Huono-osaisuudesta syyllistäminen

Toiveita tinakauhan haltijalle

Posted on Updated on

Sosiaalinen tekijä ei tehnyt suuria lupauksia Uudelle Vuodelle 2014, vaan sulatti kauhassa tinakengät ja nakkasi ne vesisankoon kera – ei vain yhden, vaan kymmenen pienen ja vähän isomman toiveen. Toivotamme kaikille lukijoillemme näiden toiveiden myötä hyvää alkanutta vuotta! Lopussa voi antaa äänet parhaille toiveille.

Toive 1 Anna aikaa ja rauhaa tehdä työtä. Eniten toivomme, että sosiaalialan ammattilaisilla olisi aikaa tehdä työtään. Kiireessä ja kellon kanssa kilpaillessa ei vain onnistu, että asiakas tulee kohdatuksi, kuulluksi ja hän pääsee osalliseksi omassa asiassaan. Toivomme työntekijöille työrauhaa tehdä eettisesti kestävää työtään sillä asiantuntemuksella ja osaamisella, joka heillä on. Tätä samaa työrauhaa haluaisimme kaikille, jotta kiire ja talouskurin kiristävä ote ei vie meistä viimeisiäkin voimia.

Toive 2 Luota työntekijään. Tänäkin vuonna perustetaan toimikuntia, jotka uudistavat sosiaalialan palveluita. Ruohonjuuritason työntekijöitä ei näissä ryhmissä juuri näy. Toivomme, että kentän asiantuntemus tunnustetaan.  Tai jospa luotettaisiin työntekijöiden asiantuntemukseen ja kykyyn järjestää työtään ilman turhia ylätason ohjeistuksia. Ja kun niitä tarpeellisia ohjeita laaditaan, tulisi niiden perustua vahvaan ymmärryksen ja kokemukseen arjen työstä.

Toive 3

Rakenna parempaa yhteistyötä. Toivomme eri viranomaisten ja toimijoiden välille aitoa yhteistyötä ja yhteisvastuuta, jotta asiakkaita ei pompoteta luukulta toiselle, eikä kukaan ei tipu turvaverkon läpi.

Toive 4Säästä asiakkaat huonoilta verkostopalavereilta. Toivomme ryhtiliikettä palavereiden järjestelyyn, kulkuun ja lopputulemiin niin, ettei asiakkaita rasiteta huonosti suunnitelluillla verkostopalavereilla, vaan he tietävät mikä on palaverin aihe ja sen myötä voivat osallistua omista asioistaan sopimiseen.

Toive 5Pidä peruspalvelut kunnossa. Tämä ei ole uusi toive, mutta toivomme sitä silti. Toivomme, että yhteiskunnan peruspalvelut pysyisivät kunnossa ja apua tarjottaisiin ihmisten arkeen ja kotiin. Että kouluihin, neuvoloihin, päivähoitoon ja  kotipalveluun laitettaisiin veroeuroja. Että aikuisten mielenterveys- ja päihdepalveluihin satsattaisiin, väkivallasta kärsivät saisivat apua ja että koti sekä toimeentulo olisivat kaikilla.

Toive 6

Laita organisaatiomuutokset tauolle. Toivomme, että organisaatiomuutosten puuhaihmiset pitäisivät välivuoden, sillä vaikka viimeiset vuosikymmenet on organisaation laatikot laitettu kerta toisensa jälkeen uuteen järjestykseen, ei lopullista toimivaa mallia ole vain löytynyt.

Toive 7Säästä meidät median ylilyönneiltä. Toivotamme medialle vuonna 2014 monipuolista ja vaihtelevaa uutisvuotta sosiaalialan asioiden parissa. Toivotamme medialle lähdekriittisyyttä, jotta  “pieleen mennyt makaronilaatikko huostaanoton syynä” -juttuvinkit eivät päädy otsikoihin tai ainakin selvitetään kolikon toinen puoli. Toivomme sosiaalialan ammattilaisille uskallusta tulla julkisuuteen, ja työntekijöiden pomoille ymmärrystä, että sananvapaus kuuluu työntekijöillekin.

Toive 8Säilytä kelpoisuudet ja anna ammatinharjoittamislaki. Toivomme myös, että tänä vuonna sosiaalialan ammattilaiset säästyisivät siltä väännöltä, että alan kelpoisuuslaki halutaan romuttaa ja että alalle tarvittava korkeakoulutus kyseenalaistetaan. Toivomme myös, että maan hallitus pitää kiinni lupauksestaan, ja hallitusohjelman kirjaus ammatinharjoittamislaista nytkähtää eteenpäin.

Toive 9Torju kovat asenteet. Jokainen meistä tarvitsee joskus auttavaa kainalokeppiä. Emme selviä, jos asenteet tästä vielä kovenevat apua tarvitsevia ihmisiä kohtaan. Toivomme, että yhteiskunnassamme lopetetaan syyllistäminen ja avataan silmät pahoinvoinnille. Tunnustetaan, että ihmiset ovat erilaisia ja erilaiset sattumukset sekä tilanteet vaikuttavat elämänkulkuun.

Toive 10Anna ymmärrystä, että tulevaisuutta ei voi sittenkään ennustaa. Kenelläkään ei ole kristallipalloa tai sellaista uuden vuoden tinaa, josta voisi ennustaa tulevaa. Turvaverkko voi pettää. Kamalia ja ikäviä asioita voi tapahtua, vaikka asiakkaan tai asiakasperheen elämässä olisi useita auttajia mukana.

Terveisiä syyllistäjille!

Posted on Updated on

Olen 27-vuotias nuorimies, joka tavoittelee aikalailla samoja asioita kuin muutkin: yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta, oman elämän päämäärien toteutumista. Tällä hetkellä olen työtön, yritän opiskella ja olen masentunut. Nähdäkseni olen varsin tyhjän päällä, ja sellaista elämäni on ollut kovasta yrityksestäni huolimatta. Omat lähtökohtani ovat aina vaikeuttaneet tätä kaikkea. Alkoholistisesta, sota-aikojen vammauttamasta perheestä tulevana, koulukiusattuna ihmisenä asetelmani eivät ole läheskään samat kuin monilla, vaikka usein kai haluttaisiin ajatella yhtäläisiä mahdollisuuksia.

Koen usein, että minun täytyisi elämässäni saavuttaa jokin tietty rima tullakseni hyväksytyksi. En ole siinä onnistunut. Tämä ajaa minut ajoittain epätoivon partaalle, kun katson miten lähipiirissäni olevat rakkaat ihmiset kärsivät aivan samasta kuulumattomuuden tunteesta. Tätä kipeää lisää tuntemattomien ihmisten ymmärtämättömyys ja piittaamattomuus asioideni tilasta. Yleinen näkemys kaltaisestani ihmisestä on, että olen juopotteleva, tyhjäätoimittava syöpäläinen. En ole ikinä ollut kovassa humalassa, ja ajoittain lamaannuttavasta masennuksestani huolimatta jaksan kuntoilla ja pitää kehostani huolta sekä harrastaa. Rahaa minulla ei paljon ole. Suuri osa menee ruokaan ja laskuihin.

Kaiken raskautta lisää, että joka puolelta minua kohtaan syötetään ajatusta siitä, miten en ole nykytilassani minkään arvoinen eikä minulle liioin sanota, milloin tuo arvo löytyy. Minun on vain yksinkertaisesti yritettävä lähes yksin ja vähillä voimillani saada jonkinlaista merkitystä elämääni, samalla kun kohtaan lähes kaikkialla välinpitämättömyyttä. Olen huomannut jopa töissä ollessani, etten oikeasti kuulu mihinkään. Suurelle osalle ihmisistä olen ilmaa, omassa asunnossani värjöttelevä tuntematon haamu, ennemmin resursseja syövä ”sosiaali-tatu” kuin oikea ihminen, jolla on haaveita, toiveita ja haluja elää onnellisesti.

Minulla on edelleen kaikesta huolimatta suuri tarve päästä ”pinnalle” ja olla jonkinlainen toimiva osa tätä ihmisyhteisöä. Haluaisin vain, ettei minun tarvitsisi kamppailla jokaisesta päivästä niin paljon, ja että voisin antaa toisille ihmisille hyvää siitä hyvästä, mitä itse saan. Enkä halua liittyä syyttäjien kuoroon – tiedostan, että ne ihmiset, jotka kykenevät puhumaan niin ikävästi toisen ihmisen köyhyydestä ja kurjuudesta eivät vain kykene tai ymmärrä sen elämän taustoja, jota elämä siellä pohjalla on.

Hyvin pitkään olemme yhteiskuntana eläneet niin, että me olemme kiristäneet vyötä, kestäneet ja sulloneet pahaa olomme kauas sisimpäämme. Sukupolvi sukupolvelta tuo asenne on tuottanut tulosta: me voimme kaikki pahoin, niin köyhä kuin rikaskin. Haluamme etsiä syyllisiä pahalle olollemme ja haluamme, että ne syylliset olisivat helppoja, yksinkertaisia ja keveästi ratkaistavia. Tästä ajattelutavasta syntyvät stereotypiat mitään tekemättömistä pummeista. Tämä syrjäytyneiden leimaaminen on verrattavissa mihin tahansa ihmisen arvon sortamiseen, emme näe enää kärsivien tuskaa ja elämisen haasteita, vaan inhottavia sossupummeja. En todellakaan usko, että on olemassa ihmistyyppi, joka toimisi vain, koska haluaa haaskata yhteiskunnan varantoja. Useimmiten kaikki kumpuaa siitä, että on niin paha olla, ettei tiedä mitä elämällään tekisi ja haluaa löytää jonkinlaista levollisuutta ympäristössä, jossa on vain tuomitsemista ja syyllistämistä.

Haluaisin pyytää ihmisiltä, etteivät he tuomitsisi toisiaan suoralta kädeltä. Kaltaisteni vähävaraisten ja eksyneiden olisi koettava elämässään hetkittäin, että heillä jokin paikka olla olemassa. Miten se toteutetaan, on lopulta meidän jokaisen omassa vallassa. Keveästi siirrämme vastuun omasta solidaarisuudestamme ja ystävällisyydestämme instituutioille ja huolehtijalle, joiden olemassaolo on toki tärkeää. Minusta kaiken lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla se, että voimme yrittää yksilöinä itse suhtautua lämmöllä ja avarakatseisuudella niihin heikompiosaisiin, joita elämässä kohtaamme. Siksi kirjoitin tämän: tavoittaakseni ihmisiä ajattelemaan paremmin toisistaan ja toimimaan paremmin toisiaan kohtaan.

Terveisin,
Matti

Kuva: Pekka Ojaniemi
Kuva: Pekka Ojaniemi


Ylläpitäjien terveiset
: Yllä oleva kirjoitus on lukijan kommentti edelliseen blogipäivitykseen. Halusimme hänen luvallaan tuoda kuuluvaksi lukijan äänen, joka kertoo, miltä jatkuva syyllistäminen tuntuu.

Seuraavassa blogipostauksessa siirrymme uusiin aiheisiin ja hyppysissämme saavat kyytiä byrokraattien viestintätaidot.

JUMALISTE, SANOVAT SOSIAALITYÖNTEKIJÄT

Posted on Updated on

Julkisuudessa on viime aikoina esitetty puheenvuoroja, jotka syyllistävät yhteiskuntamme huono-osaisia ja vajaakuntoisia. On vaadittu sosiaaliturvan vastikkeellistamista tai jopa sen kokonaan lakkauttamista.

Puheenvuoroissa huono työ- ja toimintakyky on omaa heikkoutta, laiskuutta ja työllistyminen on kiinni omista ponnisteluista. Köyhyys on omien valintojen tulos, jos oikeaa köyhyyttä Suomessa edes onkaan. Köyhät ovat vain tyhjän valittajia ja itse uhriutuvia. Vertaukseksi on esitetty sodanjälkeinen pula- ja uudelleenrakennusaika: töitä tehtiin mukisematta ja toimeentulo hankittiin työllä sieltä mistä saatiin. Yhteiskuntamme on muuttunut sodanjälkeisistä ajoista valtavasti, sitä yhteiskuntaa ei enää ole.

Meillä sosiaalityöntekijöillä on nyt sanottavaa ja nojaudumme siinä käytännön kokemuksiimme.

On tietämätöntä, naiiviakin, kuvitella, että meillä kaikilla olisi samat lähtökohdat elämässä pärjäämiseen ja menestymiseen. Synnymme ja kasvamme erilaisissa olosuhteissa, kannamme yksilöllistä geeniperimäämme, omaamme erilaisia ominaisuuksiamme niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Nämä kaikki yhdistettynä elämänkokemuksiimme vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee, millainen kantokyky kullakin elämässä on. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä vallalla olevat käsitykset hyvästä ja vastuullisesta elämästä, alati vaihtuvat taloussuhdanteet ja epävarmat työmarkkinat, voi olla varma, ettei kenenkään polku ole samanlainen. Vaikka tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat lisääntyneet, esimerkiksi sukupuoli, ikä ja etninen tausta vaikuttavat yhä työelämässä etenemiseen – myönnettiin sitä ääneen tai ei.

Me sosiaalityöntekijät näemme työssämme ihmisiä, jotka ovat sairastuneet yrittäessään ponnistella lunastaakseen yhteiskunnan luomat vaatimukset hyvästä elämästä. Näemme ihmisiä, jotka potevat syyllisyyttä siitä, etteivät pärjää omillaan, eivätkä kestä arjen kuluttavuutta yhtä hyvin kuin toiset. Näemme ihmisiä, joilla itsellä tai perheenjäsenillä on sairaus tai vamma, joka vaikuttaa koko perheen elämään ja toimeentuloon. Näemme ihmisiä, jotka ovat uudelleenrakentamissukupolven jälkeläisiä ja kantavat traumoja vanhempiensa mielenterveys- ja päihdeongelmista. Näemme ihmisiä, jotka pyrkiessään elämässään eteenpäin, törmäävät syrjiviin asenteisiin ja ympäristön rakenteellisiin ja sosiaalisiin esteisiin. Näemme ihmisiä, jotka asioiden kriisiytyessä menettävät otteen elämästä ja joutuvat turvautumaan yhteiskuntamme tukeen.

KYLLÄ, joukkoon mahtuu myös niitä, joilla ei ole kiinnostusta yrittää, vapaamatkustajia löytyy aina. Emme kuitenkaan voi kaataa koko järjestelmää vapaamatkustajien takia!

Hyvinvointiyhteiskunnassamme liian moni voi pahoin. Kansalaisistamme moneen 90-luvun lama jätti jälkensä. Moni menetti työpaikkansa, yrityksiä meni konkurssiin. Syytämmekö heitä siitä, että he ovat yrittäneet ponnistella parhaansa mukaan? Meillä kenelläkään ei ole siihen oikeutta. Emme ole yhtään sen parempia kuin tämän päivän vähäosaiset, jotka ovat kantaneet yhteiskunnan laman seurauksia harteillaan jo vuosia. Vähäosaisuus on siirtynyt sukupolvelta toiselle vain sen vuoksi, että yhteiskunnan turvaverkko on ollut liian isosilmäinen, ja sen reunat ovat pettäneet.

On aika pyrkiä kaikkien yhteiskuntamme jäsenten hyväksymiseen ja luopua syyllistämisestä, joka vain syventää pahoinvoinnin kierrettä. Syyllistämisen sijaan tulisi toimenpiteitä kohdistaa vähäosaisten tilanteen parantamiseen ja inhimillisen elämän turvaamiseen kaikille.

Leena Korhonen, YTM, sosiaalityöntekijä
Ylva Krokfors, VTL, sosiaalityön tutkija
Taija Laakso, YTK, sosiaalityön opiskelija
Armi Lehto, YTK, sosiaalityön opiskelija
Petra Malin, VTK, sosionomi (AMK)
Lea Sippola, YTM, sosiaalityöntekijä
Satu Söderholm,VTM, sosiaalityöntekijä
Satu Marja Tanttu, YTM, sosiaalityöntekijä

nyrkki

Kirjoituksesta on julkaistu lyhennetty versio 12.11.2013 Lapin Kansa, Pohjalainen ja Pohjolan Sanomat lehdissä.