päihderiippuvuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, paitsi päihderiippuvaiset

Posted on

 

Suomessa yhdenvertaisuus on kirjattu perustuslakiin. Perustuslaki sanoo, ettei ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan esimerkiksi terveydentilan perusteella. Vai saako? Päihderiippuvuuteen liittyy syrjiviä käytänteitä myös julkisen vallan taholta.

 

Päihderiippuvuus on diagnosoitu sairaus. Päihderiippuvuuden syntyminen ei ole yksiselitteistä ja siihen vaikuttavat perimän lisäksi sosiaalisen oppimisen kokemukset ja ympäristötekijät. Riippuvuuden muodostumiseen liittyy aivoissa erilaisia hermostollisia muutoksia. Näiden muutosten ohella riippuvuutta ylläpitävät myös uskomukset aineen ylivertaisuudesta. (Päihdelinkki)

Päihderiippuvuus diagnoosina kuvaa sairautta seuraavasti: Voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää päihteitä, heikentynyt kyky kontrolloida aloittamista ja lopettamista sekä käyttöannoksia, vieroitusoireyhtymä aineen käytön vähentyessä, sietokyvyn kasvu, keskittyminen päihteiden käyttöön niin, että muut mielihyvän lähteet ja kiinnostuksen kohteet jäävät sivuun ja päihteen jatkuva käyttö haitoista huolimatta (THL). Vaikka päihderiippuvuus diagnosoituna hyväksyttäisiin sairaudeksi, päihteen käyttäminen – sairauden ilmenemismuoto – katsotaan yhä luonteen heikkoudeksi, omaksi valinnaksi ja itseaiheutetuksi. Se on oma valinta myös siinä vaiheessa, kun tosi asiassa mitään valittavaa ei enää ole.

Sairaus on vakava. Hoitamattomana se johtaa ennenaikaiseen kuolemaan, eikä kaikille sopivaa hoitokeinoa ole olemassa.

Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Vai onko? Päihderiippuvaisen on vaikea saada apua terveyden ongelmiin perusterveydenhuollossa. Ihmisiä käännytetään päihdeklinikoille hakemaan apua somaattisiin ongelmiin. Myös sosiaalipalveluissa työskentelee alan ammattilaisia, joille päihderiippuvuus on vieras ja ihminen riippuvuuden takana jää kohtaamatta. Ihminen määrittyy palvelujärjestelmässä päihdeongelmansa kautta ja sen negatiivinen leima on voimakas, joskus jopa pysyvä.

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Vai onko? Vaikka akuutti päihderiippuvuus vie työkyvyn, oikeutta sairauspäivärahaan ei synny, päihderiippuvainen on työttömänä työnhakijana ja aktivointitoimien kohteena. Kela rajaa sairaspäivärahasta pois päihteiden käytön, päihtymyksen, vieroitusoireet ja laitoshoidon. Mitä diagnoosista jää jäljelle?

Kuntoutustuki, joka on tarkoitettu toimeentuloksi, jos sairaus estää toimeentulon turvaavan työnteon, ei koske päihderiippuvaisia. Vaikka on hyvin selvää, ettei vaikeasti päihderiippuvainen henkilö selviä työelämässä ja on sairautensa vuoksi työkyvytön. Päihderiippuvaiselle saatetaan ehdottaa jopa työmarkkinoiden ulkopuolelle jäämistä, joka tarkoittaa samalla tulottomuutta.

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Vai ovatko? Päihteiden pitkäaikainen ja runsas käyttö voi aiheuttaa käyttäjälleen psyykkisiä ongelmia. Oikeuspsykiatriassa mielenterveyden ongelmat voivat jättää rikoksentekijän tuomiotta ja osoittaa hänet pakkohoitoon. Päihderiippuvaisen kohdalla tilanne on toinen.

Esimerkkinä psykoosi. Se voi olla mielenterveydenhäiriö tai päihteidenkäytöstä johtuva. Päihderiippuvaisen psykoosi ei ole oikeuspsykiatrian mukaan oikea psykoosi, siihen sairastuminen on oma valinta. Se on itse aiheutettu, eikä sillä ole mitään merkitystä tuomiota määrättäessä. Tämä siitä huolimatta, että sairastunut henkilö voi aivan yhtä lailla olla täysin sairaudentunnoton, elää harhaista todellisuuttaan ja tarvita hoitoa parantuakseen. Riippuvuuteen liittyy pakonomainen tarve käyttää päihteitä, riippuvuus ohjaa ihmisen valintoja. Jos päihderiippuvainen pystyisi kontrolloimaan omaa päihteidenkäyttöä, hänellä ei olisi riippuvuusdiagnoosia. Onko päihdepsykoosi siten kuitenkin sairaudesta johtuva? Pitäisikö hoidon tarvetta miettiä myös rikokseen syyllistyneen vaikeasti päihderiippuvaisen ihmisen kohdalla?

Jotta päihderiippuvaisen asema yhteiskunnassa voisi parantua, piilossa olevat syrjivät käytänteet tulisi purkaa ja päihderiippuvuus tulisi ymmärtää sairautena sairauksien joukossa. Tällöin myös hoitoon hakeutuminen ja päihderiippuvuudesta kuntoutuminen olisi helpompaa.

Satu Marja Tanttu
YTL, sosiaalityö

 

 

 

 

 

Kuka vastaa päihdepalveluista?

Posted on

Aikuissosiaalityössä kohdataan usein päihderiippuvaisia asiakkaita. Siitä huolimatta sosiaalityön paikka päihdehuollon kentässä ei ole yksiselitteinen. Nykytilanne kunnissa on kirjava, eikä kaikkialla myönnetä päihdepalveluja lainkaan sosiaalihuoltona. 

 

Päihdeongelmat ovat laaja-alaisia ongelmakokonaisuuksia, joihin kiinnittyvät mielenterveysongelmat, erilaiset hoidon tarpeet ja syvä syrjäytymiskehitys. Ne koskettavat ihmisen fyysistä, psyykkistä, henkistä ja sosiaalista ulottuvuutta. Syrjäytyminen ja taloudellinen ja sosiaalinen huono-osaisuus ovat osana vaikeuttamaan päihdeongelmista kärsivien ihmisten elämää.1 Päihdeasiakkaat tarvitsevat tukea runsaasti ja pitkäkestoisesti. Haasteelliseksi asiakasryhmän auttamisen tekevät palvelujärjestelmän puutteet ja asiakkaiden riippuvuuskäyttäytymiseen tyypillinen kyvyttömyys suunnitelmalliseen työskentelyyn.2

Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfossa 10/18 todetaan, että ”STM:n suositus on, että päihdehuollon palveluja järjestetään joko terveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluna, ei päihdehuoltolain nojalla. Palvelu tulee antaa asiakkaalle terveydenhuollon palveluna, mikäli asiakkaalla on lääketieteellisiä perusteita hoidon saamiseen. Muusta kuin lääketieteellisestä perusteesta annettava palvelu on sosiaalihuollon palvelua ja tällöin palvelusta pitää tehdä hallintopäätös.” Nykytilanne kunnissa on kirjava, eikä kaikkialla myönnetä päihdepalveluja lainkaan sosiaalihuoltona. Sosiaalisin perustein saatu päihdepalvelu on kuitenkin asiakkaan oikeus ja samalla se tarjoaa sosiaalipalveluille mahdollisuuden laajentaa palveluja vastaamaan päihdeasiakkaiden tarpeisiin.

Erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden palvelutarpeenarviointi on laissa määritelty sosiaalityöntekijän tehtäväksi. Terveydenhuoltolaki edellyttää terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tekevän yhteistyötä sellaisten asiakkaiden kohdalla, joiden asianmukainen hoito sitä vaatii. Käypä hoitosuosituksen mukaan psykososiaalista kuntoutusta tulisi tarjota kaikille huumeriippuvuudesta kärsiville. Siihen kuuluu asumisen, toimeentulon, työn ja vapaa-ajan tukeminen yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Tällöin sosiaalityöntekijällä on merkittävä rooli päihdeasiakkaan palveluntarpeen selvittäjänä ja yhteistyökumppanina palvelutarpeeseen vastattaessa.

Päihdetyön kentällä sosiaali- ja terveyspalvelujen on toimittava rinnakkain. Kumpikaan ei voi onnistua ilman toista, eikä asiakkaan ongelmien lokerointi auta asiakasta saamaan kokonaisvaltaista muutosta tilanteeseensa. Sosiaalityöllä on erityinen paikka olla järjestämässä turvaa asiakkailleen. Sillä on lain määrittämä asema ja ammattieettinen velvollisuus tukea ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Sosiaalityön asemaa päihdeasiakkaiden kanssa työskenneltäessä tulisi vahvistaa ja sosiaalityöllä on myös lainsäädännön suomat mahdollisuudet siihen. Kysymys on enää siitä, lunastaako sosiaalityö eettisen ja juridisen velvollisuutensa toimia huono-osaisten kansalaisten elämäntilanteen parantamiseksi.

Satu Marja Tanttu, YTL

1 Vuori-Kemilä, A. 2007. Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulmat. Teoksessa: Vuori-Kemilä, A., Stengård, E., Saarelainen, R. & Annala, T. (toim.) Mielenterveys- ja päihdetyö.

2 Tanttu, S M. 2016. Auttamisen rajat ja mahdollisuudet kunnallisessa aikuissosiaalityössä sosiaalityöntekijöiden määrittelemänä.

Rangaistus riippuvuudesta

Posted on Updated on

”Katson vastapäätä istuvaa nuorta miestä. Hän on alipainoinen, likainen, kasvoissa on arpia ja epätoivo huokuu hänestä. Hän on loppu niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Hän sanoo, ettei elä enää kauaa. Pelkään samaa. Jos hänestä ei muutamaan päivään kuulu mitään, alan jo miettiä, keneen otan yhteyttä, mistä alan kysellä. Hän itkee. Epätoivo on todellista, eikä hän sillä hetkellä näe muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa päihteiden käyttöä. Siihen saakka, kunnes hän kuolee.

Nuori mies soittaa katkaisuhoitoasemalta. Hänet on pahoinpidelty muutamaa päivää ennen, hän olisi halukas lähtemään päihdekuntoutukseen. Hänellä on taustalla lukuisia keskeytyneitä hoito- ja kuntoutusjaksoa. Päihteiden käyttö on alkanut jo lapsena ja jatkunut yhä rajumpana huostaanoton päätyttyä. Hän kantaa itsessään jälkiä lapsuudestaan, vanhempien alkoholismista, väkivallasta, turvattomuudesta, hylkäämisistä, kuolemista.

Nuori mies sanoo, että hänellä on kaksi vaihtoehtoa: kuntoutua tai kuolla. Hän alkaa saada otetta elämästään. Hän hoitaa keskenjääneitä asioita, etsii asunnon, käy käräjillä ja on yhteydessä velkojiin. Tuhkimotarinasta ei voi puhua, eikä ruusuilla tanssita, siihen tämä nuori mies on liian kovia kokenut ja liian rikki. Mutta hän yrittää ja toivoo. Ja onnistuu. Ensimmäistä kertaa eläessään hän on kuntoutusjakson suunnitelmallisesti loppuun asti.

Muutos ei tapahdu hetkessä ja sen täytyy tapahtua hänen tavallaan, hänen lähtökohdistaan. Omaa paikkaa on vaikea löytää, eikä yhteiskunta toivota avoimesti tervetulleeksi. Taustalla kummittelee myös tuleva vankeustuomio. Asiat ovat kaikesta huolimatta paremmin. Hänellä on koti, tavaroita, jotka hän on itse ostanut ja ystäviä. Väkivalta ja rikokset eivät kuulu tähän elämään. Hän ei puhu enää kuolemasta, hän näkee tulevaisuuden.

Mutta menneisyys on kohdattava ja vankeusrangaistuksen suorittamisen aika lähenee. Hän pelkää vankilaan menoa, huumevelkojensa vuoksi kiristetyksi tulemista, väkivaltaa, nykyisen elämän menettämistä ja hylätyksi tulemista. Hän pelkää, ettei hänen päänsä kestä. Pelkoaan hän torjuu päihteillä. Hän puhuu taas kuolemasta, vaihtoehtona vankilaan menemiselle. Tulevaisuutta ei enää ole, on vain vankila.”

Pitkään päihteitä käyttänyt henkilö joutuu todennäköisesti tekemään rikoksia pystyäkseen hankkimaan päihteitä, joita hän riippuvuutensa vuoksi tarvitsee. Päihdemaailma on väkivaltainen ja jo laittoman päihteen käyttäminen on rikos. Noin 90 prosentilla vangeista on päihderiippuvuus ja lähes joka toisella vangilla todetaan päihderiippuvuuden lisäksi persoonallisuushäiriö, ahdistuneisuutta, masennusta tai muu psyykkinen ongelma [1].

Nykyinen järjestelmä tuottaa itselleen enemmän asiakkaita kuin niitä, jotka pääsevät järjestelmästä pois. Vangeista 2/3 on rikoksenuusijoita [2].  Noin 40 prosenttia suljetussa vankilassa olevista ihmisistä on niin kutsuttuja toimintaan sijoittumattomia [2]. He siis vain ovat, selleihin lukittuina. Tätä lukua perustellaan mm. henkilöstöresurssin riittämättömyydellä, laitosturvallisuudella ja vankien moniongelmaisuudella. Liian moni vaikeasti päihderiippuvainen vanki jää kuntouttavien toimien ulkopuolelle.

Koska oikeusprosessit ovat pitkiä, ihmisen tilanne voi rikoksentekohetkestä olla muuttunut merkittävästi ennen kuin tuomio pannaan täytäntöön. Mikäli kuntoutumisessa hyvän alun saanut ihminen jää vankilassa ilman tukea ja kuntoutusta, romuttaa vankeusrangaistus jo saavutetun muutoksen.

Suljetussa vankilassa vuorokausi maksaa noin 205 euroa [3]. Päihdelaitoskuntoutuksen vuorokausihinta on noin 170–200 euroa. Merkittävin ero on siinä, että kuntoutuslaitoksissa henkilöstö on pääosin hoitohenkilöstöä ja vankiloissa valvontahenkilöstöstä [4]. Vankiloissa päihderiippuvaisia ihmisiä pidetään selleihin lukittuina, heitä ympäröivät vartijat, muurit ja kalterit. Vaikka päihteiden käyttö voidaan pysäyttää pakolla, se ei tarkoita, että ihminen olisi kuntoutunut riippuvuudestaan. Tuomion jälkeen riippuvuuskierre rikoksineen jatkuu.

Kunnissa ongelmana ovat puutteelliset palvelut ja riittämättömät resurssit. Palveluihin hakeutuminen on omaehtoista ja palvelun saaminen edellyttää toimintakykyä, jota vaikeasti päihderiippuvaisella ihmisellä ei ole. Päihderiippuvaisia ihmisiä syyllistetään usein motivaation puutteesta ja siitä, etteivät he sitoudu palveluihin. Pitkään päihdemaailmassa elänyt ihminen on irrallaan yhteiskunnasta, eikä välttämättä enää edes itse tiedä, millaista se elämä on, johon hänen pitäisi kuntoutua.

Rikosseuraamuslaitoksen asiakkuutta ei voi valita. Vankeus pysäyttää. Mutta vankeus voisi tarjota myös mahdollisuuden motivaation heräämiseen ja uuden elämänpolun löytämiseen. Motivaatio ei ole pysyvä tila ja siihen voi vaikuttaa tarjoamalla vaihtoehtoja. Päihdekuntoutus rangaistuksen suorittamisen muotona tulisi olla mahdollinen.

Kuntasektori ja rikosseuraamuslaitos toimivat rinnakkain, toisista irrallaan, hoitaen kumpikin omaa tehtäväänsä. Ihmiset kulkevat järjestelmästä toiseen. Tavoite lienee molemmilla sama, mutta keinot sen todeksi tekemiseen eivät nivoudu yhteen. Yhteistyötä tulisi tiivistää ja palvelut tulisi resursoida olemassa olevan tarpeen mukaisesti. Tämä edellyttää avoimuutta, ongelmakohtien tunnistamista, toisten työn tuntemusta ja uudenlaisen toimintakulttuurin omaksumista. Katsetta tulisi yhä enemmän siirtää muurien sisäpuolelta yhteiskuntaan, jossa ihmisten elämä tosiasiassa on ja pyrkiä luomaan yksilöllisiä kuntoutuspolkuja, jotta ihminen pääsisi päihde- ja rikoskierteestä irti.

Onko yhteiskunnalla varaa ylläpitää järjestelmää, joka säilöö vaikeasti päihderiippuvaiset psyykkisistä ongelmista kärsivät ihmiset eristykseen, ilman tosiasiallisia mahdollisuuksia saada riittävää kuntoutusta ja tukea muutokseen? Rangaistuksena vankeus on vapauden menettämistä, ei perusoikeuksien, joihin oikeus hoitoon ja huolenpitoon kiistatta kuuluvat. Rikoksista rangaistaan vangitsemalla, rangaistaanko riippuvuudesta epäämällä mahdollisuus kuntoutukseen?

Nimimerkki: Pala siitä
Kirjoittaja tekee päihdepalveluissa sosiaalityötä

Rangaistus riippuvuudesta

1 Kärkkäinen Jukka, 2011. Vankien terveystilanne. Saatavilla www-muodossa: http://www.porttivapauteen.fi/tietoa/tietopankki/2467/vankien_terveystilanne (Luettu 26.10.2013).

2 Rikosseuraamuslaitoksen tilastoja, 2012. Saatavilla www-muodossa: http://www.rikosseuraamus.fi/material/attachments/rise/julkaisut-tilastollinenvuosikirja/6ICcdsBTr/Rikosseuraamuslaitoksen_tilastollinen_vuosikirja_2012.pdf. (Luettu 19.10.2013).

3 Vankilapäivä maksaa 205 euroa, yhdyskuntapalvelu huomattavasti halvempaa. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194728945348/artikkeli/vankilapaiva+maksaa+205+euroa+yhdyskuntapalvelu+huomattavasti+halvempaa.html  (Luettu 19.10.2013).

4 Rikosseuraamuslaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2012 http://www.rikosseuraamus.fi/material/attachments/rise/julkaisut-monisteetjaraportit/6FcvDvctb/1_2013_TP_ja_toimintakertomus_2012_korj220313VALMIS.pdf (Luettu 19.10.2013).