sosiaalityö

Sote-uudistus tarvitsee sosiaalityötä laajemmin kuin viranomaistyönä

Posted on

Kuten HS:n pääkirjoituksessa (8.10.) kirjoitettiin, sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee perustua asiakkaan tarpeeseen. Vaikeissa ja monimutkaisissa elämäntilanteissa apua tulisi olla saatavilla ajoissa ilman pompottelua luukulta toiselle.

 

Väestöstä 10 prosenttia kuluttaa 80 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista – heitä kannattaa auttaa mahdollisimman varhain. Siksi tulevissa sote-keskuksissa tulee olla myös sosiaalityön palveluita.

Ministeri Annika Saarikko kertoi Muutoksessa-blogissa 9.10., että valinnanvapauslakiehdotuksessa maakuntia velvoitetaan jalkauttamaan sosiaalityöntekijöitä sote-keskuksiin. Tämä on tässä tilanteessa kannatettava ehdotus. Tulee kuitenkin muistaa, että sosiaalityö on myös paljon muuta kuin vain viranomaispäätösten tekemistä.

Sosiaalityössä jäsennetään asiakkaan ja perheen tilanteeseen liittyviä asioita ja ilmiöitä sekä niiden suhdetta yhteisöön ja yhteiskuntaan. Tavoitteena on löytää ennaltaehkäiseviä ja vaikuttavia ratkaisuja asiakkaalle, mutta myös edistää yhteiskunnallisia ratkaisuja sosiaalisiin ongelmiin. Asiakkaan kohtaaminen kokonaisuutena, yhteinen tilanteen arviointi, palveluiden suunnittelu ja yhteistyö muiden toimijoiden kanssa ovat sosiaalityön ydintä.

Asiakkaan voimavaroja ja haasteita kartoitetaan yhdessä hänen kanssaan unohtamatta hänen lähipiirinsä ja elämäntilanteensa huomioimista. Se tukee asiakasta ymmärtämään omaa tilannettaan ja auttaa ratkaisujen löytämisessä. Yhä useammin asiakkaan tilanne on monitasoinen ja hänen tarvitsemansa palvelut vaativat suunnittelua ja yhteistyötä, eli sote-kielellä integraatiota. Tämä kaikki tapahtuu ennen palvelupäätöstä, mutta myös jatkuu sen jälkeen.

Sosiaalityö on olemassa asiakasta varten. Se auttaa elämän monimutkaisissa tilanteissa, eikä ole pelkästään päätösten tekemistä tai palvelukokonaisuuden koordinointia. Tehtäväkenttä on laaja, joten sosiaalityötä voi tehdä myös sote-keskusten omana palveluna.

Sonja Soini
Sanna Mustonen
Anu Autio
Sosiaalityöntekijöiden seura ry

 

Mikä siis on sosiaalityön tehtävä nyt ja mitä se tulee olemaan tulevaisuudessa? Onko meillä siitä yhteistä käsitystä? Olemmeko valmiita muutokseen? Katso keskustelu:  https://www.youtube.com/watch?v=w5GzMSJEm4o

Mainokset

Ikääntyvät tarvitsisivat perhetyön ja gerontologisen sosiaalityön palveluita

Posted on

Hänen kasvoilla on epävarma hymy kun liikumme ahtaassa ja hämärässä eteisessä. Asunnossa on paljon kuvia eri-ikäisistä lapsista ja aikuisista. Hän kertoo asuneensa asunnossa nyt vuoden avioeron jälkeen. Totean kuinka ulkona oli tänään kylmempää kuin alkuviikosta ja hän vastailee innostuneesti aiheeseen, joka tuntuu helpolta.

Asia, josta kuitenkin pitäisi puhua on se, että poliisi teki vanhuspalvelulain mukaisen ilmoituksen sosiaalityöhön, että vanhus on löytynyt päihtyneenä ja kaatuneena kodistaan. Hänen luonaan asuva lapsenlapsi vietiin samana yönä poliisin säilöön.

Erityissosiaalityöntekijä Mia Niemi, gerontologinen sosiaalityö

Helsingin kaupungin gerontologisen sosiaalityön 2016 toteutetussa sosiaalisessa raportissa todettiin, että perheen ongelmat voivat koskettaa kolmea sukupolvea. Ikääntyessä myös perheen historia kumuloituu ja eri-ikäisten ihmisten elämäntilanteet vaikuttavat toisiinsa.

Perheenjäsenten ongelmat kuten asunnottomuus, päihteiden käyttö ja väkivaltaisuus kietoutuvat yhteen läheissuhteissa ilmeneviin monimutkaisiin riippuvuus- ja vuorovaikutussuhteisiin. Huono-osaisuus ja perheen historiassa koetut traumat voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Tilanteet aiheuttavat toisaalta häpeää liittyen omaan tai perheen ongelmaan sekä toisaalta tarvetta suojella läheistä tai piilottaa perheessä vuosikymmeniä ollutta salaisuutta.

Olemme jäsentäneet koko perheen tilannetta erilaisissa verkostotapaamisissa. Selviää, että lapsenlapsi oli paljon hänen luonaan, koska kotona oli vaikeaa. Hänen äänensä murtui kun hän totesi kokevansa syyllisyyttä, ettei pystynyt suojelemaan omia lapsiaan heidän ollessa pieniä. Hän ei osannut hakea apua silloin.

Keskustelimme paljon myös kahden kesken hänen omista toiveistaan. Kävimme yhdessä tutustumassa ikääntyneiden kaltoinkohtelua kokeneiden vertaistukiryhmään sekä tapasimme päihdetyöntekijää.

Vuoden 2017 valtakunnallisen Vanhustenviikon teema ”Ikäpolvet yhdessä tuo esille sukupolvien välisen yhteyden ja vuorovaikutuksen tärkeyttä. Tätä yhteenkuuluvuutta edistetään gerontologisessa sosiaalityössä tukemalla vuorovaikutusta perheessä, ongelmien varhaisella tunnistamisella ja monialaisella koko perhettä tukevalla verkostotyöllä.

Toisinaan tarvitaan myös erityistä tukea tarvitsevan iäkkään suojaamista viranomaiskeinoin. Työ edellyttää gerontologisen sosiaalityön menetelmällistä osaamista, perhesuhteiden eri muotojen sosiaalista analyysia sekä ymmärrystä ikääntyneen turvaamisen ja hänelle merkityksellisten suhteiden säilyttämisen tarpeesta. Eettinen harkinta ja sensitiivisyys ovat keskeistä tunnistettaessa milloin asiakas on valmis muutokseen.

Tänään hän totesi, että häntä hermostuttaa. Hän on miettinyt talvea. Jos lapsenlapsella ei ole mitään paikkaa minne mennä kun ulkona on kylmä.

Sitten hän hymähti ja totesi, että kyllä hän muistaa mitä tässä on harjoiteltu. Vaikeissa tilanteissa hän aina hetken ajattelee mitä itse haluaa ja mikä olisi itselle hyväksi, vaikka ei aina pystyisi niin toimimaan. Häntä on aina hieman huvittanut keksimämme harjoitus. ”Mut ainakin voi ajatella tekevänsä jotain. Ja tää puhuminenkin auttaa. Tää antaa asioille uudenlaisen merkityksen.”

Perhetyön tai parisuhdetyön palveluja ei ole ikääntyneille juurikaan saatavilla. Myös vanhusten parissa tehtävä kunnallinen sosiaalityö voidaan nähdä kapeasti palvelujen järjestämisenä. Gerontologinen sosiaalityö paikkaa usein sellaisten yhteiskunnan palvelujen puutteita, joissa tunnistettaisiin ikääntyneiden erilaiset ja yksilölliset tarpeet, roolit ja elämäntilanteet. Tämä vaatii gerontologiselta sosiaalityöltä myös asiakkaan edun asianajoa sekä vanhuuden kokemusten, sosiaalisten ilmiöiden ja vaikutusten sanoittamista.

Mia Niemi
Erityissosiaalityöntekijä, YTM

Kirjoittaja työskentelee Helsingin kaupungilla gerontologisessa sosiaalityössä. Kirjoituksessa käytetty tarina ei ole yksittäisen asiakkaan, vaan pohjautuu kokoelmaan kokemuksista ikääntyneiden ja heidän perheidensä kanssa tehdystä työstä.

Silmät auki syrjinnälle

Posted on

Viime vuosina Suomen maahanmuuttoluvut ovat kasvaneet ja Suomeen on virrannut uusia asukkaita eri puolilta maailmaa. Maahanmuuttajat ovat luoneet Suomesta vähitellen monikulttuurista yhteiskuntaa,  jossa on erilaisia etnisiä vähemmistöjä ja vähemmistöjen edustajat ovat yhä yleisempi näky suomalaisessa yhteiskunnassa.

 

Sopeutuminen monikulttuuristuvaan Suomeen ei ole tapahtunut kuitenkaan mutkitta, vaan ennakkoluuloja ja syrjintää vähemmistöjen edustajia kohtaan on olemassa. Sosiaalityöllä on tärkeä rooli syrjinnän ja ennakkoluulojen diskurssien murtajana kohdatessaan paljon vähemmistöjen edustajia päivittäisessä työssään. Professori Deena Mandellin pitämän luennon myötä paneudun tekstissäni etnisten vähemmistöjen syrjintään Suomessa. Käytän vertailukohteena Kanadassa tapahtuvaa vähemmistöjen syrjintää.

Kanadalla on pitkä ja synkkä historia vähemmistöjen syrjinnässä. Syrjintää on saanut osakseen etenkin maan alkuperäisasukkaat. Alkuasukkaiden sorto alkoi 1500-luvulla, jolloin eurooppalaiset löysivät Kanadan. Suomessa samassa asemassa kuin Kanadan alkuperäiskansat ovat olleet Suomen saamelaiset, jotka ovat vuosisatojen aikana joutuneet mukauttamaan elämänsä uudisasukkaiden tahdon mukaiseksi. Oli kyse Kanadasta tai Suomesta, alkuperäisasukkaita on syrjitty lähes koko yhteisen historian ajan ja se jatkuu edelleen. Nykypäivänä syrjintä ei ole enää ehkä niin raakaa ja suoraa kuin ennen, mutta se ei poista syrjinnän olemassa oloa. Syrjintä on ennemminkin huono-osaisuuden kasautumista erilaisten yhteiskunnallisten tukien puutteiden seurauksena.

Kanadassa on vaikea määritellä, kuka on ”oikea” kanadalainen, koska maa on niin monikulttuurinen. Maa on suuri, ja se koostuu hyvin erilaisista maantieteellisistä alueista ja ihmisryhmistä erilaisine alkuperine ja historioineen. Siksi yhtenäistä kanadalaista kulttuuria ei voi määrittää kovinkaan selkeästi. Suomessa taas etniset vähemmistöt kuten saamelaiset, romanit ja suomenruotsalaiset ovat helposti erotettavissa Suomen ”pääväestöstä”. Meillä vähemmistöiltä odotetaan, että he mukautuvat pitkälti elämään valtaväestön tahdon ja normien mukaan, ”maassa maan tavalla” -tyylillä. Kanadassa jaottelu ei ole yhtä selvää, mutta molempia maita, Suomea ja Kanadaa yhdistää ajatus siitä, että maidensa edustajat ovat rodultansa länsimaalaisia, vaaleaihoisia ihmisiä.

Syrjintä tapahtuu pääasiassa ulkonäöllisin perustein. Esimerkiksi Kanadassa noin 19 prosenttia väestöstä on niin sanottuja näkyviin vähemmistöihin kuuluvia. Vaikka he ovat eläneet koko elämänsä Kanadassa ja ovat kanadalaisia, he ovat tunnistettavasti jostain muualta rotunsa perusteella. Esimerkiksi tummaihoiset luokitellaan näihin näkyviksi vähemmistöihin kuuluviksi. Heiltä saatetaan kysyä, mistä he ovat alun perin kotoisin, vaikka he olisivat asuneet koko ikänsä Kanadassa. Heitä ei siis pidetä alkuperäisinä kanadalaisina, vaan maahanmuuttajina.  Suomessa näkyviksi vähemmistöiksi luokitellaan muun muassa romanit, jotka pukeutuvat ja ovat etniseltä taustaltaan erilaisia valtaväestöön verrattuna. Syrjintä ja ennakkoluulot ovat yleisempiä niille, jotka näyttävät poikkeavalta valtaväestöön verrattuna.

Sosiaalityöntekijät ovat Suomen tärkeimpiä syrjimättömyyden toteuttajia viranomaisina ja ruohonjuuritason työssä, sillä he kohtaavat ja ovat tekemisissä vähemmistöjen edustajia kanssa päivittäin. Valtion politiikan ja diskurssien on kuitenkin oltava suotuisia, jotta sosiaalityöntekijä voi toteuttaa syrjimättömyysperiaatettaan. Suomessa syrjintä alkuperän mukaan ei juuri ole virallisella tasolla yleistä, mutta kansalaisten toisen tiedon mukaan sitä on muun muassa arkisissa asioissa: työmarkkinoilla, asunnon hankinnassa ja päivittäisissä ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Ihmisten sisäisiin diskursseihin on vaikeaa tehdä muutosta, mutta yleisesti hyväksyttyihin arvoihin voidaan vaikuttaa ajan myötä näyttämällä mallia.

Viranomais- ja valtiotasolla on edelleen myös haasteita taata kaikille Suomen kansalaisille yhtäläiset mahdollisuudet laadultaan hyvään elämään ja muun muassa taata kaikille yhtäläiset palvelut laadultaan ja kattavuudeltaan kaikkialla Suomessa, kuten esimerkiksi Lapin saamelaisille. Alueellinen syrjintä ei suoranaisesti kohdistu etniseen vähemmistöön, mutta vaikutuksenalaisena ovat kuitenkin pääasiassa Lapin saamelaisväestö.

Käytännön sosiaalityössä vähemmistöjen syrjimättömyys ilmenee ennakkoluulottomana, asiakaslähtöisenä kohtaamisena ja auttamisena sosiaalityöntekijöiden päivittäisessä työssä. Sosiaalityöntekijän tulisi pyrkiä välttämään yleistyksiä ja kohdata asiakas yksilönä omine ongelmineen ja asenteineen ihmisryhmästä riippumatta. Toki eri ihmisryhmille tietyt ajatukset ja ongelmat ovat samankaltaisia ja yleisiä ja ne tulee ottaa huomioon, mutta sen ei tulisi olla lähtökohta sosiaalityöntekijän työlle ja vähemmistön edustajan avunsaannille.

Sosiaalityöntekijän tulisi pystyä tarjoamaan kaikille asiakkailleen yhtäläistä, laadultaan samanlaista palvelua ihmisen taustasta riippumatta. Kaikki ihmiset ovat ihmisoikeuksiin perustuen samanarvoisia ja näin ollen yhtä oikeutettuja saamaan sosiaalitukea. Onkin tärkeää, että sosiaalityöntekijä arvioi jatkuvasti omaa ajatteluaan ja kyseenalaistaa omaa toimintaansa välttääkseen ennakkoluuloista ja syrjivää työntekoa.

Tiia-Riina Sipilä
sosiaalityön opiskelija
Lapin yliopisto

 

 

 

 

Osallistumistulo ei saa syrjäyttää ammattitaitoista ohjausta

Posted on

Kevään mittaan on puhuttanut professori Heikki Hiilamon työryhmän esitys osallistumistulosta. Ehdotetussa mallissa työttömyysturva muuttuisi vastikkeelliseksi: se velvoittaisi pitkäaikaistyöttömän osallistumaan erikseen sovittaviin toimiin, kuten järjestötyöhön tai opiskeluun kansalaisopistossa.

 

Heikki Hiilamon ja kumppaneiden mallissa aktivoinnista kieltäytyminen johtaisi työttömyysturvan leikkautumiseen toimeentulotuen tasolle. Osallistumistulo myös korvaisi kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen. Niiden sijaan asiakkaalle tarjottaisiin enemmän tekemisen vaihtoehtoja ja vapaus valita oma tapansa osallistua. Ajatuksena on, että toiminta olisi itsessään kuntouttavaa ja syrjäytymistä ehkäisevää.

Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu pitkään työttömänä olleille työnhakijoille elämänhallinnan ja työllistymismahdollisuuksien parantamiseksi. Kuntouttava työtoiminta kohdistuu lähinnä 1 000 päivää työttömänä olleisiin, koska paikat täyttyvät nopeasti, eivätkä kuntien resurssit riitä varhaisempaan reagointiin.

Työryhmä perustelee osallistumistulomallia muun muassa sillä, että se olisi vähemmän leimaavaa kuin kuntouttava työtoiminta tai sosiaalinen kuntoutus. Iiris Sandelinin (2014) THL:lle tekemä laaja katsaus kuitenkin kertoo, että asiakkaat ovat keskimäärin tyytyväisiä kuntouttavaan työtoimintaan: elämänrytmi paranee, löytyy sosiaalinen ympäristö, saadaan mielekästä työtä ja tekemistä. Osa kokee taloudellisen tilanteensa parantuneen toimintarahan ansiosta. Heidän itsetuntonsa paranee, he aktivoituvat, ja lisäksi työ- ja toimintakyky kasvaa.

Ammattilaisilta ohjausta ja tukea elämään

Kysyimme erään pohjoispohjanmaalaisen kunnan työllistämispalveluiden asiakkailta ajatuksia kuntouttavasta työtoiminnasta ja osallistumistulosta.

”Olen kokenut tärkeänä, kun olen saanut ammattilaisilta ohjausta ja tukea elämään. Minulla on ollut tukihenkilö, jonka apu on ollut tärkein ja ratkaisevin siinä, että olen päässyt eteenpäin. Olen aloittanut kuntouttavan työtoiminnan matalankynnyksen ryhmätoiminnasta. Olen saanut ryhmässä paljon tukea. Ryhmän kautta lähdin myös kentälle kuntouttavaan työtoimintaan.” (Nainen, 9 v työttömänä työnhakijana)

Kuten haastattelemamme työnhakija kertoi, osallisuuden kokemuksessa tiedolla ja ohjauksella on suuri merkitys. Kuntouttavassa työtoiminnassa asiakkaalle laaditaan aktivointisuunnitelma tai monialainen työllistymissuunnitelma, jossa määritellään tavoitteet ja toimenpiteet asiakkaan, TE-toimiston ja kunnan yhteistyönä. Moniammatillisessa aktivointimallissa asiakkaan työllistymisen esteitä sekä palvelujen ja tuen tarvetta selvitetään hyvinkin laaja-alaisesti. Tieto omista oikeuksista – esimerkiksi mahdollisuuksista kuntoutustoimenpiteisiin ja eläkeselvittelyihin – voi motivoida sanktioita paremmin.

Mitä osallistumistulon myötä tapahtuisi kuntoutumista ja aktivoitumista tukevalle ohjaukselle, jota ei tarvittaisi vähemmän, vaan enemmän?

Ammattitaitoinen ohjaus työllistämisen kentällä vaatii vahvoja verkostoja sekä monialaista osaamista liittyen muun muassa työ- ja toimintakyvyn arviointiin sekä päihde- ja mielenterveyskysymyksiin.

Lähiohjaajalla onkin suuri vaikutus sille, jatkaako asiakas kuntouttavassa työtoiminnassa, vai ei. Ohjaajalta asiakas saa myös jotain meille kaikille ihmisille osallisuuden näkökulmasta olennaista, nimittäin palautetta omasta toiminnastaan. Palautteen saaminen on tärkeää asiakkaan motivaation kannalta, mikä taas tukee nimenomaan aktivoitumista.

Ei pelkkää toimintaa, vaan jatkumoa

Olen kokenut kuntouttavan työtoiminnan omalla kohdallani toimivaksi. Saan tukea ja ohjausta ja tietoa siitä, kuinka oma työllistämispolkuni voisi edetä. Saan koko ajan selvyyttä jatkoni kannalta ja pääsen askeleittain lähemmäs työelämää. Olen tällä hetkellä kuntouttavan työtoiminnan ryhmässä, ja seuraava tavoitteeni on mennä kuntouttavaan työtoimintaan kentälle työpaikkaan, ja sitä kautta palkkatukitöihin.” (Mies, työttömänä työnhakijana 1,5 v.)

Osallistumistulossa ei ole nähtävissä sellaista tavoitteellisuutta, josta tässä kuntouttavan työtoiminnan asiakas kertoo ja pääsee osalliseksi. Työryhmä lukee osallistumistulon eduksi sen jatkuvuuden, koska sen asettamat velvoitteet ovat pysyviä työttömyyden kestettyä määrätyn ajan.

On totta, että kuntouttavalle työtoiminnalle kaivattaisiin jatkumoa: sitä tulisi kehittää tukemaan siirtymiä esimerkiksi palkkatuki- ja matalapalkkatöihin, unohtamatta matalan kynnyksen työpaikkoja esimerkiksi työpajaympäristössä. Näissä asiakkaiden tuentarpeiden on mahdollisuus tulla näkyviksi ja ihmisten tulla kohdatuiksi. Myös osallistumistulon tulisi toteutuessaan tarjota polkuja pois työttömyystilastoista niille, joiden ei ole järkevää tähdätä avoimille työmarkkinoille.

Reilu mahdollisuus aktivointiin?

Osallistumistulo merkitsisi sosiaalityön automaattista mukaantuloa, kun työttömyys on kestänyt määrätyn ajan. Ennaltaehkäisevästä työstä ei kuitenkaan voida puhua, koska osallistumistulokin reagoi pitkään työttämänä olleisiin.

Sosiaalityön kautta on mahdollista monipuolisesti kartoittaa asiakkaan tuen tarpeita ja tarvittaessa ohjata palvelujen piiriin. Uhkakuvaksi muodostuu se, millä tavalla osallistumistulomallissa kohdataan toimintakyvyn ja elämänhallinnan puutteet, sekä miten asiakkaalle voidaan tarjota tavoitteellinen reitti kohti omia päämääriä ja osallisuutta. Hiilamon työryhmä kaavailee osallistumistulosta uutta aktivoinnin instrumenttia sosiaalityölle, mutta käytännössä leikkaa vaikeasti työllistyviltä kuntouttavan työtoiminnan reitin, ja samalla keskeisen työkalun syrjäytymistä ehkäisevästä sosiaalipalveluvalikoimasta.

Osallitumistulon suurimmat puutteet liittyvätkin ohjaukseen. Sosiaalityöntekijän työkaluiksi muodostuvat siten alkukeskustelu, jonka tarkoituksena on motivoida ja voimaannuttaa asiakasta löytämään itselleen mielekästä tekemistä – ja osallistumisen seuranta, sekä sanktiointi.

Osallistumistulo on hyvä keskustelunavaus osallisuuteen nykytilanteessa, jossa kaikkien hyvinvointia ei ole mahdollista turvata työn kautta. Vastikkeellisuuden tulisi tarkoittaa ennenkaikkea asiakkaan mukaanottamista aktiivisena kansalaisena pohtimaan tilannettaan. Myös sosiaalityölle tulee tällöin tarjota reilu mahdollisuus yksilölliseen ohjaukseen. Aktivoinnissa tarvitaan sekä tukea että vaatimuksia, mutta ne tulisi suunnitella ja päättää yhteisellä sopimuksella työllistämispalveluiden ja sosiaalityön kesken – asiakkaan ääni, voimavarat ja tarpeet huomioiden.

Vastikkeellisuutta kaivataan myös yhteiskunnalta. Vaikeasti työllistyville tulee tarjota aitoja tilaisuuksia oman tulevaisuutensa suunnitteluun, ja väyliä edetä tavoitteitaan kohti.

Anna Aho, Niina Moilanen, Pirjo Parkkila-Puranen ja Sari Ranua

Kirjoittajat opiskelevat sosiaalityötä Lapin avoimessa yliopistossa

 

Lähteet

Hiilamo, Heikki; Komp, Kathrin; Moisio, Pasi; Sama, Thomas Babila; Lauronen, Juha-Pekka; Karimo, Aasa; Mäntyneva, Päivi; Parpo, Antti; Aaltonen, Henri (2017): Neljä osallistavan sosiaaliturvan mallia. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 18/2017.  http://www.julkari.fi/handle/10024/131903

Sandelin, Iris (2014): Kuntouttava työtoiminta asiakkaiden kokemana. Kirjallisuuskatsaus asiakkaiden toiminnalle antamista merkityksistä. THL:n työpaperi 8/2014.  https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/114912/URN_ISBN_978-952-302-154-9.pdf?sequence=1

 

 

 

Sosiaalityöntekijät eivät voivottele, vaan auttavat konkreettisesti

Posted on

Mika Niikko kirjoittaa mielipidepalstalla (HS 19.10.) pitävänsä ruoka-avun suoraa tukemista käytännönläheisempänä avustuksena kuin sosiaalityöntekijöiden palkkaaminen, koska ”puhe ei lievitä nälkää”.  Aiemmassa kirjoituksessaan hän kuvasi sosiaalityöntekijöiden ”voivottelevan tyhjää jääkaappia.

Sosiaalinen tekijä sosiaalityö

Todellisuudessa sosiaalityöntekijöiden tehtävä on tukea yhteiskunnan vähäosaisia monin eri tavoin. Lastensuojelun sosiaalityössä yksi suurimmista haasteista on nimenomaan lapsiperheiden köyhyys. Vähävaraisia perheitä auttaakseen sosiaalityöntekijä tukee tarvittaessa taloudellisesti, ohjaa vanhempia velkaneuvontaan ja turvaa perheen asumisen, jos muiden tukien maksu on jostain syystä viivästynyt tai rahat ovat kertakaikkisesti loppu.

Sosiaalityöntekijät tulevat paikalle hädän ollessa suuri, vievät turvakotiin, jos kotona on vaarallista olla. Hankkivat paikat ensikodista tai päihdehuollosta, taluttavat katkolle tai vaativat palveluita, kun asiakkailla itsellään eivät voimat siihen enää riitä.

Sosiaalityöntekijät kuuntelevat ihmisten hätää, kulkevat rinnalla, tarjoavat apua. Sosiaalityöntekijät pyrkivät kaikissa toimissaan siihen, että jatkossa avuntarve olisi yksilöllä tai perheellä pienempi ja nämä pärjäisivät omillaan. Apu on äärimmäisen konkreettista ja kohdistuu nimenomaan arjen helpottamiseen.

Konkreettisen tuen lisäksi olennainen osa sosiaalityöntekijän työtä on tuoda päättäjille tietoon yhteiskunnan epäoikeudenmukaisia ja eriarvoistavia käytäntöjä, jotta jatkossa eriarvoisuutta  sekä köyhyyttä voitaisiin ehkäistä ja vähentää. Tarpeen tullen sosiaalityö kannattelee, vaikka läpi elämän, kulkee rinnalla ja on tukena, kun muu yhteiskunta kääntää selkänsä. Kaikilla voimat eivät riitä edes leipäjonoon lähtemiseen. Silloin sosiaalityöntekijä voi auttaa. Sosiaalityö on ennen kaikkea käytännönläheistä ja lähellä ihmisten arkea.

Sosiaalinen tekijä -bllogi ja sosiaalityöNiikon näkemykset siitä, että sosiaalityöntekijät voivottelevat työkseen, kertovat ainoastaan miten vähän hän tuntee ja arvostaa konkreettisen auttamistyön arkea. Sosiaalityöntekijän tärkein tehtävä on tehdä ”itsensä tarpeettomaksi”. Siihen ei pelkkä ruoka-apu pysty.

 

Sonja Perttula, sosiaalityöntekijä YTM
Sauli Hyvärinen, sosiaalityöntekijä VTM
Sosiaalityön uraverkosto

Lue myös

JUMALISTE, SANOVAT SOSIAALITYÖNTEKIJÄT

Tarvittaessa suojelemme lastanne