sosiaalityö

Sosiaalityöntekijä – inhimillinen ihminen vai kylmä byrokraatti?

Posted on

”Lastensuojelu on kriisissä” kirjoitettiin Ylen julkaisemassa uutisessa 11.4.2022. Uutisessa kerrotaan, kuinka vuoden 2022 alussa voimaan tullut lastensuojelulain muutos takaisi lastensuojelun sosiaalityöntekijälle sosiaalityöntekijäkohtaisen maksimiasiakasmäärän, mutta kunnat eivät ole vielä kyenneet lakisääteiseen asiakasmäärään vastaamaan.

On hyvä ottaa huomioon, että lastensuojelun sosiaalityö on kuitenkin vain yksi osa laajaa sosiaalityön kokonaisuutta ja vastaavia kokemuksia on myös muilla aloilla työskenteleville sosiaalityöntekijöillä.

Jo pitkään mediassa on maalailtu sosiaalityöstä kuvaa byrokraattisena pakkopalveluna. Uutisointi on keskittynyt pääasiassa lastensuojelun epäkohtiin.

Tässä blogitekstissä pohdin, pitääkö median maalailema kuva paikkansa vai voisiko sosiaalityöntekijöillä olla myös inhimillisiä piirteitä.

Onko sosiaalityöntekijä vain kylmä byrokraatti?

On totta, että sosiaalityöntekijän työtä säätelevät laajasti erilaiset lait, asetukset ja soveltamiskäytännöt. Tämä saa sosiaalityöntekijän helposti näyttäytymään etäisenä byrokraattina. Lakien tarkoituksena on kuitenkin taata myös sosiaalityön asiakkaiden asema ja oikeudet.

Tutkin parhaillaan väitöskirjatutkimuksessani sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä lasten ja nuorten suruun silloin, kun lapsi on sosiaalityön asiakkaana. Aiemmin tehtyjen tutkimusten mukaan surutyöskentely on yhtä ilmiselvästi osa sosiaalityötä kuin suru on meidän jokaisen elämää. Sosiaalityön ydintä ovat vaikeiden tunteiden tunnistaminen ja niihin liittyvä työskentely.

Erityisesti lastensuojelun sosiaalityö näyttäytyy syvien tunteiden käytäntöympäristönä, jossa erilaiset tunteita herättävät asiakastilanteet ovat arkipäivää.

Sosiaalityöntekijän ammattietiikka perustuu luottamukseen, kunnioitukseen, välittämiseen ja asiakkaan puolelle asettumiseen. Keskiössä ovat vuorovaikutuksellisuus ja aito kohtaaminen, joka asiakkaan näkökulmasta tarkoittaa tunnetta siitä, että hän tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Uskallan väittää, että jokainen sosiaalityöntekijä haluaa tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista.

Erityisen tärkeää sosiaalityöntekijöille on se, että asiakas mahdollisesti vaikeastakin tilanteestaan huolimatta kohtaa ihmisen, jolle voi puhua asioistaan. Kokonaan toinen kysymys on se, miten erilaiset sosiaalityötä ympäröivät rakenteet antavat tälle mahdollisuuden.

Mitä sosiaalityöntekijät kertovat tunteista?

Tutkimustani varten olen haastatellut suomalaisissa kunnissa ja kuntayhtymissä työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä. Haastattelujen aikana sosiaalityöntekijät ovat työskennelleet lapsiperheiden peruspalvelujen sosiaalityössä ja lastensuojelun sosiaalityössä.

Olen kysynyt heiltä paitsi lapsen suruun ja surutyöskentelyyn liittyviä kysymyksiä, myös tunteista, joita sosiaalityöntekijässä herää surutyöskentelyn aikana. Haastattelemillani sosiaalityöntekijöillä on ollut tärkeä viesti – kun asiakkaana olevalla lapsella, nuorella ja perheellä on erilaisia surukokemuksia tai muutoin hankala elämäntilanne, se koskettaa myös sosiaalityöntekijää.

Haastatteluissa sosiaalityöntekijät ovat puhuneet ammatillisuuden takista, joka vedetään päälle työtilanteissa. Ammatillisuuden takki auttaa heitä asettamaan asiakkaan tilanteen ja tunteet ensisijaisiksi myös niissä tilanteissa, kun sosiaalityöntekijä itse voisi joutua tunnekuohun valtaan. Ammatillisuuden takki ei kuitenkaan estä näyttämästä esimerkiksi liikuttumista asiakkaalle.

Sosiaalityöntekijältä vaaditaan erityistä osaamista tunnistaa ne tilanteet, joissa omista vaikeista tunteista voi viestiä myös asiakkaalle. Sosiaalityöntekijän ammatilliseen osaamiseen liittyy ymmärrys siitä, että surevan asiakkaan kohtaamisessa vaaditaan erityistä tietoa ja taitoa ymmärtää asiakkaan surun yksilöllinen prosessi.

”Isoja tunteita, laidast toiseen.”

Haastattelemani sosiaalityöntekijät kuvasivat tuntevansa surua asiakkaidensa puolesta. He liittivät surun tunteeseen myös ahdistuksen, epätoivon ja myötätunnon kokemuksia. Aineistoni perusteella vaikuttaa siis siltä, että sosiaalityöntekijät itse eivät koe olevansa median maalaileman kuvan kaltaisia kylmiä byrokraatteja, vaan inhimillisiä ihmisiä, jotka ovat olemassa asiakkaitaan varten.

Tunteet ovat ilmiselvä osa sosiaalityötä. Surutyöskentelyn haastattelemani sosiaalityöntekijät liittivät laajemmin trauma- ja kriisitietoiseen työhön, johon he haluaisivat saada lisää osaamista. Tärkeää on, että sosiaalityöntekijä tunnistaa omat työhön liittyvät tunteensa, ja että sosiaalityöntekijöillä on omat tunteiden käsittelyn fooruminsa asiakastyön ulkopuolella.

Hyvinvoiva, inhimillisesti tunteva sosiaalityöntekijä on ennen kaikkea asiakkaan etu.

Paula Vainikka

YTM, väitöskirjatutkija

Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Lasten ja nuorten suru perhe- ja läheissuhteissa -hanke

Sosiaalityötä rikkaille

Posted on

Kohti kestävää ja tasa-arvoisempaa resurssien jakamista

Perinteisesti sosiaalityötä on kohdistettu pääasiassa huono-osaisille sekä jollakin tavalla kriisissä oleville henkilöille.

Kun ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä katsotaan sosiaalityön näkökulmasta, ilmastonmuutoksen sopeuttamissuunnitelmasta nousee ilmoille tasa-arvokysymys: koska ilmastonmuutos vaikuttaa tasavertaisesti kaikkiin ihmisiin riippumatta heidän sosiaalisesta statuksestaan. Pitäisikö sosiaalityötä alkaa kohdistamaan myös parempiosaisille ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi?

Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys ovat tällä hetkellä pinnalla niin poliittisissa keskusteluissa kuin sosiaalialan palveluiden suunnittelemisessakin. Sitran Megatrendit 2020 nostavat esiin, että ekologisella jälleenrakennuksella on kiire (Dufva 2020). Myös Sitran Heikkoja signaaleja 2022 tarkasteltaessa huomaamme, että meidän on tulevaisuuden rakentamisessa yhä enemmän otettava huomioon ekologinen kestävyys (Dufva & Rowley 2022).

Siirryttäessä tarkastelemaan aihetta sosiaalialan, sosiaalityön ja näihin kytkeytyvän hyvinvointitalouden näkökulmasta tulemme ajatelleeksi, että meillä on käsillä aika muuttaa rakenteita ja systeemejä ekologisesti kestävämmän hyvän elämän tukemiseksi (Ahokas 2021).

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi keväällä 2021 Ilmastonmuutoksen sopeutumisen suunnitelman. Suunnitelmassa on tarkoitus läpileikkaavasti tarkastella sosiaali- ja terveysalan sektorin toimenpiteitä ilmastonmuutokseen varautumiseen. Vuosien saatossa sosiaalityötä on tutkittu myös ekososiaalisesta viitekehyksestä käsin, ja työ on konkretisoitunut koronan vauhdittamana. On tärkeää, että sosiaalialan ammattilaiset voivat olla paremmin osana ilmastonmuutostyötä eikä aihetta voida enää sivuuttaa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Miten sosiaalityö voi vastata ilmastonmuutoksen haasteisiin tulevaisuudessa? Kysyimme kahdelta alan asiantuntijalta, mitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi voisi tehdä sosiaalityön näkökulmasta.

Simo Rissanen ja Satu Ranta-Tyrkkö valaisivat aihetta omista lähtökohdistaan.  Simo Rissanen toimii SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:ssä erityisasiantuntijana. Hän vastaa ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyvästä vaikuttamisesta. Satu Ranta-Tyrkkö toimii Jyväskylän yliopistossa sosiaalityön yliopistolehtorina sekä dosenttina. Hän on tarkastellut sosiaalityötä ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

Yhteiskunta yhteisen haasteen edessä

Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole pelkästään ympäristöön vaikuttava asia, vaan ne liittyvät myös sosiaalisesti ihmisten hyvinvointiin joko suoraan tai välillisesti. Globaalissa mittakaavassa se nostattaa esiin eriarvoisuuden kysymykset.

Simo Rissasella ja Satu Ranta-Tyrköllä on yhteinen ajatus siitä, että vauraissa maissa tehdään jo ilmastoa suojelevia muutoksia ja ratkaisuja.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset osuvat kuitenkin laajemmin kehitysmaihin, jotka eivät pysty varautumaan ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin vauraampien maiden tavoin. Epäreilu asia globaalissa kontekstissa on se, että länsimaat ovat saastuttaneet enemmän kuin moni kehitysmaa, Rissanen kiteyttää.

– Suurin osa kaikesta ilmastokuormasta kannetaan muualla kuin Suomessa, vaikka se vaikuttaa myös Suomeen. Minkäänlainen kansallinen itsekkyys ei oikeasti ole vaihtoehtona, pohtii Ranta-Tyrkkö.

– Olemme tottuneet pohjoiseen onnelaamme. Ennusteet ilmastopakolaisuudelle voivat tarkoittaa, että vuoteen 2050 mennessä 50–700 miljoonaa ihmistä esimerkiksi Afrikasta pakenee pohjoisen suuntaan. Millä tavalla olemme valmiita vastaanottamaan kaikki ne ihmiset?

Pystyykö sosiaalityö vastaamaan haasteisiin?

Vaikuttaa vahvasti siltä, että sosiaalityö ei pysty tällä hetkellä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Nykyisellään sosiaalityö keskittyy tarjoamaan edes välttämättömät perustarpeet asiakkailleen, joka on itsessäänkin haastava tehtävä. Työntekijät ovat ylikuormittuneita työtehtäviin eivätkä rakenteet anna periksi isoille, nopeille muutoksille.

Kuitenkin sosiaalityö voi olla apuna lisäämässä ymmärrystä ilmastonmuutoksen ja hyvinvoinnin suhteesta.

Satu Ranta-Tyrkkö nostaa esille sosiaalialan ammattitaidon hallita muutostyötä prosesseina. Oman työn lähtökohtien pohtiminen, palvelurakenteiden uudelleen ajattelu ja omiin arvoihin perustuva muutostyö toimisivat lähtökohtana kestävälle kehitykselle sosiaalityössä.

Hän myös korostaa, että sosiaalialan ammattilaisilla on tietoa esimerkiksi minkälaista apua pienituloiset ihmiset tai mielenterveysongelmaiset ihmiset oikeasti tarvitsevat uusien haasteiden edessä.

Myös Rissanen jakaa Ranta-Tyrkön ajatuksen laajasta sosiaalipoliittisesta muutoksesta. Hän on huolissaan kunnianhimoisen ilmastopolitiikan mahdollisuudesta kasvattaa epätasa-arvoa entisestään. Korona-aika on osoittanut yhteiskunnan olevan herkästi polarisoituva: osa noudattaa ohjeita ja kokee ne oikeudenmukaisiksi, ja osa kokee ohjeet vääräksi tai epäreiluiksi, eivätkä suostu yhteistyöhön. Polarisaatiosta seuraa uhmaa ja mielenosoituksia.

Ilmastonmuutoksen myötä tämänlaisia tilanteita tulee varmasti paljon, ja ne vaativat myös isoja järjestelyitä. Yhteiskunnan tärkein tehtävä olisi tukea niitä, jotka ottavat eniten osumaa isoissa muutoksissa. Jos kielteinen asia kohtaa kaikkia tasavertaisesti, se herättää vähiten kapinaa. Tässä työssä sosiaalihuollon edustajilla on tärkeä rooli. Ilmastonmuutoskeskustelussa merkittäviä aiheita onkin oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.

Kaikille mahdollisuus ekologisiin valintoihin

Ilmastopolitiikan edessä tehtävät ratkaisut eivät ole helppoja. Suomen Ilmastopaneelin (2020, 22) tuottamassa raportissa tuodaan ilmi, että sukupolvinäkökulmasta resurssit ovat jakaantuneet epätasaisesti. Tuleville sukupolville nykyisenkaltainen kulutus ei ole välttämättä mahdollista, kun taas tulevaisuudessa iäkkäämmille voi olla haasteellista sopeutua saavutetusta elämäntyylistä luopumiseen.

Nykyiset keski-ikäiset ja iäkkäämmät eivät liioin välttämättä ehdi hyötyä ilmastotoimien myönteisistä vaikutuksista, mikä voi osaltaan vaikuttaa oikeudenmukaisuuden kokemukseen.

Ilmastopolitiikan reiluutta ei tarkastella pelkästään sukupolvikokemuksen kautta. Tätä asiaa voidaan lähestyä myös sosiaalisen statuksen myötä. On selvää, että Ranta-Tyrkkö ja Rissanen ovat samaa mieltä vauraiden ihmisten asemasta: vauraita ihmisiä pitäisi vastuuttaa omasta tekemisestään. Se, miten vastuuttaminen tapahtuu, on kuitenkin vaikeampaa määritellä ja molemmat ovat sitä mieltä, että se ei onnistu pelkästään sosiaalityön keinoin.

Varakkaiden ihmisten mahdollisuutta osallistua ilmastotalkoisiin eivät horjuta esimerkiksi ruoan kallistuminen tai ekologisten tuotteiden korkea hinta, sillä heidän taloudellinen tilanteensa on vakaampi verrattuna vähävaraisiin. Vaikka varakkaat tekisivätkin ekologisempia valintoja kulutuksessa, he usein myös ostavat enemmän, jolloin saavutettu ilmastohyöty häviää suuremman kulutuksen alle.

Rissanen korostaa, että tilanne ei liioin ole mustavalkoinen resurssien tasaantumisen ja asuinpaikan suhteen. Pienen kylän tehdastyöpaikka saattaa olla ratkaisevassa asemassa alueen hyvinvoinnille sosiaalityön näkökulmasta, vaikka sen toiminta olisi epäekologista. Jos tehdas ajetaan alas ilmastotavoitteiden johdosta, hyvin koulutetut johtohenkilöt luultavasti saavat paremmin töitä toisinkuin työntekijäporras. Tämä vaikuttaa heidän asemansa heikkenemiseen.

Mitä osallistamisen keinoja varakkaille voisi sitten kehittää?

Simo Rissanen nostaa mahdollisuuden saavuttaa yhteistä hyvää kannustamalla hyvätuloisia suosimaan ekologisia kulutusvaihtoehtoja esimerkiksi sähköautojen tai aurinkopaneelien ostamista. Tällöin niitä tuottavat yritykset kasvavat ja voivat kehittää tehokkaampia ratkaisuja. Kilpailun myötä hinnat putoavat ja tuotteet tulevat kaikkien saataville.

Toinen tapa olisi hyödyntää leasing-mallia yhä enemmän erilaisiin kulutustavaroihin. Tuote vuokrataan määräajaksi firmalta, joka takaa niiden ekologisuuden ja ottaa vastuun kestävästä huollosta. Leasing voisi siirtää osan kestävän kehityksen kuormasta pois yksityishenkilöltä ja siirtää se tuotteiden valmistajille.

Oleellista kuitenkin on se, että ilmastotoimet kohdentuvat mahdollisimman tasaisesti ja niistä pääsisivät hyötymään kaikki. Ihmiset kokevat tilanteen oikeudenmukaisemmaksi silloin, kun kaikilla on realistinen mahdollisuus tehdä ekologisempia valintoja.

Syyllistäminen saa aikaiseksi vain kielteistä ajattelua riippumatta henkilön varallisuudesta. Rissanen kokeekin, että Suomessa on perinteisesti pyritty ja onnistuttukin tasaamaan eriarvoisuuden vaikutuksia melko hyvin sosiaalipoliittisin keinoin.

Tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä: avaimet haasteiden peittoamiseen

Ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen haasteet sosiaalityön näkökulmasta eivät ole yksiselitteisiä. Kati Närhi (2015) Jyväskylän yliopistosta on tutkinut ekososiaalista viitekehystä sosiaalityön näkökulmasta. Hän ilmaisee huolensa resurssiniukasta sosiaalityöstä ja kannustaa tutkimaan, miten sosiaalityötä voitaisiin osallistaa resurssiniukan yhteiskunnan rakentamiseen. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi kansalaisten osallistamista yhteiskunnan päätöksiin ja ratkaisuihin. (Närhi 2015.)

Sosiaalityöllä on tärkeä rooli ilmastokysymyksien ratkomisessa yhteistyössä muiden alojen toimijoiden kanssa. Olisikin tärkeää, että sosiaalialan ammattilaiset pääsisivät vaikuttamaan laajemmin sosiaalipoliittisiin kysymyksiin ilmastopolitiikan näkökulmasta eikä keskustelua siirrettäisi talousnäkökulmalliseen vastakkainasetteluun.

Ranta-Tyrkkö jakaa Närhen ajatuksen verkostoista ja yhteyksistä muihin toimijoihin. Hän nostaa yhteisöllisyyden yhdeksi tärkeäksi työkaluksi. Yhteisöllinen työ vaatisi organisoitumisen paikallistasolta lähtien, jossa pohdittaisiin yhdessä ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä. Tämä edellyttää organisaatioiden verkostoitumista.

Suomen Ilmastopaneelin 2021 keskustelunavauksessa todetaan, että ilmastopolitiikassa tärkeintä on ottaa huomioon kolmijakoisuuden teemat: jako-oikeudenmukaisuus, menettelytapojen oikeudenmukaisuus ja tunnustava oikeudenmukaisuus (Suomen Ilmastopaneeli 2021, 6).

Kolmijakoisuuden perustana toimii aina perus- ja ihmisoikeudet. Siksi tasa-arvo ilmastopoliittisessa keskustelussa on tärkeää ilman, että katsotaan erikseen ihmisen sosiaalista statusta. Ranta-Tyrkkö muistuttaakin, että olisi hyvä kehittää uudenlainen lähestymistapa tai keino sosiaalityön asiakkaille, jotta hekin pääsisivät mukaan kestävämpään arkeen. Tähän tarvittaisiin keinoja, jotka lisäisivät arjen mielekkyyttä ja yhteisöllisyyttä heille, jotka ovat esimerkiksi työttöminä, mutta kaipaavat elämään mielekästä tekemistä.

Rissanen korostaa tasavertaisuuden tärkeyttä kaikessa yhteiskunnallisessa muutoksessa. Päätöksenteossa ja ilmastonmuutosta hillitsevissä toimissa on tärkeää kohdata kaikki samalla tapaa.

– Isot yhteiskunnalliset muutokset nopeallakin tahdilla saavuttavat useimmiten hyväksynnän, kun ne toteutetaan tasa-arvoisesti.

Emilia Pekkala, Satu Rahkila, Tea Sissonen ja Essi Taino, sosiaalialan erityisasiantuntija / sosionomi YAMK -opiskelijat, TAMK

Päivi Heimonen, yliopettaja TAMK.

Artikkeli on kirjoitettu osana Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomi YAMK -opiskelijoiden opintojaksoa Sosiaalityön ajankohtainen tutkimus huono-osaisuudesta.

KIRJALLISET LÄHTEET:

Ahokas, J. (toim.) 2021. Hyvinvointitaloudessa eteenpäin. Sosten julkaisuja 1/2021. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.

Dufva, M. 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Sitra.

Dufva, M. & Rowley, C. 2022. Heikot signaalit 2022. Tarinoita tulevaisuuksista. Sitran selvityksiä 200. Sitra.

Närhi, K. 2015. Ekososiaalinen viitekehys sosiaalityössä. Janus 23 (3), 322-328.

Suomen ilmastopaneeli. Kuinka oikeudenmukaisuus voidaan huomioida ilmastopolitiikassa? Suomen ilmastopaneelin julkaisuja 2/2021.

Suomen ilmastopaneeli. Ilmastotoimien sosiaalinen hyväksyttävyys. Raportti 1/2020.

Sosiaali- ja terveysministeriön Sopeutumissuunnitelma.

Kuninkaalliset sosiaalityön asiakkaat

Posted on

 

Lääkärini kysyi minulta: “Miten haluat näitä reseptejä uusittavan? Sinä päätät. Sinä olet tässä se kuningatar.” Lääkärin asenne sai hymyn huulilleni – ja herätti toiveen siitä, että sama asenne olisi juurrutettavissa sosiaalityönkin arkeen aina ja kaikkialla.

 

Tiekartta 2030, aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys, paaluttaa osallistavan ja valtaistavan sosiaalityön yhdeksi neljästä sosiaalityön tulevaisuuden teemaksi. Selvityksen lähtökohtana oli sosiaalityön vision kirkastaminen sekä tiekartan ja toimenpide-ehdotusten valmisteleminen. Selvitystyön aikana sote- ja maakuntauudistukset pysähtyivät.

Katri Ylönen ja Anna Tiili kirjoittivat aiemmin Sosiaalisessa tekijässä otsikolla “Sote-keskus ei ole sote-keskus, jos sieltä puuttuvat sosiaalityön asiantuntijat”. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvityksessä linjattiin, että sosiaalityön saatavuus on jatkossakin turvattava lähipalveluna. Sosiaalityö ei saa karata kauas asiakkaan kotikulmilta hänen tavoittamattomiinsa. Tavoitteena on sosiaalityö, jota tulevaisuudessa tehdään yhä enemmän asiakkaan kanssa, hänen ehdoillaan ja hänen oikeuksiaan puolustaen.

Onko asiakkaiden kokemuksella ja mielipiteillä väliä?

Asiakkaiden kokemuksia ja mielipiteitä on tärkeää kuulla. Asiakkaiden osallistuminen palveluiden suunnitteluun toteutuu kuitenkin varsin vaihtelevasti: joissakin paikoissa asiakkaat eivät lainkaan tai juurikaan osallistu palveluiden suunnitteluun kun taas toisaalla asiakkailla on lukuisia monipuolisia vaikuttamistapoja. Asiakkaat voivat antaa palautetta kasvokkain tai erilaisia palautekanavia hyödyntäen, mutta nykypäivää ovat myös asiakasraadit ja kehittäjäasiakkaat.

Kokemusasiantuntijoilla on kokemusta palvelujärjestelmän toimivuudesta erilaisissa tilanteissa ja itsellään vahva halu toimia vertaistukena sekä olla mukana kehittämässä palveluja. Esimerkiksi ns. fattaluudat ovat vertaispalveluohjaajia, jotka antavat asiointiapua virastoissa muille asiakkaille.   Fattaluutatoiminta on helpottanut monien virastojen työtä, kun henkilökunta voi keskittyä hakemusten tarkistamisen sijasta vaikeisiin ja haastavampiin tapauksiin (Kodin Pellervo 2017). Koulutetut Kokemusasiantuntijat KoKoA ry:n (2019) kautta voi tilata tarpeitaan vastaavia kokemusasiantuntijoita.

Asiakkaat voivat kehittää palveluja myös yhdessä ammattilaisten kanssa, jolloin puhutaan yhteiskehittämisestä tai -tutkimisesta. Keskeistä yhteistutkimisessa ovat yhteinen suunnittelu ja vaikuttamismotiivi siihen, miten tuotettua tietoa viedään eteenpäin. Toiminnan tulisi läpäistä palvelut siten, että asiakkaiden kokemuksia myös hyödynnetään toiminnan seurannassa ja arvioinnissa (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019).

Yhteistutkijuuden hyötynä pidetään sitä, että ongelmien sijaan keskiössä on voimavarojen löytäminen. Ideana on, että palvelujen asiakkaat eivät toimi pelkkinä tiedon tuottajina, vaan myös itse hyötyvät, mistä syntyy eettisesti kestävää vuorovaikutusta. (Palsanen 2013, 8–16.)

Esimerkki yhteistutkijuudesta on Espoossa keväällä 2017 toteutettu maahanmuuttajanaisille suunnattu sosiaalinen sirkus. Tarkoituksena oli rakentaa kokemusasiantuntijan identiteettiä sekä luottamusta viranomaisiin ja palvelujärjestelmään. Ryhmässä tehtiin sirkusharjoituksia ja keskusteltiin eri teemoista kuten kotoutumisesta, kulttuurista, etuuksista ja palveluista. Sirkuksen avulla tavoiteltiin nopeaa ryhmäytymistä ja rentoutunutta, hyväksyvää ilmapiiriä keskusteluja pohjustamaan. Myös Kelassa asioinnin epäkohtia käsiteltiin Kela-raadissa. (Ks. Socca 2019.)

Katse horisonttiin – miten tästä eteenpäin?

Ovatko nämä tavat kuulla sosiaalityön asiakkaita sitten riittäviä ja toimivia? Ovat ja eivät. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys paljasti, että vaikka asiakasraateja on, ne eivät työskentele riittävän pitkäkestoisesti ja säännöllisesti. Asiakasraatilaiset kaipaavat myös lisää keskinäistä yhteistyötä muiden asiakasraatien kanssa. Asiakasraatien tekemien ehdotusten käsittelylle ja seurannalle tarvitaan parempia rakenteita: tietoa siitä, keihin olla ehdotusten kanssa yhteydessä, miten ehdotukset etenevät, missä niitä käsitellään ja perusteluja sille, miksi jotkut ehdotukset eivät ole organisaatiossa edenneet.

Sosiaalihuolto tarvitsee lisää tietoa myös kokemusasiantuntijatoiminnasta. Tällä hetkellä kokemusasiantuntijakoulutus on niukkaa ja koulutusta pitäisi systematisoida. Epäkohtia ovat myös kokemusasiantuntijatoiminnan vaihtelevat toimintatavat, epäselvät tehtävät ja työnohjauksen puuttuminen.

Merkittävimpänä ongelmana voidaan kuitenkin pitää sitä, että kun asiakkaiden tekemä kehittämistoiminta alkaa muistuttaa työtä, olisi siitä kohtuullista maksaa kunnollinen korvaus. Moni kokemusasiantuntija saa kuitenkin entuudestaan jotain tukea kuten kuntoutustukea tai toimeentulotukea, jolloin erilaiset palkkiokäytännöt voivat sekoittaa tulotilannetta, millä on vaikutusta etuuksien määräytymisperusteisiin. Kokemusasiantuntijatoiminnankin kehittämiseksi tarvitaan toimivat yhteistyörakenteet muihin kokemusasiantuntijoihin.

Tulevaisuuden sosiaalityössä asiakkaiden asiantuntemuksen hyödyntämistä on lisättävä palvelujen suunnittelussa. Kehittämistyöhön osallistuvilla asiakkailla tulee olla mahdollisuus asianmukaiseen työnohjaukseen ja heille on luotava sanktioton palkkiojärjelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että palkkiot eivät saa vaikuttaa heikentävästi asiakkaiden tilanteisiin eikä palkkiojärjestelmä saa rangaista asiakasta hänen osallistumisestaan palvelujen kehittämistyöhön.

Asiakkaiden tekemän työn tukeminen antaa asiakkaille tärkeää signaalia siitä, että heidän tekemää työtään arvostetaan. Tavoiteltaessa asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä, tulee erilaisista asiakkaiden mielipiteitä huomioivista rakenteista muodostaa alueellinen tai valtakunnallinen verkosto, joka mahdollistaa asiakkaiden asiantuntemuksen entistä laajemman hyödyntämisen. Sosiaalityön asiakkaat itse ovat asiantuntijoita – kuninkaita ja kuningattaria omissa elämissään.

 

Minna Strömberg-Jakka
VTM, sosiaalityöntekijä, Sosiaalityön tulevaisuus-selvityshenkilöryhmän jäsen
Sosiaalityön ma. yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Sosiaalityön tohtorikoulutettava, Turun yliopisto

 

Lähteet:

Kodin Pellervo (2017) Fattaluuta tulee apuun. 15.3.2017. https://kodinpellervo.fi/kodin-pellervossa/2017/03/15/fattaluuta-tulee-apuun/?fbclid=IwAR2bJKfoTGHwF1PHHnsdyrf43mQuqV2UrozF4scPVc_f32q-0xXBe537zFo Luettu 25.11.2018.

Koulutetut Kokemusasiantuntijat KoKoA ry (2019) http://www.kokemusasiantuntijat.fi/ Luettu 18.2.2019.

Palsanen, Kati (2013) Yhteistutkiminen versio 2.0. Opas sosiaalityöhön. Soccan työpapereita 2013:3. Helsinki: Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca. http://www.socca.fi/files/2335/Yhteistutkiminen-opas_sosiaalityohon_2.0_Kati_Palsanen.pdf Luettu 14.2.2019.

Socca (2019) Yhteistutkimista ja sosiaalista sirkusta maahanmuuttajanaisten ryhmässä. http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiNi-Ke38XgAhVO1qYKHUilAkMQFjAAegQIAxAC&url=http%3A%2F%2Fwww.socca.fi%2Ffiles%2F7485%2FRaportti_maahanmuuttajanaisten_yhteistutkijuussirkuksesta_Paakaupunkiseudun_PRO_SOS_-hanke.pdf&usg=AOvVaw30M3aeOksVvEvXhE6SSjpv Luettu 18.2.2019.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2019) SOTE-uudistus. Asiakasosallisuus palvelujärjestelmässä. https://thl.fi/fi/web/sote-uudistus/palvelujen-tuottaminen/asiakkaat-ja-osallisuus/asiakasosallisuus-palvelujarjestelmassa Luettu 18.2.2019.

 

Sote-keskus ei ole sote-keskus, jos sieltä puuttuvat sosiaalityön asiantuntijat

Posted on Updated on

Sote-uudistuksen yksi konkreettisimpia tavoitteita on hoitaa ja palvella ihmistä ennaltaehkäisevästi, kokonaisuutena ja yhden luukun periaatteella. Tämä tarkoittaisi sekä sosiaali- että terveydenhuollon moniammatillista asiakkaan kohtaamista jo peruspalveluiden tasolla. Mutta näin ei ole käymässä.

 

Ylen uutisissa 9.1.2019 erikoistoimittaja Tiina Merikanto kirjoitti sote-uudistuksesta, joka uhkaa jäädä pelkäksi terveydenhuollon uudistukseksi. Merikannon mukaan kärsijöinä sote-uudistuksessa ovat heikoimmassa asemassa olevat. Sote-keskuksissa kansalainen saa perustason lääkäripalvelut, joitakin erikoislääkäripalveluja sekä sosiaalihuollon ohjausta ja neuvontaa. Maakunnan tehtäväksi jää erikoissairaanhoito ja käytännössä kaikki sosiaalipalvelut. Pahimmillaan ihmisen palveluja tulee useasta eri paikasta eri ammattilaisten tekemänä, jatkaa Merikanto.

Olemme samaa mieltä Merikannon kanssa. Vallalla näyttää olevan ajatus, ettei sosiaalityön asiantuntijuuden merkitystä tunnisteta sote-keskuksissa. Hyvinvointia ei voida saavuttaa pelkästään terveyttä hoitamalla. Hyvinvointi ei koostu ainoastaan terveydestä vaan myös sosiaalisesta hyvinvoinnista. Asiakkaan tilannetta kartoitettaessa on tehtävä sekä terveyden, että sosiaalisen hyvinvoinnin kartoitus. Esimerkiksi yksinäisyys, työttömyys, päihde- ja mielenterveysongelmat vaikuttavat ihmiseen kokonaisuutena ja ihminen tulee siten myös hoitaa kokonaisuutena.

Tulevissa sote-keskuksissa kohdataan sosiaalihuoltolain 3 §:n määrittelemiä erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä, joilla on erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja ja heidän kohdallaan palvelutarpeen arvioinnista vastaavan on oltava lain mukaan sosiaalityöntekijä. Eteenpäin ohjaus sote-keskuksista maakunnan liikelaitoksiin sosiaalityön erityispalveluiden piiriin ei ole asiakkaan edun mukaista eikä liioin kustannustehokasta. Näin toimiessa palvelut pirstaloituvat ja pahimmillaan palvelupolut katkeavat. Tämä taas kohdistuu erityisesti heikommassa asemassa oleviin, kuten iäkkäisiin, vammaisiin sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviin.

Sosiaalityöntekijöiden seuran nimissä näemme ensiarvoisen tärkeänä, että sote-keskuksissa turvataan sosiaalityön osaaminen ja asiantuntijuus.

Katri Ylönen
sosiaalityöntekijä, Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n jäsen, Jyväskylä

Anna Tiili
sosiaalityöntekijä, Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n puheenjohtaja, Helsinki

 

 

 

 

Moraalinen tuohtumus ei lisää hyvyyttä

Posted on Updated on

Vääryyttä vastaan tulee taistella kunkin omalla tontillaan ja tehtävässään, vanhemmat lastensa kanssa ja omien reaktioidensa kanssa kasvattajana, työntekijät omassa työssään. Maailmassa on paljon pahuutta ja paljon myös sellaista pahuutta, joka ei varsinaisesti näytä johtuvan mistään. Ei kenenkään tietoisesta toiminnasta tai pahuudesta. Tapahtuu vain ikäviä.

 

Moraalista tuohtumusta on herättänyt lähiaikoina turvapaikanhakijoiden palauttaminen, Timo Soinin aborttikommentointi ja lastensuojelussa tapahtuneet vääryydet. Itse tuohduin moraalisesti viimeksi lukiessani Hesaria. Tuohduin alkoholistilääkärin kertomuksesta siinä kohtaa, kun alkoholistilääkäri kertoi alkoholistiäitinsä tehneen itsemurhan kolme viikkoa ennen alkoholistilääkärin häitä. Myös äiti oli lääkäri. En tuohtunut siitä, että lääkäri sairasti alkoholismia. Tuohduin moraalisesti siitä, että kuinka paska täytyy äidin olla, että menee ja tappaa itsensä juuri ennen tyttärensä häitä.

Omassa työssäni lastensuojelussa voisin tuohtua moraalisesti joka päivä. En vain pidä moraalista tuohtumista kovinkaan ammatillisena enkä ylipäätään rakentavana suhtautumisena kenenkään elämään edes siviilissä. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on tuohtunut nyt useamman kerran moraalisesti lastensuojelun alennustilasta, viimeksi laitoksissa (monikossa). Sen voi nähdä johtuvan hänen työstään lapsiasiavaltuutettuna, vaikuttajana – mutta mihin sillä vaikutetaan?

Hyvin usein kun lastensuojelussa tulee ilmi jotain ikävää, on se aina tapahtunut monikossa tai ylipäätään lastensuojelussa. Kun taasen lääketieteilijä pelastaa esimerkiksi ”munchausen -äidin” uhrin, ei lastensuojelu ole tehnyt mitään. Lastensuojelua ei mainita, vaikka lastensuojelu on ollut paikalla. Ilman lastensuojelun seurantaa ja kokoaava tiedonkeruuta aika monen kodin lapsi jäisi oman onnensa nojaan silloinkin kuin lasta kohdeltaisi samoin kun nyt on kuvattu, että laitoksissa on kohdeltu.

Moraalinen tuohtumus on tunteisiin vetoamista. Asiallinen työ, jossa käytetään paljon valtaa, niin kuin poliisin, lääkärin tai lastensuojelun sosiaalityöntekijän työssä, siinä ei ole moraalisesti oikein tuohtua mistään tai vedota vetoamalla kenenkään tunteisiin. Siinä tulee tutkia asiat ja tilanteet ilman kenenkään moraalista tuohtumusta tai tunteisiin vetoamista. Jos näin tapahtuu, mennään metsään ja lujaa. Työmaalla moraalinen tuohtuminen voi tapahtua kahvitauolla tai kollegiaalisesti työnohjauksessa suljettujen ovien takana – sitä kutsutaan höyryjen ulospäästämiseksi. Raskas työ vaatii välillä huokaisemista. Työläiselläkin on tunteet ja työläinen tuohtuu moraalisesti. Ero on siinä, että ammattilainen työssään ei moralisoi yhtään ketään. Toki, olisihan se kiva saada joukkovoimat joskus liikkeelle kuin nappia painamalla. Sillä sitä se on, tunteisiin vetoaminen ja moraalinen tuohtuminen.

Moraalinen tuohtuminen saattaa olla joskus hyvin moraalitonta, äärimmäisen subjektiivista, helppoheikkistä, suosion ja vallan kalastelua. Moraalisen tuohtumuksen voimaa on käytetty hirmutekoihin, sen voimalla on pystytetty hirmuhallintoja ja tuhottu ns. hyvin ”pahoja vihollisia”. Moraalisen tuohtumuksen tilalle toivoisin asiantuntevaa perehtyneisyyttä. En huutelua mediassa, tunteisiin vetoamista asioista, joiden perusteita huutelija tai performoija ei tunne. Vastakkain ei ole virkamiesihminen ja kansalainen, tai systeemin nappula ja ihminen, vaan ihminen ja ihminen – joskus paha, toisinaan hyvä. On tämä niin helvetin vaikea maailma, että parhaansa yrittäminen ei tässä maailmassa aina riitä. Koitetaan kestää se.

Vääryyttä on aina tapahtunut ja meidän tehtävämme on taistella ja tehdä kaikkemme vääryyden torjumiseksi, mutta torjumista ei edistä bensan heittely liekkeihin. Tässä maailmassa tehdään muutosta yhdessä ja se muutos tehdään järjestelmässä ja järjestelmää pitää korjata, osaamista pitää lisätä johtamiseen ja työskentelytaitoihin. Tähän järjestelmään kuuluu pitkä koulutuspolku heille, jotka haluavat ammattiin, jossa käytetään valtaa yksilöön. Suurin osa toimii niin kuin kuuluu. Väärinkäytökset ovat valitettavia, virheet kamalia. Mutta se ei ole yhtä kuin kaikki laitokset ja kaikki työntekijät, jokainen poliisi, lääkäri, hoitaja tai sossu. Luottamus ja arvostus poikii luottamusta ja arvostusta, valvontaa tarvitaan ja sen kanssa pitää olla todella tarkka. Varsinaista substanssiosaamista valvonnalla ei lisätä.

Maailmanparannus, se on erittäin pitkäjänteistä ja vaivalloista työtä, ja erittäin harvoin siitä seuraa mitään näyttävyyttä tai performanssiksi kelpaavaa.

Susanna Airola
VTM, TM