Maailman tärkein työ – omaishoitaja on töissä 24/7

Posted on Updated on

heart-700141_1920

Omaishoitajien työ on hyvin näkymätöntä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan noin 350 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia.

Omaishoitaja huolehtii yleensä perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka ei selviydy arjestaan itsenäisesti. Omaishoidettavan arjen haasteena voi olla esimerkiksi sairaus, vamma tai muu erityinen tuen tarve. Omaishoitosopimus tehdään yhdessä kunnan kanssa, jolloin laki omaishoidon tuesta määrittelee henkilön omaishoitajaksi. Vuonna 2018, omaishoitosopimuksia Suomessa oli noin 47 500. Yleisimmissä omaishoitotilanteissa omaishoitajana toimii yli 65-vuotias nainen, joka hoitaa muistisairasta puolisoaan. (Lähde: Omaishoitajaliitto.) Haastattelimme kahta omaishoitajaa, jotka esiintyvät kirjoituksessa peitenimillä.

Ystävät hävisivät

Kaisu on parkinsonintautia sairastavan miehensä omaishoitaja. Mies tarvitsee apua lähes kaikissa arjen toimissa, joten tavallisesti Kaisun arjen täyttävät erilaiset avustavat tehtävät. Tavallinen arkipäivä alkaa auttamalla mies pois sängystä ja vaihtamalla vaipan ja vaatteet. Päivä jatkuu pyykkäämisellä, siivoamisella, ruoan laittamisella sekä kauppareissulla. Mies tarvitsee apua myös siirtymisessä, joten Kaisun päiviin sisältyy paljon nostelua sekä pyörätuolin työntämistä. Omaishoitajuuden myötä Kaisun ystävät ovat hävinneet ja elämä tuntuu pyörivän sairaan miehen ympärillä. Omaa aikaa ei ole ja väsymys tuntuu sekä kehossa että mielessä. Haastavinta omaishoitajuudessa Kaisun mielestä on yksinäisyys sekä tunne siitä, ettei tiedä tarpeeksi hoidosta, avun saamisesta ja omista oikeuksistaan. Työmäärään nähden omaishoitajan tuki ei ole riittävä, eikä Kaisu koe saavansa riittävästi muutakaan tukea arjessa jaksamiseen. Iloa arkeen ovat onneksi tuomassa lapsenlapset.

Haastavinta arjessa on byrokratia

Anne on kolmen lapsensa yksinhuoltaja, joista kaksi on erityislapsia. Arki pyörii pitkälti lasten asioiden ympärillä: lasten avustaminen, ruuan valmistus, pyykkääminen, palaverit ja terapia käynnit sekä harrastuksiin kuskaaminen. Annen sosiaalinen elämä on kutistunut olemattomiin. Kelan tuet omaishoitajille on hyvin pienet, minkä vuoksi perhe kärsii köyhyydestä. Kolmannen sektorin toimijat ovat mahdollistaneet osallistumisen retkille ja virkistyspäiville sekä tarjonneet Annelle mahdollisuuden vertaistukeen. Haastavinta on jaksaa arjessa ilman apua sekä työskentely viranomaisten kanssa. Omaishoitajuuden myötä Annen arvomaailma on muuttunut ja ymmärrys erityisperheiden arjesta on lisääntynyt. Lapset ja koiran kanssa ulkoilu auttaa jaksamaan ja tuo iloa arkeen.

Molemmissa haastatteluissa nousi esille paljon samankaltaisia haasteita, kuten pieni omaishoidontuki, byrokratian vaikeus ja omien oikeuksien puolesta kamppailu. Omaishoitajan on vaikeaa vaikuttaa tällaisiin haasteisiin. Byrokratian vaikeus asettaa omaishoitajat eriarvoiseen asemaan avun ja tuen saamisen suhteen. Ne omaishoitajat, joilla on tietoa ja voimavaroja vaatia tukea ja apua saavat sitä todennäköisemmin. Yksi sosiaalityön lähtökohdista on epäoikeudenmukaisuuden ja eriarvoisuuden vähentäminen. Mielestämme sosiaalityöllä olisi tässä paikka täytettävänä. Sosiaalityöntekijöillä olisi tarvittavaa osaamista kertoa saatavilla olevista palveluista ja tuista, jotta ne tavoittaisivat avun tarvitsijat.

Omaishoitajan työ voi olla todella raskasta sekä henkisesti että fyysisesti. Haastatteluissa nousi selkeästi esille haasteet sosiaalisissa suhteissa sekä arjessa jaksaminen. Kaisun ja Annen kertomuksissa toistui se, kuinka elämä alkaa pyöriä autettavan ympärillä ja omista sosiaalisista suhteista huolehtimiselle ei enää jää aikaa. He kuvailivat miten esimerkiksi viikon aikana saattaa olla tekemisissä vain ammattihenkilöiden kanssa ja olo tuntuu yksinäiseltä. Tällaisiin haasteisiin lähes jokainen voi vaikuttaa. Haluaisimme kannustaa jokaista, joka tuntee omaishoitajan, miettimään voisiko hän olla tuen tarpeessa ja voisinko minä auttaa. Avun ei tarvitse olla suurta. Usein vaikkapa vain juttuseurasta tai hetkestä omaa aikaa voi olla jo suuri ilo.

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat,
Julia Holmi, Annika Peltola, Salla Leppälä ja Eedit Impiö

 

 

Sosiaalihuoltokin tarvitsee tekoälyä

Posted on Updated on

artificial-intelligence-4389372_1920

Tekoäly on tullut monin tavoin arkeemme osin sitä edes tiedostamatta. Erilaiset sovellukset keräävät meistä dataa ja hyödyntävät sitä esimerkiksi mainosten kohdentamisessa. Huvittuneena ihmettelemme, miten Facebook taas tiesi mainostaa juuri tuota vaatetta, kirjaa tai musiikkia tai miten Googleen ilmestyy hakuun juuri niitä asioita, joita käytännössä vain ajattelemme. Tekoäly on tullut myös terveydenhuoltoon ja auttaa esimerkiksi potilaiden segmentoinnissa ja hoitojen ja palvelujen oikea-aikaisessa kohdentamisessa. Laajat datamassat ovat helposti tekoälyn hallittavissa, aivan eri tavalla kuin ihmisten toimesta.

Sosiaalihuollossa tekoälyn hyödyntäminen on kuitenkin vielä alussa. Sosiaalihuolto on perinteisesti mielletty jollain tavoin konservatiivisesti, jossa uudet teknologiat ja digitalisaatio on otettu käyttöön hitaasti, ja vasta kun ne on käytännössä jo kaikkialla muualla, herätään myös sosiaalialalla; pitäisikö meidänkin? Tekoälyn hyödyntämisen kompastuskivinä on pidetty muun muassa tietojen rakenteettomuutta; kirjavasta dokumentoinnista on vaikeaa louhia tekoälyn hyödynnettävää tietoa. Mahdotonta se ei ole, mutta vaatii enemmän aikaa ja resursseja.

Missä sitten tekoälystä olisi apua? Sosiaalipalveluissa kohdataan vaikeissa tilanteissa olevia asiakkaita, joiden asiakassuhteet ovat usein pitkiä, jopa vuosien pituisia. Asiakasdataa kertyy siis valtavia määriä. Usein tämä tieto on asiakaskertomustekstiä, jonka kahlaamisessa venyy ammattilaiselta tunti jos toinen. Miten valtavan hyödyn saisimmekaan, jos tekoäly louhisi dataa puolestamme, etsien asiakkaan tilanteen kannalta olennaisia seikkoja, esimerkiksi tarjottuja palveluja, usein esiin nousevia ongelmia tai onnistumisen kohtia. Nyt teemme tämän työn itse, selailemalla, lukemalla, koostamalla ja valitettavan usein myös vain muistelemalla, mitäs asiakkaalle kuuluikaan ja mitä palveluita hänelle on jo myönnetty. Tekoäly voisi auttaa meitä myös ennustamaan asiakkaiden tilanteita. Suuresta datamassasta olisi varmasti löydettävissä tietyillä kriteereillä esiintyviä asioita, jotka ennakoisivat tiettyjä tapahtumia. Ja mitä tästä hyötyisi asiakas? Entä ammattilainen? Oikeaa palvelua, oikeaan aikaan, oikein kohdennetusti. Tämä jos mikä olisi kustannustehokasta, vaikuttavaa ja vapauttaisi aikaa itse vuorovaikutukselliseen kohtaamiseen asiakkaan ja ammattilaisen kesken.

Katri Ylönen
Kehittäjä, sosiaalityöntekijä (YTL)
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, asiakas- ja potilastietojärjestelmä -projekti 
Jyväskylä

 

Kuninkaalliset sosiaalityön asiakkaat

Posted on

 

Lääkärini kysyi minulta: “Miten haluat näitä reseptejä uusittavan? Sinä päätät. Sinä olet tässä se kuningatar.” Lääkärin asenne sai hymyn huulilleni – ja herätti toiveen siitä, että sama asenne olisi juurrutettavissa sosiaalityönkin arkeen aina ja kaikkialla.

 

Tiekartta 2030, aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys, paaluttaa osallistavan ja valtaistavan sosiaalityön yhdeksi neljästä sosiaalityön tulevaisuuden teemaksi. Selvityksen lähtökohtana oli sosiaalityön vision kirkastaminen sekä tiekartan ja toimenpide-ehdotusten valmisteleminen. Selvitystyön aikana sote- ja maakuntauudistukset pysähtyivät.

Katri Ylönen ja Anna Tiili kirjoittivat aiemmin Sosiaalisessa tekijässä otsikolla “Sote-keskus ei ole sote-keskus, jos sieltä puuttuvat sosiaalityön asiantuntijat”. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvityksessä linjattiin, että sosiaalityön saatavuus on jatkossakin turvattava lähipalveluna. Sosiaalityö ei saa karata kauas asiakkaan kotikulmilta hänen tavoittamattomiinsa. Tavoitteena on sosiaalityö, jota tulevaisuudessa tehdään yhä enemmän asiakkaan kanssa, hänen ehdoillaan ja hänen oikeuksiaan puolustaen.

Onko asiakkaiden kokemuksella ja mielipiteillä väliä?

Asiakkaiden kokemuksia ja mielipiteitä on tärkeää kuulla. Asiakkaiden osallistuminen palveluiden suunnitteluun toteutuu kuitenkin varsin vaihtelevasti: joissakin paikoissa asiakkaat eivät lainkaan tai juurikaan osallistu palveluiden suunnitteluun kun taas toisaalla asiakkailla on lukuisia monipuolisia vaikuttamistapoja. Asiakkaat voivat antaa palautetta kasvokkain tai erilaisia palautekanavia hyödyntäen, mutta nykypäivää ovat myös asiakasraadit ja kehittäjäasiakkaat.

Kokemusasiantuntijoilla on kokemusta palvelujärjestelmän toimivuudesta erilaisissa tilanteissa ja itsellään vahva halu toimia vertaistukena sekä olla mukana kehittämässä palveluja. Esimerkiksi ns. fattaluudat ovat vertaispalveluohjaajia, jotka antavat asiointiapua virastoissa muille asiakkaille.   Fattaluutatoiminta on helpottanut monien virastojen työtä, kun henkilökunta voi keskittyä hakemusten tarkistamisen sijasta vaikeisiin ja haastavampiin tapauksiin (Kodin Pellervo 2017). Koulutetut Kokemusasiantuntijat KoKoA ry:n (2019) kautta voi tilata tarpeitaan vastaavia kokemusasiantuntijoita.

Asiakkaat voivat kehittää palveluja myös yhdessä ammattilaisten kanssa, jolloin puhutaan yhteiskehittämisestä tai -tutkimisesta. Keskeistä yhteistutkimisessa ovat yhteinen suunnittelu ja vaikuttamismotiivi siihen, miten tuotettua tietoa viedään eteenpäin. Toiminnan tulisi läpäistä palvelut siten, että asiakkaiden kokemuksia myös hyödynnetään toiminnan seurannassa ja arvioinnissa (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019).

Yhteistutkijuuden hyötynä pidetään sitä, että ongelmien sijaan keskiössä on voimavarojen löytäminen. Ideana on, että palvelujen asiakkaat eivät toimi pelkkinä tiedon tuottajina, vaan myös itse hyötyvät, mistä syntyy eettisesti kestävää vuorovaikutusta. (Palsanen 2013, 8–16.)

Esimerkki yhteistutkijuudesta on Espoossa keväällä 2017 toteutettu maahanmuuttajanaisille suunnattu sosiaalinen sirkus. Tarkoituksena oli rakentaa kokemusasiantuntijan identiteettiä sekä luottamusta viranomaisiin ja palvelujärjestelmään. Ryhmässä tehtiin sirkusharjoituksia ja keskusteltiin eri teemoista kuten kotoutumisesta, kulttuurista, etuuksista ja palveluista. Sirkuksen avulla tavoiteltiin nopeaa ryhmäytymistä ja rentoutunutta, hyväksyvää ilmapiiriä keskusteluja pohjustamaan. Myös Kelassa asioinnin epäkohtia käsiteltiin Kela-raadissa. (Ks. Socca 2019.)

Katse horisonttiin – miten tästä eteenpäin?

Ovatko nämä tavat kuulla sosiaalityön asiakkaita sitten riittäviä ja toimivia? Ovat ja eivät. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys paljasti, että vaikka asiakasraateja on, ne eivät työskentele riittävän pitkäkestoisesti ja säännöllisesti. Asiakasraatilaiset kaipaavat myös lisää keskinäistä yhteistyötä muiden asiakasraatien kanssa. Asiakasraatien tekemien ehdotusten käsittelylle ja seurannalle tarvitaan parempia rakenteita: tietoa siitä, keihin olla ehdotusten kanssa yhteydessä, miten ehdotukset etenevät, missä niitä käsitellään ja perusteluja sille, miksi jotkut ehdotukset eivät ole organisaatiossa edenneet.

Sosiaalihuolto tarvitsee lisää tietoa myös kokemusasiantuntijatoiminnasta. Tällä hetkellä kokemusasiantuntijakoulutus on niukkaa ja koulutusta pitäisi systematisoida. Epäkohtia ovat myös kokemusasiantuntijatoiminnan vaihtelevat toimintatavat, epäselvät tehtävät ja työnohjauksen puuttuminen.

Merkittävimpänä ongelmana voidaan kuitenkin pitää sitä, että kun asiakkaiden tekemä kehittämistoiminta alkaa muistuttaa työtä, olisi siitä kohtuullista maksaa kunnollinen korvaus. Moni kokemusasiantuntija saa kuitenkin entuudestaan jotain tukea kuten kuntoutustukea tai toimeentulotukea, jolloin erilaiset palkkiokäytännöt voivat sekoittaa tulotilannetta, millä on vaikutusta etuuksien määräytymisperusteisiin. Kokemusasiantuntijatoiminnankin kehittämiseksi tarvitaan toimivat yhteistyörakenteet muihin kokemusasiantuntijoihin.

Tulevaisuuden sosiaalityössä asiakkaiden asiantuntemuksen hyödyntämistä on lisättävä palvelujen suunnittelussa. Kehittämistyöhön osallistuvilla asiakkailla tulee olla mahdollisuus asianmukaiseen työnohjaukseen ja heille on luotava sanktioton palkkiojärjelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että palkkiot eivät saa vaikuttaa heikentävästi asiakkaiden tilanteisiin eikä palkkiojärjestelmä saa rangaista asiakasta hänen osallistumisestaan palvelujen kehittämistyöhön.

Asiakkaiden tekemän työn tukeminen antaa asiakkaille tärkeää signaalia siitä, että heidän tekemää työtään arvostetaan. Tavoiteltaessa asiakkaiden vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä, tulee erilaisista asiakkaiden mielipiteitä huomioivista rakenteista muodostaa alueellinen tai valtakunnallinen verkosto, joka mahdollistaa asiakkaiden asiantuntemuksen entistä laajemman hyödyntämisen. Sosiaalityön asiakkaat itse ovat asiantuntijoita – kuninkaita ja kuningattaria omissa elämissään.

 

Minna Strömberg-Jakka
VTM, sosiaalityöntekijä, Sosiaalityön tulevaisuus-selvityshenkilöryhmän jäsen
Sosiaalityön ma. yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Sosiaalityön tohtorikoulutettava, Turun yliopisto

 

Lähteet:

Kodin Pellervo (2017) Fattaluuta tulee apuun. 15.3.2017. https://kodinpellervo.fi/kodin-pellervossa/2017/03/15/fattaluuta-tulee-apuun/?fbclid=IwAR2bJKfoTGHwF1PHHnsdyrf43mQuqV2UrozF4scPVc_f32q-0xXBe537zFo Luettu 25.11.2018.

Koulutetut Kokemusasiantuntijat KoKoA ry (2019) http://www.kokemusasiantuntijat.fi/ Luettu 18.2.2019.

Palsanen, Kati (2013) Yhteistutkiminen versio 2.0. Opas sosiaalityöhön. Soccan työpapereita 2013:3. Helsinki: Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca. http://www.socca.fi/files/2335/Yhteistutkiminen-opas_sosiaalityohon_2.0_Kati_Palsanen.pdf Luettu 14.2.2019.

Socca (2019) Yhteistutkimista ja sosiaalista sirkusta maahanmuuttajanaisten ryhmässä. http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiNi-Ke38XgAhVO1qYKHUilAkMQFjAAegQIAxAC&url=http%3A%2F%2Fwww.socca.fi%2Ffiles%2F7485%2FRaportti_maahanmuuttajanaisten_yhteistutkijuussirkuksesta_Paakaupunkiseudun_PRO_SOS_-hanke.pdf&usg=AOvVaw30M3aeOksVvEvXhE6SSjpv Luettu 18.2.2019.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2019) SOTE-uudistus. Asiakasosallisuus palvelujärjestelmässä. https://thl.fi/fi/web/sote-uudistus/palvelujen-tuottaminen/asiakkaat-ja-osallisuus/asiakasosallisuus-palvelujarjestelmassa Luettu 18.2.2019.

 

Työpaikan sisäilmasta sairastuneella ei juuri ole oikeuksia

Posted on Updated on

Meillä sosiaalialan ammattilaisilla on monenlaisia vastuita ja velvollisuuksia. Yksi niistä on nostaa esille havaitsemiamme epäoikeudenmukaisuuksia, jotka heikentävät ihmisten oikeuksia ja mahdollisuuksia itsenäiseen selviytymiseen.

 

Olen itse työpaikan sisäilmasta sairastanut sosiaalialan ammattilainen, sosiaalityöntekijän viransijainen. Olen tehnyt töitä niin lastensuojelussa kuin sosiaalihuollon puolella, mielenterveystyössä, päivähoidossa ja kehitysvammapuolella. Oman sairastumisen myötä moni epäkohta on avautunut aivan uudenlaisella tavalla.

Olen saanut karusti todeta, että työpaikan sisäilmasta sairastuneella ei juuri ole oikeuksia. Kela ei myönnä sairauspäivärahaa kuin sairauden alkuvaiheessa, Keva ei myönnä ammatillista kuntoutusta, ammattitautia on vaikea saada todennettua, kun asianmukaisiin tutkimuksiin ja poissulkututkimuksiin ei ohjata. Kun ihminen katsotaan työpaikkakyvyttömäksi, oikeutta etuuksiin ei ole. Työnantajan vastuulla on järjestää terveet ja turvalliset työtilat. Mitä sitten, kun tämä ei toteudu, vaikka lait ja asetukset sitä edellyttävät? Mitään sanktioita ei työnantajille seuraa, ja muun muassa työterveyshuollon ja työsuojelun puolella on tunnuttu olevan kuuroja, sokeita ja mykkiä.

Kuntoutumisen tueksi altistumisen välttäminen on ollut ehdoton edellytys, virallisilta tahoilta ei ole juuri apua, ymmärrystä tai tukea herunut. Sairastunut jää aivan yksin, usein kipeänä, väsyneenä ja huonovointisena taistelemaan saadakseen edes jotain oikeuksia ja turvaa. Niitä vain ei ole. Lähinnä huonolta vitsiltä tai kiusanteolta tuntuu kehotus siihen, että ajatuksia muokkaamalla tai siedättymällä voisi tervehtyä.

Suomessa on lukuisia kansalaisia, jotka ovat sairastuneet joko työpaikan tai kodin epäterveen sisäilman ja usein pitkään jatkuneen altistumisen seurauksena. Heidän saamansa kohtelu on vaihtelevaa, mutta useimpia yhdistää se, että apua on vaikea saada. Vakuutusyhtiöt eivät korvaa kotien home- ja kosteusvaurioita, perhe, jonka koti on menetetty tulipalossa, saa usein apua, tukea ja korvauksia, mutta homekatastrofin keskellä olevat perheet jäävät yksin, omaisten ja ystävien varaan. Mikään järjestö ei ole tukena, koska tätä ei tulkita katastrofiksi, ja jos joku taho ryhtyisi auttamaan, apu loppuisi pian, koska tarvitsijoita on liikaa. Hätämajoitusta terveissä tiloissa on vaikea löytää. Kuka järjestäisi sitä?

Seurauksena ovat taloudelliset vaikeudet. Perhe joutuu lyhentämään asuntolainaa kodista, jossa ei voi asua, ja asumiskustannuksia väistötilasta, vuokra-asunnosta. Kela taas ei huomioi kahden kodin kustannuksia, ja tukia on mahdottoman vaikea saada. Pulassa olevat kansalaiset tarvitsisivat ohjausta ja neuvontaa, perheiden asuminen, ja etenkin lasten oikeuksien toteutuminen tulisi turvata. Suomessakin on perheitä, jotka elävät vailla asuntoa, tai jatkuvassa muuttokierteessä, koska herkistyneiden ihmisten on vaikea löytää asuntoa, jossa ei tulisi oireita. Kuten todettu, vain riittävän pitkä aika altistumisen välttämistä auttaa elimistöä toipumaan ja palautumaan. Jos tällainen perhe hakeutuu sosiaalitoimeen apua saadakseen, olisi todella tärkeää, että työntekijällä olisi riittävästi tietoa ja ymmärrystä asiasta. Esimerkiksi Homepakolaiset ry:n sivuilla on kattavia tietopaketteja aiheesta.

Perheet ja yksittäiset kansalaiset voivat joutua sisäilmasta sairastumisen ja terveyden pettämisen myötä kohtuuttomiin tilanteisiin, niin taloudellisesti kuin inhimillisesti. Perheet ja pariskunnat tarvitsevat tukea, ohjausta ja neuvontaa, taloudellista tukea, velkaneuvontaa, kriisiapua, psyykkistä tukea. Mutta erityisesti sitä, että heitä kuullaan, heidän kertomaansa ei väheksytä eikä mitätöidä, ja että heitä ei syytetä tai syyllistetä.

Oman kokemuksen ja laajan vertaisverkoston kautta lausun syvällä rintaäänellä, että kukaan ei tahallaan sairastu sisäilmasta, kukaan ei tahallaan halua päätyä asunnottomaksi, taloudellisesti tiukoille ja muuttokierteeseen, kukaan ei halua sairastua sairauksiin, joita ei asianmukaisella tavalla tutkita, diagnosoida ja jotka eivät oikeuta sosiaaliturvaan.

Vähättelyn ja mitätöinnin tulee loppua, ja ihmisten tulee saada ihmisarvoista, kunnioittavaa kohtelua ja asiallista kohtaamista, palveluohjausta ja neuvontaa. Ketään ei tule käännyttää jollekin toiselle luukulle toteamalla, että asia ei kuulu meille. Asian on alettava kuulua jollekin taholle, meidän sosiaalialan ammattilaisten tehtävä on nostaa tätä epäkohtaa esille, ja etsiä aktiivisesti ratkaisuja.

Kansalaisia ei voi jättää heitteille. Lainsäädännössä on tältä osin epäkohtia ja puutteita, niitä tulee korjata. Toivon myös, että yhtään oireilevaa ja sairastunutta työntekijää ei jätetä työyhteisöissä yksin selviytymään, suljeta ulkopuolelle, kiusata tai painosteta irtisanoutumaan, vaan suhtaudutaan asiallisesti ja otetaan sairastuneen rajoitteet huomioon aivan niin kuin otettaisiin muidenkin sairauksien tai rajoitusten kohdalla.

Moni sisäilmasta sairastunut pystyy jatkamaan työntekoa terveissä tiloissa, mutta moni myös joutuu elämään hyvin rajoittunutta elämää. Sisäilmasairauksia on eri asteisia. Tarvitaan lisää ymmärrystä, tietoa ja tahtoa selättää tämä kansanterveydellinen- ja taloudellinen ongelma.

Meillä on vastuu – olemmeko valmiita kantamaan sitä?

Nimerkki: Sisäilmasta sairastuneillakin on ihmisoikeudet

Miksi osallisuutta ja yhdenvertaisuutta on edistettävä poliittisesti?

Posted on Updated on

Vaalikevät on tarjonnut sosiaalityön näkökulmasta mielenkiintoisia, ja välillä aika kammottavia, mahdollisuuksia seurata yhteiskunnallista keskustelua. Parhaillaan menossa olevia hallitusneuvotteluja on povattu tasaväkisen vaalituloksen vuoksi haastaviksi ja pitkittyviksi. Vaalien aikaan huomasin miettiväni toistuvasti sukupolvien välisen solidaarisuuden ja tulevaisuuden uskon tärkeyttä. Kumpaakaan tuntuu mahdottomalta saavuttaa ilman kokemusta yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Tässä kirjoituksessa rajaan näkökulmaani ensisijaisesti nuoriin, vaikka samat teemat koskevat myös laajempia ikäluokkia.

 

Edellistä hallitusta leimasi toiminnan perustelu yksipuolisesti talouden nimissä. Juha Sipilän hallituskautta leimasivat suuret, varsinkin palkansaajien kannalta sanelluksi koetut päätökset. Esimerkiksi kilpailukykysopimus ja työttömien aktiivimalli herättivät laajaa yhteiskunnallista vastustusta. Päätösten vaikutuksista on kiistelty. Hallitus on suitsuttanut aktiivimallin parantaneen työllisyyttä, mutta samaan aikaan sen ja muiden leikkausten on epäilty myös johtaneen Kelan toimeentulotukimenojen kasvuun (1).

Nuoriin ovat osuneet rajusti koulutusleikkaukset, eikä niihin taida yksikään hallitusvastuussa viime hallituksissa ollut puolue olla osaton. Erityisesti toisen asteen koulutuksen rahoitukseen on tehty mittavia leikkauksia, jotka ovat olleet ristiriidassa koulutuspolitiikan tavoitteiden kanssa. Peruskoulua ja ammatillista koulutusta pyritään uudistamaan sekä työelämään siirtymistä kehittämään, mutta samaan aikaan julkistalouden tasapainottamiseen perustuen on kohdistettu samoille tahoille suuria säästöpaineita. Suurimmat säästöpaineet ovat viimeksi kohdistuneet ammatilliseen peruskoulutukseen ja korkea-asteen koulutukseen. (2) Lisääntynyt itsenäinen opiskelu, lähiopetuksen vähentäminen ja tuen vähyys ovat korostaneet oppilaiden välisiä eroja opinnoista selviämisessä.

Mitä merkitystä tällä kaikella sitten on?

Tutkimuksissa (3) on saatu selville terveyserojen vaihtuvuuden olevan kehittyneissä maissa kytköksissä maiden sisäiseen tulojen epätasaisuuteen. Tämä yhteys on selvästi voimakkaampi, kuin yhteys maiden välisiä keskituloja vertailtaessa. Lisäksi taloudellisesti eriarvoisemmissa maissa on synkemmät tilastot sosiaalisista ongelmista, lasten hyvinvoinnista ja imeväiskuolleisuudesta, luottamuksesta, mielenterveysongelmista, huumausaineiden käytöstä, eliniästä, ylipainosta, kouluttautumisesta, teiniraskauksista, murhista, vankilatuomioista, sosiaalisesta liikkuvuudesta sekä kierrätyksestä.

Mihin poliitikkojen pitäisi kiinnittää huomiota?

Myös Suomessa on havaittavissa selkeät sosioekonomiseen asemaan perustuvat terveyserot. Eroja on nähtävissä alueellisesti esimerkiksi Itä-Suomen muuta maata synkempinä sairaustilastoina. Päättäjien on syytä olla tietoisia näistä eroista, ja niihin puuttumisen mahdollistamista inhimillisistä ja taloudellisista säästöistä pitkällä aikavälillä. Eri sukupolvien välisen yhteiskunnallisen osallisuuden kysymykseen kiinnittää kattavasti huomiota esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi Kaikenikäisille hyvä Suomi vuodelta 2013 (4).

Työpaperissa suositellaan ns. palveluviidakon selkiyttämistä erityisesti heikommassa asemassa olevien byrokratiasta, mikä vapauttaisi voimavaroja tukien hakemiselta ja epävarmuudelta. Heikossa asemassa olevia tulee tarvittaessa tukea myös erityistoimin. Byrokratian keventämisen ja esimerkiksi asumistukijärjestelmän kehittämisen sijaan viimeisin hallitus loi sanelevaa lainsäädäntöä, joka esimerkiksi aktiivimallin muodossa ei ole huomioinut tarpeeksi kattavasti erilaisia työttömän aktiivisuuden tapoja ja työnhakijoiden taustoja. (5)

Lapsia ja perheitä ei auteta ajoissa
Julkisen vallan vastuut ja niihin liittyvät palvelulupaukset on määriteltävä selkeästi ja konkreettisesti lainsäädäntöön perustuen. Palvelulupausten määritelmien on tuettava konkreettisin tavoin lasten ja nuorten mahdollisuuksia hyvän elämän lähtökohtiin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää mielenterveysongelmaisiin lapsiin ja nuoriin, joiden palvelut ovat valtakunnallisesti – myös kotikaupungissani Kuopiossa – riittämättömät. Erikoissairaanhoidon ja peruspalveluiden ruuhkautuminen näkyy nyt sosiaalihuoltolain mukaisissa perhepalveluissa ja lastensuojelussa, eivätkä perheet täten saa kohdennetusti heitä auttavaa tukea. Yksityinen palvelutuotanto lienee tullut jäädäkseen, joten on varmistettava niin julkisten kuin yksityisten palvelutuottajien laadun valvonta ja alueellinen yhdenmukaisuus esimerkiksi kansallisen laatusertifioinnin tuella.

Syyllistävän syntyvyyspuheen sijaan THL suosittelee erilaisia perheen ja työn yhteensovittamisen parannuksia, jos tavoitteena on pidentää työuria ja työhön osallistumista. Tämä ei koske vain nuoria, vaan siitä hyötyvät myös omista vanhemmistaan tai lähisukulaisista huolehtivat aikuiset. Joustavien työjärjestelyjen lisäksi on suuri tarve joustavamman perhevapaajärjestelmän luomiselle, ja vanhempien osa-aikatyön järjestelyjen kehittäminen.

Nuorten ja maahanmuuttajien asunnottomuus on ollut kasvava ongelma, joten Asunto-ensin politiikka tulee laajentaa ja tuoda osaksi nuorisotakuuta. Halpoja vuokra-asuntoja tarvitsevat erityisesti nuoret ja perheet. Nyky-yhteiskuntaan osallistuminen vaatii enenevissä määrin tietoteknisiä valmiuksia, mikä korostaa tarvetta kohtuuhintaisille laajakaistapalveluille sekä maksuttomille ja esteettömästi toteutetuille julkisen asioinnin palveluille. Valtion on myös turvattava kansallisen sähköisen tunnistautumisen mahdollisuus, sillä henkilökortin tai passin noin 50 euron kertakustannus voi olla monille pienituloiselle liikaa.

Kansalaisyhteiskunta vaatii aktiivisia kansalaisia, mutta heitä ei synny tyhjiössä. Tarvitaan aktiivisuutta ja osallisuutta tukevaa politiikkaa, joka lisää ihmisten sosiaalista pääomaa, eli yksinkertaistaen yhteistoimintaa sekä vuorovaikutusta muiden yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Tämä vaatii vaikutusmahdollisuuksien parantamista lähidemokratiaa kehittämällä, järjestöjen toimintamahdollisuuksien parantamista mm. järjestöbyrokratiaa kehittämällä ja eri ikäryhmien aktiivisuuden huomioimista. Kouluilla on suuri potentiaali tukea lapsia ja nuoria yhteiskunnallisen osallisuuden kehittymisessä.

Sosiaalityöntekijänä toivon tulevan hallituksen ja nykyisten päättäjien edistävän Suomessa asuvien yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta laajalla perspektiivillä, ei vain työmarkkina-asemaan keskittyen. Ikäluokkien tai väestöryhmien putoamisella yhteiskunnan laidoille tai ulkopuolelle on aivan liian suuri hinta. Yhtenäisyyttä ei voi rakentaa vastakkainasettelulle ja viholliskuville, sillä se tie ei pääty koskaan edes kannattajiensa hyväksi.

Iiro Väisälä
sosiaalityöntekijä YTM
Kuopio

Lähteet

  1. Kelan talous kuralla toimeentulohakemusten räjähdettyä alkuvuonna: Olivatko Sipilän työllisyyspuheet vain silmänlumetta – ”Aktiivimalli saattaa näkyä”. 1.5.2019. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b3d15deb-6ec6-45b6-8434-1638e795f32b
  2. Hanna Virtanen: Koulutuspoliittiset tavoitteet ja niiden saavuttaminen. s 16-21. Teoksessa ETLA Muistioita hallitukselle. Talouspolitiikan linjaus keväällä 2017. https://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Hallitukselle-2017.pdf
  3. Kirjassa Richard Wilkinson ja Kate Pickett (2010) The Spirit Level: Why Equality is Better for Everyone. Kirjan sisältämät oleelliset tilastot on myös julkaistu The Equality Trustin kotisivuilla The Equality Trust. https://www.equalitytrust.org.uk/resources/the-spirit-level
  4. 3: THL: Kaikenikäisille hyvä Suomi. 2013. http://www.julkari.fi/handle/10024/110167
  5. Työttömyysturvan aktiivimalli ei huomioi työttömän omaa aktiivisuutta. 12.2017. https://www.akavalainen.fi/akavalainen/ajassa/artikkelit/tyottomyysturvan_aktiivimalli_ei_huomioi_tyottoman_omaa_aktiivisuutta