Viranomaisten resurssien puute näkyy kaduilla

Viime kuukausina nuorten jengiytyminen sekä huoli nuorisorikollisuuden lisääntymisestä ovat nousseet median otsikoihin.

Julkisessa keskustelussa poliisi on ehdottanut ratkaisuksi muutoksia aselainsäädäntöön sekä viranomaisyhteistyön tiivistämistä. Nuorisorikollisuuden kitkemiseksi olisi olemassa monia muitakin vaikuttavia keinoja, mutta niiden toteuttamiseen ei ole löytynyt riittävää rahoitusta.

Nuorisorikollisuus on vähentynyt länsimaissa 1990-luvulta lähtien. Nuorisorikollisuudelle on kuitenkin ominaista ajallinen vaihtelu, jonka vuoksi rikostilastoissa näkyy toisinaan piikkejä nuorten rikoskäyttäytymisessä.

Viime vuosina Suomessa on havaittu huolestuttava muutos nuorten rikoskäyttäytymisessä: entistä pienempi joukko nuoria syyllistyy rikosten tekemiseen, mutta he tekevät enemmän ja vakavampia rikoksia. Osa heistä on alaikäisiä, alle 15-vuotiaita lapsia, jotka eivät ole teoistaan vielä rikosoikeudellisessa vastuussa.

Samankaltainen kehityssuunta on havaittu myös muissa länsimaissa.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani sosiaalityön interventioiden vaikutuksia lasten ja nuorten rikoskäyttäytymiseen. Seuraavaksi esitän muutamia havaintoja, joita tein tutkimusprosessini aikana.

Miksi lapsi tai nuori tekee rikoksia?

Tutkimustiedon mukaan lasten ja nuorten rikoskäyttäytymiseen vaikuttavat yksilölliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset riskitekijät.

Riskitekijöitä tarkasteltaessa olennaisinta on kiinnittää huomiota riskitekijöiden kumuloitumiseen. Käyttäytymisongelmien ilmenemisen ja rikoskäyttäytymisen riski kasvaa, mitä useammille riskitekijöille lapsi altistuu.

Tutkimusten mukaan yhteiskunnassa ilmenevä rasismi ja eriarvoisuus vaikuttavat riskitekijöiden kumuloitumiseen, jonka vuoksi erityisen haavoittuvassa asemassa ovat etnisiin vähemmistöihin kuuluvat lapset. Rakenteellinen rasismi ja eriarvoisuus voivat näkyä perheiden arjessa esimerkiksi taloudellisina vaikeuksina sekä traumaattisille kokemuksille altistumisena.

Jos lapsi tai nuori altistuu päivittäin ennakkoluuloisille ja väheksyville katseille, hän voi lopulta alkaa käyttäytymään näiden negatiivisten odotusten mukaisesti.

Uusimpien kansainvälisten tutkimusten mukaan ammattirikolliset ovat nähneet haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten potentiaalin. He ovat alkaneet tarjoamaan heille huomiota, suojelua sekä merkkivaatteita, päihteitä tai rahaa, joiden avulla lapsi tai nuori pystyy parantamaan sosiaalista asemaansa kaveripiirissä tai koulussa.

Vastapalvelukseksi rikolliset pyytävät pieniä palveluksia, joiden avulla he vähitellen opettavat ja osallistavat lapsen tai nuoren rikosten tekemiseen. Rikolliset toimivat näin erityisesti alle 15-vuotiaiden lasten keskuudessa, koska he eivät ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa ja kiinni jäädessään he pystyvät välttämään rikosoikeudelliset sanktiot.

Rikollisten toiminta muistuttaa seksuaalirikosten yhteydessä tunnetuksi tullutta grooming-hyväksikäyttöprosessia.

Konkreettisia auttamiskeinoja

Lasten ja nuorten rikoskäyttäytymiseen voidaan puuttua parhaiten tukemalla heidän koulunkäyntiään ja harrastusmahdollisuuksiaan sekä vahvistamalla heidän resilienssiään, ryhmäpaineen vastustuskykyä sekä tunne- ja
vuorovaikutustaitoja.

Konkreettisia auttamiskeinoja ovat:

·  koulunkäynnin tukeminen

·  mentorointi

·  harrastuksen aloittaminen

·   konfliktinratkaisutaitojen opettaminen

·   tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen

·  traumaattisten tapahtumien käsittely.

Suomessa on jo lähes parinkymmenen vuoden ajan toiminut poliisilaitosten yhteydessä moniammatillinen Ankkuri-tiimi. Vuosien saatossa Ankkuri-toimintamalli on levinnyt vähitellen eri puolille Suomea.

Ankkuritoiminnan tavoitteena on puuttua varhaisessa vaiheessa alle 18-vuotiaiden rikoskäyttäytymiseen. Moniammatillisen yhteistyön tavoitteena on pyrkiä ennaltaehkäisemään rikoskierteen syntyminen tai katkaisemaan se mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Lisätutkimuksen tarve

Suomessa tarvittaisiin lisää tutkimusta alaikäisten rikoskäyttäytymisestä ja rikoskäyttäytymiseen johtavista paikallisista syistä. Olisi hyvä kehittää myös sosiaalityön vaikuttavuustutkimusta, jonka avulla saataisiin lisää vaikuttavuustietoa nykyisten toimintamallien ja interventioiden vaikutuksista alaikäisten rikoskäyttäytymisen ennaltaehkäisyyn ja siihen puuttumiseen.

Tutkimustiedon avulla pystyttäisiin täydentämään tilannekuvaa Suomessa ilmenevästä nuorisorikollisuudesta sekä kehittämään rikoskäyttäytymiseen puuttuvia interventioita kustannustehokkaaksi.

Lisää tutkimusta tarvittaisiin myös alaikäisten houkuttelemisesta lainvastaiseen toimintaan (child criminal exploitation), jotta tietoisuus siihen liittyvistä ilmiöistä lisääntyisi ja siihen voitaisiin jatkossa puuttua eri viranomaisten toimesta nykyistä aiemmin.

Resurssivajeen hinta

Viranomaisten päivittäistä toimintaa vaikeuttavat alimitoitetut resurssit. Esimerkiksi monilla paikkakunnilla Ankkuri-tiimeihin ei ole varaa palkata riittävästi sosiaalityöntekijöitä, jonka vuoksi Ankkuri-toiminnan vaikutus voi jäädä ohueksi eikä kaikkia nuoria pystytä tukemaan riittävästi.

Sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuneet leikkaukset ovat supistaneet sekä palveluita että tutkimustyötä. Tämän vuoksi työn kehittäminen, työn vaikuttavuuden tutkiminen ja hyviksi havaittujen käytäntöjen juurruttaminen ja jatkuvuus on muuttunut vaikeaksi.

Mikäli Suomessa halutaan puuttua lasten ja nuorten rikoskäyttäytymiseen, tulisi vahvistaa eri toimijoiden resursseja. Näin toimimalla palveluiden saatavuutta voitaisiin parantaa sekä moniammatillista yhteistoimintaa kehittää vaikuttavammaksi.

Hetkellisesti se lisäisi taloudellisia menoja. Pitkällä aikavälillä se todennäköisesti parantaisi hyvinvointia sekä vahvistaisi kansantaloutta ja sisäistä turvallisuutta.

Marjatta Timonen, Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelija.

Kirjoitus perustuu sosiaalityön pro gradu -tutkielmaan ”Sosiaalityön interventioiden vaikutus lasten ja nuorten rikoskäyttäytymiseen”. 

Kirjallisuutta:

Baidawi, S., Sheehan, R. & Flynn, C. (2020) Criminal exploitation of child protection-involved youth. Children and Youth Services Review 118, p. 105396.

Dahlstedt, M. & Lozic, V. (2017) Managing urban unrest: problematising juvenile delinquency in multi-ethnic Sweden. Critical and Radical Social Work 5 (2), 207-222.

Danielsson, P. (2022) Nuorten väkivaltarikollisuuden määrä ja piirteet poliisin tietoon tulleen rikollisuuden valossa. Strateginen analyysi. Keskusrikospoliisi.   https://poliisi.fi/documents/25235045/0/raportti-nuorten-vakivaltarikollisuus-%20poliisi.pdf/5707ff63-fce5-b1a3-83ed-6ae62808adfa/raportti-nuorten-vakivaltarikollisuus-poliisi.pdf?t=1646715994222

Knospe, Y. & Koenig, K. (2021) Young Offenders on the Camino de Santiago – Theoretical Background of the Learning Walks. Religions 13 (1). https://doi.org/10.3390/rel13010005

Lowe, C, Ellonen, N., Miller, B. & Peltonen, K. (2022) Best Served Cold: Vengeful Attitudes and Violence among Finnish Adolescents. Deviant Behavior 43 (2), 163-178.

Pohjola, A., Kemppainen, T. & Väyrynen, S. (2012) Sosiaalityön vaikuttavuus. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.

Reil, J., Lambie, I. & Allen, R. (2022). ’Offending doesn’t happen in a vacuum’: The backgrounds and experiences of children under the age of 14 years who offend. Journal of Criminology, 55 (2). https://doi.org/10.1177/26338076221087459