Asunnottomuus

Nuorten sosiaalityöstä nippu hyviä keinoja puuttua nuorten asunnottomuuteen

Posted on

 

ARA:n Asunnottomat 2017 -selvityksen mukaan asunnottomuus on laskenut kaikissa muissa ikäryhmissä, paitsi alle 25-vuotiaiden kohdalla se on noussut. Me Helsingin Etelän nuorten sosiaalityön (16-29 v.) työntekijät olemme erittäin huolissamme nuorten asunnottomuuden lisääntymisestä ja koemme tilanteen kestämättömäksi.

Iso osa kaikista sosiaalityöhön tulevista yhteydenotoista koskee asumista, asunnottomuutta, asunnottomuuden uhkaa tai asumisen kustannuksista aiheutuvia ongelmia.

Aikuissosiaalityö on asunnottomalle luonteva paikka hakea apua. Todellisuudessa keinomme auttaa asunnottomia ovat kuitenkin rajalliset.

Eteläinen Helsinki on erityinen näköalapaikka asunnottomuuteen: asunnottomille suunnatut palvelut painottuvat sinne ja keskustan alue ihmisineen tarjoaa turvaa kodittomalle. Helsingissä voi valita kolmen Poste Restante -postinumeron väliltä ja kaikki ne sijoittuvat etelän alueelle.

Kantakaupunkiin virtaa ihmisiä myös muualta Suomesta ja maailmasta. Monesti asunnottomuus on seurausta keinottomuudesta ja tietämättömyydestä. Silloin vahva asunnonhaun tuki ja asioiden selvittämisen tuki voi tuottaa tulosta. Helsingin asunnottomia palvellut Asunnottomien sosiaalipalvelut ajettiin alas vuonna 2010, jolloin paljon osaamista jäi siirtymättä alueellisiin sosiaalitoimistoihin. Aikuissosiaalityön asumisneuvojat keskittyvät häätöjen ehkäisyyn eivätkä palvele asunnottomia.

Luottohäiriömerkintöjen vaikutus asunnonsaantiin on kohtuuton, erityisesti vanhojen vuokravelkojen osalta. Tähän olisi pikaisesti kehitettävä uusia toimintamalleja. Perustoimeentulotuen siirto Kelaan ja sähköisen asioinnin lisääntyminen saattavat viivästyttää asunnottomien ja vuokranmaksuvaikeuksissa olevien ohjautumista sosiaalityöhön.

Kelan linjaukset suhteessa heikompiosaisiin nuoriin aikuisiin näyttäytyvät epäoikeudenmukaisina ja eriarvoistavina: vähävaraisesta lapsuudenkodista itsenäistyville nuorille ei pääsääntöisesti myönnetä vuokravakuutta, jolloin he joutuvat epätasa-arvoiseen asemaan verrattuna parempiosaisiin ikätovereihinsa. Lapsuudenkodista on kuitenkin monesti lähdettävä ja toisinaan nuoret hyppäävät tyhjän päälle, asunnottomuuteen.

Asuminen on myös todella kallista Helsingissä ja pienistä asunnoista on pula. Nuorille tyypillisestä kimppa-asumisesta ”rangaistaan” toimeentulotuessa soveltamalla kimppa-asunnossa asuville huomattavasti pienempää kohtuuvuokraa kuin yksin asuville, vaikka jokaisella olisi oma asianmukainen vuokrasopimus.

Lisäksi kimppa-asujalle maksetaan pienempää perusosaa, vaikka perusosaan sisältyvät jaetut kulut ovat todellisuudessa vähentyneet yhteiskunnassa tapahtuneen muutoksen myötä. Kimppa-asuminen on myös ekologisempaa, joten siihen tulisi kannustaa sen sijaan, että siitä tehdään byrokratialoukun myötä epäedullista. Nämä ovat todelliselle elämälle vieraita päätöksiä; ne kasauttavat huono-osaisuutta heti itsenäisen elämän alkuvaiheessa heille, joilla on heikommat lähtökohdat.

Helsinki on sitoutunut Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmaan (AUNE 2016-2019). Ohjelmassa sitoudutaan asumisneuvonnan vahvistamiseen. Vaikka Helsingin kaupungin asumisneuvonnan resursseja on lisätty, ne eivät riitä ja eteläisestä kantakaupungista puuttuu aikuissosiaalityön asumisneuvoja kokonaan. Toisena vaikuttavana toimena AUNE:ssa on mainittu Ohjaamon kaltaisen matalan kynnyksen asumisneuvonnan vakiinnuttaminen, jotta nuoret saisivat helposti asumiseen liittyvää apua.

Ohjaamon asumisneuvonta on palvellut myös asunnottomia ja on ollut tärkeä työkalu meille nuorten sosiaalityössä. Ohjaamo-toiminnan rahoitus siirtyi TEM:lle vuoden alussa ja asumisneuvonta päättyi Ohjaamossa. Vastaavaa matalan kynnyksen asumisneuvontaa ei tällä hetkellä ole nuorille.

Lisäksi nuorille aikuisille tarvitaan pikaisesti sekä päihteetöntä että päihteidenkäytön sallivaa tilapäismajoitusta. Erityisesti nuoret naiset ovat haavoittuvaisessa asemassa asunnottomina. Hietaniemenkadun palvelukeskus on jatkuvasti täynnä eikä sovellu väliaikaiseen yöpymiseen, mikäli nuorella ei ole raskasta päihteiden käyttöä. SPR:n Nuorten turvatalon toiminta ei riitä Helsingin kokoiselle kaupungille tässä asunnottomuustilanteessa eikä palvele yli 21-vuotiaita.

Riittävän hätämajoituksen ja asumisneuvonnan puute näkyvät myös siinä, että asiakkaat ovat toimintakyvyltään entistä huonommassa kunnossa palveluihin hakeutuessaan. Siten asiakkaat saattavat tarvita Asumisen tuki -yksiköstä haettavaa tuetumpaa asumista, jonka voisi monen kohdalla välttää, jos he löytäisivät palvelut varhaisemmassa vaiheessa. Tästä syystä tuetun asumisen jonot myös kasvavat hyvin pitkiksi.

Sosiaalityön ruohonjuuritasolla näkyy, että asumiseen liittyvän tuen puute ja asunnottomuus ovat merkittäviä syrjäyttäviä tekijöitä. Ilman asuntoa on mahdotonta suunnitella elämää päivää tai paria pidemmälle. Sen lisäksi asunnottomuuden aiheuttamat vahingot ovat monesti niin merkittäviä, että vahinkojen korjaamiseen kuluu poikkeuksellisen paljon aikaa ja resursseja, mikä tulee inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi yksilöille ja yhteiskunnalle.

Harmiksemme toteamme, että sosiaalityössä ei ole käytössä riittävästi keinoja asunnottomien nuorten auttamiseksi. Asunnottomuuden torjuntaan tarvitaan lisää resursseja ja toimintamalleja unohtamatta asumisen kalleuteen liittyviä rakenteellisia ja asuntopoliittisia toimenpiteitä.

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimiala
Perhe- ja sosiaalipalvelut, Nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö
Etelän nuorten sosiaalityö
Sanna Kokko Kiira Talvela, Tiina Laaksoranta Laura Willman,Anna-Riikka Ojala Petra Nurmola, Anita Kuronen Mia Nyström, Karoliina Ojanen Liisa Lemmetty, Kaisa Puhakka Päivi Kekkonen, Anniina Puisto Anniina Piiroinen, Noora Pyykkö Marketta Siponen, Oona Häkkinen Päivi Nurmi, Julija Semenuka Eliisa Tuisku, Laura Lager Tuulia Järvenpää ja Merja Harju

Mainokset

Nuoren asunnottomuus on oma vika?

Posted on Updated on

En päässyt lukion jälkeen yhteenkään hakemaani opiskelupaikkaan. Jäin siis tyhjän päälle ja päätin lähteä miettimään elämäni suuntaa toisenlaisille vesille. Kerättyäni kesätöillä reissukassan, matkasin Israeliin vapaaehtoistöihin. Kibbutsi oli pieni suljettu kyläyhteisö, jossa työskentelin ruoka-, asunto ja viinapalkalla. Tein töitä pesulassa ja tiskaamossa sekä valtavassa broilerikanalassa, jossa tehtäviini kuului kerätä ja polttaa kuolleita kanoja.  

Kibbutsille tuli nuoria joka puolelta maailmaa. Meitä yhdisti kokemusten jano sekä halu oppia uusia kulttuureita ja elämää. Tuon talven aikana opinkin valtavasti, myös itsestäni ja kotimaastani. Ymmärsin, ettei Suomi olisi voinut mitenkään tarjota minulle sellaista oppikoulua. Lopulta palasin Suomen pakkaseen rahattomana ja asunnottomana. Majoittauduin Meri-Rastilaan siskoni soluasunnon keittiön pöydän alle, koska hänen pieneen huoneeseensa ei mahtunut. Reippaana maatilan tyttönä sain heti töitä osa-aikaisena siivoojana – pesin oksennuksia ruotsinlaivalla. Ensimmäinen palkka kuitenkin maksettaisiin vasta kuukauden päästä.

Omasta mielestä tein oikein, ja silti meni väärin

Rahapulassa ja nälkäisenä suuntasin sosiaalitoimistoon, jossa sain palautetta toimistani. Yhteiskunnan viranomaisen edustajan mukaan olin vetelihtinyt maailmalla tuhlaamassa aikaani ja rahojani. Olin hyvin hämmentynyt, koska olinhan juuri palannut elämäni opettavaisimmalta reissulta, joka ei maksanut suomalaiselle yhteiskunnalle yhtään mitään. Samaisella Kibbutsilla oli saksalaisia nuoria, joille yhteiskunta maksoi matkat vapaaehtoistöihin. Saksalaiset kun ymmärsivät, että maailman näkeminen ja kokemukset ovat nuoren tulevaisuuteen panostamista. Haukkujen lisäksi sain karenssin ja toimeentulotuki maksettiin alennettuna, koska en ulkomailla ollut tajunnut hakea opiskelupaikkaa. 

Jätin hakemuksia jokaiseen asuntojonoon. Luotin siihen, että sieltä jonoista se koti tupsahtaa. No eipä tupsahtanut. Pöydänalunen alkoi käydä ahtaaksi ja siskoni solukämppiksen katseet murhaaviksi. Kotikylälle työttömäksi palaamista en voinut edes kuvitella. Lukiokoulutuksella työnsaanti oli mahdollista vain pääkaupunkiseudulla. Pääsin tutustumaan ruuan dyykkaamisen saloihin, koska sillä tavalla yritin säästää rahaa mahdollisen asunnon takuuvuokriin.

Nuorten asunnottomuuden syyt

Asunnottomuuteen on monia syitä. Nuorena ei välttämättä osaa suunnitella asioitaan kovin hyvin. Palvelujärjestelmän hahmottaminen oli todella vaikeaa, eikä sitä kukaan selittänyt. Sukulaiseni tuppukyliltä eivät osanneet auttaa. Yhdelläkään viranomaisella ei tuntunut kiinnostavan asunnottomuuteni. Ne kysyivät vaan, oletko hakenut asuntoa. Heillä ei todellakaan ollut tarjota minulle minkäänlaista asuntoa silloin, eikä ole nykyäänkään.

Seurasin Ylen Kioski ohjelmasta asunnottoman nuoren miehen tarinaa, toimittajien pyrkimyksiä saada hänelle asunto sekä sosiaalityöntekijä Petra Malinin kuvausta asunnottomien auttamisesta. Totesin ettei asunnottomuuden ratkaiseminen ole juuri edistynyt viimeiseen viiteentoista vuoteen. Montako työryhmää on sinä aikana tullut siihen samaan tulokseen, että asunnottomuuteen auttaa parhaiten edullisten asuntojen lisääminen?

Oma kokemukseni on pientä verrattuna niiden kokemuksiin, jotka asuvat oikeasti kadulla. Syy miksi kerron tästä on se, ettei asunnon puutetta tarvitse hävetä. Meillä on edelleen vahvat stereotypiat siitä, millaiset ihmiset joutuvat asunnottomiksi ja mistä syistä. Siinä elämäntilanteessa on tarpeeksi kestämistä ilman häpeääkin.
Vääristyneet stereotypiat asunnottomista hidastavat ongelman poliittista ratkaisua. On niin helppo ulkoistaa ja unohtaa koko ongelma, jos ajattelee sen koskettavan vain ihmisiä, jotka ovat itse aiheuttaneet asunnottomuutensa.


Laura Tiitinen
Sosiaalityöntekijä, tutkija

 

Photo by winnond from Freedigitalphotos.net
Photo by winnond from Freedigitalphotos.net