nuoret

Nuorten sosiaalityöstä nippu hyviä keinoja puuttua nuorten asunnottomuuteen

Posted on

 

ARA:n Asunnottomat 2017 -selvityksen mukaan asunnottomuus on laskenut kaikissa muissa ikäryhmissä, paitsi alle 25-vuotiaiden kohdalla se on noussut. Me Helsingin Etelän nuorten sosiaalityön (16-29 v.) työntekijät olemme erittäin huolissamme nuorten asunnottomuuden lisääntymisestä ja koemme tilanteen kestämättömäksi.

Iso osa kaikista sosiaalityöhön tulevista yhteydenotoista koskee asumista, asunnottomuutta, asunnottomuuden uhkaa tai asumisen kustannuksista aiheutuvia ongelmia.

Aikuissosiaalityö on asunnottomalle luonteva paikka hakea apua. Todellisuudessa keinomme auttaa asunnottomia ovat kuitenkin rajalliset.

Eteläinen Helsinki on erityinen näköalapaikka asunnottomuuteen: asunnottomille suunnatut palvelut painottuvat sinne ja keskustan alue ihmisineen tarjoaa turvaa kodittomalle. Helsingissä voi valita kolmen Poste Restante -postinumeron väliltä ja kaikki ne sijoittuvat etelän alueelle.

Kantakaupunkiin virtaa ihmisiä myös muualta Suomesta ja maailmasta. Monesti asunnottomuus on seurausta keinottomuudesta ja tietämättömyydestä. Silloin vahva asunnonhaun tuki ja asioiden selvittämisen tuki voi tuottaa tulosta. Helsingin asunnottomia palvellut Asunnottomien sosiaalipalvelut ajettiin alas vuonna 2010, jolloin paljon osaamista jäi siirtymättä alueellisiin sosiaalitoimistoihin. Aikuissosiaalityön asumisneuvojat keskittyvät häätöjen ehkäisyyn eivätkä palvele asunnottomia.

Luottohäiriömerkintöjen vaikutus asunnonsaantiin on kohtuuton, erityisesti vanhojen vuokravelkojen osalta. Tähän olisi pikaisesti kehitettävä uusia toimintamalleja. Perustoimeentulotuen siirto Kelaan ja sähköisen asioinnin lisääntyminen saattavat viivästyttää asunnottomien ja vuokranmaksuvaikeuksissa olevien ohjautumista sosiaalityöhön.

Kelan linjaukset suhteessa heikompiosaisiin nuoriin aikuisiin näyttäytyvät epäoikeudenmukaisina ja eriarvoistavina: vähävaraisesta lapsuudenkodista itsenäistyville nuorille ei pääsääntöisesti myönnetä vuokravakuutta, jolloin he joutuvat epätasa-arvoiseen asemaan verrattuna parempiosaisiin ikätovereihinsa. Lapsuudenkodista on kuitenkin monesti lähdettävä ja toisinaan nuoret hyppäävät tyhjän päälle, asunnottomuuteen.

Asuminen on myös todella kallista Helsingissä ja pienistä asunnoista on pula. Nuorille tyypillisestä kimppa-asumisesta ”rangaistaan” toimeentulotuessa soveltamalla kimppa-asunnossa asuville huomattavasti pienempää kohtuuvuokraa kuin yksin asuville, vaikka jokaisella olisi oma asianmukainen vuokrasopimus.

Lisäksi kimppa-asujalle maksetaan pienempää perusosaa, vaikka perusosaan sisältyvät jaetut kulut ovat todellisuudessa vähentyneet yhteiskunnassa tapahtuneen muutoksen myötä. Kimppa-asuminen on myös ekologisempaa, joten siihen tulisi kannustaa sen sijaan, että siitä tehdään byrokratialoukun myötä epäedullista. Nämä ovat todelliselle elämälle vieraita päätöksiä; ne kasauttavat huono-osaisuutta heti itsenäisen elämän alkuvaiheessa heille, joilla on heikommat lähtökohdat.

Helsinki on sitoutunut Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmaan (AUNE 2016-2019). Ohjelmassa sitoudutaan asumisneuvonnan vahvistamiseen. Vaikka Helsingin kaupungin asumisneuvonnan resursseja on lisätty, ne eivät riitä ja eteläisestä kantakaupungista puuttuu aikuissosiaalityön asumisneuvoja kokonaan. Toisena vaikuttavana toimena AUNE:ssa on mainittu Ohjaamon kaltaisen matalan kynnyksen asumisneuvonnan vakiinnuttaminen, jotta nuoret saisivat helposti asumiseen liittyvää apua.

Ohjaamon asumisneuvonta on palvellut myös asunnottomia ja on ollut tärkeä työkalu meille nuorten sosiaalityössä. Ohjaamo-toiminnan rahoitus siirtyi TEM:lle vuoden alussa ja asumisneuvonta päättyi Ohjaamossa. Vastaavaa matalan kynnyksen asumisneuvontaa ei tällä hetkellä ole nuorille.

Lisäksi nuorille aikuisille tarvitaan pikaisesti sekä päihteetöntä että päihteidenkäytön sallivaa tilapäismajoitusta. Erityisesti nuoret naiset ovat haavoittuvaisessa asemassa asunnottomina. Hietaniemenkadun palvelukeskus on jatkuvasti täynnä eikä sovellu väliaikaiseen yöpymiseen, mikäli nuorella ei ole raskasta päihteiden käyttöä. SPR:n Nuorten turvatalon toiminta ei riitä Helsingin kokoiselle kaupungille tässä asunnottomuustilanteessa eikä palvele yli 21-vuotiaita.

Riittävän hätämajoituksen ja asumisneuvonnan puute näkyvät myös siinä, että asiakkaat ovat toimintakyvyltään entistä huonommassa kunnossa palveluihin hakeutuessaan. Siten asiakkaat saattavat tarvita Asumisen tuki -yksiköstä haettavaa tuetumpaa asumista, jonka voisi monen kohdalla välttää, jos he löytäisivät palvelut varhaisemmassa vaiheessa. Tästä syystä tuetun asumisen jonot myös kasvavat hyvin pitkiksi.

Sosiaalityön ruohonjuuritasolla näkyy, että asumiseen liittyvän tuen puute ja asunnottomuus ovat merkittäviä syrjäyttäviä tekijöitä. Ilman asuntoa on mahdotonta suunnitella elämää päivää tai paria pidemmälle. Sen lisäksi asunnottomuuden aiheuttamat vahingot ovat monesti niin merkittäviä, että vahinkojen korjaamiseen kuluu poikkeuksellisen paljon aikaa ja resursseja, mikä tulee inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi yksilöille ja yhteiskunnalle.

Harmiksemme toteamme, että sosiaalityössä ei ole käytössä riittävästi keinoja asunnottomien nuorten auttamiseksi. Asunnottomuuden torjuntaan tarvitaan lisää resursseja ja toimintamalleja unohtamatta asumisen kalleuteen liittyviä rakenteellisia ja asuntopoliittisia toimenpiteitä.

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimiala
Perhe- ja sosiaalipalvelut, Nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö
Etelän nuorten sosiaalityö
Sanna Kokko Kiira Talvela, Tiina Laaksoranta Laura Willman,Anna-Riikka Ojala Petra Nurmola, Anita Kuronen Mia Nyström, Karoliina Ojanen Liisa Lemmetty, Kaisa Puhakka Päivi Kekkonen, Anniina Puisto Anniina Piiroinen, Noora Pyykkö Marketta Siponen, Oona Häkkinen Päivi Nurmi, Julija Semenuka Eliisa Tuisku, Laura Lager Tuulia Järvenpää ja Merja Harju

Mainokset

Ongelmien ennaltaehkäisyä verkossa

Posted on

Kuva:https://www.flickr.com/
Kuva:flickr.com

Huoli nuorista näyttää jämähtäneen paikoilleen. Nuorisotyöttömyys, koulusta putoaminen, yksinäisyys, sosiaaliset ja mielenterveyden ongelmat kyllä tiedostetaan, mutta kenelläkään ei tunnu olevan vastausta siihen, mitä pitäisi tehdä. Olen huolissani tilanteesta ja toivoisinkin radikaalimpia uudistuksia perinteiseen palvelujärjestelmään.

 

Nuorille viranomaisten tapaaminen on usein jännittävä ja pelottavakin tapahtuma. Tärkeintä kohtaamisessa onkin aito ja välittävä vuorovaikutus. Valitettavasti monet tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri kohtaamisessa ja asiakassuhteen rakentumisessa on haasteita, joka osaltaan lisää käyttämättömien asiakaskäyntien määrää eri viranomaistahojen luona ([1], [2]). Perinteiset auttamismenetelmät eivät myöskään ole välttämättä tehokkaita nuorten kanssa työskentelyssä, koska nuorelle kasvokkainen keskusteleminen vaikeista asioista ei useinkaan ole luontevaa.

 

Tarkastelen valmisteilla olevassa sosiaalityön lisensiaattitutkimuksessani nuorten verkkoauttamista kansallisten ja kansainvälisten tutkimusten kautta. Alustavien tutkimustulosten perusteella aikuisen tarjoama vuorovaikutuksellinen sosiaalinen tuki verkossa on hyvin merkityksellistä, luottamuksellista, voimaannuttavaa sekä nuorten mielenterveyttä ja hyvinvointia edistävää. Aineistoni tutkimuksissa nuorten avuntarpeet olivat usein varsin vakavia. Verkosta haettiin apua niin masennukseen, ahdistukseen kuin itsetuhoisuuteen. Usein nuoret eivät myöskään itse tunnistaneet oireiden olevan merkki mistään kovin vakavasta. Tarve sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten asiantuntijuudelle verkossa on siis varsin ilmeinen. Verkkoauttamisella näyttää olevan myös hyvin merkittävä vaikutus reaalimaailman palveluihin ohjautumiseen ajoissa, ennen kuin ongelmat kriisiytyvät ja tarvitaan kalliita sosiaali- ja terveydenhuollon erityispalveluita.

 

Useiden tutkimusten mukaan vaikeissa asioissa nuoret eivät käänny läheisten tai kavereiden puoleen, vaan avautuvat mieluiten vieraalle aikuiselle anonyymissa tilassa ([3], [4], [5], [6]). Nuorisotyössä internet osana perinteistä työtä onkin jo hyvin tunnistettu ja otettu käyttöön. Tuorein raportti verkossa tehtävästä nuorisotyöstä ([7]) osoittaa, että internet on varsin tärkeä osa nuorisotyötä. Raportin mukaan jopa 99 % nuorisotyöntekijöistä (N= 915) pitää yhteyttä nuoriin virtuaalisesti. Ajankohtaisimpana toimintana nuorille suunnatusta matalan kynnyksen palvelusta toimii palvelupiste Ohjaamo, josta nuori saa henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta sekä tukea omaan tilanteeseensa myös verkon kautta ([8]).

 

Sen sijaan sosiaalityössä verkon hyödyntäminen asiakastyössä on yhä varsin vähäistä. Vaikka modernisaation aika on myös ollut vahvan teknologian kehittymisen aikaa ja esimerkiksi puhelinneuvontaa on annettu jo useita vuosia, on onlineneuvonnan ja internetin hyödyntäminen sosiaalityössä hyvin vähäistä ja verkkotyöskentely on jätetty vapaaehtoisten käsiin tai muiden professioiden kuin sosiaalityöntekijöiden hallittaviksi. ([9].)

 

Nuorten ja aikuisten välinen kuilu verkon käyttämisessä, ymmärtämisessä ja kokemisessa on edelleen hyvin suuri. Nuorille diginatiiveille elämä tietoyhteiskunnassa on hyvin erilaista kuin vanhemmalle sukupolvelle, joka on joutunut opettelemaan alusta asti uuden teknologian haltuunottoa ja soveltamista elämän eri osa-alueille. Tämä voi olla yksi syy, miksi verkon hyödyntäminen sosiaalityössä etenee varsin hitaasti. Pelot, asenteet ja tietotekninen taitamattomuus estävät meitä näkemästä verkon mahdollisuuksia auttamistyössä. Sosiaalialan teknologisoituminen näkyy lähinnä tiedotuksen lisääntymisenä internetissä ja sosiaalisessa mediassa, mutta vuorovaikutteisten palvelujen tarjoaminen on vielä harvinaista. Ratkaisuja verkkotyöskentelyyn tarvitaan pikaisesti, sillä pelkän kasvokkaisen työn merkityksen korostaminen sosiaalityössä sulkee pois kerta toisensa jälkeen virtuaalisen kohtaamisen mahdollisuudet.

 

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja osallisuuden takaamiseksi auttamistyöhön on liitettävä nyky-yhteiskunnan tuomat ulottuvuudet, jossa keskeinen rooli on informaatio- ja kommunikaatioteknologialla. Verkko mahdollistaa kipeiden asioiden tunnustamisen ja matalan kynnyksen avun saamisen. Siten verkkoa ei tule nähdä enää vaihtoehtoisena kanavana, vaan välttämättömänä peruspalveluita täydentävänä lisänä.

 

 

Katri Ylönen
YTM, sosiaalityöntekijä Jyväskylä
Am.lis. opiskelija
Lapin yliopisto

 

Lähteet:

[1]Loponen, K. (2010) Palvelujen kynnyksellä. Nuorten aikuisten kokemuksia työelämän toiseudesta. Kuntouttavan sosiaalityön erikoisalan lisensiaattitutkimus. Lapin yliopisto.

 

[2] Närhi, K. & Kokkonen, T. & Matthies, A. (2013) Nuorten aikuisten miesten osallisuuden ja toimijuuden reunaehtoja sosiaali- ja työvoimapalveluissa. Teoksessa Laitinen, Merja & Niskala, Asta (toim.) Asiakkaat toimijoina sosiaalityössä. Vastapaino, Tampere, 113-145.

 

[3] Best, P. & Manktelow, R. & Taylor, B. (2014) ’Online communication, social media and adolescent wellbeing: a systematic narrative review’. Children and Youth Services Review, vol. 41, no. 1, pp. 27-36.

 

[4] Gross, E.F. & Juvonen, J. & Gable, S.L. (2002) Internet Use and Well-Being in Adolescence. Journal of Social Issues, Vol. 58, No. 1, 2002, pp. 75-90.

 

[5] Roine, M. & Pakkanen, E. (2010) Varjomaailma – verkkopalvelusta apua vanhempien päihteidenkäytöstä kärsiville lapsille ja nuorille. Teoksessa Joronen, Katja & Koski, Anna (toim.): Tunne- ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen kouluyhteisössä. Tampere University Press, Tampere: 236–249.

 

[6] Webber, R. & Wilmot, J. (2012) Social media and help seeking by young people on sexual assault (Somazone Report). Melbourne: Australian Catholic University.

 

[7] Linkosalo, H. (2015) ”Internet ei ole mörkö, vaan mahdollisuus” – Internetin käyttö kunnallisessa nuorisotyössä 2015. Verke – Verkkonuorisotyön valtakunnallinen kehittämiskeskus.

[8] Matalan kynnyksen palvelupiste Ohjaamo. Lue lisää: http://www.nuorisotakuu.fi/nuorisotakuu/tietoa_takuusta/ajankohtaista/ohjaamot_edistavat_nuorisotakuun_toteutusta_-_nuorten_matalan_kynnyksen_palvelut_kaynnistymassa.117897.news

[9] West, D. & Heath, D. (2011) Theoretical pathways to the future: Globalization, ICT and social work theory and practice. Journal of Social Work 11(2), 209–221.

Välittämistä rankaisemisen sijaan

Posted on Updated on

Suomen eduskunta on pian säätämässä lakia koulujen kovempien kurinpitokäytäntöjen mahdollistamiseksi. Taustalla olevasta ajattelusta on vaikea päästä kiinni. Onko pyrkimys helpottaa opettajien työtä ja turvallisuutta lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oikeuksien kustannuksella?

Olemme Helsingissä paneutuneet lastensuojelupalveluiden kehittämiseen lastensuojelunuorten ja ammattilaisten yhteistyönä. Monessa kohdin olemme tulleet siihen tulokseen, että vaikeissa elämäntilanteissa nuoret toivoisivat saavansa apua koulusta ja muista peruspalveluista matalalla kynnyksellä, ilman leimaavuutta. Nuoret toivovat, että opettajat olisivat kiinnostuneempia heidän hyvinvoinnistaan ja avun hakeminen tai saaminen koulussa esimerkiksi kuraattorilta ei olisi leimaavaa ja syrjivää. Mielestämme näiden asioiden kehittämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota sen sijaan, että lähdettäisiin ratkaisemaan asiaa pahoinvoivien lasten rangaistusten vahvistamisella. Tässä muutama kysymys esimerkiksi nuorten näkökulmasta: Miksi korjaisimme vain seurauksen, jos voisimme korjata myös syyn? Miksi halutaan lisätä pelkoa, kun voisimme lisätä kannustusta? Miksi teoillaan apua huutava lapsi halutaan eristää ja sulkea pois hänelle tärkeästä kouluyhteisöstä?

Olemme samaa mieltä opetushenkilökunnan ja alan järjestöjen kanssa siitä, että koulurauhaan tulee löytää uusia keinoja, mutta ratkaisuista olemme erimieltä. Olemme myös samaa mieltä että koulujen ja vanhempien välistä yhteistyötä tulisi lisätä, jotta lasten ja nuorten oireilu ei heijastuisi kouluissa huonona käytöksenä. Lisäksi yhteistyöhön tulisi saada vahvemmin mukaan muita auttavia tahoja tilanteesta ja tarpeesta riippuen, kuten lastensuojelu tai perheneuvola siten, että lasta tai nuorta ei siirretä minnekään. Nykyisellään palvelut toimivat omilla tonteillaan, eikä todellinen yhteistyö lapsen ja perheen tukemiseksi ole useinkaan mahdollista tiukkojen  sektorirajojen vuoksi. Jotta tähän yhteistyöhön voitaisiin päästä, tarvitaan isoa asennemuutosta ja riittävää resurssointia niin kouluissa kuin lasten, nuorten ja perheiden palveluissakin. Jotta yhteistyö esimerkiksi perheen, koulun ja lastensuojelun yhteistyönä olisi mahdollista, eilastensuojeluilmoituksen tekemistä saa käyttää ”rangaistuskeinona” kouluissa, eikä pelkkä ilmoituksen tekeminen ole vielä yhdessä perheen auttamista.

Surullista koko keskustelussa on ajatus siitä, että lasten ja nuorten tiukemmalla hallinnalla pyritään vastaamaan esimerkiksi suurien luokkakokojen, oppilashuoltohenkilöstön riittämättömyyden ja hyvinvointipalvelujen joustamattomuuden aiheuttamiin ongelmiin. Koulujen suorituskeskeisyys siirtää katseen lasten ja nuorten henkisestä hyvinvoinnista usein liian kauas, mikä näkyy siinä, että apua ei osata hakea riittävän ajoissa. Uskallamme väittää, että todellisuudessa kysymys ei ole siitä, että nykyisin lapset olisivat aiempaa häiriintyneempiä tai vanhemmat välinpitämättömämpiä. Vaan siitä, että asenteet ovat tiukentuneet ja perheiden saama tuki on liian vähäistä ja vaikeasti saatavilla.

Nuoret kehittäjät –ryhmä
Helsinki

Helsingin kaupungin ja Soccan Heikki Waris –instituutin lastensuojelua kehittävä kokemusasiantuntijaryhmä, jossa on mukana lastensuojelunuoria ja lastensuojelun ammattilaisia

latousvassa
Kuva: Pekka Ojaniemi