Jyväskylän aikuissosiaalityön asiakasraati vaatii: Työttömiä on kuunneltava heitä itseään koskevien lakien valmistelussa

Posted on Updated on

Tänä vuonna voimaan tullut työttömyysturvan aktiivimalli on jo saamassa jatko-osan. Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan ”aktiivimalli kakkosta” eli niin kutsuttua omatoimisen työnhaun mallia. Hallituksen tavoitteena on antaa esityksensä mallista eduskunnalle syyskaudella 2018.

Aktiivimalli on ajanut monet työttömät ahtaalle, koska se huomioi huonosti niin yksilöllisiä elämäntilanteita kuin alueellisia työllisyyseroja. Tämä näkyy muun muassa toimeentulotuki- ja eläkehakemusten sekä karenssien määrien voimakkaana kasvuna. Omaehtoisen työnhaun mallin on nähty kasvattavan monitulkintaisuutta entisestään.

Työttömien Keskusjärjestö on vaatinut, että aktiivimallin epäkohdat on korjattava ja mallien keskinäiset ristiriidat on poistettava. Keskusjärjestön mielestä aktiivimalli on lisännyt työttömien eriarvoista kohtelua.

Jyväskylän aikuissosiaalityön asiakasraati näkee mallissa elementtejä, joilla työtöntä pyritään työllistämään rangaistuksen uhalla. Aktiivimallin leikkuri on lisännyt toimeentulotukimenoja, koska monilla työttömillä viimesijainen toimeentulotuki kompensoi työttömyysetuuksien menetyksiä. Sanktiotoimenpide saa työttömän tuntemaan syyllisyyttä aktiivisuusehdon täyttymättä jäämisestä, vaikkei se toimeentuloon juuri vaikuttaisikaan.

Raati pelkää, että mallin aiheuttama ahdistus taloudellisen tilanteen heikkenemisestä ajaa työttömiä työnhakijoita hakeutumaan sellaisiin töihin tai toimenpiteisiin, jotka eivät henkilön osaamisen tai kunnon puolesta olisi soveliaita. Raati myöntää, että aktiivimallin hyvänä tarkoituksena on herätellä passiivisia työnhakijoita. Ongelmaksi raati näkee sen, että passiivisten määrä on todennäköisesti melko pieni ja suurimmalla osalla työttömistä lienee aito halu työllistyä.

Raadin mielestä työllisyyden ongelmat ovat laaja-alaisempia, eikä vika ole aina työttömässä itsessään, kun työllistyminen ei onnistu. Ihmisen oma historia, asuminen ja perhesiteet ovat todellisia vaikuttimia esimerkiksi silloin, kun työllistyminen vaatisi paikkakunnalta muuttoa. Viime kädessä työnantajat kuitenkin päättävät, keitä ottavat töihin.

Asiakasraadin mielestä työttömien näkemykset täytyy ottaa tosissaan heitä koskevien toimenpiteiden valmisteluissa. Hallituksen toimintatapa on tuntunut sanelupolitiikalta, jossa työttömille kerrotaan, mikä heille olisi parasta heitä itseään kuuntelematta. Karensseja ja sanktioita ehdottavien tahojen huolena tuntuu olevan, että raha laiskistaa ja passivoi työttömiä. Tosiasiassa asumiskustannukset ja muut välttämättömät menot syövät tuloista leijonanosan, ja toimeentulo on sen vuoksi hyvin niukkaa.

Taloudellisesti ja karenssien uhalla ahdistettu ihminen ei kykene täysipainoisesti parantamaan omaa tilannettaan ja elämänhallintaansa. Turvaverkon ollessa kunnossa ihminen pystyy suuntaamaan paremmin ajatteluaan ja toimintaansa kohti uutta.  Pitkään jatkuneet taloudelliset ongelmat kuormittavat tutkitusti terveyttä monin tavoin ja aiheuttavat merkittäviä lisäkustannuksia yhteiskunnalle.

Kepin sijasta raati tahtoo porkkanaa aktivointitoimenpiteisiin. Vapaaehtoistoiminnan huomioiminen aktiivisuuden osoittajana olisi myönteinen toimenpide, joka edistäisi yhteiskunnallista osallisuutta ja pitäisi ehdottomasti sisällyttää aktiivimalliin. Monissa tällaisissa toiminnoissa on ongelmana, miten saadaan osallistujia. Lisäksi kannustimena voisi olla työvoimapoliittisen toimenpiteen mukainen päiväraha, koska vapaaehtoistoimintaan osallistumisesta koituu usein kuluja.

Raadin mielestä työtä tulee jakaa nykyistä enemmän, jotta myös osatyökykyiset saadaan työelämään. Työnantajalla olisi tällöin mahdollisuus järjestellä työtehtäviä siten, että kaikki työntekijät pystyisivät keskittymään ydinosaamiseensa nykyistä paremmin.

Jyväskylän aikuissosiaalityön
asiakasraati

Jyväskylän kaupungin aikuissosiaalityön asiakasraati on aloittanut toimintansa alkuvuonna 2016 Sosku-hankkeen ja aikuissosiaalityön yhteiskehittämisen tuloksena.

 

 

 

Mainokset

Nuorten sosiaalityöstä nippu hyviä keinoja puuttua nuorten asunnottomuuteen

Posted on

 

ARA:n Asunnottomat 2017 -selvityksen mukaan asunnottomuus on laskenut kaikissa muissa ikäryhmissä, paitsi alle 25-vuotiaiden kohdalla se on noussut. Me Helsingin Etelän nuorten sosiaalityön (16-29 v.) työntekijät olemme erittäin huolissamme nuorten asunnottomuuden lisääntymisestä ja koemme tilanteen kestämättömäksi.

Iso osa kaikista sosiaalityöhön tulevista yhteydenotoista koskee asumista, asunnottomuutta, asunnottomuuden uhkaa tai asumisen kustannuksista aiheutuvia ongelmia.

Aikuissosiaalityö on asunnottomalle luonteva paikka hakea apua. Todellisuudessa keinomme auttaa asunnottomia ovat kuitenkin rajalliset.

Eteläinen Helsinki on erityinen näköalapaikka asunnottomuuteen: asunnottomille suunnatut palvelut painottuvat sinne ja keskustan alue ihmisineen tarjoaa turvaa kodittomalle. Helsingissä voi valita kolmen Poste Restante -postinumeron väliltä ja kaikki ne sijoittuvat etelän alueelle.

Kantakaupunkiin virtaa ihmisiä myös muualta Suomesta ja maailmasta. Monesti asunnottomuus on seurausta keinottomuudesta ja tietämättömyydestä. Silloin vahva asunnonhaun tuki ja asioiden selvittämisen tuki voi tuottaa tulosta. Helsingin asunnottomia palvellut Asunnottomien sosiaalipalvelut ajettiin alas vuonna 2010, jolloin paljon osaamista jäi siirtymättä alueellisiin sosiaalitoimistoihin. Aikuissosiaalityön asumisneuvojat keskittyvät häätöjen ehkäisyyn eivätkä palvele asunnottomia.

Luottohäiriömerkintöjen vaikutus asunnonsaantiin on kohtuuton, erityisesti vanhojen vuokravelkojen osalta. Tähän olisi pikaisesti kehitettävä uusia toimintamalleja. Perustoimeentulotuen siirto Kelaan ja sähköisen asioinnin lisääntyminen saattavat viivästyttää asunnottomien ja vuokranmaksuvaikeuksissa olevien ohjautumista sosiaalityöhön.

Kelan linjaukset suhteessa heikompiosaisiin nuoriin aikuisiin näyttäytyvät epäoikeudenmukaisina ja eriarvoistavina: vähävaraisesta lapsuudenkodista itsenäistyville nuorille ei pääsääntöisesti myönnetä vuokravakuutta, jolloin he joutuvat epätasa-arvoiseen asemaan verrattuna parempiosaisiin ikätovereihinsa. Lapsuudenkodista on kuitenkin monesti lähdettävä ja toisinaan nuoret hyppäävät tyhjän päälle, asunnottomuuteen.

Asuminen on myös todella kallista Helsingissä ja pienistä asunnoista on pula. Nuorille tyypillisestä kimppa-asumisesta ”rangaistaan” toimeentulotuessa soveltamalla kimppa-asunnossa asuville huomattavasti pienempää kohtuuvuokraa kuin yksin asuville, vaikka jokaisella olisi oma asianmukainen vuokrasopimus.

Lisäksi kimppa-asujalle maksetaan pienempää perusosaa, vaikka perusosaan sisältyvät jaetut kulut ovat todellisuudessa vähentyneet yhteiskunnassa tapahtuneen muutoksen myötä. Kimppa-asuminen on myös ekologisempaa, joten siihen tulisi kannustaa sen sijaan, että siitä tehdään byrokratialoukun myötä epäedullista. Nämä ovat todelliselle elämälle vieraita päätöksiä; ne kasauttavat huono-osaisuutta heti itsenäisen elämän alkuvaiheessa heille, joilla on heikommat lähtökohdat.

Helsinki on sitoutunut Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmaan (AUNE 2016-2019). Ohjelmassa sitoudutaan asumisneuvonnan vahvistamiseen. Vaikka Helsingin kaupungin asumisneuvonnan resursseja on lisätty, ne eivät riitä ja eteläisestä kantakaupungista puuttuu aikuissosiaalityön asumisneuvoja kokonaan. Toisena vaikuttavana toimena AUNE:ssa on mainittu Ohjaamon kaltaisen matalan kynnyksen asumisneuvonnan vakiinnuttaminen, jotta nuoret saisivat helposti asumiseen liittyvää apua.

Ohjaamon asumisneuvonta on palvellut myös asunnottomia ja on ollut tärkeä työkalu meille nuorten sosiaalityössä. Ohjaamo-toiminnan rahoitus siirtyi TEM:lle vuoden alussa ja asumisneuvonta päättyi Ohjaamossa. Vastaavaa matalan kynnyksen asumisneuvontaa ei tällä hetkellä ole nuorille.

Lisäksi nuorille aikuisille tarvitaan pikaisesti sekä päihteetöntä että päihteidenkäytön sallivaa tilapäismajoitusta. Erityisesti nuoret naiset ovat haavoittuvaisessa asemassa asunnottomina. Hietaniemenkadun palvelukeskus on jatkuvasti täynnä eikä sovellu väliaikaiseen yöpymiseen, mikäli nuorella ei ole raskasta päihteiden käyttöä. SPR:n Nuorten turvatalon toiminta ei riitä Helsingin kokoiselle kaupungille tässä asunnottomuustilanteessa eikä palvele yli 21-vuotiaita.

Riittävän hätämajoituksen ja asumisneuvonnan puute näkyvät myös siinä, että asiakkaat ovat toimintakyvyltään entistä huonommassa kunnossa palveluihin hakeutuessaan. Siten asiakkaat saattavat tarvita Asumisen tuki -yksiköstä haettavaa tuetumpaa asumista, jonka voisi monen kohdalla välttää, jos he löytäisivät palvelut varhaisemmassa vaiheessa. Tästä syystä tuetun asumisen jonot myös kasvavat hyvin pitkiksi.

Sosiaalityön ruohonjuuritasolla näkyy, että asumiseen liittyvän tuen puute ja asunnottomuus ovat merkittäviä syrjäyttäviä tekijöitä. Ilman asuntoa on mahdotonta suunnitella elämää päivää tai paria pidemmälle. Sen lisäksi asunnottomuuden aiheuttamat vahingot ovat monesti niin merkittäviä, että vahinkojen korjaamiseen kuluu poikkeuksellisen paljon aikaa ja resursseja, mikä tulee inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi yksilöille ja yhteiskunnalle.

Harmiksemme toteamme, että sosiaalityössä ei ole käytössä riittävästi keinoja asunnottomien nuorten auttamiseksi. Asunnottomuuden torjuntaan tarvitaan lisää resursseja ja toimintamalleja unohtamatta asumisen kalleuteen liittyviä rakenteellisia ja asuntopoliittisia toimenpiteitä.

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimiala
Perhe- ja sosiaalipalvelut, Nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö
Etelän nuorten sosiaalityö
Sanna Kokko Kiira Talvela, Tiina Laaksoranta Laura Willman,Anna-Riikka Ojala Petra Nurmola, Anita Kuronen Mia Nyström, Karoliina Ojanen Liisa Lemmetty, Kaisa Puhakka Päivi Kekkonen, Anniina Puisto Anniina Piiroinen, Noora Pyykkö Marketta Siponen, Oona Häkkinen Päivi Nurmi, Julija Semenuka Eliisa Tuisku, Laura Lager Tuulia Järvenpää ja Merja Harju

Läheisen näkökulma: Elämään sopimaton ihminen vai ihmiselle sopimaton järjestelmä

Posted on

Kun kaltoinkohdeltu nuori oireilee ja haastaa yhteiskunnan normeja, hän saa osakseen ymmärrystä ja sympatiaa. Hän on joutunut kohtaamaan elämässään asioita, joihin hän ei itse ole voinut vaikuttaa ja siksi hänen elämästään on puuttunut turva kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi. Kun sama nuori aikuistuu ja oireilee edelleen, ymmärrys vaihtuu paheksunnaksi.

 

Läheisen näkökulmasta oikeanlaisen avun saaminen haasteellisesti käyttäytyvälle aikuiselle on vaikeaa. Palvelujärjestelmä näyttäytyy pirstaleisena, tehottomana ja ihmisen todelliset tarpeet jäävät tunnistamatta. Esimerkiksi kaksoisdiagnoosi-ihmisten avuntarpeet eivät tule palvelujärjestelmässä kohdatuksi. Aikuinenkin voi tarvita runsaasti tukea arjesta selviytymiseen, jos päihteet ja psyykkinen oireilu vaikuttavat henkilön elämänhallintaan.

Jos kyse on ihmisestä, joka ei sairaudentunnottoma ymmärrä omaa avuntarvettaan, on vaikea käsittää, miksi sosiaali- ja terveyspalveluissa ei edes pyritä yhteistyöhön läheisten kanssa. Ei edes silloin, kun lupa yhteistyöhön olisi saatu. Me kuitenkin jaamme elämämme oireilevan läheisemme kanssa. Lyhyillä hoitokäynneillä kontakti voi jäädä ohueksi ja ongelmien syvyys tunnistamatta. Seuraukset epäonnistuneesta hoidosta kantaa sairastunut ihminen, ei järjestelmä ja sen ammattilaiset.

Kun pahin sitten tapahtuu, ihminen vahingoittaa toista, mittava yhteiskunnan koneisto käynnistyy välittömästi. Ihminen, jonka tilanteesta kukaan ei ollut kiinnostunut ja jonka avuntarpeeseen kukaan ei reagoinut, on silloin kaiken keskipisteessä. Se resurssi, joka nyt kohdentuu ihmiseen, olisi voinut tuottaa elämään paljon hyvää, jos se olisi ollut käytettävissä avopalveluina – jos se olisi käytetty ihmiseen silloin, kun hän tarvitsi hoitoa ja tukea. Järjestelmä kohtaa vaikeasti oireilevat ihmiset jälkipainotteisesti, vasta sitten, kun on pakko.

Vankeusaika ei ole helpotus kenellekään, paitsi ehkä palvelujärjestelmälle. Meillä huoli läheisen voinnista ei katoa mihinkään, mutta yhteydenpito vaikeutuu. Vankeus rankaisee myös läheisiä. Monet porttien ulkopuolella kesken jääneet asiat jäävät läheisten hoidettavaksi. Sen sijaan, että järjestelmä opettaisi vastuunottamista omien asioiden hoitamisesta, joka jo lähtökohtaisesti on puutteellista, se opettaa vastuun siirtämistä muille.

Vankeusajan kuntouttaviin toimenpiteisiin liittyy sama ongelma kuin laitospainotteisiin päihdekuntoutuspalveluihin: palvelut ovat laitoksessa, elämä ja muutostarve sen ulkopuolella. Asiat eivät siirry laitoksesta arkeen. Eivät etenkään silloin, jos ihminen jätetään siirtymävaiheessa yksin muutosta rakentamaan.

Jokainen elää elämäänsä omissa sosiaalisissa ympyröissään läheistensä kanssa. Läheisen ei pitäisi olla ammattilaiselle uhka, eikä läheisen kokemukseen perustuva tieto merkityksetöntä. Tarvittaisiin rohkeutta tunnustaa, että palvelukulttuurissa on tapahduttava iso muutos, mikäli halutaan oikeasti vaikuttaa haasteellisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten elämänkulkuun.

Järjestelmä, joka pyrkii hoitamaan ihmiset suljettujen ovien takana, ihmisen arjesta irrallaan, ei voi onnistua.

Pakkasin yhden elämän varastoon kahdeksi vuodeksi kahdeksaksi kuukaudeksi. Odottamaan parempia aikoja, joita ei välttämättä tule. Elämän, jota moni ei omakseen haluaisi ja jonka useat tuomitsevat. Tekevät sen juuri tätä elämää tuntematta. Kysymättä, miksi elämästä tuli sellainen kuin tuli.Elämä kulki ensihetkestä lähtien päihteiden ja epävarmuuden varjossa. Sille ei rakentunut lujaa perustaa eikä tukiverkkoja, ei löytynyt tarkoitusta eikä päämäärää.

Päihteet veivät elämää, kuljettivat kujille, joilla arvo mitataan kamassa, ihmisyyttä ja koskemattomuutta ei ollut. Mieli särkyi, todella ja harhalla ei ollut eroa. Moni ammattilainen on kohdannut tämän elämän. Kaikkien lävitse se on luisunut, eikä missään ote ole ollut niin luja, että se olisi pysähtynyt.

Itse olen elämää seurannut useita vuosia. Tullut osaksi sitä. Täyttänyt tilaa, joka jo elämän alkumetreillä jäi tyhjäksi. Mutta minäkään en riitä. En saa kulkua kääntymään, arvet ei katoa koskettamalla. Olen pyytänyt apua ammattilaisilta, jokainen tietää, että elämä hajoaa, mutta katsoo pois. Kunnes ei enää voi. Samalla toinen elämä on vähällä päättyä.

Yhteiskunta sulkee elämän pois. Muurin sisään katoaa hajonnut elämä, särkynyt mieli. Enää ei tarvitse katsoa. Elämä on siirretty paikkaan, jossa se voidaan hetkeksi unohtaa. Minä en voi.

Sisko

 

 

Moraalinen tuohtumus ei lisää hyvyyttä

Posted on Updated on

Vääryyttä vastaan tulee taistella kunkin omalla tontillaan ja tehtävässään, vanhemmat lastensa kanssa ja omien reaktioidensa kanssa kasvattajana, työntekijät omassa työssään. Maailmassa on paljon pahuutta ja paljon myös sellaista pahuutta, joka ei varsinaisesti näytä johtuvan mistään. Ei kenenkään tietoisesta toiminnasta tai pahuudesta. Tapahtuu vain ikäviä.

 

Moraalista tuohtumusta on herättänyt lähiaikoina turvapaikanhakijoiden palauttaminen, Timo Soinin aborttikommentointi ja lastensuojelussa tapahtuneet vääryydet. Itse tuohduin moraalisesti viimeksi lukiessani Hesaria. Tuohduin alkoholistilääkärin kertomuksesta siinä kohtaa, kun alkoholistilääkäri kertoi alkoholistiäitinsä tehneen itsemurhan kolme viikkoa ennen alkoholistilääkärin häitä. Myös äiti oli lääkäri. En tuohtunut siitä, että lääkäri sairasti alkoholismia. Tuohduin moraalisesti siitä, että kuinka paska täytyy äidin olla, että menee ja tappaa itsensä juuri ennen tyttärensä häitä.

Omassa työssäni lastensuojelussa voisin tuohtua moraalisesti joka päivä. En vain pidä moraalista tuohtumista kovinkaan ammatillisena enkä ylipäätään rakentavana suhtautumisena kenenkään elämään edes siviilissä. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on tuohtunut nyt useamman kerran moraalisesti lastensuojelun alennustilasta, viimeksi laitoksissa (monikossa). Sen voi nähdä johtuvan hänen työstään lapsiasiavaltuutettuna, vaikuttajana – mutta mihin sillä vaikutetaan?

Hyvin usein kun lastensuojelussa tulee ilmi jotain ikävää, on se aina tapahtunut monikossa tai ylipäätään lastensuojelussa. Kun taasen lääketieteilijä pelastaa esimerkiksi ”munchausen -äidin” uhrin, ei lastensuojelu ole tehnyt mitään. Lastensuojelua ei mainita, vaikka lastensuojelu on ollut paikalla. Ilman lastensuojelun seurantaa ja kokoaava tiedonkeruuta aika monen kodin lapsi jäisi oman onnensa nojaan silloinkin kuin lasta kohdeltaisi samoin kun nyt on kuvattu, että laitoksissa on kohdeltu.

Moraalinen tuohtumus on tunteisiin vetoamista. Asiallinen työ, jossa käytetään paljon valtaa, niin kuin poliisin, lääkärin tai lastensuojelun sosiaalityöntekijän työssä, siinä ei ole moraalisesti oikein tuohtua mistään tai vedota vetoamalla kenenkään tunteisiin. Siinä tulee tutkia asiat ja tilanteet ilman kenenkään moraalista tuohtumusta tai tunteisiin vetoamista. Jos näin tapahtuu, mennään metsään ja lujaa. Työmaalla moraalinen tuohtuminen voi tapahtua kahvitauolla tai kollegiaalisesti työnohjauksessa suljettujen ovien takana – sitä kutsutaan höyryjen ulospäästämiseksi. Raskas työ vaatii välillä huokaisemista. Työläiselläkin on tunteet ja työläinen tuohtuu moraalisesti. Ero on siinä, että ammattilainen työssään ei moralisoi yhtään ketään. Toki, olisihan se kiva saada joukkovoimat joskus liikkeelle kuin nappia painamalla. Sillä sitä se on, tunteisiin vetoaminen ja moraalinen tuohtuminen.

Moraalinen tuohtuminen saattaa olla joskus hyvin moraalitonta, äärimmäisen subjektiivista, helppoheikkistä, suosion ja vallan kalastelua. Moraalisen tuohtumuksen voimaa on käytetty hirmutekoihin, sen voimalla on pystytetty hirmuhallintoja ja tuhottu ns. hyvin ”pahoja vihollisia”. Moraalisen tuohtumuksen tilalle toivoisin asiantuntevaa perehtyneisyyttä. En huutelua mediassa, tunteisiin vetoamista asioista, joiden perusteita huutelija tai performoija ei tunne. Vastakkain ei ole virkamiesihminen ja kansalainen, tai systeemin nappula ja ihminen, vaan ihminen ja ihminen – joskus paha, toisinaan hyvä. On tämä niin helvetin vaikea maailma, että parhaansa yrittäminen ei tässä maailmassa aina riitä. Koitetaan kestää se.

Vääryyttä on aina tapahtunut ja meidän tehtävämme on taistella ja tehdä kaikkemme vääryyden torjumiseksi, mutta torjumista ei edistä bensan heittely liekkeihin. Tässä maailmassa tehdään muutosta yhdessä ja se muutos tehdään järjestelmässä ja järjestelmää pitää korjata, osaamista pitää lisätä johtamiseen ja työskentelytaitoihin. Tähän järjestelmään kuuluu pitkä koulutuspolku heille, jotka haluavat ammattiin, jossa käytetään valtaa yksilöön. Suurin osa toimii niin kuin kuuluu. Väärinkäytökset ovat valitettavia, virheet kamalia. Mutta se ei ole yhtä kuin kaikki laitokset ja kaikki työntekijät, jokainen poliisi, lääkäri, hoitaja tai sossu. Luottamus ja arvostus poikii luottamusta ja arvostusta, valvontaa tarvitaan ja sen kanssa pitää olla todella tarkka. Varsinaista substanssiosaamista valvonnalla ei lisätä.

Maailmanparannus, se on erittäin pitkäjänteistä ja vaivalloista työtä, ja erittäin harvoin siitä seuraa mitään näyttävyyttä tai performanssiksi kelpaavaa.

Susanna Airola
VTM, TM

 

 

 

 

 

Koulusosiaalityö – arvokkaita kohtaamisia vai ylikuormittuneita työpäiviä?

Posted on Updated on

 

Vaade tehokkuudesta on noussut hallitsevaksi toimintaa ohjaavaksi tekijäksi yhteiskunnassamme. Työnteon taloudellinen optimointi on noussut niin suureen arvoon, että se on aistittavissa elämän eri osa-alueilla heijastuen päätöksenteosta aina osaksi jokaisen arkipäivää.

 

Kasvavat vaateet maksimoidusta tuloksellisuudesta näkyvät myös osana koulumaailmaa. Terveen kouluyhteisön synnyttävät hyvinvoivat oppilaat ja koulun toimihenkilöt, joka muodostuakseen vaatii kunkin osallisen asemasta huolehtimista.

Teimme muutamien kuntien koulukuraattoreille kyselyn, ja vastausten perusteella halusimme syventyä heidän kokemuksiinsa kuraattorityön vaikuttavuudesta ja rajoitteista. Porautuminen kuraattorien toiminnan todellisuuden ytimeen vahvisti käsityksiämme koulumaailmaan istutetuista tehokkuuden odotuksista, jotka näyttäytyvät avunantajan ja -saajan erilaisissa kohtaamistilanteissa.

Koulukuraattori – sosiaalisen hyvinvoinnin edistäjä, näkymätön ihmeidentekijä 

Koulukuraattorin toimenkuvaan kuuluu oppilaiden ja kouluyhteisön hyvinvoinnin rakennustyö. Käytännössä kuraattorin toiminnan tulisi olla ennaltaehkäisevä ja matalankynnyksen palvelu, joka huolehtii sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Koulussa työskentelee kuraattorin lisäksi myös muita oppilashuollon toimihenkilöitä. Kysely-aineistoistamme kävi ilmi, että epäselvyys eri toimijoiden kesken voi sotkea kuraattorin toiminnan perimmäistä tarkoitusta. Riskinä on ajautua tilanteeseen, jossa koulukuraattoria pidetään viimesijaisena turvaverkkona, kun muut tukitoimet eivät suoraan vastaa avuntarpeeseen.

Kun näin tapahtuu, kuraattorista muodostuu herkästi vain epämääräinen, jopa näkymätön toimija, jolta kuitenkin odotetaan viimekätistä asioihin puuttumista. Mikäli kuraattorin aikaa syövät esimerkiksi psykiatrista hoitoa vaativat oppilaat, kuinka aika voi riittää toiminnan keskeisimpään tarkoitukseen, ehkäisevään, matalankynnyksen tukityöhön?

Matalankynnyksen kukkahattutäti 

Kouluympäristössä tapahtuvan auttamisen tulisi olla helposti lähestyttävää, sillä keskeisenä kasvun ja kehittymisen foorumina koulun hyvinvoinnin lisäämisen pitäisi olla tavoitettavissa (Wallin, Aila 2011). Sosiaalialan ammattilaisille on yhteiskunnassa viimekätisen puuttumisen myötä syntynyt leima kukkahattutätiydestä.

Koulukuraattorin työtoimenkuvan ei tulisi täyttyä äärimmäisimpiin tilanteisiin ajautuneista tapauksista, jotka vaativat moniammatillisia tukitoimia – kuten psykiatrista hoitoa vaativaa ammattitaitoa. Juuri tällaisten ääritapausten hoitaminen voi herättää perinteisen kukkahattutädin leiman eloon kouluyhteisössä, jolloin äärimmillään kuilu kuraattorin sekä oppilaiden ja koulun muun henkilökunnan välillä syvenee.

Kyselymme mukaan koulukuraattorit kokivat työnsä vaikuttavimmiksi hetkiksi erilaiset kohtaamistilanteet, joissa luottamus syntyy. Nuorten hyvinvoinnin rakennustyössä sosiaalinen pääoma eli luottamuksen rakentaminen on ratkaisevassa asemassa (Korkiamäki, Riikka 2013).

Vastausten pohjalta nousi esiin vahvasti nuorten henkilökohtaisen kohtaamisen merkittävyys. Koulukuraattorin toimiessa ryhmän hyvinvoinnin edistämiseksi, tai oppilaan yksilöllisen tilanteen ja tarpeiden tukemiseksi, työ näyttää kantavan eniten hedelmää. Kuinka voidaan madaltaa kynnystä, jotta työn hedelmällisin tarkoitus, luottamuksellisten suhteiden luominen mahdollistuu?

Ikuinen ajanpuute rassaa 

Koulukuraattorilla on yleensä useita kouluja vastattavanaan. Esimerkiksi kyselyymme vastanneilla kuraattoreilla kouluja oli seitsemästä yhteentoista, aina esikoulusta toiselle asteelle asti.

Tämä tuottaa ison haasteen kuraattorin työlle. Välimatkat toimipisteiden välillä, odotukset erilaisiin rooleihin ja osaamisalueisiin venymisestä sekä hallitsematon työmäärä herättävät kysymyksen, miten aika riittää kaikkeen.

Saamiemme vastausten perusteella suurimmaksi haasteeksi nousi selkeästi ajan puute suhteessa laadukkaaseen ja odotuksia vastaavaan työhön. Ajalla vaalittu, kohtaamisissa syntyvä luottamus antaa kuitenkin avaimia sellaisen hyvinvoinnin edistämiseen, joka on lopulta koko yhteiskunnan etu.

Jonna Lohi
Jasmia Siilin
Kirjoittajat ovat sosiaalityön opiskelijoita Lapin Yliopistosta.

Lähteet
Korkiamäki, Riikka. 2013: Kaveria ei jätetä!. Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. Tampere.
Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print.
Wallin, Aila. 2011: Sosiaalityö koulussa; Avaimia hyvinvointiin. Helsinki: Tietosanoma.