Opiskelijan ääni 2023 lähtien

Tällä sivulla julkaistaan sosiaalialan opiskelijoiden tekstejä (kypsyysnäytteitä yms.) vuodesta 2023 lähtien.

1. Kirjoita otsikko, ingressi, leipäteksti, jossa on väliotsikot. Tekstin pituus mielellään alle 10 000 merkkiä. Tiedostomuoto word.

2. Loppuun nimesi ja oppilaitoksesi, opinnäytetyösi nimi ja valmistumisvuosi sekä lähteet.

3. Lähetä aineisto esilukuun: sosiaalinentekija@gmail.com

4. Tekstejä on julkaistu tässä osassa vuodesta 2023 lähtien 15.

(15.)

(Julkaistu 16.4.2024)

Sosiaalityö on yhteisöjen tukipilari ilmastonmuutoksen haasteissa harvaan asutuilla alueilla

Ilmastonmuutos asettaa maailmanlaajuisesti yhteisöille moninaisia haasteita, jotka ulottuvat luonnonkatastrofeista ihmisten hyvinvointiin sekä taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin, erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Mitkä ovat sosiaalityön keinot näiden alueiden yhteisöjen tukemisessa?

Ilmastonmuutos ei ole vain ekologinen tai taloudellinen ongelma, vaan se on myös syvästi sosiaalinen kysymys, joka vaatii kokonaisvaltaisia toimia. Erityisen merkittäväksi tämä haaste nousee harvaan asutuilla alueilla, joilla resurssit ja tuki ovat usein niukempia. Sosiaalityö, joka on omistautunut ihmisten hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden edistämiseen, voi tarjota ratkaisevan panoksen ilmastonmuutoksen haasteiden lieventämisessä ja harvaan asuttujen alueiden yhteisöjen tukemisessa.

Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut sosiaalityölle ehdotettuja keinoja harvaan asuttujen alueiden yhteisöiden kohtaamien ilmastohaasteiden ratkaisemisessa. Olen tutkinut, millaisia keinoja kansainvälisellä sosiaalityön tutkimuskentällä sosiaalityölle on ehdotettu harvaan asuttujen alueiden tukemiseksi. Kansainvälisistä sosiaalityön tutkimusartikkeleista koostuneesta aineistosta on noussut esiin kahdeksan keskeistä teemaa sosiaalityön keinoista tukea yhteisöjä ilmastonmuutoksen vaikutusten hallinnassa ja niihin sopeutumisessa.

Yhteisöjen mobilisointi ja voimaannuttaminen

Ensimmäinen askel kohti ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaamista on yhteisöjen mobilisointi ja voimaannuttaminen. Teeman keinot korostavat paikallisen kontekstin ja resurssien merkitystä sopeutumisstrategioiden suunnittelussa ja toteutuksessa sekä sosiaalityöntekijöiden keinoja ohjata yhteisöjä tunnistamaan omat voimavaransa ja toimimaan yhtenäisesti. Voimaannutetut yhteisöt voivat paremmin vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa ja kehittää kestäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen haasteisiin.

Resilienssin ja sopeutumiskyvyn tukeminen

Sosiaalityön toinen keskeinen keino, jossa sosiaalityön tehtävänä on tukea yksilöiden ja yhteisöjen kykyä vastustaa, toipua ja mukautua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin muutoksiin ja haasteisiin. Tämä edellyttää sosiaalityöltä monipuolisia lähestymistapoja, jotka ulottuvat psykososiaalisesta tuesta konkreettisiin toimenpiteisiin, kuten katastrofivalmiuksien vahvistamiseen ja kestävän elämäntavan edistämiseen.

Monialainen yhteistyö ja verkostot

Monialainen yhteistyö ja verkostojen luominen on tunnistettu olennaisiksi sosiaalityön keinoksi ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaamisessa. Sosiaalityöntekijöiden on yhdistettävä voimansa eri alojen asiantuntijoiden kanssa, jotta voidaan tarjota kattavia ja monitahoisia ratkaisuja harvaan asuttujen alueiden yhteisöjen tukemiseksi.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edistäminen

Sosiaalityön perustehtäviin kuuluu sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edistäminen. Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät kohdistu tasapuolisesti kaikkiin yhteisöihin, ja on tärkeää keskittyä erityisesti niihin yhteisöihin, jotka kohtaavat suurimpia ilmastonmuutoksen aiheuttamia haasteita. Sosiaalityöntekijät ovat avainasemassa muun muassa rakenteellisen sorron käsittelyssä, naisten ja erityisryhmien voimaannuttamisessa, eriarvoisuuden torjunnassa ja ihmisoikeuksien edistämisessä.

Tietoisuuden ja osaamisen lisääminen

Ilmastonmuutoksen monimutkaisuus vaatii, että sosiaalityöntekijät ovat hyvin perillä ilmastonmuutoksen eri ulottuvuuksista. Tutkimuksen ehdotuksien perusteella sosiaalityöntekijöiden koulutuksen, tiedon levittämisen ja toiminnallisten strategioiden kehittämisen on nähty olevan olennaisessa osassa ilmastonmuutoksen moninaisiin haasteisiin vastaamisessa sekä yksilöiden että yhteisöjen tasolla.

Henkilökohtaisen tuen ja intervention tarjoaminen

Yksilöllinen tuki, neuvonta ja intervention tarjoaminen ovat olennainen osa sosiaalityön roolia ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämisessä ja ilmastonmuutoksen vaikutusten aiheuttamien katastrofitilanteiden jälkeen. Henkilökeskeinen lähestymistapa, yksilöiden ja yhteisöjen tarpeiden ymmärtäminen, psykososiaalisen tuen tarjoaminen ja tarvekeskeisten interventioiden kehittäminen ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen moninaisten vaikutusten käsittelyssä.

Kestävien ratkaisujen edistäminen

Sosiaalityö voi myös edistää kestäviä ratkaisuja yhteisöissä. Sosiaalityöntekijöiden panos teknologisten ratkaisujen integroinnissa, agroekologian vahvistamisessa, innovatiivisten ohjelmien kehittämisessä, yhteisöjen ja luonnonvarojen suojelussa, sekä moninaisten lieventämis- ja sopeutumisstrategioiden toteuttamisessa, ovat tutkimuksen perusteella elintärkeitä yhteisöjen kestävän tulevaisuuden rakentamisessa.

Politiikkaan vaikuttaminen

Sosiaalityöntekijöillä on tunnistettu myös tärkeä rooli politiikkaan vaikuttamisessa. Sukupuolitietoisen politiikan kehittäminen, päätöksentekoon vaikuttaminen, lainsäädännön ja politiikan muutos sekä resurssien kohdentaminen haavoittuvien ryhmien tueksi ovat keskeisiä keinoja, joilla sosiaalityö voi edistää kestävää yhteiskunnallista muutosta ja parantaa myös yhteisöjen resilienssiä ilmastonmuutoksen edessä.

Tutkimukseni valossa on selvää, että sosiaalityön alan ammattilaisten ja tutkijoiden on tärkeää pysyä ajan tasalla ihmisten hyvinvointia uhkaavasta ilmastonmuutoksen kehityksestä ja sen sosiaalisista vaikutuksista. Sosiaalityöntekijöiden aktiivinen osallistuminen ja rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa on olennainen, jotta voidaan rakentaa oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää tulevaisuutta yhteisöille asuinpaikasta riippumatta.

Tämä edellyttää jatkuvaa sitoutumista ja ymmärrystä sosiaalityön ammattikunnan keskuudessa ilmastonmuutoksen laajemmista sosiaalisista vaikutuksista ja siitä, miten sosiaalityöntekijät voivat parhaiten tukea yhteisöjä näiden haasteiden kohtaamisessa. Onkin olennaista, että myös sosiaalityön koulutusohjelmat sisältävät ilmastonmuutoksen vaikutuksiin liittyvää sisältöä, jotta tulevat sosiaalityöntekijät ovat valmistautuneita kohtaamaan nämä uudet haasteet.

Sosiaalityöntekijät ovat osa ilmastonmuutoksen haasteiden ratkaisua, tarjoten tukikeinoja ja edistäen resilienssiä ilmastonmuutoksen aiheuttamissa kriiseissä. Tutkimukseni perusteella sosiaalityö voi olla merkittävässä roolissa auttamassa yhteisöjä sopeutumaan, selviytymään ja jopa hyötymään näistä uusista olosuhteista ja sille on ehdotettu useita eri keinoja tuen antamiseksi.

Yllä esitettyjen teemojen ja keinojen nivoutuminen yhteen ilmastonmuutoksen kontekstissa korostaa sosiaalityön kykyä vastata moninaisiin sosiaalisiin haasteisiin ja edistää kestäviä ratkaisuja harvaan asuttujen alueiden yhteisöissä.

Anna Haaranen

Lapin yliopisto, sosiaalityö

Kansainvälisiä ehdotuksia sosiaalityölle: Integroiva kirjallisuuskatsaus sosiaalityölle ehdotetuista keinoista tukea harvaan asuttujen alueiden yhteisöjä ilmastonmuutoksen haasteissa.

2024

Lähteet:

Allen, Mary Dallas (2020) Climate change in Alaska: Social workers’ attitudes, beliefs, and experiences. International Journal of Social Welfare, John Wiley & Sons, 29(4), 310–320.

Boetto, Heather & McKinnon, Jennifer (2013) Rural women and climate change: A gender-inclusive perspective. Australian Social Work, 66(2), 234–247.

Downey, Heather & Spelten, Evelien & Holmes, Katie & MacDermott, Sean & Atkins, Prue (2023) A Green Social Work Study of Environmental and Social Justice in an Australian River Community. Social Work Research 47, no. 3 (September 2023): 207–19.

Drolet, Julie Lynne, & Sampson, Tiffany (2017) Addressing climate change from a social development approach: Small cities and rural communities’ adaptation and response to climate change in British Columbia, Canada. International Social Work, 60(1), 61–73.

Muchacha, Munyaradzi & Mushunje, Mildred (2019) The Gender Dynamics of Climate Change on Rural Women’s Agro-Based Livelihoods and Food Security in Rural Zimbabwe: Implications for Green Social Work. Critical and Radical Social Work, vol. 7, no. 1, 2019. 59–72.

Mpambela, Memory & Mabvurira, Vincent (2018) Effects of Climate Change and Their Indelible Impact on Social Work Profession in Zimbabwe. African Journal of Social Work.

Nyahunda, Louis & Matlakala, Frans Koketso & Makhubele, Jabulani (2020) Role of Social Workers in Mitigating the Effects of Climate Change in Makonde Communal Lands, Zimbabwe. Asian Journal of Social Sciences & Humanities. 16, 1823–884.

Nyahunda, Louis (2021) Social Work Empowerment Model for Mainstreaming the Participation of Rural Women in the Climate Change Discourse. Journal of Human Rights and Social Work, vol. 6, no. 2, 120–129.

Nyahunda, Louis & Chibvura, Shyleen & Tirivangasi, Happy Mathew (2021) Social Work Practice: Accounting for Double Injustices Experienced by Women Under the Confluence of Covid-19 Pandemic and Climate Change Impacts in Nyanga, Zimbabwe. Journal of Human Rights and Social Work 6, no. 3 (2021), 213–24.

Nyahunda, Louis & Makhubele, Jabulani Calvin & Mabvurira, Vincent & Matlakala, Frans Koketso (2021) Vulnerabilities and Inequalities Experienced by Women in the Climate Change Discourse in South Africa’s Rural Communities: Implications for Social Work. British Journal of Social Work 51, no. 7 (Lokakuu 2021): 2536–53.

Nyahunda, Louis & Makhubele, Jabulani Calvin & Matlakala, Frans Koketso & Mabvurira, Vincent (2020) Resilience strategies of rural people in the face of climate change in Ma-zungunye community, Ward 4, Bikita district, Masvingo province Zimbabwe: a social work perspective. Gender and Behaviour. 18. 15511–15520.

Shokane, Allucia (2019) Social work assessment of climate change: Case of disasters in greater Tzaneen municipality. Jàmbá: Journal of Disaster Risk Studies. 2019 Jul 2;11(3):710.

Willett, Jennifer & Tamayo, Alonso & Kern, Jeffrey (2020) Understandings of environmental injustice and sustainability in marginalized communities: A qualitative inquiry in Nevada. International Journal of Social Welfare, John Wiley & Sons, vol. 29(4), 335–345.

Wu, Haorui & Greig, Meredith & Bryan, Catherine (2022) Promoting Environmental Justice and Sustainability in Social Work Practice in Rural Community: A Systematic Review. Social Sciences (2076–0760) 11 (8): 336.

(14.)

(Julkaistu 11.4.2024)

Sosiaaliturvamuutokset heikentävät kuntoutujien hyvinvointia

Tässä blogitekstissä käsittelemme kuntoutujien mielipiteitä sosiaaliturvamuutoksia kohtaan, ja niiden vaikutuksia heidän hyvinvointiinsa ja arkeensa.

Sosiaaliturvamuutokset ovat puhuttaneet viime aikoina paljon kansaa. Muutokset vaikuttavat negatiivisesti kuntoutujien elämään.

Muutoksia on tullut muun muassa ammatillisen kuntoutusrahan määrään, mistä leikattiin noin 13 %, jolloin kuntoutusrahan vähimmäismäärä on 31,99 euroa arkipäivältä, lisäksi muutoksia on tullut työttömyysturvaan, yleiseen asumistukeen ja perustoimeentulotukeen (Kela 2024).

Coronaria Kelan kuntoutuspalveluiden tuottajana

Olemme sosionomiopiskelijoita ja teimme kehittämistyönharjoittelun Joensuun Coronarialla. Pääsimme tutustumaan Coronarian ammatilliseen kuntoutusselvitykseen (Akse), työllistämistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen (Teak) sekä Oma Väylä kuntoutukseen.

Coronaria tuottaa erilaisia terveys- kuntoutus- ja terapia- sekä julkisia palveluita ja palveluita yrityksille. Coronaria toimii Kelan palveluntuottajana ja järjestää Kelan kustantamaa yksilökuntoutusta, ammatillista kuntoutusta, sopeutumisvalmennuskursseja sekä kuntoutuskurssitoimintaa. Toimintaa on ympäri Suomen. (Coronaria 2024)

Työttömyys ja kuntoutus

Työkykyä pidetään tärkeänä hyvinvoinnin mittarina työikäisten väestössä, sillä se kuvaa yksilön mahdollisuuksia pysyä työelämässä sekä työllistyä uudelleen työttömyyden kohdatessa. Työttömien koettu työkyky kaikilla tarkastelluilla mittareilla on heikompi kuin työllisten.

Heikentyneeseen työkykyyn on yhteydessä toimeentulovaikeudet. Olennaisia toimia työkyvyn ylläpitämisessä ovat riittävän toimeentulon turvaaminen ja varhaiset työkykyä tukevat toimet. (Saikku, Hannikainen 2018.) Toimeentulovaikeuksilla on laajoja vaikutuksia hyvinvoinnin eri osatekijöihin. (Kerätär 2016, 55.)

Kuntoutus on toimintaa, jolla pyritään parantamaan ihmisten toimintakykyisyyttä ja sosiaalista selviytymistä, edistämään työkykyä ja turvaamaan työuran jatkuvuutta. Kuntoutus on monialainen toimintakokonaisuus, jossa ihmisten omat käsitykset ja kokemukset vaihtelevat. (Järvikoski ym. 2011, 8–9.)

Ammatillisessa kuntoutuksessa kuntoutumismuotona on työ, työhön liittyvä opiskelu tai työharjoittelu. Näillä toimilla pyritään edistämään ja ylläpitämään asiakkaan toimintakykyä, ansiomahdollisuuksia ja työmarkkinoilla pysymistä. (Kähäri-Wiik, Niemi & Rantanen 2006)

Kyselyn tulokset

Kerättävän tiedon avulla sosiaalityössä pyritään vaikuttamaan epäkohtien muuttumiseen, yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden, osallisuuden sekä yhteisöihin ja yhteiskuntaan kiinnittymisen mahdollisuuksia (Sosiaali- ja terveysministeriö 2023).

Haastatteluihin ja kyselyihin vastasi 20 kuntoutujaa.

70 % vastanneista oli tietoisia sosiaaliturvamuutoksista.

Vastanneista suurin osa koki muutosten vaikuttavan negatiivisesti heidän elämäänsä. Moni koki muutosten aiheuttavan ahdistusta ja jopa pelkoa omasta toimeentulosta sekä taloudellisesta pärjäävyydestään.

Nykyisillä elinkustannuksilla toimeentulo tulee olemaan haasteellista ja jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt eivät välttämättä pysty selvittämään kaikkia heille kuuluvia tukitoimia.

”Muutokset ovat kohtuuttomia, perusteettomia sekä epäreiluja. Eikö meillä ole väliä?”

Osa vastanneista koki, että muutokset heikentävät etenkin köyhimpien, opiskelijoiden, vanhusten, lapsiperheiden ja kuntoutujien hyvinvointia. Valtaosa vastanneista toi ilmi, että eläminen kutistuu entisestään ja kuntoutujat passivoituvat.

Monella on tunne siitä, ettei päättävillä tahoilla ole tietoa muutosten vaikutuksista, esimerkiksi nuorten tuista leikkaaminen ei kannata tulevaisuuden kannalta. Muutokset lisäävät myös eriarvoisuutta ja luovat luokkayhteiskuntaan entistä isompaa railoa.

60 % vastaajista koki, ettei kuntoutusrahan määrän motivoi työskentelyyn tai opiskeluun. Ne ketkä kokivat kuntoutusrahan määrän motivoivan, kertoivat että rahan määrä ei itsessään motivoi, vaan kuntoutus.
65 % vastanneista ei kokenut kuntoutusrahan määrää riittäväksi, vain 20 % vastasi etuuden olevan riittävä ja 15 % ei osannut sanoa.

Sosiaaliturvamuutoksilla on valtava vaikutus kuntoutujien arkeen. Sosiaaliturvamuutokset ja tilanteen ajalla pysyminen tuottavat tukia saaville stressiä ja ahdistusta sekä osa miettii kuinka muutokset tukevat työllistymistä.

Lisäksi yksinäisyys voi lisääntyä, sillä liikkuminen on kallista. Tämä voi vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi läheisten näkemiseen. Harrastukset jäävät minimiin, sillä niihin ei ole varaa.

Budjetoinnin tärkeys lisääntyy, kaupassa käydessä on tarkkailtava alennuksia mitä voisi hyödyntää. Ruoka ei ole monipuolista, mikä heikentää ihmisten elämänlaatua. Osa vastanneista kertoo lainanneensa rahaa, jotta tulee toimeen.

Vastanneet kokevat epävarmuutta tulevaisuudesta, pelkoa toimeentulosta ja kuntoutumisyritysten kannattavuudesta.

Kuntoutujien viestiä päättäjille

Enemmistö vastanneista painotti, että harvassa ovat he, jotka valitsevat työttömyyden sen takia, ettei huvittaisi tehdä mitään, vaan taustalla on tekijöitä, jotka vaikuttavat työkykyyn. Moni uskoo, että kuntoutujat olisivat kokoaika työssä, jos fyysinen sekä henkinen puoli kestäisi sen.
Sosiaaliturvan tulisi olla riittävällä tasolla kohtuullisen elintason varmistamiseksi ja varsinkin mielenterveyspalveluiden takaamiseen tulisi keskittyä.

”Meillä jokaisella on oikeus elämään. Me emme pysty säästämään lapsemme ruoasta tai vaatteista. Eikä meidän pitäisi joutua säästämään omistammekaan.”

Lähes jokainen vastaaja toivoi, että päättäjät kokeilisivat itse hakea tukia, jotta tietäisivät, minkälaista on elää pienellä rahasummalla joka kuukausi. Lisäksi päättäjät voisivat mennä kuuntelemaan kansaa ja heidän ehdotuksiaan.
Vastanneista osa koki, että peruspäiväraha kannustaisi enemmän työskentelyyn sekä kansalaispalkkaa voisi harkita uudelleen. Useampi vastaaja ehdotti myös, että ministereiden palkkaa voisi vähentää ja jakaa köyhimmille sekä kansanedustajien etuuksia voisi vähentää, kuten taksiedut ja sopeutumisraha.
Ihmisten taloudelliset ongelmat voivat aiheuttaa lisäksi ahdista ja mielenterveydenongelmien lisääntymistä. On myös pelko siitä, että rikollisuus ja levottomuus lisääntyy näiden toimien myötä. Lisäksi huolta aiheuttaa, kuinka toimet voivat vaikuttaa nousevasti itsemurhalukuihin, etenkin nuorilla. Tulevaisuuteen pitäisi kuitenkin investoida pidemmällä aikavälillä.

”Sosiaaliturvan leikkaukset rajujen inflaatiovuosien hinnannousujen perään, kun samalla hyvätuloisimpien verotusta kevennetään ovat yksinkertaisesti epäoikeudenmukaisia. Kansantaloudellisestikaan valmiiksi heikoimmassa asemassa olevien ostovoimien merkittävä heikentäminen ja rikkaimpien verotuksen keventäminen ei ole perusteltu”

Päättäjät voisivat miettiä elämää kuntoutujien tilanteeseen erilaisten kipujen ja mielenterveysongelmien kanssa.
Moni myös toivoo, että päättäjät tutustuisivat pienipalkkaisiin aloihin ja ottaisivat selvää mitä tulisi muuttaa, jotta he voisivat paremmin.

”Sosiaaliturvasta leikkaaminen ei luo yhtäkään työpaikkaa, eikä paranna kenenkään työkykyä tai osaamista työelämää varten. Sen sijaan leikkaukset lisäävät yhteiskunnallisia ongelmia ja eriarvoistumista, sekä vievät yksilön resursseja yhteiskunnankin kannalta hyödyllisistä asioista jokapäiväiseen selviytymiseen ja tasapainoiluun välttämättömyyksien väliltä valitsemiseen.

Jos tavoitteena on saada ihmisiä työelämään ilman että toimeentuloa tarvitsee edes täydentää tuilla, täytyy olla työpaikkoja, joista saatava toimeentulo riittää elämiseen, joiden työkulttuuri tukee työntekijöiden hyvinvointia ja jaksamista. Meille, joiden työkyky on jo heikentynyt, tarvitaan helpompaa pääsyä yksilölle sopivan kuntoutuksen piiriin, sekä osatyökykyisyyden tukemista.

Kuntoutus on investointi, kun taas riittämätön juuri ja juuri pinnan yläpuolella pitävä tuki paitsi tulee kalliiksi, on myös tehotonta.”

Sosiaaliturvamuutokset aiheuttavat varmasti pitkän aikaa kuohuntaa ihmisissä, mikä luo tarvetta sosiaalipalveluiden jatkuvalle kehitykselle. Huolestuttavaa on kuinka nämä leikkaukset näkyvät yhteiskunnassa pidemmällä aikavälillä. Kuntoutuksen palvelut ovat erittäin tärkeässä roolissa toimivan yhteiskunnan kannalta. Toivottavaa olisi, ettei kuntoutuksia supistettaisi.

Laura Heiskanen

Sanna Nevalainen

Karelia-ammattikorkeakoulu, sosionomi

Lähteet:

Coronaria. 2024. Kelan moniammatilliset kuntoutukset ja valmennukset.

https://www.coronaria.fi/kelan-kuntoutukset-ja-valmennukset/. 20.3.2024.

Järvikoski, A. & Härkäpää, K. 2011. Kuntoutuksen perusteet. uudistettu painos.

Helsinki: WSOYpro Oy. Luokanopettajan koulutus. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. 25.1.2024.

Kela. 2024. Mikä muuttuu Kelan etuuksissa 2024?

https://www.kela.fi/documents/d/guest/mika-muuttuu-kelan-etuuksissa-2024. 1.2.2024.

Kerätär, R. 2016. Kun katsoo kauempaa, näkee enemmän. Monialainen työkyvyn ja

kuntoutustarpeen arviointi pitkäaikaistyöttömillä. Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526210865.pdf .26.2.2024.

Saikku P. Hannikainen, K. 2019. Työttömien ja työllisten koettu työkyky ja

toimeentulo. Suomalaisten hyvinvointi 2018. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137687/SH%202018_8%20Ty%c3%b6tt%c3%b6mien%20ja%20ty%c3%b6llisten%20koetu%20ty%c3%b6kyky%20ja%20toimeentulo%20_%20P%20Saikku%20et%20al.pdf?sequence=1&isAllowed=y. 31.1.2024. 

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2023. Rakenteellinen sosiaalityö. https://stm.fi/rakenteellinen-sosiaalityo. 5.2.2024.

(13.)

(Julkaistu 11.4.2024)

Miksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen ei näy työtehtävissä tai palkkauksessa julkisen sektorin sosiaalipalveluissa?  

Sosionomin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tavoitteena on syventää asiantuntijoiden kehittämis- ja tutkimustöiden taitoja sekä ammatillisesti vaadittavia valmiuksia.

Tutkinto antaa syvällisen ja laajan ymmärryksen sosiaalialan kehittyvistä haasteista ja käsityksen sosiaalialan ympärillä olevasta yhteiskunnallisesta tehtävästä. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet ovat työllistyneet esimerkiksi projektipäälliköiksi, esihenkilöiksi, erityisasiantuntijoiksi tai suunnittelijoiksi. (Talentia, N.D.) 

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut henkilö on voinut työllistyä erilaisiin oman alansa asiantuntija- tai kehittämistehtäviin, ja tutkintonimike on valikoitunut usein henkilön aiemman alemman ammattikorkeakoulututkinnon mukaan.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon yksi väylä on erityissosiaaliohjauksen koulutus, joka antaa henkilölle mahdollisuuden kouluttautua oman alan kehittämisen haasteisiin sekä tulevaisuuden toimintaympäristöihin eli sosiaalihuoltolain mukaisiin työtehtäviin.

Lainsäädännön näkökulmasta ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, ja tarkemmin erityissosiaaliohjaajan tutkintonimikettä tunnistetaan heikosti tai ei ollenkaan. Kuitenkin esimerkiksi lastensuojelussa työskentelee erityissosiaaliohjaajan nimikkeellä olevia ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon omaavia työntekijöitä, työtehtävät sijoittuvat sosionomin ja sosiaalityöntekijän työtehtävien välimaastoon. Palkkakehityksen esteenä nähdään ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, ja erityisesti erityissosiaaliohjaajan nimikkeen puuttumisen voimassa olevasta lainsäädännöstä. 

Aiempi – kumottu – laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) on tunnistanut sosiaalihuollossa työskentelevän erityistyöntekijän, jonka kelpoisuusvaatimuksena on ollut sosiaalihuollossa työskentelevän erityistyöntekijän tehtävän edellyttämä peruskoulutus yhdistettynä soveltuvaan erikoistumiskoulutukseen tai jatkotutkintoon (L 272/2005 9 §).

Nykyinen – voimassa oleva – laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015) määrittelee sosiaalihuollon ammattihenkilöksi laillistetut tai nimikesuojatut ammattihenkilöt (L 817/2015, 3 §), kuten sosiaalityöntekijät, sosionomit tai lähihoitajat. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon omaava henkilö voi kuitenkin työskennellä sosiaalityöntekijän ammatissa, mikäli hän on suorittanut lisäksi sosiaalityön pääaineopinnot tai vastaavat yliopistolliset opinnot (L 817/2015, 7 §) tai henkilö soveltuu hallinnollisiin johtotehtäviin, mikäli hänellä on ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon lisäksi riittävä alan tuntemus ja johtamistaito (L1301/2014, 46 a §).

Herääkin kysymys, onko ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen tässä ajassa järkevää, kun nykyinen Petteri Orpon luotsaama hallitus lakkauttaa aikuiskoulutustuen, joka on ollut useimmille tärkeä väylä yhdistää työt opintojen kanssa? Onko ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen myöskään järkevää, mikäli ilman lisä- tai täydennyskoulutusta sekä riittävää alan tuntemusta tai johtamiskokemusta henkilö ei voi vaikuttaa omaan palkkakehitykseen tai tutkintonimikkeen tunnistamiseen ja tunnistamiseen? 

Tulevaisuus ei lainsäädännöllisestä näkökulmasta näytä tuovan ainakaan välitöntä muutosta ylemmän korkeakoulutetun henkilön markkina-arvoon työelämässä, koska sosiaali- ja terveysministeriön (2023) julkaiseman tiedotteen mukaan vuoden 2024 voimaan tulevissa säädösmuutoksissa ei ole näkyvissä muutoksia sosiaalihuoltolakiin tai lakiin sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (STM 2023), jotka ovat mielestämme ensisijaisia tunnistamaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon osana sosiaalihuoltolain mukaisia asiantuntija- tai kehittämistehtäviä. 

Suomessa sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia tunnistaa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon työkentän ja antaa palkkasuosituksen.  Erityissosiaaliohjaajan palkkasuositus on 4000 euroa ilman budjettivastuuta ja esihenkilöstatusta. Näiden kanssa palkkasuositus on 4400 euroa. (Talentia 2021, N.D.).

Eurooppalaista palkkavertailua tehtäessä on hyödynnetty EQF-asteikkoa. Eurooppalaisten tutkintojen viitekehys (EQF, European qualifications framework) on kahdeksantasoinen tutkintojen viitekehys, joka on kehitetty tarpeeseen, jossa on haluttu EU:n sisäisesti saada yhteiset puitteet eri tutkintojen vertailun helpottamiseksi (Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys 2009, 13–14). Suomessa ylemmät ammattikorkeakoulut ja täten myös erityissosiaaliohjauksen ylempi ammattikorkeakoulu rinnastetaan EQF-asteikolla tasolle 7 (Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys 2009, 46; JAMK:in opetussuunnitelma 2024, 3).  

Englannissa saa oikeuden rekisteröityä sosiaalityöntekijäksi, kun suorittaa tutkinnon nimeltään “bachelor of social work with honours” (Social work England 2021, 16), joka vastaa viitekehyksessä tasoa EQF-6 (Department for education 2019, 37). Vastavalmistuneen sosiaalityöntekijän kuukausipalkka vaihtelee 2750–3100 punnan välillä (Job profile Social work, N.D.), joka on noin 3200-3650 euroa.

Saksassa sosiaalityöntekijä-nimikkeellä voidaan toimia maisteri- tai kanditason tutkielmilla (German professional association for social work, N.D.) Saksassa paikallisen opetushallituksen sivuston mukaan kandin taso vastaa EQF-asteikolla tasoa 6 ja maisterin taso vastaa EQF-asteikoilla tasoa 7 (The DQR, N.D.).

Keskipalkka sosiaalityöntekijällä (EQF-6) Saksassa vaihtelee 2540–3380 euron välillä kuukaudessa, mutta maisterin tutkinnon käynneillä (EQF-7) kuukausipalkka saattaa nousta jo yli 4000 euroon (Social work salary, N.D.). Ylempi ammattikorkeakoulututkinto ei ainakaan Keski-Suomen hyvinvointialueella nosta työntekijän palkkaa, eikä myöskään EQF-mittariston vertailun kautta vastaa edes muiden maiden palkkatasoa.

Työelämätutkimuksessa nousee esiin oikeudenmukainen palkkaus, jolla on vaikutusta työssä koettuun hyvinvointiin. Palkkauksen kohdalla vaikutusta työhyvinvointiin on oman palkan lisäksi myös työpaikan palkkarakenteella.

Palkkausjärjestelmien muutoksien takia myös palkkaerot ovat kasvaneet työpaikoilla. Korkeamman palkan on useissa tutkimuksissa todettu vaikuttavan positiivisesti työtyytyväisyyteen. Työelämätutkimuksessa on noussut esiin se, että palkan absoluuttisen määrän sijaan työtyytyväisyyteen vaikuttaa myös se, että palkat kestävät vertailun esimerkiksi saman työyhteisön työntekijöihin. (Kangasniemi 2012). Kun työstä saadun palkan määrällä ja sen oikeudenmukaisuudella on tutkimuksenkin valossa vaikutusta työhyvinvointiin, herää kysymys siitä, miten palkkaerot on saman julkisen organisaation sisällä päästetty näin suuriksi?  

Työtehtävään nähden sopiva palkkataso vaikuttaa positiivisesti työtyytyväisyyteen ja sillä on vaikutusta myös työpoissaolojen määrään. Tutkimusten mukaan matalapalkkaisilla aloilla korkeampi palkkahajonta on yhteydessä korkeampaan työntekijöiden vaihtuvuuteen työpaikoilla.

Palkkahajonta työyhteisön sisällä vaikuttaa myös negatiivisesti työtyytyväisyyteen ja lisää sairauspoissaolojen määrää. (Maczulskij, Kauhanen & Riukula 2021). Sosiaalialalla edellä mainittu työntekijöiden korkea vaihtuvuus ja työvoiman saatavuus aiheuttavat jo tälläkin hetkellä haasteita alan työssä, jota kautta vaikutukset heijastuvat niin asiakkaisiin kuin työntekijöihinkin.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen sosionomin osaaminen tulee saada nykyistä paremmin valjastettua alan käyttöön, koska osaava työntekijä ansaitsee työstään asianmukaisen ja muihin ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin vertailun kestävän palkan.

Rea-Maria Karla

Konsta Takala

Nora Tourunen

Matti Vilppola

Kirjoittajat ovat erityissosiaaliohjauksen (YAMK) opiskelijoita.

Lähteet:

Department of education. 2019. Referencing the qualifications frameworks of England and Northern Ireland to the European qualifications framework. https://assets.publishing.service.gov.uk/media/5dada244ed915d42a05eea26/Referencing_the_Qualifications_Frameworks_of_England_and_Northern_Ireland_to_the_European_Qualifications_Framework.pdf. 

German professional association for social work. N.D. International federation of social workers. Viitattu 19.3.2024. https://www.ifsw.org/member-organisation/germany/ 

JAMK:n opetussuunnitelma. 2024. Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkintoon johtavan koulutuksen (AMK, YAMK) opetussuunnitelmien perusteet 2024. Ladattavissa sivulta https://www.jamk.fi/fi/opiskelijalle 

 Job profile Social work. N.D. Prospects.ac.uk. Viitattu 19.3.2024. https://www.prospects.ac.uk/job-profiles/social-worker . 

Kangasniemi, M. 2012. Palkkaerot ja työntekijän hyvinvointi – ratkaiseeko tasa-arvo vai kannustavuus. Viitattu 23.3.2024. https://labore.fi/wp-content/uploads/2012/06/ty22012Kangasniemi.pdf.  

L 817/2015. Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä. Annettu 26.6.2024. Viitattu 22.3.2024. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150817#a8.7.2022-597.   

L 272/2005. Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista. Annettu 29.4.2005. Viitattu 22.3.2024. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/kumotut/2005/20050272#P9. 

L1301/2014. Sosiaalihuoltolaki. Annettu 31.12.2014. Viitattu 22.3.2024. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301#P46a. 

Maczulskij, T., Kauhanen, A. & Riukula, K. 2021. Isommat palkankorotukset ja parempi työhyvinvointi paikallisesti sopien? Helsinki: Taloustieto Oy. Viitattu 23.3.2024.  https://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-B279.pdf.  

Social work England. 2021. Qualifying education and Training standards 2021. https://www.socialworkengland.org.uk/media/3423/1227_socialworkengland_standards_drft_qual_ed_training_standards_2021.pdf. 

Social work salary. N.D. Social work: Salary of social education workers and social workers. Academics. Viitattu 19.3.2024. https://www.academics.com/guide/social-worker-salary-in-germany. 

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. 2021. Sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen palkkasuositukset. Viitattu 22.3.2024.  https://www.talentia.fi/tyoelamainfo/palkkaus/palkkasuositukset/. 

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Sosionomi YAMK-tutkinto. Viitattu 22.3.2024.  https://www.talentia.fi/tyoelamainfo/ammatit-ja-patevyydet/ammatit-ja-tutkinnot/sosionomi-yamk/. 

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. 2021. Talentian uudet palkkasuositukset julkistettu: Sosiaalityöntekijän ja sosionomin suosituspalkat alkavat 3500–4100 eurosta. Viitattu 22.3.2024.  https://www.talentia.fi/uutiset/talentian-uudet-palkkasuositukset-julkistettu-sosiaalityontekijan-ja-sosionomin-suosituspalkat-alkavat-3500-4100-eurosta/  

STM. 2023. Sosiaali- ja terveysministeriö. Tiedote. Viitattu 22.3.2024. https://stm.fi/-/vuodenvaihteen-muutokset-sosiaali-ja-terveysministerion-hallinnonalalla-3.   

 The DQR. N.D. DQR-levels. Federal ministry of education and research. Kultusminister Konferenz. Viitattu 19.3.2024. https://www.dqr.de/dqr/en/the-dqr/dqr-levels/dqr-levels_node.html. 

Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys. 2009. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:24. Opetusministeriö. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/78889/tr24.pdf?sequence=1&isAllowed=y 

(12.)

(Julkaistu 26.3.2024)

Suomalaisten miesten päihteiden käytön kertomukset

Päihteiden käytöllä on Suomessa pitkät perinteet ja se on muovautunut historian saatossa moninaisemmaksi.

Tässä blogitekstissä tarkastellaan sosiaalityön pro gradu -tutkielmaa suomalaisten miesten päihteiden käytön kertomuksiin liittyen.

Suomalaisten miesten päihteiden käyttö

Suomalaisten miesten alkoholin käyttö on ollut pitkään osa miehistä kulttuuria Suomessa. Se on maskuliiniseen maailmaan liitettävä tapa, jonka pojat omaksuvat itselleen. Alkoholin käyttöön on liittynyt myös humalahakuisuutta ja siitä seuraavia konflikteja ja väkivaltaisuutta, jotka ovat jääneet osaksi miehistä alkoholikulttuuria. (Esim. Simonen 2013; Törrönen 2005; Kortteinen & Elovainio 2003; Apo 2001.)

Suomalaisen alkoholikulttuurin merkittävimmät muutokset sijoittuvat 1960-luvun loppuun ja 2000-luvun alkuun. 1960-luvun lopussa alkoholin käyttö alkoi lisääntyä ja laajentua koskemaan myös muita sukupuolia ja kaikkia ikäryhmiä Suomessa (Tigerstedt & Härkönen 2016). Sen käyttö lisääntyi myös kotioloissa (Warpenius & Mäkelä 2018).

Alkoholin kokonaiskulutus jatkui vuoteen 2007 asti, kunnes se alkoi vähitellen laskea (Mäkelä 2018). 2000-luvulla myös juomalajien kirjo ja käyttö lisääntyivät väkevistä miedompiin alkoholijuomiin (Tigerstedt, Karlsson & Härkönen 2018). Nykyään ollaan tilanteessa, jossa suomalaiset miehet käyttävät edelleen enemmän alkoholia kuin naiset ja perinteinen alkoholin käyttö on saanut rinnalleen uusia juomisen tapoja (Härkönen, Warpenius & Mäkelä 2023).

Tupakkatuotteilla on Suomessa yhtä pitkä historia kuin alkoholilla. Toisen maailmansodan jälkeen savukkeiden polttaminen läpileikkasi koko suomalaisen väestön ja sen suosio alkoi vähentyä vasta 1960-luvun lopulla. (Lahtinen 2007.) Nykyään reilu kymmenes miehistä tupakoi päivittäin (Koskinen & Virtanen 2023).

Tupakoinnin selkeästä vähenemisestä huolimatta tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön väheneminen on joko pysähtynyt tai kääntynyt kasvuun Suomessa vuosien 2021–2023 aikana. Syynä tähän ovat nuorison suosimat uudenlaiset tupakka- ja nikotiinituotteet. (Ollila & Ruokolainen 2023.)

Miesten huumeiden käyttö Suomessa on ollut koko huumeiden käytön historian yleisempää kuin naisten (Partanen 2002). Huumeiden kokeilu ja käyttö ovat pääsääntöisesti lisääntyneet Suomessa koko 2000-luvun ja monipuolistuneen käytön myötä huumeet koskettavat kaikkia sosiaaliluokkia Suomessa (Rönkä ym. 2020).

Huumeiden käytön lisääntymisen myötä myös suomalaisten asenteet huumeita koskien ovat myönteisempiä (Karjalainen ym. 2023).

Tutkimuksen toteutus

Sosiaalityön alaan kuuluvan pro gradu -tutkielmani tavoitteena oli selvittää suomalaisten miesten päihteiden käytön kertomuksia. Tutkimusnäkökulmaksi valikoitui kertomuksen tutkimus.

Tutkimusaineistona käytettiin Ville Verkkapuron vuonna 2022 ilmestynyttä dokumenttiromaania ”Pete”. Aineisto analysoitiin narratiivien analyysin ja narratiivisen analyysin keinoin. Narratiivien analyysissa aineisto koodattiin ja kategorisoitiin selkeämpään muotoon. Narratiivisessa analyysissa hyödynnettiin Murrayn (1989) perinteisiä länsimaisia juonityyppejä, joita ovat romanssi, komedia, tragedia ja ironia.

Kolme kertomusta suomalaisten miesten päihteiden käytöstä

Tutkimustuloksiksi muodostuivat kolme suomalaisten miesten päihteiden käytön kertomusta. Ensimmäisessä päihteiden käyttö oli perinteistä alkoholin ja tupakkatuotteiden käyttöä. Kertomuksen edetessä päihteiden käyttö lisääntyi ja niiden haittavaikutusten myötä päähenkilö menehtyi.

Toisessa kertomuksessa päihteiden käyttö sijoittui samaan aikaan kuin ensimmäinen, mutta päihteiden käyttö muuttui aikuisuudessa kohtuukäytöksi sisältäen sosiaalisuuteen liitettäviä motiiveja. Siinä yhdistyivät perinteinen ja uudempi alkoholin käytön tapa.

Kolmannessa kertomuksessa päihteiden käyttö alkoi perinteisellä tavalla, mutta laajeni myöhäisessä nuoruudessa myös huumeiden käyttöön.

Kertomuksista löytyi Murrayn (1989) juonityypeillä tarkasteltuna tragedian, romanssin ja komedian piirteitä. Niistä oli löydettävissä myös suomalaisiin miehiin ja suomalaiseen päihdekulttuuriin liittyvää historiallista muutosta ja muuttumattomuutta, jotka ovat nähtävissä aikaisemmassa päihdetutkimuksessa.

Tuloksista selvisi, että kaikissa kertomuksissa päihteiden kokeiluvaihe noudatti samanlaista kaavaa. Päihteiden kokeilu ajoittui nuoruuteen, käyttöön liittyi vahvasti huma-lahakuisuus ja käytetyt päihteet olivat samoja.

Kertomukset erosivat toisistaan siinä, millaiseksi päihteiden käyttö muuttui aikuisuudessa. Kertomuksista kahdessa perinteinen alkoholinkäytön tapa näyttäytyi selkeämmin, vaikka niistä toisessa päihteiden käyttöön liittyi myös alkoholin kohtuukäyttöä.

Kolmas kertomus erosi kahdesta ensimmäisestä merkittäviltä osin aikuisuuden kynnykseltä lähtien. Tuolloin kertomukseen tulivat mukaan huumeet ja erityisesti päihteiden sekakäyttö.

Pohdinta

Edellä esitetyn tutkimuksen tuottama tieto mukaili aikaisempaa päihdetutkimusta suomalaisten miesten päihteiden käytön moninaisuudesta. Suomalaisessa alkoholikulttuurissa yhdistyvät nykyään sekä perinteiset että uudenlaiset alkoholinkäytön tavat.

Tutkimuksessa näkyivät myös huumeiden käyttöön liittyneet historialliset muutokset, kuten huumeiden käytön lisääntyminen ja päihteiden sekakäyttö. Muutokset avaavat lisääntyvän julkisen keskustelun tarvetta Suomessa esimerkiksi huumeiden laillistamiseen liittyen ja ne luovat myös painetta päihdehuollon suunnittelua ja toteutusta koskevaan päätöksentekoon.

Tupakkatuotteiden käyttö on vähentynyt Suomessa rajusti sitten 1960-luvun, mutta uusien tupakka-tuotteiden myötä niiden suosio on alkanut lisääntyä etenkin nuorten keskuudessa. Ilmiöstä on sen tuoreuden takia vielä hyvin vähän tutkimustietoa.

Suomalaisen päihteiden käytön lisäksi tutkimus myötäili myös maskuliinisuuteen liittyvää aikaisempaa tutkimusta. Päihteiden käyttö osana maskuliinista toimintaa on juurtunut syvälle suomalaiseen kulttuuriin ja sitä tuotetaan varsin perinteisesti vielä tänäkin päivänä. Toisaalta tutkimus näytti pilkahduksen uudemmasta maskuliinisuuden kuvastosta, jossa perinteinen humala-hakuinen juomisen tapa saisi rinnalleen monipuolisempia maskuliinisuuksia.

Suomalaiseen päihdekulttuuriin liittyvän tutkimuksen tarve on ilmeinen. Tutkimuksen lisäksi Suomeen kaivattaisiin myös uudenlaisten kertomusten esiinmarssia perinteisten, usein traagisten päihteiden käytön kertomusten rinnalle. Myös päihteiden ongelmakäyttöön liittyvän keskustelun tulisi olla leimaavuuden sijaan käytön juurisyihin pureutuvaa.

Petra Myllykangas

Lapin yliopisto, sosiaalityö

Suomalaisten miesten päihteiden käytön kertomukset Ville Verkkapuron dokumenttiromaanissa ”Pete”

2024

Lähteet:

Apo, Satu 2001: Viinan voima. Näkökulmia suomalaisten kansanomaiseen alkoholiajatteluun ja -kulttuuriin. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Härkönen, Janne & Mäkelä, Pia 2018: Miten alkoholinkäyttö muuttuu elämänkulun ja syntymäkohortin mukaan? Teoksessa Pia Mäkelä, Janne Härkönen, Tomi Lintonen, Christoffer Tigerstedt & Katariina Warpenius (toim.) Näin Suomi juo: suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 147–157.

Härkönen, Janne, Warpenius, Katariina & Mäkelä, Pia 2023: Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 2023. Suomalaisten säännöllinen alkoholinkäyttö on vähentynyt. Tilastoraportti 59/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Karjalainen, Karoliina, Hakkarainen, Pekka & Salasuo, Mikko 2023: Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet 2022.

Suomalaisten huumekokeilut yleistyvät, asenteissa ja mielipiteissä isoja muutoksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tilastoraportti 15/2023. Helsinki: PunaMusta Oy.

Kortteinen, Matti & Elovainio, Marko 2003: Sivistyneesti humalassa – Suomalainen viinapää vuonna 2000. Yhteiskuntapolitiikka 68:2, 121–130.

Koskinen, Hanna & Virtanen, Sirpa 2023: Alkoholijuomien kulutus 2022. Tilastoraportti 20/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Koskinen, Hanna & Virtanen, Sirpa 2023: Tupakkatilasto 2022. Työikäisten päivittäinen tupakointi vähentynyt, nuorilla lisääntynyt sähkösavukkeiden käyttö. Tilastoraportti 58/2023, julkaistu 25.10.2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lahtinen, Rauno 2007: Savun lumo: tupakan kulttuurihistoria. Jyväskylä: Atena.

Murray, Kevin 1989: The construction of identity in the narratives of romance and comedy. Teoksessa John Shotter & Kenneth J. Gergen (toim.) Texts of identity. London: Sage Publications, 176–205.

Mäkelä, Pia 2018: Milloin suomalaiset juovat? Teoksessa Pia Mäkelä, Janne Härkönen, Tomi Lintonen, Christoffer Tigerstedt & Katariina Warpenius (toim.) Näin Suomi juo: suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 134–144.

Mäkelä, Pia 2018: Miten käyttötavat ovat muuttuneet? Teoksessa Pia Mäkelä, Janne Härkönen, Tomi Lintonen, Christoffer Tigerstedt & Katariina Warpenius (toim.) Näin Suomi juo: suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 26–38.

Ollila, Hanna & Ruokolainen, Otto 2023: Tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö ja hankintatavat nuorilla oppilaitostyypeittäin 2017–2023. Tutkimuksesta tiiviisti 49/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Partanen, Juhani 2002: Huumeet maailmalla ja Suomessa. Teoksessa Olavi Kaukonen & Pekka Hakkarainen (toim.) Huumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa. Helsinki: Gaudeamus, 13–37.

Rönkä, Sanna, Brummer-Korvenkontio, Henrikki, Gunnar, Teemu, Hakkarainen, Pekka, Kailanto, Sanna, Karjalainen, Karoliina, Kriikku, Pirkko, Kuussaari, Kristiina & Partanen, Airi 2020: Katsaus ajankohtaiseen huumetilanteeseen – Huumeiden käyttö ja haitat kasvaneet 2000-luvulla merkittävästi. Tutkimuksesta tiiviisti 33/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Simonen, Jenni 2013: Miehet ja alkoholi. Ikä, koulutustausta ja juomisen maskuliinisuus. Yhteiskuntapolitiikka 77:4, 386–402.

Tigerstedt, Christoffer & Härkönen, Janne 2016: Juomisen kotiutuminen. Teoksessa Marja Holmila, Kirsimarja Raitasalo & Christoffer Tigerstedt (toim.) Sukupolvien sillat ja kasvamisen karikot – vanhemmat, lapset ja alkoholi. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 119–128.

Tigerstedt, Christoffer, Karlsson, Thomas & Härkönen, Janne 2018: Suosivatko suomalaiset miedompia alkoholijuomia ja onko oluen ja viinin ruokajuominen yleistynyt? Teoksessa Pia Mäkelä, Janne Härkönen, Tomi Lintonen, Christoffer Tigerstedt & Katariina Warpenius (toim.) Näin Suomi juo: suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 101–111.

Törrönen, Jukka 2005: Nuorten aikuisten humalakokemukset. Analyysi juomatapojen dynamiikasta ravintola- ja juomispäiväkirjoissa. Yhteiskuntapolitiikka 70:5, 488–506.

Warpenius, Katariina & Mäkelä, Pia 2018: Missä suomalaiset juovat? Alkoholinkäyttö koti- ja anniskeluympäristössä. Teoksessa Pia Mäkelä, Janne Härkönen, Tomi Lintonen, Christoffer Tigerstedt & Katariina Warpenius (toim.) Näin Suomi juo: suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 112–124.

(11.)

(Julkaistu 18.3.2024)

Lasten ja perheiden kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden kokemuksia hengellisestä väkivallasta

Sosiaalityöntekijöille tulee tarjota tietoa ja koulutusta hengellisestä väkivallasta, jotta hengellisen väkivallan tapaukset tulee tunnistetuksi ja niiden kanssa työskentely olisi helpompaa.

Pro gradu -tutkielmassani selvitin lasten ja perheiden kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden kokemuksia hengellisen väkivallan esiintymisestä asiakastyössä. Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita sosiaalityöntekijöiden kokemuksista hengellisen väkivallan puheeksi ottamisesta sekä työkalujen tai menetelmien hyödyntämisestä hengellisen väkivallan puheeksi oton tukena. Tutkimukseen osallistuneet sosiaalityöntekijät työskentelivät eri sosiaalityön tehtävissä, kuten lastensuojelussa ja terveyssosiaalityössä.

Hengellisellä väkivallalla tarkoitetaan esimerkiksi henkistä tai fyysistä väkivaltaa, jonka kohteena ovat uskonyhteisön jäsenet. Väkivalta oikeutetaan hengellisillä syillä tai yksilön yhteisöön kuulumisella. Yksilön toimijuuteen, hengellisyyteen ja tulevaisuuteen vaikutetaan vahingollisesti. (Linjakumpu 2015, 66.) Hengellisillä syillä voidaan oikeuttaa esimerkiksi kuritus- tai lähisuhdeväkivalta (Hurtig & Linjakumpu 2020, 7). Hengellisellä väkivallalla pyritään vaikuttamaan yksilön ajatteluun ja toimintaan uskonnollista asemaa hyödyntämällä. Hengellisessä väkivallassa yksilön näkemykset tuomitaan opillisesti vääriksi ja yksilön toiminta halutaan korjata. (Hurtig 2013, 152–153.)

Hengellistä väkivaltaa voi tapahtua esimerkiksi vanhemman toimesta kohdistuen lapseen, mutta uskonyhteisöllä on usein myös vaikutuksensa taustalla. Väkivallan hengelliset syyt voivat perustua esimerkiksi yhteisön opetuksiin. Hengellinen väkivalta on ollut vuosia hyvin tuntematon väkivallan muoto. Uskonyhteisöissä tapahtuneet väkivaltatapaukset ovat jääneet myös yhteisöjen sisälle käsiteltäväksi. (Linjakumpu 2015, 10.) Hengellinen väkivalta on ollut kuitenkin kiinnostusta herättävä aihe niin mediassa kuin tutkimuksellisella kentällä viime vuosikymmenellä. Tällä tutkielmalla haluttiin osallistua ajankohtaiseen keskusteluun uudesta näkökulmasta tuomalla esiin sosiaalityön ammattilaisten kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta.

Hengellisen väkivallan esiintyminen

Sosiaalityöntekijät olivat kohdanneet asiakastyössään lasten ja perheiden parissa hengellistä väkivaltaa monessa eri muodossa. Sosiaalityöntekijät olivat havainneet hengellisillä syillä perusteltua fyysistä, henkistä ja taloudellista väkivaltaa sekä seksuaalisuuteen ja sukupuoli-identiteettiin liittyviä rajoitteita ja pelotteita.

Tutkimukseen osallistuneet sosiaalityöntekijät olivat kohdanneet eniten hengellisiin syihin perustuvaa henkistä väkivaltaa. Tällaisia tapauksia olivat esimerkiksi lasten pelottelu ja uskomaan painostaminen, vanhempien kielteinen päätös lapsen sairauden hoidosta, toisen vanhemman alisteinen asema perheessä tai uskonyhteisöön kuuluvan henkilön sulkeminen ulos yhteisöstä.

Hengellisillä syillä perusteltua fyysistä väkivaltaa oli havaittu erityisesti monikulttuuristen lapsiperheiden kanssa työskennellessä. Sosiaalityöntekijät olivat kohdanneet hengellisiin syihin perustuvaa taloudellista väkivaltaa tapahtuvan perheen vanhempien välillä ja uskonyhteisöstä ikäihmiseen kohdistuen. Seksuaalisuuteen ja sukupuoli-identiteettiin liittyviä rajoitteita ja pelotteita olivat esimerkiksi ehkäisykielto sekä kielteinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja sukupuoli-identiteetin moninaisuuteen.

Kaikki tutkimukseen osallistuneet sosiaalityöntekijät eivät kuitenkaan olleet havainneet työssään hengellistä väkivaltaa. Sosiaalityöntekijät pohtivat tähän vaikuttavan esimerkiksi liiallinen työmäärä ja ajan puute, uskonyhteisöjen sulkeutuneisuus, hengellisen väkivallan todentamisen vaikeus sekä se, että hengellisen väkivallan uhrit eivät itse tunnista olevansa väkivallan uhreja.

Hengellisen väkivallan puheeksi ottaminen

Sosiaalityöntekijät olivat ottaneet havaitsemansa hengellisen väkivallan puheeksi asiakastyössään. He ottivat hengellisen väkivallan puheeksi esimerkiksi kysymällä asiasta suoraan tai johdattelemalla aiheeseen. He saattoivat esimerkiksi avata asiakkaalle erilaisia väkivallan muotoja, käydä läpi Suomen lainsäädäntöä tai keskustella ihmissuhteista.

Sosiaalityöntekijöiden mukaan hengellisen väkivallan puheeksi ottoa haastaa uskonnon toteuttamisen ja väkivallan eron havaitseminen. Sosiaalityöntekijöiden mukaan puheeksi oton tulisi tapahtua mahdollisimman kunnioittavasti, arvostavasti ja ennakkoluulottomasti, joka voi olla toisinaan haastavaa. Yhteisen kielen ja ymmärryksen puute nähtiin myös vaikeuttavan aiheesta keskustelemista asiakkaan kanssa. Hengellistä väkivaltaa ei ollut myöskään helppo ottaa puheeksi väkivallan tekijän kanssa. Puheeksi otto voi aiheuttaa kielteisen reaktion asiakkaassa ja vaikeuttaa yhteistyötä.

Pitkäaikainen ja luottamuksellinen asiakassuhde nähtiin helpottavan puheeksi ottoa. Hengellinen väkivalta on myös helpompaa ottaa puheeksi, kun väkivallan esiintyminen on perheessä tunnustettu. Tieto hengellisestä väkivallasta sekä eri uskonnoista nähtiin tukevan puheeksi ottoa. Sosiaalityöntekijän omasta vakaumuksellisesta taustasta oli ollut myös hyötyä tapausten tunnistamisessa.

Työkalut ja menetelmät puheeksi oton tukena

Sosiaalityöntekijät eivät olleet hyödyntäneet hengellisen väkivallan puheeksi ottoa varten kehitettyjä menetelmiä tai työkaluja. Tutkimuksessa havaittiin, että hengellisen väkivallan puheeksi oton menetelmiä tai työkaluja ei ole ainakaan avoimesti saatavilla. Sosiaalityöntekijät olivat ottaneet asian joko suoraan puheeksi tai hyödyntäneet joitakin muita menetelmiä tai työkaluja.

Suurin osa vastanneista sosiaalityöntekijöistä koki hengellisen väkivallan puheeksi ottamisen menetelmälle tai työkalulle tarvetta. Hengellisen väkivallan puheeksi ottoon kehitettävä menetelmä tai työkalu voisi huomioida sosiaalityöntekijöiden kokemukset aiheen kanssa työskentelyyn liittyvistä haasteista. Menetelmä tai työkalu voisi myös tukea ammattilaisia hengellisten ja uskonnollisten asiakkaiden kohtaamisessa.

Sosiaalityö on väkivallan vastaista työtä. Sosiaalityössä tulee kyetä tunnistamaan ja puuttumaan väkivaltatapauksiin. Erityisesti silloin, kun väkivalta kohdistuu lapsiin. Hengellisessä väkivallassa yhdistyy kaksi erityisen haastavaa ja sensitiivistä teemaa, väkivalta ja uskonto. Puhutaan siis erityisen haasteellisesta aihealueesta sosiaalityössä. Sosiaalityöntekijöillä tulee olla osaamista ja kykyjä kohdata hengellinen väkivalta ja sen uhrit työssään, ja tässä tehtävässä sosiaalityöntekijöitä tulee myös tukea.

Henriikka Kontu

Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Kirjoitus perustuu keväällä 2024 valmistuneeseen pro gradu -tutkielmaan ”Sosiaalityötekijöiden kokemukset hengellisestä väkivallasta lasten ja perheiden kanssa tehtävässä sosiaalityössä”.

Lähteet:

Hurtig, Johanna 2013: Taivaan taimet. Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino. Tampere.

Hurtig, Johanna & Linjakumpu, Aini 2020: Kirkko ja hengellisen väkivallan ratkaisut. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja. Kirkkohallitus. Helsinki.

Linjakumpu, Aini 2015: Uskonnon varjot. Hengellinen väkivalta kristillisissä yhteisöissä. Vastapaino. Tampere.

(10.)

(Julkaistu 4.2.2024)

Jälkikoloniaalinen tutkimusote sosiaalityössä ja sosiaalityön tutkimuksessa

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin jälkikoloniaalisen teorian ja dekolonisoivien tutkimusotteiden relevanttiutta sosiaalityössä ja sosiaalityön tutkimuksessa sekä millaisia mahdollisuuksia teorioiden soveltaminen tuo sosiaalityön käytäntöihin ja tutkimukseen antirasismin näkökulmasta.

Tavoitteeni oli lisätä keskustelua sosiaalityön koloniaalisuudesta, koloniaalisuuden vaikutuksista sosiaalityön tietopohjaan ja käytäntöihin sekä kiireellisestä tarpeesta ja keinoista dekolonisoida sosiaalityötä ja sosiaalityön tutkimusta.

Toivon tutkielman herättävän keskustelua myös siitä, millaisia uusia eväitä jälkikoloniaalinen tutkimusote ja ajattelutapa voisivat tuoda sosiaalityöhön ja tutkimukseen Suomessa.

Jälkikoloniaalinen ajattelutapa lisää kriittistä tietoisuutta

Jälkikoloniaalista teoriaa soveltamalla on tarkasteltu sosiaalityön historiaa ja juuria. Jälkikoloniaalinen sosiaalityön historiallinen tarkastelu nostaa esille muun muassa sosiaalityön aktiivisen roolin asuttajakolonialismin toteuttamisessa ja alkuperäiskansojen ”sivistämisessä”, sosiaalityön roolin lähetystyössä, jossa länsimaisia aatteita edistettiin voimakeinoin, sekä piilevät koloniaalisuuden muodot, kuten valkoisuuden ja rasismin, nykypäivän sosiaalityön tutkimuksessa ja käytännöissä. (Ranta-Tyrkkö 2011.) Tutkimusaineistossa käsiteltiin myös mielen kolonisaatiota ja episteemistä väkivaltaa sosiaalityön historian yhteydessä, jossa kolonisoijat pakottavat paikallisiin ympäristöihin omat ideologiansa (Kang 2013).

Suomalaisessa sosiaalityön koulutuksessa ei juurikaan nosteta esille historiallisista viitekehyksistä nousevia sosiaalityön problematisointeja siitä huolimatta, että Suomen historia kytkeytyy monella tavalla eurooppalaiseen kolonialismiin ja rasismiin (Keskinen, Mkwesha & Seikkula 2021). Jälkikoloniaalinen luenta historiasta voi tuoda uusia näkökulmia ja syitä nykypäivän valtavirran sosiaalityön kehityskulkuihin sekä toisaalta osoittaa, millaista muunlaista sosiaalityötä on kehitetty ja tehty ennen ja jälkeen modernin sosiaalityön kehittymistä. Myös koloniaalisten ideologioiden tarkastelu sosiaalityön varhaisissa muodoissa voi lisätä ymmärrystä koloniaalisista jatkumoista nykypäivän sosiaalityössä.

Koloniaalisuuden ymmärtäminen edistää antirasistista sosiaalityötäJälkikoloniaalista lähestymistapaa käytettiin tutkimusaineistossa sosiaalityössä ilmenevien rasismin eri muotojen paljastamiseksi. Rasismin lisäksi jälkikoloniaalisen tarkastelutavan avulla tutkittiin myös kriittisesti valkoisuusnormeja sosiaalityön menetelmissä, käytännöissä ja tutkimuksessa.

Yhtenä seurauksena koloniaalisen osallisuuden kieltämisestä Suomessa yhdistettynä vallitsevaan narratiiviin suomalaisesta kansallisesta homogeenisyydestä ovat vaikeudet ja haasteet käsitellä rasismia Suomessa (Keskinen 2019; Ranta-Tyrkkö 2011). Suomessa esiintyvä rasismi halutaan usein mieltää yksilöiden tai ryhmien ennakkoluuloiksi tai huonoksi käytökseksi sen sijaan, että tunnustettaisiin yhteiskuntaan pesiytynyt rasistinen ideologia sekä ymmärrettäisiin rasismi ajan ja paikan mukaan muuttuvana ohjaavana järjestelmänä. Suomalaiset rasismitutkijat sosiaalitieteissä ovatkin ahkerasti viitanneet siihen, että myös tutkimuksen kentällä Suomessa rasismi ja rodullistamisen prosessit esitetään usein ilman rakenteellista, historiallista tai kontekstuaalista paikannusta.

Rodullistamisen ja rasismin kysymykset ovat vaikeita ja monimutkaisia, myös sosiaalityön sisällä, vaikka sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen on määritelty sosiaalityön ydintehtäväksi. Rasismi on yksi kolonialismin ilmeisimmistä perinnöistä, joka tuottaa eriarvoisuutta ja ylläpitää valkoista ylivaltaa yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla, myös tieteen kentällä. Jälkikoloniaalisten näkökulmien tuominen sosiaalityön kentälle voi auttaa sosiaalityöntekijöitä ymmärtämään globaaleja valtarakenteita ja ”entisten” kolonisoivien valtioiden rooleja eriarvoisuuden toisintamisessa ja koloniaalisten jatkumoiden ylläpitämisessä nykypäivänä, sekä haastaa sosiaalityötä reflektoimaan omaa asemaansa ja liittolaisena rasismia vastustavissa toimissa.

Sosiaalityön tiedon ja tietämisen tapojen moninaisuus

Jälkikoloniaalinen tutkimusote ohjaa myös kriittisesti tarkastelemaan länsimaisen tiedon ja etenkin uusliberaalin ajattelun vallitsevaa asemaa tiedon tuotannossa ja globaalin sosiaalityön kehittämisessä sekä tunnustamaan muita tietämisen ja tiedon tuottamisen tapoja. Jälkikoloniaalinen ajattelutapa ohjaa kiinnittämään erityistä huomiota paikallisuuteen, kun sosiaalityötä jalkautetaan ja levitetään länsimaisista lähtökohdista erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntiin. Myös länsimaiseen tietoon perustuvat individualismiin nojaavat auttamismenetelmät eivät tutkimusaineiston perusteella edistä hyvinvointia kestävästi yhteisöllisiin arvoihin perustuvissa yhteisöissä ja kulttuureissa.

Erityisesti kansainvälisen sosiaalityön kentällä jälkikoloniaalinen ajattelutapa ohjaa monipuolistamaan globaaleista sosiaalisista ongelmista ja hyvinvoinnista käytävää keskustelua ja tutkimusta. Tiedontuotannon dekolonisaatio sosiaalityössä voisi olla muun muassa luovien ja yhteisölähtöisten sosiaalityön tutkimusmenetelmien lisääminen kuten taiteen, kulttuurin ja median käyttäminen käytäntötutkimuksessa.

Tutkimusaineistossa esiteltiin myös kriittiselle rotuteorian tutkimukselle ominaisia tutkimusmenetelmiä sovellettavaksi antikoloniaalisen sosiaalityön tutkimuksen tekemiseksi. Vastatarinoiden tuottamisella etenkin sosiaalityön laadullisessa tutkimuksessa voitaisiin ja tehdä näkyväksi rodullistettujen sosiaalityön kohteena olevien ihmisten subjektiivisia kokemuksia ja kertomisen ja tietämisen tapoja, sekä tarkastella näitä tarinoita osana koloniaalisten valtasuhteiden kontekstia ja kokonaisuutta.

Sosiaalityön tiedontuotannon dekolonisaatio alkaa yliopistoista

Sosiaalityön tiedon moninaisuuden ymmärtäminen ja kriittinen tiedostaminen kytkeytyy suoraan ammatillisiin kompetensseihin olla antirasisti sosiaalityöntekijä, kriittisesti reflektoida omaa professiota ja valkoisuutta, sekä tehdä asiakastyötä monikulttuurisissa ympäristöissä. Yksi tärkeimmistä edellytyksistä on siten mielestäni opetuksen dekolonisointi, minkä myötä opiskelijat ymmärtävät erilaisia ”sosiaalitöitä” sekä ajattelemisen ja tietämisen tapoja erilaisissa sosiaalialan ympäristöissä.

Ammatillisen sosiaalityön teoreettista tietopohjaa tuottavat ensisijaisesti yliopistot ympäri maailmaa. Opetussuunnitelman dekolonisaatio on siis lähtökohta sosiaalityön opetuksen moninaistamiselle. Sosiaalityön teorioiden jälkikoloniaalinen luenta voisi kehittää opiskelijoiden kriittistä ajattelua vallan mekanismeista tieteellisen tiedon tuottamisesta ja eri epistemologisista lähtökohdista tiedon tekemisessä, sekä reflektointia esimerkiksi siinä, kenen akateemisissa lehdissä julkaisee artikkeleita ja keiden tuottamaa tietoa omissa tutkimuksissaan käyttää ja miksi.

Sosiaaliset liikkeet ympäri, jotka kritisoivat opetussuunnitelmien eurosentrisyyttä ovat viime vuosina rantautuneet myös Suomeen ja herättäneet enenevissä määrin keskustelua yliopistoilla. Eliassi Barzoo piti viimeisillä sosiaalityön tutkimuksen päivillä Helsingin Yliopistolla (2023) puheenvuoron akateemisen kulttuurin rodullistavasta syrjinnästä, valkoisesta perustasta ja syrjivien valkoisten rakenteiden jatkuvasta uusiutumisesta myös ns. monikulttuurisissa työyhteisöissä, sillä rakenteiden vastustamisesta voi seurata negatiivisia seurauksia etenkin rodullistettujen tutkijoiden uramahdollisuuksiin. Rasismista tulisi käydä lisää keskustelua yliopistojen omassa toiminnassa ja akateemisessa tiedon tuotannossa, sillä tiedon tuottajana yliopistoilla on erityinen valta ja vastuu purkaa toiseuttavia rakenteita tieteen tekemisen moniäänisyyden edistämiseksi.

Ona Needelman

Lapin Yliopisto

Lähteet:

Kang, Hye-Kyung. (2013). ”Claiming Immigrant Cultural Citizenship: Applying Postcolonial Theories to Social Work Practice with Immigrants. ” Critical and Radical Social Work 1, no. 2 (2013)

Keskinen, S. (2019). ”Intra-Nordic Differences, Colonial/Racial Histories and National Narratives: Rewriting Finnish History.” Scandinavian Studies 91 (1–2): 163–81

Keskinen, S., Seikkula, M. K. & Mkwesha, F. (2021). Rasismi, valta ja vastarinta: rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Gaudeamus. [E-kirja]. [Viitattu 25.2.2024] Ellibs – verkkokirjahylly. https://www.ellibslibrary.com/reader/9789523456785

Ranta-Tyrkkö, Satu. (2011). ”High Time for Postcolonial Analysis in Social Work. ” Nordic Social Work Research 1, no. 1 (2011): 25-41

(9.)

(Julkaistu 19.1.2024)

Hyväksynkö vai epäilenkö?

Tämä on kooste päihdetyön oppimispäiväkirjastani. Lähestyn aihetta sosionomiopiskelijan näkökulmasta sekä opintojakson aikana heränneiden ajatusteni ja tunteideni kautta. Keskityn muutamiin itselleni merkityksellisiin teemoihin, joita monesti palasin pohtimaan.

Osa 1: Opintojakson aikana perehdyin ehkäisevään päihdetyöhön, sillä olen jo aiemmin opinnoissani saanut huomata ennaltaehkäisevän työn merkityksellisyyden.

Ajattelen, että ehkäisevän päihdetyön kohderyhmänä olemme me kaikki, ja voimme kaikki sitä myös tehdä. Näin tavoite on merkitykseltään suuri ja samalla toteutukseltaan hyvin inhimillinen.

Teemaan liittyen pohdin internetin tuoman tietomäärän tavoittavan yhä nuoremmat lapset älylaitteiden yleistyessä. Näin vanhempien rooli tiedon etsijöinä on tärkeää, sillä tieto luo ennen kaikkea turvaa. Esimerkiksi nuorten väärien uskomusten oikaiseminen päihteiden käytön rangaistuksista voivat toimia myös ennaltaehkäisevästi.

Yläkoulun puolella pitkään työskennelleenä oma kokemukseni on, että erityisesti kouluissa tehtävää ehkäisevää päihdetyötä tulisi korostaa, sillä terveystiedon tunnit 7.–9.-luokilla voivat tulla nuorille turhan myöhään.

Erityisen merkityksellisen teeman itselleni toi palveluiden anonymiteetti, se palveluiden osa, jolla voidaan tavoittaa asiakkaat, joita muut palvelut eivät välttämättä tavoita.

On selvää, että yhteydenotto ja kynnys keskustelulle ovat nimettömänä hyvin matalalla. Pohdin, voisiko se enää mennä matalammaksi – voitaisiinko ajatella, että ”kynnys” jopa puuttuu kokonaan? Anonyymina palvelua käytettäessä kävi nimittäin ilmi, että ihmiset ovat löytäneet ne niin, ettei nimettömästi saatavaa palvelua haluta muuttaa tai poistaa.

Miksi anonyymisti saatavat palvelut ovat niin tärkeitä? Ongelmien keskiössä ihmisten toimintaa ohjaavat ennen kaikkea tunteet. Erityisesti häpeä, suru tai pelko voivat liittyä siihen, että ihmiset kokevat nimettömästi käytettävän palvelun turvalliseksi ja turvallisuuteen liittyy hallinnan tunne.

Toisaalta tunteet voivat myös kokonaan estää ihmistä hakemasta apua tai ottamasta sitä vastaan. Hoitoon hakeutuminen voi viivästyä, jos palvelujen käyttö leimaa tai aiheuttaa syrjintää.

Pohdittavaa olisikin, voisiko anonyymisti käytettävät palvelut kertoa jotain meitä ympäröivästä yhteiskunnasta. Voimmeko selittää esimerkiksi nuorten päihdemyönteisyyttä meidän aikuisten asenteella? Onko palvelujärjestelmä ”ymmärtämätön”, koska se toimii lain asettamissa rajoissa?

Pohdittavaa olisi, olisiko näillä ajatuksilla vaikutusta palveluiden käyttämiseen anonyymisti. Vai voisivatko asiakkaan voimavarat olla jo niin vähissä ja tilanne niin huono, että nimettömästi asioiminen on vain yksinkertaisesti siinä tilanteessa helpompaa, koska se ei sido mihinkään?

Asiaa puoltaa strategiassaan myös valtioneuvosto, joka julkaisussaan toteaa, että esimerkiksi säännöllinen alkoholinkäyttö on yhteydessä muun muassa mielenterveyshäiriöiden kohonneeseen riskiin (Honkanen, Kotovirta, Markkula, Paavola, Pajula & Tuominen 2021, 18–25). Strategiassa painotetaan päihde- ja mielenterveyspalveluiden yhteistyötä.

Ajattelen, että päihteiden ongelmakäyttäjillä on paljon haavoittuvuutta lisääviä tekijöitä, jolloin heidän tuen tarpeensa on monimuotoista. Tämä mielestäni lisää anonymiteetin arvoa palveluissa.

Lisäksi pohdin, että kohderyhmänä nimettömästi asioivat voivat olla niitä, jotka tarvitsivat apua erityisesti. Kysymys kuuluu – miten saisimme päihdetyössä tarjottua apua mahdollisimman monelle? Riittääkö tiedon jakaminen palveluista tai pelkkä kuunteleminen?

Vai voisiko kyse olla sittenkin valtakysymyksistä? Nimettömänä asiakkaalle jäisi itselleen hallinnan tunne oman asiansa käsittelyssä, joka on saatettu aiempien elämässä tapahtuneiden asioiden vuoksi viedä häneltä pois.

Toisaalta pohdin myös, että avun hakemisen ensimmäisiin askeliin nimettömyys voi toimia jättämällä kynnyksen seuraavaan askeleeseen paljon pienemmäksi. Näin ajateltuna anonymiteetti on matalan kynnyksen palvelua kirjaimellisesti parhaimmillaan, ja syrjäyttää jopa vapaaehtoisuuden.

Ajattelen, että anonymiteetti on tullut jäädäkseen sosiaalialalla, jopa yhtenä alalla käytettävänä työvälineenä, samalla tukien asiakkaita moninaisesti. Erityisen merkityksellisen sen tarkastelu on ehkäisevän työn näkökulmasta.

Osa 2: Mitä on laadukas ja eettinen ammatillisuus päihteiden käyttäjiä kohdatessa?

Opintojaksolla meidät heräteltiin pohtimaan, miten käsityksemme päihteistä vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme päihdeilmiöihin tai miten kohtaamme päihteitä käyttävän tai niitä käyttäneen asiakkaan.

Ajattelen, että etenkin pelko voi tunteena toimia ammattilaisen kohtaamisen – tai kohtaamattomuuden yhtenä taustatekijänä. Pelko voi olla päihteidenkäytön taustalla, jolloin pahaa oloa voidaan ”lääkitä” päihteiden avulla. Näin päihteidenkäyttö voi liittyä myös tunteiden hallintaan. Perheellisillä voi olla pelkoa lasten menettämisestä.

Olen jo aiemmin opinnoissani usein huomannut, että, työntekijänä on tärkeää tunnistaa ja tiedostaa ne ammatilliset lähtökohdat, jotka vaikuttavat omiin toimintatapoihin ja havaintojen sekä ajatusten jäsentämiseen. Tämä ajatus on vahvistunut entisestään. Päihteet ovat erilaisia, päihdeilmiö on suuria tunteita herättävä ja aiheena arka, vaikka törmäämme siihen toistuvasti esimerkiksi median kautta.

Jotta päihteidenkäyttäjän kohtaaminen olisi ammatillisesti luontevaa, päihteitä ei ole syytä tarkastella pelkästään ammattiroolin takaa, vaan uskaltaa kohdata ilmiöt myös henkilökohtaisella tasolla. Mikä on suhteeni päihteisiin? Tai onko elämässäni juuri nyt tai joskus ollut jotain sellaista, josta minun olisi hyvä puhua jollekin? Näihin kysymyksiin olisi hyvä pystyä ensin itse vastaamaan ennen kuin kysyy niitä asiakkaalta. Käsittelemättömät kokemukset voivat vaikuttaa ammattilaisen työskentelyyn hänen kohdatessaan ihmisiä, joilla on päihdetaustaa.

Työntekijän on tärkeää tiedostaa, miksi hän kysyy päihteistä ja niiden käytöstä asiakkaalta. Silloin toimenpiteiden perustelut voivat olla helpommin kerrottavissa myös asiakkaalle. Avoimuudella sekä arvostavalla ja hyväksyvällä läsnäololla voidaan rakentaa ja turvata luottamusta, etenkin asiakkaan näkökulmasta. Ehkä kynnys avun hakemiseen laskee, vaikka ensimmäisillä kerroilla niin ei tapahtuisikaan. Lisäksi ajattelen, että kohtaamista saattaa auttaa pohdinta, miltä itsestäni tuntuisi, jos olisin samassa tilanteessa, miten haluaisin, että minut kohdataan? Päihteiden käyttäjänä vai Tiiana? Vai anonyymisti? Haluaisinko, että minut kohdataan henkilönä, joka on sairastunut vai aiheuttanut itse tilanteensa? Entä aistinko hyväksyvän vai epäilyksen ilmapiirin?

Elina Järvi (2019, 406–416) tuo esiin päihdelääketieteen apulaisprofessori Solja Niemelän näkemyksen, jonka mukaan suomalainen päihdehoito sortuu vahvaan raitistumisen paineen ylläpitoon. Järvi myös näkee, että päästessään tästä eroon hoitotyössä saataisiin entistä parempia tuloksia.

Pohdin kohtaamisen vaikeutuvan mahdollisesta ajatuksesta, että päihderiippuvuus mielletään itseaiheutetuksi. Ja kuten Järvi asiasta toteaa: ”Sen vuoksi voidaan vain tyytyä toteamaan, että hoitakoot itse asiansa tai menkööt Ruotsiin.” Lisäksi Järvi esittää Kaarlo Simojoen tulkinnan hoitojärjestelmän ”ylläpitämästä ”vahvasta stigmatisoinnista: ”Ei uskota, että ihmiset voivat parantua.” (Järvi 2019, 436).

Kaiken kaikkiaan ajattelen, että päihteet eivät ole ilmiöinä helppoja kohdata, mutta yhtä tärkeitä, kuin mikä tahansa muu ilmiö. Arvostava kohtaaminen ei välttämättä tuo heti tulosta, mutta se antaa ikään kuin luvan aiheesta keskusteluun sekä tiedon jakamiseen tarjolla olevista palveluista. Pohdin, voitaisiinko kohtaaminen jo itsessään nähdä ikään kuin ammatillisena väliintulona? Kohtaaminen on usein se, jota asiakkaat kokemuksissaan muistavat ja jota kentän työntekijät painottavat. Miten saisimme kaikille asiakkaille mahdollistettua tällaisen kohtaamisen?

Tätä pohdittuani tulin siihen tulokseen, ettemme valitettavasti mitenkään, vaikka se kuinka suotavaa ja tavoitteellista olisikin. Tällä tarkoitan sitä, että virheitä sattuu ammattilaisillekin ja se on täysin inhimillistä.

Tässä kohtaa pohdin työntekijöiden mahdollista epäinhimillistämistä, ja sitä mitä meidän tulisi päihdetyössä oikeastaan osata? Lainsäädäntöä ja palvelujärjestelmää? Tietoa eri päihteistä ja niiden haitoista? Sairauden hoitoa? Tietoa eri päihteiden käyttötavoista? Kohtaamisesta? Ammatillisesta itsetuntemuksesta? Erilaisista vaikuttavista menetelmistä? Tietoa – mitä saa ja mistä? Mielenterveystyöstä? Terveydenhoidosta? Vai olisiko ammattilaisen tärkeä ominaisuus olla ajan hermoilla? Vai olla kaikkia näitä?

Tämä olisi mielestäni myös mielenkiintoinen kysymys esitettäväksi päihdepolitiikkaan liittyen, sillä kysymyksestä saa kuvan päihdehoidon moniulotteisuudesta, voisiko sosiaalityö ja järjestöt yksinään tai yhdessä vastata tähän tarpeeseen?

Vai onko ammattilaisen rooli olla ”yksi asiakkaista”? Kuten yhdessä seminaariesityksessä kuvailtiin: ”voi laittaa jalat pöydälle asiakkaiden kanssa”. Osoittaakseen olevansa yhdenvertainen asiakkaiden kanssa, ettei kukaan vain ajattelisi, että ammattilainen kokisi olevansa asiakkaiden yläpuolella ja käyttää näin valta-asemaansa väärin?

Pohdin asiaa asiakkaiden ja etenkin oman työn arvostamisen kautta: emmekö todella osaa mitenkään muuten osoittaa arvostavamme asiakasta tai haluamme aidosti auttaa ja tukea? Samaa muistan ajatelleeni lähisuhdeväkivaltaseminaarissa, jossa eräät työntekijät esittelivät itsensä erilaisilla lempinimillä, jotka nuoret asiakkaat olivat heille antaneet. Lempinimet olivat esimerkiksi ”Pikku-Huora”, ”Iso-Huora” ym.

Olin suoraan sanottuna aivan sanaton. Ajattelin vain, miksi? Koska työntekijöillä on hyvä huumorintaju? Tekeekö ”lempinimen” salliminen heidät ammattilaisiksi? Vai läheisimmiksi ja inhimillisemmiksi asiakkaille? Pohdittavaa ehkä olisi, kertooko se jotain asiakkaista, työntekijöistä vai jopa yhteiskunnastamme?

Kohtaamisen kaneettina haluan nostaa Järven (2019, 404) esittelemän Jukan muiston kohtaamisen merkityksestä: ”Muistan, kuinka se kosketti, että mulle oltiin ystävällisiä.” Kohtaamisen merkityksellisuuden ovat huomioineet myös Honkanen ym. (2021, 14), sillä valtioneuvoston päihde- ja riippuvuusstrategiassa todetaan: ”Asenteisiin vaikuttaminen sekä päihteiden käytön ja riippuvuuksien kohtaamisen taitojen vahvistaminen on tunnistettu tärkeäksi koulutuksen kehittämiskohteeksi esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla.” Tähän haluaisin kommentoida – eikö puhuta aika yksinkertaisista asioista?

Osa 3: Halusin tarkastella vertaisuuden merkitystä päihdetyössä, sillä tieto siihen liittyvistä menetelmistä tuo mielestäni vahvasti esiin sen potentiaalin päihdetyön kentällä.

Valtioneuvoston uuden päihde- ja riippuvuusstrategian tavoitteisiin on kirjattu monipuolisen asiantuntijuuden tukeminen päihde- ja riippuvuustyössä. Asiakkaan näkökulmasta pohdin, eroaako asioista keskustelu palveluiden parissa työskentelevän ammattilaisen ja saman kokeneen kanssa. Onko esimerkiksi häpeän tunteet silloin erilaisia?

Elina Järvi (2019, 436) tuo esiin Kaarlo Simojoen näkemyksen stigmatisoivien asenteiden leimaavan vahvasti päihteiden käyttöä ja päihderiippuvuutta. Lisäksi ne Järven mukaan ylläpitävät häpeää, joka liittyy päihteiden ongelmakäyttöön. Vai onko kysymys luottamuksesta vai jopa valtakysymyksistä? Vai voiko näitä edes verrata keskenään? Kriittisesti voisi kysyä, tarvitseeko niitä edes verrata, jos tavoite on kuitenkin molemmissa sama?

Irja Mikkonen ja Anja Saarinen (2018, 21–29) kuvailevat vertaisen tukea, josta voi tulkita juuri pohtimaani hyvinvoinnin näkökulmaa. Ammattilaiset tekevät työtä ihmisten hyvinvoinnin tukemiseksi, mutta vertaiset toimivat keskenään oman hyvinvointinsa lisäämiseksi – vertaisuuden tarjotessa luottamuksellisen ilmapiirin, jossa voi kertoa omia kokemuksia, oppia toisten kokemuksista ja löytää uusia selviytymiskeinoja.

Näin jaettujen kokemusten kautta osallisuuden ja oman pystyvyyden tunne vahvistuu, mikä voi voimaannuttaa. Kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta voi tuottaa ihmiselle korjaavan kokemuksen. Näin hyvinvoinnin tukeminen selkiytyi itselleni – vertaisuuden tukiessa molempia osapuolia.

Vertaistuki lisää ennen kaikkea toivoa, sillä samoja ongelmia läpikäyneiden kokemustiedon kuuleminen voi helpottaa omaa tilannetta ja ajattelua merkittävästi. Tämän lisäksi vertaistuki tuo ymmärrystä menneeseen, jolloin se voi lisätä omaa itsetuntemusta. Hyväksytyksi tulemisen ja yhteenkuuluvuuden tunteilla voi olla itsetuntoa vahvistava vaikutus.

Identiteettikysymyksiä pohtiessani merkitystä voi olla sillä, kohdataanko ihminen vai ihmisen ongelmat. Auttaako ongelmista keskusteleminen, jos ihminen ei olekaan siihen valmis? Vai voiko vertaistuki toimia jopa päihteidenkäytön vahvistavana tekijänä, jos ihminen ei itse näe kuuluvansa samaan joukkoon? Tässä on ehkä kyse etenkin toiminnan oikea-aikaisuudesta.

Mitä päihdetyön menetelmällisyys on? Tätä tarkastellessani ammatillisen työprosessin tunnistaminen nousi keskeisenä tekijänä esiin: mihin pyrimme työllä vaikuttamaan – olosuhteisiin, ihmisiin vai jopa järjestelmään?

Tarkastelussa nousi esiin myös työskentelyn tavoitteellisuus, miksi pyrimme vaikuttamaan? Entä miten pyrimme vaikuttamaan – menetelmien vai työvälineiden kautta? Lisäksi olen monesti saanut huomata oman toiminnan perustelemisen merkityksellisyyden, perustelemmeko toimintaamme lailla vai esimerkiksi etiikalla? Pohdinkin, että näihin kysymyksiin vastaamalla saan vastauksen menetelmällisyyteen. Mielestäni menetelmällisyys on ennen kaikkea toimintaa: suunnitelmallista, tavoitteellista ja perusteltua

Osa 4: Loppupohdinta

Opintojakson sisällöt antoivat uusien asioiden lisäksi paljon pohdittavaa ja monia näkökulmia itselleni tarkasteltavaksi– myös kriittisesti. Nyt pohdintani vain jatkuu, mikä tuntuu joskus jopa hieman pelottavalta.

Tarkoituksenani ei ole olla liian kriittinen, mutta asettamalla kyseenalaiseksi erilaisia asioita mietin samalla, mitä muuta ne voivat olla. Sen voin ainakin todeta, että näkökulmani ovat kriittisyyden jälkeen entistä laajemmat.

Kriittisyys on tuonut uutta näkökulmaa sekä haasteita itselle ja omalle ammatti-identiteetille. Yleisessä keskustelussa päihdetyön tarkastelu eri näkökulmista voisi saada aikaan vaikutuksia muiden asenteissa, jolloin erot esimerkiksi ihmisten ajattelussa ja toimintatavoissa voivat kaventua samalla kun yhteinen ymmärrys ihmisten välillä lisääntyy. On mahdollista, että ihmiset näkevät itsensä ja sitä kautta oman osaamisensa uudessa valossa. Tällä tarkoitan myös itseäni. Pidemmälle ajateltuna kaikki voisivat näin olla tasavertaisemmassa asemassa – niin työntekijät kuin asiakkaatkin.

Päihteistä käyty keskustelu voi ohjata monilla tavoin ihmisten elämää ja myös yhteiskunnan kehitystä – yleiset käsitykset voivat muokkautua päihteisiin liittyvien puhetapojen ansiosta. Käsitysten muutokset voivat vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja heidän toimintaansa.

Lisäksi opintojaksolla ymmärrykseni ja näkemykseni päihdetyöstä ja sen monimuotoisuuden merkityksestä kasvoivat huimasti, sillä tunnistin monia ilmiöitä suhteessa päihteisiin. Nostaisin esiin omien tunteiden tunnistamisen, yhdeksi merkittäväksi oman ammatillisen osaamisen kehittämisen osaksi.

Ammatillista itsetuntemusta toivat usein esiin lehtorimme Hanna Nurmiranta ja Pihla Salemaa, jotka herättivät meidät pohtimaan omaa suhtautumistamme. Työntekijän näkökulmasta pohdin esimerkiksi oman pelon tai ennakkoluulojen ja olettamusten tekemisen omien kokemusten pohjalta voivan vaikuttaa haitallisesti työkykyyn ja sitä kautta asiakkaan kohtaamiseen, jolloin työntekijän tiedostetut tekijät saattavat toimia jopa luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen estäjinä.

Pohdinta tuli mieleeni lähisuhdeväkivallan seminaarissa Maria Akatemia ry:n kehittämispäällikkö Hanna Kommerin käyttämästä tulkinnasta työntekijän suhteesta omiin kokemuksiinsa: ”Miten katsot itseäsi, siten katsot toista. Asiakkaan kanssa voi päästä niin pitkälle kuin on itse päässyt.” Tämä on hyvin inhimillinen ja samalla lohdullinen kuvaus ammatillisuudesta. Tämä on mielestäni sitä laadukasta ja eettistä ammatillisuutta kohdatessa päihteiden käyttäjiä.

Olen saanut oppia, että moninaiset ongelmat voivat altistaa erilaisille päihdeongelmille, ja päihteidenkäyttö voi altistaa muille sosiaalisille ongelmille. Myös Elina Järvi (2019, 434) nostaa esiin Timo Salmisaaren huomion ihmisten yhtäaikaisista ongelmista esimerkiksi asumisen, elämänhallinnan ja ihmissuhteiden saralla. Näin päihdetyössä monimuotoisten palveluiden merkitystä ei voida korostaa liikaa, ne ovat ilmeinen, välttämätön osa päihdetyötä nyt sekä tulevaisuudessa. Tästä syystä ajattelen, että erityisesti kohtaamisen korostaminen on vaalimisen arvoista, sillä sen avulla voidaan nähdä tukea ja apua tarvitsevien ihmisten ottavan tietoa ja ohjausta vastaan – vaikka nimettömästi.

Pohdin ihmisten asenteita päihdeongelmia ja päihteidenkäyttäjiä kohtaan – muuttuisivatko asenteet, jos riippuvuudet rinnastettaisiin enemmän sairauksiin kuin esimerkiksi sosiaalisiin ongelmiin? Järvi (2019, 431) tuo esiin Mauri Aallon ajatuksen siitä, että riippuvuuksien hoidon järjestäminen ei yllä samalle tasolle kuin esimerkiksi masennuksen tai joidenkin muiden mielenterveyshäiriöiden hoito. Tämä johtuu Aallon mielestä päihdeongelmiin liittyvästä stigmasta, vaikka hän toteaa stigman vaikuttavan myös masennuksesta koetun häpeän taustalla. Kuten Järvi kiteyttää: ”Jos riippuvuussairaudet saataisiin samalle viivalle muiden sairauksien kanssa, tai edes lähemmäs tuota viivaa, asenteet ja suhtautuminen niihin todennäköisesti pehmenisivät”.

Voisiko riippuvuuksien määritelmien ja niiden hoidon liittäminen lähemmäksi sairauksia antaa tilaa ihmisille ymmärtää ja suhtautua asioihin eri tavalla? Hyväksyvämmät asenteet antaisivat minusta mahdollisuuksia uudenlaiselle käyttäytymiselle ja toimintatavoille. Pohdinkin, tulisiko vastuu päihdehuollosta olla vain enemmän terveydenhuollossa. Näin ajateltuna vastaus voisi olla hyvinkin selvä.

Arvioidessani omaa oppimistani, opintojakso antoi minulle valtavasti uutta tietoa. Koska koen, että vahva osaaminen koostuu tiedon ohella myös kokemuksesta, koen aiheen itselleni kuitenkin vielä suhteellisen vieraana.

Toisaalta taas ajattelen, että mitä sitten, vaikka kokemusta alalta ei olisi. Tunnistan itsessäni vahvasti asiakkaiden arvostuksen. Kaiken kaikkiaan opintojakso antoi itselleni realistisen kuvan tämän päivän päihdetyöstä tunnistaen silti kentän jatkuvan muutoksen. Muutoksen näkökulmasta katsottuna kokemustieto ei ole välttämätöntä, vaikka se paljon lisäarvoa varmasti työhön tuokin, ja kuten lehtorimme Pihla viimeisen seminaariesityksen jälkeen osuvasti totesi: ”Seurataan aikaa ja tutkitaan ilmiöitä.”.

Tiia Virtanen

sosionomi (AMK) -opiskelija

Laurea ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Honkanen, R., Kotovirta, E., Markkula, J., Paavola, M., Pajula M. & Tuominen I. 2021. Päihde- ja riippuvuusstrategia. Yhteiset suuntaviivat vuoteen 2030. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2021:17. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 29.12.2023.

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163002/STM_2021_17.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Järvi, E. 2019. Tuho ja toivo. Suomalaisen huumetodellisuuden vuosikymmeniä. Helsinki: Bazar.

Mikkonen, I. & Saarinen, A. 2018. Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: Tietosanoma.

(8.)

(Julkaistu 1.12.2023)

Tiedolla johtamisen ja vaikuttamisen ongelmakohtia sosiaalityössä toimivien johtajien käsityksissä

Sosiaalityössä toimivat johtajat tarvitsevat lisää osaamista ja resursseja tiedolla johtamisen sekä tiedolla vaikuttamisen mahdollistamiseksi

Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani Lapin alueen sosiaalityössä toimivien johtajien käsityksiä tiedolla johtamisesta sekä tiedolla vaikuttamisen mahdollisuuksista. Tietoperustaisella päätöksenteolla nähdään sosiaalityössä keskeinen merkitys muun muassa hyvinvointialuemuutoksen näkökulmasta. Tiedolla vaikuttamisella puolestaan mahdollistetaan tiedon välittäminen eteenpäin esimerkiksi päätöksenteon areenoille. Yhteiskunnallisiin rakenteisiin vaikuttamiseksi keskeistä on myös tiedon jakaminen asiakkaille, kansalaisille sekä muille yhteistyötahoille.

Sosiaalityössä toimivat johtajat ovat keskeisessä asemassa kehittämistyön näkökulmasta. He toimivat samanaikaisesti sekä lähellä asiakastyön rajapintoja että yhteistyössä ylemmän johdon kanssa. Tutkielmassani olen tarkastellut erityisesti lähi- ja keskijohdon työtehtävissä toimivien johtajien käsityksiä ja mahdollisuuksia tiedolla johtamiseen ja tiedolla vaikuttamiseen heillä olevan asiantuntijatiedon näkökulmasta.

Tutkielmani tulokset osoittivat, että sosiaalityössä toimivilla johtajilla ei ole yhtenäistä käsitystä siitä, mitä tiedolla johtamisella oikeastaan tarkoitetaan. Lisäksi tiedolla johtamista tukevat prosessit ja eri tietolähteiden hyödyntäminen näyttäytyivät tutkielman mukaan vaihtelevana eri organisaatioiden välillä.

Tiedolla johtaminen sen eri vaiheiden kautta koostuvana kokonaisuutena

Tiedolla johtaminen voidaan nähdä eri vaiheista koostuvana kokonaisuutena, jonka keskeisenä tavoitteena on analysoituun tietoon pohjautuva päätöksenteko (Helander ym. 2020; Choo 2002). Ensinnäkin tiedolla johtamisessa olisi keskeistä tunnistaa organisaation tietotarpeet eli millaista tietoa tarvitaan. Tietotarpeiden tunnistamisen jälkeen korostuu tietolähteiden tarkastelu, jossa laadukkaan tiedon koostamiseksi tulisi yhdistää tietoa eri lähteistä. Kun hankittua tietoa tallennetaan eri järjestelmiin, kyetään sen avulla kehittämään palveluja sekä jakamaan tietoa eteenpäin sitä vastaanottaville tahoille. Tiedon välittämisellä mahdollistetaan parhaimmillaan vaikuttaminen esimerkiksi palvelujärjestelmän toimintaan sekä palveluihin itsessään päätöksenteon areenoilla. (Choo 2002.)

Haasteet

Vaikka tiedolla johtamisen merkitys ja mahdollisuudet tunnistetaan jo useissa organisaatioissa, liittyy siihen edelleen paljon haasteita. Tutkimukseni mukaan sosiaalityössä toimivat johtajat käsittivät tiedolla johtamiseen liittyviä haasteita muun muassa seuraavilla osa-alueilla:

- määrällistä tietoa kerätään nykyisistä asiakkuuksista, mutta ennakoivaa tietoa on haasteellista saada

- tietojärjestelmät ovat päällekkäisiä ja tietoa jakautuu eri järjestelmiin

- järjestelmät eivät tuota tietoa palveluiden vaikuttavuudesta

- mittareiden ja muiden tiedonkeruumenetelmien osaamisessa, hyödyntämisessä sekä niiden toiminnassa itsessään on puutteita

- aika ja resurssit määrittävät keskeisesti työntekijöiden mahdollisuuksia työn ulkopuolelta kerättävän tiedon hyödyntämiseksi

- tiedon jakaminen organisaatioiden sisällä ja päätöksenteon areenoilla toimii paikoittain hyvin, mutta kuntien välillä on edelleen huomattavia eroja

- asiakkaiden tuominen mukaan esimerkiksi kehittäjäasiakkuuden avulla toteutuu vaihtelevasti organisaatioittain

- tiedolla johtaminen käsitteenä ja toimintana on edelleen jäsentymätön sosiaalityössä toimivien johtajien käsityksissä

Tulosten perusteella tiedolla johtamista toteutetaan paikoitellen, mutta sen tueksi tulisi edelleen kehittää menetelmiä ja käytäntöjä, jotta sen potentiaali palveluiden kehittämisessä voitaisiin saavuttaa. Tiedolla johtamisen ja vaikuttamisen merkitys korostuu erityisesti hyvinvointialueilla, jossa päätöksentekoa toteutetaan kuntaorganisaatioita laajemmilla alueilla.

Suvi Käyhkö

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelija, yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Sosiaalityössä toimivien johtajien käsityksiä tiedolla johtamisesta ja vaikuttamisen mahdollisuuksista Lapin alueella”.

Lähteet:

Choo, Chun Wei 2002: Information management for the intelligent organization: the art of scanning the environment. Information Today, Inc. 23–58

Helander, Nina & Ahonen, Olli & Houhala, Keijo & Jääskeläinen, Aki 2020: Tiedolla johtaminen julkisella sektorilla: käytännön tapauksia eri hallinnon aloilta. Focus Localis, 3(2020), 22–42

(7.)

(Julkaistu 24.10.2023)

Sosiaalityöntekijöillä on sanottavaa sote-yhteistyön kehittämiseen

Jatkuuko asiakkaiden pallottelu sote-luukulta toiselle, vai saadaanko monialainen yhteistyö sujuvammaksi? Se jää nähtäväksi, mutta sosiaalityöntekijät tavoittelevat sitä osaltaan varmistaessaan tarvittavia palveluita erityistä tukea tarvitseville asiakkaille.

Sote-uudistus tuli voimaan 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluja uudistetaan ja niiden yhteistyötä halutaan vahvistaa. Palvelujen integraatiolla tavoitellaan esimerkiksi paljon palveluja tarvitsevien yhteisasiakkaiden palveluprosessien parantamista ja hoidon jatkuvuutta, sekä pyritään vähentämään asiakkaiden pallottelua luukulta toiselle eriytyneissä sosiaali- ja terveyspalveluissa. (1; 2)

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden kokemuksia monialaisesta yhteistyöstä ja konsultoinnista sekä asiakkaiden palvelutarpeista Helsingin terveys- ja hyvinvointikeskuksessa.

Asiakkaiden palvelutarpeet

Sosiaalityön erityisen tuen tarpeessa olevilla asiakkailla on erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluita. Heillä on usein myös monia yhtäaikaisia tuen tarpeita, eli he tarvitsevat paljon erilaisia sote-palveluita. Erityisen tuen tarve voi johtua myös palvelujärjestelmän toimimattomuudesta ja asiakkaat ovat usein epätietoisia omasta palveluprosessistaan, turhautuneita ja vaarassa pudota pois palveluista. (3; 4; 5)

Sosiaalityön rooli

Sosiaalityölle on määritelty lainsäädännössä keskeinen koordinoiva rooli palvelujen yhteensovittajana ja toimivan palvelukokonaisuuden rakentajana. Siinä nähdään olennaisena joustava ja sektorirajat ylittävä yhteistyö. (6)

Miksi vain sosiaalihuollon lainsäädännössä puhutaan joustavuudesta? Ei riitä, että sosiaalityö yksin joustaa. Miksi vain sosiaalihuoltolaissa kiinnitetään huomiota erityisen tuen tarpeessa oleviin henkilöihin, vaikka samalla tunnistetaan heidän olevan usein sekä sosiaali- että terveyspalveluja tarvitsevia henkilöitä? (3)

Sosiaalityöntekijät kannattelevat asiakkaita, jotka eivät saa tarvitsemaansa apua tai putoavat sote-palveluissa tyhjän päälle. Sosiaalityöntekijät soittavat perään, onko itsetuhoinen asiakas vielä hengissä ja tuskailevat toistuvien huoli-ilmoitusten kanssa, kun vielä diagnosoimattomasta oireyhtymästä kärsivät henkilöt kieltäytyvät hoidosta ja palveluista. (4)

Rajoja pitää rikkoa

Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota hankaloittaa muun muassa erilaisista lainsäädännöistä johtuvat tiedonkulun vaikeudet, epäselvät vastuut ja roolit, sekä palvelujen joustamattomuus asiakkaiden erilaisissa tilanteisissa ja tarpeissa. Rajojen rikkominen on kuitenkin edellytys toimivalle sote-yhteistyölle. (7)

Kuka lähtisi sosiaalityöntekijän kumppaniksi kotikäynnille arvioimaan palvelutarvetta?

Ilman joustavaa monialaista yhteystyötä sosiaalityöntekijät eivät pysty yksin varmistamaan tarvittavia palveluita, niiden jatkuvuutta ja eheää palvelukokonaisuutta erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Ei ole tarve vain sosiaalityölle, vaan monialaiselle joustavalle yhteistyölle.

Emma Sandblom

Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan: ”Monialainen yhteistyö ja konsultointi Pohjois-Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluissa – kokemuksia aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden kertomana. 2023″. Tutkielman ohjaajana toimi Harri Jokiranta.

Lähteet:

1. Sosiaali- ja terveysministeriö. (2022). Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma. https://soteuudistus.fi/tulevaisuuden-sosiaali-ja-terveyskeskus-ohjelma1. Viitattu 27.11.2022.

1. Taskinen, H. & Hujala, A. (2020). Integraatio – sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen ydintä. Teoksessa Hujala, A. & Taskinen, H. Uudistuva sosiaali- ja terveysala. Tampere. Tampere University Press. 48–

1. Sosiaalihuoltolaki 2014/1301. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301.

1. Liukko, E. (2019). Erityistä tukea tarvitseva henkilö palvelujärjestelmässä. Palvelupolut kuntoon -hankkeen seminaari 18.11.2019. Jyväskylä. https://koskeverkko.fi/wp-content/uploads/2020/02/Eeva-Liukko-PAKUseminaari-181119-Jyv%C3%A4skyl%C3%A4.pdf. Viitattu 12.10.2023.

1. Hujala, A. & Lammintakanen, J. (2018). Paljon sote-palveluja tarvitsevat ihmiset keskiöön. KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön Julkaisu 12 2018. https://kaks.fi/julkaisut/paljon-sote-palveluja-tarvitsevat-ihmiset-keskioon/. Viitattu 2.10.2023.

1. Sosiaali- ja terveysministeriö. (2017). Sosiaalihuoltolain soveltamisopas. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:5. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3959-2. Viitattu 10.10.2023.

1. Zitting, J., Laulainen, S. & Niiranen, V. (2019). Lähi- ja keskijohdon osaamisvaatimukset sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiossa. Yhteiskuntapolitiikka, 84(4), 380–392. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019091828780.

(6.)

(Julkaistu 23.10.2023)

Mikä merkitys asioimistulkkauksella on maahanmuuttajien kanssa tehtävässä sosiaalityössä?

Asioimistulkki on tärkeä toimija maahanmuuttajataustaisen asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välisessä asiakassuhteessa.

Onnistunut sosiaalityön asiakaskäynti edellyttää jonkinasteista kohtaamista ja luottamuksen syntymistä. Riippumatta siitä, puhuvatko työntekijä ja asiakas samaa kieltä, voi tapaaminen olla jo lähtökohtaisesti jännitteinen, emotionaalinen ja vaatia monenlaista selvittelyä.

Riittävät, soveltuvat ja oikea-aikaiset sosiaalipalvelut eivät aina toteudu kantasuomalaisten suomea puhuvien asiakkaiden kohdalla. Maahanmuuttajataustaiset asiakkaat, asioidessaan sosiaali- ja terveyspalveluissa, kohtaavat näiden tekijöiden lisäksi vieraan kielen ja kulttuurin.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee asioimistulkkauksen merkitystä sosiaalityön asiakastapaamisissa. Seuraavaksi esitän muutamia havaintoja, joita tein tutkimusprosessini aikana.

Miksi asioimistulkkia tarvitaan sosiaalityössä?

Vuorovaikutustilanteet viranomaisten kanssa saattavat alkuvaiheessa olla ainoita kontakteja valtaväestöön maahanmuuttajien kohdalla. Asioimistulkkauksen tehtävä on auttaa asiakasta ja viranomaista ymmärtämään toisiaan silloin, kun heillä ei ole yhteistä kieltä, kieli- ja kulttuurimuurista huolimatta. (Opetushallitus 2006, 21.)

Asioimistulkkauksen tarkoituksena on edistää vieraskielisten asiakkaiden tasavertaista asiointia sosiaalipalveluissa. Asioimistulkki auttaa viranomaista tekemään oikeudenmukaisia päätöksiä sellaisissa asioissa, jotka voivat olla ratkaisevia asiakkaan elämän kannalta. (Mt.)

Asioimistulkkina voi työskennellä kuka tahansa

Asioimistulkkien ammattiasemasta tai laadusta ei ole erillistä lainsäädäntöä, jolloin periaatteessa tulkkina voi työskennellä kuka tahansa (Karinen, Luukkonen, Jauhola & Määttä 2020).

On kuitenkin tärkeää sekä asiakkaiden että viranomaisten oikeusturvan kannalta, että tulkkina toimii sellainen henkilö, jolla on alan koulutus. Koulutetun ammattitulkin edellytetään osaavan kieltä, hänellä on teknistä osaamista tulkkaukseen ja hänen odotetaan toimivan ammattieettisten ohjeiden mukaisesti. (Asioimistulkkauksen laatu – vinkkejä toimijoille ja hankintaan 2022, 11–12.)

Koulutettuja tulkkeja ei ole kuitenkaan tarpeeksi, mikä asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan.

Vieraskieliseltä asiakkaalta vaaditaan luottamusta

Vieraskielinen asiakas on riippuvainen siitä, mitä tulkki sanoo ja miten tulkki välittää osapuolten välisen viestinnän. Tulkin ammattitaito ja eettinen harkintakyky ovat kriittisen tärkeitä erityisesti sellaisissa asiakastilanteissa, jotka liittyvät turvapaikkahaastatteluun, mielenterveyspalveluihin ja lapsiperhepalveluihin.

Mikäli tulkki sattuu olemaan samasta vähemmistöstä kuin vieraskielinen asiakas, hän voi pelätä tulkin tuomitsevan tai pettävän luottamuksen paljastamalla arkaluontoisia asioita muille yhteisön jäsenille. Tämä hankaloittaa luottamuksen rakentamista asiakkaan ja viranomaisen välillä.

Riittämättömien resurssien vuoksi tulkkeja ei ole aina saatavilla siinä kielessä tai murteessa, jota asiakas käyttää (Karinen ym. 2020). Maahan muuttanut asiakas on näistä näkökulmista katsottuna haavoittuvammassa asemassa kuin kantasuomalainen, mahdollisesti suomalaisessa kulttuurissa koko ikänsä elänyt asiakas.

Asioimistulkki – näkymätön ”musta laatikko”, häiriötekijä vai kriittisen tärkeä yhteistyökumppani?

Tutkimusten mukaan tulkin rooli näyttäytyy epäselvänä, vaihtelevana ja ristiriitaisena. Keskustelua käydään siitä, onko tulkki pelkkä tunteeton ”musta laatikko”, joka teknisesti tulkkaa osapuolten välisen viestinnän vai tulisiko tulkilla olla entistä aktiivisempi rooli. Ajankohtainen tieteellinen keskustelu painottaa tulkin entistä aktiivisempaa vastuunottoa tulkkaustilanteesta (Rautavuoma & Turtiainen 2018).

Lisäkoulutusta asioimistulkeille ja sosiaalityöntekijöille

Vajavaisesti toteutettu asioimistulkkaustilanne voi johtaa asiakastyöhön, joka on tehotonta, epäsopivaa, haitallista tai epäeettistä (Berthold & Fishman 2014). Yhteistyö maahanmuuttaja-asiakkaan, viranomaisen ja tulkin välillä toimii parhaiten silloin, kun kaikki osapuolet tuntevat oman roolinsa sekä riittävän hyvin toistensa roolit (Rautavuoma & Turtiainen 2018, 149).

Tutkimukset suosittelevat sosiaalityöntekijöille ja asioimistulkeille lisäkoulutusta asiakastyön parantamiseksi, koska asiakkaan kohtaaminen on sosiaalityön kulmakiviä sekä avain toimijuuteen ja henkilökohtaiseen vastuunottoon. Tulkin tärkeää roolia kohtaamisen mahdollistamisessa ei tule väheksyä.

Marjaana Kelho

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelija

Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Asioimistulkkauksen merkitys maahanmuuttajien kanssa tehtävässä sosiaalityössä”.

Kirjallisuus:

Asioimistulkkauksen laatu – vinkkejä toimijoille ja hankintaan 2022. Tulkkauksen laaturyhmä. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2022:47. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/han-

dle/10024/164230/TEM_2022_47.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Berthold, S. Mwgan & Fishman, Yeal 2014: Social work with trauma survivors – collaboration with interpreters. Social work (New York) 2014, Vol.59 (2), 103–110.

Karinen, Risto & Luukkonen, Tuomas & Jauhola, Laura & Määttä, Simo 2020. Selvitys asioimistulkkauksen nykytilasta. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2020:45. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/han dle/10024/162434/TEM_2020_45.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Opetushallitus 2006. Näyttötutkinnon perusteet. Asioimistulkin ammattitutkinto 2006. Määräys 42/011/2006. http://www.oph.fi/ download/110919_asioimistulkki_ammattitutkinto.pdf

Rautavuoma, Veera & Turtiainen, Kati 2018: Toimijuutta tukeva tulkkaus perhepalveluissa. Teoksessa Hiitola, Johanna & Anis, Merja & Turtiainen, Kati (toim.) Maahanmuutto, palvelut ja hyvinvointi. Kohtaamisissa kehittyviä käytäntöjä. Vastapaino, Tampere. 146– 168.

(5.)

(Julkaistu 10.10.2023)

Kriittinen realismi lastensuojelun sosiaalityön asiakastyössä

Olen vapaa-ajallani tuottanut lastensuojelun sosiaalityössä jaksamiseen liittyvää kuunnelmaa (jakso 16), jonka eräässä jaksossa pohdin työssä esiintyviä nk. ajattelun orientaatioita ja tietämisen tapoja.

Kun mietin itseäni lastensuojelun sosiaalityössä, niin itselleni kaikkein kuormittavimmat ja stressaavimmat tilanteet ovat olleet ne, joissa ei ole tiennyt mitä pitää tehdä. Ja toisaalta ne tilanteet, joissa on ollut parhain mahdollinen positiivinen käsitys tilanteesta ja siitä seuraavista proseduureista, ovat olleet eräällä tavalla kirkkaita.

Vanhan sananlaskun mukaan tieto lisää tuskaa, mutta toisaalta antiikin Kreikan filosofit ajattelivat sen tuovan mielenrauhan. Miten erilaiset tietämisen tavat voisivat auttaa lastensuojelun sosiaalityössä pärjäämiseen, selviämiseen ja jaksamiseen? Kysymys yhdistyy tekemääni opinnäytetyöhön kriittisen realismin käytöstä sosiaalityön tutkimuksessa.

Tietämiseen pyrkiminen ja erilaiset ajattelun orientaatiot

En tarkoita tietämisellä sitä, että olisi ennalta käsin, asiakas-casea tuntematta valmis tietojen jäsentynyt kokonaisuus päässä, josta johdettaisiin miten asiat ovat ja miten pitäisi toimia. Tarkoitan tietämisellä jotain dynaamisempaa: miten tietoon ja tietämiseen kussakin casessa pyritään. Kyse on siitä, että toimii casessa parhaimman saatavilla olevien tietojen pohjalta. Tämä ei tarkoita ”varmaa tietämistä” kuin ideaalina raja-arvona, josta huolimatta mielestäni lastensuojelun sosiaalityötä on mahdollista katsoa sillä tavalla, että arvioi ja pyrkii parhaimpaan mahdolliseen saatavilla olevaan tietoon kussakin tilanteessa, johon oma toiminta sitten perustuu.

Tämän kaltainen ajattelun ja tietämisen orientaatio voi tuntua hankalalta, sillä sosiaalityössä painotetaan erilaisia relativistisia ja konstruktionistisia ajattelutapoja. Vaikka ei millään tavalla ottaisi osaa sosiaalityön tiedekeskusteluun niin luultavasti jokaisen tietoisuuteen on leimansa jättänyt jossakin määrin teoreettinen normi siitä, miten omassa työssä pitää ajatella.

Relativismilla tarkoitetaan sitä, että tietäminen ja totuuden arvioiminen on aina suhteessa johonkin käsitteistöön, näkökulmaan, kokemukseen jne. Konstruktionismilla taasen tarkoitetaan, että tietäminen ja totuuden arvioiminen on oman tajunnan tuotosta. Yhdessä nämä antavat sellaiset lähtökohdat sosiaalityötä koskevaan tietoon ja tietämiseen, että tieto ja totuus jostakin asiasta on ikään kuin vain sosiaalityöntekijän omassa päässä, eivätkä ne siis viittaa mihinkään sosiaalityöntekijän ulkopuolella vallitsevaan todellisuuteen.

Relativismin ja konstruktionismin kaltaisilla ajattelun orientaatioilla ei itsessään oikein voi vakuuttaa asiakasta, perustella tahdonvastaista päätöstä, tehdä suunnitelmallista asiakastyötä, perustella johtajille miksi jossakin asiassa tarvitaan rakenteellista muutosta, sen avulla ei pysty käyttämään hyvän hallinnon periaatteita ja niin pois päin. Kyse on siitä, että miksi kenenkään pitäisi uskoa mitään, jos kyse on vain sosiaalityöntekijän subjektiivisesta mielentuotoksesta, jolla ei oleteta olevan viittaussuhdetta todellisuuteen.

Kriittinen realismi ja kohti ”varmuutta”

Näille ajatteluorientaatioille eräänlaisena vastakohtana on tieteellisen realismin erilaiset variaatiot, joiden mukaan on olemassa jonkinasteisia yksilöstä riippumattomia, sosiaalisessa todellisuudessa vallitsevia omaehtoisia tosiasioita, joita ei pystytä ajattelun voimalla muuttamaan toiseksi. Eräs näistä on variaatioista on kriittinen realismi, jota olen tutkinut omassa opinnäytetyössäni. Realistisen ajatteluorientaation pohjalta asiakastyön prosessi ei etene ainakaan pelkästään relativistis-konstruktionistisilla ajattelunvoimalla, vaan myöskin todellisuudesta saatavan palautteen perusteella.

Kriittinen realismi ja lastensuojelun sosiaalityö yhdessä tuovat omaan maallikon mieleeni lääkärit ja heidän episteemisen itsevarmuutensa tehdä arviota ja edetä proseduraalisesti ”olemassaolevien tosiseikkojen” pohjalta. Lääkärien työ ei toki ole kaavio jolla toteuttaa lastensuojelun sosiaalityötä, mutta yleisenä ideana ja esikuvana luottamus omaan asiantuntijuuteen ja arvion tekemiseen on nähdäkseni jotain, josta ammentaa ja joka ei onnistu nähdäkseni kuin realistisen ajatteluorientaation avulla. Syy, miksi kriittinen realismi onkin mielestäni tärkeää lastensuojelun sosiaalityössä, on että sen avulla voisimme ehkä saada omaa ammatillista olemistamme vahvistavan ja maadoittavamman position. Oman työn tekemisen sokkelina on kullakin hetkellä saatavilla oleva tieto ja sen pohjalta tehtävät kehotukset eri toimenpiteisiin.

Kriittinen realismi ei ole naiivia realismia, jossa luullaan että asiat ovat niin kuin ne ensisijaisesti koetaan ja havaitaan: Emme ole välttämättä silloin vielä totuuden äärellä, kun kuulemme vihaisen teinin sanovan että ei halua asua enää kotona tai että kun huoltaja väittää toisen huoltajan hakkaavan lastaan. Kriittisessä realismissa esiintyvän käsitteen ”kriittinen” on tässä tarkoitus mm. muistuttaa siitä fallibilistisesta asiasta, että lopullista totuutta ei välttämättä koskaan saavuteta, mutta siihen pyritään herkeämättä tieteelliseen ajatteluun kuuluvan itseään korjaavuuden kautta. Eli omia käsityksiä ja muodostettuja hypoteeseja tarkistetaan säännöllisesti todellisuudesta saatavan palautteen avulla.

Kriittisen realismin ”väheksynnän” syyt ja niiden kumoaminen

Realismin hylkimistä on perusteltu asiakkaan kunnioittamisella. Joku voi ajatella realistisen ajatteluorientaation ja siihen tässä maalaamani tiedollisen ja proseduraalisen itsevarmuuden olevan jotenkin asiakasta vahingoittavaa, mutta kyse ei ole asiakkaan sulkemisesta prosessin ulkopuolelle, vaan omia tulkintoja tarkennetaan todellisuudesta saatavalla palautteella joka on usein ellei peräti aina asiakas ja hänen tilanteensa.

Sanottakoon, että myös relativistinen ja konstruktivistinen ajattelutapa voivat olla asiakkaan kannalta vahingollista. Ne voivat maalata kuvaa sosiaalityöntekijästä suuren harkintavallan omaavana myyttioliona, jolloin sosiaalityön periaatteita ja tietopohjaa sekä lakia tärkeämmäksi nousee se, että kuka on vastuutyöntekijä ja minkälaiset tajunnantilat ja ajatuskehät hänellä on.

Myös relativismin ja konstruktionismin tietoteoreettinen näkemys siitä, että totuuksia on monta, on lastensuojelun sosiaalityön kaltaisessa työssä mielestäni moraalisesti arveluttavaa ja vaarallista ainakin silloin, kun asiakas ns. jätetään oman totuutensa varaan. Asiakkaalla on oikeus saada tietää, mikä on lastensuojelun sosiaalityön normatiivinen näkemys hänen tilanteestaan – esim. mikä on tällä hetkellä on normatiivinen hyväksyntä hyvästä lapsuudesta tai aikuisuudesta. Huomioitakoon, että kun tätä argumentoidaan sosiaalityöntekijöinä, niin se tehdään realistisiin asiaintiloihin eikä omaan subjektiiviseen maailmankuvaan vetoamalla.

Eräs syy realistisen position väheksymiselle sosiaalityössä on ehkä se, että luonnontieteeseen verrattuna ihmistieteissä ollaan tekemisissä ihmisten luomien, jo kerran käsitteellistettyjen asioiden parissa. Esim. Michel Foucault kuvaili psykiatriaa epistemologisesti matalaksi tieteeksi, jolla hän tarkoitti sitä, että psykiatrian määritelmät ja normit olivat suhteessa yhteiskunnan rakenteisiin ja arvoihin.

Sosiaalityö on selkeästi myös epistemologisesti matala tiede – sen tietäminen, väitteet ja totuuden arviointi ovat vahvasti sidoksissa yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja arvostuksiin. Ja tähän liittyen varmaan relativismi ja konstruktionismi ovat olleet ns. suosiossa: Yhteiskunta perustuu sopimuksille, eikä kenties todellakaan ole mitään syvärakennetta sosiaalityön totuuksille, vaan toimimme poliittisten imperatiivien ja kulloisenkin aikakauden arvojen mukaan.

En kuitenkaan näe syytä sille, miksi realismia ei voitaisi soveltaa sosiaaliseen todellisuuteen, olkoonkin tämä todellisuus ”keinotekoinen”, kunhan keinotekoisuuden ehdot tiedetään ja huomioidaan ja sitten sen pohjalta edetään asiakasprosessissa. Itselleni siis jää epäselkeäksi se tietoteoreettinen linkki, että vaikka yhteiskunta on konventioihin perustuva, avoin ja muuttuva järjestelmä, niin miksi ei voisi pyrkiä löytämään realistisia viittaussuhteita, kunhan niissä otetaan riittävissä määrin huomioon kyseisten väitteiden pätevyyden ehdot.

Rymyävä elefantti kriittisen realismin olohuoneessa voi olla se, että miten realistinen ajatteluorientaatio toimii kun työmme ytimessä on niinkin hämärästi määriteltävä asia kuin lapsen etu. Lapsen etu tarkoittaa eri lapsien kohdalla eri asioita. Se ei välttämättä ole edes tarkasti määriteltävissä oleva käsite, vaan hämärä idea ja hahmo. Miten kriittinen realismi suhtautuu siihen?

Itselleni eräs varsin hyvä tapa maadoittaa omaa olemista ja löytää kiintopiste tässä työssä on arvioida vastaan tulevia asioita suhteessa lapsen etuun. Tässä lapsen etu ei ole tarkka käsite, vaan työtä reguloiva idea, jota reflektoidaan suhteessa kuhunkin asiakas-caseen. Kunkin casen kohdalla lapsen etu käy sitä kirkkaammaksi, mitä paremmin lapsen, perheen ja tilanteen tuntee. Tässä tietenkin huomaa, että eri caseissa lapsen etu voi olla eri asioita ja siksi sitä ei voi määritellä tarkasti. Tämä on siis täysin realistisen ajatteluorientaation mukaista: lapsen etu jossakin partikulaarissa asiakas-casessa saa alati tarkentuvan ilmaisun todellisuudesta saatavan palautteen perusteella.

Lopuksi

Itseäni kriittinen realismi kiinnostaa monesta syystä. Tässä olen käsitellyt sitä työssä ”jaksamisen”, ”pärjäämisen” ja ”selviämisen” näkökulmasta.

Nähdäkseni kriittisen realismin kaltaisen tieteenfilosofian käytännöllinen toteutus omalla persoonallisella tavallaan voi tuoda maadoittavamman position käytäntöönkin tekemiseen.

Aki Kolu

Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, sosiaalityö

Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan: Kriittisen realismin käyttöjä suomalaisen sosiaalityön opinnäytetöissä. (2023)

Lähteet:

Alasuutari, Pertti 2007: Yhteiskuntateoria ja inhimillinen todellisuus. Gaudeamus. Helsinki.

Bhaskar, Roy 1975: A Realist Theory of Science. The Harvester Press. Brighton, Sussex.

Bhaskar, Roy 1979: The Possibility of Naturalism. The Harvester Press. Brighton, Sussex.

Bhaskar, Roy 1987: Scientific Realism and Human Emancipation. Verso. London.

Lassila, Matti & Mäntysaari, Mikko 2018: Realismia ja konstruktionismia sosiaalialan opinnäytteissä. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/59951/mantysaarilassila170918.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 4.2.2023.

Liston, Michael 2005: Scientific Realism and Antirealism. https://iep.utm.edu/scientific-realism-antirealism/. Viitattu 29.7.2023

Mäntysaari, Mikko 2006: Tarkentuva tieto sosiaalityössä. Teoksessa Kuusela, Pekka & Niiranen, Vuokko (toim.): Realismin haaste sosiaalitieteissä. Unipress. Suomi. 137-160.

Niiniluoto, Ilkka 1980: Johdatus tieteenfilosofiaan. Käsitteen- ja teorianmuodostus. Otava. Keuruu.

Niiniluoto, Ilkka 1983: Tieteellinen päättely ja selittäminen. Otava. Keuruu.

Niiniluoto, Ilkka 1987: Truthlikeness. D. Reidel. Hollanti.

Niiniluoto, Ilkka 2006: Kriittinen tieteellinen realismi. Teoksessa Kuusela, Pekka & Niiranen, Vuokko (toim.): Realismin haaste sosiaalitieteissä. Unipress. Suomi. 23-44.

Pekkarinen, Elina & Tapola-Haapala, Maria 2009: Kriittinen realismi sosiaalityössä – tiedontuotannosta emansipaatioon. https://www.ellibslibrary.com/reader/9789524518048. Viitattu 3.2.2023.

Pihlström, Sami 1997: Tutkiiko tiede todellisuutta? Realismi ja pragmatismi nykyisessä tieteenfilosofiassa. Hakapaino. Helsinki.

Pihlström, Sami 2003; ”Totuuden henki, johda Sinä meitä”. https://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn033-32.pdf. Viitattu 14.8.2023

Poutanen, Seppo 2004: Kriittisen realismin metodologisesta otteesta yhteiskuntatieteissä. Teoksessa Anttila, Anu-Hanna & Melin, Harri & Melin, Harri (toim.): Tutkimus menetelmien pyörteissä. Sosiaalitutkimuksen lähtökohdat ja valinnat. PS-kustannus. Juva. 181-200.

Töttö, Pertti 2004: Syvällistä ja pinnallista. Teoria, empiria ja kausaalisuus sosiaalitutkimuksessa. Vastapaino. Saarijärvi.

Töttö, Pertti 2006: Kriittinen realismi ja sosiaalitieteiden menetelmät. Teoksessa Kuusela, Pekka & Niiranen, Vuokko (toim.): Realismin haaste sosiaalitieteissä. Unipress Ab. Suomi. 45-76.

(4.)

(Julkaistu 29.5.2023)

Lapsen hyvinvointi koronapandemian aikana

Koronaviruspandemia koetteli lähes koko väestön hyvinvointia. Koronaviruksesta johtuneet rajoitukset ja peruspalveluiden supistaminen johtivat poikkeukselliseen ajanjaksoon. Pro gradu -tutkimukseni tarkastelin, millainen käsitys lasten hyvinvoinnista piirtyy uutisartikkeleiden perusteella ja millaisia diskursseja uutisartikkeleista löytyy.

Koronaviruksen aiheuttama COVID-19-pandemia ja rajoitustoimet sen hillitsemiksi koettelivat väestön hyvinvointia ja mielenterveyttä maailmanlaajuisesti [1]. Ehkäiseviin peruspalveluihin kohdistunut voimakas supistaminen on johtanut siihen, että lapset, nuoret ja perheet ovat jääneet yksin tiedon, tuen ja avun tarpeineen.

Korona-aikana lasten ja perheiden tuen tarpeet ovat kasvaneet. Huoli lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista on lisääntynyt verrattuna syksyyn 2019. [2] Koronaepidemiakriisi on voimistanut hyvinvoinnin eriarvoisuutta, ja tämä eriarvoisuus tuskin poistuu kriisin väistyessä.

Suurin osa väestöstä tulee todennäköisesti toipumaan kriisistä melko hyvin, mutta monen tukea tarvitsevan tilanne on vaikeutunut ja tuen tarvetta on tullut myös ihmisille, joilla ei ennen sitä ole ollut. Lapsilla ja nuorilla on tullut esiin oppimiseen ja hyvinvointiin liittyvien ongelmien kasautumista, pitkittymistä ja vaikeutumista. [3]

Lapsuus ja hyvinvointi

Lapsuus on yhteiskunnallinen ilmiö, joka on historiallisesti sekä ajallisesti että paikallisesti ehdollinen ilmiö ja siksi muuttuva yhteiskunnallinen rakenne. Lapsuuden instituutiot kuten perhe ja koulu sekä niiden keskinäissuhteiden avulla säädelty ”normaalilapsuus” rajaavat lasten osallistumisen muotoja ja mahdollisuuksia, mutta toisaalta tekee lapsille mahdolliseksi toimia. [4] Keskeinen tekijä lapsen perusturvallisuuden kehittymiselle on lapsen ja aikuisen turvallinen kiintymyssuhde. Toinen keskeinen tekijä on oikea-aikainen tarpeisiin vastaaminen.

Haastavassakin perhetilanteessa elänyt lapsi voi kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi, jos hänen kasvuympäristössään on vähintään yksi turvallinen kiintymyssuhde ja riittävissä määrin muita suojaavia tekijöitä. Muita suojaavia tekijöitä ovat esimerkiksi kokemus pärjäämisestä ja saatavilla olevasta avusta tilanteissa, jotka vaativat erityistä tukea. [5]

Hyvinvointi koostuu monista tekijöistä. Esimerkiksi Marjatta Bardy on määritellyt hyvinvoinnille kolme pääulottuvuutta, jotka ovat elinolot, yhteisyyssuhteet ja maailmaan orientoituminen. Elinolot tarkoittavat toimeentuloa, asumista, työllisyyttä, terveyttä ja koulutusta. Yhteisyyssuhteet viittaavat erilaisiin suhteisiin. Lapsuudessa eritoten läheissuhteet perheessä tai muualla ovat elintärkeitä syvimpien tarpeiden tyydytyksessä. Sukulaisten ja ystävien kesken pidetään suhteita yllä kuten myös erilaisissa yhteisöissä kuten koulussa. Maailmaan orientoituminen tarkoittaa omaan ja yhteiseen elämään toimiin ja päätöksiin osallistumista. Se pitää sisällään myös mahdollisuudet vapaa-ajan tekemiseen. Osallisuuden kokemus syntyy sitä, että voi tulla nähdyksi ja kuulluksi oman itsenään yhteisönsä jäsenenä. [6]

Lasten hyvinvointiin kuuluu myös kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen, turvallisuuden rakentuminen, tietämisen ja päätöksenteon mahdollisuus sekä aktiivinen osallisuus ja toimijuus. Edellä mainitut tekijät muodostavat vuorovaikutteisen kehän, jossa niiden sisällölliset ulottuvuudet voivat joko vahvistaa tai heikentää lasten hyvinvointia. Hyvinvoinnin eri tekijöistä voidaan päätellä, että hyvinvoinnin tekijät rakentuvat vuorovaikutteisessa kehässä arkisissa ympyröissä, kuten koulussa, päiväkodissa ja kotona, joissa hyvinvointia tulisi myös tukea. [7]

Suomalainen lapsuus tapahtuu suurimmaksi osaksi erilaisissa institutionaalisissa tiloissa. Pitkäaikaisin institutionaalinen tila on perhe. Institutionaalisesta näkökulmasta koti tarkoittaa kaikkea sitä fyysistä, sosiaalista ja kulttuurista ympäristöä, joka kuuluu perheen suvereniteetin piiriin. Toinen keskeinen lapsuuden instituutio on koulu, joka on lapsille arjen keskeinen ympäristö. Lähes koulun veroinen instituutio on päiväkoti. [8]

Koululla ja peruspalveluilla suuri merkitys hyvinvoinnille

Pro gradu -tutkimukseni aineisto koostui 30 uutisartikkelista, jotka oli julkaistu Helsingin Sanomissa 18.3.2020–31.5.2021. Aineistosta nousivat seuraavat teemat: koulu, perhe, vanhemmuus ja kodin olosuhteet, harrastukset sekä psyykkinen vointi ja terveys. Aineistosta löytyi neljä isossa roolissa olevaa diskurssia. Nämä diskurssit ovat neuvontadiskurssi, palvelut-diskurssi, poikkeusaikadiskurssi ja huolidiskurssi.

Pro gradu -tutkielmaan valikoituneissa uutisartikkeleissa oli aineiston alkupäässä paljon nähtävissä ohjausdiskurssia. Ohjausdiskurssi väistyi melko nopeasti ja vallalle tuli huoli- ja poikkeusaikadiskurssit. Huolidiskurssi erityisesti näkyi voimakkaana aineistossa. Palvelut-diskurssi esiintyi myös koko aineistossa voimakkaasti, koska Suomi on hyvinvointiyhteiskunta, jossa palveluilla on keskeinen rooli ihmisten auttamisessa ja tukemisessa. Tutkimuksen aineistossa esiintyvät teemat liittyivät lähes kaikkiin diskursseihin.

Pro gradu -tutkielmani aineiston perusteella lasten hyvinvoinnista piirtyy uutisartikkeleissa monitahoinen näkemys. Uutisoinnissa on selkeästi tunnistettu ja tunnustettu tekijöitä, jotka vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Uutisoinnissa korostui kouluun liittyvät tekijät.

Yksi merkittävimmistä tutkimustuloksista oli koulun merkitys. Koulu on merkityksellinen ja pitkäaikainen instituutio lasten elämässä. Suomessa koulujen sulkeminen oli todella suuri ja ainutlaatuinen asia. Koulun merkityksestä ja etäopetuksen vaikutuksista on saatu runsaasti tietoa. Koulu on tärkeä paikka oppimisella ja kohtaamiselle. Koulussa tavataan ikätovereita ja turvallisia aikuisia. Perhetaustalla on myös merkitystä, koska vanhemmilla on erilaiset mahdollisuudet tukea ja valvoa lasten koulunkäyntiä. Jos hyvinvointi jää taka-alalle koulussa, sillä voi olla vakavia yhteiskunnallisia seuraamuksia.

Koronaviruspandemia toi näkyvästi esille koulun merkityksen muussakin kuin vain opillisissa asioissa. Koulu on merkittävä tekijä yhteisöllisyyden kannalta ja yhteisöllisyys taas on merkittävää hyvinvoinnin näkökulmasta. Hyvinvoinnin tekijät rakentuvat vuorovaikutteisissa kehissä lasten arjessa, mutta ne voivat aiheuttaa myös pahoinvointia.

Myös kodin olosuhteet ja vanhemmuus sekä niiden vaikutus lasten hyvinvointiin oli saanut uutisoinnissa tilaa. Tutkimusaineistosta oli nähtävissä, että arjen tavanomaisten rakenteiden murtuminen oli poikkeuksellista ja se vaikutti kaikkiin lapsiin ja perheisiin. Lapsuudessa ollaan eritoten vanhempien, aikuisten ja yhteiskunnan kasvatuksen, suojelemisen ja kontrollin kohteena.

Koronapandemian aiheuttamien rajoitusten takia lähes kaikki vastuu tuli yhtäkkiä vanhempien hartioille. Myös vanhemmille tilanne oli uusi ja se vaikutti myös vanhempien omaan elämään monin tavoin. Tämäkin tutkimus tukee näin ollen havaintoa, että voimavaroiltaan vahvat pärjäsivät koronapandemian aiheuttamissa muutoksissa paremmin kuin ne, joilla oli jo ennestään vähäisemmät voimavarat.

Lapsuuden kokemukset voivat vaikuttaa ihmisen elämässä vielä useita vuosikymmeniä myöhemmin ja voivat aiheuttaa kumulatiivisia etuja tai haittoja. [9] Lapsuudella on suuri merkitys hyvinvoinnille ja sen rakentumiselle. Hyvinvointia tulisi tukea jo varhain, koska olisi tärkeää pysäyttää yhteiskunnan ulkopuolelle luisuminen ennen kuin ongelmia alkaa esiintyä.

Lapsen hyvinvoinnista on vastuussa useampi taho, mutta suurin vaikutus lapsen hyvinvointiin on perheellä. Instituutioilla on myös merkittäviä vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja sen tukemiseen. Eri instituutioilla on mahdollisuus ja velvollisuus puuttua, mikäli huomaa lapsen hyvinvoinnissa olevan puutteita. Keskeistä lapsen hyvinvoinnin tukemisen ja lisäämisen kannalta on peruspalveluissa annettu tuki.

Riina Lamminsivu

Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, sosiaalityö

Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan: ”Toiset voivat hyvin, toiset hyvin huonosti”

Diskurssianalyysi uutisartikkeleista lasten hyvinvoinnista koronapandemian aikana (2023)

Lähteet:

[1] Aalto-Setälä, Terhi & Suvisaari, Jaana & Appelqvist-Schmidlechner, Kaija & Kiviruusu, Olli 2021: Pandemia ja nuorten mielenterveys – Kouluterveyskysely 2021. Tutkimuksesta tiiviisti 55/2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

[2] Hakulinen, Tuovi & Hietanen-Peltola, Marke & Hastrup, Arjs & Vaara, Sarianna & Jahnukainen, Johanna & Varonen, Päivi 2020: ”Pahin syksy ikinä” – Lasten, nuorten ja perheiden peruspalvelut koronasyksynä 2020. Työpaperi 37/2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

[3] Varanka, Jouni & Packalen, Petra & Voipio-Pulkki, Liisa-Maria & Määttä, Seppo & Pohjola, Pasi & Salminen, Mika & Railavo, Jukka & Berghäll, Jonna & Rikama, Samuli & Nederström, Heli & Hiitola, Joni 2022: COVID-19 -kriisin yhteiskunnalliset vaikutukset Suomessa. Keskipitkän aikavälin arvioita. Valtioneuvoston julkaisuja 2022:14. Helsinki.

[4] Alanen, Leena 2001: Lapsuus yhteiskunnallisena ilmiönä. Teoksessa Sankari, Anne & Jyrkämä, Jyrki (toim.) Lapsuudesta vanhuuteen. Iän sosiologiaa. Vastapaino. Jyväskylä.

[5] Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019: Väkivallaton lapsuus. Toimenpidesuunnitelma lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä 2020-2025. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki.

[6] Bardy, Marjatta 2013: Lapsuus, aikuisuus ja yhteiskunta. Neljäs uudistettu painos. 1. painos 2009. Teoksessa Bardy, Marjatta. (toim.): Lastensuojelun Ytimissä. Kirjoittajat ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tampere, 49–78

[7] Kallinen, Kati & Nikupeteri, Anna & Laitinen, Merja & Lantela, Lauri & Turunen, Tuija & Nurmi, Henna & Leinonen, Jaana 2021: Lasten arjen hyvinvoinnin tekijät. Kasvatus ja aika 15 (2) 2021, 4–21.

[8] Kallio, Kirsi Pauliina 2010: Missä lapsuus tapahtuu? Teoksessa: Kallio, Kirsi Pauliina, Ritala-Koskinen, Aino & Rutanen, Niina (toim.) Missä lapsuutta tehdään? Nuorisotutkimusseura. Helsinki.

[9] Hunt, Stephen J 2017: The life course. A sociological introduction. Palgrave Macmillan. London.

(3.)

(Julkaistu 2.5.2023)

Itsemyötätunto suojaa sosiaalityön opiskelijan mieltä

Heikkoina hetkinä jokainen kaipaa lohdullisia ja myötätuntoisia sanoja. Toisilta, mutta ennen kaikkea itseltä. Ystävälliset ja kannustavat sanat tulevat tarpeeseen haasteellisissa tilanteissa ja epäonnistumisten hetkinä, mutta silti niiden sanominen itselle tuntuu juuri tuolloin ylivoimaisen vaikealta.

Itsemyötätunto koostuu Kristin Neffin [1] mukaan kolmesta osatekijästä:

1) itseä kohtaan suuntautuvasta ymmärtäväisestä ja ystävällisestä lähestymistavasta

2) jaetun ihmisyyden tunnustamisesta

3) hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta (mindfulness)

Itsemyötätunnon kautta ihminen pystyy tunnistamaan oman kärsimyksensä, ymmärtää sen olevan osa ihmisyyttä ja kuuluvan ajoittain jokaisen elämään sekä kykenee suhtautumaan itseensä siinä tilanteessa myötätuntoisesti [1]. Itsemyötätuntoisen suhtautumisen avulla meidän on siten mahdollista suoda itsellemme juuri sillä heikkouden tai epäonnistumisen hetkellä eniten kaipaamiamme ystävällisiä ja lohdullisia sanoja.

Itsemyötätuntoinen mieli henkisenä kannustajana

Odotettua huonompi arvosana tai opettajalta saatu negatiivinen palaute vetävät kenen tahansa mielen matalaksi, ja juuri tuolloin jokainen kaipaisi kipeästi lohtua ja lempeitä sanoja. Näiden sijasta mielen täyttää usein ankara tai itsekriittinen ääni, joka suomii armotta tehdyistä virheistä ja epäonnistumisista. Hieroo suolaa haavoihin, sen sijaan että keskittyisi hoivaamaan ja parantamaan niitä.

Itsemyötätunto toimii kuitenkin ”mielen supervoimana”[2] ja henkisenä kannustajana, jonka kautta on mahdollista kohdata niin opiskelujen kuin työelämänkin eteen tuomia haasteita. Elämä sujuu harvoin kommelluksitta ja ilman ikäviä sattumuksia, jolloin itsemyötätuntoinen suhtautuminen auttaa ihmistä käsittelemään tapahtunutta ja jatkamaan eteenpäin.

Itsemyötätunnon avulla sosiaalityön opiskelijan on mahdollista käsitellä omia ahdistuksen, uupumuksen ja epävarmuuden tunteita siten, että ne eivät kuormita mieltä kohtuuttomasti. Itsemyötätunto parantaa lisäksi sosiaalityön opiskelijoiden henkistä hyvinvointia vähentämällä mielenterveysoireita sekä niihin liittyvää häpeää. Näiden ohella itsemyötätunnon avulla voidaan hillitä stressiä, mikä tuntuu varmasti taivaan lahjalta tenttiputkessa tai ensimmäisessä sosiaalityön työpaikassa.

Itsemyötätunnon treenaaminen

Itsemyötätunto ei kuitenkaan tule ihmiselle luonnostaan, vaan se edellyttää aiheeseen tutustumista ja itsemyötätuntoisen suhtautumisen opettelemista. Itsemyötätunto vaatii runsaasti treeniä ja toistoa, siinä missä lihasvoimakin.

Itsemyötätuntoa voi harjoitella erilaisten myötätunto- ja lempeysharjoitusten kautta. Sosiaalityön opiskelija voi esimerkiksi kirjoittaa itselleen myötätuntoisen kirjeen tai opetella tietoisesti puhumaan itselleen kuin parhaalle ystävälle.

Sosiaalityön opiskelijoiden itsemyötätuntoa voidaan lisäksi vahvistaa lisäämällä sosiaalityön koulutukseen ryhmämuotoista mindfulness – perustaista opetusta, jolloin opiskelijat voivat harjoitella itsemyötätuntotaitoja ryhmässä. Ryhmässä tehtävät itsemyötätuntoharjoitukset edesauttavat yksilöllisen oppimisen ohella myös ryhmähengen vahvistumista ja tukevat opiskelijoiden yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Sosiaalityö on kiistatta henkisesti kuormittavaa [3] ja vaatii erityisesti vastavalmistuneilta sosiaalityöntekijöiltä runsaasti tunne- ja tietoisuustaitoja, joiden avulla he kykenevät prosessoimaan työn herättämiä tunnetiloja sekä hallitsemaan omaa stressitasoa. Tästä johtuen itsemyötätuntotaitoja olisi syytä lisätä osaksi sosiaalityön koulutusta, jolloin tuoreella sosiaalityöntekijällä olisi tällaisiakin ammatillisia valmiuksia työkalupakissaan. [4]

Outi-Maria Hynninen

Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, sosiaalityö

Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan: Itsemyötätunto sosiaalityön opiskelijoiden psyykkisenä suojautumiskeinona. (2023)

Lähteet:

[1] Neff, Kristin 2003a: Self-compassion: An alternative conceptualization of a healthy attitude toward oneself. Self and Identity 2003;2. 85–101. https://self-compassion.org/wp-content/uploads/publications/SCtheoryarticle.pdf Viitattu 25.4.2023.

[2] HS 27.3.2021: Itsemyötätunto on mielen supervoima, ja sitä voi itse kehittää – psykologi kertoo kolme toimivaa harjoitusta. https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007885600.html Viitattu 25.4.2023.

[3] Mänttäri-van der Kuip, Maija 2015a: Work-Related Well-Being among Finnish Frontline Social Workers in an Age of Austerity. Jyväskylä: University of Jyväskylä. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/45924/978-951-39-6191-6_vaitos29052015.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 29.4.2023.

[4] Miller, J. Jay & Lee, Jacquelyn & Niu, Chunling & Grise-Owens, Erlene & Bode, Molly 2019a: Self-Compassion as a Predictor of Self-Care: A Study of Social Work Clinicians. Clinical Social Work Journal, Vol. 47, s. 321-331. https://link.springer.com/article/10.1007/s10615-019-00710-6 Viitattu 28.4.2023.

(2.)

(Julkaistu 28.4.2023)

Rakenteellisella sosiaalityöllä kohti parempia palveluja

Sosiaalialan ammattilaiset kohtaavat työssään useita ilmiöitä kuten asunnottomuus, työttömyys, mielenterveys- ja päihdeongelmat, huono-osaisuus, rikollisuus, köyhyys ja monia muita yhteiskunnallisia asioita.

Sosiaalityö on näiden ongelmien kanssa tehtävää asiantuntijatyötä ja sosiaalityön voi katsoa olevan näköalapaikalla sosiaalisten kysymysten suhteen. (Juhila 2018, 247.) Miten tätä tietoa voidaan hyödyntää palveluiden kehittämisessä paremmin?

Sosiaalinen raportointi osana rakenteellista sosiaalityötä

Keskimaunu Rakenteellinen sosiaalityö on käytännössä järjestelmällistä tiedon keräämistä kunnan (1.1.2023 alkaen hyvinvointialueiden) sosiaalisista ilmiöistä. Asiakastyöstä saatava tieto ja kokemukset välitetään osaksi päätöksentekoa.

Rakenteellinen sosiaalityö on kehittävää toimintaa, jonka avulla etsitään uusia ja tehokkaita toimintatapoja ja sen tavoitteena on ennaltaehkäistä sosiaalisia ongelmia havainnoimalla ja analysoimalla ilmiöitä sekä kehittämällä toimintatapoja, joilla on vaikutus ihmisten sosiaaliseen hyvinvointiin. (Sosiaali- ja terveysministeriö.) Rakenteellisen sosiaalityön menetelmä sosiaalinen raportointi tuo näkyväksi tietoa sosiaalisesta hyvinvoinnista sekä ongelmista (Lyly 2016, 3).

Rakenteellinen sosiaalityö Lapissa -hankkeen myötä sosiaalinen raportointi -menetelmän käyttäminen aloitettiin keväällä 2021. Työskentelen Rovaniemellä perheiden ja työikäisten palvelussa aikuissosiaalityössä, jossa rakenteellista sosiaalityötä sekä sosiaalista raportointia on tuotu esille enemmän kyseisen hankkeen myötä. Pro gradu -tutkielmassani selvitin millaisia ilmiöitä sosiaaliset raportit tuovat esille Lapissa työikäisten palveluissa ja mitä ratkaisuja niihin ehdotettiin.

Ratkaisuehdotuksena lisää resursseja

Tutkimukseni sisälsi 46 raporttia. Tuloksista oli havaittavissa asiakkaisiin, yhteistyötahoihin sekä sosiaalityön omaan organisaatioon liittyvät ilmiöt tai ongelmat.

Raporteissa tuotiin esille ilmiöitä asunnottomuuteen, asumisen haasteisiin ja asumisen palveluiden puutteisiin liittyen, mielenterveys- ja päihdepalveluiden toteuttamisen haasteisiin liittyen sekä monialaisen yhteistyön toteuttamiseen haasteisiin ja työikäisten palveluiden työkäytäntöihin liittyen.

Tuloksista välittyy haasteellinen kuva eri palveluiden puutteista ja ratkaisuehdotuksina tuotiinkin esille yleisesti ottaen resurssien lisäämistä.

Rakenteellisen sosiaalityön laajempi merkitys

Rakenteellisen sosiaalityön avulla ei yksistään ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia, mutta se on tärkeä keino nostaa esiin ongelmia ja kehittää ratkaisuja. Rakenteellisen sosiaalityön merkitys korostuu silloin, kun se voi tarjota toimivia ratkaisuja haastaviin ongelmiin.

Rakenteellisen sosiaalityön laajempi yhteiskunnallinen merkitys voidaan nähdä palveluiden kehittämisenä niin, että sillä ehkäistään hyvinvointialueiden kustannusten nousu tai asiakkaiden joutuminen erityispalveluiden piiriin. Rakenteellisen sosiaalityön avulla kerättyä tietoa voitaisiin käyttää tehokkaammin hyvinvointialueilla ja tiedolla johtamisessa.

Sosiaalinen raportointi on yksi tapa toteuttaa rakenteellista sosiaalityötä. Raportoinnin tarkoituksena on saada tietoa ja viedä asioita eteenpäin toiminnan ja palveluiden kehittämiseksi. Sosiaalisen raportoinnin avulla voi tuoda esille asioita niiden asiakkaiden elämästä, jotka siihen eivät itse pysty, esimerkiksi erityisen tuen tarpeessa olevat. Tutkimus toi esille sen, että rakenteellisen sosiaalityön tekemisessä ja sosiaalisen raportoinnin käyttämisessä arkityössä on vielä kehitettävää.

Miten rakenteellista sosiaalityötä ja sosiaalista raportointia voisi kehittää?

Olisikin tärkeä miettiä, miten sosiaalisesta raportoinnista saisi toimivamman käytännön ja miten madaltaa kynnystä tehdä sosiaalista raportointia. Rakenteellinen sosiaalityö on lakisääteistä (SHL 7§) ja sille tulisi varata tilaa sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan työnkuvassa. Lisäksi sosiaalista raportointia tulisi kehittää jokapäiväiseen työhön sopivaksi ja vakiinnuttaa osaksi sosiaalityötä, jotta sitä voidaan hyödyntää laajemmin osana alueellista hyvinvointikertomusta (Karjalainen 2019, 81).

Työyhteisöissä on tärkeää tuoda esille enemmän sitä, että vaikuttaminen on osa sosiaalityön ydintä ja yhteiskunnallista tehtävää ja työntekijöiden olisi hyvä olla mukana miettimässä ratkaisuja havaitsemilleen ongelmille. Lisäksi esihenkilöiden rooli korostuu siinä, miten raportointi saadaan osaksi normaalia arkea ja millaisia ajatuksia se herättää.

Pelkän tiedon kerääminen ei vielä vaikuta päätöksentekoon, vaan se vaatii esihenkilöltä paneutumista asioihin ja asioiden eteenpäin viemistä.

Lisäksi sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien vaikuttamisen mahdollisuuksia tulee lisätä. Asiantuntijuutta tulee vahvistaa erilaisilla koulutuksilla, jolloin vaikuttamistyö on mahdollista sosiaalityön käytännössä.

Tulevaisuudessa on myös tärkeä vahvistaa työntekijöiden julkisen viestinnän taitoja ja panostaa työntekijöiden vaikuttamisen keinoihin, esimerkiksi sosiaaliseen mediaan ja blogeihin.

Halu vaikuttaa ja kehittää

Rakenteellinen sosiaalityö vaatii työntekijältä motivaatiota ja halua kehittää toimintaa. Ajan ja resurssin puute kuitenkin vaikeuttavat rakenteellisen sosiaalityön tekemistä ja jopa kätevän sosiaalisen raportoinnin työkalun hyödyntäminenkin osana arkea vaatii hyvää suunnittelua.

Koska sosiaalialan ammattilaisilla on tietoa alueen ilmiöistä ja palveluiden käyttäjien tarpeista, tulisi heitä rohkaista käyttämään sosiaalista raportointia työssään ahkerammin palveluiden kehittämiseksi!

Maija Keskimaunu

Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, sosiaalityö

Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Sosiaalinen raportointi työikäisten palveluissa Lapissa.

Lähteet:

Juhila, Kirsi 2018. Aika, paikka & sosiaalityö. Vastapaino, Tampere.

Karjalainen, Pekka & Metteri, Anna & Strömberg-Jakka, Minna 2019. Tiekartta 2030. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161612/R41_19_Tiekartta_2030.pdf?sequence=1&isAllowed=y . Viitattu 18.1.2023.

Lyly, Auri 2016. Sosiaalinen raportointi asiakastiedon tuottajana. Esimerkkinä aikuissosiaalityö ja lastensuojelu. Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveysvirasto. Tutkimuksia ja raportteja 2/2016. https://www.hel.fi/static/sote/hankkeet/sosiaalinen-raportointi-asiakastiedon-tuottajana.pdf . Viitattu 22.9.2022.

Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301

Sosiaali- ja terveysministeriö. Rakenteellinen sosiaalityö. https://stm.fi/rakenteellinen-sosiaalityo . Viitattu 5.9.2022.

(1.)

(Julkaistu 24.4.2023)

Vanhemmille tarjottava eronjälkeinen tuki tukee myös lapsen etua

Eron jälkeen useat vanhemmat laativat sopimuksia lapsen huollosta, asumisesta, tapaamisesta ja elatuksesta. Eroon liittyy usein kipeitä tunteita ja lasten asioista sopiminen ex-puolison kanssa voi olla haastavaa. Rovaniemellä on kehitetty toimintamalli, jossa vanhemmille tarjotaan tukea erotilanteeseen osana sopimusten laatimista.

Rovaniemellä lastenvalvojan palvelut järjestetään osana perheoikeudellisia palveluja. Rovaniemen perheoikeudellisissa palveluissa on kehitetty Uuden eron prosessi -niminen toimintamalli. Uuden eron prosessi on tarkoitettu vanhemmille, jotka ovat laatimassa ensimmäistä kertaa lapsia koskevia sopimuksia. Usein kyseessä on tuore erotilanne.

Uuden eron prosessissa molemmille vanhemmille varataan ensin omat yksilökeskusteluajat perheoikeudellisten palveluiden sosiaalityöntekijän luokse. Yksilökeskusteluaikoja seuraa vanhempien yhteinen keskusteluaika sosiaalityöntekijän kanssa. Keskusteluaikojen tarkoituksena on tarjota vanhemmille tukea erotilanteeseen, eronjälkeiseen vanhemmuuteen sekä lasten asioista sopimiseen. Sosiaalityöntekijä osallistuu myös vanhempien sopimusneuvotteluun, jossa lapsia koskevat sopimukset laaditaan. Lastenvalvoja ja sosiaalityöntekijä toimivat sopimusneuvottelussa työparina.

Uuden eron prosessi on kehitetty Rovaniemellä työskentelevien lastenvalvojien ja sosiaalityöntekijöiden toimesta. Uuden eron prosessi on ollut Rovaniemen perheoikeudellisissa palveluissa käytössä elokuusta 2019 lähtien. Uuden eron prosessin kehittäminen sai alkunsa, sillä tuoreissa erotilanteissa sopimusneuvottelut olivat käyneet entistä haastavammiksi ja riitaisammiksi. Riitaisissa erotilanteissa ja käsittelemättömien tunteiden vallassa lapsen etu on vaarassa jäädä sopimuksissa sivuosaan.

Lastenvalvojan luona laadittavien sopimusten ensisijainen tarkoitus on turvata lapsen etu myös eron jälkeen (Valjakka 2002, 97). Uuden eron prosessissa lapsen edun toteutumista tuetaan tarjoamalla vanhemmille psykososiaalista tukea eron käsittelyyn ja vanhemmuuteen, sekä tietoa lapsen edun mukaisten ratkaisujen tekemisen tueksi. Vanhemmille tarjottavalla oikea-aikaisella tuella vanhempi sen sijaan kykenee ottamaan paremmin huomioon myös lapsen edun eronjälkeisissä ratkaisuissa. (Antikainen 2007, 43,75.)

Vanhempien kokemukset Uuden eron prosessista ovat myönteisiä

Tutkin pro gradu -tutkielmassani vanhempien kokemuksia Uuden eron prosessin mukaisesta toimintamallista. Toteutin tutkimukseni haastattelemalla kuutta Uuden eron prosessissa asioinutta vanhempaa, neljää äitiä ja kahta isää.

Tutkimukseeni osallistuneiden vanhempien kokemukset Uuden eron prosessi -toimintamallista ovat myönteisiä. Vanhemmat kokivat tärkeäksi saamansa keskusteluavun. Erityisesti yksilökeskusteluajan saadun tuen merkitys korostui vanhempien kokemuksissa.

Vanhemmat kokivat keskusteluaikojen valmistaneen heitä sopimusten laatimiseen ja sopimusneuvotteluun. Sosiaalityöntekijän läsnäolo sopimusneuvotteluissa koettiin myös tärkeäksi. Edellisen puolison kohtaaminen sopimusneuvottelussa ja lasten asioista sopiminen voi olla kuormittava kokemus (Emery 2012, 74). Tutun sosiaalityöntekijän läsnäolo lievensi vanhempien mukaan jännitystä ja loi turvallisuuden tunnetta. Vanhempien ei myöskään tarvinnut avata tilannettaan alusta asti lastenvalvojalle, kun sosiaalityöntekijä oli mukana taustoittamassa tilannetta.

Perheoikeudellisia palveluja tulee kehittää tukemaan vanhempia erokriisissä

Tutkimukseni tulosten perusteella Uuden eron prosessi onnistuu tavoitteessaan tarjota vanhemmille psykososiaalista tukea lapsen edun mukaisten sopimusten laatimisen tueksi. Vanhempien tukeminen erossa tukee vanhempien hyvinvointia ja sitä kautta kykyä parempaan vanhemmuuteen ja lapsen tarpeiden huomioimiseen (Kauppinen 2013, 26). Uuden eron prosessin myötä vanhemmilla on paremmat valmiudet tehdä lapsensa edun mukaisia eronjälkeisiä ratkaisuja. Mari Antikainen (2007, 70) on todennut väitöskirjassaan, että lastenvalvojapalveluita tulisi kehittää vanhempia erossa tukevaan suuntaan. Tutkimukseni puoltaa Antikaisen näkemystä.

Uuden eron prosessi tarjoaa vanhemmille myös matalan kynnyksen keskusteluapua. Ero on kriisi, josta selviytyminen edellyttää eron käsittelyä. Erokriisin kanssa yksin jääminen voi johtaa useisiin sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin. Suomessa matalan kynnyksen eropalveluja on liian vähän. (Nurmela & Kaittila 2019, 424–425.) Uuden eron prosessi vastaa tähän tarpeeseen tarjoamalla vanhemmille matalan kynnyksen keskusteluapua osana sopimusten laatimista ilman, että vanhempien tarvitsee erikseen hakea apua.

Tutkimukseni perusteella totean, että Uuden eron prosessi on toimintamalli, joka tukee sekä lapsen että vanhempien hyvinvoinnin toteutumista eron jälkeen. Eräs tutkimukseeni osallistunut vanhempi kuvaili, että Uuden eron prosessin mukainen lastenvalvojaprosessi on inhimillisempi, kuin jos menisi suoraan lastenvalvojan luokse. Näkemykseni on, että Uuden eron prosessi -toimintamalli olisi tärkeää ottaa käyttöön perheoikeudellisissa palveluissa myös Rovaniemen ulkopuolella.

Enni Haatanen

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelija

Kirjoitus perustuu vuonna 2023 valmistuneeseen pro gradu -tutkielmaan ”Mä aattelin, että näin on hyvin asiat joka paikassa” Vanhempien kokemukset Uuden eron prosessi -toimintamallin kehittämisen pohjana – Rakenteellisen sosiaalityön näkökulma”.

Lähteet:

Antikainen, Mari 2007. Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus lapsen huolto- ja tapaamissopimuspalvelussa. Kuopio: Kuopion yliopiston julkaisuja.

Emery, Robert E. 2012. Renegotiating Family Relationships: Divorce, Child Custody, and Mediation. 2nd ed. New York: Guilford Press.

Kauppinen, Nina 2013. Eronjälkeinen selviytyminen ja onnistunut yhteistyö eroperheiden tarinoissa. Lisensiaatintutkimus. Turku: Turun yliopisto.

Nurmela, Niina & Kaittila, Anniina 2019. Lapsiperheiden eropalveluiden kehittäminen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä. Janus. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti. Vol. 27 (4) 2019. 422–429.

Valjakka, Eeva 2002. Lapsen huolto, asuminen ja tapaamisoikeus. Teoksessa: Litmala, Marjukka (toim.) 2002. Lapsen asema erossa. Helsinki: WSOY. 35–109.

Sosiaalinen tekijä

Asiaa hyvinvointivaltion ytimestä ja sen liepeiltä.

Opiskelijan ääni 2023 lähtien

(Julkaistu 16.4.2024)

Sosiaalityö on yhteisöjen tukipilari ilmastonmuutoksen haasteissa harvaan asutuilla alueilla

(Julkaistu 11.4.2024)

Sosiaaliturvamuutokset heikentävät kuntoutujien hyvinvointia

(Julkaistu 11.4.2024)

Miksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen ei näy työtehtävissä tai palkkauksessa julkisen sektorin sosiaalipalveluissa?

(Julkaistu 26.3.2024)

Suomalaisten miesten päihteiden käytön kertomukset

(Julkaistu 18.3.2024)

Lasten ja perheiden kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden kokemuksia hengellisestä väkivallasta

(Julkaistu 4.2.2024)

Jälkikoloniaalinen tutkimusote sosiaalityössä ja sosiaalityön tutkimuksessa

(Julkaistu 19.1.2024)

Hyväksynkö vai epäilenkö?

(Julkaistu 1.12.2023)

Tiedolla johtamisen ja vaikuttamisen ongelmakohtia sosiaalityössä toimivien johtajien käsityksissä

(Julkaistu 24.10.2023)

Sosiaalityöntekijöillä on sanottavaa sote-yhteistyön kehittämiseen

(Julkaistu 23.10.2023)

Mikä merkitys asioimistulkkauksella on maahanmuuttajien kanssa tehtävässä sosiaalityössä?

(Julkaistu 10.10.2023)

Kriittinen realismi lastensuojelun sosiaalityön asiakastyössä

(Julkaistu 29.5.2023)

Lapsen hyvinvointi koronapandemian aikana

(Julkaistu 2.5.2023)

Itsemyötätunto suojaa sosiaalityön opiskelijan mieltä

(Julkaistu 28.4.2023)

Rakenteellisella sosiaalityöllä kohti parempia palveluja

(Julkaistu 24.4.2023)

Vanhemmille tarjottava eronjälkeinen tuki tukee myös lapsen etua

Kommentoi Peruuta vastaus

Opiskelijan ääni 2023 lähtien

(Julkaistu 16.4.2024)

Sosiaalityö on yhteisöjen tukipilari ilmastonmuutoksen haasteissa harvaan asutuilla alueilla

(Julkaistu 11.4.2024)

Sosiaaliturvamuutokset heikentävät kuntoutujien hyvinvointia

(Julkaistu 11.4.2024)

Miksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen ei näy työtehtävissä tai palkkauksessa julkisen sektorin sosiaalipalveluissa?

(Julkaistu 26.3.2024)

Suomalaisten miesten päihteiden käytön kertomukset

(Julkaistu 18.3.2024)

Lasten ja perheiden kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden kokemuksia hengellisestä väkivallasta

(Julkaistu 4.2.2024)

Jälkikoloniaalinen tutkimusote sosiaalityössä ja sosiaalityön tutkimuksessa

(Julkaistu 19.1.2024)

Hyväksynkö vai epäilenkö?

(Julkaistu 1.12.2023)

Tiedolla johtamisen ja vaikuttamisen ongelmakohtia sosiaalityössä toimivien johtajien käsityksissä

(Julkaistu 24.10.2023)

Sosiaalityöntekijöillä on sanottavaa sote-yhteistyön kehittämiseen

(Julkaistu 23.10.2023)

Mikä merkitys asioimistulkkauksella on maahanmuuttajien kanssa tehtävässä sosiaalityössä?

(Julkaistu 10.10.2023)

Kriittinen realismi lastensuojelun sosiaalityön asiakastyössä

(Julkaistu 29.5.2023)

Lapsen hyvinvointi koronapandemian aikana

(Julkaistu 2.5.2023)

Itsemyötätunto suojaa sosiaalityön opiskelijan mieltä

(Julkaistu 28.4.2023)

Rakenteellisella sosiaalityöllä kohti parempia palveluja

(Julkaistu 24.4.2023)

Vanhemmille tarjottava eronjälkeinen tuki tukee myös lapsen etua

Jaa tämä:

Kommentoi Peruuta vastaus

Miksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen ei näy työtehtävissä tai palkkauksessa julkisen sektorin sosiaalipalveluissa?  