Sosiaalityöntekijät

Sosiaalityöntekijyys, valta ja vastuu

Posted on

”On paratiisi meillä täällä näin, vaan ei aina kaikki koe sitä näin” (Chisu, 2009).

 

Elämme yhteiskunnassa joka on toisille paratiisi, toisille jotain ihan muuta. Luokkaerot kasvavat ja asuinalueet polarisoituvat, samaan aikaan palveluiden yksityistäminen leviää ja työttömyyden ja syrjäytymisen kasvua on vaikea hillitä.

Sosiaalityö toimii tässä yhteiskunnassa, ja sen tehtävä on nostaa esiin ne yksinäisten keijujen äänet, joille maa ei ole paratiisi, jotka suru on saanut kiinni ja elämä runnonut. Mutta mitä sosiaalityö on ja mikä on sen paikka?

Olen aina pitänyt sanasta “huolenkantajat” (Satka ym. 2007); sitä sosiaalityö mielestäni isossa kuvassa on. Sosiaalityössä otetaan vastaan ja kannetaan eteenpäin yhteiskunnan ja siinä elävien huolia. Toisaalta huolenkantajat kuvaa myös sosiaalityöntekijöiden osaa kuulla ja pärjätä ihmisten ongelmien, ilojen ja surujen, traumojen ja kohtaloiden kanssa. Sosiaalityötä tehdään niin lähiöissä kuin kalleimmillakin asuinalueilla ja sosiaalityö ulottuu kaikkiin yhteiskuntaluokkiin.

Sosiaalityössä kohdataan kurjuuden ja pahan olon koko kirjo ilman mahdollisuutta delegoida asiaa eteenpäin. Kerätään ainestoja ja arvioidaan, tuetaan ja kuunnellaan. Puututaan käyttäen viranomaisvaltaa ja astutaan ihmisten kaikkein yksityisimmälle alueelle ottaen puheeksi kaikki. Ja puheeksioton jälkeen jatketaan työskentelyä näiden ihmisten ja heidän asioidensa kanssa, ohjaten, tukien ja kannatellen. Sosiaalityössä, erityisesti lastensuojelussa ei ole useinkaan mahdollisuutta jättää kysymättä tai odottaa, että asiakas itse kertoo.

Sosiaalityössä painitaan isojen asiakasmäärien kanssa, yhden työntekijän asiakkaat lasketaan kymmenissä ja byrokratian keskellä asiakkaille jäävä aika on usein vain murto-osa työajasta. Asiakasmäärien merkitys korostuu kun sitä peilataan siihen vastuuseen ja valtaan joka sosiaalityöntekijällä suhteessa asiakkaaseen on, sosiaalityössä kyse ei ole useinkaan asiakkaiden ohjaamisesta vaan asiakkaiden elämään vaikuttavien isojen päätösten tekemisestä joko yhdessä asiakkaan kanssa tai pahimmillaan asiakkaan tahdon vastaisesti. Käsiteltävät asiakirjamäärät ovat usein mittavia ja ratkaisuja tehdään vuosia jatkuneiden prosessien yhtä lailla kuin hetkessä syntyvien kriisitilanteiden parissa.

Jokainen sosiaalityöntekijä hakee asiakkailleen yksilöllisiä, asiakkaiden tilanteet ja tarpeet, toiveet ja ennen kaikkea lasten edun mukaiset palvelut ja tukitoimet. Löydettyään ne sosiaalityöntekijä markkinoi, koordinoi ja kantaa vastuun prosessista – ja samalla valitettavan usein jatkuvasti perustelee olemassaolonsa tarpeellisuutta muille toimijoille ja viranomaisille. Sosiaalityön paikka palvelurakenteessa on usein häilyvä ja sosiaalityöllä on viimesijaisen toimijan rooli joka määrittyy usein lähinnä siitä mitä mikään muu taho ei hoida.

Sosiaalityötä ohjaa suuri joukko lakeja ja asetuksia, eettisiä ohjeita ja organisaatioiden sisäisiä ohjeistuksia. Sosiaalityö ei  ole koskaan täysin irrallaan tekijänsä arvoista ja taustasta eikä sitä voi tehdä laadukkaasti ilman laajempaa ymmärrystä yhteiskunnan rakenteista, yksilön kehityksestä, terveydestä, oikeuksista ja velvollisuuksista, unohtamatta erilaisten etuuksien, viranomaisjärjestelmien, kulttuurien tai yhteisöjen ymmärrystä ja tuntemista tai kohtaamisen taitoa. Paitsi asiakastyötä sosiaalityö on vahvasti myös rakenteellista työtä, sosiaalityön tulisi pyrkiä vaikuttamaan asiakkaiden ja kansalaisten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen.

­­­Sosiaalityön ammatissa ehkä tärkeintä on osata konsultoida ja kysyä neuvoa, tietää kenen puoleen kääntyä ja tuntea oman ammattitaitonsa rajat. Rajoja joutuu kuitenkin jatkuvasti venyttämään, sosiaalityötä viedään entistä enemmän yhdennettyyn suuntaan ja erikoistuminen sosiaalityössä on yhä pienemmän joukon etuoikeus. Sosiaalityötä tekevät laillistetut, lailla tarkkaan säädellyn koulutuksen omaavat työntekijät. Sosiaalityötä tehdään ylemmän korkeakoulututkinnon turvin ja sosiaalityöntekijät työskentelevät viroissa joissa heitä sitoo virkavastuu.

Sosiaalityön ammatissa on samalla mahdollisuus kohdata ihmiset kaikkein aidoimmillaan, kuunnella ja auttaa. Työssä onnistuminen on aina tekemisissä ihmiselämän ja elämänlaadun kanssa, yksilöiden mahdollisuuksien ja inhimillisen hyvinvoinnin kanssa niin yksilö- kuin rakenteellisellakin tasolla.

Sosiaalityöntekijän keijupölyä ovat ne hymyn hiukkaset ja pienet kiitoksen sanat, toisaalta myös ne hetket, kun onnistuu pääsemään yhteistyöhön tai saamaan kontaktin asiakkaaseen. Ilman ammattitaitoa ei ole liioin onnistumisia, ilman sosiaalityöntekijöiden omaa arvostusta tekemäänsä työtä kohtaan ei ole mahdollisuutta vaatia sitä myöskään muilta.

Saadakseen keijupölyä lentämistä varten sosiaalityöntekijän pitää itse uskoa ja tunnustaa oma osaamisensa ja työn vaativuus ja seisoa selkä suorassa niiden takana. Sosiaalityön on mahdollista löytää paikkansa yhteiskunnassa ja saada asiantuntijuutensa arvoista arvostusta tunnistamalla itse ammattiin liittyvä vastuu ja mahdollisuudet ja toimimalla niiden mukaan. Valitettavan usein sosiaalityön laatu kärsii kiireen ja paineen alla tehdyn työn epäonnistumisista. Koulutus ja osaaminen eivät liioin yksin riitä, jollei sosiaalityöntekijällä ole ymmärrystä työnsä merkityksestä ja roolista yhteiskunnallisessa mittakaavassa.

Sosiaalityö on professio, joka ei ole korvattavissa. Vastuu siitä, miten sosiaalityö nähdään ja sen mahdollisuudet ymmärretään, on meidän sosiaalityöntekijöiden tavassa tehdä työtä ja käyttää niitä mahdollisuuksia vaikuttaa niin yksilö- kuin yhteiskunnallisellakin tasolla, joita ammatti meille antaa.

 

Annastiina Lilja
YTM sosiaalityö, lastensuojelun sosiaalityö
sosionomi (AMK), yrittäjä UOMA sosiaalipalvelut oy

Taustalla:

Yksinäisen keijun tarina. 2009. Chisu (Martina Sundberg).
Satka, Auvinen, Aho & Jaakkola (toim.) 2007. Huolenkantajat. Kokemuksia ja sattumuksia sosiaalialan vuosikymmeniltä. PS- kustannus. Juva.

Sosiaalityöntekijät eivät voivottele, vaan auttavat konkreettisesti

Posted on

Mika Niikko kirjoittaa mielipidepalstalla (HS 19.10.) pitävänsä ruoka-avun suoraa tukemista käytännönläheisempänä avustuksena kuin sosiaalityöntekijöiden palkkaaminen, koska ”puhe ei lievitä nälkää”.  Aiemmassa kirjoituksessaan hän kuvasi sosiaalityöntekijöiden ”voivottelevan tyhjää jääkaappia.

Sosiaalinen tekijä sosiaalityö

Todellisuudessa sosiaalityöntekijöiden tehtävä on tukea yhteiskunnan vähäosaisia monin eri tavoin. Lastensuojelun sosiaalityössä yksi suurimmista haasteista on nimenomaan lapsiperheiden köyhyys. Vähävaraisia perheitä auttaakseen sosiaalityöntekijä tukee tarvittaessa taloudellisesti, ohjaa vanhempia velkaneuvontaan ja turvaa perheen asumisen, jos muiden tukien maksu on jostain syystä viivästynyt tai rahat ovat kertakaikkisesti loppu.

Sosiaalityöntekijät tulevat paikalle hädän ollessa suuri, vievät turvakotiin, jos kotona on vaarallista olla. Hankkivat paikat ensikodista tai päihdehuollosta, taluttavat katkolle tai vaativat palveluita, kun asiakkailla itsellään eivät voimat siihen enää riitä.

Sosiaalityöntekijät kuuntelevat ihmisten hätää, kulkevat rinnalla, tarjoavat apua. Sosiaalityöntekijät pyrkivät kaikissa toimissaan siihen, että jatkossa avuntarve olisi yksilöllä tai perheellä pienempi ja nämä pärjäisivät omillaan. Apu on äärimmäisen konkreettista ja kohdistuu nimenomaan arjen helpottamiseen.

Konkreettisen tuen lisäksi olennainen osa sosiaalityöntekijän työtä on tuoda päättäjille tietoon yhteiskunnan epäoikeudenmukaisia ja eriarvoistavia käytäntöjä, jotta jatkossa eriarvoisuutta  sekä köyhyyttä voitaisiin ehkäistä ja vähentää. Tarpeen tullen sosiaalityö kannattelee, vaikka läpi elämän, kulkee rinnalla ja on tukena, kun muu yhteiskunta kääntää selkänsä. Kaikilla voimat eivät riitä edes leipäjonoon lähtemiseen. Silloin sosiaalityöntekijä voi auttaa. Sosiaalityö on ennen kaikkea käytännönläheistä ja lähellä ihmisten arkea.

Sosiaalinen tekijä -bllogi ja sosiaalityöNiikon näkemykset siitä, että sosiaalityöntekijät voivottelevat työkseen, kertovat ainoastaan miten vähän hän tuntee ja arvostaa konkreettisen auttamistyön arkea. Sosiaalityöntekijän tärkein tehtävä on tehdä ”itsensä tarpeettomaksi”. Siihen ei pelkkä ruoka-apu pysty.

 

Sonja Perttula, sosiaalityöntekijä YTM
Sauli Hyvärinen, sosiaalityöntekijä VTM
Sosiaalityön uraverkosto

Lue myös

JUMALISTE, SANOVAT SOSIAALITYÖNTEKIJÄT

Tarvittaessa suojelemme lastanne

 

 

Ei se lastensuojelun työntekijä lasta yksin pelasta

Posted on Updated on


Ei se lastensuojelu yksin lasta pelasta-Sosiaalinen-tekijä-blogi

Sanomalehdet uutisoivat 21.3.2016 lastensuojelun sosiaalityötä läheltä seuraavien tahojen huolestuneita havaintoja Helsingin lastensuojelun tilasta. Ilta-Sanomissa lastensuojelua tarkkailevat sidosryhmäläiset [2] väittivät, että lastensuojelussa osa työntekijöistä karttaa pahimpia tapauksia vedoten siihen, että asia ei kuulu heille.

Helsingin kaupungin lastensuojelun alennustilan IS:n lähteet arvioivat niin mittavaksi, että lasten kokema väkivalta ”ei välttämättä jää haaviin”. Jutussa kerrottiin, että tapaamiset organisoidaan toimistovetoisesti suurista asiakasmääristä johtuen ja työkulttuuria kuvattiin joustamattomaksi, johtamista paikoin huonoksi ja lisäksi ongelmaksi nostettiin työntekijöiden vähäinen määrä.

Sidosryhmäläiset toivat esiin myös turhautumistaan, koska ”kukaan ei kiristä verkkoa” kun lapsen itsetuhoisista puheista tai väkivaltaisesta käytöksestä tehdään lukuisia ilmoituksia. Ongelmaksi nostettiin myös liian tiuhaan vaihtuvat sosiaalityöntekijät. Haastatellut halusivat puhua nimettöminä, sillä ongelmista puhuvia työntekijöitä uhkaillaan. On harmi, ettei haastateltujen joukossa ollut ketään lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijää kertomassa, miten lastensuojelussa asiat ovat. Siksi moni (Helsingin) lastensuojelun sosiaalityöntekijä on ymmällään esitetyn kritiikin edessä.

Nimettömästi esitetyt väitteet siitä, että vaikeaksi koettuihin asiakastilanteisiin ei puututa, tuntuivat kohtuuttomilta ja loukkaavilta. On nimittäin niin, että jos työntekijä tietoisesti ja tahallaan sulkisi silmänsä laiminlyönneiltä ja eikä toimisi tilanteen muuttamiseksi, hän rikkoisi sekä ammattieettisiä periaatteita että syyllistyisi myös virkavirheeseen. Sosiaalityöntekijöillä ei liioin ole mahdollisuutta valita asiakkaitaan sen mukaan kenen tilanne vaikuttaa ”kevyeltä” tai kenen kanssa hän ajattelee yhteistyön sujuvan.

Lastensuojelussa sosiaalityöntekijöiden työaika kuluu pitkälti juuri niiden vaikeimpien, vakavimpien ja tiivistä moniammatillista yhteistyötä vaativien asiakaslasten tilanteiden parissa. Tämä johtaa siihen, että pienempien huolenaiheiden tai ei-akuuteissa tilanteissa olevien lasten tilanteiden selvittelylle ja työskentelylle jää riittämättömästi aikaa.

Työntekijöiden tehdessä jatkuvaa priorisointia välitöntä reagointia vaativien tilanteiden ja vähemmän akuuttien asioiden välillä, ajaudutaan helposti kroonistuneeseen riittämättömyyden tunteeseen, joka heijastuu niin työssä jaksamiseen kuin lopulta myös työssä pysymiseen. Lastensuojelun asiakkuuteen ohjautuu yhä useammin perheitä, jotka ovat harvemmin autettavissa vain yhden tahon voimin. Joskus esimerkiksi vanhemmat eivät näe avun vastaanottamiselle tarvetta, ja tämä näkyy vastentahtoisuutena asettua asiakassuhteeseen. Tarjottuun apuun ja tukitoimiin sitoutuminen voi olla heikkoa. Työskentely saattaa alkaa vasta kriisitilanteen jälkeen ikään kuin pakon edessä, vaikka auttajatahot pyrkisivätkin aktiivisesti motivoimaan avun vastaanottamiseen jo varhaisemmassa vaiheessa.

Kun auttajataho kokee omat keinonsa auttaa riittämättömäksi, käännytään toisten ammattilaisten puoleen. Välillä ammattilaisten välillä saattaa puolin ja toisin olla epärealistisia käsityksiä ja odotuksia käytettävissä olevista keinoista tilanteen ratkaisemiseksi. Siinä missä yhteistyötahot kääntävät katseensa lastensuojeluun, lastensuojelu voi kokea keinonsa auttaa riittämättömäksi ja toivoo tukea yhteistyötahon puolelta. Joskus voidaan olla tilanteessa, että yhteistyötaho näkee lastensuojelun viimesijaiset toimenpiteet, kuten kiireellisen sijoituksen tai huostaanoton, ratkaisuna tilanteeseen. Lastensuojelun näkökulmasta toimenpiteisiin ei kuitenkaan välttämättä ole perusteita. Tämä voi aiheuttaa kitkaa yhteistyölle ja edellyttää ammattilaisilta ja perheeltä aikaa yhteisen ymmärryksen luomiseen.

Monimutkaisten tilanteiden äärellä Helsingissä on pyritty paitsi sujuvoittamaan yhteistyötä myös luomaan toimivia malleja yhteistyön tueksi lastensuojelun ja muiden palvelujen välillä. Ajatuksena on, että toimivien yhteistyörakenteiden kautta monimutkaisiin ja erilaista asiantuntemusta edellyttäviin tilanteisiin pystyttäisiin löytämään ratkaisuja.

Ilta-Sanomissa esitetty kritiikki lastensuojelua vaivaavasta joustamattomasta työkulttuurista ja toimistovetoisista tapaamisista ihmetyttää. Lastensuojelun työntekijät tapaavat lapsia ja perheitä hyvin usein muualla kuin lastensuojelun toimistolla. Tavallisesti tapaamispaikka on perheen koti.

Sosiaalityöntekijöiden työajasta merkittävä osa kuluu matkustamiseen paikasta toiseen, sillä esimerkiksi perheen asioissa tapahtuva verkostoyhteistyö tapahtuu hyvin harvoin lastensuojelun tiloissa. Työntekijän näkökulmasta matkustaminen on välillä turhauttavaa, sillä julkisissa liikennevälineessä istutun ajan voisi käyttää paljon tehokkaamminkin.

Työntekijöiden vaihtuvuus on ollut lastensuojelun sosiaalityön haasteena useamman vuoden ajan. Toisaalta on tilanteita, joissa lastensuojelun sosiaalityöntekijä saattaa olla lapsen viranomaisverkostossa pisimpään mukana ollut auttajataho. Vaihtuvat työntekijät asiakassuhteen aikana ei ole siis ainoastaan lastensuojelun ongelma, vaan se koskee laajemmin niin sosiaali- kuin terveyspalveluja.

Lastensuojelun sosiaalityön haasteista puhuminen ja epäkohtien esiintuominen on tärkeää. Ehkä vielä keskeisempää on kehittämisehdotusten ja vaihtoehtoisten toimintatapojen miettiminen yhteistyön sujuvoittamiseksi. Yksi luonteva paikka tälle keskustelulle lienee ammattilaisten väliset kohtaamiset. Yhteistyöhön tarvitaan kaikkien panosta. Lastensuojelun asiakkuudessa olevat lapset ja nuoret tulevat harvoin (jos koskaan) autetuksi ainoastaan lastensuojelun tuella.

 

Suvi Korhonen, VTM, sosiaalityöntekijä

Niina Pietilä, YTM, lehtori

 

[1] http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001142379.html

[2] Ilta-Sanomat perustaa juttunsa STT:n uutiseen, joka kertoo haastatelleensa lähteinään poliisia, kahta erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa työskentelevää henkilöä ja kahta muuta lastensuojelun lähellä työskentelevää henkilöä. Lisäksi esitettyjä väitteitä kommentoi Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski.

JUMALISTE, SANOVAT SOSIAALITYÖNTEKIJÄT

Posted on Updated on

Julkisuudessa on viime aikoina esitetty puheenvuoroja, jotka syyllistävät yhteiskuntamme huono-osaisia ja vajaakuntoisia. On vaadittu sosiaaliturvan vastikkeellistamista tai jopa sen kokonaan lakkauttamista.

Puheenvuoroissa huono työ- ja toimintakyky on omaa heikkoutta, laiskuutta ja työllistyminen on kiinni omista ponnisteluista. Köyhyys on omien valintojen tulos, jos oikeaa köyhyyttä Suomessa edes onkaan. Köyhät ovat vain tyhjän valittajia ja itse uhriutuvia. Vertaukseksi on esitetty sodanjälkeinen pula- ja uudelleenrakennusaika: töitä tehtiin mukisematta ja toimeentulo hankittiin työllä sieltä mistä saatiin. Yhteiskuntamme on muuttunut sodanjälkeisistä ajoista valtavasti, sitä yhteiskuntaa ei enää ole.

Meillä sosiaalityöntekijöillä on nyt sanottavaa ja nojaudumme siinä käytännön kokemuksiimme.

On tietämätöntä, naiiviakin, kuvitella, että meillä kaikilla olisi samat lähtökohdat elämässä pärjäämiseen ja menestymiseen. Synnymme ja kasvamme erilaisissa olosuhteissa, kannamme yksilöllistä geeniperimäämme, omaamme erilaisia ominaisuuksiamme niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Nämä kaikki yhdistettynä elämänkokemuksiimme vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee, millainen kantokyky kullakin elämässä on. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä vallalla olevat käsitykset hyvästä ja vastuullisesta elämästä, alati vaihtuvat taloussuhdanteet ja epävarmat työmarkkinat, voi olla varma, ettei kenenkään polku ole samanlainen. Vaikka tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat lisääntyneet, esimerkiksi sukupuoli, ikä ja etninen tausta vaikuttavat yhä työelämässä etenemiseen – myönnettiin sitä ääneen tai ei.

Me sosiaalityöntekijät näemme työssämme ihmisiä, jotka ovat sairastuneet yrittäessään ponnistella lunastaakseen yhteiskunnan luomat vaatimukset hyvästä elämästä. Näemme ihmisiä, jotka potevat syyllisyyttä siitä, etteivät pärjää omillaan, eivätkä kestä arjen kuluttavuutta yhtä hyvin kuin toiset. Näemme ihmisiä, joilla itsellä tai perheenjäsenillä on sairaus tai vamma, joka vaikuttaa koko perheen elämään ja toimeentuloon. Näemme ihmisiä, jotka ovat uudelleenrakentamissukupolven jälkeläisiä ja kantavat traumoja vanhempiensa mielenterveys- ja päihdeongelmista. Näemme ihmisiä, jotka pyrkiessään elämässään eteenpäin, törmäävät syrjiviin asenteisiin ja ympäristön rakenteellisiin ja sosiaalisiin esteisiin. Näemme ihmisiä, jotka asioiden kriisiytyessä menettävät otteen elämästä ja joutuvat turvautumaan yhteiskuntamme tukeen.

KYLLÄ, joukkoon mahtuu myös niitä, joilla ei ole kiinnostusta yrittää, vapaamatkustajia löytyy aina. Emme kuitenkaan voi kaataa koko järjestelmää vapaamatkustajien takia!

Hyvinvointiyhteiskunnassamme liian moni voi pahoin. Kansalaisistamme moneen 90-luvun lama jätti jälkensä. Moni menetti työpaikkansa, yrityksiä meni konkurssiin. Syytämmekö heitä siitä, että he ovat yrittäneet ponnistella parhaansa mukaan? Meillä kenelläkään ei ole siihen oikeutta. Emme ole yhtään sen parempia kuin tämän päivän vähäosaiset, jotka ovat kantaneet yhteiskunnan laman seurauksia harteillaan jo vuosia. Vähäosaisuus on siirtynyt sukupolvelta toiselle vain sen vuoksi, että yhteiskunnan turvaverkko on ollut liian isosilmäinen, ja sen reunat ovat pettäneet.

On aika pyrkiä kaikkien yhteiskuntamme jäsenten hyväksymiseen ja luopua syyllistämisestä, joka vain syventää pahoinvoinnin kierrettä. Syyllistämisen sijaan tulisi toimenpiteitä kohdistaa vähäosaisten tilanteen parantamiseen ja inhimillisen elämän turvaamiseen kaikille.

Leena Korhonen, YTM, sosiaalityöntekijä
Ylva Krokfors, VTL, sosiaalityön tutkija
Taija Laakso, YTK, sosiaalityön opiskelija
Armi Lehto, YTK, sosiaalityön opiskelija
Petra Malin, VTK, sosionomi (AMK)
Lea Sippola, YTM, sosiaalityöntekijä
Satu Söderholm,VTM, sosiaalityöntekijä
Satu Marja Tanttu, YTM, sosiaalityöntekijä

nyrkki

Kirjoituksesta on julkaistu lyhennetty versio 12.11.2013 Lapin Kansa, Pohjalainen ja Pohjolan Sanomat lehdissä.