Kasvot sosiaalisten ilmiöiden edessä – yhden tähden postaus

Posted on

Kuva: Henna Niiranen

Sosiaalityön kentällä työskennellään elämän näköalapaikalla. Ihmisyyden äärellä tapahtuu jatkuvasti ainutlaatuisia asioita. Pitkän työkokemuksen myötä mieleeni on jäänyt useita kohtaamisia.

Monia saattaisi kiinnostaa kotoaan eksyneen ikäihmisen tarina, tai se miksi nuori löytyi sammuneena lumihangesta. Samoin yksinäisen lapsen totinen kuvaus siitä, miten pelon hetkellä kukaan ei silittänyt hänen hiuksiaan. Muistan yhä myös hänet – syrjäytyneen aikuisen, jolla ei useinkaan ollut rahaa ruokaan. Ehkä hän häpesi, eikä siksi hakenut itselleen ajoissa apua.

Sosiaalityöstä olisi tärkeää puhua enemmän julkisesti. Se jos mikä, on helpommin sanottu kuin tehty. Sosiaalinen media antaa mahdollisuuden tehdä työtä näkyväksi monin eri tavoin. Oikein käytettynä tämä on valtavan hieno mahdollisuus. Toiminta näyttäytyy kuitenkin hetkittäin ryntäävältä ja siltä, että eettisyyden käyttöohjeet puuttuvat.

Somen tähden

Nähdäkseen elämäänsä ympäröivät ilmiöt, on tärkeää kulkea avoimin mielin ja pälyillen. Katujen katseista peilautuvat rujouden ja riemujen näkymät pysäyttävät. On oleellista miettiä, näkeekö ympärillään olevia hetkiä enää, ellei tee niistä julkisia. Lisäksi sitä, ovatko julkaistut asiat aidon kokemuksellisia, vai näyttäytyvätkö ne vain somemaailmallisina kertomuksina.

Suuren haasteen äärelle siirrytään, kun tämä ilmiö liitetään työhön ja sen julkiseksi tekemiseen. Aivan erityisesti silloin, kun puhutaan sosiaalityöstä, hoitotyöstä tai mistä tahansa ihmissuhdetyöstä. On otettava huomioon asiakkaan yksityisyydensuoja, vaitiolovelvollisuus ja arvio siitä, missä kulkee julkisen työn ja yksityisen elämän rajapinta.

Ammatillisesti merkittävää on pohtia tarkoin, miksi päivitys tehdään ja mikä sen informatiivinen sisältö tosiasiallisesti on. Tällöin julkaisemisen kynnys nousee positiivisella tavalla riittävän korkeaksi.

Työn tähden

Inspiroivan ja itseä puhuttelevan työn herättämiä ajatuksia jakaisi mielellään muidenkin kanssa. On tärkeää, että työhön liittyvistä elementeistä voi rakentavasti ja kehittävästi keskustella. Sosiaalinen media on hedelmällinen, mutta samalla myös vaarallinen vuorovaikutuksen väylä. Eettisyyden ja asiakaslähtöisyyden on aina ohjattava ammatillista vuorovaikutusprosessia.

Some-tilin luominen kestää vain muutaman minuutin, joten vauhtia kannattaa hiljentää arvomaailmasta ammennetuiden tärkeiden hidasteiden kautta. Asiakastyön sisältö ei saa olla sosiaalisen median rakennusaines. Työskentelystä ja siihen liittyvistä ilmiöistä voi sen sijaan julkaista kimalteita, mitkä heijastavat ymmärtävää ihmisyyttä yhteiskuntarakenteiden äärellä.

Eettisyyden tähden

Postausnälkä saattaa sumentaa eettistä harkintakykyä. Malttia tarvitaan, sillä usein on kerättävä kiulullinen kiviä, ennen kuin löytää haluamansa helmen. Yhtä eettisesti kestävää ammatillista päivitystä saattaa myös edeltää monta ”huonoa”. Mikä on huonon ja hyvän määritelmä, ja kuka sen määrittää?

Työstä tehty kertomus näyttää aina varsin erilaiselta, kun sitä katsoo tekijän, asiakkaan tai ulkopuolisen henkilön silmin. Vaarana on ajautuminen tilanteeseen, missä oma kokemus päivityksestä on merkityksellisin. Tällöin eettisyys ei ole ehyttä, ja somekäyttäytymisen motiiveja on pysähdyttävä tarkastelemaan.

Ensiarvoisen tärkeää olisi ennen jokaista päivitystä pohtia, kuka tai mikä on ajatuksen keskiössä. Onko se nimenomaan tärkeäksi kokemansa työhön liittyvä ilmiö vai työntekijä itse. Oman nimen muuttuessa ammattinimikkeellisen some-etuliitteen myötä, voivat myös työ- ja siviilipersoonaroolit sekoittua keskenään.

Ammatilliselta iältään nuorten henkilöiden kohdalla olisi erityisen tärkeää, että heillä olisi vahva organisaation tuki ammatillisen sosiaalisen median käytölle. Tämä pienentäisi riskiä eettisen todellisuuden someutumiselle.

Huomion tähden

Aktiivisesti päivytyksiä tekevä henkilö voi vähitellen tulla riippuvaiseksi saamastaan somehuomiosta ja ajautua näin reflektoimaan työtään enimmäkseen ”postaustykkäysten” kautta. Pahimmillaan tämä syrjäyttää asiasisällön, ja jättää sen lopulta vain ohueksi sivulauseeksi kasvojen taakse.  

Tällöin on jo kriittisin hetki pohtia oman toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja motiivia. Ammatillisena pysymistä voi ylläpitää muun muassa miettimällä, kuinka usein kuvitukseen tarvitaan omia kasvoja silloin, kun kerrotaan työstä.

Inspiraation ja luovuuden ylläpitäminen on väsyttävää aivotyöskentelyä. Vaikka palaute olisi myönteistä ja kannustavaa, on some-ajattelulla myös henkistä kapasiteettia nakertava elementtinsä.

Sosiaalinen media on maailmanlaajuinen kupla

Sosiaalisessa mediassa yYhteys toisiin ihmisiin on palkitsevaa vain silloin, kun ei jää vuorovaikutuksen vangiksi. Ammatillinen sormenjälki ei poistu vuorokauden mittaisen stoorin mukana.

Nopeatempoisten päivitysten mukana on tärkeää ylläpitää maltillista kokonaiskuvaa. Sellaista, mikä kestää vaativimmankin peilin heijasteen.

Hannaleena Immonen

Sosiaaliohjaaja / kriisityöntekijä

Keski-Uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystys

Pitääkö nuoren oireilla näkyvästi, ennen kuin häneltä kysytään, miten hän voi?

Posted on

Pandemia-aika on muuttanut maailmaa rytinällä, ja olemme sopeutumassa uuteen normaaliin, joka on verottanut meistä jokaista. Koronan aiheuttamasta pahoinvoinnista puhutaan jatkuvasti ja kauhistellaan, miten poikkeusaika tulee näkymään tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä etenkin nuorten pahoinvoinnista kertovat lisääntyneet nuorisojärjestöjen yhteydenotot ja kevään 2020 lastensuojeluilmoitusten piikki kouluihin palatessa.

Yleinen keskustelu ja uutisointi pandemian vaikutuksista nuoriin koskee lähinnä rikosten ja rötöstelyn lisääntymistä sekä Vallilan ja Koskelan kaltaisia tapahtumia. Nuorten äärimmäinen pahoinvointi on nostettu otsikoihin ja “tavallisten” nuorten hyvinvoinnin tilasta uutisoiminen on jäänyt taka-alalle.

Pahoinvointi ei kuitenkaan ole aina näin radikaalisti näkyvää, vaan suuri osa pahoinvoinnista jää piiloon. Tuleeko nuoren oireilla näkyvästi, ennen kuin hänen hyvinvoinnin tilastaan kiinnostutaan?

Päätimme puuttua tähän aiheeseen ja kartoittaa nuorten opiskelijoiden hyvinvoinnin tilaa toisen asteen opiskelijoille tarkoitetun kyselyn avulla. Olimme kiinnostuneita kuulemaan, miltä poikkeusaika on tuntunut ja miten se on vaikuttanut heidän hyvinvointiinsa. Lisäksi pyrimme selvittämään nuorilta, millaisia toimia he kaipasivat hyvinvointinsa tueksi. Anonyymiin kyselyymme vastasi täysi-ikäisiä opiskelijoita kolmesta eri oppilaitoksesta.

Toisen asteen eli ammattikoulujen ja lukioiden opiskelijoilta vaaditaan hyvin itsenäistä otetta opiskeluun – on osattava suunnitella opintoja, aikatauluttaa töiden tekemistä sekä muistaa levätä ja huolehtia itsestään siinä välissä.

Pandemia ja etäopiskelu ovat syväentäneet entisestään tätä itsenäisyyden vaatimusta, Vaikka etäoppitunnit rytmittävät arkea, on opiskelijoiden vuorovaikutus vähentynyt niin opettajien kuin kanssaopiskelijoiden välillä ja opiskelusta on tullut pitkälti itsenäistä puurtamista.

Yhtä lailla uutisoidaan opettajien jaksamisen romahtamisesta ja siitä, miten raskasta ja aikaa vievää etävälitteinen opettaminen on ollut. Motivaatio, niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden, on valahtanut lähelle nollaa.

Korkeakouluopiskelijoina mekin kohtaamme jatkuvasti haasteita etäopiskelussa. Koemme kuitenkin, että sosiaalisesta eristäytymisestä huolimatta meillä on runsaasti tahoja, jotka pyrkivät vaikuttamaan jaksamiseen myönteisesti. Esimerkiksi opiskelijajärjestöt järjestävät jatkuvasti niin opintoihin kuin vapaa-aikaakin liittyvää vuorovaikutuksellista etävälitteistä toimintaa. Lisäksi yliopiston opetus- ja henkilökunta ottavat kontaktia opiskelijoihin ja muistuttelevat tuestaan ja avustaan.

Vaikka meiltä odotetaan yhtä lailla itsenäistä otetta opintoihin, koemme errä kuitenkin olemme eriarvoisessa asemassa toisen asteen opiskelijoihin verrattuna. Olemme nuoria aikuisia ja osaamme ottaa vastuun omasta hyvinvoinnistamme. Siltikin tarvitsemme tukea ja osoitusta siitä, että meidän hyvinvoinnistamme välitetään.

Koska toisen asteen opiskelijat ovat vasta aikuistumisen kynnyksellä, huolestuimme heidän hyvinvoinnin tilastaan. Tuetaanko nuoria tarpeeksi? Jääkö vastuu omasta hyvinvoinnista nuoren harteille? Kokevatko nuoret, että heidän hyvinvoinnin tilastaan välitetään?

Kuten uskalsimme odottaa, väsymys ja kyllästyminen ovat vahvasti läsnä toisen asteen opiskelijoiden keskuudessa. Kyselyn vastauksissa opiskelijat kertoivat jaksamisensa kärsineen poikkeusaikoina ja koulunkäynnin muuttuneen haastavammaksi etäopiskelun myötä.

Rutiinien puute ja vuorovaikutuksen vähäisyys rasittivat ja motivaation kerrottiin kärsineen tai kadonneen jopa kokonaan. Toisaalta muutamat vastasivat yleisen olotilan olleen hyvä tai vähintäänkin melko hyvä. Pari vastanneista pitivät omissa oloissaan opiskelusta ja muutama kertoi keskittymiskyvyn parantuneen.

Toisaalta pandemian myönteiseksi puoleksi opiskelijat nimesivät lisääntyneen ajan. Harrastuksille ja luovuudelle on paremmin aikaa, kuten myös unelle.

Myös omaa aikaa ja rauhaa arvostettiin. Toisaalta koettiin, että arvostus tavallista elämää kohtaan on noussut: Pandemia on saanut arvostamaan tapahtumia ja vapautta, sekä vuorovaikutusta uudella tavalla.

Kartoitimme myös jaksamista tukevia tekijöitä ja vastausten kirjo olikin ilahduttavan kattava. Perhe ja ystävät ovat olleet merkittävä tuki poikkeusaikana, kuten myös aiemmin mainittu oman ajan lisääntyminen. Myös sarjojen ja elokuvien sekä Netflixin kaltaisten suoratoistopalveluiden kerrottiin auttavan yksinäisyydentunteeseen. Ulkoilun, liikunnan ja nukkumisen tärkeyttä painotettiin, kuten myös hyvän ruoan.

Kun kysyimme, miten koulu ja esimerkiksi opiskelijahuolto voisivat tukea opiskelijoita, suurin osa totesi, ettei se voi tai he eivät keksi, miten se voisi.

Opetus- ja ohjaushenkilöstö ovat ensisijaisessa asemassa tunnistamassa tuen tarvetta ja ohjaamassa opiskelijoita opiskelijahuollon palveluiden pariin. Tuen tunnistamisen vaikeus korostuu etenkin etäaikana, kun opiskelijoiden kanssa ei pystytä olemaan samanlaisessa välittömässä vuorovaikutuksessa kuin ennen.

Tuen pyytäminen ja saaminen on lisäksi vaikeampaa. Kyselyn perusteella monet toivoisivat koulun kyselevän kuulumisia ja vointia useammin. Vaikka opiskelijat ovatkin yksilöllisiä tuen ja avun tarpeeseen liittyen, monet kaipaavat koulultaan välittävämpää otetta.

Tällä hetkellä nuoret ovat hyvin suurilta osin vastuussa omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan, näin ei pitäisi olla. Kenen tulisi ottaa vastuuta opiskelijoiden hyvinvoinnista? Etäopetukseen siirtyminen on kuluttanut opettajat loppuun, sillä uuden tekniikan ja sovellusten haltuunotto, sekä muut tekniset vaikeudet syövät aikaa. Myös henkilökunnalta on viety tavanomainen vuorovaikutus kanssatyöntekijöiden kanssa.

Meistä yksittäistä vastuunkantajaa ei voi nimetä, sillä nuorten elämään ja hyvinvointiin vaikuttavat niin monet eri tahot. Juuri sen vuoksi pyydämmekin nyt sinua, arvoisa lukija, pohtimaan arjessa tekemiäsi päätöksiä myös nuorten kannalta. Miten meistä jokainen voi tukea ja auttaa nuoria jaksamaan pandemian keskellä?

Voisitko esimerkiksi tukea mielenterveystyötä? Suhtautua nuorten oireiluun vakavammin? Pohtia erilaisia lakialoitteita myös nuorten elämän kannalta? Kysyä lähimmäiseltä nuorelta, että miten hänellä menee ja oikeasti pysähtyä kuuntelemaan?

Pandemian vaikutukset näkyvät nyt ja tulevat näkymään vielä pitkään – osa muutoksista taas on mahdollisesti tullut jäädäkseen. Vaikka poikkeusajat väsyttävät, eikä niiden loppua tunnu näkyvän horisontissa, tulisi meidän huolehtia itsestämme ja läheisistämme sekä pyrkiä keksimään pieniä ilonmurusia ankean ajan piristeeksi.

Pienikin asia voi auttaa, ja meidän kaikkien tulisi kantaa virtuaalikortemme pikselikekoon, jotta selviäisimme mahdollisimman vähin ruhjein.

Elina Kangas, Mikaela Lautiainen, Joel Liukkonen ja Milja Nieminen

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat

Kannattelu ei ole hoitoa – nuoret tarvitsevat myös psykiatrisia palveluja

Posted on Updated on

Nuorten aikuisten mielenterveysongelmat ja psykiatrisiin palveluihin pääsy puhututtaa nyt.

Psykiatrinen osastohoito ja pitkäaikainen kuntouttava psykiatrinen hoito ovat vähentyneet, ja mikäli nuorena ei saa apua mielenterveyden ongelmiin, niitä voi esiintyä myös aikuisena.

Paanasen, Surakan, Kainulaisen, Ristikarin & Gisslerin (2019, 119) tutkimuksessa ilmenee, että mielenterveysongelmat ovat yhteydessä syrjäytymiseen. Mielenterveysongelmat voivat vaikeuttaa esimerkiksi jatkokoulutukseen hakeutumista ja siten oman elämän rakentamista.

Mielenterveyspalveluiden piiriin pääsemättömyys näkyy tapaamiemme sosiaalityöntekijöiden puheissa huolestuttavana. Nuoret vaikuttavat yhä huonovointisemmilta.

Sosiaalityössä on törmätty siihen, etteivät asiakkaat välttämättä saa tarvitsemaansa hoitoa, palvelua tai tukea oikea-aikaisesti. Asiakkaan voi olla vaikea ottaa itse yhteyttä mielenterveyspalveluihin. Kokemus oman tilanteen vähättelystä voi myös vaikuttaa siihen, ettei yhteydenottoa halua tehdä.

Sosiaalityön näkökulmasta asiakkaiden tilanne voi olla odottelua – eikä odottelun aikana ole tarjolla tarvittavaa tai riittävää hoitoa. Valitettavasti on käynyt myös niin, että asiakkaalle varattu aika on mennyt ohi asiakkaan huonovointisuuden, ahdistuksen tai masennuksen vuoksi.

Sähköinen tai puhelinasiointi ei liioin ole sopiva palvelumuoto kaikille, koska osalla asiakkaista ei esimerkiksi ole tarvittavia välineitä tai vuorovaikutus sujuu paremmin kasvokkain. Keskusteluissa sosiaalityöntekijät toivat esiin havaintonsa siitä, että asiakkuudet voivat niin sanotusti valua sosiaalityön puolelle silloin, kun psykiatrian palveluihin on pitkät jonot. Psykiatriseen hoitoon pääsy voi vaatia esimerkiksi sosiaalihuollon palvelun tuottajilta jatkuvia yhteydenottoja ja huoli-ilmoituksia, jotta asiakas saa tarvitsemaansa psykiatrista apua.

Mutta onko sosiaalityöntekijöillä riittävää tietotaitoa ja koulutusta mielenterveysongelmien hoitamiseen? Miten tilanne vaikuttaa sosiaalityön resursseihin ja sosiaalityöntekijöiden jaksamiseen?

Sosiaalityön asiantuntijuuden lisäksi sosiaalityöntekijältä vaaditaan mielenterveysongelmiin liittyvää tietoa, esimerkiksi psyykkisten oireiden yhteyksistä nuoren toimintakykyyn ja käsitystä psykiatrisesta hoitotyöstä, vaikka sosiaalityöntekijä itse ei toimisikaan terapeuttina tai hoitotyöntekijänä (Arajärvi, Mönkkönen, Kekoni & Toikko 2020, 369). Ylirukan, Vartion, Pasasen & Petreliuksen (2018, 62–63) raportin perusteella sosiaalityön tehtävän laaja-alaisuus ja moniulotteisuus tuottavat haasteita yksittäisen työntekijän osaamisen näkökulmasta: sosiaalityöntekijä ei millään kykene hallitsemaan kaikkia niitä ilmiöitä, joita asiakkaiden elämään liittyy.

Raportin mukaan laaja-alaiseen työskentelyyn sitoutuminen on haastavaa, koska kaikki toimijat eivät välttämättä tarkastele asiakkaiden elämäntilanteita samalla tavalla kokonaisvaltaisesti kuin sosiaalityöntekijät. Muissa palveluissa toimitaan siis rajatummilla erikoisalueilla.

Mitä asialle voisi tehdä? Sosiaalityöntekijöiden kanssa käydyissä keskusteluissa tuli esiin, että sosiaalityö ja terveydenhuolto – tässä tapauksessa mielenterveyspalvelut – ovat erillisiä, omia palveluitaan eikä niillä ole aina tarpeeksi keskinäistä vuoropuhelua. Tätä tilannetta voisi pitää myös rakenteellisena epäkohtana. Yhteistyötä tulisi tehdä enemmän ja sen tulisi olla vastavuoroista. Olisi tärkeää lisätä työparityöskentelyä ja jalkautuvaa, kotiin tehtävää työtä. Mielenterveystaitojen lisääminen sosiaalityöntekijöille olisi myös hyvä asia.

Suomessa on juuri nyt menossa Marinin hallituksen sote-uudistus, jossa yhtenä osana on tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksessa tarjotaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten eri palveluita sekä erityistason konsultaatioita. Tavoitteena on siirtää palveluiden painopistettä perustasolle ja ehkäisevään toimintaan. Toivomme, että sote-uudistuksessa kiinnitettäisiin huomiota sosiaalityön ja psykiatristen palveluiden yhteistyön vahvistamiseen ja kehittämiseen.

Mallia yhteistyön kehittämiseen voisi saada esimerkiksi lastensuojelun systeemisestä mallista, jossa sosiaalityöntekijä saa tuekseen moniammatillisen tiimin, johon kuuluu perheterapeutti. Olisiko tulevaisuudessa mahdollista rakentaa nuorelle sosiaalitoimesta esimerkiksi moniammatillinen tiimi, jonka yksi jäsen voisi olla psykoterapeutti?

Paanasen ym. (2019, 119) tutkimuksen mukaan mielenterveyspalveluiden toimivuuteen ja saatavuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä.

Ehkäisevään työhön, perheiden tukemiseen ja nuorten omista tarpeista nousevaan kokonaisvaltaiseen palveluun tulisi kiinnittää aivan erityistä huomiota. Nuorelle on tärkeää tulla nähdyksi ja kuulluksi omassa tilanteessaan. Kannattelua siis tarvitaan, mutta se ei yksistään riitä.

Laura Määttä, Maija Keskimaunu,

Riina Lamminsivu ja Suvi-Tuulia Rentola

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat

Lähteet ja lisäluettavaa:

Arajärvi, M., Mönkkönen, K., Kekoni, T. & Toikko, T. 2020. Sosiaalityön psykososiaalinen asiantuntijuus nuorisopsykiatrian moniammatillisen työyhteisön määrittelemänä. Janus vol. 28 (4). Saatavilla: https://journal.fi/janus/article/view/77900/57958

Paananen, R., Surakka, A., Kainulainen, S., Ristikari, T., Gissler, M. 2019. Nuorten aikuisten syrjäytymiseen liittyvät tekijät ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ajoittuminen.114–128. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti. https://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:ihUQBnBuWO8J:https://journal.fi/sla/article/view/73002/41002+&cd=4&hl=fi&ct=clnk&gl=fi

Sote-uudistus. 2021. Saatavilla: https://soteuudistus.fi/usein-kysyttya-tulevaisuuden-sosiaali-ja-terveyskeskus-ohjelmasta

THL:n kysely 2021. Kirjoittaneet: Knop J, Hiilamo H, Ilmarinen K, Karjalainen P, Kivipelto M (2020) Sosiaalipäivystykset ja koronaepidemian toinen vaihe. Tutkimuksesta tiiviisti 8/2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Saatavilla:https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/141003/URN_ISBN_978-952-343-629-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Yliruka, L., Vartio, L., Pasanen, K. & Petrelius, P. 2018. Monimutkaiset ja erityistä osaamista edellyttävät asiakastilanteet sosiaalityössä. Valtakunnallisen kyselyn tuloksia. Työpaperi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki. Saatavilla: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136378/URN_ISBN_978-952-343-117-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kenen taakkaa kannat?

Posted on Updated on

Perhekonstellaatio antaa mahdollisuuden katsoa ja tutkia oman elämän haasteita sivusta katsoen. Kuvioita ei puhuta auki tai analysoida. Jokainen saa ottaa mukaansa tilanteesta, sen mitä oivaltaa.

Viisitoistavuotias tyttö miettii kokemustaan siitä, ettei isä ole hänestä kiinnostunut. Tuo kokemus tuo hänet konstellaatioon lastensuojelulaitoksessa. Isä on nyt 65-vuotias. Konstellaatiossa tulee näkyviin isän isä, ukki, joka oli isän syntymän aikaan kaukopartiomies sodassa.

Ukki oli lisäksi isän kanssa samanikäinen tullessaan isäksi. Isän kokemus omasta isästään oli se, ettei oma isä ollut kiinnostun hänestä, vaan oli poissaoleva ja kiinni sodassa. Systeemisesti tilanteen voi nähdä toistuvan.

Taakkasiirtymä?

Toisinaan myös asiakkaiden asiat menevät ihon alle ja alkavat liittyä omaan taustaan tai suvun historiaan. Se mitä suvussa ja perheessä on tapahtunut, siirtyy nykytutkimuksen mukaan solutasolle ja muuttaa tapaamme elää, siirtyen myös sukupolvelta toiselle. Mielikuvat on ikään kuin siirretty tiedostamatta lapsen mieleen.

Kyse voi olla myös samaistumisesta vanhempaan. Ihminen sulautuu toiseen ja kokee samanlaisia tunteita. Kyse voi olla liian keskeneräisestä jäänteestä, oman kehitysvaiheen kanssa sekoittuneesta asiasta. Vanhemman voi olla vaikea erottaa omaa ja lapsen todellisuutta. Usein vanhemmat pelaavat samaa peliä omista syistään kätkien molemmat omat traumansa. Trauma asiasta tulee, kun systeemi on ylikuormittunut, eikä se kykene enää palaamaan alkuperäiseen voimaansa.

Liian ahdistavat tunteet ja kokemukset voivat tulla säilötyiksi ja tukahdetetuiksi, ilmeten sairautena. Usein lasten häiriöiden taustalla on tiedostamattomia ylisukupolvisia siirtymiä, jopa kymmenen sukupolven takaa. Usein vasta kolmannessa tai neljännessä sukupolvessa on mahdollista käsitellä asioita.

Oleellista etenemistä on se, mikä edistää omaa itseymmärrystä ja eheytymistä. Taakka on viesti kasvun mahdollisuudesta. On osattava luopua, saadakseen uuden mahdollisuuden. Asian hävittämiseen riittää se, että asiasta puhutaan vaikenemisen sijaan.

Konstellaatio on mahdollisuus hankalien, keskeneräisten, vaikeasti tunnistettavien haasteiden käsittelyyn. Matti Siiralan sanoin: ”Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi”.

Ole hetken minä

Perhekonstellaatio on Bert Hellingerin kehittämä terapeuttinen ryhmämetodi. Hän oli saksalainen pappi, psyko- ja perheterapeutti.

Menetelmä perustuu intuition käyttöön, systeemisyyteen ja fenomenologiaan, jossa kokemus korostuu. Jokainen meistä on osa suurempaa kokonaisuutta, osa perhesysteemiään. Siinä meillä kaikilla on luovuttamaton paikka, vaikka ei olisikaan perheen kanssa tekemisissä tai vaikka joku olisi kuollut.

Hellinger työskenteli kuusitoista vuotta Afrikassa. Menetelmässä on vaikutteita zulujen yhteisöllisyydestä ja aiempien sukupolvien arvostamisesta. Vähimmilläänkin ihminen on saanut elämän, sen suurimman lahjan, mitä saada voi.

Hellinger on todennut, että valtaosa ongelmistamme johtuu systeemisistä syistä, eivätkä ne siis ole vain yksilön ongelmia. Päihde- ja mielenterveysongelmat eivät siis useimmiten synny siinä sukupolvessa, jossa ne ilmenevät.

Konstellaatio tehdään useimmiten ryhmässä

Työskentely alkaa asiakkaan kysymyksestä. Hyvä kysymys on polttava, tärkeä, ikään kuin elämän ja kuoleman kysymys.

Konstellaatiossa katsotaan vain perheen ja suvun todellisia asioita. Sen selkeyttämiseksi voi ohjaaja kysyä tunteita. Ohjaaja pyytää asiakasta valitsemaan ryhmästä edustajia kysymyksen kannalta tarvittavia elämän asioita, perheen jäseniään ja itseään. Usein asiakas asettaa edustajat paikoilleen. Hetken edustajat kuuntelevat tuntemuksiaan ja alkavat reagoida.

Kyse ei siis ole näyttelemisestä, vaan intuition käyttämisestä. Tavoitteena on katsoa ja kokea, ei ratkoa. Työskentely näyttää usein löytävän ylisukupolvisen kokemuksen ja yhteyden.

Kyse on intuition käytöstä. Ihmisen mieli rakentaa olennaiset havainnot ja ratkaisut tilanteessa, jossa ihmisen mieli on liian hidas työkalu. Täysin ei osata selittää, miten on mahdollista, että edustajat konstellaatiossa alkavat tuntea edustamiensa henkilöiden tunteita tai käyttäytyä samoin.

Usein ymmärrys tulee konstellaatiossa mukana olosta. Sanat eivät riitä kertomaan kaikkea. Tarkoituksena on löytää uudelleen menetettyjä yhteyksiä. Lopulta tämä kaikki tuo usein rauhaa ja rakkautta. Asiakas ottaa konstellaatiosta, sen mihin on valmis. Myöhemmin voin huomata jonkin muuttuneen elämässään. Oivallus voi olla suuri varsinkin, jos on kantanut omien vanhempien tai isovanhempien taakkaa.

Rakkauden lait

Konstellaatio perustuu rakkauden lakeihin: Kuuluminen, järjestys, tasapaino ja hyväksyntä. Meillä on jokaisella oikeus kuulua perheeseen. Meillä on oma korvaamaton paikka perheessä, niin että se, joka tuli ensin on ensin. Usein siitä tulee ylimääräistä hankaluutta, jos ei ole paikallaan.

Antamisen ja saamisen tasapaino on meihin syvälle sisäänrakennettu. Usein on helppo hahmottaa, kun saa on tarve antaa takaisin. Mitä enemmän antaa ja ottaa vastaan, sitä lujempi sidos. Rakkaudella ja kiitollisuudella rakennetaan tasapainoa.

Neljäntenä rakkauden lain periaatteena on todellisuuden kunnioittaminen: hyväksyntä eli se mikä on, on. Toisen kanssa asioiden jakaminen on askel kohti purkua ja eheytymistä. Konstellaation teko nopeuttaa prosessia. Hyvä askel tiedostamiseen on myös sukupuun tekeminen.

Tietoisena siitä, ettei tätä kaikkea ole helppo ymmärtää ilman kokemusta, olen halunnut yrittää avata konstellaatiota. Ajattelen, että tässä tavassa katsoa on jotain, minkä soisi olevan jokaisen taakkoja kantavan tai niissä mukana kulkevan ulottuvilla.

Uuden ymmärryksen kautta voimme suhtautua toisiimme aidommin ja arvostavammin. Kaiken pohjalla on ymmärryksen lisääntyminen meihin vaikuttavista asioista systeemissä, jossa elämme, josta tulemme.

Sosiaalialalla työtä tekevän sanoin: ”Konstellaatio tuo ymmärrystä, myötätuntoa katsoa, miten kaikella on syynsä. Se on tuonut ymmärrystä, miten kuulun sukuun Se auttaa näkemään ylisukupolvisia ketjuja. Konstellaatio on tiivistänyt kaiken: mitä tapahtuu, miten tavoitetaan tarina ja ylisukupolvisuus. Se on tuonut työkaluja. ”

Satu Vilkki

Artikkeli perustuu Satu Vilkin Diakiin tehtyyn lopputyöhön.

Lähteet ja lisälukemista:

Canault, N. (2007) Vaietut virheet jälkipolvien taakkana. Ylisukupolvinen tiedostamaton. Eveil -kustannus. Tampere.

Cohen, D. (2006) Family Constellations: An Innovative Systemic Phenomenological Group Process From Germany https://www.researchgate.net/publication/247763470_Family_Constellations_An_Innovative_Systemic_Phenomenological_Group_Process_From_Germany Saatavilla 21.11.20

Gladwell, M. (2005) Välähdys. Alitajuisen ajattelun voima. Wsoy. Helsinki.

Hellinger, B. (2007) No Waves Without the Ocean. Experiences and Thoughts. Carl-Auer. Oslo.

Hellinger, B. (2009) Pysyvä onni. Sari Hanhikoski omakustanne. Helsinki.

Hellinger www.hellinger.com Saatavilla 21.11.2020

Hoffman, L., Kyyrönen, K. (1985) Perheterapia. Systeeminen näkemys. Weilin Göös. Espoo.

Hyyppä, H., Karjalainen, K., Keski-Luopa, L. (2010) Ihminen ja energeettisyys. Metanoia Instituutti. Vihanti.

Juopperi, I. (2019) Perhekonstellaatio lastensuojelun viitekekhyksessä. Perhekonstallaatio koulutuksen lopputyö

Juopperi, I. (2021) Henkilökohtainen tiedonanto 26.2.2021.

Karjalainen, K., Totro, T. (2008) Näkyvään kätkeytynyt. Metanoia Instituutti. Oulu.

Keski-Luopa, L. (2001) Työnohjaus vai superviisaus. Työnohjausprosessin filosofisten ja kehityspsykologisten perusteiden tarkastelua. Metanoia Instituutti. Oulu.

Kosonen, T. (2021) Perhekonstellaatio luento 7.2.2021 Saatavilla 8.2.2021 https://www.youtube.com/watch?v=OCdgjV_6d24&fbclid=IwAR1nQDPxYAwIzNRJSz08IPn4pKxzsl_Pg3ws7_C_LjRGRak9j8rW6g_vnm8

Kosonen, T. (2021) b Henkilökohtainen tiedonanto 23.2.2021

https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/fenomenologia Saatavilla 10.1.2021

Rantola, R. (2019) Sielujen liike. Perhekonstallaatio koulutuksen lopputyö.

Rantola, R. (2021) Henkilökontainen tiedonanto 22.2.2021

Roman, J. (2016) a Systeeminen konstellaatio Ihmisyhteisöjen näkymättömät voimat. Book on Demand. Helsinki.

Roman, J. (2016) b Ikkuna näkymättömään. Systeeminen konstellaatio ja systeeminen ymmärrys. Book on Demand. Helsinki

Roman, J. (2012) Sysyteeminen kostellaatio muuttaa syvällä tasolla. Saatavilla 24.1.2019: https://www.suomentyonohjaajat.fi/sites/default/files/kotisivut/osviitta/artikkelit/pages_from_osviitta_2_12.pdf

Saari, J., Eskelinen, N., Björklund, L. (2020) Raskas perintö. Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Gaudeamus. Talinna.

Salakari, H. (2021) Radio Yle 1 dokumentti. Väkivallan perintö. https://areena.yle.fi/audio/1-2931290#autoplay=true Saatavilla 25.2.2021

Schneider, J., (2007) Family Constellations. Basic Principles and Procedures. Carl-Auer. Heidelberg.

Siltala, P. (2016) Taakkasiirtymä. Trauman siirto yli sukupolvien. Therapeia-säätiö. Helsinki.

https://sosped.fi/toiminta/toimintakyky/#:~:text=Mit%C3%A4%20on%20sosiaalinen%20toimintakyky?%20Sosiaalinen%20toimintakyky%20tarkoittaa%20ihmisen,k%C3%A4site%20ei%20ole%20yksil%C3%B6%C3%B6n%20sidottu%20ominaisuus,%20vaan%20suhdek%C3%A4site. Saatavilla 24.3.21

https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrjaytyminen/huono-osaisuuden-ylisukupolvisuus Saatavilla 16.3.2021

Tuhkasaari, P. (2013) Ylisukupolvisuus – Integraatioprosessi psykoanalyyttisessa psykoterapiassa. Therapeia -säätiö.

https://www.tuimakka.fi/fantomi Saatavilla 28.9.20

Tuominen, S. (2017- 2019) Perhekonstallaatio koulutuksen monisteita.

Tuominen, S. (2021) Henkilökohtainen tiedonanto 8.3.2021

Van der Kolk, B. (2019) Jäljet kehossa. Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla. Viisas Elämä Oy. Helsinki.

Volkan, V. (2013) Natsismin perintö. Tallentaminen, ylisukupolvisuus, dissosiaatio ja toiminnan kautta muistaminen. Therapeia-säätiö. Tampere.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/02/12/ylisukupolvinen-trauma-voi-yltaa-neljanteen-polveen-asti?fbclid=IwAR1CsZ1i_pd0s-zFuari7GdFDJKk_BBUMBKQTS_Vya6wcWOvXl0EWT0IZ2I Saatavilla 12.2.2021

Maailman tärkein työ – omaishoitaja on töissä 24/7

Posted on Updated on

heart-700141_1920

Omaishoitajien työ on hyvin näkymätöntä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan noin 350 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia.

Omaishoitaja huolehtii yleensä perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka ei selviydy arjestaan itsenäisesti. Omaishoidettavan arjen haasteena voi olla esimerkiksi sairaus, vamma tai muu erityinen tuen tarve. Omaishoitosopimus tehdään yhdessä kunnan kanssa, jolloin laki omaishoidon tuesta määrittelee henkilön omaishoitajaksi. Vuonna 2018, omaishoitosopimuksia Suomessa oli noin 47 500. Yleisimmissä omaishoitotilanteissa omaishoitajana toimii yli 65-vuotias nainen, joka hoitaa muistisairasta puolisoaan. (Lähde: Omaishoitajaliitto.) Haastattelimme kahta omaishoitajaa, jotka esiintyvät kirjoituksessa peitenimillä.

Ystävät hävisivät

Kaisu on parkinsonintautia sairastavan miehensä omaishoitaja. Mies tarvitsee apua lähes kaikissa arjen toimissa, joten tavallisesti Kaisun arjen täyttävät erilaiset avustavat tehtävät. Tavallinen arkipäivä alkaa auttamalla mies pois sängystä ja vaihtamalla vaipan ja vaatteet. Päivä jatkuu pyykkäämisellä, siivoamisella, ruoan laittamisella sekä kauppareissulla. Mies tarvitsee apua myös siirtymisessä, joten Kaisun päiviin sisältyy paljon nostelua sekä pyörätuolin työntämistä. Omaishoitajuuden myötä Kaisun ystävät ovat hävinneet ja elämä tuntuu pyörivän sairaan miehen ympärillä. Omaa aikaa ei ole ja väsymys tuntuu sekä kehossa että mielessä. Haastavinta omaishoitajuudessa Kaisun mielestä on yksinäisyys sekä tunne siitä, ettei tiedä tarpeeksi hoidosta, avun saamisesta ja omista oikeuksistaan. Työmäärään nähden omaishoitajan tuki ei ole riittävä, eikä Kaisu koe saavansa riittävästi muutakaan tukea arjessa jaksamiseen. Iloa arkeen ovat onneksi tuomassa lapsenlapset.

Haastavinta arjessa on byrokratia

Anne on kolmen lapsensa yksinhuoltaja, joista kaksi on erityislapsia. Arki pyörii pitkälti lasten asioiden ympärillä: lasten avustaminen, ruuan valmistus, pyykkääminen, palaverit ja terapia käynnit sekä harrastuksiin kuskaaminen. Annen sosiaalinen elämä on kutistunut olemattomiin. Kelan tuet omaishoitajille on hyvin pienet, minkä vuoksi perhe kärsii köyhyydestä. Kolmannen sektorin toimijat ovat mahdollistaneet osallistumisen retkille ja virkistyspäiville sekä tarjonneet Annelle mahdollisuuden vertaistukeen. Haastavinta on jaksaa arjessa ilman apua sekä työskentely viranomaisten kanssa. Omaishoitajuuden myötä Annen arvomaailma on muuttunut ja ymmärrys erityisperheiden arjesta on lisääntynyt. Lapset ja koiran kanssa ulkoilu auttaa jaksamaan ja tuo iloa arkeen.

Molemmissa haastatteluissa nousi esille paljon samankaltaisia haasteita, kuten pieni omaishoidontuki, byrokratian vaikeus ja omien oikeuksien puolesta kamppailu. Omaishoitajan on vaikeaa vaikuttaa tällaisiin haasteisiin. Byrokratian vaikeus asettaa omaishoitajat eriarvoiseen asemaan avun ja tuen saamisen suhteen. Ne omaishoitajat, joilla on tietoa ja voimavaroja vaatia tukea ja apua saavat sitä todennäköisemmin. Yksi sosiaalityön lähtökohdista on epäoikeudenmukaisuuden ja eriarvoisuuden vähentäminen. Mielestämme sosiaalityöllä olisi tässä paikka täytettävänä. Sosiaalityöntekijöillä olisi tarvittavaa osaamista kertoa saatavilla olevista palveluista ja tuista, jotta ne tavoittaisivat avun tarvitsijat.

Omaishoitajan työ voi olla todella raskasta sekä henkisesti että fyysisesti. Haastatteluissa nousi selkeästi esille haasteet sosiaalisissa suhteissa sekä arjessa jaksaminen. Kaisun ja Annen kertomuksissa toistui se, kuinka elämä alkaa pyöriä autettavan ympärillä ja omista sosiaalisista suhteista huolehtimiselle ei enää jää aikaa. He kuvailivat miten esimerkiksi viikon aikana saattaa olla tekemisissä vain ammattihenkilöiden kanssa ja olo tuntuu yksinäiseltä. Tällaisiin haasteisiin lähes jokainen voi vaikuttaa. Haluaisimme kannustaa jokaista, joka tuntee omaishoitajan, miettimään voisiko hän olla tuen tarpeessa ja voisinko minä auttaa. Avun ei tarvitse olla suurta. Usein vaikkapa vain juttuseurasta tai hetkestä omaa aikaa voi olla jo suuri ilo.

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat,
Julia Holmi, Annika Peltola, Salla Leppälä ja Eedit Impiö