Sosiaaliturva

Systeemi kusee!

Posted on Updated on

Hyvinvointivaltiossa ihminen joutuu ponnistelemaan kovimmin silloin, kun hän on vaikeuksiensa vuoksi heikoimmillaan. 

Teen työtä päihdekuntoutujien parissa, ja yrititimme asiakkaani tahdosta hoitaa hänen raha-asioitaan kuntoon. Tämä tarina kertoo siitä, millaisia vaikeuksia kohtasimme palvelujärjestelmässä. Minä ja asiakkaani tiedämme, ettei hän olisi selvinnyt yksin. Kun ei hahmota järjestelmän rakenteita ja toimintakäytäntöjä, eksyy helposti ja lopulta turhautuu.

Jo toimeentulotuen hakemiseen liittyi monenlaisia kompastuskiviä. Asiakkaani oli jättänyt toimeentulotukihakemuksen, mutta kysellessäni sosiaalipalvelutoimistosta hakemuksen perään, sitä ei löytynyt. Lisäksi asiakkaani sosiaalityöntekijä oli vaihtunut. Yrittäessäni selvittää kaupungin vaihteesta kuka oli uusi sosiaalityöntekijä, sain väärää tietoa.

Kaisi 2Kun toimeentulotukihakemus ja oikea sosiaalityöntekijä vihdoin löytyivät, kaatui sosiaaliviraston asiakastietojärjestelmä, eikä työntekijä voinut sen vuoksi tehdä päätöstä. Odotimme ja pelkäsimme, että asiakkaan vuokrarästit ehtivät mennä perintään.

Asiakkaani halusi  selvittää velkojaan. Selvittelin sosiaalista luototusta varten hänen velkasaldoaan eräästä valtion virastosta. Kolmella ensimmäisellä soittokerralla minulle kerrottiin, ettei asiakkaalla ole velkaa.

Vasta neljännellä kerralla sain vihdoin oikean velkasaldon. Yritin selvittää, mistä väärän tiedon antaminen moneen kertaan johtui, mutta en saanut koskaan vastausta. Vaistoni ja velka-asioiden ”konsulttini” patistivat selvittelemään asiaa perusteellisesti. Ilman sitä olisi velka-asioiden hoitaminen ollut täysin turhaa: kyse oli isosta summasta, joka jälkikäteen esille tulleena olisi kaatanut kaiken.

Ohjeistin velkojat lähettämään velkojen maksatustiedot itselleni sähköpostiin laskun kera. Sain niistä vain osan. Osa laskuista meni asiakkaalleni. Onneksi ehdin varoittaa häntä, eikä hän pelästynyt ja luullut niitä uusiksi veloiksi.

Sovitusta maksuohjelmasta huolimatta, eräs velkoja lähetti asiakkaalle useita velkakirjeitä, ja yhdeltä taholta tuliKaisi 1 jopa 4 000 euron ulosottoilmoitus. Kun kyselin, mistä tämä johtuu, minulle vastattiin yksinkertaisesti ”järjestelmien vain olevan sellaisia”. Asiakkaani ennätti avata ulosottokirjeen, ja tämä järkytti häntä pahasti. Ulosottomies ei liioin pysäyttänyt ulosottoa, vaikka oli jo saanut ilmoituksen ulosoton päättymisestä. Niinpä asiakkaalta perittiin palkasta 1/3 ulosottoon, ja teimme töitä summan takaisin saamiseksi.

– Ei tällaista yleensä tapahdu. Poikkeustapaus, meille sanottiin. Väitän vastaan. Näin käy koko ajan ihmisille, jotka yrittävät aukoa solmuun menneitä asioitaan.

Työntekijänä on helppo mennä luomamme järjestelmän, byrokratian, pilkkujen ja työpöydän taakse. On helppo unohtaa keneen ongelmat lopulta osuvat, ovat ne sitten joko automatisoitujen järjestelmien virheitä, työntekijän väsymystä tai huolimattomuutta.

Luottamuksen kasvattaminen siihen, että voi tulla autetuksi, on hidasta. Eikä meillä työntekijöilläkään ole aina varmuutta siitä, selviävätkö asiat, tai väsyykö asiakas tai työntekijä yrittämään. Vain puuttumalla toimimattomiin käytäntöihin muutos on mahdollista. Jos hautautuu byrokratiaan tai pakenee pöydän taakse, katoavat aistit. Ei pysty kokemaan tilanteita niin kuin asiakas ne kokee.

Työtä on paljon ja itseään pitää suojata. Totta. Meitä kuitenkin tarvitaan asiakkaiden tueksi, oppaiksi ja puskureiksi järjestelmien rattaissa. Meiltä vaaditaan valppautta, joustavuutta ja reaktiokykyä.Kaisi 3 Paneutuvalla työotteella ui usein syvissä vesissä. Asiakkaiden elämä tulee iholle ja tuntuu. Mutta samalla rikastuu hienoilla kohtaamisilla ja oppii paljon itsekin. Asiakkaani asioita selvitellessä horjuimme ja toivo oli mennä muutaman kerran, mutta olemme edelleen pystyssä.

 

Kaisla

Kirjoittaja työskentelee järjestössä ja tekee sosiaalityötä päihdekuntoutujien parissa.

 

 

Esittelyssä todellinen yhden luukun periaate

Posted on

Sosiaali- ja terveysministeriö[1] kaavailee toimeentulotuen siirtoa kunnilta Kelan vastuulle. Ministeriö perustelee siirtoa muun muassa sosiaalityöntekijöiden suurella työkuormalla.

Perustoimeentulotuen jakamista Kelasta on kokeiltu viimeksi Vantaalla[2] – hyvällä menestyksellä. Noin 500 asiakasperheestä kukaan ei antanut palvelusta kielteistä palautetta. Vantaa on aiemmin ollut esillä julkisuudessa johtuen pitkistä toimeentulotuen käsittelyajoista, joihin jo valvontaviranomainen aluehallintovirastosta[3] on joutunut puuttumaan.

Olisiko perustoimeentulotuen siirto Kelalle ratkaisu kuntien sosiaalityön työruuhkiin? Johtaisiko se myös kuntien talouden kevenemiseen ja asiakkaiden kannalta parempaan palveluun? Olisiko siirto askel kohti yhden luukun periaatetta? Pysäyttäisikö se toimeentulotukikulujen kasvun?

Toimeentulotuen kokonaismenojen kehityksen taustalla on pitkäkestoisen työttömyyden ja asumiskustannusten yleinen kasvu. THL:n vuonna 2012 tekemän tutkimuksen mukaan 70 % toimeentulotuen saajista sai Kelan asumistukea, lähes 40 % Kelan työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa ja 12 % eläkettä. Kokonaan tulottomien osuus oli ainoastaan 7,7 %.[4]

Miksi näiden tukien saajat ovat myös toimeentulotuen saajia? Sosiaaliturvan taso on käytännössä jäädytetty[5], vaikka elin- ja asumiskustannukset ovat nousseet rajusti. Ensisijaisen sosiaaliturvan taso ei tee mahdolliseksi ihmisarvoista elämää[6], minkä vuoksi ihmiset joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen. Toimeentulotuesta on tullut jatke etenkin Kelan maksamalle asumistuelle[7]. Samalla toimeentulotuki on muodostunut saajilleen yhä pitkäkestoisemmaksi tukimuodoksi – se ei siis useinkaan ole lyhytaikainen, viimesijainen tuki, joksi se on tarkoitettu.

Perustoimeentulotuen siirto Kelan järjestämisvastuulle olisi hölmöläisten peiton jatkamista: se ei vähentäisi toimeentulotuen asiakkaiden määrää eikä pienentäisi kustannuksia. Uudistus edellyttäisi uusien hakemusten käsittelijöiden palkkaamista Kelaan ja sen etuusjärjestelmien uudistamista. Asiakkaat joutuisivat edelleen hakemaan toimeentulotukea muiden Kelan tukien lisäksi. Lisäksi siirto voisi edistää toimeentulotuen vakiintumista yleiseksi automaattimaksuksi, vaikka sen asema laissa on olla harkinnanvarainen viimesijainen tuki. Siirto loisi myös uudenlaisen kaksinaisjärjestelmän: vaikka perustoimeentulotuki siirtyisi Kelaan, ehkäisevä toimeentulotuki jäisi edelleen kuntiin.

Perustoimeentulotuen siirto Kelaan todennäköisesti heikentäisi apua tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia saada tukea. Kelan virkailija tuskin ohjaisi hakijaa velkaneuvontaan tai auttaisi häädön ehkäisemisessä. Toimeentulotuki on kiinteä osa sosiaalityötä ja sen toimeenpanon tulee olla lähellä ihmistä, kunnissa. Se on väline, jonka tehtävänä on toimia asiakkaan usein monisyisessä ongelmatilanteessa taloudellisen tilanteen tasapainottajana asiakkaan elämänhallinnan parantamiseksi ja toiminnallisen aktiivisuuden lisäämiseksi[8].

Todellinen yhden luukun periaate toteutuisi Kelan myöntämän ensisijaisen sosiaaliturvan tason korotuksella. Mikäli työmarkkinatukea, peruspäivärahaa, kansaneläkettä ja asumistukea korotettaisiin, aikuissosiaalityön asiakkaista poistuisivat ne, joille toimeentulotuki on välttämätön taloudellinen tuki, mutta joilla ei ole tarvetta varsinaiselle sosiaalityölle ja elämänhallinnan tuelle.

Ensisijaisen sosiaaliturvan tason korotus toisi kunnille hallituksen toivomia säästöjä. Se pienentäisi hallintoa ja hakemusrumbaa, kun ihmisten ei tarvitsisi haalia perusturvaansa useasta eri tukimuodosta ja eri organisaatioista. Se vapauttaisi sosiaalityön resursseja oikein kohdennettuun asiakastyöhön ja jättäisi toimeentulotuen kokonaisuudessaan sosiaalityön välineeksi.

Maan hallitukselta tämän toteuttaminen edellyttäisi rohkeutta tehdä päätöksiä ilman kolmikannan koolle kutsumista. Ollakseen kustannustehokas ja aidosti pienituloisiin kohdistuva tulisi työttömyysturvan korotus toteuttaa ilman vastaavaa korotusta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Uudistuksen voisi aloittaa asumistuen tason korotuksella. Hallituksen on aika suunnata toimensa aidosti köyhyyden vähentämiseen ja turhan byrokratian keventämiseen. Asiaa tukee jo sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.)[9] – kuinka moni muu kansanedustaja uskaltaa tarttua haasteeseen?

Anu Autio, KM (sosiaalityöntekijän kelpoisuus), sosionomi (AMK)
 
Kuva: Iiro Väisälä
Kuva: Iiro Väisälä

Ei vain rahanjakamista

Posted on Updated on

Taloudellisissa vaikeuksissa olevien ihmisten viimesijainen turva, toimeentulotuki on noussut puheenaiheeksi. Mitä toimeentulotuelle pitäisi tulevaisuudessa tehdä? Pitääkö se siirtää Kelan hoidettavaksi? Ja pitääkö asiakkaan tehdä jotain vastavuoroisesti sen myöntämisen eteen?

Sosiaalityöntekijöidenkin keskuudessa toimeentulotukityö jakaa mielipiteitä. Onko toimeentulotuki sosiaalityötä vai vain puhdasta matematiikkaa? Monessa kunnassa toimeentulotuki on jo jätetty etuuskäsittelijöille. Asiakkaita ei tavata eikä heidän asialleen omistaudu kukaan pidemmäksi aikaa. Äärimalleissa asiakkaat eivät edes voi tavoittaa sitä työntekijää, joka teki päätöksen, ja lisäksi käsittelijä vaihtuu kuukausittain.

Nykymallin pohjalta toimeentulotuen Kelaan siirto onkin vain pieni askel kohti lopullista kasvotonta palveluautomaattia.

Toimeentulotukiasiakkaiden keskuudessa kuitenkin tarvitaan kipeästi sosiaalityötä. Sosiaalityöntekijää ei tarvita niinkään manuaaliseen toimeentulotukilaskelman näpyttelyyn, vaan asiakkaan kokonaistilanteen kartoittamiseen ja hahmottamiseen sekä harkinnan käyttöön.

On ensinnäkin osattava arvioida, millaiset edellytykset viimesijaista tukea hakevalla asiakkaalla ylipäätään on asioida järjestelmissä ja esimerkiksi toimittaa hakemukseensa erilaisia liitteitä. On ymmärrettävä sellaisia elämän ilmiöitä, jotka estävät ihmistä toimimasta normaalisti ja turvattava vähimmäisturva niille, joiden toimintakyky on alentunut.

Lisäksi on huomattava erilaiset asioinnin esteet ja käytettävä harkintaa sekä osattava soveltaa toimeentulotukilakia kunkin asiakkaan tilanteeseen erikseen. On myös nähtävä syy ja seuraus ja keinot vaikuttaa näihin. Tätä ei valitettavasti tapahdu ilman sosiaalityöntekijää.

Kirjalliseen etuuskäsittelyyn siirtyneet kunnat säästänevät vähäosaisten kustannuksella, kun toimeentulotuen saaminen jää asiakkaan oman kirjallisen todistelu- ja perustelukyvyn varaan. Erittäin huolestuttava kehityssuunta on se, että viimesijaisen etuuden hakeminen on monessa kunnassa vaikeampaa kuin minkään muun yhteiskunnan etuuden hakeminen.

Tämä on ristiriitaista, sillä toimeentulotuki on tarkoitettu juuri niille, jotka usein tippuvat kaikkien muiden turvaverkkojen, myös Kelan, läpi. Millaisia ihmiskohtaloita puutteellisten selvitysten vuoksi hylättyjen hakemusten taustalta löytyy? Montako häätöä, kriisiytyvää lapsiperhettä? Ja toisaalta montako menetettyä nuorta nostaa kuukaudesta ja vuodesta toiseen tukea kenenkään perehtymättä varsinaiseen elämäntilanteeseen? Kaikki nuoret eivät saa aikuisen tukea kotoaan, liian moni nuori on tietämätön, eksyksissä ja yksin.

Kela-keskusteluissa tulisikin muistaa sosiaalityön merkitys toimeentulotukityössä ja pohtia meneekö viimeinenkin yhteys sosiaalityön ja toimeentulotuen väliltä poikki mahdollisen siirtymän jälkeen.

Osassa Suomen kuntia on toimiva työnjako sosiaalityön ja etuuskäsittelyn välillä. Näitä hyviä kokemuksia olisi syytä levittää kunnasta toiseen. Toimeentulotukityössä molempia tarvitaan, oikein mitoitetulla työnjaolla. Vain siten viimesijainen etuus saadaan kohdennettua sitä tarvitseville ja vain siten ihmisiä saadaan takaisin yhteiskuntaan, työelämään, opiskelemaan tai takaisin ensisijaisten etuuksien piiriin. Jos sosiaalityö eriytetään toimeentulotuesta täysin, toimeentulotukiasiakkuus pitkittyy.

Nimimerkki: Sosiaalityöntekijä
Kirjoittaja on työskennellyt vuosia sosiaalityön ja toimeentulotuen parissa.

toimeentulotuki vari hr

Kuva: Iiro Väisälä

Toiveita tinakauhan haltijalle

Posted on Updated on

Sosiaalinen tekijä ei tehnyt suuria lupauksia Uudelle Vuodelle 2014, vaan sulatti kauhassa tinakengät ja nakkasi ne vesisankoon kera – ei vain yhden, vaan kymmenen pienen ja vähän isomman toiveen. Toivotamme kaikille lukijoillemme näiden toiveiden myötä hyvää alkanutta vuotta! Lopussa voi antaa äänet parhaille toiveille.

Toive 1 Anna aikaa ja rauhaa tehdä työtä. Eniten toivomme, että sosiaalialan ammattilaisilla olisi aikaa tehdä työtään. Kiireessä ja kellon kanssa kilpaillessa ei vain onnistu, että asiakas tulee kohdatuksi, kuulluksi ja hän pääsee osalliseksi omassa asiassaan. Toivomme työntekijöille työrauhaa tehdä eettisesti kestävää työtään sillä asiantuntemuksella ja osaamisella, joka heillä on. Tätä samaa työrauhaa haluaisimme kaikille, jotta kiire ja talouskurin kiristävä ote ei vie meistä viimeisiäkin voimia.

Toive 2 Luota työntekijään. Tänäkin vuonna perustetaan toimikuntia, jotka uudistavat sosiaalialan palveluita. Ruohonjuuritason työntekijöitä ei näissä ryhmissä juuri näy. Toivomme, että kentän asiantuntemus tunnustetaan.  Tai jospa luotettaisiin työntekijöiden asiantuntemukseen ja kykyyn järjestää työtään ilman turhia ylätason ohjeistuksia. Ja kun niitä tarpeellisia ohjeita laaditaan, tulisi niiden perustua vahvaan ymmärryksen ja kokemukseen arjen työstä.

Toive 3

Rakenna parempaa yhteistyötä. Toivomme eri viranomaisten ja toimijoiden välille aitoa yhteistyötä ja yhteisvastuuta, jotta asiakkaita ei pompoteta luukulta toiselle, eikä kukaan ei tipu turvaverkon läpi.

Toive 4Säästä asiakkaat huonoilta verkostopalavereilta. Toivomme ryhtiliikettä palavereiden järjestelyyn, kulkuun ja lopputulemiin niin, ettei asiakkaita rasiteta huonosti suunnitelluillla verkostopalavereilla, vaan he tietävät mikä on palaverin aihe ja sen myötä voivat osallistua omista asioistaan sopimiseen.

Toive 5Pidä peruspalvelut kunnossa. Tämä ei ole uusi toive, mutta toivomme sitä silti. Toivomme, että yhteiskunnan peruspalvelut pysyisivät kunnossa ja apua tarjottaisiin ihmisten arkeen ja kotiin. Että kouluihin, neuvoloihin, päivähoitoon ja  kotipalveluun laitettaisiin veroeuroja. Että aikuisten mielenterveys- ja päihdepalveluihin satsattaisiin, väkivallasta kärsivät saisivat apua ja että koti sekä toimeentulo olisivat kaikilla.

Toive 6

Laita organisaatiomuutokset tauolle. Toivomme, että organisaatiomuutosten puuhaihmiset pitäisivät välivuoden, sillä vaikka viimeiset vuosikymmenet on organisaation laatikot laitettu kerta toisensa jälkeen uuteen järjestykseen, ei lopullista toimivaa mallia ole vain löytynyt.

Toive 7Säästä meidät median ylilyönneiltä. Toivotamme medialle vuonna 2014 monipuolista ja vaihtelevaa uutisvuotta sosiaalialan asioiden parissa. Toivotamme medialle lähdekriittisyyttä, jotta  “pieleen mennyt makaronilaatikko huostaanoton syynä” -juttuvinkit eivät päädy otsikoihin tai ainakin selvitetään kolikon toinen puoli. Toivomme sosiaalialan ammattilaisille uskallusta tulla julkisuuteen, ja työntekijöiden pomoille ymmärrystä, että sananvapaus kuuluu työntekijöillekin.

Toive 8Säilytä kelpoisuudet ja anna ammatinharjoittamislaki. Toivomme myös, että tänä vuonna sosiaalialan ammattilaiset säästyisivät siltä väännöltä, että alan kelpoisuuslaki halutaan romuttaa ja että alalle tarvittava korkeakoulutus kyseenalaistetaan. Toivomme myös, että maan hallitus pitää kiinni lupauksestaan, ja hallitusohjelman kirjaus ammatinharjoittamislaista nytkähtää eteenpäin.

Toive 9Torju kovat asenteet. Jokainen meistä tarvitsee joskus auttavaa kainalokeppiä. Emme selviä, jos asenteet tästä vielä kovenevat apua tarvitsevia ihmisiä kohtaan. Toivomme, että yhteiskunnassamme lopetetaan syyllistäminen ja avataan silmät pahoinvoinnille. Tunnustetaan, että ihmiset ovat erilaisia ja erilaiset sattumukset sekä tilanteet vaikuttavat elämänkulkuun.

Toive 10Anna ymmärrystä, että tulevaisuutta ei voi sittenkään ennustaa. Kenelläkään ei ole kristallipalloa tai sellaista uuden vuoden tinaa, josta voisi ennustaa tulevaa. Turvaverkko voi pettää. Kamalia ja ikäviä asioita voi tapahtua, vaikka asiakkaan tai asiakasperheen elämässä olisi useita auttajia mukana.

JUMALISTE, SANOVAT SOSIAALITYÖNTEKIJÄT

Posted on Updated on

Julkisuudessa on viime aikoina esitetty puheenvuoroja, jotka syyllistävät yhteiskuntamme huono-osaisia ja vajaakuntoisia. On vaadittu sosiaaliturvan vastikkeellistamista tai jopa sen kokonaan lakkauttamista.

Puheenvuoroissa huono työ- ja toimintakyky on omaa heikkoutta, laiskuutta ja työllistyminen on kiinni omista ponnisteluista. Köyhyys on omien valintojen tulos, jos oikeaa köyhyyttä Suomessa edes onkaan. Köyhät ovat vain tyhjän valittajia ja itse uhriutuvia. Vertaukseksi on esitetty sodanjälkeinen pula- ja uudelleenrakennusaika: töitä tehtiin mukisematta ja toimeentulo hankittiin työllä sieltä mistä saatiin. Yhteiskuntamme on muuttunut sodanjälkeisistä ajoista valtavasti, sitä yhteiskuntaa ei enää ole.

Meillä sosiaalityöntekijöillä on nyt sanottavaa ja nojaudumme siinä käytännön kokemuksiimme.

On tietämätöntä, naiiviakin, kuvitella, että meillä kaikilla olisi samat lähtökohdat elämässä pärjäämiseen ja menestymiseen. Synnymme ja kasvamme erilaisissa olosuhteissa, kannamme yksilöllistä geeniperimäämme, omaamme erilaisia ominaisuuksiamme niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Nämä kaikki yhdistettynä elämänkokemuksiimme vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee, millainen kantokyky kullakin elämässä on. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä vallalla olevat käsitykset hyvästä ja vastuullisesta elämästä, alati vaihtuvat taloussuhdanteet ja epävarmat työmarkkinat, voi olla varma, ettei kenenkään polku ole samanlainen. Vaikka tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat lisääntyneet, esimerkiksi sukupuoli, ikä ja etninen tausta vaikuttavat yhä työelämässä etenemiseen – myönnettiin sitä ääneen tai ei.

Me sosiaalityöntekijät näemme työssämme ihmisiä, jotka ovat sairastuneet yrittäessään ponnistella lunastaakseen yhteiskunnan luomat vaatimukset hyvästä elämästä. Näemme ihmisiä, jotka potevat syyllisyyttä siitä, etteivät pärjää omillaan, eivätkä kestä arjen kuluttavuutta yhtä hyvin kuin toiset. Näemme ihmisiä, joilla itsellä tai perheenjäsenillä on sairaus tai vamma, joka vaikuttaa koko perheen elämään ja toimeentuloon. Näemme ihmisiä, jotka ovat uudelleenrakentamissukupolven jälkeläisiä ja kantavat traumoja vanhempiensa mielenterveys- ja päihdeongelmista. Näemme ihmisiä, jotka pyrkiessään elämässään eteenpäin, törmäävät syrjiviin asenteisiin ja ympäristön rakenteellisiin ja sosiaalisiin esteisiin. Näemme ihmisiä, jotka asioiden kriisiytyessä menettävät otteen elämästä ja joutuvat turvautumaan yhteiskuntamme tukeen.

KYLLÄ, joukkoon mahtuu myös niitä, joilla ei ole kiinnostusta yrittää, vapaamatkustajia löytyy aina. Emme kuitenkaan voi kaataa koko järjestelmää vapaamatkustajien takia!

Hyvinvointiyhteiskunnassamme liian moni voi pahoin. Kansalaisistamme moneen 90-luvun lama jätti jälkensä. Moni menetti työpaikkansa, yrityksiä meni konkurssiin. Syytämmekö heitä siitä, että he ovat yrittäneet ponnistella parhaansa mukaan? Meillä kenelläkään ei ole siihen oikeutta. Emme ole yhtään sen parempia kuin tämän päivän vähäosaiset, jotka ovat kantaneet yhteiskunnan laman seurauksia harteillaan jo vuosia. Vähäosaisuus on siirtynyt sukupolvelta toiselle vain sen vuoksi, että yhteiskunnan turvaverkko on ollut liian isosilmäinen, ja sen reunat ovat pettäneet.

On aika pyrkiä kaikkien yhteiskuntamme jäsenten hyväksymiseen ja luopua syyllistämisestä, joka vain syventää pahoinvoinnin kierrettä. Syyllistämisen sijaan tulisi toimenpiteitä kohdistaa vähäosaisten tilanteen parantamiseen ja inhimillisen elämän turvaamiseen kaikille.

Leena Korhonen, YTM, sosiaalityöntekijä
Ylva Krokfors, VTL, sosiaalityön tutkija
Taija Laakso, YTK, sosiaalityön opiskelija
Armi Lehto, YTK, sosiaalityön opiskelija
Petra Malin, VTK, sosionomi (AMK)
Lea Sippola, YTM, sosiaalityöntekijä
Satu Söderholm,VTM, sosiaalityöntekijä
Satu Marja Tanttu, YTM, sosiaalityöntekijä

nyrkki

Kirjoituksesta on julkaistu lyhennetty versio 12.11.2013 Lapin Kansa, Pohjalainen ja Pohjolan Sanomat lehdissä.