Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, paitsi päihderiippuvaiset

Posted on

 

Suomessa yhdenvertaisuus on kirjattu perustuslakiin. Perustuslaki sanoo, ettei ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan esimerkiksi terveydentilan perusteella. Vai saako? Päihderiippuvuuteen liittyy syrjiviä käytänteitä myös julkisen vallan taholta.

 

Päihderiippuvuus on diagnosoitu sairaus. Päihderiippuvuuden syntyminen ei ole yksiselitteistä ja siihen vaikuttavat perimän lisäksi sosiaalisen oppimisen kokemukset ja ympäristötekijät. Riippuvuuden muodostumiseen liittyy aivoissa erilaisia hermostollisia muutoksia. Näiden muutosten ohella riippuvuutta ylläpitävät myös uskomukset aineen ylivertaisuudesta. (Päihdelinkki)

Päihderiippuvuus diagnoosina kuvaa sairautta seuraavasti: Voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää päihteitä, heikentynyt kyky kontrolloida aloittamista ja lopettamista sekä käyttöannoksia, vieroitusoireyhtymä aineen käytön vähentyessä, sietokyvyn kasvu, keskittyminen päihteiden käyttöön niin, että muut mielihyvän lähteet ja kiinnostuksen kohteet jäävät sivuun ja päihteen jatkuva käyttö haitoista huolimatta (THL). Vaikka päihderiippuvuus diagnosoituna hyväksyttäisiin sairaudeksi, päihteen käyttäminen – sairauden ilmenemismuoto – katsotaan yhä luonteen heikkoudeksi, omaksi valinnaksi ja itseaiheutetuksi. Se on oma valinta myös siinä vaiheessa, kun tosi asiassa mitään valittavaa ei enää ole.

Sairaus on vakava. Hoitamattomana se johtaa ennenaikaiseen kuolemaan, eikä kaikille sopivaa hoitokeinoa ole olemassa.

Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Vai onko? Päihderiippuvaisen on vaikea saada apua terveyden ongelmiin perusterveydenhuollossa. Ihmisiä käännytetään päihdeklinikoille hakemaan apua somaattisiin ongelmiin. Myös sosiaalipalveluissa työskentelee alan ammattilaisia, joille päihderiippuvuus on vieras ja ihminen riippuvuuden takana jää kohtaamatta. Ihminen määrittyy palvelujärjestelmässä päihdeongelmansa kautta ja sen negatiivinen leima on voimakas, joskus jopa pysyvä.

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Vai onko? Vaikka akuutti päihderiippuvuus vie työkyvyn, oikeutta sairauspäivärahaan ei synny, päihderiippuvainen on työttömänä työnhakijana ja aktivointitoimien kohteena. Kela rajaa sairaspäivärahasta pois päihteiden käytön, päihtymyksen, vieroitusoireet ja laitoshoidon. Mitä diagnoosista jää jäljelle?

Kuntoutustuki, joka on tarkoitettu toimeentuloksi, jos sairaus estää toimeentulon turvaavan työnteon, ei koske päihderiippuvaisia. Vaikka on hyvin selvää, ettei vaikeasti päihderiippuvainen henkilö selviä työelämässä ja on sairautensa vuoksi työkyvytön. Päihderiippuvaiselle saatetaan ehdottaa jopa työmarkkinoiden ulkopuolelle jäämistä, joka tarkoittaa samalla tulottomuutta.

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Vai ovatko? Päihteiden pitkäaikainen ja runsas käyttö voi aiheuttaa käyttäjälleen psyykkisiä ongelmia. Oikeuspsykiatriassa mielenterveyden ongelmat voivat jättää rikoksentekijän tuomiotta ja osoittaa hänet pakkohoitoon. Päihderiippuvaisen kohdalla tilanne on toinen.

Esimerkkinä psykoosi. Se voi olla mielenterveydenhäiriö tai päihteidenkäytöstä johtuva. Päihderiippuvaisen psykoosi ei ole oikeuspsykiatrian mukaan oikea psykoosi, siihen sairastuminen on oma valinta. Se on itse aiheutettu, eikä sillä ole mitään merkitystä tuomiota määrättäessä. Tämä siitä huolimatta, että sairastunut henkilö voi aivan yhtä lailla olla täysin sairaudentunnoton, elää harhaista todellisuuttaan ja tarvita hoitoa parantuakseen. Riippuvuuteen liittyy pakonomainen tarve käyttää päihteitä, riippuvuus ohjaa ihmisen valintoja. Jos päihderiippuvainen pystyisi kontrolloimaan omaa päihteidenkäyttöä, hänellä ei olisi riippuvuusdiagnoosia. Onko päihdepsykoosi siten kuitenkin sairaudesta johtuva? Pitäisikö hoidon tarvetta miettiä myös rikokseen syyllistyneen vaikeasti päihderiippuvaisen ihmisen kohdalla?

Jotta päihderiippuvaisen asema yhteiskunnassa voisi parantua, piilossa olevat syrjivät käytänteet tulisi purkaa ja päihderiippuvuus tulisi ymmärtää sairautena sairauksien joukossa. Tällöin myös hoitoon hakeutuminen ja päihderiippuvuudesta kuntoutuminen olisi helpompaa.

Satu Marja Tanttu
YTL, sosiaalityö

 

 

 

 

 

Mainokset

Maailma on sun – omasta elämäntarinasta voimaa jälkihuoltotyössä

Posted on Updated on

Kasvaa vuosien paino
Meidät pian alleen musertaa
Käy jalkoihin tyly asfaltti
Unet ohuiksi kuluttaa
Jengi pelaa vaan aikaa
Niil on liikaa mistä valita
Ei kukaan huomaa
Et kaikki on selvää
Jos vain osaa katsoa
(Maailma on sun – Tehosekoitin)

Oma elämäntarina syntyy kokemuksista, jotka muovautuvat vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Nuoren käsitys omasta itsestään syntyy siitä, miten hän on tullut hyväksytyksi, kuulluksi ja kohdelluksi. Nuoren menneisyys on läsnä joka päivä ajatuksissa, tunteissa, arvoissa, asenteissa ja mielikuvissa. Menneisyys näkyy nuoren selviytymistavoissa ja käyttäytymisessä sekä vaikuttaa siihen, millaisia valintoja nuori elämässään tekee. Nuori pohtii oman historiansa pohjalta sitä, kuinka luottaa toisiin ihmisiin ja miten arvokkaana itseään pitää. (Barkman 2016)

Sosiaalityö perustuu asiakkaan inhimilliseen kohtaamiseen, vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Lastensuojelulaissa määritellään, että jälkihuoltoa on tarjottava aina sijaishuollon päättymisen jälkeen. Laki antaa sekä velvollisuuden että oikeutuksen nuorelle kohdistettuihin yksilöllisiin tukitoimiin aikuisuuden kynnyksellä. Valtakunnallisesti katsoen jälkihuollon toimintakäytännöt ovat kuitenkin epäyhtenäisiä ja vaihtelevia. Kasvokkaiset kohtaamiset viranomaisten kanssa ovat merkittävästi  vähentyneet. Pääministeri Juha Sipilän asettaman työryhmän viime vuonna julkaistussa eriarvoistumista koskevassa raportissa tuodaan esiin nuorten kokemaa kohtaamattomuutta palvelukentillä. Jälkihuolto on todettu yhdeksi kriittiseksi vaiheeksi nuoren elämässä.

Viimeistään jälkihuollossa nuorella herää kiinnostus omaa elämäntarinaansa kohtaan. Nuori haluaa saada vastauksia kysymyksiin, joita hän ei aiemmin ole ehkä uskaltanut tai halunnut kohdata. Vuosien työkokemus lastensuojelussa ja etsivässä nuorisotyössä nosti minulle näkyväksi sen, että elämänhallinta tuntui olevan monella asiakkaistani hukassa. Nuoret halusivat nostaa esiin menneisyydestään tarinoita, jotka vaikuttivat nuoren arkeen ja toimintakykyyn. Huomasin, että nuoren tarinat olivat liian helppoa ohittaa, koska työntekijänä ajattee, ettei oma osaaminen riitä niiden työstämiseen ja ne koetaan terapiaa vaativiksi prosesseiksi. Idea elämäntarinoiden työstämiseen nousi erään jälkihuoltoasiakkaani työskentelyn aikana, en halunnut enää hänen musertuvan vuosien painon alle. Näin kehitystyö ”Maailma on sun” sai alkunsa.

”Maailma on sun” – elämäntarinatyöskentelyllä tavoitellaan nuoren ehyempää ja kokonaisempaa kuvaa omasta elämästä. Tarinan rakentaminen mahdollistaa luottamuksellisen suhteen syntymisen samalla kun työntekijä tutustuu nuoreen. Elämäntarinan teossa on kysymys itsetunnon ja itsetuntemuksen vahvistamisesta. Elämänhallinta alkaa itsensä tuntemisesta. Nuoren on hyvä ymmärtää, miksi hän on sellainen kuin hän on, miksi hän arvostaa tiettyjä asioita. Nuori ei voi hallita elämäänsä, jos ei ymmärrä itseään, ei tiedä mitä asioita toivoo tai tavoittelee. Jokaisen ihmisen on hyvä tuntea juurensa ja historiansa, muuten hän on alttiimpi ulkopuolelta tuleville johdatuksille ja avuton omissa ratkaisuissaan. (Keltikangas-Järvinen 2000.)

Oman paikan löytäminen on yksi merkittävimmistä haasteista nuoren elämässä. Erilaiset lähtökohdat elämään niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin asettavat erilaisia yksilöllisiä tarpeita hyvinvoinnille ja elämänhallinnalle. Kysymys on siitä, kuinka nuori saa riittävästi tukea, jotta voi kohdata oman elämäntarinansa turvallisesti sekä apua ratkaisuihin, mitä nuori tekee tässä elämänsä käännekohdassa. Oman menneisyyden kohtaaminen haastaa nuorta. Huostaanotettu lapsi on saattanut joutua pitkään elämään haavoittavissa oloissa. Lapsella voi olla paljon asioita ja tunteita, joita ei pysty pukemaan sanoiksi. Vielä jälkihuollossa näitä häpeän ja kivun sulkemia tunteita voi olla vaikea sanoittaa, saati niiden kanssa elää ja pärjätä. (Känkänen 2013.) Nuoren elämäntarinan työstäminen haastaa myös työntekijää.  Sijaishuollon aikaiset kokemukset ovat voineet heikentää luottamusta työntekijöihin ja näin vaikeuttaa vaikeista asioista kertomista, koska aikaisemmin rehellisyydestä on saatettu rankaista.

Elämäntarinamenetelmien kautta on mahdollista hakea uusia tulokulmia jo elettyyn elämään ja pohtia vaihtoehtoisia tarinoita tulevaisuuteen. Elämäntarinatyöskentelyllä ei katsota pelkästään nuoren menneisyyteen, vaan työskentelyssä on läsnä vahvasti tämä hetki. Nuoren kanssa pohditaan, miten tänään menee, mitä kuuluu, miten jaksan ja pärjään. Elämäntarinan tutkiminen mahdollistaa oman itsensä ja tarinan katsomisen etäämmältä, jolloin se tuo näkyväksi nuoren vakiintuneita rooleja ja rutinoituneita käyttäytymismalleja. Näin se tarjoaa mahdollisuuden itsetuntemuksen kasvamiseen ja muutokseen.

Elämäntarinamenetelmien kokeilussa tärkeäksi nousi yhteisesti jaettu kokemus työntekijän ja nuoren kesken. Elämäntarina menetelmän avulla nuori on rohkaistunut kertomaan menneisyydestään asioita, mitä ei ollut koskaan kertonut kenellekään aiemmin. Työntekijä on nähnyt nuoresta uusia asioita ja piirteitä. Ennen kaikkea työntekijä on oppinut tuntemaan nuorta paremmin, mikä helpottaa asiakasprosessin suuntaamista oikeisiin asioihin. Elämäntarinamenetelmät voivat tuottaa välillisiä terapeuttisia vaikutuksia, nuoren kommunikaatio itsen ja toisten kanssa voi parantua ja näin mahdollisuus hyvinvoinnin kokemiseen parantuu. Nuoren identiteetin selkiytyessä hän on valmis itsenäiseen elämään.

Onnistunut jälkihuolto on merkityksellistä, ettei sijaishuollon aikana saavutetut muutokset valu hukkaan. Toimivalla lastensuojelutyöllä ja oikea-aikaisella ja – sisältöisellä jälkihuoltotyöllä on kauaskantoiset vaikutukset. Jokaisen elämä on täynnä tarinoita. Jokainen tarina on tärkeä ja jakamisen arvoinen. Me työntekijät voimme tuntea olevamme etuoikeutettuja, kun nuori uskaltaa jakaa tarinansa kanssamme. Pysähdytään tarinoiden äärelle, kuullaan ja ollaan läsnä. Kohdataan nuori kiireettömästi, aidosti ja ammatillisesti. Meidän työntekijöiden tehtävä on vaalia elämässä tärkeitä peruselementtejä; unelmia, toivoa ja toiveikkuutta. Luoda nuorelle uskoa siihen, että maailma on sun.

”Nosta kasvot ylös sateeseen
Katso lintujen lentoa
Ne ei kylvä
Ei ne satoa korjaa
Mut niil on tarpeeks kaikkea
Kiivetään kukkulalle
Sieltä näkee ohi kaupungin
Silloin muistat mistä tullut oot”
(Maailma on Sun – Tehosekoitin)

 

Laura Mäkinen
yhteisöpedagogi (YAMK)
vastaava ohjaaja UOMA Sosiaalipalvelut Oy

Kuva: Heini Vuorinen

Lisätietoja: https://www.theseus.fi/handle/10024/159508

 

Lähteet:

Barkman, J. 2016. Mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus. Kolmen kohtauksen käsikirjoitus. Teoksessa Pukkio, S & Hipp, T. (toim.) 2016. Mikä jälki jää? Opas lastensuojelun jälkihuoltotyöhön. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.

Keltikangas-Järvinen L. 2000. Tunne itsesi suomalainen. Helsinki: WSOY.

Känkänen, P. 2013. Taidelähtöiset menetelmät lastensuojelussa -kohti tilaa ja kokemuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellinen tiedekunta. Tutkimus 109:2013.

Tehosekoitin. 2000. Maailma on sun.

 

 

 

 

 

Sote-keskus ei ole sote-keskus, jos sieltä puuttuvat sosiaalityön asiantuntijat

Posted on Updated on

Sote-uudistuksen yksi konkreettisimpia tavoitteita on hoitaa ja palvella ihmistä ennaltaehkäisevästi, kokonaisuutena ja yhden luukun periaatteella. Tämä tarkoittaisi sekä sosiaali- että terveydenhuollon moniammatillista asiakkaan kohtaamista jo peruspalveluiden tasolla. Mutta näin ei ole käymässä.

 

Ylen uutisissa 9.1.2019 erikoistoimittaja Tiina Merikanto kirjoitti sote-uudistuksesta, joka uhkaa jäädä pelkäksi terveydenhuollon uudistukseksi. Merikannon mukaan kärsijöinä sote-uudistuksessa ovat heikoimmassa asemassa olevat. Sote-keskuksissa kansalainen saa perustason lääkäripalvelut, joitakin erikoislääkäripalveluja sekä sosiaalihuollon ohjausta ja neuvontaa. Maakunnan tehtäväksi jää erikoissairaanhoito ja käytännössä kaikki sosiaalipalvelut. Pahimmillaan ihmisen palveluja tulee useasta eri paikasta eri ammattilaisten tekemänä, jatkaa Merikanto.

Olemme samaa mieltä Merikannon kanssa. Vallalla näyttää olevan ajatus, ettei sosiaalityön asiantuntijuuden merkitystä tunnisteta sote-keskuksissa. Hyvinvointia ei voida saavuttaa pelkästään terveyttä hoitamalla. Hyvinvointi ei koostu ainoastaan terveydestä vaan myös sosiaalisesta hyvinvoinnista. Asiakkaan tilannetta kartoitettaessa on tehtävä sekä terveyden, että sosiaalisen hyvinvoinnin kartoitus. Esimerkiksi yksinäisyys, työttömyys, päihde- ja mielenterveysongelmat vaikuttavat ihmiseen kokonaisuutena ja ihminen tulee siten myös hoitaa kokonaisuutena.

Tulevissa sote-keskuksissa kohdataan sosiaalihuoltolain 3 §:n määrittelemiä erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä, joilla on erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja ja heidän kohdallaan palvelutarpeen arvioinnista vastaavan on oltava lain mukaan sosiaalityöntekijä. Eteenpäin ohjaus sote-keskuksista maakunnan liikelaitoksiin sosiaalityön erityispalveluiden piiriin ei ole asiakkaan edun mukaista eikä liioin kustannustehokasta. Näin toimiessa palvelut pirstaloituvat ja pahimmillaan palvelupolut katkeavat. Tämä taas kohdistuu erityisesti heikommassa asemassa oleviin, kuten iäkkäisiin, vammaisiin sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviin.

Sosiaalityöntekijöiden seuran nimissä näemme ensiarvoisen tärkeänä, että sote-keskuksissa turvataan sosiaalityön osaaminen ja asiantuntijuus.

Katri Ylönen
sosiaalityöntekijä, Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n jäsen, Jyväskylä

Anna Tiili
sosiaalityöntekijä, Sosiaalityöntekijöiden seura ry:n puheenjohtaja, Helsinki

 

 

 

 

Jyväskylän aikuissosiaalityön asiakasraati vaatii: Työttömiä on kuunneltava heitä itseään koskevien lakien valmistelussa

Posted on Updated on

Tänä vuonna voimaan tullut työttömyysturvan aktiivimalli on jo saamassa jatko-osan. Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan ”aktiivimalli kakkosta” eli niin kutsuttua omatoimisen työnhaun mallia. Hallituksen tavoitteena on antaa esityksensä mallista eduskunnalle syyskaudella 2018.

Aktiivimalli on ajanut monet työttömät ahtaalle, koska se huomioi huonosti niin yksilöllisiä elämäntilanteita kuin alueellisia työllisyyseroja. Tämä näkyy muun muassa toimeentulotuki- ja eläkehakemusten sekä karenssien määrien voimakkaana kasvuna. Omaehtoisen työnhaun mallin on nähty kasvattavan monitulkintaisuutta entisestään.

Työttömien Keskusjärjestö on vaatinut, että aktiivimallin epäkohdat on korjattava ja mallien keskinäiset ristiriidat on poistettava. Keskusjärjestön mielestä aktiivimalli on lisännyt työttömien eriarvoista kohtelua.

Jyväskylän aikuissosiaalityön asiakasraati näkee mallissa elementtejä, joilla työtöntä pyritään työllistämään rangaistuksen uhalla. Aktiivimallin leikkuri on lisännyt toimeentulotukimenoja, koska monilla työttömillä viimesijainen toimeentulotuki kompensoi työttömyysetuuksien menetyksiä. Sanktiotoimenpide saa työttömän tuntemaan syyllisyyttä aktiivisuusehdon täyttymättä jäämisestä, vaikkei se toimeentuloon juuri vaikuttaisikaan.

Raati pelkää, että mallin aiheuttama ahdistus taloudellisen tilanteen heikkenemisestä ajaa työttömiä työnhakijoita hakeutumaan sellaisiin töihin tai toimenpiteisiin, jotka eivät henkilön osaamisen tai kunnon puolesta olisi soveliaita. Raati myöntää, että aktiivimallin hyvänä tarkoituksena on herätellä passiivisia työnhakijoita. Ongelmaksi raati näkee sen, että passiivisten määrä on todennäköisesti melko pieni ja suurimmalla osalla työttömistä lienee aito halu työllistyä.

Raadin mielestä työllisyyden ongelmat ovat laaja-alaisempia, eikä vika ole aina työttömässä itsessään, kun työllistyminen ei onnistu. Ihmisen oma historia, asuminen ja perhesiteet ovat todellisia vaikuttimia esimerkiksi silloin, kun työllistyminen vaatisi paikkakunnalta muuttoa. Viime kädessä työnantajat kuitenkin päättävät, keitä ottavat töihin.

Asiakasraadin mielestä työttömien näkemykset täytyy ottaa tosissaan heitä koskevien toimenpiteiden valmisteluissa. Hallituksen toimintatapa on tuntunut sanelupolitiikalta, jossa työttömille kerrotaan, mikä heille olisi parasta heitä itseään kuuntelematta. Karensseja ja sanktioita ehdottavien tahojen huolena tuntuu olevan, että raha laiskistaa ja passivoi työttömiä. Tosiasiassa asumiskustannukset ja muut välttämättömät menot syövät tuloista leijonanosan, ja toimeentulo on sen vuoksi hyvin niukkaa.

Taloudellisesti ja karenssien uhalla ahdistettu ihminen ei kykene täysipainoisesti parantamaan omaa tilannettaan ja elämänhallintaansa. Turvaverkon ollessa kunnossa ihminen pystyy suuntaamaan paremmin ajatteluaan ja toimintaansa kohti uutta.  Pitkään jatkuneet taloudelliset ongelmat kuormittavat tutkitusti terveyttä monin tavoin ja aiheuttavat merkittäviä lisäkustannuksia yhteiskunnalle.

Kepin sijasta raati tahtoo porkkanaa aktivointitoimenpiteisiin. Vapaaehtoistoiminnan huomioiminen aktiivisuuden osoittajana olisi myönteinen toimenpide, joka edistäisi yhteiskunnallista osallisuutta ja pitäisi ehdottomasti sisällyttää aktiivimalliin. Monissa tällaisissa toiminnoissa on ongelmana, miten saadaan osallistujia. Lisäksi kannustimena voisi olla työvoimapoliittisen toimenpiteen mukainen päiväraha, koska vapaaehtoistoimintaan osallistumisesta koituu usein kuluja.

Raadin mielestä työtä tulee jakaa nykyistä enemmän, jotta myös osatyökykyiset saadaan työelämään. Työnantajalla olisi tällöin mahdollisuus järjestellä työtehtäviä siten, että kaikki työntekijät pystyisivät keskittymään ydinosaamiseensa nykyistä paremmin.

Jyväskylän aikuissosiaalityön
asiakasraati

Jyväskylän kaupungin aikuissosiaalityön asiakasraati on aloittanut toimintansa alkuvuonna 2016 Sosku-hankkeen ja aikuissosiaalityön yhteiskehittämisen tuloksena.

 

 

 

Nuorten sosiaalityöstä nippu hyviä keinoja puuttua nuorten asunnottomuuteen

Posted on

 

ARA:n Asunnottomat 2017 -selvityksen mukaan asunnottomuus on laskenut kaikissa muissa ikäryhmissä, paitsi alle 25-vuotiaiden kohdalla se on noussut. Me Helsingin Etelän nuorten sosiaalityön (16-29 v.) työntekijät olemme erittäin huolissamme nuorten asunnottomuuden lisääntymisestä ja koemme tilanteen kestämättömäksi.

Iso osa kaikista sosiaalityöhön tulevista yhteydenotoista koskee asumista, asunnottomuutta, asunnottomuuden uhkaa tai asumisen kustannuksista aiheutuvia ongelmia.

Aikuissosiaalityö on asunnottomalle luonteva paikka hakea apua. Todellisuudessa keinomme auttaa asunnottomia ovat kuitenkin rajalliset.

Eteläinen Helsinki on erityinen näköalapaikka asunnottomuuteen: asunnottomille suunnatut palvelut painottuvat sinne ja keskustan alue ihmisineen tarjoaa turvaa kodittomalle. Helsingissä voi valita kolmen Poste Restante -postinumeron väliltä ja kaikki ne sijoittuvat etelän alueelle.

Kantakaupunkiin virtaa ihmisiä myös muualta Suomesta ja maailmasta. Monesti asunnottomuus on seurausta keinottomuudesta ja tietämättömyydestä. Silloin vahva asunnonhaun tuki ja asioiden selvittämisen tuki voi tuottaa tulosta. Helsingin asunnottomia palvellut Asunnottomien sosiaalipalvelut ajettiin alas vuonna 2010, jolloin paljon osaamista jäi siirtymättä alueellisiin sosiaalitoimistoihin. Aikuissosiaalityön asumisneuvojat keskittyvät häätöjen ehkäisyyn eivätkä palvele asunnottomia.

Luottohäiriömerkintöjen vaikutus asunnonsaantiin on kohtuuton, erityisesti vanhojen vuokravelkojen osalta. Tähän olisi pikaisesti kehitettävä uusia toimintamalleja. Perustoimeentulotuen siirto Kelaan ja sähköisen asioinnin lisääntyminen saattavat viivästyttää asunnottomien ja vuokranmaksuvaikeuksissa olevien ohjautumista sosiaalityöhön.

Kelan linjaukset suhteessa heikompiosaisiin nuoriin aikuisiin näyttäytyvät epäoikeudenmukaisina ja eriarvoistavina: vähävaraisesta lapsuudenkodista itsenäistyville nuorille ei pääsääntöisesti myönnetä vuokravakuutta, jolloin he joutuvat epätasa-arvoiseen asemaan verrattuna parempiosaisiin ikätovereihinsa. Lapsuudenkodista on kuitenkin monesti lähdettävä ja toisinaan nuoret hyppäävät tyhjän päälle, asunnottomuuteen.

Asuminen on myös todella kallista Helsingissä ja pienistä asunnoista on pula. Nuorille tyypillisestä kimppa-asumisesta ”rangaistaan” toimeentulotuessa soveltamalla kimppa-asunnossa asuville huomattavasti pienempää kohtuuvuokraa kuin yksin asuville, vaikka jokaisella olisi oma asianmukainen vuokrasopimus.

Lisäksi kimppa-asujalle maksetaan pienempää perusosaa, vaikka perusosaan sisältyvät jaetut kulut ovat todellisuudessa vähentyneet yhteiskunnassa tapahtuneen muutoksen myötä. Kimppa-asuminen on myös ekologisempaa, joten siihen tulisi kannustaa sen sijaan, että siitä tehdään byrokratialoukun myötä epäedullista. Nämä ovat todelliselle elämälle vieraita päätöksiä; ne kasauttavat huono-osaisuutta heti itsenäisen elämän alkuvaiheessa heille, joilla on heikommat lähtökohdat.

Helsinki on sitoutunut Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmaan (AUNE 2016-2019). Ohjelmassa sitoudutaan asumisneuvonnan vahvistamiseen. Vaikka Helsingin kaupungin asumisneuvonnan resursseja on lisätty, ne eivät riitä ja eteläisestä kantakaupungista puuttuu aikuissosiaalityön asumisneuvoja kokonaan. Toisena vaikuttavana toimena AUNE:ssa on mainittu Ohjaamon kaltaisen matalan kynnyksen asumisneuvonnan vakiinnuttaminen, jotta nuoret saisivat helposti asumiseen liittyvää apua.

Ohjaamon asumisneuvonta on palvellut myös asunnottomia ja on ollut tärkeä työkalu meille nuorten sosiaalityössä. Ohjaamo-toiminnan rahoitus siirtyi TEM:lle vuoden alussa ja asumisneuvonta päättyi Ohjaamossa. Vastaavaa matalan kynnyksen asumisneuvontaa ei tällä hetkellä ole nuorille.

Lisäksi nuorille aikuisille tarvitaan pikaisesti sekä päihteetöntä että päihteidenkäytön sallivaa tilapäismajoitusta. Erityisesti nuoret naiset ovat haavoittuvaisessa asemassa asunnottomina. Hietaniemenkadun palvelukeskus on jatkuvasti täynnä eikä sovellu väliaikaiseen yöpymiseen, mikäli nuorella ei ole raskasta päihteiden käyttöä. SPR:n Nuorten turvatalon toiminta ei riitä Helsingin kokoiselle kaupungille tässä asunnottomuustilanteessa eikä palvele yli 21-vuotiaita.

Riittävän hätämajoituksen ja asumisneuvonnan puute näkyvät myös siinä, että asiakkaat ovat toimintakyvyltään entistä huonommassa kunnossa palveluihin hakeutuessaan. Siten asiakkaat saattavat tarvita Asumisen tuki -yksiköstä haettavaa tuetumpaa asumista, jonka voisi monen kohdalla välttää, jos he löytäisivät palvelut varhaisemmassa vaiheessa. Tästä syystä tuetun asumisen jonot myös kasvavat hyvin pitkiksi.

Sosiaalityön ruohonjuuritasolla näkyy, että asumiseen liittyvän tuen puute ja asunnottomuus ovat merkittäviä syrjäyttäviä tekijöitä. Ilman asuntoa on mahdotonta suunnitella elämää päivää tai paria pidemmälle. Sen lisäksi asunnottomuuden aiheuttamat vahingot ovat monesti niin merkittäviä, että vahinkojen korjaamiseen kuluu poikkeuksellisen paljon aikaa ja resursseja, mikä tulee inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi yksilöille ja yhteiskunnalle.

Harmiksemme toteamme, että sosiaalityössä ei ole käytössä riittävästi keinoja asunnottomien nuorten auttamiseksi. Asunnottomuuden torjuntaan tarvitaan lisää resursseja ja toimintamalleja unohtamatta asumisen kalleuteen liittyviä rakenteellisia ja asuntopoliittisia toimenpiteitä.

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimiala
Perhe- ja sosiaalipalvelut, Nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö
Etelän nuorten sosiaalityö
Sanna Kokko Kiira Talvela, Tiina Laaksoranta Laura Willman,Anna-Riikka Ojala Petra Nurmola, Anita Kuronen Mia Nyström, Karoliina Ojanen Liisa Lemmetty, Kaisa Puhakka Päivi Kekkonen, Anniina Puisto Anniina Piiroinen, Noora Pyykkö Marketta Siponen, Oona Häkkinen Päivi Nurmi, Julija Semenuka Eliisa Tuisku, Laura Lager Tuulia Järvenpää ja Merja Harju