lastensuojelu

Nuorten sosiaalityöntekijöiden sitouttaminen lastensuojelutyöhön vaatii asiakasmäärien rajaamista

Posted on Updated on

 

Helsingin yliopiston sosiaalityön opiskelijat ovat keskimäärin kolmen vuoden yliopisto-opintojen ja kahdensadan työtunnin harjoittelun jälkeen päteviä toimimaan sosiaalityöntekijän sijaisen tehtävissä. Koko opintojen ajan on saanut kuulla ja lukea siitä, kuinka haastava työtilanne erityisesti lastensuojelun kentällä on ja kuinka isoa vastuuta lastensuojelun työntekijät kantavat.

 

Sosiaalityön opiskelijoille tarjottavat työharjoittelupaikat ja sähköpostilistalle ilmestyvät työpaikkailmoitukset sijaitsevat suurelta osin kunnallisessa lastensuojelussa. Tavallaan tilanne on otollinen nuorille sosiaalityöntekijöille, koska työntekijöille on tarvetta. Toisaalta työskentely lastensuojelussa pelottaa: kuinka voin vähäisen työkokemuksen perusteella työskennellä näin vastuullisessa työssä, jos kenelläkään ei ole oman työnsä ohella aikaa auttaa minua? Miksi edes haluaisin työskennellä kuormittavissa työolosuhteissa, jos voisin myös valita toisin?

Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden muodostamassa Sosiaalityön uraverkosto -nimisessä Facebook-ryhmässä nousi esiin syksyllä 2017 huoli lastensuojelun toimintaedellytyksistä. Lastensuojelutyön kiire ja kuormittavuus sekä krooninen aliresursointi olivat johtaneet siihen, että voitiin jo kyseenalaistaa, toteutuuko Suomessa lasten oikeus suojeluun. Uraverkostossa haluttiin vaikuttaa tilanteeseen, ja näin syntyi lasten oikeuksien päivänä julkaistu adressi lastensuojelun toimintaedellytysten puolesta.

Adressin allekirjoitti ryhmässä yli 1000 sosiaalityöntekijää ja sosiaalityön opiskelijaa. Kannanotossa tuotiin selkeästi ilmi, että yksi suurimmista muutosta vaativista asioista on lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärien rajaaminen, jotta lastensuojelun työolosuhteet muuttuisivat inhimillisemmiksi ja tarjoaisivat työntekijälle aikaa perehtyä asiakkaiden tilanteisiin, jotta he kykenevät tarvittaessa tekemään eettisesti kestäviä ratkaisuja myös kiireellisissä tilanteissa.

Adressissa mainittiin myös työntekijöiden suuren vaihtuvuuden ja kiireen vaikutus siihen, että monet työntekijät kokevat jäävänsä yksin työn vaativuuden ja vastuun kanssa. Sosiaalityöntekijöillä oli myös pelko siitä, että lastensuojelun vaativa ja vastuullinen työ ei enää tunnu opiskelijoiden mielestä houkuttavalta vaihtoehdolta.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 1000 nimeä adressin ja siitä syntyneen julkisen keskustelun pohjalta sekä osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa joulukuussa 2017 ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojalle tehtäväksi selvittää, millaisia ratkaisuja lastensuojelutyön kuormittavuuteen voitaisiin löytää.

Selvitysraportin väliarvioinnissa 28.2.2018 Kananojan tuli arvioida lastensuojelun henkilöstön riittävyyttä ja ehdottaa nopeasti vaikuttavia ratkaisuja työn kuormittavuudesta ja työntekijöiden vaihtuvuudesta johtuviin ongelmiin laadukkaan lastensuojelutyön turvaamiseksi. Selvitysraportin väliarvioinnin perusteella välittöminä ratkaisuehdotuksina lastensuojelutyön kuormittavuuteen ehdotetaan täsmätukea kuormitukseen sekä kunta- että työntekijätasolla, sijaispoolin luomista, tiimipohjaisen työskentelyn vahvistamista, perhetyön lisäämistä sekä näiden ratkaisuehdotusten maakuntatasoisten toimeenpanosuunnitelmien laatimista.

Selvitystyön perusteella Kananoja ei näe lastensuojelun asiakasmäärien lakisääteistä mitoittamista tarkoituksenmukaisena nykyisessä muutostilanteessa. Hänen mielestään kuormitusta tulisi vähentää ensisijaisesti raportissa sekä lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa esitetyin muin keinoin.

Sekä selvitystyön taustaryhmän piirissä että sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentiassa on asiakasmäärien lakisääteisestä mitoittamisesta eriävä näkemys. Talentian näkemyksen (7.3.2018) mukaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän lakisääteinen asiakasmitoitus on ainoa keino, jolla voidaan välittömästi ja konkreettisesti puuttua sosiaalityöntekijöiden kuormitukseen.

Useammat Kananojan ratkaisuehdotukset lastensuojelun kuormituksen vähentäjinä eivät myöskään meidän mielestämme vastaa väliarvioinnille asetettuja tavoitteita: ratkaisuehdotukset eivät ole laadultaan nopeasti vaikuttavia, eikä niiden vaikutuksia itse ongelmiin lastensuojelutyön kuormittavuuden ja työntekijöiden vaihtuvuuden suhteen pystytä suoraan välittömästi osoittamaan. Yhtä mieltä Kananojan ratkaisuehdotuksista olemme työntekijätasoisen täsmätuen, eli mentoroinnin, osalta. Työn kuormittavuutta sekä työntekijöiden vaihtuvuutta voitaisiin välittömästi hillitä, jos uusien ja kokemattomien työntekijöiden mentorointiin luotaisiin rakenteet ja järjestettäisiin aikaa.

Mentorin kautta toteutuisi kokemattomien työntekijöiden tarve sekä laadukkaaseen perehdytykseen että työparityöskentelyyn.
Sijaispoolin luominen ei myöskään ratkaise lastensuojelun kuormituksen tai vaihtuvuuden ongelmaa välittömästi, vaikka kuormituksen taustalla yhtenä syynä onkin työntekijävaje. Kuka kuitenkaan haluaa sijaistaa alalla, jonka on tunnettu kuormittavuudestaan ja vaihtuvuudestaan? Virkojen täyttäminen sijaisilla pitää itsessäänkin jo yllä vaihtuvuuden kulttuuria. Lastensuojelutyö vaatii myös perheisiin tutustumista sekä alueen palveluverkoston tuntemista, joten sijaiset eivät välttämättä kykenisi toimimaan täysin samoissa työtehtävissä kuin vakituiset lastensuojelun sosiaalityöntekijät.

Ongelman ydin sijaitsee rekrytointivaikeuksien taustalla olevissa syissä, eli työn tekemisen reunaehdoissa ja resursseissa, jotka eivät houkuttele alalle. Lastensuojelun työolojen parantaminen palkkaukseen, resursointiin ja asiakasmääriin vaikuttamalla parantaisi lastensuojelun imagoa. Myös sosiaalityöntekijät itse levittäisivät lastensuojelusta positiivisempaa kuvaa, jos he kokisivat voivansa tehdä työnsä hyvin ja saavansa siitä yliopistollista koulutusta vastaavan palkkion.

Lastensuojelun haastavan tilanteen pitkäkestoisina ratkaisuehdotuksina näemme perhetyön ja työpari- ja tiimityöskentelyn lisäämisen, mentoroinnin sekä lastensuojelutyön houkuttelevuuden ja imagon parantamisen erinäisin ratkaisuin.
Koemme myös muut Kananojan selvityksessä sekä lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa nimetyt lastensuojelun kuormittavuuden vähentämisen keinot, kuten peruspalveluiden vahvistamisen ja perheiden varhaisen tukemisen perustason terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden keinoin hyvinä ja tarvittavina muutoksina. Mitkään näistä ratkaisuehdotuksista eivät kuitenkaan ole nopeasti vaikuttavia, sillä ne vaativat toimeenpanoaikataulujen suunnittelemista ja myös rakenteellisia muutoksia.

Välittömänä ratkaisuna lastensuojelun kriisin helpottamiseksi näemme asiakasmäärien lakisääteisen rajaamisen, sillä se mahdollistaisi myös edellä esitetyn nuorten työntekijöiden mentoroinnin ja lastensuojelun sosiaalityön imagon parantumisen vapauttaessaan työntekijöille aikaa ja mahdollisuuksia myös muuhun kuin kiireellisten työtehtävien tekemiseen.

Lastensuojelun asiakaslasten tilanteet ovat usein vakavasti vaarantuneita ja erittäin turvattomia, joten koemme ehdottoman tärkeäksi, että heidän suojelunsa eteen työtä tekeville ammattilaisille tarjottaisiin kohtuulliset työn resurssit ja olosuhteet. Muussa tapauksessa nuoret sosiaalityöntekijät hakeutuvat töihin muualle, eikä lastensuojelun pitkäaikainen kriisi ratkea.
Eettisesti tilanne on kaikista kestämättömin lastensuojelun asiakkaiden, eli erityistä suojelua tarvitsevien lasten kannalta.

Sanni Kupiainen
Henna Leppänen

Kirjoittajina on kaksi hiljattain sijaispätevyyden saanutta helsinkiläistä sosiaalityön opiskelijaa, jotka ovat aloittaneet työn lastensuojelun avohuollossa.

Lähteet
Kananoja, Aulikki (2018) Selvityshenkilön arvio lastensuojelun henkilöstön riittävyydestä ja ratkaisuehdotukset kuormituksen vähentämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö. (luettu: 20.3.2018)

Lasten oikeus suojeluun! Poliittisten tahojen on otettava vastuu lastensuojelun toimintaedellytyksistä. Adressi 20.11.2018. (luettu: 20.3.2018)

Talentia (2018) Kohtuullinen asiakasmäärä välitön ratkaisu lastensuojelun kriisiin. (luettu: 20.3.2018)

Mainokset

Toivoa on – lastensuojelussa(kin)!

Posted on Updated on

received_10155450502331888

Kalevauva lurittelee Vantaa-kappaleessaan ihmisten olevan hetken hiljaa, kun kerrot asuvasi Vantaalla. Vielä kummallisemmin käy, kun illanvietossa tapaamasi ihminen kysyy ammattiasi ja vastaat työskenteleväsi lastensuojelussa. Tämän jälkeen voit kuulla nuppineulan osuvan lattiaan. Kysyjä hiljenee ja näyttää siltä, että hän etsii pakopaikkaa. Lopulta hän henkäisee “En ikinä pystyisi tekemään tuollaista työtä.”

Lastensuojelutyö vaikuttaa olevan osalle sosiaalialan yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille ehdoton EI mahdollisena tulevana työtehtävänä. Lastensuojelu määrittyy mahdottomaksi tehtäväksi, jossa vastuu ja asiakkaiden määrä ovat loputtomia suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin.

Pitkän linjan lastensuojelijat – heitäkin on

Vaikka otsikot huutavat lastensuojelun olevan kriisissä ja syntyy vaikutelma siitä, ettei lastensuojelussa kukaan työskentele pidempiaikaisesti, on olemassa iso joukko työntekijöitä, jotka pysyvät lastensuojelutyössä. Heidän lastensuojelun työuransa eivät ole kestäneet muutamaa kuukautta tai vuotta – puhutaan parhaimmillaan kymmenistä vuosista. Heistä moni sanoo  “jämähtäneensä” lastensuojeluun. Silti nuoremmat kollegat näkevät monessa heistä työhönsä edelleen motivoituneen ammattilaisen, joka on todellinen kultakimpale työyhteisölle erityisesti silloin, kun työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. He ovat työntekijöitä, joihin kohdistuu näissä tilanteissa myös suurin paine.

Teimme kyselykierroksen sattumanvaraisille lastensuojelutyötä pidempään tehneille sosiaalityöntekijöille, ja kysyimme mikä motivoi heitä lastensuojelun sosiaalityössä. Tiivistimme vastaukset kuusikoksi, joka pohjustaa kaikille sosiaalialan työntekijöille osoitettua haastetta.

 

1 Maailman tärkein työ

Lapsen edun ja hyvinvoinnin turvaaminen – mikä voisi olla tärkeämpää työtä? Lastensuojelun ammattilaiset kokevat tekevänsä yhteiskunnallisesti merkittävää ja välttämätöntä työtä, jossa keskeisessä roolissa on lapsen oikeuksien edistäminen. Monelle työntekijälle juuri lasten ja nuorten tapaamiset antavat energiaa ja motivaatiota jatkaa työssä. Lasten kohtaamiset ja heidän kuuleminen antavat työlle merkityksen; voin osaltani olla auttamassa lasta elämässä eteenpäin. Ja usein sosiaalityöntekijä näkeekin myönteisiä muutoksia lapsen ja perheen elämässä. Onnistumiset ja iloiset hetket tuntuvat päätyvän vain harvoin otsikoiksi.

2 Näköalapaikka yhteiskuntaan

Lastensuojelu tarjoaa näköalapaikan yhteiskuntaan. Sosiaalityöntekijät näkevät monia yhteiskunnallisia ilmiötä oikeastaan jo ennen kuin ne muodostuvat julkisessa keskustelussa ilmiöiksi ja poliittisissa puheenvuoroissa huolenaiheiksi, joihin perätään muutosta. Lastensuojelutyössä kohdataan myös elämän koko kirjo, materiassa mitaten hyväosaiset ja huono-osaiset perheet ja heidän elämäntarinansa. Lompakon paksuus tai pankkitilin saldo eivät määritä sitä, millaisia haasteita perheet kohtaavat.

3 “Life is like a box of chocolate – you never know what you’re gonna get”

Lastensuojelutyössä voi maanantaina olettaa viikon näyttävän joltakin, mutta jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana on huomannut sen olevan jotakin aivan muuta. Osalle työntekijöistä epävarmuus ja tilanteiden nopeat muutokset voivat olla rasite, mutta toisille pitkään lastensuojelutyötä tehneistä se on työn suola ja yksi työn hienoimmista puolista. Yle uutisoi ison osan suomalaisista kokevan työnsä tylsäksi ja ikävystyvänsä. Lastensuojelun sosiaalityötä voi kuvailla monella adjektiivilla – tylsä kuitenkin harvemmin kuuluu tähän valikkoon työpäivien vilahtaessa nopeasti ohi.

Lastensuojelussa työtehtävät ovat moninaiset: suuri osa on lasten, vanhempien ja muiden lasten läheisten sekä eri viranomaisten kanssa työskentelyä. Sen lisäksi työhön sisältyy paljon muutakin: kirjoittamista, selvittämistä, puheluita, konsultointia ja tilanteiden punnintaa sekä päätösten tekoa. Lähes päivittäin sosiaalityöntekijä on uuden tilanteen tai asian edessä. Työn rikkautena on myös se, että vain osa siitä tapahtuu toimistossa. Työ vie asiakkaiden koteihin, eri palveluiden toimipisteisiin ja ajoittain toisella puolelle maata.

4 Ikuista opiskelua ja jatkuvaa itsensä haastamista

Lastensuojelutyössä kuvitelmaa siitä, että kaikki työhön liittyvät yksityiskohdat ovat hallussa, ei tule. Autopilotilla ei lastensuojelussa pärjää, vaan lähes joka päivä on uudenlaisen tilanteen edessä. Vakiovastauksia ei ole, vaan asioita on opiskeltava ja kysyttävä. Tämä pitää nöyränä sen suhteen, ettei ikinä voi todeta hallitsevansa kaikkia työn vivahteita. Ajatus siitä, ettei voi sanoa hallitsevansa työtään täysin, voi tuntua lamaanuttavalta. Toisaalta työkokemus auttaa paitsi tilanteiden arvioimisessa myös epävarmuuden sietämisessä.

Lasten ja heidän perheidensä kanssa työskennellessä joutuu jatkuvasti haastamaan itseään, arvojaan, sanomisiaan ja toimintatapojaan. Tosin moni sosiaalityöntekijä toteaa tämän olevan mahdollisuus joutumisen sijaan. Ammatillinen kehittyminen on mahdollista jatkuvasti.

5 Mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan

Se, että sosiaalityöntekijät näkevät lastensuojelussa monen ilmiön ensimmäisten joukossa, ei tarkoita vain havaintojen tekemistä. Lastensuojelussa pyritään vaikuttamaan yksittäisten lasten ja heidän perheidensä elämäntilanteisiin. Lastensuojelutyössä tämä ei kuitenkaan yksinomaan riitä, vaan sosiaalityöntekijöillä on jo pitkään ollut tarve vaikuttaa laajemmin yhteiskunnassa havaitsemiinsa epäkohtiin. Rakenteellisen sosiaalityön tekeminen on yksi asia, joka lastensuojelutyössä innostaa. Tavoitteena on tehdä ainakin jostakin yhteiskunnan kulmasta hieman parempi osoittamalla palvelujärjestelmän toimimattomuutta ja kenties jopa ratkaisuvaihtoehtoja.

6 Lastensuojelutyö koukuttaa – ei jokaista, mutta osan

Pidempään lastensuojelussa toimineen sosiaalityöntekijän toteamus lastensuojelun avohuoltoon siirtyneelle kollegalleen oli: “Varo vain, tämä työ koukuttaa”. Työssä pysymiseen voi olla monta syytä, mutta yksi niistä on varmasti työn koukuttavuus. Parhaiten sen tavoittaa ehkä vain toinen lastensuojelussa työskennellyt sosiaalityöntekijä. Hän pystyy jakamaan ne epätoivon hetket, kun muutaman edistysaskeleen jälkeen otetaan useampi loikka taakse päin ja käytetyt työtunnit tuntuvat valuvan hiekan lailla sormien välistä. Hän myös huomaa ulkopuolisesta ehkä minimaalisilta vaikuttavat liikahdukset eteenpäin. Lisäksi vain ehkä hän pystyy ymmärtämään sen, miksi usein juuri ne pienet edistysaskeleet ovat niin arvokkaita, että tuskastunut kollega jättää allekirjoittamatta mahdollisesti jo mielessään muotoilemansa irtisanoutumisilmoituksen.

 

Haastamme kaikki sosiaalialan ammattilaiset tarkastelemaan omaa työtään; mikä sinua omassa työssäsi motivoi, mikä tarjoaa toivoa?

 

Niina Pietilä
VTL, lehtori (Metropolia ammattikorkeakoulu)

Suvi Korhonen
VTM, sosiaalityöntekijä

Miksi lastensuojelusta on vaikea keskustella?

Posted on Updated on

Viime torstaina (23.11.2017) A-studio: Talk -ohjelmaa Lapsi vainoajan varjossa seuratessamme huomasimme yhden perustavaa laatuaan olevan syyn, miksi keskustelu lastensuojelusta on niin hankalaa.

 

Lastensuojeluun liittyvien käsitteiden sekamelska ja siitä seuraava epämääräisyys lastensuojelusta puhuttaessa ei ole lapsi- ja perhepalveluissa työskenteleville mitenkään uusi. Julkisessa keskustelussa lasten suojelu (mm. erilaiset vanhemmuuden tuen muodot) ja lastensuojelu (lapsen edun turvaaminen ja korjaavat toimet) sekoitetaan usein toisiinsa. Tästä seuraa, että dialogia ei synny ja keskustellaan ohi. Pieni ero kirjoittaessa, mutta kun siirrytään elävään elämään kyse onkin laajoista, monien eri lakien perusteella tarjotuista palveluista, joiden väliltä löytyy toki yhteys.

Mitä tarkoitetaan lastensuojelulla ja mistä on kyse lasten suojelussa?

Vuonna 2016 lastensuojelun asiakkaina oli noin 17 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ja avohuollon asiakkaina noin 58 000 lasta (Lastensuojelu 2016).

Lastensuojelu on lastensuojelulain (417/2007) mukaista työtä, jossa keskiössä on lapsen etu ja lapsiasiakas. Lain mukaan lastensuojelussa tulee arvioida, tehdä asiakassuunnitelma sekä järjestää esimerkiksi avohuollon tukitoimia tai sijaishuoltoa. Lastensuojelulain mukaan jokaisella asiakaslapsella on oltava hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijä koordinoi asiakasprosessia ja hän valmistelee ja tekee viranhaltijapäätöksiä. Tämä on yksiselitteistä ja sosiaalityöntekijän lakisääteinen tehtävä. Lisäksi lapsen kanssa työskentelee muita sosiaalialan ammattilaisia sekä mahdollisesti muita ammattiryhmiä lapsen ja perheen tilanteen ja tarpeen mukaan.

Lasten ja perheiden muut palvelut, joko ehkäisevinä tai varhaisina palveluina aina neuvolasta alkaen, ovat osa monialaista kenttää. Ehkäiseviin palveluihin ja varhaiseen tukeen liittyy olennaisesti tavoite siitä, että lasta ja perhettä saadaan tuettua ja autettua niin, ettei lastensuojelun asiakkuus tule ajankohtaiseksi.

Lastensuojelun asiakasmääriin vaikuttaa se, jos peruspalvelut ontuvat. Siksi tarvitaan laadukasta varhaiskasvatusta, koululaitosta ja terveydenhuoltoa − ja lasten suojelun sekä perhetyön osaamista sisälle näihin palveluihin. Yhteiskunnalliset päätökset, kuten se miten lapsiköyhyyteen puututaan tai miten lapsiystävällinen työelämä on, vaikuttavat joko myönteisesti tai kielteisesti siihen, miten turvallista lasten on kasvaa omien vanhempiensa kanssa ja mitkä ovat viimesijaisen lastensuojelun asiakasmäärät.

Olisiko lastensuojelu voinut estää Porvoon lapsisurman?

Lähisuhdeväkivaltaan ja entisen puolison harjoittamaan vainoamiseen liittyy monia raskaita ja surullisia tarinoita. Jälkikäteen kysymme, kuka palvelujärjestelmässä olisi voinut auttaa? Kenelle vastuu puuttumisesta asiassa kuuluu − poliisille, oikeusistuimelle, terveydenhuollolle, lastensuojelulle?

A-studio: Talkin Lapsi vainoajan varjossa -ohjelmassa oli ongelmallista, että katsojalle saattoi syntyä käsitys, että lastensuojeluviranomaiset olisivat toimivaltaisia lapsen huoltoa- ja tapaamista koskevissa kiistoissa tai muutoin kykeneviä, riittävällä resursoinnilla, kaikissa tilanteissa estämään ihmisen julmat ja pahat teot.

Ma. hovioikeudenneuvos ja käräjätuomari Petra Spring totesi Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan (17.11.2017), että jälkikäteen ajateltuna ympärivuorokautinen vartiointi ja lapsen piilottaminen isältään olisivat voineet olla riittäviä keinoja estää surmatyö. Oikeuslaitoksella ei kuitenkaan ole käytössään sellaisia keinoja. Sellaisia keinoja ei liioin ole lastensuojelulla.

Perheet tarvitsevat monenlaisia palveluita: ajoissa auttamista sekä turvaavaa ja korjaavaa lastensuojelua.  On hyvä, että matalan kynnyksen ja ehkäisevän työn palveluita kehitetään perheille helpoiksi käyttää, mutta ei ole realistista ajatella, etteikö myös lastensuojelulain mukaista turvaamista tarvitse kehittää − lastensuojelua tullaan tarvitsemaan jatkossakin.

Keskustelua lasten ja perheiden hyvinvoinnista on hyvä jatkaa edelleen,  koska laajasti ottaen lapsi- ja perhepalvelut vaativat perkaamista. Meillä on palveluissa myös kuntakohtaisia eroja, eivätkä lapset ja perheet ole tasa-arvoisessa asemassa. Tähän osaltaan vastaa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape).

 

Niina Pietilä, Suvi Korhonen, Mari Suonio, Helena Jaakkola
Sosiaalinen tekijä -blogi

Kirjoitus perustuu pohdintoihin ohjelmasta Yle TV1  A-studio: Talk  Lapsi vainoajan varjossa. Vieraina keskustelussa olivat sisäministeri Paula Risikko, sosiaalityöntekijä Piia Vaara, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ja Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski. Juontajana Jan Andersson.

 

 

 

Ei se lastensuojelun työntekijä lasta yksin pelasta

Posted on Updated on


Ei se lastensuojelu yksin lasta pelasta-Sosiaalinen-tekijä-blogi

Sanomalehdet uutisoivat 21.3.2016 lastensuojelun sosiaalityötä läheltä seuraavien tahojen huolestuneita havaintoja Helsingin lastensuojelun tilasta. Ilta-Sanomissa lastensuojelua tarkkailevat sidosryhmäläiset [2] väittivät, että lastensuojelussa osa työntekijöistä karttaa pahimpia tapauksia vedoten siihen, että asia ei kuulu heille.

Helsingin kaupungin lastensuojelun alennustilan IS:n lähteet arvioivat niin mittavaksi, että lasten kokema väkivalta ”ei välttämättä jää haaviin”. Jutussa kerrottiin, että tapaamiset organisoidaan toimistovetoisesti suurista asiakasmääristä johtuen ja työkulttuuria kuvattiin joustamattomaksi, johtamista paikoin huonoksi ja lisäksi ongelmaksi nostettiin työntekijöiden vähäinen määrä.

Sidosryhmäläiset toivat esiin myös turhautumistaan, koska ”kukaan ei kiristä verkkoa” kun lapsen itsetuhoisista puheista tai väkivaltaisesta käytöksestä tehdään lukuisia ilmoituksia. Ongelmaksi nostettiin myös liian tiuhaan vaihtuvat sosiaalityöntekijät. Haastatellut halusivat puhua nimettöminä, sillä ongelmista puhuvia työntekijöitä uhkaillaan. On harmi, ettei haastateltujen joukossa ollut ketään lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijää kertomassa, miten lastensuojelussa asiat ovat. Siksi moni (Helsingin) lastensuojelun sosiaalityöntekijä on ymmällään esitetyn kritiikin edessä.

Nimettömästi esitetyt väitteet siitä, että vaikeaksi koettuihin asiakastilanteisiin ei puututa, tuntuivat kohtuuttomilta ja loukkaavilta. On nimittäin niin, että jos työntekijä tietoisesti ja tahallaan sulkisi silmänsä laiminlyönneiltä ja eikä toimisi tilanteen muuttamiseksi, hän rikkoisi sekä ammattieettisiä periaatteita että syyllistyisi myös virkavirheeseen. Sosiaalityöntekijöillä ei liioin ole mahdollisuutta valita asiakkaitaan sen mukaan kenen tilanne vaikuttaa ”kevyeltä” tai kenen kanssa hän ajattelee yhteistyön sujuvan.

Lastensuojelussa sosiaalityöntekijöiden työaika kuluu pitkälti juuri niiden vaikeimpien, vakavimpien ja tiivistä moniammatillista yhteistyötä vaativien asiakaslasten tilanteiden parissa. Tämä johtaa siihen, että pienempien huolenaiheiden tai ei-akuuteissa tilanteissa olevien lasten tilanteiden selvittelylle ja työskentelylle jää riittämättömästi aikaa.

Työntekijöiden tehdessä jatkuvaa priorisointia välitöntä reagointia vaativien tilanteiden ja vähemmän akuuttien asioiden välillä, ajaudutaan helposti kroonistuneeseen riittämättömyyden tunteeseen, joka heijastuu niin työssä jaksamiseen kuin lopulta myös työssä pysymiseen. Lastensuojelun asiakkuuteen ohjautuu yhä useammin perheitä, jotka ovat harvemmin autettavissa vain yhden tahon voimin. Joskus esimerkiksi vanhemmat eivät näe avun vastaanottamiselle tarvetta, ja tämä näkyy vastentahtoisuutena asettua asiakassuhteeseen. Tarjottuun apuun ja tukitoimiin sitoutuminen voi olla heikkoa. Työskentely saattaa alkaa vasta kriisitilanteen jälkeen ikään kuin pakon edessä, vaikka auttajatahot pyrkisivätkin aktiivisesti motivoimaan avun vastaanottamiseen jo varhaisemmassa vaiheessa.

Kun auttajataho kokee omat keinonsa auttaa riittämättömäksi, käännytään toisten ammattilaisten puoleen. Välillä ammattilaisten välillä saattaa puolin ja toisin olla epärealistisia käsityksiä ja odotuksia käytettävissä olevista keinoista tilanteen ratkaisemiseksi. Siinä missä yhteistyötahot kääntävät katseensa lastensuojeluun, lastensuojelu voi kokea keinonsa auttaa riittämättömäksi ja toivoo tukea yhteistyötahon puolelta. Joskus voidaan olla tilanteessa, että yhteistyötaho näkee lastensuojelun viimesijaiset toimenpiteet, kuten kiireellisen sijoituksen tai huostaanoton, ratkaisuna tilanteeseen. Lastensuojelun näkökulmasta toimenpiteisiin ei kuitenkaan välttämättä ole perusteita. Tämä voi aiheuttaa kitkaa yhteistyölle ja edellyttää ammattilaisilta ja perheeltä aikaa yhteisen ymmärryksen luomiseen.

Monimutkaisten tilanteiden äärellä Helsingissä on pyritty paitsi sujuvoittamaan yhteistyötä myös luomaan toimivia malleja yhteistyön tueksi lastensuojelun ja muiden palvelujen välillä. Ajatuksena on, että toimivien yhteistyörakenteiden kautta monimutkaisiin ja erilaista asiantuntemusta edellyttäviin tilanteisiin pystyttäisiin löytämään ratkaisuja.

Ilta-Sanomissa esitetty kritiikki lastensuojelua vaivaavasta joustamattomasta työkulttuurista ja toimistovetoisista tapaamisista ihmetyttää. Lastensuojelun työntekijät tapaavat lapsia ja perheitä hyvin usein muualla kuin lastensuojelun toimistolla. Tavallisesti tapaamispaikka on perheen koti.

Sosiaalityöntekijöiden työajasta merkittävä osa kuluu matkustamiseen paikasta toiseen, sillä esimerkiksi perheen asioissa tapahtuva verkostoyhteistyö tapahtuu hyvin harvoin lastensuojelun tiloissa. Työntekijän näkökulmasta matkustaminen on välillä turhauttavaa, sillä julkisissa liikennevälineessä istutun ajan voisi käyttää paljon tehokkaamminkin.

Työntekijöiden vaihtuvuus on ollut lastensuojelun sosiaalityön haasteena useamman vuoden ajan. Toisaalta on tilanteita, joissa lastensuojelun sosiaalityöntekijä saattaa olla lapsen viranomaisverkostossa pisimpään mukana ollut auttajataho. Vaihtuvat työntekijät asiakassuhteen aikana ei ole siis ainoastaan lastensuojelun ongelma, vaan se koskee laajemmin niin sosiaali- kuin terveyspalveluja.

Lastensuojelun sosiaalityön haasteista puhuminen ja epäkohtien esiintuominen on tärkeää. Ehkä vielä keskeisempää on kehittämisehdotusten ja vaihtoehtoisten toimintatapojen miettiminen yhteistyön sujuvoittamiseksi. Yksi luonteva paikka tälle keskustelulle lienee ammattilaisten väliset kohtaamiset. Yhteistyöhön tarvitaan kaikkien panosta. Lastensuojelun asiakkuudessa olevat lapset ja nuoret tulevat harvoin (jos koskaan) autetuksi ainoastaan lastensuojelun tuella.

 

Suvi Korhonen, VTM, sosiaalityöntekijä

Niina Pietilä, YTM, lehtori

 

[1] http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001142379.html

[2] Ilta-Sanomat perustaa juttunsa STT:n uutiseen, joka kertoo haastatelleensa lähteinään poliisia, kahta erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa työskentelevää henkilöä ja kahta muuta lastensuojelun lähellä työskentelevää henkilöä. Lisäksi esitettyjä väitteitä kommentoi Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski.

Uskalla luottaa lastensuojeluun

Posted on Updated on

Kolmen vuoden sisään meillä oli miehemme kanssa  yhteensä kuusi muuttoa, viisi työpaikan vaihtoa, häät ja vauvan syntymä. Meillä molemmilla oli perhettä ennestäänkin. Hiljalleen malja alkoi valua yli.

Olemme molemmat korkeasti koulutettuja ja luoneet kunnianhimoista uraa ja hektisinä aikoina työpäivät venyivät ja paukkuivat. Taloutemme oli rakennettu töidemme tukipilareille, ja koska rahaa aina tuli, emme kontrolloineet menojamme. Suurista tuloista huolimatta säästöön ei jäänyt senttiäkään. Eikä kuukausitienestimme tahtonut riittää edes ylläpitämään elintapojamme, vaikka käytössä olivat vielä Visa, Mastercard ja Amex. Sisimmässäni tiesin tilanteen vakavuuden, mutta en löytänyt aikaa tai rohkeutta sen ratkomiseen. En tiennyt, mistä aloittaa.

Häät ja vauva tulivat sukulaisten silmissä nopeasti, ja siitä syystä yritimme vauvan tulon jälkeen jatkaa elämäämme kuin ennenkin. Mieheni meni suoraan laitokselta töihin ja minä olin käytännössä yksin vastuussa kolmesta lapsesta. Sen lisäksi tilaa oli tehtävä miehen vanhemmille lapsille. En jäänyt kuitenkaan sen kummemmin pohtimaan omaa vointiani. Masensi, ahdisti ja pisti vihaksi. En tuntenut olevani oikeutettu näihin tunteisiin ja pidin mölyt mahassani. Olinhan itse rakentanut elämäni tällaiseksi. Alkava masennukseni jäi diagnostisoimatta.

Arkipäivä värittyi riitelystä. Pinnan kireyden pistin imetyshormonien piikkiin. Välillä kuitenkin kuohui yli ja jouduin hankaluuksiin lähisukulaisten kanssa. Koin, ettei minua ymmärretty. Mieheni syyllisti minua ongelmistani.

Taloushuolet ahdistavatLuulin, että töihinpaluuni helpottaisi kärjistynyttä tilanteemme, mutta uusi työ, esimiesrooli uudella alalla veivät viimeisetkin voimani. Ahdistus alkoi viedä yöunet ja työpaikalla keskittymiskyvyn. Kärsin myös muistihäiriöistä. Mielialani ailahteli laidasta laitaan. Päällimmäinen tunteeni oli kuitenkin huono omatunto. Olin huono äiti ja vaimo, riittämätön äitipuoli ja kiittämätön tytär, miniä, käly sekä poissaoleva ystävä.

Kävin yksityisellä psykiatrilla, joka määräsi minulle rauhoittavia ja beetasalpaavia. Minulla on itsetuhoinen tausta, joka on levännyt latenttina sitten nuoruuteni. En uskonut tuntevani samoja synkkiä tunteita enää äidiksi tuloni jälkeen. Eräällä perhematkalla tilanteeni paheni ja jouduin turvautumaan rauhoittaviin. Lopulta kadotin itsekontrollini ja ilmaisin miehelleni voimakkaasti aikomuksestani päättää elämäni. Miehelleni jäi ainoaksi keinoksi hälyttää poliisit. Mieleni oli jo tasoittunut, kun poliisit löysivät minut.  He tekivät asiasta kuitenkin rutiininomaisen lastensuojeluilmoituksen.

Mitä? Meidän perhe lastensuojelussa? Mihin olimme oikein tulleet?  Lastensuojelun vastaanotto oli muuta kuin osasin odottaa. Siellä suhtauduttiin tilanteeseemme ymmärryksellä. ”Selvisimme” yhdellä käynnillä, eikä jatkotutkimukseen nähty tarvetta. Sosiaalityöntekijät kehottivat meitä olemaan yhteydessä, jos taas tulisi tiukka paikka. Onneksi niin.  Sillä tiukka paikka tuli, ja maa petti alta. Kirjaimellisesti. Enkä enää jaksanut nousta siitä ylös.

Sairaalan psykiatrisella poliklinikalla oli töissä valmistuva lääkäri, joka yritti kaikin keinoin diagnostisoida oireeni: ”Ei, en minä kerännyt unilääkkeitä tai teräviä esineitä. En minä suunnitellut itsemurhaa, minä vain voin erittäin huonosti.”  Sen jälkeen alkoi pompottelu. Sairaalasta minulle suositeltiin suoraan yksityiseen hoitoon hakua. Kahdesti. Kun kieltäydyin, kesti 4 kuukautta ennen kuin pääsin omassa kunnassani hoidon piiriin.

Jos emme olisi sillä aikaa olleet lastensuojelun asiakkaina, perheemme olisi suurella todennäköisyydellä hajonnut ja minä olisin varmasti menettänyt lopullisesti järkeni. Lastensuojelu oli ainoa taho, joka hahmotti tilanteemme kokonaisvaltaisesti. He näkivät tarpeemme ja tukivat meitä avunhankinnassa. He pitivät perheemme otteessaan ja meillä oli taho, jonne soittaa akuutin kriisin iskiessä. Ja niitähän sattui. Lastensuojelu ei kertaakaan suhtautunut meihin syyttävästi, vaan päinvastoin, kaikella kunnioituksella.

Neuvottelussa

Lastensuojelun työntekijät tarttuivat ongelmakohtiin ja yrittivät systemaattisesti löytää niihin ratkaisua kanssamme. Meille tarjottiin tukiperhemahdollisuutta, kotonamme kävi sosiaaliohjaaja, lapsi- ja perhetyöntekijä ja lastensuojelun suosituksesta saimme uudelleenjärjestettyä päivähoitoajat. Kun luettelin huolenaiheeni, niistä muodostui pitkä lista: uupumus ja täysin kontrollistani irronneet arjenrutiinit ja talous. Voinnillani oli myös suora vaikutus lapsiini ja avioliittooni. Lastensuojelussa tartuimme jokaiseen ongelmakohtaan erikseen ja työstimme niitä.

Esimerkkinä voin antaa perheemme talouden. Se oli minulle mörkö. Minä, joka olen ammatiltani ekonomi, olin päästänyt otteen omasta ekonomiastani. Häpesin. Teimme perheemme taloudesta nykytila-analyysin ja määritimme sille tahtotilan. Laadimme budjetin ja säästötavoitteet. Eräs käytännön neuvo sosiaaliohjaajalta oli pitää käteiskassaa. Se tuntui hölmölle, mutta lähdimme siihen mukaan. Sen ansioista kuukausittainen ruokakustannuksemme tippui kolmannekseen.

Lastensuojelusta saimme neuvoja arjenhallintaan. Marssimme sosiaaliohjaajan kanssa läheiseen markettiin ja teimme yhdessä viikon ruokaostokset. Sosiaaliohjaaja opetti minulle hintatietoisen ostamismallin ja haastoi minut venyttämään pennejäni. Pelkonani oli, että kun ruokabudjetti vedetään minimiin, ruoan laatu kärsii. Niin ei käynyt. Emme ole koskaan aiemmin mieheni kanssa syöneet näin terveellisesti, ja molemmat olemme laihtuneet 10 kiloa – ihannemittoihin. Suurin helpotus on  kuitenkin ollut jatkuvan huolen poistuminen. Olemme tehneet elämämme huomattavasti helpoksi.

Eräs työntekijä kehotti minua tarkastelemaan kalenteriani. Näkyikö kalenterista selvästi, mitä asioita arvostin elämässä? Oliko niille varattu suurin osa ajasta vai tuhlasinko sitä arvottomiin asioihin?  Silloin esimerkiksi havaitsin, ettei minulla ollut ollut harrastuksia yli kymmeneen vuoteen.  Jossain välissä naurahdin lastensuojelussa; ”Olette auttaneet meitä kaikilla elämänalueillamme, paitsi yhdellä. Elämästäni puuttuu liikunta, tosin siihen en voi apua pyytää teiltä.” Yllätyin, kun sosiaaliohjaaja ehdotti, että seuraavat tapaamiset järjestettäisiin luonnossa kävellen, eikä pölyisellä konttorilla. Näin liikunta tuli elämääni takaisin.Lenkillä sosiaaliohjaajan kanssa

Lastensuojeluun ”joutuminen” on perheelle häpeä ja pelottavaa. Turhilta häpeän ja pelon tunteilta voitaisiin välttyä, jos asioihin tartuttaisiin ajoissa ja perheille leviäisi tieto, että lastensuojelu on apu eikä tuomari. Apua tarvitseva voi nykyisin tehdä suojeluilmoituksen myös itse. Lastensuojelun apu oli perheellemme korvaamaton. Kohdallemme sattui kaksi pätevää ja järkevää työntekijää, jotka osasivat hahmottaa lastemme hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, ja pureutua niihin. Työ oli suurissa määrin ehkäisevää ja erittäin tarpeen.

Neuvoksi  muille lastensuojelun asiakkaille haluaisin keroa, että suhtautukaa sosiaalityöntekijöihin avoimuudella ja ota apu vastaan. Olkaa rehellisiä ja kertokaa tilanteestanne. Silloin työntekijällä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet auttaa teitä juuri oikeissa asioissa.

Marjukka ja Axel

________

 

Sosiaaliohjaaja Tiina Simpson kertoo sosiaaliohjauksesta

Lastensuojelun sosiaaliohjauksella vaikutetaan perheen arjen konkreettisiin tilanteisiin ja etsitään yhdessä ratkaisuja, jotka helpottavat elämää. Työskentelyn lähtökohta on perheen kanssa asetetut tavoitteet ja yhdessä laadittu suunnitelma siitä, kuinka tavoitteita kohti pyritään.

Lastensuojelun sosiaaliohjaus tavoittelee muutosta perheen tilanteeseen. Muutos toteutuu yhdessä tekemisen kautta. Perheissä saatetaan tarvita ohjausta esimerkiksi ajankäytön hallintaan, arjen ja vapaan rytmittämiseen, lasten ja aikuisten roolien selkeyttämiseen tai taloudellisen tilanteen hallintaan ottamiseen. Työskentely voi olla myös luovaa ja rajoja rikkovaa: toisinaan mallinnetaan arjen haastekohtia perheen kotona, toisinaan mennään vaikkapa kuntosalille yhdessä asiakkaan kanssa.

Perheen arkeen on mahdollista saadaan aikaan pysyviä muutoksia hyvinkin pienillä muutoksilla. Onnistuminen kuitenkin edellyttää, että perhe haluaa muutosta ja ottaa vastaan ohjausta.

Usein oman tilanteen tarkastelu ulkopuolisen ihmisen kanssa avaa uusia näköaloja oman elämän hallintaan!

*

Sosiaalityöntekijä Susann Holst kertoo, että lastensuojelu on perheen puolella

Valitettavan moni ihminen kokee lastensuojelun pelottavana. Kielteiseen mielikuvaan vaikuttaa se, etteivät ihmiset tiedä paljoakaan lastensuojelutyöstä ja siitä, että lastensuojelun perustehtävä on tarjota apua perheiden arkeen. 

Moni vanhempi pelkää yhä, että yhteydenotto lastensuojelusta tarkoittaa lasten vientiä pois perheestä. Parhaimpaan lopputulokseen päästään silloin, kun lastensuojelun ja perheen välinen yhteistyö on avointa ja rehellistä. Perheen kertoessa avoimesti  ongelmistaan lastensuojelulle, on työntekijöillä mahdollisuus tarttua perheen ongelmakohtiin ja vaikuttaa myönteiseen muutokseen perheessä.

Lastensuojelussa ajattelemme, että olemme kanssaihmisiä – itsekin usein vanhempia  – ja liitymme asiakasperheen elämään lyhyen ajan tarjoamalla uusia ratkaisumalleja ja tukea. Ajattelemme, että välillä vanhempi voi sokeutua tilanteelleen eikä löydä itse ratkaisuja ongelmiinsa. Silloin lastensuojelu voi tarjota erilaisia ratkaisuja, koska me pystymme ulkopuolisina ehkä näkemään perheen tilanteen selkeämmin kuin vaikeuksien keskellä kamppaileva.

Kaikissa perheissä elämä on jossain vaiheessa haasteellista ja mitä nopeammin pääsemme vaikuttamaan perheen arkeen ja ongelmatilanteisiin, sitä nopeammin saamme perheen taas jaloilleen.