Kun yhdessä tekemistä halutaan lisätä, tarvitaan uutta osaamista

Posted on Updated on

Meillä on nyt menossa sote-palvelujärjestelmän uudistus. Jatkossa sote-palveluiden pitäisi toimia yhteistyössä, ja asiakkaiden palveluiden pitäisi muodostaa yhteensovitettu ja toimiva kokonaisuus. Muuttuva toimintaympäristö haastaa sote-ammattilaisia tiiviimpään yhteistyöhön arkityössä, johtamisessa ja koulutuksessa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistus sekä nopeat globaalit muutokset, teknologian kehitys ja kansalaisten arjen muutokset tulevat haastamaan sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisten työtä.

Muuttuva toimintaympäristö tuottaa tarpeita uudenlaisille palvelujen tuottamisen tavoille ja haastaa ammattilaisia tiiviimpään yhteistyöhön. Tämä tuo uudenlaisia vaatimuksia myös asiantuntijuuteen ja monitoimijuuteen.

Myös laaja digitalisaation ja hyvinvointiteknologian kehitys muuttaa työtapoja, ja koronapandemia on jo synnyttänyt nopeita tarpeita palveluiden järjestämiseksi virtuaalisesi – sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden odotukset monikanavaisiin sekä joustaviin, ajasta ja paikasta riippumattomiin asiointitapoihin ovat lisääntyneet.

Toimintakulttuurin muutos koskee jokaista työntekijää

Asiakaslähtöinen toiminta rakentuu yhä enemmän moniammatilliselle yhteistyölle ja monialaisten verkostojen toiminnalle, ja jokaiselta työntekijältä vaaditaan nyt ammatti- ja sektorirajat ylittävää yhteistyötä sekä toisten osaamisen tunnistamista.

Eri professioilta edellytetään ainakin joltain osin yhteistä arvopohjaa, palvelujärjestelmän tuntemusta, uusien toimintamallien kehittämistä, asiakkaiden ja potilaiden osallistamista sekä eri sektoreiden yhteistä palvelujen johtamis- ja kehittämisosaamista. Palveluiden aito integraatio edellyttää lisäksi ammattilaisten ymmärrystä toisten ammattialojen toimintatavoista, toimintaa ohjaavista laeista, rooleista ja erityisyydestä niin asiakasprosesseissa kuin kehittämis- ja vaikuttamistyössäkin.

Lisäksi, vaikka digitaalisuus tulee nähdä mahdollisuutena, se myös haastaa ammattilaisia palveluiden saatavuuden turvaamisessa erityisesti niiden asiakkaiden kohdalla, joilla ei ole valmiuksia tai mahdollisuuksia käyttää digitaalisia palveluita.

Lisää osaamista tarvitaan

Lapin sosiaali- ja terveysalojen sote-alojen yhteisiä osaamistarpeita koskevassa selvityksessä tuli esille useita alueita, joilla on haasteita osaamisessa. Haasteet moniasiantuntijaisessa työssä ilmenevät muun muassa kommunikaation haasteina tai suoranaisena puutteena.

Kommunikaatiohaasteet ilmenevät arjessa esimerkiksi toimijoiden ja ammattiryhmien toisistaan poikkeavina tapoina selittää ja ratkaista ongelmia, ammattilaisten välisissä työnjaoissa ja limittyvinä työtehtävinä, piiloon jäävinä osaamisresursseina sekä paikoin myös auktoriteettikysymyksinä.

Arjessa sote-alojen moniasiantuntijaisessa verkostotyön haasteet voivat näyttäytyä myös tilanteina, joissa toimijoilla ei ole tiedossa, mitkä ovat verkostoon osallistuvien roolit, osaaminen ja kokemuksellisuus, tai työprosessien ammatilliseen johtamiseen kytkeytyviä asioita ei ole riittävästi tai lainkaan avattu.

Moniasiantuntijainen työ tarvitseekin toimiakseen selkeää rakennetta sekä toimijoiden roolien ja vastuiden avaamista. Useimmiten tilanteita olisi mahdollista ratkaista selkeillä toimintaprosesseilla, yhteistyökäytännöillä ja yhteistyötä tukevalla vuorovaikutuskulttuurilla.

Tässä mahdollisuus

Lapin yliopiston, Lapin ammattikorkeakoulun sekä Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (POSKE) ”Monialaista ja -tieteistä osaamista sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille” -yhteistyöhankkeessa (MoniSoTe) on lähdetty vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön asettamiin osaamishaasteisiin.

Tarkoituksena on parempien edellytysten luominen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten yhteisen ymmärryksen, eettisen perustan, arvopohjan, ihmiskäsityksen, moniasiantuntijuuden sekä aidon integraation onnistuminen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Hankkeessa on selvitetty Lapin sosiaali- ja terveysalojen monialaisia osaamistarpeita ja suunniteltu monialainen ja -tieteinen koulutuskokonaisuus. Opintokokonaisuus on suunnattu toteutettavaksi molempien korkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan tutkinto-opiskelijoille sekä työelämän edustajille täydennyskoulutukseksi.

Kolmen ensimmäisen moduulin opetuksen jälkeen kokemukset monialaisesta ja -tieteisestä koulutuskokonaisuudesta ovat olleet pääasiassa rohkaisevia. Palautteen mukaan opinnot ovat olleet ajankohtaisia ja osaamisen on koettu lisääntyvän. Huomiota on kuitenkin tarpeen kiinnittää etäyhteyksillä toteutettavien opintojen haasteisiin ja tukeen sekä laajempaan monialaiseen yhteistyöhön opintojen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Osaamisen tunnistaminen, yhdessä oppiminen, vastavuoroisuus ja pyrkimys yhteiseen ymmärrykseen luovat kuitenkin pohjaa monialaiselle ja -tieteiselle yhteistyölle niin koulutuksessa kuin työelämässäkin.

Maija Hiltula, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Outi Hyry-Honka, Lapin ammattikorkeakoulu

Marjo Outila, Lapin yliopisto

Sosiaalityö hiljaisuuden kulttuuria murtamassa podcast-sarjalla

Posted on Updated on

“Me ollaan sosiaalityön maisterityön opiskelijoita Kokkolan yliopistokeskus, Chydeniuksesta. Meidän tarkoitus on herättää keskustelua taloussosiaalityöstä”. Näillä alkusanoilla sukelsimme taloussosiaalityötä koskeviin teemoihin podcast-sarjassamme.

Suoritimme sosiaalityön maisteriopintojen Käytännöt III-opintojaksoa Jyväskylän yliopistossa Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa keväällä 2021. Aiheena oli meille melko tuntematon taloussosiaalityö. Tarkoituksenamme oli syventyä taloussosiaalityön sekä tiede- ja digitaalisen viestinnän tarjoamiin mahdollisuuksiin sosiaalityössä.

Myönnettäköön, että taloussosiaalityö ei ihan alkuun herättänyt meissä kummassakaan ihastuksen tunteita. Olimme kuitenkin havainneet, kuinka tärkeää taloussosiaalityön osaaminen sosiaalityöntekijälle on, ja kuinka laajasta ja monitasoisesta ilmiöstä tai perspektiivistä taloussosiaalityössä on tosiasiallisesti kyse. Olemme nyt molemmat innostuneet aiheesta ja haluamme jakaa oppimaamme ja ymmärrystämme myös muille!

Opintojakson aikana teimme yhdessä ja erikseenkin taloussosiaalityöstä erilaisia tiede- ja digiviestintään liittyviä työtehtäviä. Antoisin ja hauskin, mutta samalla meille haastavin tehtävä oli podcast-sarjan tuottaminen ja toimittaminen.

Emme olleet koskaan aiemmin tehneet mitään tällaista, joten emme voineet nojata aiempaan kokemukseen. Yllätykseksemme tämä oli myös Kokkolan yliopistokeskukselle uusi toimintamuoto. Aloitimme siis jotakin uutta ja ainutlaatuista.

Erilaiset suoratoistopalvelut sisältävät runsaasti podcasteja mitä kummallisimmista aiheista. Miksi siis sosiaalityössä ei hyödynnettäisi tällaista mahdollisuutta? Tartuimme ideaan innokkaina, koska se tuntui raikkaalta tavalta tuoda sosiaalialan näkökulmaa esiin.

Halusimme herättää luovalla ja hauskalla tavalla sosiaalityön asiantuntijoiden keskuuteen mielenkiintoa taloussosiaalityön tieteellistä suuntausta kohtaan. Emme toki ole ainoita tai ensimmäisiä podcast-jaksojen tekijöitä sosiaalialalla, ja pääsimmekin harjoittelumme aikana tutustumaan olemassa oleviin ja todella asiantunteviin sosiaalityön ja yhteiskunnallisia ilmiöitä käsitteleviin podcasteihin.

Ilmiönä taloussosiaalityö on monitasoinen. Siihen sisältyy yksilöiden talouteen ja asumiseen liittyviä kysymyksiä, yhteiskunnan rakenteet, poliittiset kysymykset sekä tietenkin sosiaalityön mahdollisuudet vaikuttaa ja parantaa ihmisten taloudellisia toimintamahdollisuuksia.

Havaittuamme siihen, kuinka laajasta ilmiöstä tai orientaatiosta taloussosiaalityössä on kyse. Ymmärsimme myös, että emme voi käsitellä aihetta vain yhden jakson verran, vaan tarvitaan kokonainen podcast-sarja!

Perehtyessämme taloussosiaalityötä koskeviin tutkimuksiin ja menetelmiin, saimme valtavasti ideoita ja teemoja jaksoihin. Päädyimme tuottamaan ja toimittamaan neljä jaksoa, jossa toimme esiin erilaisia näkökulmia taloussosiaalityöstä.

Etukäteen jännitimme jaksojen nauhoitusta, mutta se oli teknisesti yllättävän helppoa. Tosin meillä ei ollut sen kummoisempia välineitä kuin omat läppärimme.

Korona-pandemian vuoksi jaksot nauhoitettiin täysin etänä. Toisin sanoen emme edes tavanneet toisiamme tai haastateltaviamme kertaakaan, mutta siitä huolimatta työskentelymme oli sujuvaa ja luontevaa.

Haluammekin rohkaista kokeilemaan uusia vaikuttamisen ja viestinnän muotoja, vaikka tekniikka ei olisi vahvinta osaamista! Emme mekään osanneet (tai niin luulimme), mutta hyvin selvisimme, ja meillä oli hauskaa. Aikataulujen yhteensovittaminen oli ajoittain haastavaa, mutta hyvin jaksojen nauhoitus onnistui niin saunassa kuin varastossakin.

Olimme onnekkaita ja kiitollisia mahtavista vieraistamme, joita saimme haastatella podcast-jaksoissamme. Samalla saimme itse ainutlaatuisen mahdollisuuden syventää ymmärrystämme taloussosiaalityöstä.

Kirsi Niukon haastattelu taloussosiaalityön psykososiaalisesta orientaatiosta osoitti, kuinka laadukasta ja asiantuntevaa tietoa ja taitoa gradu voi parhaimmillaan sosiaalityölle ja -työntekijälle tuottaa. Suomen Pankin neuvonantajan Anu Raijaksen kanssa saimme mahdollisuuden antoisaan ja asiantuntevaan keskusteluun talousosaamisen tulevaisuudesta ja merkityksestä taloussosiaalityössä.

Kaiken kaikkiaan oppimme valtavasti niin tiede- ja digitaalisesta viestinnästä kuin taloussosiaalityöstä. Olemme tässä harjoittelussamme raapaisseet vain pintaa, mutta esimerkiksi podcastiemme tarkoituksena olikin herättää kuulijoissamme keskustelua ja pohdintaa taloussosiaalityön tarjoamista mahdollisuuksista.

Digitalisaatio tarjoaa sosiaalityölle paljon mahdollisuuksia ja potentiaalia tavoittaa eri asiakasryhmiä sekä asiantuntijoita.

Digitaalinen viestintä ei korvaa kasvokkaista vuorovaikutusta, mutta se voi olla yksi viestintätavoista muiden mukana. Esimerkiksi nuorten maailma on siirtynyt älylaitteisiin ja erilaisille somekanaville, joissa myös meidän sosiaalityön asiantuntijoiden tulisi olla mukana, jos haluamme kohdata nuoria heidän omissa ympäristöissään.

On aika rikkoa sosiaalityön hiljaisuuden kulttuuria ja astua rohkeasti podcastien, blogien ja vlogien maailmaan!

Eeva Zheng ja Katja Mallat

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Jyväskylän yliopisto

Tutustu tarkemmin taloussosiaalityöhön;

Lue lisää:

Zechner Minna, Karjalainen, Sirpa ja Viitasalo Katri (toim.) (2019) Avauksia taloussosiaalityöstä. Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopisto.

Viitasalo, Katri (2021) Taloudellisen kyvykkyyden vahvistaminen ja mekanismit sosiaalityössä Teoksessa Aila-Leena Matthies, Kati Turtiainen & Anu-Riina Svenlin (toim.) Aikuissosiaalityö. Tieto, käytäntö ja vaikuttavuus. Gaudeamus, 218–230.

Viitasalo Katri (2018) Äitien pyrkimykset ja toimintamahdollisuuksien valikko: käsitteellinen tutkimus äitien taloudellisista toimintamahdollisuuksista. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto.

Sherraden, Margaret & Jin Huang (2019) Financial Social Work https://doi.org/10.1093/acrefore/9780199975839.013.923

Raijas, Anu (2020) Kartoitus talousosaamisen edistämistoiminnasta Suomessa vuonna 2020. Suomen Pankin yleistajuiset selvitykset.

Suomen Pankki (2020) Suomen Pankin Ehdotus Suomen talousosaamisen edistämisen kansalliseksi strategiaksi 2020. Suomen Pankin yleistajuiset selvitykset.

Kasvot sosiaalisten ilmiöiden edessä – yhden tähden postaus

Posted on Updated on

Kuva: Henna Niiranen

Sosiaalityön kentällä työskennellään elämän näköalapaikalla. Ihmisyyden äärellä tapahtuu jatkuvasti ainutlaatuisia asioita. Pitkän työkokemuksen myötä mieleeni on jäänyt useita kohtaamisia.

Monia saattaisi kiinnostaa kotoaan eksyneen ikäihmisen tarina, tai se miksi nuori löytyi sammuneena lumihangesta. Samoin yksinäisen lapsen totinen kuvaus siitä, miten pelon hetkellä kukaan ei silittänyt hänen hiuksiaan. Muistan yhä myös hänet – syrjäytyneen aikuisen, jolla ei useinkaan ollut rahaa ruokaan. Ehkä hän häpesi, eikä siksi hakenut itselleen ajoissa apua.

Sosiaalityöstä olisi tärkeää puhua enemmän julkisesti. Se jos mikä, on helpommin sanottu kuin tehty. Sosiaalinen media antaa mahdollisuuden tehdä työtä näkyväksi monin eri tavoin. Oikein käytettynä tämä on valtavan hieno mahdollisuus. Toiminta näyttäytyy kuitenkin hetkittäin ryntäävältä ja siltä, että eettisyyden käyttöohjeet puuttuvat.

Somen tähden

Nähdäkseen elämäänsä ympäröivät ilmiöt, on tärkeää kulkea avoimin mielin ja pälyillen. Katujen katseista peilautuvat rujouden ja riemujen näkymät pysäyttävät. On oleellista miettiä, näkeekö ympärillään olevia hetkiä enää, ellei tee niistä julkisia. Lisäksi sitä, ovatko julkaistut asiat aidon kokemuksellisia, vai näyttäytyvätkö ne vain somemaailmallisina kertomuksina.

Suuren haasteen äärelle siirrytään, kun tämä ilmiö liitetään työhön ja sen julkiseksi tekemiseen. Aivan erityisesti silloin, kun puhutaan sosiaalityöstä, hoitotyöstä tai mistä tahansa ihmissuhdetyöstä. On otettava huomioon asiakkaan yksityisyydensuoja, vaitiolovelvollisuus ja arvio siitä, missä kulkee julkisen työn ja yksityisen elämän rajapinta.

Ammatillisesti merkittävää on pohtia tarkoin, miksi päivitys tehdään ja mikä sen informatiivinen sisältö tosiasiallisesti on. Tällöin julkaisemisen kynnys nousee positiivisella tavalla riittävän korkeaksi.

Työn tähden

Inspiroivan ja itseä puhuttelevan työn herättämiä ajatuksia jakaisi mielellään muidenkin kanssa. On tärkeää, että työhön liittyvistä elementeistä voi rakentavasti ja kehittävästi keskustella. Sosiaalinen media on hedelmällinen, mutta samalla myös vaarallinen vuorovaikutuksen väylä. Eettisyyden ja asiakaslähtöisyyden on aina ohjattava ammatillista vuorovaikutusprosessia.

Some-tilin luominen kestää vain muutaman minuutin, joten vauhtia kannattaa hiljentää arvomaailmasta ammennetuiden tärkeiden hidasteiden kautta. Asiakastyön sisältö ei saa olla sosiaalisen median rakennusaines. Työskentelystä ja siihen liittyvistä ilmiöistä voi sen sijaan julkaista kimalteita, mitkä heijastavat ymmärtävää ihmisyyttä yhteiskuntarakenteiden äärellä.

Eettisyyden tähden

Postausnälkä saattaa sumentaa eettistä harkintakykyä. Malttia tarvitaan, sillä usein on kerättävä kiulullinen kiviä, ennen kuin löytää haluamansa helmen. Yhtä eettisesti kestävää ammatillista päivitystä saattaa myös edeltää monta ”huonoa”. Mikä on huonon ja hyvän määritelmä, ja kuka sen määrittää?

Työstä tehty kertomus näyttää aina varsin erilaiselta, kun sitä katsoo tekijän, asiakkaan tai ulkopuolisen henkilön silmin. Vaarana on ajautuminen tilanteeseen, missä oma kokemus päivityksestä on merkityksellisin. Tällöin eettisyys ei ole ehyttä, ja somekäyttäytymisen motiiveja on pysähdyttävä tarkastelemaan.

Ensiarvoisen tärkeää olisi ennen jokaista päivitystä pohtia, kuka tai mikä on ajatuksen keskiössä. Onko se nimenomaan tärkeäksi kokemansa työhön liittyvä ilmiö vai työntekijä itse. Oman nimen muuttuessa ammattinimikkeellisen some-etuliitteen myötä, voivat myös työ- ja siviilipersoonaroolit sekoittua keskenään.

Ammatilliselta iältään nuorten henkilöiden kohdalla olisi erityisen tärkeää, että heillä olisi vahva organisaation tuki ammatillisen sosiaalisen median käytölle. Tämä pienentäisi riskiä eettisen todellisuuden someutumiselle.

Huomion tähden

Aktiivisesti päivytyksiä tekevä henkilö voi vähitellen tulla riippuvaiseksi saamastaan somehuomiosta ja ajautua näin reflektoimaan työtään enimmäkseen ”postaustykkäysten” kautta. Pahimmillaan tämä syrjäyttää asiasisällön, ja jättää sen lopulta vain ohueksi sivulauseeksi kasvojen taakse.  

Tällöin on jo kriittisin hetki pohtia oman toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja motiivia. Ammatillisena pysymistä voi ylläpitää muun muassa miettimällä, kuinka usein kuvitukseen tarvitaan omia kasvoja silloin, kun kerrotaan työstä.

Inspiraation ja luovuuden ylläpitäminen on väsyttävää aivotyöskentelyä. Vaikka palaute olisi myönteistä ja kannustavaa, on some-ajattelulla myös henkistä kapasiteettia nakertava elementtinsä.

Sosiaalinen media on maailmanlaajuinen kupla

Sosiaalisessa mediassa yYhteys toisiin ihmisiin on palkitsevaa vain silloin, kun ei jää vuorovaikutuksen vangiksi. Ammatillinen sormenjälki ei poistu vuorokauden mittaisen stoorin mukana.

Nopeatempoisten päivitysten mukana on tärkeää ylläpitää maltillista kokonaiskuvaa. Sellaista, mikä kestää vaativimmankin peilin heijasteen.

Hannaleena Immonen

Sosiaaliohjaaja / kriisityöntekijä

Keski-Uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystys

Pitääkö nuoren oireilla näkyvästi, ennen kuin häneltä kysytään, miten hän voi?

Posted on Updated on

Pandemia-aika on muuttanut maailmaa rytinällä, ja olemme sopeutumassa uuteen normaaliin, joka on verottanut meistä jokaista. Koronan aiheuttamasta pahoinvoinnista puhutaan jatkuvasti ja kauhistellaan, miten poikkeusaika tulee näkymään tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä etenkin nuorten pahoinvoinnista kertovat lisääntyneet nuorisojärjestöjen yhteydenotot ja kevään 2020 lastensuojeluilmoitusten piikki kouluihin palatessa.

Yleinen keskustelu ja uutisointi pandemian vaikutuksista nuoriin koskee lähinnä rikosten ja rötöstelyn lisääntymistä sekä Vallilan ja Koskelan kaltaisia tapahtumia. Nuorten äärimmäinen pahoinvointi on nostettu otsikoihin ja “tavallisten” nuorten hyvinvoinnin tilasta uutisoiminen on jäänyt taka-alalle.

Pahoinvointi ei kuitenkaan ole aina näin radikaalisti näkyvää, vaan suuri osa pahoinvoinnista jää piiloon. Tuleeko nuoren oireilla näkyvästi, ennen kuin hänen hyvinvoinnin tilastaan kiinnostutaan?

Päätimme puuttua tähän aiheeseen ja kartoittaa nuorten opiskelijoiden hyvinvoinnin tilaa toisen asteen opiskelijoille tarkoitetun kyselyn avulla. Olimme kiinnostuneita kuulemaan, miltä poikkeusaika on tuntunut ja miten se on vaikuttanut heidän hyvinvointiinsa. Lisäksi pyrimme selvittämään nuorilta, millaisia toimia he kaipasivat hyvinvointinsa tueksi. Anonyymiin kyselyymme vastasi täysi-ikäisiä opiskelijoita kolmesta eri oppilaitoksesta.

Toisen asteen eli ammattikoulujen ja lukioiden opiskelijoilta vaaditaan hyvin itsenäistä otetta opiskeluun – on osattava suunnitella opintoja, aikatauluttaa töiden tekemistä sekä muistaa levätä ja huolehtia itsestään siinä välissä.

Pandemia ja etäopiskelu ovat syväentäneet entisestään tätä itsenäisyyden vaatimusta, Vaikka etäoppitunnit rytmittävät arkea, on opiskelijoiden vuorovaikutus vähentynyt niin opettajien kuin kanssaopiskelijoiden välillä ja opiskelusta on tullut pitkälti itsenäistä puurtamista.

Yhtä lailla uutisoidaan opettajien jaksamisen romahtamisesta ja siitä, miten raskasta ja aikaa vievää etävälitteinen opettaminen on ollut. Motivaatio, niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden, on valahtanut lähelle nollaa.

Korkeakouluopiskelijoina mekin kohtaamme jatkuvasti haasteita etäopiskelussa. Koemme kuitenkin, että sosiaalisesta eristäytymisestä huolimatta meillä on runsaasti tahoja, jotka pyrkivät vaikuttamaan jaksamiseen myönteisesti. Esimerkiksi opiskelijajärjestöt järjestävät jatkuvasti niin opintoihin kuin vapaa-aikaakin liittyvää vuorovaikutuksellista etävälitteistä toimintaa. Lisäksi yliopiston opetus- ja henkilökunta ottavat kontaktia opiskelijoihin ja muistuttelevat tuestaan ja avustaan.

Vaikka meiltä odotetaan yhtä lailla itsenäistä otetta opintoihin, koemme errä kuitenkin olemme eriarvoisessa asemassa toisen asteen opiskelijoihin verrattuna. Olemme nuoria aikuisia ja osaamme ottaa vastuun omasta hyvinvoinnistamme. Siltikin tarvitsemme tukea ja osoitusta siitä, että meidän hyvinvoinnistamme välitetään.

Koska toisen asteen opiskelijat ovat vasta aikuistumisen kynnyksellä, huolestuimme heidän hyvinvoinnin tilastaan. Tuetaanko nuoria tarpeeksi? Jääkö vastuu omasta hyvinvoinnista nuoren harteille? Kokevatko nuoret, että heidän hyvinvoinnin tilastaan välitetään?

Kuten uskalsimme odottaa, väsymys ja kyllästyminen ovat vahvasti läsnä toisen asteen opiskelijoiden keskuudessa. Kyselyn vastauksissa opiskelijat kertoivat jaksamisensa kärsineen poikkeusaikoina ja koulunkäynnin muuttuneen haastavammaksi etäopiskelun myötä.

Rutiinien puute ja vuorovaikutuksen vähäisyys rasittivat ja motivaation kerrottiin kärsineen tai kadonneen jopa kokonaan. Toisaalta muutamat vastasivat yleisen olotilan olleen hyvä tai vähintäänkin melko hyvä. Pari vastanneista pitivät omissa oloissaan opiskelusta ja muutama kertoi keskittymiskyvyn parantuneen.

Toisaalta pandemian myönteiseksi puoleksi opiskelijat nimesivät lisääntyneen ajan. Harrastuksille ja luovuudelle on paremmin aikaa, kuten myös unelle.

Myös omaa aikaa ja rauhaa arvostettiin. Toisaalta koettiin, että arvostus tavallista elämää kohtaan on noussut: Pandemia on saanut arvostamaan tapahtumia ja vapautta, sekä vuorovaikutusta uudella tavalla.

Kartoitimme myös jaksamista tukevia tekijöitä ja vastausten kirjo olikin ilahduttavan kattava. Perhe ja ystävät ovat olleet merkittävä tuki poikkeusaikana, kuten myös aiemmin mainittu oman ajan lisääntyminen. Myös sarjojen ja elokuvien sekä Netflixin kaltaisten suoratoistopalveluiden kerrottiin auttavan yksinäisyydentunteeseen. Ulkoilun, liikunnan ja nukkumisen tärkeyttä painotettiin, kuten myös hyvän ruoan.

Kun kysyimme, miten koulu ja esimerkiksi opiskelijahuolto voisivat tukea opiskelijoita, suurin osa totesi, ettei se voi tai he eivät keksi, miten se voisi.

Opetus- ja ohjaushenkilöstö ovat ensisijaisessa asemassa tunnistamassa tuen tarvetta ja ohjaamassa opiskelijoita opiskelijahuollon palveluiden pariin. Tuen tunnistamisen vaikeus korostuu etenkin etäaikana, kun opiskelijoiden kanssa ei pystytä olemaan samanlaisessa välittömässä vuorovaikutuksessa kuin ennen.

Tuen pyytäminen ja saaminen on lisäksi vaikeampaa. Kyselyn perusteella monet toivoisivat koulun kyselevän kuulumisia ja vointia useammin. Vaikka opiskelijat ovatkin yksilöllisiä tuen ja avun tarpeeseen liittyen, monet kaipaavat koulultaan välittävämpää otetta.

Tällä hetkellä nuoret ovat hyvin suurilta osin vastuussa omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan, näin ei pitäisi olla. Kenen tulisi ottaa vastuuta opiskelijoiden hyvinvoinnista? Etäopetukseen siirtyminen on kuluttanut opettajat loppuun, sillä uuden tekniikan ja sovellusten haltuunotto, sekä muut tekniset vaikeudet syövät aikaa. Myös henkilökunnalta on viety tavanomainen vuorovaikutus kanssatyöntekijöiden kanssa.

Meistä yksittäistä vastuunkantajaa ei voi nimetä, sillä nuorten elämään ja hyvinvointiin vaikuttavat niin monet eri tahot. Juuri sen vuoksi pyydämmekin nyt sinua, arvoisa lukija, pohtimaan arjessa tekemiäsi päätöksiä myös nuorten kannalta. Miten meistä jokainen voi tukea ja auttaa nuoria jaksamaan pandemian keskellä?

Voisitko esimerkiksi tukea mielenterveystyötä? Suhtautua nuorten oireiluun vakavammin? Pohtia erilaisia lakialoitteita myös nuorten elämän kannalta? Kysyä lähimmäiseltä nuorelta, että miten hänellä menee ja oikeasti pysähtyä kuuntelemaan?

Pandemian vaikutukset näkyvät nyt ja tulevat näkymään vielä pitkään – osa muutoksista taas on mahdollisesti tullut jäädäkseen. Vaikka poikkeusajat väsyttävät, eikä niiden loppua tunnu näkyvän horisontissa, tulisi meidän huolehtia itsestämme ja läheisistämme sekä pyrkiä keksimään pieniä ilonmurusia ankean ajan piristeeksi.

Pienikin asia voi auttaa, ja meidän kaikkien tulisi kantaa virtuaalikortemme pikselikekoon, jotta selviäisimme mahdollisimman vähin ruhjein.

Elina Kangas, Mikaela Lautiainen, Joel Liukkonen ja Milja Nieminen

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat

Kannattelu ei ole hoitoa – nuoret tarvitsevat myös psykiatrisia palveluja

Posted on Updated on

Nuorten aikuisten mielenterveysongelmat ja psykiatrisiin palveluihin pääsy puhututtaa nyt.

Psykiatrinen osastohoito ja pitkäaikainen kuntouttava psykiatrinen hoito ovat vähentyneet, ja mikäli nuorena ei saa apua mielenterveyden ongelmiin, niitä voi esiintyä myös aikuisena.

Paanasen, Surakan, Kainulaisen, Ristikarin & Gisslerin (2019, 119) tutkimuksessa ilmenee, että mielenterveysongelmat ovat yhteydessä syrjäytymiseen. Mielenterveysongelmat voivat vaikeuttaa esimerkiksi jatkokoulutukseen hakeutumista ja siten oman elämän rakentamista.

Mielenterveyspalveluiden piiriin pääsemättömyys näkyy tapaamiemme sosiaalityöntekijöiden puheissa huolestuttavana. Nuoret vaikuttavat yhä huonovointisemmilta.

Sosiaalityössä on törmätty siihen, etteivät asiakkaat välttämättä saa tarvitsemaansa hoitoa, palvelua tai tukea oikea-aikaisesti. Asiakkaan voi olla vaikea ottaa itse yhteyttä mielenterveyspalveluihin. Kokemus oman tilanteen vähättelystä voi myös vaikuttaa siihen, ettei yhteydenottoa halua tehdä.

Sosiaalityön näkökulmasta asiakkaiden tilanne voi olla odottelua – eikä odottelun aikana ole tarjolla tarvittavaa tai riittävää hoitoa. Valitettavasti on käynyt myös niin, että asiakkaalle varattu aika on mennyt ohi asiakkaan huonovointisuuden, ahdistuksen tai masennuksen vuoksi.

Sähköinen tai puhelinasiointi ei liioin ole sopiva palvelumuoto kaikille, koska osalla asiakkaista ei esimerkiksi ole tarvittavia välineitä tai vuorovaikutus sujuu paremmin kasvokkain. Keskusteluissa sosiaalityöntekijät toivat esiin havaintonsa siitä, että asiakkuudet voivat niin sanotusti valua sosiaalityön puolelle silloin, kun psykiatrian palveluihin on pitkät jonot. Psykiatriseen hoitoon pääsy voi vaatia esimerkiksi sosiaalihuollon palvelun tuottajilta jatkuvia yhteydenottoja ja huoli-ilmoituksia, jotta asiakas saa tarvitsemaansa psykiatrista apua.

Mutta onko sosiaalityöntekijöillä riittävää tietotaitoa ja koulutusta mielenterveysongelmien hoitamiseen? Miten tilanne vaikuttaa sosiaalityön resursseihin ja sosiaalityöntekijöiden jaksamiseen?

Sosiaalityön asiantuntijuuden lisäksi sosiaalityöntekijältä vaaditaan mielenterveysongelmiin liittyvää tietoa, esimerkiksi psyykkisten oireiden yhteyksistä nuoren toimintakykyyn ja käsitystä psykiatrisesta hoitotyöstä, vaikka sosiaalityöntekijä itse ei toimisikaan terapeuttina tai hoitotyöntekijänä (Arajärvi, Mönkkönen, Kekoni & Toikko 2020, 369). Ylirukan, Vartion, Pasasen & Petreliuksen (2018, 62–63) raportin perusteella sosiaalityön tehtävän laaja-alaisuus ja moniulotteisuus tuottavat haasteita yksittäisen työntekijän osaamisen näkökulmasta: sosiaalityöntekijä ei millään kykene hallitsemaan kaikkia niitä ilmiöitä, joita asiakkaiden elämään liittyy.

Raportin mukaan laaja-alaiseen työskentelyyn sitoutuminen on haastavaa, koska kaikki toimijat eivät välttämättä tarkastele asiakkaiden elämäntilanteita samalla tavalla kokonaisvaltaisesti kuin sosiaalityöntekijät. Muissa palveluissa toimitaan siis rajatummilla erikoisalueilla.

Mitä asialle voisi tehdä? Sosiaalityöntekijöiden kanssa käydyissä keskusteluissa tuli esiin, että sosiaalityö ja terveydenhuolto – tässä tapauksessa mielenterveyspalvelut – ovat erillisiä, omia palveluitaan eikä niillä ole aina tarpeeksi keskinäistä vuoropuhelua. Tätä tilannetta voisi pitää myös rakenteellisena epäkohtana. Yhteistyötä tulisi tehdä enemmän ja sen tulisi olla vastavuoroista. Olisi tärkeää lisätä työparityöskentelyä ja jalkautuvaa, kotiin tehtävää työtä. Mielenterveystaitojen lisääminen sosiaalityöntekijöille olisi myös hyvä asia.

Suomessa on juuri nyt menossa Marinin hallituksen sote-uudistus, jossa yhtenä osana on tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksessa tarjotaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten eri palveluita sekä erityistason konsultaatioita. Tavoitteena on siirtää palveluiden painopistettä perustasolle ja ehkäisevään toimintaan. Toivomme, että sote-uudistuksessa kiinnitettäisiin huomiota sosiaalityön ja psykiatristen palveluiden yhteistyön vahvistamiseen ja kehittämiseen.

Mallia yhteistyön kehittämiseen voisi saada esimerkiksi lastensuojelun systeemisestä mallista, jossa sosiaalityöntekijä saa tuekseen moniammatillisen tiimin, johon kuuluu perheterapeutti. Olisiko tulevaisuudessa mahdollista rakentaa nuorelle sosiaalitoimesta esimerkiksi moniammatillinen tiimi, jonka yksi jäsen voisi olla psykoterapeutti?

Paanasen ym. (2019, 119) tutkimuksen mukaan mielenterveyspalveluiden toimivuuteen ja saatavuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä.

Ehkäisevään työhön, perheiden tukemiseen ja nuorten omista tarpeista nousevaan kokonaisvaltaiseen palveluun tulisi kiinnittää aivan erityistä huomiota. Nuorelle on tärkeää tulla nähdyksi ja kuulluksi omassa tilanteessaan. Kannattelua siis tarvitaan, mutta se ei yksistään riitä.

Laura Määttä, Maija Keskimaunu,

Riina Lamminsivu ja Suvi-Tuulia Rentola

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat

Lähteet ja lisäluettavaa:

Arajärvi, M., Mönkkönen, K., Kekoni, T. & Toikko, T. 2020. Sosiaalityön psykososiaalinen asiantuntijuus nuorisopsykiatrian moniammatillisen työyhteisön määrittelemänä. Janus vol. 28 (4). Saatavilla: https://journal.fi/janus/article/view/77900/57958

Paananen, R., Surakka, A., Kainulainen, S., Ristikari, T., Gissler, M. 2019. Nuorten aikuisten syrjäytymiseen liittyvät tekijät ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ajoittuminen.114–128. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti. https://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:ihUQBnBuWO8J:https://journal.fi/sla/article/view/73002/41002+&cd=4&hl=fi&ct=clnk&gl=fi

Sote-uudistus. 2021. Saatavilla: https://soteuudistus.fi/usein-kysyttya-tulevaisuuden-sosiaali-ja-terveyskeskus-ohjelmasta

THL:n kysely 2021. Kirjoittaneet: Knop J, Hiilamo H, Ilmarinen K, Karjalainen P, Kivipelto M (2020) Sosiaalipäivystykset ja koronaepidemian toinen vaihe. Tutkimuksesta tiiviisti 8/2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Saatavilla:https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/141003/URN_ISBN_978-952-343-629-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Yliruka, L., Vartio, L., Pasanen, K. & Petrelius, P. 2018. Monimutkaiset ja erityistä osaamista edellyttävät asiakastilanteet sosiaalityössä. Valtakunnallisen kyselyn tuloksia. Työpaperi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki. Saatavilla: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136378/URN_ISBN_978-952-343-117-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y