ylpeilevät alakouluikäisten selviämisellä ilman aikuisen tukea: lapset käyvät kaupassa, tekevät itselleen ruoan ja pärjäävät kotona yksin pitkälle iltaan. Lapsella tulisi kuitenkin oikeus sellaiseen huolenpitoon, jossa vanhemmat aidosti vastaavat lapsen arjesta.

Lapsella oikeus rajoihin.
Lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset kohtaavat perheitä, joissa vanhempien on vaikea asettaa lapsille rajoja. Perheissä toimitaan lasten ehdoilla, neuvotellaan loputtomasti, ja lapsi määrää perheen arkea. Rajattomuus kostautuu viimeistään murrosiän kuohunnassa. Miten hakea rajoja ja turvallisuutta, kun niitä rajoja ei ehkä koskaan ole ollutkaan? Rajojen asettaminen on merkki aikuisen kiinnostuksesta ja rakkaudesta[4]. Samalla lapsi oppii kohtaamaan pettymyksiä turvallisessa ympäristössä. Yhtä tärkeää lapsen kehityksen kannalta ovat aikuisen läsnäolo ja lapsen helliminen[5].

Lapsen oikeus on hyvät aikuisten palvelut.
Lasten hyvinvointiin vaikutetaan myös tukemalla vanhempien kuntoutumista tai perheen toimeentuloa. Näiden karsimisesta kärsivät lapsetkin.

Lapsella on oikeus hyviin palveluihin.
Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet tasaista tahtia viimeisten vuosien ajan[6]. Kuormitus on kasvanut, sillä ehkäisevä työ on ollut puutteellista ja esimerkiksi terveydenhuollon palveluista on säästetty. Lasten suojelua voidaan kehittää vain, mikäli terveyskeskukset, neuvolat, päivähoito ja koulu toimivat hyvin, ja ehkäisevä työ organisoidaan kunnolla. Peruspalveluiden karsiminen näkyy korjaavissa palveluissa, kuten lastensuojelussa, asiakasmäärien nousuna ja pahoinvoinnin lisääntymisenä.

Olemme sosiaalialalla jo vuosia anelleet lisäresursseja ehkäisevään työhön! Ensin on mitoitettava ehkäisevän työn tekijöitä tarpeeksi ja sen jälkeen voidaan katsoa onko ”liian kalliita korkeakoulutettuja” karsittavaksi saakka.

Blogin ylläpitäjät

IMG_0833

Vaikeaselkoisuus on taitolaji

Posted on Updated on

Sosiaalipalvelut ovat kuntien tuottamia julkisia palveluita, joista tulee lain¹ mukaan tiedottaa ymmärrettävästi ja selkeästi. Poimin kuntien nettisivuilta esimerkkipaloja siitä, kuinka kansalaiset saadaan välttämään palveluita ja tuntemaan itsensä typeriksi, koska eivät ymmärrä lukemaansa palvelukuvausta.

Copy-paste lakitekstit
Sosiaalipalveluviestinnän perinteisiin kuuluu viestintävelvollisuuden kuittaaminen liittämällä kunnan nettisivulle palanen kaunista lakitekstiä.

Sosiaalityöllä tarkoitetaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön suorittamaa ohjausta, neuvontaa ja sosiaalisten ongelmien selvittämistä sekä muita tukitoimia, jotka ylläpitävät ja edistävät yksilöiden ja perheen turvallisuutta ja suoriutumista sekä yhteisöjen toimivuutta.

Muuta selvennystä kunnan sosiaalityön kuvaus tuskin tarvitseekaan. Eikä kukaan ymmärtänyt, mitä sosiaalityöntekijä käytännössä tekee. 

Epäolennaisuuksiin keskittyminen
Seuraavassa esimerkissä lastensuojelun kuvauksen alku ei lisää ymmärrystä, vaan hämmennystä.

Lastensuojelu
Lastensuojelun sosiaalityöntekijät toimivat työpareina kolmella alueella, läntisellä, itäisellä ja keskustassa.
Alueiden rajana on Kyrönsalmen silta.

Palveluviestintä keskittyy epäolennaisuuksiin ja liian usein jätetään kertomatta juuri ne asiat, jotka palveluiden käyttäjien olisi tarpeen tietää, kuten kenelle se on tarkoitettu ja mitä palvelussa tehdään. Toinen suosittu keino väistellä viestintävastuuta on palveluiden luetteloiminen, jolloin palveluiden sisältö jätetään täysin kuvailematta.

Vaikeaselkoiset sanat
Seuraavassa esimerkissä kansalaisia ilmeisesti kannustetaan hakemaan apua perheen vaikeisiin ongelmiin.

Lastensuojelu
Lastensuojelua on lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu sekä ehkäisevä lastensuojelu. Lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua ovat lastensuojelutarpeen selvitys, avohuollon tukitoimet, lapsen kiireellinen sijoitus ja huostaanotto sekä niihin liittyvä sijaishuolto ja jälkihuolto.

Hakisitko itse palvelua, jonka kuvauksesta ymmärrät vain sen huostaanoton? Ei ole ihme että ihmiset kuvittelevat lastensuojelun tarkoittavan pelkkiä huostaanottoja.

Huonolla viestinnällä rajoitetaan asiakasmääriä
Viestintä on yksi merkittävimmistä sosiaalipalveluiden käyttämisen kynnyksistä ja sen taso vaihtelee kunnittain. Tutkimukseni² mukaan vaikeasti ymmärrettävää ja olematonta palveluviestintää käytetään asiakasmäärien rajoittamisen ja asiakaspriorisoinnin välineenä. Huonon viestinnän ansiosta mahdollisimman harva palveluihin oikeutettu hakeutuu niiden piiriin, vaikka tarvettakin olisi. Virheelliset kuvitelmat ja ennakkoluulot pitkittävät avun hakemista, vaikka avun tarve ja hätä olisi kova.

Onneksi kansalaiset ovat sinnikkäitä tiedon etsijöitä, joten he löytävät netistä myös ymmärrettäviä ja kansan kielellä kirjoitettuja sosiaalipalveluiden kuvauksia. Niitä ovat netin keskustelupalstat pullollaan. Näillä palstoilla haukutaan jokainen neuvon kysyjä sosiaalipummiksi ja käsketään olemaan hakematta apua sosiaalitoimistosta, sillä siellä sinulta ryöstetään lapset.

Sosiaalipalveluihin saakka omaehtoisesti pääsevät asiakkaat ovat aika päteviä löytäessään oikeaan paikkaan, sillä työntekijätkään eivät jatkuvien organisaatiomuutosten vuoksi aina tiedä minkä nimisessä organisaatiossa ovat töissä. 

Laura Tiitinen
YTM, Sosiaalialan julkisen viestinnän tutkija
Lapin yliopisto

IMG_0771

1. Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta, 20 §; Hallintolaki, 9 §.

2. Tutkimustulokset ovat väitöskirjatutkimuksestani, jonka ensimmäiset tieteelliset artikkelit raportoidaan keväällä 2014