Hyväksytyksi tuleminen

Ihminen rakenteiden välissä

Posted on Updated on

Julkisten palveluiden tilasta ei voi keskustella ilman mainintaa yhteiskunnan toimimattomista rakenteista, hankalista  palvelujärjestelmistä ja raskaasta byrokratiasta. Täysin syystä.

Kuitenkin, rakenteista huolimatta, suurin merkitys on sillä, miten ihminen kohdataan tilanteessa, jossa tunne perusturvallisuudesta on pettämässä tai jo pettänyt. Kun olemme kiinnostuneita siitä, mikä ihmisellä on hätänä, mitä hänelle kuuluu – mistä hän on tulossa ja minne hän on matkalla – on kohtaamisemme aitoa.

Kohtaamisessa, jossa toinen on asiantuntija ja toinen asiakas, työntekijään kohdistuu enemmän vaatimuksia. Hän on ammattilainen tässä asiassa ja tehnyt tätä ennenkin. Tietoa ja taitoa on karttunut, varmasti myös oman toimialan ulkopuolelta. Asiakkaan taas ei vielä tarvitse tietää mitään – hän tulee paikalle ja sanoo, että “auta mua”, “mä en jaksa”, “mä en osaa” ja “mulla on hätä”. Kumman tehtävä tällaisessa asetelmassa on osata ja tietää, hetken jopa kantaa? Toinen tekee tätä päivittäin ja toinen ei osaa tai oikein jaksa edes syödä, nukkua tai elää.

Meidän ammattilaisten tehtävä on toimia iskunvaimentimina kiemuraisten palvelujärjestelmien ja asiakkaan välissä. Meidän tulee taputella asiakkaan polkua, tukata lakeja, opastaa, antaa vaihtoehtoja ja avata mahdollisuuksia. Meidän pitää selvittää asiakkaalle hänenCloud 2 oikeutensa ja velvollisuutensa, kertoa pelisäännöt ja noudattaa niitä myös itse. Se on meidän tehtävämme, emmekä saa siirtää tehtävää asiakkaan vastuulle, toimimattomuuteen vedoten. Me työntekijät voimme paikata rakenteiden aiheuttamia aukkoja ja hiukan puskuroida pahaa maailmaa. Me voimme toimia, vaikka järjestelmät eivät toimi. Mitä vaikeampia palvelujärjestelmät ovat, sen nokkelampi ja joustavampi on työntekijä.

Kun me luemme lakia kuin oppikirjaa, estämme joustavien käytäntöjen muodostumisen ja piiloudumme rakenteiden taakse. Laki on tekstiä, vasta käytäntö synnyttää toimintatavat.  Pelkillä pykälillä ei voi hakea oikeutusta tekemättömyydelle, sillä harvoin laki antaa vain yhden vaihtoehdon toiminnalle. Lakia pitää tulkita. Se ei vain kiellä, vaan myös velvoittaa tekemään. Laki määrittää rajat ja velvollisuudet, mutta antaa samalla myös paljon mahdollisuuksia ja oikeuksia. Ihmisen kuunteleminen ja auttaminen sekä oman ammattitaidon käyttäminen ei millään alalla ole laitonta. Toimintatapojen kyseenalaistaminenkaan ei sitä ole.

Meidän pitää pysähtyä, kuulla, olla läsnä ja auttaa. Sektorista riippumatta. Opastaa oikeaan paikkaan, puhua kieltä, jota toinen ymmärtää, hoitaa asioita yhdessä. Me voimme soittaa toisen alan asiantuntijalle ja kysyä neuvoa. Yksi puhelu saattaa avata monta solmua muutamassa minuutissa, asiakkaan pääsy toisen tahon työntekijän luokse taas voi kestää useita viikkoja. Me eri alojen asiantuntijat olemme olemassa myös toisiamme varten, sillä kukaan ei tiedä kaikkea. Asiakkaan asiat silti kuuluvat meille kaikille ja asiakkaan opastamiselle on nimikin, palveluohjaus. Sen tulee työssä, jossa kohdataan ihmisiä, olla itseisarvo.

Jos haluamme suuria muutoksia, meidän tulee muuttaa omaa toimintatapaamme. Yhteiskunta on ihmistensä summa, ja rakenteet ihmisten luomia.  Jospa me yhdessä saisimme hoidettua asiat yli sektorirajojen niin, että asiakkaalla olisi hiukan helpompi olla?

Anita Valkama
erikoissuunnittelija, Rikosseuraamuslaitos
varapuheenjohtaja, Rikosseuraamusala Talentia ry

 

 

Toiveita tinakauhan haltijalle

Posted on Updated on

Sosiaalinen tekijä ei tehnyt suuria lupauksia Uudelle Vuodelle 2014, vaan sulatti kauhassa tinakengät ja nakkasi ne vesisankoon kera – ei vain yhden, vaan kymmenen pienen ja vähän isomman toiveen. Toivotamme kaikille lukijoillemme näiden toiveiden myötä hyvää alkanutta vuotta! Lopussa voi antaa äänet parhaille toiveille.

Toive 1 Anna aikaa ja rauhaa tehdä työtä. Eniten toivomme, että sosiaalialan ammattilaisilla olisi aikaa tehdä työtään. Kiireessä ja kellon kanssa kilpaillessa ei vain onnistu, että asiakas tulee kohdatuksi, kuulluksi ja hän pääsee osalliseksi omassa asiassaan. Toivomme työntekijöille työrauhaa tehdä eettisesti kestävää työtään sillä asiantuntemuksella ja osaamisella, joka heillä on. Tätä samaa työrauhaa haluaisimme kaikille, jotta kiire ja talouskurin kiristävä ote ei vie meistä viimeisiäkin voimia.

Toive 2 Luota työntekijään. Tänäkin vuonna perustetaan toimikuntia, jotka uudistavat sosiaalialan palveluita. Ruohonjuuritason työntekijöitä ei näissä ryhmissä juuri näy. Toivomme, että kentän asiantuntemus tunnustetaan.  Tai jospa luotettaisiin työntekijöiden asiantuntemukseen ja kykyyn järjestää työtään ilman turhia ylätason ohjeistuksia. Ja kun niitä tarpeellisia ohjeita laaditaan, tulisi niiden perustua vahvaan ymmärryksen ja kokemukseen arjen työstä.

Toive 3

Rakenna parempaa yhteistyötä. Toivomme eri viranomaisten ja toimijoiden välille aitoa yhteistyötä ja yhteisvastuuta, jotta asiakkaita ei pompoteta luukulta toiselle, eikä kukaan ei tipu turvaverkon läpi.

Toive 4Säästä asiakkaat huonoilta verkostopalavereilta. Toivomme ryhtiliikettä palavereiden järjestelyyn, kulkuun ja lopputulemiin niin, ettei asiakkaita rasiteta huonosti suunnitelluillla verkostopalavereilla, vaan he tietävät mikä on palaverin aihe ja sen myötä voivat osallistua omista asioistaan sopimiseen.

Toive 5Pidä peruspalvelut kunnossa. Tämä ei ole uusi toive, mutta toivomme sitä silti. Toivomme, että yhteiskunnan peruspalvelut pysyisivät kunnossa ja apua tarjottaisiin ihmisten arkeen ja kotiin. Että kouluihin, neuvoloihin, päivähoitoon ja  kotipalveluun laitettaisiin veroeuroja. Että aikuisten mielenterveys- ja päihdepalveluihin satsattaisiin, väkivallasta kärsivät saisivat apua ja että koti sekä toimeentulo olisivat kaikilla.

Toive 6

Laita organisaatiomuutokset tauolle. Toivomme, että organisaatiomuutosten puuhaihmiset pitäisivät välivuoden, sillä vaikka viimeiset vuosikymmenet on organisaation laatikot laitettu kerta toisensa jälkeen uuteen järjestykseen, ei lopullista toimivaa mallia ole vain löytynyt.

Toive 7Säästä meidät median ylilyönneiltä. Toivotamme medialle vuonna 2014 monipuolista ja vaihtelevaa uutisvuotta sosiaalialan asioiden parissa. Toivotamme medialle lähdekriittisyyttä, jotta  “pieleen mennyt makaronilaatikko huostaanoton syynä” -juttuvinkit eivät päädy otsikoihin tai ainakin selvitetään kolikon toinen puoli. Toivomme sosiaalialan ammattilaisille uskallusta tulla julkisuuteen, ja työntekijöiden pomoille ymmärrystä, että sananvapaus kuuluu työntekijöillekin.

Toive 8Säilytä kelpoisuudet ja anna ammatinharjoittamislaki. Toivomme myös, että tänä vuonna sosiaalialan ammattilaiset säästyisivät siltä väännöltä, että alan kelpoisuuslaki halutaan romuttaa ja että alalle tarvittava korkeakoulutus kyseenalaistetaan. Toivomme myös, että maan hallitus pitää kiinni lupauksestaan, ja hallitusohjelman kirjaus ammatinharjoittamislaista nytkähtää eteenpäin.

Toive 9Torju kovat asenteet. Jokainen meistä tarvitsee joskus auttavaa kainalokeppiä. Emme selviä, jos asenteet tästä vielä kovenevat apua tarvitsevia ihmisiä kohtaan. Toivomme, että yhteiskunnassamme lopetetaan syyllistäminen ja avataan silmät pahoinvoinnille. Tunnustetaan, että ihmiset ovat erilaisia ja erilaiset sattumukset sekä tilanteet vaikuttavat elämänkulkuun.

Toive 10Anna ymmärrystä, että tulevaisuutta ei voi sittenkään ennustaa. Kenelläkään ei ole kristallipalloa tai sellaista uuden vuoden tinaa, josta voisi ennustaa tulevaa. Turvaverkko voi pettää. Kamalia ja ikäviä asioita voi tapahtua, vaikka asiakkaan tai asiakasperheen elämässä olisi useita auttajia mukana.

Terveisiä syyllistäjille!

Posted on Updated on

Olen 27-vuotias nuorimies, joka tavoittelee aikalailla samoja asioita kuin muutkin: yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta, oman elämän päämäärien toteutumista. Tällä hetkellä olen työtön, yritän opiskella ja olen masentunut. Nähdäkseni olen varsin tyhjän päällä, ja sellaista elämäni on ollut kovasta yrityksestäni huolimatta. Omat lähtökohtani ovat aina vaikeuttaneet tätä kaikkea. Alkoholistisesta, sota-aikojen vammauttamasta perheestä tulevana, koulukiusattuna ihmisenä asetelmani eivät ole läheskään samat kuin monilla, vaikka usein kai haluttaisiin ajatella yhtäläisiä mahdollisuuksia.

Koen usein, että minun täytyisi elämässäni saavuttaa jokin tietty rima tullakseni hyväksytyksi. En ole siinä onnistunut. Tämä ajaa minut ajoittain epätoivon partaalle, kun katson miten lähipiirissäni olevat rakkaat ihmiset kärsivät aivan samasta kuulumattomuuden tunteesta. Tätä kipeää lisää tuntemattomien ihmisten ymmärtämättömyys ja piittaamattomuus asioideni tilasta. Yleinen näkemys kaltaisestani ihmisestä on, että olen juopotteleva, tyhjäätoimittava syöpäläinen. En ole ikinä ollut kovassa humalassa, ja ajoittain lamaannuttavasta masennuksestani huolimatta jaksan kuntoilla ja pitää kehostani huolta sekä harrastaa. Rahaa minulla ei paljon ole. Suuri osa menee ruokaan ja laskuihin.

Kaiken raskautta lisää, että joka puolelta minua kohtaan syötetään ajatusta siitä, miten en ole nykytilassani minkään arvoinen eikä minulle liioin sanota, milloin tuo arvo löytyy. Minun on vain yksinkertaisesti yritettävä lähes yksin ja vähillä voimillani saada jonkinlaista merkitystä elämääni, samalla kun kohtaan lähes kaikkialla välinpitämättömyyttä. Olen huomannut jopa töissä ollessani, etten oikeasti kuulu mihinkään. Suurelle osalle ihmisistä olen ilmaa, omassa asunnossani värjöttelevä tuntematon haamu, ennemmin resursseja syövä ”sosiaali-tatu” kuin oikea ihminen, jolla on haaveita, toiveita ja haluja elää onnellisesti.

Minulla on edelleen kaikesta huolimatta suuri tarve päästä ”pinnalle” ja olla jonkinlainen toimiva osa tätä ihmisyhteisöä. Haluaisin vain, ettei minun tarvitsisi kamppailla jokaisesta päivästä niin paljon, ja että voisin antaa toisille ihmisille hyvää siitä hyvästä, mitä itse saan. Enkä halua liittyä syyttäjien kuoroon – tiedostan, että ne ihmiset, jotka kykenevät puhumaan niin ikävästi toisen ihmisen köyhyydestä ja kurjuudesta eivät vain kykene tai ymmärrä sen elämän taustoja, jota elämä siellä pohjalla on.

Hyvin pitkään olemme yhteiskuntana eläneet niin, että me olemme kiristäneet vyötä, kestäneet ja sulloneet pahaa olomme kauas sisimpäämme. Sukupolvi sukupolvelta tuo asenne on tuottanut tulosta: me voimme kaikki pahoin, niin köyhä kuin rikaskin. Haluamme etsiä syyllisiä pahalle olollemme ja haluamme, että ne syylliset olisivat helppoja, yksinkertaisia ja keveästi ratkaistavia. Tästä ajattelutavasta syntyvät stereotypiat mitään tekemättömistä pummeista. Tämä syrjäytyneiden leimaaminen on verrattavissa mihin tahansa ihmisen arvon sortamiseen, emme näe enää kärsivien tuskaa ja elämisen haasteita, vaan inhottavia sossupummeja. En todellakaan usko, että on olemassa ihmistyyppi, joka toimisi vain, koska haluaa haaskata yhteiskunnan varantoja. Useimmiten kaikki kumpuaa siitä, että on niin paha olla, ettei tiedä mitä elämällään tekisi ja haluaa löytää jonkinlaista levollisuutta ympäristössä, jossa on vain tuomitsemista ja syyllistämistä.

Haluaisin pyytää ihmisiltä, etteivät he tuomitsisi toisiaan suoralta kädeltä. Kaltaisteni vähävaraisten ja eksyneiden olisi koettava elämässään hetkittäin, että heillä jokin paikka olla olemassa. Miten se toteutetaan, on lopulta meidän jokaisen omassa vallassa. Keveästi siirrämme vastuun omasta solidaarisuudestamme ja ystävällisyydestämme instituutioille ja huolehtijalle, joiden olemassaolo on toki tärkeää. Minusta kaiken lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla se, että voimme yrittää yksilöinä itse suhtautua lämmöllä ja avarakatseisuudella niihin heikompiosaisiin, joita elämässä kohtaamme. Siksi kirjoitin tämän: tavoittaakseni ihmisiä ajattelemaan paremmin toisistaan ja toimimaan paremmin toisiaan kohtaan.

Terveisin,
Matti

Kuva: Pekka Ojaniemi
Kuva: Pekka Ojaniemi


Ylläpitäjien terveiset
: Yllä oleva kirjoitus on lukijan kommentti edelliseen blogipäivitykseen. Halusimme hänen luvallaan tuoda kuuluvaksi lukijan äänen, joka kertoo, miltä jatkuva syyllistäminen tuntuu.

Seuraavassa blogipostauksessa siirrymme uusiin aiheisiin ja hyppysissämme saavat kyytiä byrokraattien viestintätaidot.