Koulusosiaalityö – arvokkaita kohtaamisia vai ylikuormittuneita työpäiviä?

Posted on Updated on

 

Vaade tehokkuudesta on noussut hallitsevaksi toimintaa ohjaavaksi tekijäksi yhteiskunnassamme. Työnteon taloudellinen optimointi on noussut niin suureen arvoon, että se on aistittavissa elämän eri osa-alueilla heijastuen päätöksenteosta aina osaksi jokaisen arkipäivää.

 

Kasvavat vaateet maksimoidusta tuloksellisuudesta näkyvät myös osana koulumaailmaa. Terveen kouluyhteisön synnyttävät hyvinvoivat oppilaat ja koulun toimihenkilöt, joka muodostuakseen vaatii kunkin osallisen asemasta huolehtimista.

Teimme muutamien kuntien koulukuraattoreille kyselyn, ja vastausten perusteella halusimme syventyä heidän kokemuksiinsa kuraattorityön vaikuttavuudesta ja rajoitteista. Porautuminen kuraattorien toiminnan todellisuuden ytimeen vahvisti käsityksiämme koulumaailmaan istutetuista tehokkuuden odotuksista, jotka näyttäytyvät avunantajan ja -saajan erilaisissa kohtaamistilanteissa.

Koulukuraattori – sosiaalisen hyvinvoinnin edistäjä, näkymätön ihmeidentekijä 

Koulukuraattorin toimenkuvaan kuuluu oppilaiden ja kouluyhteisön hyvinvoinnin rakennustyö. Käytännössä kuraattorin toiminnan tulisi olla ennaltaehkäisevä ja matalankynnyksen palvelu, joka huolehtii sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Koulussa työskentelee kuraattorin lisäksi myös muita oppilashuollon toimihenkilöitä. Kysely-aineistoistamme kävi ilmi, että epäselvyys eri toimijoiden kesken voi sotkea kuraattorin toiminnan perimmäistä tarkoitusta. Riskinä on ajautua tilanteeseen, jossa koulukuraattoria pidetään viimesijaisena turvaverkkona, kun muut tukitoimet eivät suoraan vastaa avuntarpeeseen.

Kun näin tapahtuu, kuraattorista muodostuu herkästi vain epämääräinen, jopa näkymätön toimija, jolta kuitenkin odotetaan viimekätistä asioihin puuttumista. Mikäli kuraattorin aikaa syövät esimerkiksi psykiatrista hoitoa vaativat oppilaat, kuinka aika voi riittää toiminnan keskeisimpään tarkoitukseen, ehkäisevään, matalankynnyksen tukityöhön?

Matalankynnyksen kukkahattutäti 

Kouluympäristössä tapahtuvan auttamisen tulisi olla helposti lähestyttävää, sillä keskeisenä kasvun ja kehittymisen foorumina koulun hyvinvoinnin lisäämisen pitäisi olla tavoitettavissa (Wallin, Aila 2011). Sosiaalialan ammattilaisille on yhteiskunnassa viimekätisen puuttumisen myötä syntynyt leima kukkahattutätiydestä.

Koulukuraattorin työtoimenkuvan ei tulisi täyttyä äärimmäisimpiin tilanteisiin ajautuneista tapauksista, jotka vaativat moniammatillisia tukitoimia – kuten psykiatrista hoitoa vaativaa ammattitaitoa. Juuri tällaisten ääritapausten hoitaminen voi herättää perinteisen kukkahattutädin leiman eloon kouluyhteisössä, jolloin äärimmillään kuilu kuraattorin sekä oppilaiden ja koulun muun henkilökunnan välillä syvenee.

Kyselymme mukaan koulukuraattorit kokivat työnsä vaikuttavimmiksi hetkiksi erilaiset kohtaamistilanteet, joissa luottamus syntyy. Nuorten hyvinvoinnin rakennustyössä sosiaalinen pääoma eli luottamuksen rakentaminen on ratkaisevassa asemassa (Korkiamäki, Riikka 2013).

Vastausten pohjalta nousi esiin vahvasti nuorten henkilökohtaisen kohtaamisen merkittävyys. Koulukuraattorin toimiessa ryhmän hyvinvoinnin edistämiseksi, tai oppilaan yksilöllisen tilanteen ja tarpeiden tukemiseksi, työ näyttää kantavan eniten hedelmää. Kuinka voidaan madaltaa kynnystä, jotta työn hedelmällisin tarkoitus, luottamuksellisten suhteiden luominen mahdollistuu?

Ikuinen ajanpuute rassaa 

Koulukuraattorilla on yleensä useita kouluja vastattavanaan. Esimerkiksi kyselyymme vastanneilla kuraattoreilla kouluja oli seitsemästä yhteentoista, aina esikoulusta toiselle asteelle asti.

Tämä tuottaa ison haasteen kuraattorin työlle. Välimatkat toimipisteiden välillä, odotukset erilaisiin rooleihin ja osaamisalueisiin venymisestä sekä hallitsematon työmäärä herättävät kysymyksen, miten aika riittää kaikkeen.

Saamiemme vastausten perusteella suurimmaksi haasteeksi nousi selkeästi ajan puute suhteessa laadukkaaseen ja odotuksia vastaavaan työhön. Ajalla vaalittu, kohtaamisissa syntyvä luottamus antaa kuitenkin avaimia sellaisen hyvinvoinnin edistämiseen, joka on lopulta koko yhteiskunnan etu.

Jonna Lohi
Jasmia Siilin
Kirjoittajat ovat sosiaalityön opiskelijoita Lapin Yliopistosta.

Lähteet
Korkiamäki, Riikka. 2013: Kaveria ei jätetä!. Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. Tampere.
Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print.
Wallin, Aila. 2011: Sosiaalityö koulussa; Avaimia hyvinvointiin. Helsinki: Tietosanoma.

Mainokset

Nuorten sosiaalityöntekijöiden sitouttaminen lastensuojelutyöhön vaatii asiakasmäärien rajaamista

Posted on Updated on

 

Helsingin yliopiston sosiaalityön opiskelijat ovat keskimäärin kolmen vuoden yliopisto-opintojen ja kahdensadan työtunnin harjoittelun jälkeen päteviä toimimaan sosiaalityöntekijän sijaisen tehtävissä. Koko opintojen ajan on saanut kuulla ja lukea siitä, kuinka haastava työtilanne erityisesti lastensuojelun kentällä on ja kuinka isoa vastuuta lastensuojelun työntekijät kantavat.

 

Sosiaalityön opiskelijoille tarjottavat työharjoittelupaikat ja sähköpostilistalle ilmestyvät työpaikkailmoitukset sijaitsevat suurelta osin kunnallisessa lastensuojelussa. Tavallaan tilanne on otollinen nuorille sosiaalityöntekijöille, koska työntekijöille on tarvetta. Toisaalta työskentely lastensuojelussa pelottaa: kuinka voin vähäisen työkokemuksen perusteella työskennellä näin vastuullisessa työssä, jos kenelläkään ei ole oman työnsä ohella aikaa auttaa minua? Miksi edes haluaisin työskennellä kuormittavissa työolosuhteissa, jos voisin myös valita toisin?

Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden muodostamassa Sosiaalityön uraverkosto -nimisessä Facebook-ryhmässä nousi esiin syksyllä 2017 huoli lastensuojelun toimintaedellytyksistä. Lastensuojelutyön kiire ja kuormittavuus sekä krooninen aliresursointi olivat johtaneet siihen, että voitiin jo kyseenalaistaa, toteutuuko Suomessa lasten oikeus suojeluun. Uraverkostossa haluttiin vaikuttaa tilanteeseen, ja näin syntyi lasten oikeuksien päivänä julkaistu adressi lastensuojelun toimintaedellytysten puolesta.

Adressin allekirjoitti ryhmässä yli 1000 sosiaalityöntekijää ja sosiaalityön opiskelijaa. Kannanotossa tuotiin selkeästi ilmi, että yksi suurimmista muutosta vaativista asioista on lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärien rajaaminen, jotta lastensuojelun työolosuhteet muuttuisivat inhimillisemmiksi ja tarjoaisivat työntekijälle aikaa perehtyä asiakkaiden tilanteisiin, jotta he kykenevät tarvittaessa tekemään eettisesti kestäviä ratkaisuja myös kiireellisissä tilanteissa.

Adressissa mainittiin myös työntekijöiden suuren vaihtuvuuden ja kiireen vaikutus siihen, että monet työntekijät kokevat jäävänsä yksin työn vaativuuden ja vastuun kanssa. Sosiaalityöntekijöillä oli myös pelko siitä, että lastensuojelun vaativa ja vastuullinen työ ei enää tunnu opiskelijoiden mielestä houkuttavalta vaihtoehdolta.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 1000 nimeä adressin ja siitä syntyneen julkisen keskustelun pohjalta sekä osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa joulukuussa 2017 ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojalle tehtäväksi selvittää, millaisia ratkaisuja lastensuojelutyön kuormittavuuteen voitaisiin löytää.

Selvitysraportin väliarvioinnissa 28.2.2018 Kananojan tuli arvioida lastensuojelun henkilöstön riittävyyttä ja ehdottaa nopeasti vaikuttavia ratkaisuja työn kuormittavuudesta ja työntekijöiden vaihtuvuudesta johtuviin ongelmiin laadukkaan lastensuojelutyön turvaamiseksi. Selvitysraportin väliarvioinnin perusteella välittöminä ratkaisuehdotuksina lastensuojelutyön kuormittavuuteen ehdotetaan täsmätukea kuormitukseen sekä kunta- että työntekijätasolla, sijaispoolin luomista, tiimipohjaisen työskentelyn vahvistamista, perhetyön lisäämistä sekä näiden ratkaisuehdotusten maakuntatasoisten toimeenpanosuunnitelmien laatimista.

Selvitystyön perusteella Kananoja ei näe lastensuojelun asiakasmäärien lakisääteistä mitoittamista tarkoituksenmukaisena nykyisessä muutostilanteessa. Hänen mielestään kuormitusta tulisi vähentää ensisijaisesti raportissa sekä lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa esitetyin muin keinoin.

Sekä selvitystyön taustaryhmän piirissä että sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentiassa on asiakasmäärien lakisääteisestä mitoittamisesta eriävä näkemys. Talentian näkemyksen (7.3.2018) mukaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän lakisääteinen asiakasmitoitus on ainoa keino, jolla voidaan välittömästi ja konkreettisesti puuttua sosiaalityöntekijöiden kuormitukseen.

Useammat Kananojan ratkaisuehdotukset lastensuojelun kuormituksen vähentäjinä eivät myöskään meidän mielestämme vastaa väliarvioinnille asetettuja tavoitteita: ratkaisuehdotukset eivät ole laadultaan nopeasti vaikuttavia, eikä niiden vaikutuksia itse ongelmiin lastensuojelutyön kuormittavuuden ja työntekijöiden vaihtuvuuden suhteen pystytä suoraan välittömästi osoittamaan. Yhtä mieltä Kananojan ratkaisuehdotuksista olemme työntekijätasoisen täsmätuen, eli mentoroinnin, osalta. Työn kuormittavuutta sekä työntekijöiden vaihtuvuutta voitaisiin välittömästi hillitä, jos uusien ja kokemattomien työntekijöiden mentorointiin luotaisiin rakenteet ja järjestettäisiin aikaa.

Mentorin kautta toteutuisi kokemattomien työntekijöiden tarve sekä laadukkaaseen perehdytykseen että työparityöskentelyyn.
Sijaispoolin luominen ei myöskään ratkaise lastensuojelun kuormituksen tai vaihtuvuuden ongelmaa välittömästi, vaikka kuormituksen taustalla yhtenä syynä onkin työntekijävaje. Kuka kuitenkaan haluaa sijaistaa alalla, jonka on tunnettu kuormittavuudestaan ja vaihtuvuudestaan? Virkojen täyttäminen sijaisilla pitää itsessäänkin jo yllä vaihtuvuuden kulttuuria. Lastensuojelutyö vaatii myös perheisiin tutustumista sekä alueen palveluverkoston tuntemista, joten sijaiset eivät välttämättä kykenisi toimimaan täysin samoissa työtehtävissä kuin vakituiset lastensuojelun sosiaalityöntekijät.

Ongelman ydin sijaitsee rekrytointivaikeuksien taustalla olevissa syissä, eli työn tekemisen reunaehdoissa ja resursseissa, jotka eivät houkuttele alalle. Lastensuojelun työolojen parantaminen palkkaukseen, resursointiin ja asiakasmääriin vaikuttamalla parantaisi lastensuojelun imagoa. Myös sosiaalityöntekijät itse levittäisivät lastensuojelusta positiivisempaa kuvaa, jos he kokisivat voivansa tehdä työnsä hyvin ja saavansa siitä yliopistollista koulutusta vastaavan palkkion.

Lastensuojelun haastavan tilanteen pitkäkestoisina ratkaisuehdotuksina näemme perhetyön ja työpari- ja tiimityöskentelyn lisäämisen, mentoroinnin sekä lastensuojelutyön houkuttelevuuden ja imagon parantamisen erinäisin ratkaisuin.
Koemme myös muut Kananojan selvityksessä sekä lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa nimetyt lastensuojelun kuormittavuuden vähentämisen keinot, kuten peruspalveluiden vahvistamisen ja perheiden varhaisen tukemisen perustason terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden keinoin hyvinä ja tarvittavina muutoksina. Mitkään näistä ratkaisuehdotuksista eivät kuitenkaan ole nopeasti vaikuttavia, sillä ne vaativat toimeenpanoaikataulujen suunnittelemista ja myös rakenteellisia muutoksia.

Välittömänä ratkaisuna lastensuojelun kriisin helpottamiseksi näemme asiakasmäärien lakisääteisen rajaamisen, sillä se mahdollistaisi myös edellä esitetyn nuorten työntekijöiden mentoroinnin ja lastensuojelun sosiaalityön imagon parantumisen vapauttaessaan työntekijöille aikaa ja mahdollisuuksia myös muuhun kuin kiireellisten työtehtävien tekemiseen.

Lastensuojelun asiakaslasten tilanteet ovat usein vakavasti vaarantuneita ja erittäin turvattomia, joten koemme ehdottoman tärkeäksi, että heidän suojelunsa eteen työtä tekeville ammattilaisille tarjottaisiin kohtuulliset työn resurssit ja olosuhteet. Muussa tapauksessa nuoret sosiaalityöntekijät hakeutuvat töihin muualle, eikä lastensuojelun pitkäaikainen kriisi ratkea.
Eettisesti tilanne on kaikista kestämättömin lastensuojelun asiakkaiden, eli erityistä suojelua tarvitsevien lasten kannalta.

Sanni Kupiainen
Henna Leppänen

Kirjoittajina on kaksi hiljattain sijaispätevyyden saanutta helsinkiläistä sosiaalityön opiskelijaa, jotka ovat aloittaneet työn lastensuojelun avohuollossa.

Lähteet
Kananoja, Aulikki (2018) Selvityshenkilön arvio lastensuojelun henkilöstön riittävyydestä ja ratkaisuehdotukset kuormituksen vähentämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö. (luettu: 20.3.2018)

Lasten oikeus suojeluun! Poliittisten tahojen on otettava vastuu lastensuojelun toimintaedellytyksistä. Adressi 20.11.2018. (luettu: 20.3.2018)

Talentia (2018) Kohtuullinen asiakasmäärä välitön ratkaisu lastensuojelun kriisiin. (luettu: 20.3.2018)

Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhteistyöllä järjestelmä vieläkin paremmaksi

Posted on

Erityissosiaalityöntekijä Mia Niemi, gerontologinen sosiaalityö

Suomalaisen terveydenhuollon taso on jo pitkään tiedetty korkeaksi. Terveydenhuoltojärjestelmämme kipukohta on kuitenkin ennaltaehkäisy.

HUS uutisoi kesälomien kynnyksellä (27.6.) suomalaisen terveydenhuollon laadun ja tulosten olevan maailman paras. Kustannuksetkin ovat kansainvälisissä vertailuissa osoittautuneet vertailumaita pienimmäksi. HUSin toimitusjohtaja Aki Lindén toteaa, että Suomen terveydenhuollolla on parhaat näytöt niin laadun, saatavuuden kuin kuolleisuustilastojenkin perusteella ja sitä on mittareidemme perusteella kehitetty viime vuosina tehokkaimmin.

Tässä ei ole sinänsä mitään uutta, koska suomalainen terveydenhuollon taso on jo pitkään tiedetty korkeaksi. Sen sijaan kiinnostavaa on tutkimuksissa esille noussut terveydenhuoltojärjestelmämme kipukohta, ennaltaehkäisy.

– Tärkeimmät Suomen terveydenhuollossa kehitettävät asiat liittyvät tutkijaverkoston mukaan sairauksien ennaltaehkäisyyn: Suomessa on aivo- ja sydänverisuonisairauksia sekä alkoholi- ja mielenterveyssairauksia edelleen muita länsimaita enemmän, kertoo HUSin Neurokeskuksen toimialajohtaja Atte Meretoja.

Huomio nostaa esille kysymyksen siitä, mitä olisivat toimivat työkalut etenkin päihde- ja mielenterveyssairauksien osalta ja miten ne on ajateltu huomioitavaksi sote-uudistuksessa?

Palveluiden toimittava saumattomasti yhteen

Päihde- ja mielenterveysasioissa sosiaali- ja terveyspalvelujen on toimittava rinnakkain saumattomassa yhteistyössä. Sosiaalityöllä on tärkeä merkitys päihde- ja mielenterveysasiakkaiden auttamisessa sekä erityisesti palveluiden yhteensovittamisessa. Mielenterveys- ja päihdehäiriöitä sairastavat henkilöt ovat tutkimusten ja tilastojen valossa usein niitä henkilöitä, joilla on suurentunut riski jäädä työttömäksi ja työkyvyttömyyseläkkeelle. Suuri huoli sosiaalityössä on myös nuorten ja nuorten aikuisten päihde- ja mielenterveyshäiriöiden lisääntymisestä ja sitä myöten syrjäytymisessä.

Hoidollisten toimenpiteiden lisäksi palvelukokonaisuuteen on saatava varhaisessa vaiheessa sosiaalityön asiantuntijuutta ja osaamista asiakkaiden sosiaalisten ongelmien arvioimiseksi, sosiaalisen kuntoutuksen edistämiseksi sekä sosiaaliturvaan liittyvien kysymysten selvittämiseksi.

Uusiutuva lainsäädäntö ja palvelurakenne voivat parhaimmillaan luoda nykyistä parempia edellytyksiä varhaiseen puuttumiseen ja moniammatilliseen työhön. Tämä onnistuu kuitenkin vain, mikäli asiakasta autetaan moniammatillisesti ja kokonaisvaltaisesti jo palvelupolun alkupäässä. Mikäli palvelut pirstaloidaan eri organisaatioihin, varhainen tuki ei välttämättä toteudu. Sosiaalityön merkitys ja vaikuttavuus eivät näy ainoastaan yksilötasolla asiakkaalle, vaan sitä voidaan pitää myös sijoituksena ja merkittävänä säästönä koko yhteiskunnalle.

Integraatio voi vahvistaa ehkäisevää työtä

Palvelujärjestelmän kehittäminen yhdessä sekä sosiaali- että terveydenhuollon kanssa auttaa tunnistamaan paljon palveluita käyttävät asiakkaat, mutta myös he, jotka alikäyttävät palveluita. Päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivät asiakkaat eivät ylipäätään pääse helposti palveluiden piiriin moninaisten päällekkäisten ongelmien vuoksi. Pallottelu sen kanssa, onko hoidettava ensin päihde- vai mielenterveysongelma, on ikuinen ja usein käykin niin, että kumpikin jää hoitamatta.

Sosiaalityön tehtävänä tulisi olla vahvempi rooli asiakkaiden palvelujen yhteensovittaminen elämäntilanteen mukaiseksi kokonaisuudeksi sosiaalihuoltolain mahdollistamalla tavalla. Mikäli asiakkaan palvelujen yhteensovittamista ei tehdä, voi tilanne johtaa ongelmien ja palvelurakenteiden kasautumiseen ja vaikeutumiseen. Asioiden pitkittyessä ne myös monimutkaistuvat ja silloin hoito ja palvelu siirtyvät usein kalliiseen erikoissairaanhoitoon.

Meillä on nyt tuhannen taalan paikka vahvistaa sote-integraatiolla ehkäisevää työtä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraation vahvistaminen maakuntauudistuksen avulla on mahdollista, mutta se edellyttää näille kahdelle perinteiselle alalle uuden yhteisen eetoksen löytymistä, jossa molemmat toimijat tavoittelevat yhteistä asiakkaan elämäntilanteen mukaisesti määräytyvää päämäärää.

Sotessa piilee mahdollisuus

Sote-tuumaus jatkuu kesän yli. Eduskunnan käsiteltävänä olevat lakiesitykset ovat vahvistaneet käsitystä siitä, että sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet hyvinvointierojen kaventamisesta ja palvelujen integraatiosta ovat hautautuneet maakuntia ja  valinnanvapautta koskevien pyrkimysten alle.

Vaikka lukuisten eri hallitusten yli 10 vuoden ajan valmistelema sote-hanke kaatuisikin kesälomien jälkeen perustuslakivaliokunnan lausuntoon tai eduskunnan täysistunnossa, piilee siinä kuitenkin uusi mahdollisuus. Vaalien ja uuden hallituksen käynnistämän valmistelun tuloksena saattaisi syntyä aito SOTE, jossa sosiaalihuolto ja terveydenhuolto voisivat toimia aidosti rinnakkain yhteistyössä.

 

Sanna Lähteinen, YTM, laillistettu sosiaalityöntekijä, suunnittelija, Lapin yliopisto, Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto

Antti Mäkelä, YTL, laillistettu sosiaalityöntekijä, Johtava sosiaalityöntekijä/ Kehittämispäällikkö ESSOTE, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Katri Ylönen, YTL, laillistettu sosiaalityöntekijä, kehittäjä, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmä -projekti

 

Älkää unohtako sote-uudistuksessa sosiaalityötä!

Posted on

Tulevien sote-keskusten sosiaalihuollon palveluiksi on suunniteltu sosiaalipalveluiden osalta ainoastaan neuvonta ja ohjaus. Miltä kuulostaa, jos terveydenhuolto hoidettaisiin samalla tavalla? Sote-keskukset rajattaisiin siis vain ohjausta ja neuvontaa antaviksi yksiköiksi, joista ohjattaisiin asiakas eteenpäin. Sote-keskuksista ei siis saisi sen paremmin lääkäripalveluita kuin sosiaalityöntekijän palveluitakaan. Mikä on sosiaalityön rooli uusissa sote-keskuksissa?

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko toki muistuttaa 6.2.2018 julkaistussa tiedotteessa sosiaalihuollon tärkeydestä, mutta lähinnä ohjaamisen, neuvonnan ja tiedottamisen roolissa. Ihmisten tilanteiden monimuotoisuus vaatii myös jatkossa kattavaa ja laadukasta, asiakkaan kanssa yhteistyössä tehtävää palvelutarpeen arviota. Sosiaalityö ei kuitenkaan pääty palvelutarpeen arviointiin, vaan jatkuu asiakkaan tilanteen mukaan tarvittaessa tiiviinä yhteistyönä asiakkaan ja sosiaalityöntekijän kesken.

Apua voidaan tarvita hyvinkin arkisiin asioihin, vaikkapa autokolarissa vammautuneen ihmisen arjessa selviytymisen

Infografiikka: Iiro Väisälä. Teksti perustuu Sitran malliin.

kartoittamiseen ja tarvittavien palveluiden järjestämiseen. Minkä tahansa lapsiperheen toinen vanhempi voi saada yllättäen sairaskohtauksen ja joutua sairaalaan. Lapsista ja perheen arjen pyörittämisestä vastuuseen jäänyt vanhempi hakee apua sote-keskuksesta. Perhe tarvitsee pikaisesti konkreettista apua, joten päätös palvelusta tulee tehdä välittömästi. Toisen perheen vanhemmat valittavat uupumusta ja hakevat tukiperhettä lapsille sote-keskuksesta. Vanhempia neuvotaan ja heidän lapsilleen järjestetään tukiperhe.

Tässä tapauksessa uupumuksen taustalla ollut syy − kuten päihdeongelma − jää selvittämättä ja perhe jatkaa elämäänsä, silloin tällöin apua hakien. Näkeekö kukaan enää perheen kokonaisuutta tai tekeekö arviota palvelutarpeesta? Vaarana on, että sosiaalityö kutistuu pelkäksi ohjaukseksi ja neuvonnaksi sekä byrokraattiseksi päätöksenteoksi. Sosiaalityötekijät eivät enää ole lähellä ihmisiä ja heidän elinympäristöään. Sosiaalisten ongelmien yhteiskunnalliset syyt jäävät näkymättömiin, kun tietoa niistä ei enää välity päätöksentekijöille.

Sosiaalityöntekijöiden tulee olla lähellä olevissa sote-keskuksissa, jotta he voivat toteuttaa sosiaalihuoltolain edellyttämää velvoitetta rakenteellisesta sosiaalityöstä. Tämä tehdään keräämällä ja välittämällä sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevaa tietoa kunnan päättäjille asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Tulevia sote-keskuksia suunniteltaessa voitaisiin hyödyntää SITRA:n tekemää palvelu-pakettimallia.

Valtioneuvosto on julkaissut vuonna 2018 selvityksen Toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut, jossa kansalaiset ja asiantuntijat toivat esiin sosiaalityön osaamisen tärkeyden asiakkaiden palveluiden koordinoimisessa. Sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin annetaan tehostettua tukea sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi, syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi. Näin pyritään tukemaan ihmisten täysivaltaista yhteiskunnan jäsenyyttä.

Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannuksista vuonna 2016 sosiaalitoimen osuus oli Kuntaliiton mukaan 44 prosenttia. Tähän sisältyvät sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen lisäksi ikääntyneiden hoito, vammaisten palvelut, lapsiperheiden palvelut, lastensuojelu, päihdepalvelut, työllistämistä tukevat palvelut sekä muut sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut. Sote-uudistuksessa on panostettava yhtä lailla sosiaalitoimeen kuin terveystoimeenkin.

Sosiaalityön uhkakuvana on työn pirstaloituminen, jonka seurauksena yhteiskunnallisten ilmiöiden sosiaalinen näkökulma jää syrjään. Tämä heikentää väestön hyvinvointia ja lisää pidemmällä aikavälillä myös kustannuksia, koska asioiden hoitaminen viivästyy ja ongelmat monimutkaistuvat. Älkäämme jättäkö sosiaalityön ammattilaisten osuutta huomioimatta uudistuksessa! Yhteiskunta tarvitsee edelleen sosiaalityötä.

Iiro Väisälä, sosiaalityöntekijä YTM
Maija Seppänen, sosiaalityöntekijä YTM
Päivi Hömppi, sosiaalityöntekijä YTM

Kuka vastaa päihdepalveluista?

Posted on

Aikuissosiaalityössä kohdataan usein päihderiippuvaisia asiakkaita. Siitä huolimatta sosiaalityön paikka päihdehuollon kentässä ei ole yksiselitteinen. Nykytilanne kunnissa on kirjava, eikä kaikkialla myönnetä päihdepalveluja lainkaan sosiaalihuoltona. 

 

Päihdeongelmat ovat laaja-alaisia ongelmakokonaisuuksia, joihin kiinnittyvät mielenterveysongelmat, erilaiset hoidon tarpeet ja syvä syrjäytymiskehitys. Ne koskettavat ihmisen fyysistä, psyykkistä, henkistä ja sosiaalista ulottuvuutta. Syrjäytyminen ja taloudellinen ja sosiaalinen huono-osaisuus ovat osana vaikeuttamaan päihdeongelmista kärsivien ihmisten elämää.1 Päihdeasiakkaat tarvitsevat tukea runsaasti ja pitkäkestoisesti. Haasteelliseksi asiakasryhmän auttamisen tekevät palvelujärjestelmän puutteet ja asiakkaiden riippuvuuskäyttäytymiseen tyypillinen kyvyttömyys suunnitelmalliseen työskentelyyn.2

Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfossa 10/18 todetaan, että ”STM:n suositus on, että päihdehuollon palveluja järjestetään joko terveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluna, ei päihdehuoltolain nojalla. Palvelu tulee antaa asiakkaalle terveydenhuollon palveluna, mikäli asiakkaalla on lääketieteellisiä perusteita hoidon saamiseen. Muusta kuin lääketieteellisestä perusteesta annettava palvelu on sosiaalihuollon palvelua ja tällöin palvelusta pitää tehdä hallintopäätös.” Nykytilanne kunnissa on kirjava, eikä kaikkialla myönnetä päihdepalveluja lainkaan sosiaalihuoltona. Sosiaalisin perustein saatu päihdepalvelu on kuitenkin asiakkaan oikeus ja samalla se tarjoaa sosiaalipalveluille mahdollisuuden laajentaa palveluja vastaamaan päihdeasiakkaiden tarpeisiin.

Erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden palvelutarpeenarviointi on laissa määritelty sosiaalityöntekijän tehtäväksi. Terveydenhuoltolaki edellyttää terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tekevän yhteistyötä sellaisten asiakkaiden kohdalla, joiden asianmukainen hoito sitä vaatii. Käypä hoitosuosituksen mukaan psykososiaalista kuntoutusta tulisi tarjota kaikille huumeriippuvuudesta kärsiville. Siihen kuuluu asumisen, toimeentulon, työn ja vapaa-ajan tukeminen yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Tällöin sosiaalityöntekijällä on merkittävä rooli päihdeasiakkaan palveluntarpeen selvittäjänä ja yhteistyökumppanina palvelutarpeeseen vastattaessa.

Päihdetyön kentällä sosiaali- ja terveyspalvelujen on toimittava rinnakkain. Kumpikaan ei voi onnistua ilman toista, eikä asiakkaan ongelmien lokerointi auta asiakasta saamaan kokonaisvaltaista muutosta tilanteeseensa. Sosiaalityöllä on erityinen paikka olla järjestämässä turvaa asiakkailleen. Sillä on lain määrittämä asema ja ammattieettinen velvollisuus tukea ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Sosiaalityön asemaa päihdeasiakkaiden kanssa työskenneltäessä tulisi vahvistaa ja sosiaalityöllä on myös lainsäädännön suomat mahdollisuudet siihen. Kysymys on enää siitä, lunastaako sosiaalityö eettisen ja juridisen velvollisuutensa toimia huono-osaisten kansalaisten elämäntilanteen parantamiseksi.

Satu Marja Tanttu, YTL

1 Vuori-Kemilä, A. 2007. Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulmat. Teoksessa: Vuori-Kemilä, A., Stengård, E., Saarelainen, R. & Annala, T. (toim.) Mielenterveys- ja päihdetyö.

2 Tanttu, S M. 2016. Auttamisen rajat ja mahdollisuudet kunnallisessa aikuissosiaalityössä sosiaalityöntekijöiden määrittelemänä.