Toivoa on – lastensuojelussa(kin)!

Posted on Updated on

received_10155450502331888

Kalevauva lurittelee Vantaa-kappaleessaan ihmisten olevan hetken hiljaa, kun kerrot asuvasi Vantaalla. Vielä kummallisemmin käy, kun illanvietossa tapaamasi ihminen kysyy ammattiasi ja vastaat työskenteleväsi lastensuojelussa. Tämän jälkeen voit kuulla nuppineulan osuvan lattiaan. Kysyjä hiljenee ja näyttää siltä, että hän etsii pakopaikkaa. Lopulta hän henkäisee “En ikinä pystyisi tekemään tuollaista työtä.”

Lastensuojelutyö vaikuttaa olevan osalle sosiaalialan yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille ehdoton EI mahdollisena tulevana työtehtävänä. Lastensuojelu määrittyy mahdottomaksi tehtäväksi, jossa vastuu ja asiakkaiden määrä ovat loputtomia suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin.

Pitkän linjan lastensuojelijat – heitäkin on

Vaikka otsikot huutavat lastensuojelun olevan kriisissä ja syntyy vaikutelma siitä, ettei lastensuojelussa kukaan työskentele pidempiaikaisesti, on olemassa iso joukko työntekijöitä, jotka pysyvät lastensuojelutyössä. Heidän lastensuojelun työuransa eivät ole kestäneet muutamaa kuukautta tai vuotta – puhutaan parhaimmillaan kymmenistä vuosista. Heistä moni sanoo  “jämähtäneensä” lastensuojeluun. Silti nuoremmat kollegat näkevät monessa heistä työhönsä edelleen motivoituneen ammattilaisen, joka on todellinen kultakimpale työyhteisölle erityisesti silloin, kun työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. He ovat työntekijöitä, joihin kohdistuu näissä tilanteissa myös suurin paine.

Teimme kyselykierroksen sattumanvaraisille lastensuojelutyötä pidempään tehneille sosiaalityöntekijöille, ja kysyimme mikä motivoi heitä lastensuojelun sosiaalityössä. Tiivistimme vastaukset kuusikoksi, joka pohjustaa kaikille sosiaalialan työntekijöille osoitettua haastetta.

 

1 Maailman tärkein työ

Lapsen edun ja hyvinvoinnin turvaaminen – mikä voisi olla tärkeämpää työtä? Lastensuojelun ammattilaiset kokevat tekevänsä yhteiskunnallisesti merkittävää ja välttämätöntä työtä, jossa keskeisessä roolissa on lapsen oikeuksien edistäminen. Monelle työntekijälle juuri lasten ja nuorten tapaamiset antavat energiaa ja motivaatiota jatkaa työssä. Lasten kohtaamiset ja heidän kuuleminen antavat työlle merkityksen; voin osaltani olla auttamassa lasta elämässä eteenpäin. Ja usein sosiaalityöntekijä näkeekin myönteisiä muutoksia lapsen ja perheen elämässä. Onnistumiset ja iloiset hetket tuntuvat päätyvän vain harvoin otsikoiksi.

2 Näköalapaikka yhteiskuntaan

Lastensuojelu tarjoaa näköalapaikan yhteiskuntaan. Sosiaalityöntekijät näkevät monia yhteiskunnallisia ilmiötä oikeastaan jo ennen kuin ne muodostuvat julkisessa keskustelussa ilmiöiksi ja poliittisissa puheenvuoroissa huolenaiheiksi, joihin perätään muutosta. Lastensuojelutyössä kohdataan myös elämän koko kirjo, materiassa mitaten hyväosaiset ja huono-osaiset perheet ja heidän elämäntarinansa. Lompakon paksuus tai pankkitilin saldo eivät määritä sitä, millaisia haasteita perheet kohtaavat.

3 “Life is like a box of chocolate – you never know what you’re gonna get”

Lastensuojelutyössä voi maanantaina olettaa viikon näyttävän joltakin, mutta jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana on huomannut sen olevan jotakin aivan muuta. Osalle työntekijöistä epävarmuus ja tilanteiden nopeat muutokset voivat olla rasite, mutta toisille pitkään lastensuojelutyötä tehneistä se on työn suola ja yksi työn hienoimmista puolista. Yle uutisoi ison osan suomalaisista kokevan työnsä tylsäksi ja ikävystyvänsä. Lastensuojelun sosiaalityötä voi kuvailla monella adjektiivilla – tylsä kuitenkin harvemmin kuuluu tähän valikkoon työpäivien vilahtaessa nopeasti ohi.

Lastensuojelussa työtehtävät ovat moninaiset: suuri osa on lasten, vanhempien ja muiden lasten läheisten sekä eri viranomaisten kanssa työskentelyä. Sen lisäksi työhön sisältyy paljon muutakin: kirjoittamista, selvittämistä, puheluita, konsultointia ja tilanteiden punnintaa sekä päätösten tekoa. Lähes päivittäin sosiaalityöntekijä on uuden tilanteen tai asian edessä. Työn rikkautena on myös se, että vain osa siitä tapahtuu toimistossa. Työ vie asiakkaiden koteihin, eri palveluiden toimipisteisiin ja ajoittain toisella puolelle maata.

4 Ikuista opiskelua ja jatkuvaa itsensä haastamista

Lastensuojelutyössä kuvitelmaa siitä, että kaikki työhön liittyvät yksityiskohdat ovat hallussa, ei tule. Autopilotilla ei lastensuojelussa pärjää, vaan lähes joka päivä on uudenlaisen tilanteen edessä. Vakiovastauksia ei ole, vaan asioita on opiskeltava ja kysyttävä. Tämä pitää nöyränä sen suhteen, ettei ikinä voi todeta hallitsevansa kaikkia työn vivahteita. Ajatus siitä, ettei voi sanoa hallitsevansa työtään täysin, voi tuntua lamaanuttavalta. Toisaalta työkokemus auttaa paitsi tilanteiden arvioimisessa myös epävarmuuden sietämisessä.

Lasten ja heidän perheidensä kanssa työskennellessä joutuu jatkuvasti haastamaan itseään, arvojaan, sanomisiaan ja toimintatapojaan. Tosin moni sosiaalityöntekijä toteaa tämän olevan mahdollisuus joutumisen sijaan. Ammatillinen kehittyminen on mahdollista jatkuvasti.

5 Mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan

Se, että sosiaalityöntekijät näkevät lastensuojelussa monen ilmiön ensimmäisten joukossa, ei tarkoita vain havaintojen tekemistä. Lastensuojelussa pyritään vaikuttamaan yksittäisten lasten ja heidän perheidensä elämäntilanteisiin. Lastensuojelutyössä tämä ei kuitenkaan yksinomaan riitä, vaan sosiaalityöntekijöillä on jo pitkään ollut tarve vaikuttaa laajemmin yhteiskunnassa havaitsemiinsa epäkohtiin. Rakenteellisen sosiaalityön tekeminen on yksi asia, joka lastensuojelutyössä innostaa. Tavoitteena on tehdä ainakin jostakin yhteiskunnan kulmasta hieman parempi osoittamalla palvelujärjestelmän toimimattomuutta ja kenties jopa ratkaisuvaihtoehtoja.

6 Lastensuojelutyö koukuttaa – ei jokaista, mutta osan

Pidempään lastensuojelussa toimineen sosiaalityöntekijän toteamus lastensuojelun avohuoltoon siirtyneelle kollegalleen oli: “Varo vain, tämä työ koukuttaa”. Työssä pysymiseen voi olla monta syytä, mutta yksi niistä on varmasti työn koukuttavuus. Parhaiten sen tavoittaa ehkä vain toinen lastensuojelussa työskennellyt sosiaalityöntekijä. Hän pystyy jakamaan ne epätoivon hetket, kun muutaman edistysaskeleen jälkeen otetaan useampi loikka taakse päin ja käytetyt työtunnit tuntuvat valuvan hiekan lailla sormien välistä. Hän myös huomaa ulkopuolisesta ehkä minimaalisilta vaikuttavat liikahdukset eteenpäin. Lisäksi vain ehkä hän pystyy ymmärtämään sen, miksi usein juuri ne pienet edistysaskeleet ovat niin arvokkaita, että tuskastunut kollega jättää allekirjoittamatta mahdollisesti jo mielessään muotoilemansa irtisanoutumisilmoituksen.

 

Haastamme kaikki sosiaalialan ammattilaiset tarkastelemaan omaa työtään; mikä sinua omassa työssäsi motivoi, mikä tarjoaa toivoa?

 

Niina Pietilä
VTL, lehtori (Metropolia ammattikorkeakoulu)

Suvi Korhonen
VTM, sosiaalityöntekijä

Mainokset

Miksi lastensuojelusta on vaikea keskustella?

Posted on Updated on

Viime torstaina (23.11.2017) A-studio: Talk -ohjelmaa Lapsi vainoajan varjossa seuratessamme huomasimme yhden perustavaa laatuaan olevan syyn, miksi keskustelu lastensuojelusta on niin hankalaa.

 

Lastensuojeluun liittyvien käsitteiden sekamelska ja siitä seuraava epämääräisyys lastensuojelusta puhuttaessa ei ole lapsi- ja perhepalveluissa työskenteleville mitenkään uusi. Julkisessa keskustelussa lasten suojelu (mm. erilaiset vanhemmuuden tuen muodot) ja lastensuojelu (lapsen edun turvaaminen ja korjaavat toimet) sekoitetaan usein toisiinsa. Tästä seuraa, että dialogia ei synny ja keskustellaan ohi. Pieni ero kirjoittaessa, mutta kun siirrytään elävään elämään kyse onkin laajoista, monien eri lakien perusteella tarjotuista palveluista, joiden väliltä löytyy toki yhteys.

Mitä tarkoitetaan lastensuojelulla ja mistä on kyse lasten suojelussa?

Vuonna 2016 lastensuojelun asiakkaina oli noin 17 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ja avohuollon asiakkaina noin 58 000 lasta (Lastensuojelu 2016).

Lastensuojelu on lastensuojelulain (417/2007) mukaista työtä, jossa keskiössä on lapsen etu ja lapsiasiakas. Lain mukaan lastensuojelussa tulee arvioida, tehdä asiakassuunnitelma sekä järjestää esimerkiksi avohuollon tukitoimia tai sijaishuoltoa. Lastensuojelulain mukaan jokaisella asiakaslapsella on oltava hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijä koordinoi asiakasprosessia ja hän valmistelee ja tekee viranhaltijapäätöksiä. Tämä on yksiselitteistä ja sosiaalityöntekijän lakisääteinen tehtävä. Lisäksi lapsen kanssa työskentelee muita sosiaalialan ammattilaisia sekä mahdollisesti muita ammattiryhmiä lapsen ja perheen tilanteen ja tarpeen mukaan.

Lasten ja perheiden muut palvelut, joko ehkäisevinä tai varhaisina palveluina aina neuvolasta alkaen, ovat osa monialaista kenttää. Ehkäiseviin palveluihin ja varhaiseen tukeen liittyy olennaisesti tavoite siitä, että lasta ja perhettä saadaan tuettua ja autettua niin, ettei lastensuojelun asiakkuus tule ajankohtaiseksi.

Lastensuojelun asiakasmääriin vaikuttaa se, jos peruspalvelut ontuvat. Siksi tarvitaan laadukasta varhaiskasvatusta, koululaitosta ja terveydenhuoltoa − ja lasten suojelun sekä perhetyön osaamista sisälle näihin palveluihin. Yhteiskunnalliset päätökset, kuten se miten lapsiköyhyyteen puututaan tai miten lapsiystävällinen työelämä on, vaikuttavat joko myönteisesti tai kielteisesti siihen, miten turvallista lasten on kasvaa omien vanhempiensa kanssa ja mitkä ovat viimesijaisen lastensuojelun asiakasmäärät.

Olisiko lastensuojelu voinut estää Porvoon lapsisurman?

Lähisuhdeväkivaltaan ja entisen puolison harjoittamaan vainoamiseen liittyy monia raskaita ja surullisia tarinoita. Jälkikäteen kysymme, kuka palvelujärjestelmässä olisi voinut auttaa? Kenelle vastuu puuttumisesta asiassa kuuluu − poliisille, oikeusistuimelle, terveydenhuollolle, lastensuojelulle?

A-studio: Talkin Lapsi vainoajan varjossa -ohjelmassa oli ongelmallista, että katsojalle saattoi syntyä käsitys, että lastensuojeluviranomaiset olisivat toimivaltaisia lapsen huoltoa- ja tapaamista koskevissa kiistoissa tai muutoin kykeneviä, riittävällä resursoinnilla, kaikissa tilanteissa estämään ihmisen julmat ja pahat teot.

Ma. hovioikeudenneuvos ja käräjätuomari Petra Spring totesi Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan (17.11.2017), että jälkikäteen ajateltuna ympärivuorokautinen vartiointi ja lapsen piilottaminen isältään olisivat voineet olla riittäviä keinoja estää surmatyö. Oikeuslaitoksella ei kuitenkaan ole käytössään sellaisia keinoja. Sellaisia keinoja ei liioin ole lastensuojelulla.

Perheet tarvitsevat monenlaisia palveluita: ajoissa auttamista sekä turvaavaa ja korjaavaa lastensuojelua.  On hyvä, että matalan kynnyksen ja ehkäisevän työn palveluita kehitetään perheille helpoiksi käyttää, mutta ei ole realistista ajatella, etteikö myös lastensuojelulain mukaista turvaamista tarvitse kehittää − lastensuojelua tullaan tarvitsemaan jatkossakin.

Keskustelua lasten ja perheiden hyvinvoinnista on hyvä jatkaa edelleen,  koska laajasti ottaen lapsi- ja perhepalvelut vaativat perkaamista. Meillä on palveluissa myös kuntakohtaisia eroja, eivätkä lapset ja perheet ole tasa-arvoisessa asemassa. Tähän osaltaan vastaa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape).

 

Niina Pietilä, Suvi Korhonen, Mari Suonio, Helena Jaakkola
Sosiaalinen tekijä -blogi

Kirjoitus perustuu pohdintoihin ohjelmasta Yle TV1  A-studio: Talk  Lapsi vainoajan varjossa. Vieraina keskustelussa olivat sisäministeri Paula Risikko, sosiaalityöntekijä Piia Vaara, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ja Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski. Juontajana Jan Andersson.

 

 

 

Sote-uudistus tarvitsee sosiaalityötä laajemmin kuin viranomaistyönä

Posted on

Kuten HS:n pääkirjoituksessa (8.10.) kirjoitettiin, sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee perustua asiakkaan tarpeeseen. Vaikeissa ja monimutkaisissa elämäntilanteissa apua tulisi olla saatavilla ajoissa ilman pompottelua luukulta toiselle.

 

Väestöstä 10 prosenttia kuluttaa 80 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista – heitä kannattaa auttaa mahdollisimman varhain. Siksi tulevissa sote-keskuksissa tulee olla myös sosiaalityön palveluita.

Ministeri Annika Saarikko kertoi Muutoksessa-blogissa 9.10., että valinnanvapauslakiehdotuksessa maakuntia velvoitetaan jalkauttamaan sosiaalityöntekijöitä sote-keskuksiin. Tämä on tässä tilanteessa kannatettava ehdotus. Tulee kuitenkin muistaa, että sosiaalityö on myös paljon muuta kuin vain viranomaispäätösten tekemistä.

Sosiaalityössä jäsennetään asiakkaan ja perheen tilanteeseen liittyviä asioita ja ilmiöitä sekä niiden suhdetta yhteisöön ja yhteiskuntaan. Tavoitteena on löytää ennaltaehkäiseviä ja vaikuttavia ratkaisuja asiakkaalle, mutta myös edistää yhteiskunnallisia ratkaisuja sosiaalisiin ongelmiin. Asiakkaan kohtaaminen kokonaisuutena, yhteinen tilanteen arviointi, palveluiden suunnittelu ja yhteistyö muiden toimijoiden kanssa ovat sosiaalityön ydintä.

Asiakkaan voimavaroja ja haasteita kartoitetaan yhdessä hänen kanssaan unohtamatta hänen lähipiirinsä ja elämäntilanteensa huomioimista. Se tukee asiakasta ymmärtämään omaa tilannettaan ja auttaa ratkaisujen löytämisessä. Yhä useammin asiakkaan tilanne on monitasoinen ja hänen tarvitsemansa palvelut vaativat suunnittelua ja yhteistyötä, eli sote-kielellä integraatiota. Tämä kaikki tapahtuu ennen palvelupäätöstä, mutta myös jatkuu sen jälkeen.

Sosiaalityö on olemassa asiakasta varten. Se auttaa elämän monimutkaisissa tilanteissa, eikä ole pelkästään päätösten tekemistä tai palvelukokonaisuuden koordinointia. Tehtäväkenttä on laaja, joten sosiaalityötä voi tehdä myös sote-keskusten omana palveluna.

Sonja Soini
Sanna Mustonen
Anu Autio
Sosiaalityöntekijöiden seura ry

 

Mikä siis on sosiaalityön tehtävä nyt ja mitä se tulee olemaan tulevaisuudessa? Onko meillä siitä yhteistä käsitystä? Olemmeko valmiita muutokseen? Katso keskustelu:  https://www.youtube.com/watch?v=w5GzMSJEm4o

Ikääntyvät tarvitsisivat perhetyön ja gerontologisen sosiaalityön palveluita

Posted on

Hänen kasvoilla on epävarma hymy kun liikumme ahtaassa ja hämärässä eteisessä. Asunnossa on paljon kuvia eri-ikäisistä lapsista ja aikuisista. Hän kertoo asuneensa asunnossa nyt vuoden avioeron jälkeen. Totean kuinka ulkona oli tänään kylmempää kuin alkuviikosta ja hän vastailee innostuneesti aiheeseen, joka tuntuu helpolta.

Asia, josta kuitenkin pitäisi puhua on se, että poliisi teki vanhuspalvelulain mukaisen ilmoituksen sosiaalityöhön, että vanhus on löytynyt päihtyneenä ja kaatuneena kodistaan. Hänen luonaan asuva lapsenlapsi vietiin samana yönä poliisin säilöön.

Erityissosiaalityöntekijä Mia Niemi, gerontologinen sosiaalityö

Helsingin kaupungin gerontologisen sosiaalityön 2016 toteutetussa sosiaalisessa raportissa todettiin, että perheen ongelmat voivat koskettaa kolmea sukupolvea. Ikääntyessä myös perheen historia kumuloituu ja eri-ikäisten ihmisten elämäntilanteet vaikuttavat toisiinsa.

Perheenjäsenten ongelmat kuten asunnottomuus, päihteiden käyttö ja väkivaltaisuus kietoutuvat yhteen läheissuhteissa ilmeneviin monimutkaisiin riippuvuus- ja vuorovaikutussuhteisiin. Huono-osaisuus ja perheen historiassa koetut traumat voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Tilanteet aiheuttavat toisaalta häpeää liittyen omaan tai perheen ongelmaan sekä toisaalta tarvetta suojella läheistä tai piilottaa perheessä vuosikymmeniä ollutta salaisuutta.

Olemme jäsentäneet koko perheen tilannetta erilaisissa verkostotapaamisissa. Selviää, että lapsenlapsi oli paljon hänen luonaan, koska kotona oli vaikeaa. Hänen äänensä murtui kun hän totesi kokevansa syyllisyyttä, ettei pystynyt suojelemaan omia lapsiaan heidän ollessa pieniä. Hän ei osannut hakea apua silloin.

Keskustelimme paljon myös kahden kesken hänen omista toiveistaan. Kävimme yhdessä tutustumassa ikääntyneiden kaltoinkohtelua kokeneiden vertaistukiryhmään sekä tapasimme päihdetyöntekijää.

Vuoden 2017 valtakunnallisen Vanhustenviikon teema ”Ikäpolvet yhdessä tuo esille sukupolvien välisen yhteyden ja vuorovaikutuksen tärkeyttä. Tätä yhteenkuuluvuutta edistetään gerontologisessa sosiaalityössä tukemalla vuorovaikutusta perheessä, ongelmien varhaisella tunnistamisella ja monialaisella koko perhettä tukevalla verkostotyöllä.

Toisinaan tarvitaan myös erityistä tukea tarvitsevan iäkkään suojaamista viranomaiskeinoin. Työ edellyttää gerontologisen sosiaalityön menetelmällistä osaamista, perhesuhteiden eri muotojen sosiaalista analyysia sekä ymmärrystä ikääntyneen turvaamisen ja hänelle merkityksellisten suhteiden säilyttämisen tarpeesta. Eettinen harkinta ja sensitiivisyys ovat keskeistä tunnistettaessa milloin asiakas on valmis muutokseen.

Tänään hän totesi, että häntä hermostuttaa. Hän on miettinyt talvea. Jos lapsenlapsella ei ole mitään paikkaa minne mennä kun ulkona on kylmä.

Sitten hän hymähti ja totesi, että kyllä hän muistaa mitä tässä on harjoiteltu. Vaikeissa tilanteissa hän aina hetken ajattelee mitä itse haluaa ja mikä olisi itselle hyväksi, vaikka ei aina pystyisi niin toimimaan. Häntä on aina hieman huvittanut keksimämme harjoitus. ”Mut ainakin voi ajatella tekevänsä jotain. Ja tää puhuminenkin auttaa. Tää antaa asioille uudenlaisen merkityksen.”

Perhetyön tai parisuhdetyön palveluja ei ole ikääntyneille juurikaan saatavilla. Myös vanhusten parissa tehtävä kunnallinen sosiaalityö voidaan nähdä kapeasti palvelujen järjestämisenä. Gerontologinen sosiaalityö paikkaa usein sellaisten yhteiskunnan palvelujen puutteita, joissa tunnistettaisiin ikääntyneiden erilaiset ja yksilölliset tarpeet, roolit ja elämäntilanteet. Tämä vaatii gerontologiselta sosiaalityöltä myös asiakkaan edun asianajoa sekä vanhuuden kokemusten, sosiaalisten ilmiöiden ja vaikutusten sanoittamista.

Mia Niemi
Erityissosiaalityöntekijä, YTM

Kirjoittaja työskentelee Helsingin kaupungilla gerontologisessa sosiaalityössä. Kirjoituksessa käytetty tarina ei ole yksittäisen asiakkaan, vaan pohjautuu kokoelmaan kokemuksista ikääntyneiden ja heidän perheidensä kanssa tehdystä työstä.

”Wau, mä oonkin tärkeä!”

Posted on Updated on

”Mustaa jäätä ja vähän liikaa vauhtia. Aivovamma. Pyörätuolissa. Jalat ei toimi. Paitsi se yksi ;).”  Näin minulle kertoi eräs alle parikymppisenä pyörätuoliin joutunut mies aloittaessaan tarinansa elämästään asumisyksikössä ja siellä työskentelevien hoitajien käytöksestä. Kutsun häntä tässä ”Petriksi”. Hän on antanut luvan tämän blogitekstin julkaisemiseen.

 

Petri käyttää virtsaa keräävää urinaalikondomia, jonka vaihdossa sattuu Petrin mukaan noloja tilanteita hänen ollessaan kiihottunut ”vaikka ajattelen raastinrautaa – en voi sille mitään.”  Petri murehtii kokemattomien ja arkojen kesätyöntekijöiden puolesta, jotka ovat epävarmoja ja toisinaan myös nolostuvat. Joskus letkun irrottua sänky tai vaatteet ovat virtsassa. Itse hän ei saa laitettua letkua paikoilleen.

Arkea sävyttävät sauna kerran viikossa ja suihku kahdesti viikossa, mutta suihkuttaminen vie aikaa suihkutuoliin nostamisineen. Varsinkin kesällä pyörätuolissa istuminen on hikoiluttavaa ja genitaalialueiden ihoakin ärsyttävää, joten suihkukertoja kaipaisi enemmän, mutta niihin ei ole resursseja. Peseytymiskerrat tarjoavat kuitenkin periaatteessa mahdollisuuden erotiikkahetkille, jotka muuten olisivat olemattomia. Netin seksisivut eivät saa olla hoitajien läsnä ollessa auki, sillä sitä pidetään seksuaalisena häirintänä.

Petri ei kuitenkaan ole harrastanut seksiä vuosikausiin onnettomuutensa jälkeen. Ostamistaan kondomeista häneltä kysyttiin ”tarviitko näitä”? Sen jälkeen naureskelua. Petri kertoi vain halunneensa koettaa, miltä kondomit tuntuvat. Hän kertoo harkinneensa jonkin seksivälineen ostamista. ”Mutta kuka auttaisi mua sen käytössä? Mitenköhän uskallan ottaa puheeksi? Olisi upeaa uskaltaa vapautua, mutta en tiedä loukkaanko silloin jotain…”

”Elämäni paras päivä kymmeneen vuoteen!”

Tartuin Petrin sanoihin ja rohkaisin häntä. Seuraavan kerran keskustellessamme hän kertoi etsineensä netistä erotiikkaliikkeitä ja ja tehneensä seksivälineiden hintavertailuja. ”Kiva että oot kiinnostunut minunkin asioista, yleensä kukaan ei ole…oikeasti kiinnostunut”, totesi hän minulle. Hän kertoi painineensa asian puheeksi ottamisen kanssa, mitä oli vaikeuttanut se, ettei hän ollut kehdannut puhua asiasta asumisyksikön omahoitajalle tai fysioterapeutille. Hänellä oli vain yksi luotettava henkilö, jolle uskalsi uskoutua, mutta se riitti. Petriä oli jännittänyt, sillä tämä henkilö oli nainen, samoin kuin oli ollut erotiikkaliikkeen myyjä. Olin onnellinen hänen rohkeudestaan ottaa asia puheeksi.

”Uskomatonta! Olit oikeassa…miksi en aiemmin ollut edes kysynyt…?? Menen sinne liikkeeseen uudestaan! Oli hurja tunne tietää, mitä muovikassissa oli. Tiedätkö kun jo jännittää heti aamusta, kun tietää, että tänään mulla on ehkä eroottinen hetki.” Onni kuitenkin sekoittui edelleen häpeään, sillä naispuolinen luottohenkilö oli tullut välinettä käytettäessä ovelle kyselemään, joko on valmista, jolloin Petrille oli tullut ”vähän yllätetty olo”.

Päänvaivaa aiheutti myös se, että seksivälinettä oli käytettävä asumisyksikössä salaa henkilökunnalta eikä sitä voinut jättää esimerkiksi julkiselle paikalle pesun jälkeen kuivumaan. ”En tiedä miten jatkossa sitä käytän, pitäisi aina pyytää joku kuitenkin ottamaan urinaalikondomi siksi aikaa pois ja laittamaan takaisin. Muuten ehkä pärjäisin sen kanssa. Tietty pitäisi sitten ehkä auttaa siivoamisessa tai housujen vaihdossa. No ei mua ole kukaan auttanut, kun en ole edes pyytänyt. Enkä kai kehtaa. Mulla oli juuri hoitokokous, mutta en halua, että siellä tuosta puhutaan. Hoitohenkilökunnan mielestä seksivälineen käyttö voisi olla outoa, ja he voisivat käsittää väärin.”

Keitä muita heitä on?

Petri pohti paljon myös seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan sanomalla, että ”eihän se niin voi olla…että muut päättävät, avustavat orgasmissa, mutta miten se sit hoidettaisiin…”.  Hän mietiskeli hämmentyneenä tilannettaan, jossa seksuaalisista tarpeista ei saisi edes puhua, tai vaikka nautintoa saisi ottaa vastaan, se voi jonkun mielestä olla moraalisesti väärin. Minua hän kiitti seuraavin sanoin: ”Kiitos kun rohkaisit minua hankkimaan sen seksivälineen. Mun elämäni on muuttunut rohkeammaksi ja onnellisemmaksi. Kiitos että olet olemassa. Kiitos kun osaat suhtautua potilaan, hoitajan ja omaisen asemaan, upeata. Kiitos kun puolustat heikompia, olet kultaa!”

Näiden kiitosten äärellä tunsin itse kiitollisuutta sosiaalityöntekijän ammatistani ja siitä, että olin kyennyt voimaannuttamaan Petriä ja vaikuttamaan hänen elämäänsä positiivisella tavalla. Ryhdyin miettimään, kuinka monia hänen kaltaisiaan asuu erilaisissa laitoksissa, joissa potilaiden ja asukkaiden seksuaalisuuteen suhtautuminen ei ole luontevaa.

Listasta tuli pitkä. Syntyi ajatus kerätä  kirjoittajia erilaisten seksuaalisten tabujen ympärille ja tehdä kirja. Lopputulos, Unipressin kustantama Seksuaalisuuden tabut suljetuissa yhteisöissä, julkaistiin kesäkuussa.  Kirjan teksteistä kertova esittelyvideo löytyy täältä.

Petri on ollut tietoinen kirjahankkeesta ja seurannut sen etenemistä. Nyt, kun kirja on valmis, hän totesi: ”Wau, mä oonkin tärkeä! Ja joku muukin voi saada apua. :-). ”

 

Minna Strömberg-Jakka
VTM, sosiaalityöntekijä, sosiaalityön opettaja
sosiaalityön tohtorikoulutettava, Turun yliopisto