Ennaltaehkäisevä työ

Onnistunut erovanhemmuus on mahdollista

Posted on Updated on

Työskennellessäni lastensuojelun ja huoltoriitaselvitysten parissa erojen vaikutukset näyttäytyivät lähinnä kielteisessä valossa. Vanhemmat kertoivat toimivansa lapsen edun mukaan, mutta käytännössä he käyttäytyivät erokriisissään impulsiivisesti lapsen parhaan unohtaen.

Työni vastapainoksi kiinnostuin tutkimaan lisensiaatintutkimuksessani Eronjälkeinen selviytyminen ja onnistunut yhteistyö eroperheiden tarinoissa niitä vanhempia, jotka ovat kyenneet rakentavaan yhteistyöhön lapsen asioissa.

Tunteiden käsittelystä tietoiseen päätökseen: Toimivaa erovanhemmuutta ohjaa ajatus lapsen parhaasta, jota toteutetaan myös käytännössä. Jotta vanhemmat pystyisivät sitoutumaan hyvään erovanhemmuuteen, heidän on työskenneltävä omien tunteidensa kanssa. Tämä tarkoittaa eron suremista, vihan tunteiden käsittelyä, ymmärryksen etsimistä eron syihin ja vaikutuksiin. Eron yksin työstämisen lisäksi on hyvä tukeutua ystäviin, vertaistukeen ja tarvittaessa ammattiauttajiin.

Tutkimukseni mukaan hyvä erovanhemmuus on mahdollista, kun

  • vanhemmat päättävät yhdessä toimia yhteistyössään lapsikeskeisesti ja sitoutuvat päätökseen. Lapsikeskeinen erovanhemmuus tarkoittaa vanhempien omien tarpeiden ja tunteiden asettamista toissijaiseksi.
  • vanhemmat erottavat mielessään päättyneeseen parisuhteeseen liittyvät kielteiset tunteet vanhemmuuden hoidosta. Toista vanhempaa arvostetaan ja kunnioitetaan vanhempana, vaikka tämä ex-puolisona olisi aiheuttanut pettymyksiä. Tapahtuneen avio- tai avoeron lopullisuuden hyväksyminen auttaa yhteistyössä.
  • vanhemmat joustavat lasta koskevissa päätöksissään tilannetta ensijaisesti lapsen kannalta arvioiden. Vanhemmat eivät ole kilpa- vaan yhteistyökumppaneita. Joustavuus on myös sitä, että vanhemmat ovat tarvittaessa luontevasti tekemisissä lapselle tärkeiden ihmisten, myös ex-puolison sukulaisten, kanssa.

Haastattelemani vanhemmat olivat löytäneet erilaisia tapoja toimivaan yhteistyöhön: Yksi tapa on tehdä asiallista yhteistyötä: vanhemmat ovat asiallisen kohteliaissa yhteistyöväleissä. He eivät koe olevansa ystäviä keskenään. Yhteistyö on lapsen asioista tiedotusta ja kasvatusasioissa yhdessä toimimista. Eroon johtanut tilanne on voinut olla hyvin rankka kuten puolison rinnakkaissuhteen paljastuminen ja tämän siirtyminen suoraan uuteen parisuhteeseen. Jätetty osapuoli ei ole kuitenkaan jäänyt katkeruuden vangiksi.

Tiiviin yhteistyön mallissa vanhemmat pyörittävät yhdessä arjen vanhemmuutta. He soittelevat ja tapaavat usein toisiaan lapsen asioissa. Tässäkään mallissa vanhemmat eivät koe olevansa ystäviä keskenään niin, että keskustelisivat henkilökohtaisista asioista tai haluaisivat toisen puuttuvan niihin. Eroa on mietitty vuosia. Alkuhankaluuksien jälkeen yhteistyö on kehittynyt koko ajan.

Saumattoman yhteistyön mallissa vanhemmat ovat myös usein yhteydessä toisiinsa. He ovat apuna toisilleen käytännön asioissa tarvittaessa jopa taloudellisesti. Tässä mallissa vanhemmat ovat ystäviä keskenään. Yhteistyö on sujunut hyvin alusta alkaen, koska eroa on työstetty pitkään ja riidat on riidelty jo avioliiton aikana. Päätös erosta on ollut yhteinen. Vanhemmat eivät ole tunteneet epäoikeudenmukaisuutta eroon liittyvissä ratkaisuissa. Tämä on varmasti vaikuttanut yhteistyön luontevuuteen ja keskinäisen ystävyyden mahdollistumiseen. He ovat uskaltautuneet tekemään luovia ratkaisuja lapsen asumisen ja tapaamisten suhteen.

Elämä voittaa: Erojen maailmaan mahtuu monenlaisia tarinoita. Tapoja tehdä hyvää yhteistyötä on useita eikä niitä voi asettaa paremmuusjärjestykseen. Jokaisen on löydettävä oma lapsen edunmukainen tapansa olla suhteessa ex-puolisoon.

Hetkellisen katastrofitunnelman jälkeen erolla on usein myös myönteisiä vaikutuksia perheiden elämään. Vanhempien lapsilleen antama malli hyvästä ja toimivasta yhteistyöstä on yksi niistä. Tutkimukseni eroperheet olivat tyytyväisiä nykyiseen elämäntilanteeseensa. Lapset olivat tyytyväisiä siihen, että vanhemmat ovat onnellisia. Myönteisiä vaikutuksia olivat myös vanhemman voimien palautuminen, kodin rauhallinen ilmapiiri, vanhemman oma itsenäistyminen, lapsen saama erityinen huomio ja uuden onnellisen parisuhteen mahdollisuus.

Nina Kauppinen, sosiaalityöntekijä, perheterapeutti

Puheenvuoro perustuu Kauppisen sosiaalityön ammatillisessa lisensiaatinkoulutuksessa valmistuneeseen lisensiaatintutkielmaan: Eron jälkeinen selviytyminen ja onnistunut yhteistyö eroperheiden tarinoissa, Lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoisala, Turun yliopisto 2013. Tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.

Kuva: Iiro Väisälä
Kuva: Iiro Väisälä
 
 
 
 

Lapsen oikeudeksi kaventui puuro ja pesu

Posted on Updated on

Lapsen kasvattaminen on kuin marsun hoitoa; annetaan ruokaa ja pestään tarvittaessa.

Lapsen oikeuksien päivän aattona Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti esitti Helsingin Sanomien uutisessa[1] julkisen talouden säästökeinoiksi seuraavaa:

 ”Nykyjärjestelmässä on esimerkiksi hyvin koulutetut erityissosiaalityöntekijät ja lastenpsykiatrit. Mutta syrjäytyneessä perheessä päästäisiin pitkälle, jos joku kävisi riittävän aikaisessa vaiheessa tarkistamassa, että kaikki ovat saaneet puuroa ja käyneet pesulla.”

Kuinka emme ole aikaisemmin keksineet, kuinka helppoa “syrjäytyneiden” lapsiperheiden ongelmien ehkäiseminen on? Puurolla ja pesullako ratkaistaan lasten pahoinvointi perheissä, joissa kärsitään päihde-, mielenterveys tai vuorovaikutusongelmista, köyhyydestä, väkivallasta ja rikollisuudesta?

Valtakunnassa kaikki hyvin? Tänään vietetään YK:n Lapsen oikeuksien päivää. Kansainvälisesti katsottuna lapset voivat Suomessa hyvin: on maailman toiseksi pienin lapsiköyhyys, lasten kurittaminen, kuritusväkivalta[2], kiellettiin ensimmäisten maiden joukossa ja koulujärjestelmämme on maailman huippua.

Mutta sitten on lapsia, joilla menee huonommin. Toisinaan vanhemmat eivät jaksa tai pysty olemaan vanhempia. Kokosimme sosiaalialan näkökulmasta tärkeiksi kokemiamme asioita lasten oikeuksista.

Jokaisella lapsella tulee olla oikeus olla lapsi.
Tämä tarkoittaa oikeutta leikkiin[3] ja hoivaan. Oikeutta elää ja kasvaa omaan tahtiin.

Lapsella on oikeus suojeluun.
Lasta suojelevat hänen kasvattajansa ja muut läheiset aikuiset. Viimesijaisesta lasten suojelusta vastaa yhteiskunta. Lasten oikeudelta suojeluun ei saa vetää mattoa alta kiristämällä lastensuojelun resursseja.

Lapsen ei tarvitse pärjätä yksin.
Suomessa on vallalla yksinpärjäämisen kulttuuri. Vanhemmat ylpeilevät alakouluikäisten selviämisellä ilman aikuisen tukea: lapset käyvät kaupassa, tekevät itselleen ruoan ja pärjäävät kotona yksin pitkälle iltaan. Lapsella tulisi kuitenkin oikeus sellaiseen huolenpitoon, jossa vanhemmat aidosti vastaavat lapsen arjesta.

Lapsella oikeus rajoihin.
Lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset kohtaavat perheitä, joissa vanhempien on vaikea asettaa lapsille rajoja. Perheissä toimitaan lasten ehdoilla, neuvotellaan loputtomasti, ja lapsi määrää perheen arkea. Rajattomuus kostautuu viimeistään murrosiän kuohunnassa. Miten hakea rajoja ja turvallisuutta, kun niitä rajoja ei ehkä koskaan ole ollutkaan? Rajojen asettaminen on merkki aikuisen kiinnostuksesta ja rakkaudesta[4]. Samalla lapsi oppii kohtaamaan pettymyksiä turvallisessa ympäristössä. Yhtä tärkeää lapsen kehityksen kannalta ovat aikuisen läsnäolo ja lapsen helliminen[5].

Lapsen oikeus on hyvät aikuisten palvelut.
Lasten hyvinvointiin vaikutetaan myös tukemalla vanhempien kuntoutumista tai perheen toimeentuloa. Näiden karsimisesta kärsivät lapsetkin.

Lapsella on oikeus hyviin palveluihin.
Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet tasaista tahtia viimeisten vuosien ajan[6]. Kuormitus on kasvanut, sillä ehkäisevä työ on ollut puutteellista ja esimerkiksi terveydenhuollon palveluista on säästetty. Lasten suojelua voidaan kehittää vain, mikäli terveyskeskukset, neuvolat, päivähoito ja koulu toimivat hyvin, ja ehkäisevä työ organisoidaan kunnolla. Peruspalveluiden karsiminen näkyy korjaavissa palveluissa, kuten lastensuojelussa, asiakasmäärien nousuna ja pahoinvoinnin lisääntymisenä.

Olemme sosiaalialalla jo vuosia anelleet lisäresursseja ehkäisevään työhön! Ensin on mitoitettava ehkäisevän työn tekijöitä tarpeeksi ja sen jälkeen voidaan katsoa onko ”liian kalliita korkeakoulutettuja” karsittavaksi saakka.

Blogin ylläpitäjät

IMG_0833