Kuninkaalliset sosiaalityön asiakkaat

Posted on

 

Lääkärini kysyi minulta: “Miten haluat näitä reseptejä uusittavan? Sinä päätät. Sinä olet tässä se kuningatar.” Lääkärin asenne sai hymyn huulilleni – ja herätti toiveen siitä, että sama asenne olisi juurrutettavissa sosiaalityönkin arkeen aina ja kaikkialla.

 

Tiekartta 2030, aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys, paaluttaa osallistavan ja valtaistavan sosiaalityön yhdeksi neljästä sosiaalityön tulevaisuuden teemaksi. Selvityksen lähtökohtana oli sosiaalityön vision kirkastaminen sekä tiekartan ja toimenpide-ehdotusten valmisteleminen. Selvitystyön aikana sote- ja maakuntauudistukset pysähtyivät.

Katri Ylönen ja Anna Tiili kirjoittivat aiemmin Sosiaalisessa tekijässä otsikolla “Sote-keskus ei ole sote-keskus, jos sieltä puuttuvat sosiaalityön asiantuntijat”. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvityksessä linjattiin, että sosiaalityön saatavuus on jatkossakin turvattava lähipalveluna. Sosiaalityö ei saa karata kauas asiakkaan kotikulmilta hänen tavoittamattomiinsa. Tavoitteena on sosiaalityö, jota tulevaisuudessa tehdään yhä enemmän asiakkaan kanssa, hänen ehdoillaan ja hänen oikeuksiaan puolustaen.

Onko asiakkaiden kokemuksella ja mielipiteillä väliä?

Asiakkaiden kokemuksia ja mielipiteitä on tärkeää kuulla. Asiakkaiden osallistuminen palveluiden suunnitteluun toteutuu kuitenkin varsin vaihtelevasti: joissakin paikoissa asiakkaat eivät lainkaan tai juurikaan osallistu palveluiden suunnitteluun kun taas toisaalla asiakkailla on lukuisia monipuolisia vaikuttamistapoja. Asiakkaat voivat antaa palautetta kasvokkain tai erilaisia palautekanavia hyödyntäen, mutta nykypäivää ovat myös asiakasraadit ja kehittäjäasiakkaat.

Kokemusasiantuntijoilla on kokemusta palvelujärjestelmän toimivuudesta erilaisissa tilanteissa ja itsellään vahva halu toimia vertaistukena sekä olla mukana kehittämässä palveluja. Esimerkiksi ns. fattaluudat ovat vertaispalveluohjaajia, jotka antavat asiointiapua virastoissa muille asiakkaille.   Fattaluutatoiminta on helpottanut monien virastojen työtä, kun henkilökunta voi keskittyä hakemusten tarkistamisen sijasta vaikeisiin ja haastavampiin tapauksiin (Kodin Pellervo 2017). Koulutetut Kokemusasiantuntijat KoKoA ry:n (2019) kautta voi tilata tarpeitaan vastaavia kokemusasiantuntijoita.

Asiakkaat voivat kehittää palveluja myös yhdessä ammattilaisten kanssa, jolloin puhutaan yhteiskehittämisestä tai -tutkimisesta. Keskeistä yhteistutkimisessa ovat yhteinen suunnittelu ja vaikuttamismotiivi siihen, miten tuotettua tietoa viedään eteenpäin. Toiminnan tulisi läpäistä palvelut siten, että asiakkaiden kokemuksia myös hyödynnetään toiminnan seurannassa ja arvioinnissa (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019).

Yhteistutkijuuden hyötynä pidetään sitä, että ongelmien sijaan keskiössä on voimavarojen löytäminen. Ideana on, että palvelujen asiakkaat eivät toimi pelkkinä tiedon tuottajina, vaan myös itse hyötyvät, mistä syntyy eettisesti kestävää vuorovaikutusta. (Palsanen 2013, 8–16.)

Esimerkki yhteistutkijuudesta on Espoossa keväällä 2017 toteutettu maahanmuuttajanaisille suunnattu sosiaalinen sirkus. Tarkoituksena oli rakentaa kokemusasiantuntijan identiteettiä sekä luottamusta viranomaisiin ja palvelujärjestelmään. Ryhmässä tehtiin sirkusharjoituksia ja keskusteltiin eri teemoista kuten kotoutumisesta, kulttuurista, etuuksista ja palveluista. Sirkuksen avulla tavoiteltiin nopeaa ryhmäytymistä ja rentoutunutta, hyväksyvää ilmapiiriä keskusteluja pohjustamaan. Myös Kelassa asioinnin epäkohtia käsiteltiin Kela-raadissa. (Ks. Socca 2019.)

Katse horisonttiin – miten tästä eteenpäin?

Ovatko nämä tavat kuulla sosiaalityön asiakkaita sitten riittäviä ja toimivia? Ovat ja eivät. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys paljasti, että vaikka asiakasraateja on, ne eivät työskentele riittävän pitkäkestoisesti ja säännöllisesti. Asiakasraatilaiset kaipaavat myös lisää keskinäistä yhteistyötä muiden asiakasraatien kanssa. Asiakasraatien tekemien ehdotusten käsittelylle ja seurannalle tarvitaan parempia rakenteita: tietoa siitä, keihin olla ehdotusten kanssa yhteydessä, miten ehdotukset etenevät, missä niitä käsitellään ja perusteluja sille, miksi jotkut ehdotukset eivät ole organisaatiossa edenneet.

Sosiaalihuolto tarvitsee lisää tietoa myös kokemusasiantuntijatoiminnasta. Tällä hetkellä kokemusasiantuntijakoulutus on niukkaa ja koulutusta pitäisi systematisoida. Epäkohtia ovat myös kokemusasiantuntijatoiminnan vaihtelevat toimintatavat, epäselvät tehtävät ja työnohjauksen puuttuminen.

Merkittävimpänä ongelmana voidaan kuitenkin pitää sitä, että kun asiakkaiden tekemä kehittämistoiminta alkaa muistuttaa työtä, olisi siitä kohtuullista maksaa kunnollinen korvaus. Moni kokemusasiantuntija saa kuitenkin entuudestaan jotain tukea kuten kuntoutustukea tai toimeentulotukea, jolloin erilaiset palkkiokäytännöt voivat sekoittaa tulotilannetta, millä on vaikutusta etuuksien määräytymisperusteisiin. Kokemusasiantuntijatoiminnankin kehittämiseksi tarvitaan toimivat yhteistyörakenteet muihin kokemusasiantuntijoihin.

Tulevaisuuden sosiaalityössä asiakkaiden asiantuntemuksen hyödyntämistä on lisättävä palvelujen suunnittelussa. Kehittämistyöhön osallistuvilla asiakkailla tulee olla mahdollisuus asianmukaiseen työnohjaukseen ja heille on luotava sanktioton palkkiojärjelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että palkkiot eivät saa vaikuttaa heikentävästi asiakkaiden tilanteisiin eikä palkkiojärjestelmä saa rangaista asiakasta hänen osallistumisestaan palvelujen kehittämistyöhön.

Asiakkaiden tekemän työn tukeminen antaa asiakkaille tärkeää signaalia siitä, että heidän tekemää työtään arvostetaan. Tavoiteltaessa asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä, tulee erilaisista asiakkaiden mielipiteitä huomioivista rakenteista muodostaa alueellinen tai valtakunnallinen verkosto, joka mahdollistaa asiakkaiden asiantuntemuksen entistä laajemman hyödyntämisen. Sosiaalityön asiakkaat itse ovat asiantuntijoita – kuninkaita ja kuningattaria omissa elämissään.

 

Minna Strömberg-Jakka
VTM, sosiaalityöntekijä, Sosiaalityön tulevaisuus-selvityshenkilöryhmän jäsen
Sosiaalityön ma. yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Sosiaalityön tohtorikoulutettava, Turun yliopisto

 

Lähteet:

Kodin Pellervo (2017) Fattaluuta tulee apuun. 15.3.2017. https://kodinpellervo.fi/kodin-pellervossa/2017/03/15/fattaluuta-tulee-apuun/?fbclid=IwAR2bJKfoTGHwF1PHHnsdyrf43mQuqV2UrozF4scPVc_f32q-0xXBe537zFo Luettu 25.11.2018.

Koulutetut Kokemusasiantuntijat KoKoA ry (2019) http://www.kokemusasiantuntijat.fi/ Luettu 18.2.2019.

Palsanen, Kati (2013) Yhteistutkiminen versio 2.0. Opas sosiaalityöhön. Soccan työpapereita 2013:3. Helsinki: Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca. http://www.socca.fi/files/2335/Yhteistutkiminen-opas_sosiaalityohon_2.0_Kati_Palsanen.pdf Luettu 14.2.2019.

Socca (2019) Yhteistutkimista ja sosiaalista sirkusta maahanmuuttajanaisten ryhmässä. http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiNi-Ke38XgAhVO1qYKHUilAkMQFjAAegQIAxAC&url=http%3A%2F%2Fwww.socca.fi%2Ffiles%2F7485%2FRaportti_maahanmuuttajanaisten_yhteistutkijuussirkuksesta_Paakaupunkiseudun_PRO_SOS_-hanke.pdf&usg=AOvVaw30M3aeOksVvEvXhE6SSjpv Luettu 18.2.2019.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2019) SOTE-uudistus. Asiakasosallisuus palvelujärjestelmässä. https://thl.fi/fi/web/sote-uudistus/palvelujen-tuottaminen/asiakkaat-ja-osallisuus/asiakasosallisuus-palvelujarjestelmassa Luettu 18.2.2019.

 

Työpaikan sisäilmasta sairastuneella ei juuri ole oikeuksia

Posted on Updated on

Meillä sosiaalialan ammattilaisilla on monenlaisia vastuita ja velvollisuuksia. Yksi niistä on nostaa esille havaitsemiamme epäoikeudenmukaisuuksia, jotka heikentävät ihmisten oikeuksia ja mahdollisuuksia itsenäiseen selviytymiseen.

 

Olen itse työpaikan sisäilmasta sairastanut sosiaalialan ammattilainen, sosiaalityöntekijän viransijainen. Olen tehnyt töitä niin lastensuojelussa kuin sosiaalihuollon puolella, mielenterveystyössä, päivähoidossa ja kehitysvammapuolella. Oman sairastumisen myötä moni epäkohta on avautunut aivan uudenlaisella tavalla.

Olen saanut karusti todeta, että työpaikan sisäilmasta sairastuneella ei juuri ole oikeuksia. Kela ei myönnä sairauspäivärahaa kuin sairauden alkuvaiheessa, Keva ei myönnä ammatillista kuntoutusta, ammattitautia on vaikea saada todennettua, kun asianmukaisiin tutkimuksiin ja poissulkututkimuksiin ei ohjata. Kun ihminen katsotaan työpaikkakyvyttömäksi, oikeutta etuuksiin ei ole. Työnantajan vastuulla on järjestää terveet ja turvalliset työtilat. Mitä sitten, kun tämä ei toteudu, vaikka lait ja asetukset sitä edellyttävät? Mitään sanktioita ei työnantajille seuraa, ja muun muassa työterveyshuollon ja työsuojelun puolella on tunnuttu olevan kuuroja, sokeita ja mykkiä.

Kuntoutumisen tueksi altistumisen välttäminen on ollut ehdoton edellytys, virallisilta tahoilta ei ole juuri apua, ymmärrystä tai tukea herunut. Sairastunut jää aivan yksin, usein kipeänä, väsyneenä ja huonovointisena taistelemaan saadakseen edes jotain oikeuksia ja turvaa. Niitä vain ei ole. Lähinnä huonolta vitsiltä tai kiusanteolta tuntuu kehotus siihen, että ajatuksia muokkaamalla tai siedättymällä voisi tervehtyä.

Suomessa on lukuisia kansalaisia, jotka ovat sairastuneet joko työpaikan tai kodin epäterveen sisäilman ja usein pitkään jatkuneen altistumisen seurauksena. Heidän saamansa kohtelu on vaihtelevaa, mutta useimpia yhdistää se, että apua on vaikea saada. Vakuutusyhtiöt eivät korvaa kotien home- ja kosteusvaurioita, perhe, jonka koti on menetetty tulipalossa, saa usein apua, tukea ja korvauksia, mutta homekatastrofin keskellä olevat perheet jäävät yksin, omaisten ja ystävien varaan. Mikään järjestö ei ole tukena, koska tätä ei tulkita katastrofiksi, ja jos joku taho ryhtyisi auttamaan, apu loppuisi pian, koska tarvitsijoita on liikaa. Hätämajoitusta terveissä tiloissa on vaikea löytää. Kuka järjestäisi sitä?

Seurauksena ovat taloudelliset vaikeudet. Perhe joutuu lyhentämään asuntolainaa kodista, jossa ei voi asua, ja asumiskustannuksia väistötilasta, vuokra-asunnosta. Kela taas ei huomioi kahden kodin kustannuksia, ja tukia on mahdottoman vaikea saada. Pulassa olevat kansalaiset tarvitsisivat ohjausta ja neuvontaa, perheiden asuminen, ja etenkin lasten oikeuksien toteutuminen tulisi turvata. Suomessakin on perheitä, jotka elävät vailla asuntoa, tai jatkuvassa muuttokierteessä, koska herkistyneiden ihmisten on vaikea löytää asuntoa, jossa ei tulisi oireita. Kuten todettu, vain riittävän pitkä aika altistumisen välttämistä auttaa elimistöä toipumaan ja palautumaan. Jos tällainen perhe hakeutuu sosiaalitoimeen apua saadakseen, olisi todella tärkeää, että työntekijällä olisi riittävästi tietoa ja ymmärrystä asiasta. Esimerkiksi Homepakolaiset ry:n sivuilla on kattavia tietopaketteja aiheesta.

Perheet ja yksittäiset kansalaiset voivat joutua sisäilmasta sairastumisen ja terveyden pettämisen myötä kohtuuttomiin tilanteisiin, niin taloudellisesti kuin inhimillisesti. Perheet ja pariskunnat tarvitsevat tukea, ohjausta ja neuvontaa, taloudellista tukea, velkaneuvontaa, kriisiapua, psyykkistä tukea. Mutta erityisesti sitä, että heitä kuullaan, heidän kertomaansa ei väheksytä eikä mitätöidä, ja että heitä ei syytetä tai syyllistetä.

Oman kokemuksen ja laajan vertaisverkoston kautta lausun syvällä rintaäänellä, että kukaan ei tahallaan sairastu sisäilmasta, kukaan ei tahallaan halua päätyä asunnottomaksi, taloudellisesti tiukoille ja muuttokierteeseen, kukaan ei halua sairastua sairauksiin, joita ei asianmukaisella tavalla tutkita, diagnosoida ja jotka eivät oikeuta sosiaaliturvaan.

Vähättelyn ja mitätöinnin tulee loppua, ja ihmisten tulee saada ihmisarvoista, kunnioittavaa kohtelua ja asiallista kohtaamista, palveluohjausta ja neuvontaa. Ketään ei tule käännyttää jollekin toiselle luukulle toteamalla, että asia ei kuulu meille. Asian on alettava kuulua jollekin taholle, meidän sosiaalialan ammattilaisten tehtävä on nostaa tätä epäkohtaa esille, ja etsiä aktiivisesti ratkaisuja.

Kansalaisia ei voi jättää heitteille. Lainsäädännössä on tältä osin epäkohtia ja puutteita, niitä tulee korjata. Toivon myös, että yhtään oireilevaa ja sairastunutta työntekijää ei jätetä työyhteisöissä yksin selviytymään, suljeta ulkopuolelle, kiusata tai painosteta irtisanoutumaan, vaan suhtaudutaan asiallisesti ja otetaan sairastuneen rajoitteet huomioon aivan niin kuin otettaisiin muidenkin sairauksien tai rajoitusten kohdalla.

Moni sisäilmasta sairastunut pystyy jatkamaan työntekoa terveissä tiloissa, mutta moni myös joutuu elämään hyvin rajoittunutta elämää. Sisäilmasairauksia on eri asteisia. Tarvitaan lisää ymmärrystä, tietoa ja tahtoa selättää tämä kansanterveydellinen- ja taloudellinen ongelma.

Meillä on vastuu – olemmeko valmiita kantamaan sitä?

Nimerkki: Sisäilmasta sairastuneillakin on ihmisoikeudet

Miksi osallisuutta ja yhdenvertaisuutta on edistettävä poliittisesti?

Posted on Updated on

Vaalikevät on tarjonnut sosiaalityön näkökulmasta mielenkiintoisia, ja välillä aika kammottavia, mahdollisuuksia seurata yhteiskunnallista keskustelua. Parhaillaan menossa olevia hallitusneuvotteluja on povattu tasaväkisen vaalituloksen vuoksi haastaviksi ja pitkittyviksi. Vaalien aikaan huomasin miettiväni toistuvasti sukupolvien välisen solidaarisuuden ja tulevaisuuden uskon tärkeyttä. Kumpaakaan tuntuu mahdottomalta saavuttaa ilman kokemusta yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Tässä kirjoituksessa rajaan näkökulmaani ensisijaisesti nuoriin, vaikka samat teemat koskevat myös laajempia ikäluokkia.

 

Edellistä hallitusta leimasi toiminnan perustelu yksipuolisesti talouden nimissä. Juha Sipilän hallituskautta leimasivat suuret, varsinkin palkansaajien kannalta sanelluksi koetut päätökset. Esimerkiksi kilpailukykysopimus ja työttömien aktiivimalli herättivät laajaa yhteiskunnallista vastustusta. Päätösten vaikutuksista on kiistelty. Hallitus on suitsuttanut aktiivimallin parantaneen työllisyyttä, mutta samaan aikaan sen ja muiden leikkausten on epäilty myös johtaneen Kelan toimeentulotukimenojen kasvuun (1).

Nuoriin ovat osuneet rajusti koulutusleikkaukset, eikä niihin taida yksikään hallitusvastuussa viime hallituksissa ollut puolue olla osaton. Erityisesti toisen asteen koulutuksen rahoitukseen on tehty mittavia leikkauksia, jotka ovat olleet ristiriidassa koulutuspolitiikan tavoitteiden kanssa. Peruskoulua ja ammatillista koulutusta pyritään uudistamaan sekä työelämään siirtymistä kehittämään, mutta samaan aikaan julkistalouden tasapainottamiseen perustuen on kohdistettu samoille tahoille suuria säästöpaineita. Suurimmat säästöpaineet ovat viimeksi kohdistuneet ammatilliseen peruskoulutukseen ja korkea-asteen koulutukseen. (2) Lisääntynyt itsenäinen opiskelu, lähiopetuksen vähentäminen ja tuen vähyys ovat korostaneet oppilaiden välisiä eroja opinnoista selviämisessä.

Mitä merkitystä tällä kaikella sitten on?

Tutkimuksissa (3) on saatu selville terveyserojen vaihtuvuuden olevan kehittyneissä maissa kytköksissä maiden sisäiseen tulojen epätasaisuuteen. Tämä yhteys on selvästi voimakkaampi, kuin yhteys maiden välisiä keskituloja vertailtaessa. Lisäksi taloudellisesti eriarvoisemmissa maissa on synkemmät tilastot sosiaalisista ongelmista, lasten hyvinvoinnista ja imeväiskuolleisuudesta, luottamuksesta, mielenterveysongelmista, huumausaineiden käytöstä, eliniästä, ylipainosta, kouluttautumisesta, teiniraskauksista, murhista, vankilatuomioista, sosiaalisesta liikkuvuudesta sekä kierrätyksestä.

Mihin poliitikkojen pitäisi kiinnittää huomiota?

Myös Suomessa on havaittavissa selkeät sosioekonomiseen asemaan perustuvat terveyserot. Eroja on nähtävissä alueellisesti esimerkiksi Itä-Suomen muuta maata synkempinä sairaustilastoina. Päättäjien on syytä olla tietoisia näistä eroista, ja niihin puuttumisen mahdollistamista inhimillisistä ja taloudellisista säästöistä pitkällä aikavälillä. Eri sukupolvien välisen yhteiskunnallisen osallisuuden kysymykseen kiinnittää kattavasti huomiota esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi Kaikenikäisille hyvä Suomi vuodelta 2013 (4).

Työpaperissa suositellaan ns. palveluviidakon selkiyttämistä erityisesti heikommassa asemassa olevien byrokratiasta, mikä vapauttaisi voimavaroja tukien hakemiselta ja epävarmuudelta. Heikossa asemassa olevia tulee tarvittaessa tukea myös erityistoimin. Byrokratian keventämisen ja esimerkiksi asumistukijärjestelmän kehittämisen sijaan viimeisin hallitus loi sanelevaa lainsäädäntöä, joka esimerkiksi aktiivimallin muodossa ei ole huomioinut tarpeeksi kattavasti erilaisia työttömän aktiivisuuden tapoja ja työnhakijoiden taustoja. (5)

Lapsia ja perheitä ei auteta ajoissa
Julkisen vallan vastuut ja niihin liittyvät palvelulupaukset on määriteltävä selkeästi ja konkreettisesti lainsäädäntöön perustuen. Palvelulupausten määritelmien on tuettava konkreettisin tavoin lasten ja nuorten mahdollisuuksia hyvän elämän lähtökohtiin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää mielenterveysongelmaisiin lapsiin ja nuoriin, joiden palvelut ovat valtakunnallisesti – myös kotikaupungissani Kuopiossa – riittämättömät. Erikoissairaanhoidon ja peruspalveluiden ruuhkautuminen näkyy nyt sosiaalihuoltolain mukaisissa perhepalveluissa ja lastensuojelussa, eivätkä perheet täten saa kohdennetusti heitä auttavaa tukea. Yksityinen palvelutuotanto lienee tullut jäädäkseen, joten on varmistettava niin julkisten kuin yksityisten palvelutuottajien laadun valvonta ja alueellinen yhdenmukaisuus esimerkiksi kansallisen laatusertifioinnin tuella.

Syyllistävän syntyvyyspuheen sijaan THL suosittelee erilaisia perheen ja työn yhteensovittamisen parannuksia, jos tavoitteena on pidentää työuria ja työhön osallistumista. Tämä ei koske vain nuoria, vaan siitä hyötyvät myös omista vanhemmistaan tai lähisukulaisista huolehtivat aikuiset. Joustavien työjärjestelyjen lisäksi on suuri tarve joustavamman perhevapaajärjestelmän luomiselle, ja vanhempien osa-aikatyön järjestelyjen kehittäminen.

Nuorten ja maahanmuuttajien asunnottomuus on ollut kasvava ongelma, joten Asunto-ensin politiikka tulee laajentaa ja tuoda osaksi nuorisotakuuta. Halpoja vuokra-asuntoja tarvitsevat erityisesti nuoret ja perheet. Nyky-yhteiskuntaan osallistuminen vaatii enenevissä määrin tietoteknisiä valmiuksia, mikä korostaa tarvetta kohtuuhintaisille laajakaistapalveluille sekä maksuttomille ja esteettömästi toteutetuille julkisen asioinnin palveluille. Valtion on myös turvattava kansallisen sähköisen tunnistautumisen mahdollisuus, sillä henkilökortin tai passin noin 50 euron kertakustannus voi olla monille pienituloiselle liikaa.

Kansalaisyhteiskunta vaatii aktiivisia kansalaisia, mutta heitä ei synny tyhjiössä. Tarvitaan aktiivisuutta ja osallisuutta tukevaa politiikkaa, joka lisää ihmisten sosiaalista pääomaa, eli yksinkertaistaen yhteistoimintaa sekä vuorovaikutusta muiden yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Tämä vaatii vaikutusmahdollisuuksien parantamista lähidemokratiaa kehittämällä, järjestöjen toimintamahdollisuuksien parantamista mm. järjestöbyrokratiaa kehittämällä ja eri ikäryhmien aktiivisuuden huomioimista. Kouluilla on suuri potentiaali tukea lapsia ja nuoria yhteiskunnallisen osallisuuden kehittymisessä.

Sosiaalityöntekijänä toivon tulevan hallituksen ja nykyisten päättäjien edistävän Suomessa asuvien yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta laajalla perspektiivillä, ei vain työmarkkina-asemaan keskittyen. Ikäluokkien tai väestöryhmien putoamisella yhteiskunnan laidoille tai ulkopuolelle on aivan liian suuri hinta. Yhtenäisyyttä ei voi rakentaa vastakkainasettelulle ja viholliskuville, sillä se tie ei pääty koskaan edes kannattajiensa hyväksi.

Iiro Väisälä
sosiaalityöntekijä YTM
Kuopio

Lähteet

  1. Kelan talous kuralla toimeentulohakemusten räjähdettyä alkuvuonna: Olivatko Sipilän työllisyyspuheet vain silmänlumetta – ”Aktiivimalli saattaa näkyä”. 1.5.2019. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b3d15deb-6ec6-45b6-8434-1638e795f32b
  2. Hanna Virtanen: Koulutuspoliittiset tavoitteet ja niiden saavuttaminen. s 16-21. Teoksessa ETLA Muistioita hallitukselle. Talouspolitiikan linjaus keväällä 2017. https://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Hallitukselle-2017.pdf
  3. Kirjassa Richard Wilkinson ja Kate Pickett (2010) The Spirit Level: Why Equality is Better for Everyone. Kirjan sisältämät oleelliset tilastot on myös julkaistu The Equality Trustin kotisivuilla The Equality Trust. https://www.equalitytrust.org.uk/resources/the-spirit-level
  4. 3: THL: Kaikenikäisille hyvä Suomi. 2013. http://www.julkari.fi/handle/10024/110167
  5. Työttömyysturvan aktiivimalli ei huomioi työttömän omaa aktiivisuutta. 12.2017. https://www.akavalainen.fi/akavalainen/ajassa/artikkelit/tyottomyysturvan_aktiivimalli_ei_huomioi_tyottoman_omaa_aktiivisuutta

 

Tunnistatko lapsen pelon?

Posted on

Eron jälkeisellä vainolla tarkoitetaan tilannetta, jossa toinen vanhemmista ei pysty päästämään irti läheisestä suhteesta, vaan esimerkiksi seuraa, uhkailee ja lähestyy ennalta-arvaamatta entistä puolisoaan vasten hänen tahtoaan. Perheitä kohtaavilla ammattilaisilla neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa ja muissa lapsia ja perheitä koskevissa palveluissa on tärkeä rooli eron jälkeisen vainon tunnistamisessa ja perheen auttamisessa.

Perheissä, joissa vanhempien eron jälkeistä vainoa tapahtuu, myös lapset ovat vainon uhreja. Aiheesta tehdyn tutkimuksen mukaan lapsia voidaan käyttää tiedon välittäjinä, heitä voidaan uhkailla ja painostaa. Lapset kokevat oman vanhemman pelon ja ahdistuksen hyvin pelottavana. Ennakoimattomat tilanteet horjuttavat lapsen perusturvallisuutta ja vainon vaikutukset lapseen ovat hyvin moninaiset.

Vainon alla lapsuutta varjostaa jatkuva pelon ja turvattomuuden tunne. Vainoajan ilmestyminen lapsen harrastuksiin, puhelut ja seuraaminen kuormittavat lasta emotionaalisesti. Lapsi voi tuntea itsensä laiminlyödyksi ja huijatuksi, jos tapaamiseen tuleva vanhempi on kiinnostuneempi toisen vanhemman kuin lapsen asioista. Vainoaja saattaa myös kuulustella lasta toi sen vanhemman uusista suhteista lapsen ikätasolle sopimattomalla tavalla.

Läheisen vanhemman muuttuminen vainoajaksi herättää lapsessa ristiriitaisia tunteita, ja hän pyrkii selviytymään tilanteessa eri tavoin. Lapsi voi mukautua tilanteeseen tai vetäytyä siitä, hän voi ottaa neuvottelijan roolin vanhempien välillä tai olla heitä kohtaan kriittinen. Etenkin vanhemmat lapset saattavat suostua epämiellyttäviinkin tapaamisiin suojellakseen vainottua vanhempaansa. Ristiriita saattaa muuttaa lapsen vainotun vanhemman kontrolloijaksi ja vainoajan liittolaiseksi, mikä vain lisää lapsen ahdistusta.

Itseen kohdistuvasta väkivallasta on vaikea puhua, koska siihen liittyy usein häpeää ja syyllisyyden tunteita. Siksi vaino voi usein piiloutua lastaan suojelevan vanhemman epäloogisen toiminnan taakse. Hän voi helposti tulla tulkituksi vieraannuttajana tai yhteistyöhön kykenemättömänä, ja ammattilainenkin saattaa harhautua edesauttamaan vainoa.

Eroa harkitseville ja jo eronneille perheille on olemassa matalan kynnyksen palveluita, kuten vertaisryhmiä ja info- ja tukitilaisuuksia. Kun väkivalta on tunnistettu, auttaa moniammatillinen MARAK-riskiarviointi, jossa laaditaan useiden ammattilaisten yhteistyössä turvasuunnitelma perheelle. Ensimmäinen askel on kuitenkin väkivallan ja vainon tunnistaminen ja perheen saaminen avun piiriin. Ammattilaisen vastuulla on kysyä pelosta ja väkivallasta, ja antaa vanhemmalle ja lapselle mahdollisuus kertoa kokemuksistaan.

Helka Eteläaho
Tarja Hämäläinen
Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, paitsi päihderiippuvaiset

Posted on

 

Suomessa yhdenvertaisuus on kirjattu perustuslakiin. Perustuslaki sanoo, ettei ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan esimerkiksi terveydentilan perusteella. Vai saako? Päihderiippuvuuteen liittyy syrjiviä käytänteitä myös julkisen vallan taholta.

 

Päihderiippuvuus on diagnosoitu sairaus. Päihderiippuvuuden syntyminen ei ole yksiselitteistä ja siihen vaikuttavat perimän lisäksi sosiaalisen oppimisen kokemukset ja ympäristötekijät. Riippuvuuden muodostumiseen liittyy aivoissa erilaisia hermostollisia muutoksia. Näiden muutosten ohella riippuvuutta ylläpitävät myös uskomukset aineen ylivertaisuudesta. (Päihdelinkki)

Päihderiippuvuus diagnoosina kuvaa sairautta seuraavasti: Voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää päihteitä, heikentynyt kyky kontrolloida aloittamista ja lopettamista sekä käyttöannoksia, vieroitusoireyhtymä aineen käytön vähentyessä, sietokyvyn kasvu, keskittyminen päihteiden käyttöön niin, että muut mielihyvän lähteet ja kiinnostuksen kohteet jäävät sivuun ja päihteen jatkuva käyttö haitoista huolimatta (THL). Vaikka päihderiippuvuus diagnosoituna hyväksyttäisiin sairaudeksi, päihteen käyttäminen – sairauden ilmenemismuoto – katsotaan yhä luonteen heikkoudeksi, omaksi valinnaksi ja itseaiheutetuksi. Se on oma valinta myös siinä vaiheessa, kun tosi asiassa mitään valittavaa ei enää ole.

Sairaus on vakava. Hoitamattomana se johtaa ennenaikaiseen kuolemaan, eikä kaikille sopivaa hoitokeinoa ole olemassa.

Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Vai onko? Päihderiippuvaisen on vaikea saada apua terveyden ongelmiin perusterveydenhuollossa. Ihmisiä käännytetään päihdeklinikoille hakemaan apua somaattisiin ongelmiin. Myös sosiaalipalveluissa työskentelee alan ammattilaisia, joille päihderiippuvuus on vieras ja ihminen riippuvuuden takana jää kohtaamatta. Ihminen määrittyy palvelujärjestelmässä päihdeongelmansa kautta ja sen negatiivinen leima on voimakas, joskus jopa pysyvä.

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Vai onko? Vaikka akuutti päihderiippuvuus vie työkyvyn, oikeutta sairauspäivärahaan ei synny, päihderiippuvainen on työttömänä työnhakijana ja aktivointitoimien kohteena. Kela rajaa sairaspäivärahasta pois päihteiden käytön, päihtymyksen, vieroitusoireet ja laitoshoidon. Mitä diagnoosista jää jäljelle?

Kuntoutustuki, joka on tarkoitettu toimeentuloksi, jos sairaus estää toimeentulon turvaavan työnteon, ei koske päihderiippuvaisia. Vaikka on hyvin selvää, ettei vaikeasti päihderiippuvainen henkilö selviä työelämässä ja on sairautensa vuoksi työkyvytön. Päihderiippuvaiselle saatetaan ehdottaa jopa työmarkkinoiden ulkopuolelle jäämistä, joka tarkoittaa samalla tulottomuutta.

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Vai ovatko? Päihteiden pitkäaikainen ja runsas käyttö voi aiheuttaa käyttäjälleen psyykkisiä ongelmia. Oikeuspsykiatriassa mielenterveyden ongelmat voivat jättää rikoksentekijän tuomiotta ja osoittaa hänet pakkohoitoon. Päihderiippuvaisen kohdalla tilanne on toinen.

Esimerkkinä psykoosi. Se voi olla mielenterveydenhäiriö tai päihteidenkäytöstä johtuva. Päihderiippuvaisen psykoosi ei ole oikeuspsykiatrian mukaan oikea psykoosi, siihen sairastuminen on oma valinta. Se on itse aiheutettu, eikä sillä ole mitään merkitystä tuomiota määrättäessä. Tämä siitä huolimatta, että sairastunut henkilö voi aivan yhtä lailla olla täysin sairaudentunnoton, elää harhaista todellisuuttaan ja tarvita hoitoa parantuakseen. Riippuvuuteen liittyy pakonomainen tarve käyttää päihteitä, riippuvuus ohjaa ihmisen valintoja. Jos päihderiippuvainen pystyisi kontrolloimaan omaa päihteidenkäyttöä, hänellä ei olisi riippuvuusdiagnoosia. Onko päihdepsykoosi siten kuitenkin sairaudesta johtuva? Pitäisikö hoidon tarvetta miettiä myös rikokseen syyllistyneen vaikeasti päihderiippuvaisen ihmisen kohdalla?

Jotta päihderiippuvaisen asema yhteiskunnassa voisi parantua, piilossa olevat syrjivät käytänteet tulisi purkaa ja päihderiippuvuus tulisi ymmärtää sairautena sairauksien joukossa. Tällöin myös hoitoon hakeutuminen ja päihderiippuvuudesta kuntoutuminen olisi helpompaa.

Satu Marja Tanttu
YTL, sosiaalityö