sosiaalityö

Moraalinen tuohtumus ei lisää hyvyyttä

Posted on Updated on

Vääryyttä vastaan tulee taistella kunkin omalla tontillaan ja tehtävässään, vanhemmat lastensa kanssa ja omien reaktioidensa kanssa kasvattajana, työntekijät omassa työssään. Maailmassa on paljon pahuutta ja paljon myös sellaista pahuutta, joka ei varsinaisesti näytä johtuvan mistään. Ei kenenkään tietoisesta toiminnasta tai pahuudesta. Tapahtuu vain ikäviä.

 

Moraalista tuohtumusta on herättänyt lähiaikoina turvapaikanhakijoiden palauttaminen, Timo Soinin aborttikommentointi ja lastensuojelussa tapahtuneet vääryydet. Itse tuohduin moraalisesti viimeksi lukiessani Hesaria. Tuohduin alkoholistilääkärin kertomuksesta siinä kohtaa, kun alkoholistilääkäri kertoi alkoholistiäitinsä tehneen itsemurhan kolme viikkoa ennen alkoholistilääkärin häitä. Myös äiti oli lääkäri. En tuohtunut siitä, että lääkäri sairasti alkoholismia. Tuohduin moraalisesti siitä, että kuinka paska täytyy äidin olla, että menee ja tappaa itsensä juuri ennen tyttärensä häitä.

Omassa työssäni lastensuojelussa voisin tuohtua moraalisesti joka päivä. En vain pidä moraalista tuohtumista kovinkaan ammatillisena enkä ylipäätään rakentavana suhtautumisena kenenkään elämään edes siviilissä. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on tuohtunut nyt useamman kerran moraalisesti lastensuojelun alennustilasta, viimeksi laitoksissa (monikossa). Sen voi nähdä johtuvan hänen työstään lapsiasiavaltuutettuna, vaikuttajana – mutta mihin sillä vaikutetaan?

Hyvin usein kun lastensuojelussa tulee ilmi jotain ikävää, on se aina tapahtunut monikossa tai ylipäätään lastensuojelussa. Kun taasen lääketieteilijä pelastaa esimerkiksi ”munchausen -äidin” uhrin, ei lastensuojelu ole tehnyt mitään. Lastensuojelua ei mainita, vaikka lastensuojelu on ollut paikalla. Ilman lastensuojelun seurantaa ja kokoaava tiedonkeruuta aika monen kodin lapsi jäisi oman onnensa nojaan silloinkin kuin lasta kohdeltaisi samoin kun nyt on kuvattu, että laitoksissa on kohdeltu.

Moraalinen tuohtumus on tunteisiin vetoamista. Asiallinen työ, jossa käytetään paljon valtaa, niin kuin poliisin, lääkärin tai lastensuojelun sosiaalityöntekijän työssä, siinä ei ole moraalisesti oikein tuohtua mistään tai vedota vetoamalla kenenkään tunteisiin. Siinä tulee tutkia asiat ja tilanteet ilman kenenkään moraalista tuohtumusta tai tunteisiin vetoamista. Jos näin tapahtuu, mennään metsään ja lujaa. Työmaalla moraalinen tuohtuminen voi tapahtua kahvitauolla tai kollegiaalisesti työnohjauksessa suljettujen ovien takana – sitä kutsutaan höyryjen ulospäästämiseksi. Raskas työ vaatii välillä huokaisemista. Työläiselläkin on tunteet ja työläinen tuohtuu moraalisesti. Ero on siinä, että ammattilainen työssään ei moralisoi yhtään ketään. Toki, olisihan se kiva saada joukkovoimat joskus liikkeelle kuin nappia painamalla. Sillä sitä se on, tunteisiin vetoaminen ja moraalinen tuohtuminen.

Moraalinen tuohtuminen saattaa olla joskus hyvin moraalitonta, äärimmäisen subjektiivista, helppoheikkistä, suosion ja vallan kalastelua. Moraalisen tuohtumuksen voimaa on käytetty hirmutekoihin, sen voimalla on pystytetty hirmuhallintoja ja tuhottu ns. hyvin ”pahoja vihollisia”. Moraalisen tuohtumuksen tilalle toivoisin asiantuntevaa perehtyneisyyttä. En huutelua mediassa, tunteisiin vetoamista asioista, joiden perusteita huutelija tai performoija ei tunne. Vastakkain ei ole virkamiesihminen ja kansalainen, tai systeemin nappula ja ihminen, vaan ihminen ja ihminen – joskus paha, toisinaan hyvä. On tämä niin helvetin vaikea maailma, että parhaansa yrittäminen ei tässä maailmassa aina riitä. Koitetaan kestää se.

Vääryyttä on aina tapahtunut ja meidän tehtävämme on taistella ja tehdä kaikkemme vääryyden torjumiseksi, mutta torjumista ei edistä bensan heittely liekkeihin. Tässä maailmassa tehdään muutosta yhdessä ja se muutos tehdään järjestelmässä ja järjestelmää pitää korjata, osaamista pitää lisätä johtamiseen ja työskentelytaitoihin. Tähän järjestelmään kuuluu pitkä koulutuspolku heille, jotka haluavat ammattiin, jossa käytetään valtaa yksilöön. Suurin osa toimii niin kuin kuuluu. Väärinkäytökset ovat valitettavia, virheet kamalia. Mutta se ei ole yhtä kuin kaikki laitokset ja kaikki työntekijät, jokainen poliisi, lääkäri, hoitaja tai sossu. Luottamus ja arvostus poikii luottamusta ja arvostusta, valvontaa tarvitaan ja sen kanssa pitää olla todella tarkka. Varsinaista substanssiosaamista valvonnalla ei lisätä.

Maailmanparannus, se on erittäin pitkäjänteistä ja vaivalloista työtä, ja erittäin harvoin siitä seuraa mitään näyttävyyttä tai performanssiksi kelpaavaa.

Susanna Airola
VTM, TM

 

 

 

 

 

Mainokset

Koulusosiaalityö – arvokkaita kohtaamisia vai ylikuormittuneita työpäiviä?

Posted on Updated on

 

Vaade tehokkuudesta on noussut hallitsevaksi toimintaa ohjaavaksi tekijäksi yhteiskunnassamme. Työnteon taloudellinen optimointi on noussut niin suureen arvoon, että se on aistittavissa elämän eri osa-alueilla heijastuen päätöksenteosta aina osaksi jokaisen arkipäivää.

 

Kasvavat vaateet maksimoidusta tuloksellisuudesta näkyvät myös osana koulumaailmaa. Terveen kouluyhteisön synnyttävät hyvinvoivat oppilaat ja koulun toimihenkilöt, joka muodostuakseen vaatii kunkin osallisen asemasta huolehtimista.

Teimme muutamien kuntien koulukuraattoreille kyselyn, ja vastausten perusteella halusimme syventyä heidän kokemuksiinsa kuraattorityön vaikuttavuudesta ja rajoitteista. Porautuminen kuraattorien toiminnan todellisuuden ytimeen vahvisti käsityksiämme koulumaailmaan istutetuista tehokkuuden odotuksista, jotka näyttäytyvät avunantajan ja -saajan erilaisissa kohtaamistilanteissa.

Koulukuraattori – sosiaalisen hyvinvoinnin edistäjä, näkymätön ihmeidentekijä 

Koulukuraattorin toimenkuvaan kuuluu oppilaiden ja kouluyhteisön hyvinvoinnin rakennustyö. Käytännössä kuraattorin toiminnan tulisi olla ennaltaehkäisevä ja matalankynnyksen palvelu, joka huolehtii sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Koulussa työskentelee kuraattorin lisäksi myös muita oppilashuollon toimihenkilöitä. Kysely-aineistoistamme kävi ilmi, että epäselvyys eri toimijoiden kesken voi sotkea kuraattorin toiminnan perimmäistä tarkoitusta. Riskinä on ajautua tilanteeseen, jossa koulukuraattoria pidetään viimesijaisena turvaverkkona, kun muut tukitoimet eivät suoraan vastaa avuntarpeeseen.

Kun näin tapahtuu, kuraattorista muodostuu herkästi vain epämääräinen, jopa näkymätön toimija, jolta kuitenkin odotetaan viimekätistä asioihin puuttumista. Mikäli kuraattorin aikaa syövät esimerkiksi psykiatrista hoitoa vaativat oppilaat, kuinka aika voi riittää toiminnan keskeisimpään tarkoitukseen, ehkäisevään, matalankynnyksen tukityöhön?

Matalankynnyksen kukkahattutäti 

Kouluympäristössä tapahtuvan auttamisen tulisi olla helposti lähestyttävää, sillä keskeisenä kasvun ja kehittymisen foorumina koulun hyvinvoinnin lisäämisen pitäisi olla tavoitettavissa (Wallin, Aila 2011). Sosiaalialan ammattilaisille on yhteiskunnassa viimekätisen puuttumisen myötä syntynyt leima kukkahattutätiydestä.

Koulukuraattorin työtoimenkuvan ei tulisi täyttyä äärimmäisimpiin tilanteisiin ajautuneista tapauksista, jotka vaativat moniammatillisia tukitoimia – kuten psykiatrista hoitoa vaativaa ammattitaitoa. Juuri tällaisten ääritapausten hoitaminen voi herättää perinteisen kukkahattutädin leiman eloon kouluyhteisössä, jolloin äärimmillään kuilu kuraattorin sekä oppilaiden ja koulun muun henkilökunnan välillä syvenee.

Kyselymme mukaan koulukuraattorit kokivat työnsä vaikuttavimmiksi hetkiksi erilaiset kohtaamistilanteet, joissa luottamus syntyy. Nuorten hyvinvoinnin rakennustyössä sosiaalinen pääoma eli luottamuksen rakentaminen on ratkaisevassa asemassa (Korkiamäki, Riikka 2013).

Vastausten pohjalta nousi esiin vahvasti nuorten henkilökohtaisen kohtaamisen merkittävyys. Koulukuraattorin toimiessa ryhmän hyvinvoinnin edistämiseksi, tai oppilaan yksilöllisen tilanteen ja tarpeiden tukemiseksi, työ näyttää kantavan eniten hedelmää. Kuinka voidaan madaltaa kynnystä, jotta työn hedelmällisin tarkoitus, luottamuksellisten suhteiden luominen mahdollistuu?

Ikuinen ajanpuute rassaa 

Koulukuraattorilla on yleensä useita kouluja vastattavanaan. Esimerkiksi kyselyymme vastanneilla kuraattoreilla kouluja oli seitsemästä yhteentoista, aina esikoulusta toiselle asteelle asti.

Tämä tuottaa ison haasteen kuraattorin työlle. Välimatkat toimipisteiden välillä, odotukset erilaisiin rooleihin ja osaamisalueisiin venymisestä sekä hallitsematon työmäärä herättävät kysymyksen, miten aika riittää kaikkeen.

Saamiemme vastausten perusteella suurimmaksi haasteeksi nousi selkeästi ajan puute suhteessa laadukkaaseen ja odotuksia vastaavaan työhön. Ajalla vaalittu, kohtaamisissa syntyvä luottamus antaa kuitenkin avaimia sellaisen hyvinvoinnin edistämiseen, joka on lopulta koko yhteiskunnan etu.

Jonna Lohi
Jasmia Siilin
Kirjoittajat ovat sosiaalityön opiskelijoita Lapin Yliopistosta.

Lähteet
Korkiamäki, Riikka. 2013: Kaveria ei jätetä!. Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. Tampere.
Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print.
Wallin, Aila. 2011: Sosiaalityö koulussa; Avaimia hyvinvointiin. Helsinki: Tietosanoma.

Älkää unohtako sote-uudistuksessa sosiaalityötä!

Posted on

Tulevien sote-keskusten sosiaalihuollon palveluiksi on suunniteltu sosiaalipalveluiden osalta ainoastaan neuvonta ja ohjaus. Miltä kuulostaa, jos terveydenhuolto hoidettaisiin samalla tavalla? Sote-keskukset rajattaisiin siis vain ohjausta ja neuvontaa antaviksi yksiköiksi, joista ohjattaisiin asiakas eteenpäin. Sote-keskuksista ei siis saisi sen paremmin lääkäripalveluita kuin sosiaalityöntekijän palveluitakaan. Mikä on sosiaalityön rooli uusissa sote-keskuksissa?

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko toki muistuttaa 6.2.2018 julkaistussa tiedotteessa sosiaalihuollon tärkeydestä, mutta lähinnä ohjaamisen, neuvonnan ja tiedottamisen roolissa. Ihmisten tilanteiden monimuotoisuus vaatii myös jatkossa kattavaa ja laadukasta, asiakkaan kanssa yhteistyössä tehtävää palvelutarpeen arviota. Sosiaalityö ei kuitenkaan pääty palvelutarpeen arviointiin, vaan jatkuu asiakkaan tilanteen mukaan tarvittaessa tiiviinä yhteistyönä asiakkaan ja sosiaalityöntekijän kesken.

Apua voidaan tarvita hyvinkin arkisiin asioihin, vaikkapa autokolarissa vammautuneen ihmisen arjessa selviytymisen

Infografiikka: Iiro Väisälä. Teksti perustuu Sitran malliin.

kartoittamiseen ja tarvittavien palveluiden järjestämiseen. Minkä tahansa lapsiperheen toinen vanhempi voi saada yllättäen sairaskohtauksen ja joutua sairaalaan. Lapsista ja perheen arjen pyörittämisestä vastuuseen jäänyt vanhempi hakee apua sote-keskuksesta. Perhe tarvitsee pikaisesti konkreettista apua, joten päätös palvelusta tulee tehdä välittömästi. Toisen perheen vanhemmat valittavat uupumusta ja hakevat tukiperhettä lapsille sote-keskuksesta. Vanhempia neuvotaan ja heidän lapsilleen järjestetään tukiperhe.

Tässä tapauksessa uupumuksen taustalla ollut syy − kuten päihdeongelma − jää selvittämättä ja perhe jatkaa elämäänsä, silloin tällöin apua hakien. Näkeekö kukaan enää perheen kokonaisuutta tai tekeekö arviota palvelutarpeesta? Vaarana on, että sosiaalityö kutistuu pelkäksi ohjaukseksi ja neuvonnaksi sekä byrokraattiseksi päätöksenteoksi. Sosiaalityötekijät eivät enää ole lähellä ihmisiä ja heidän elinympäristöään. Sosiaalisten ongelmien yhteiskunnalliset syyt jäävät näkymättömiin, kun tietoa niistä ei enää välity päätöksentekijöille.

Sosiaalityöntekijöiden tulee olla lähellä olevissa sote-keskuksissa, jotta he voivat toteuttaa sosiaalihuoltolain edellyttämää velvoitetta rakenteellisesta sosiaalityöstä. Tämä tehdään keräämällä ja välittämällä sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevaa tietoa kunnan päättäjille asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Tulevia sote-keskuksia suunniteltaessa voitaisiin hyödyntää SITRA:n tekemää palvelu-pakettimallia.

Valtioneuvosto on julkaissut vuonna 2018 selvityksen Toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut, jossa kansalaiset ja asiantuntijat toivat esiin sosiaalityön osaamisen tärkeyden asiakkaiden palveluiden koordinoimisessa. Sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin annetaan tehostettua tukea sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi, syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi. Näin pyritään tukemaan ihmisten täysivaltaista yhteiskunnan jäsenyyttä.

Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannuksista vuonna 2016 sosiaalitoimen osuus oli Kuntaliiton mukaan 44 prosenttia. Tähän sisältyvät sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen lisäksi ikääntyneiden hoito, vammaisten palvelut, lapsiperheiden palvelut, lastensuojelu, päihdepalvelut, työllistämistä tukevat palvelut sekä muut sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut. Sote-uudistuksessa on panostettava yhtä lailla sosiaalitoimeen kuin terveystoimeenkin.

Sosiaalityön uhkakuvana on työn pirstaloituminen, jonka seurauksena yhteiskunnallisten ilmiöiden sosiaalinen näkökulma jää syrjään. Tämä heikentää väestön hyvinvointia ja lisää pidemmällä aikavälillä myös kustannuksia, koska asioiden hoitaminen viivästyy ja ongelmat monimutkaistuvat. Älkäämme jättäkö sosiaalityön ammattilaisten osuutta huomioimatta uudistuksessa! Yhteiskunta tarvitsee edelleen sosiaalityötä.

Iiro Väisälä, sosiaalityöntekijä YTM
Maija Seppänen, sosiaalityöntekijä YTM
Päivi Hömppi, sosiaalityöntekijä YTM

Kuka vastaa päihdepalveluista?

Posted on

Aikuissosiaalityössä kohdataan usein päihderiippuvaisia asiakkaita. Siitä huolimatta sosiaalityön paikka päihdehuollon kentässä ei ole yksiselitteinen. Nykytilanne kunnissa on kirjava, eikä kaikkialla myönnetä päihdepalveluja lainkaan sosiaalihuoltona. 

 

Päihdeongelmat ovat laaja-alaisia ongelmakokonaisuuksia, joihin kiinnittyvät mielenterveysongelmat, erilaiset hoidon tarpeet ja syvä syrjäytymiskehitys. Ne koskettavat ihmisen fyysistä, psyykkistä, henkistä ja sosiaalista ulottuvuutta. Syrjäytyminen ja taloudellinen ja sosiaalinen huono-osaisuus ovat osana vaikeuttamaan päihdeongelmista kärsivien ihmisten elämää.1 Päihdeasiakkaat tarvitsevat tukea runsaasti ja pitkäkestoisesti. Haasteelliseksi asiakasryhmän auttamisen tekevät palvelujärjestelmän puutteet ja asiakkaiden riippuvuuskäyttäytymiseen tyypillinen kyvyttömyys suunnitelmalliseen työskentelyyn.2

Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfossa 10/18 todetaan, että ”STM:n suositus on, että päihdehuollon palveluja järjestetään joko terveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluna, ei päihdehuoltolain nojalla. Palvelu tulee antaa asiakkaalle terveydenhuollon palveluna, mikäli asiakkaalla on lääketieteellisiä perusteita hoidon saamiseen. Muusta kuin lääketieteellisestä perusteesta annettava palvelu on sosiaalihuollon palvelua ja tällöin palvelusta pitää tehdä hallintopäätös.” Nykytilanne kunnissa on kirjava, eikä kaikkialla myönnetä päihdepalveluja lainkaan sosiaalihuoltona. Sosiaalisin perustein saatu päihdepalvelu on kuitenkin asiakkaan oikeus ja samalla se tarjoaa sosiaalipalveluille mahdollisuuden laajentaa palveluja vastaamaan päihdeasiakkaiden tarpeisiin.

Erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden palvelutarpeenarviointi on laissa määritelty sosiaalityöntekijän tehtäväksi. Terveydenhuoltolaki edellyttää terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tekevän yhteistyötä sellaisten asiakkaiden kohdalla, joiden asianmukainen hoito sitä vaatii. Käypä hoitosuosituksen mukaan psykososiaalista kuntoutusta tulisi tarjota kaikille huumeriippuvuudesta kärsiville. Siihen kuuluu asumisen, toimeentulon, työn ja vapaa-ajan tukeminen yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Tällöin sosiaalityöntekijällä on merkittävä rooli päihdeasiakkaan palveluntarpeen selvittäjänä ja yhteistyökumppanina palvelutarpeeseen vastattaessa.

Päihdetyön kentällä sosiaali- ja terveyspalvelujen on toimittava rinnakkain. Kumpikaan ei voi onnistua ilman toista, eikä asiakkaan ongelmien lokerointi auta asiakasta saamaan kokonaisvaltaista muutosta tilanteeseensa. Sosiaalityöllä on erityinen paikka olla järjestämässä turvaa asiakkailleen. Sillä on lain määrittämä asema ja ammattieettinen velvollisuus tukea ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Sosiaalityön asemaa päihdeasiakkaiden kanssa työskenneltäessä tulisi vahvistaa ja sosiaalityöllä on myös lainsäädännön suomat mahdollisuudet siihen. Kysymys on enää siitä, lunastaako sosiaalityö eettisen ja juridisen velvollisuutensa toimia huono-osaisten kansalaisten elämäntilanteen parantamiseksi.

Satu Marja Tanttu, YTL

1 Vuori-Kemilä, A. 2007. Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulmat. Teoksessa: Vuori-Kemilä, A., Stengård, E., Saarelainen, R. & Annala, T. (toim.) Mielenterveys- ja päihdetyö.

2 Tanttu, S M. 2016. Auttamisen rajat ja mahdollisuudet kunnallisessa aikuissosiaalityössä sosiaalityöntekijöiden määrittelemänä.

Sosiaalityöntekijyys, valta ja vastuu

Posted on

”On paratiisi meillä täällä näin, vaan ei aina kaikki koe sitä näin” (Chisu, 2009).

 

Elämme yhteiskunnassa joka on toisille paratiisi, toisille jotain ihan muuta. Luokkaerot kasvavat ja asuinalueet polarisoituvat, samaan aikaan palveluiden yksityistäminen leviää ja työttömyyden ja syrjäytymisen kasvua on vaikea hillitä.

Sosiaalityö toimii tässä yhteiskunnassa, ja sen tehtävä on nostaa esiin ne yksinäisten keijujen äänet, joille maa ei ole paratiisi, jotka suru on saanut kiinni ja elämä runnonut. Mutta mitä sosiaalityö on ja mikä on sen paikka?

Olen aina pitänyt sanasta “huolenkantajat” (Satka ym. 2007); sitä sosiaalityö mielestäni isossa kuvassa on. Sosiaalityössä otetaan vastaan ja kannetaan eteenpäin yhteiskunnan ja siinä elävien huolia. Toisaalta huolenkantajat kuvaa myös sosiaalityöntekijöiden osaa kuulla ja pärjätä ihmisten ongelmien, ilojen ja surujen, traumojen ja kohtaloiden kanssa. Sosiaalityötä tehdään niin lähiöissä kuin kalleimmillakin asuinalueilla ja sosiaalityö ulottuu kaikkiin yhteiskuntaluokkiin.

Sosiaalityössä kohdataan kurjuuden ja pahan olon koko kirjo ilman mahdollisuutta delegoida asiaa eteenpäin. Kerätään ainestoja ja arvioidaan, tuetaan ja kuunnellaan. Puututaan käyttäen viranomaisvaltaa ja astutaan ihmisten kaikkein yksityisimmälle alueelle ottaen puheeksi kaikki. Ja puheeksioton jälkeen jatketaan työskentelyä näiden ihmisten ja heidän asioidensa kanssa, ohjaten, tukien ja kannatellen. Sosiaalityössä, erityisesti lastensuojelussa ei ole useinkaan mahdollisuutta jättää kysymättä tai odottaa, että asiakas itse kertoo.

Sosiaalityössä painitaan isojen asiakasmäärien kanssa, yhden työntekijän asiakkaat lasketaan kymmenissä ja byrokratian keskellä asiakkaille jäävä aika on usein vain murto-osa työajasta. Asiakasmäärien merkitys korostuu kun sitä peilataan siihen vastuuseen ja valtaan joka sosiaalityöntekijällä suhteessa asiakkaaseen on, sosiaalityössä kyse ei ole useinkaan asiakkaiden ohjaamisesta vaan asiakkaiden elämään vaikuttavien isojen päätösten tekemisestä joko yhdessä asiakkaan kanssa tai pahimmillaan asiakkaan tahdon vastaisesti. Käsiteltävät asiakirjamäärät ovat usein mittavia ja ratkaisuja tehdään vuosia jatkuneiden prosessien yhtä lailla kuin hetkessä syntyvien kriisitilanteiden parissa.

Jokainen sosiaalityöntekijä hakee asiakkailleen yksilöllisiä, asiakkaiden tilanteet ja tarpeet, toiveet ja ennen kaikkea lasten edun mukaiset palvelut ja tukitoimet. Löydettyään ne sosiaalityöntekijä markkinoi, koordinoi ja kantaa vastuun prosessista – ja samalla valitettavan usein jatkuvasti perustelee olemassaolonsa tarpeellisuutta muille toimijoille ja viranomaisille. Sosiaalityön paikka palvelurakenteessa on usein häilyvä ja sosiaalityöllä on viimesijaisen toimijan rooli joka määrittyy usein lähinnä siitä mitä mikään muu taho ei hoida.

Sosiaalityötä ohjaa suuri joukko lakeja ja asetuksia, eettisiä ohjeita ja organisaatioiden sisäisiä ohjeistuksia. Sosiaalityö ei  ole koskaan täysin irrallaan tekijänsä arvoista ja taustasta eikä sitä voi tehdä laadukkaasti ilman laajempaa ymmärrystä yhteiskunnan rakenteista, yksilön kehityksestä, terveydestä, oikeuksista ja velvollisuuksista, unohtamatta erilaisten etuuksien, viranomaisjärjestelmien, kulttuurien tai yhteisöjen ymmärrystä ja tuntemista tai kohtaamisen taitoa. Paitsi asiakastyötä sosiaalityö on vahvasti myös rakenteellista työtä, sosiaalityön tulisi pyrkiä vaikuttamaan asiakkaiden ja kansalaisten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen.

­­­Sosiaalityön ammatissa ehkä tärkeintä on osata konsultoida ja kysyä neuvoa, tietää kenen puoleen kääntyä ja tuntea oman ammattitaitonsa rajat. Rajoja joutuu kuitenkin jatkuvasti venyttämään, sosiaalityötä viedään entistä enemmän yhdennettyyn suuntaan ja erikoistuminen sosiaalityössä on yhä pienemmän joukon etuoikeus. Sosiaalityötä tekevät laillistetut, lailla tarkkaan säädellyn koulutuksen omaavat työntekijät. Sosiaalityötä tehdään ylemmän korkeakoulututkinnon turvin ja sosiaalityöntekijät työskentelevät viroissa joissa heitä sitoo virkavastuu.

Sosiaalityön ammatissa on samalla mahdollisuus kohdata ihmiset kaikkein aidoimmillaan, kuunnella ja auttaa. Työssä onnistuminen on aina tekemisissä ihmiselämän ja elämänlaadun kanssa, yksilöiden mahdollisuuksien ja inhimillisen hyvinvoinnin kanssa niin yksilö- kuin rakenteellisellakin tasolla.

Sosiaalityöntekijän keijupölyä ovat ne hymyn hiukkaset ja pienet kiitoksen sanat, toisaalta myös ne hetket, kun onnistuu pääsemään yhteistyöhön tai saamaan kontaktin asiakkaaseen. Ilman ammattitaitoa ei ole liioin onnistumisia, ilman sosiaalityöntekijöiden omaa arvostusta tekemäänsä työtä kohtaan ei ole mahdollisuutta vaatia sitä myöskään muilta.

Saadakseen keijupölyä lentämistä varten sosiaalityöntekijän pitää itse uskoa ja tunnustaa oma osaamisensa ja työn vaativuus ja seisoa selkä suorassa niiden takana. Sosiaalityön on mahdollista löytää paikkansa yhteiskunnassa ja saada asiantuntijuutensa arvoista arvostusta tunnistamalla itse ammattiin liittyvä vastuu ja mahdollisuudet ja toimimalla niiden mukaan. Valitettavan usein sosiaalityön laatu kärsii kiireen ja paineen alla tehdyn työn epäonnistumisista. Koulutus ja osaaminen eivät liioin yksin riitä, jollei sosiaalityöntekijällä ole ymmärrystä työnsä merkityksestä ja roolista yhteiskunnallisessa mittakaavassa.

Sosiaalityö on professio, joka ei ole korvattavissa. Vastuu siitä, miten sosiaalityö nähdään ja sen mahdollisuudet ymmärretään, on meidän sosiaalityöntekijöiden tavassa tehdä työtä ja käyttää niitä mahdollisuuksia vaikuttaa niin yksilö- kuin yhteiskunnallisellakin tasolla, joita ammatti meille antaa.

 

Annastiina Lilja
YTM sosiaalityö, lastensuojelun sosiaalityö
sosionomi (AMK), yrittäjä UOMA sosiaalipalvelut oy

Taustalla:

Yksinäisen keijun tarina. 2009. Chisu (Martina Sundberg).
Satka, Auvinen, Aho & Jaakkola (toim.) 2007. Huolenkantajat. Kokemuksia ja sattumuksia sosiaalialan vuosikymmeniltä. PS- kustannus. Juva.