Työpaikan sisäilmasta sairastuneella ei juuri ole oikeuksia

Posted on Updated on

Meillä sosiaalialan ammattilaisilla on monenlaisia vastuita ja velvollisuuksia. Yksi niistä on nostaa esille havaitsemiamme epäoikeudenmukaisuuksia, jotka heikentävät ihmisten oikeuksia ja mahdollisuuksia itsenäiseen selviytymiseen.

 

Olen itse työpaikan sisäilmasta sairastanut sosiaalialan ammattilainen, sosiaalityöntekijän viransijainen. Olen tehnyt töitä niin lastensuojelussa kuin sosiaalihuollon puolella, mielenterveystyössä, päivähoidossa ja kehitysvammapuolella. Oman sairastumisen myötä moni epäkohta on avautunut aivan uudenlaisella tavalla.

Olen saanut karusti todeta, että työpaikan sisäilmasta sairastuneella ei juuri ole oikeuksia. Kela ei myönnä sairauspäivärahaa kuin sairauden alkuvaiheessa, Keva ei myönnä ammatillista kuntoutusta, ammattitautia on vaikea saada todennettua, kun asianmukaisiin tutkimuksiin ja poissulkututkimuksiin ei ohjata. Kun ihminen katsotaan työpaikkakyvyttömäksi, oikeutta etuuksiin ei ole. Työnantajan vastuulla on järjestää terveet ja turvalliset työtilat. Mitä sitten, kun tämä ei toteudu, vaikka lait ja asetukset sitä edellyttävät? Mitään sanktioita ei työnantajille seuraa, ja muun muassa työterveyshuollon ja työsuojelun puolella on tunnuttu olevan kuuroja, sokeita ja mykkiä.

Kuntoutumisen tueksi altistumisen välttäminen on ollut ehdoton edellytys, virallisilta tahoilta ei ole juuri apua, ymmärrystä tai tukea herunut. Sairastunut jää aivan yksin, usein kipeänä, väsyneenä ja huonovointisena taistelemaan saadakseen edes jotain oikeuksia ja turvaa. Niitä vain ei ole. Lähinnä huonolta vitsiltä tai kiusanteolta tuntuu kehotus siihen, että ajatuksia muokkaamalla tai siedättymällä voisi tervehtyä.

Suomessa on lukuisia kansalaisia, jotka ovat sairastuneet joko työpaikan tai kodin epäterveen sisäilman ja usein pitkään jatkuneen altistumisen seurauksena. Heidän saamansa kohtelu on vaihtelevaa, mutta useimpia yhdistää se, että apua on vaikea saada. Vakuutusyhtiöt eivät korvaa kotien home- ja kosteusvaurioita, perhe, jonka koti on menetetty tulipalossa, saa usein apua, tukea ja korvauksia, mutta homekatastrofin keskellä olevat perheet jäävät yksin, omaisten ja ystävien varaan. Mikään järjestö ei ole tukena, koska tätä ei tulkita katastrofiksi, ja jos joku taho ryhtyisi auttamaan, apu loppuisi pian, koska tarvitsijoita on liikaa. Hätämajoitusta terveissä tiloissa on vaikea löytää. Kuka järjestäisi sitä?

Seurauksena ovat taloudelliset vaikeudet. Perhe joutuu lyhentämään asuntolainaa kodista, jossa ei voi asua, ja asumiskustannuksia väistötilasta, vuokra-asunnosta. Kela taas ei huomioi kahden kodin kustannuksia, ja tukia on mahdottoman vaikea saada. Pulassa olevat kansalaiset tarvitsisivat ohjausta ja neuvontaa, perheiden asuminen, ja etenkin lasten oikeuksien toteutuminen tulisi turvata. Suomessakin on perheitä, jotka elävät vailla asuntoa, tai jatkuvassa muuttokierteessä, koska herkistyneiden ihmisten on vaikea löytää asuntoa, jossa ei tulisi oireita. Kuten todettu, vain riittävän pitkä aika altistumisen välttämistä auttaa elimistöä toipumaan ja palautumaan. Jos tällainen perhe hakeutuu sosiaalitoimeen apua saadakseen, olisi todella tärkeää, että työntekijällä olisi riittävästi tietoa ja ymmärrystä asiasta. Esimerkiksi Homepakolaiset ry:n sivuilla on kattavia tietopaketteja aiheesta.

Perheet ja yksittäiset kansalaiset voivat joutua sisäilmasta sairastumisen ja terveyden pettämisen myötä kohtuuttomiin tilanteisiin, niin taloudellisesti kuin inhimillisesti. Perheet ja pariskunnat tarvitsevat tukea, ohjausta ja neuvontaa, taloudellista tukea, velkaneuvontaa, kriisiapua, psyykkistä tukea. Mutta erityisesti sitä, että heitä kuullaan, heidän kertomaansa ei väheksytä eikä mitätöidä, ja että heitä ei syytetä tai syyllistetä.

Oman kokemuksen ja laajan vertaisverkoston kautta lausun syvällä rintaäänellä, että kukaan ei tahallaan sairastu sisäilmasta, kukaan ei tahallaan halua päätyä asunnottomaksi, taloudellisesti tiukoille ja muuttokierteeseen, kukaan ei halua sairastua sairauksiin, joita ei asianmukaisella tavalla tutkita, diagnosoida ja jotka eivät oikeuta sosiaaliturvaan.

Vähättelyn ja mitätöinnin tulee loppua, ja ihmisten tulee saada ihmisarvoista, kunnioittavaa kohtelua ja asiallista kohtaamista, palveluohjausta ja neuvontaa. Ketään ei tule käännyttää jollekin toiselle luukulle toteamalla, että asia ei kuulu meille. Asian on alettava kuulua jollekin taholle, meidän sosiaalialan ammattilaisten tehtävä on nostaa tätä epäkohtaa esille, ja etsiä aktiivisesti ratkaisuja.

Kansalaisia ei voi jättää heitteille. Lainsäädännössä on tältä osin epäkohtia ja puutteita, niitä tulee korjata. Toivon myös, että yhtään oireilevaa ja sairastunutta työntekijää ei jätetä työyhteisöissä yksin selviytymään, suljeta ulkopuolelle, kiusata tai painosteta irtisanoutumaan, vaan suhtaudutaan asiallisesti ja otetaan sairastuneen rajoitteet huomioon aivan niin kuin otettaisiin muidenkin sairauksien tai rajoitusten kohdalla.

Moni sisäilmasta sairastunut pystyy jatkamaan työntekoa terveissä tiloissa, mutta moni myös joutuu elämään hyvin rajoittunutta elämää. Sisäilmasairauksia on eri asteisia. Tarvitaan lisää ymmärrystä, tietoa ja tahtoa selättää tämä kansanterveydellinen- ja taloudellinen ongelma.

Meillä on vastuu – olemmeko valmiita kantamaan sitä?

Nimerkki: Sisäilmasta sairastuneillakin on ihmisoikeudet

Mainokset

Miksi osallisuutta ja yhdenvertaisuutta on edistettävä poliittisesti?

Posted on Updated on

Vaalikevät on tarjonnut sosiaalityön näkökulmasta mielenkiintoisia, ja välillä aika kammottavia, mahdollisuuksia seurata yhteiskunnallista keskustelua. Parhaillaan menossa olevia hallitusneuvotteluja on povattu tasaväkisen vaalituloksen vuoksi haastaviksi ja pitkittyviksi. Vaalien aikaan huomasin miettiväni toistuvasti sukupolvien välisen solidaarisuuden ja tulevaisuuden uskon tärkeyttä. Kumpaakaan tuntuu mahdottomalta saavuttaa ilman kokemusta yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Tässä kirjoituksessa rajaan näkökulmaani ensisijaisesti nuoriin, vaikka samat teemat koskevat myös laajempia ikäluokkia.

 

Edellistä hallitusta leimasi toiminnan perustelu yksipuolisesti talouden nimissä. Juha Sipilän hallituskautta leimasivat suuret, varsinkin palkansaajien kannalta sanelluksi koetut päätökset. Esimerkiksi kilpailukykysopimus ja työttömien aktiivimalli herättivät laajaa yhteiskunnallista vastustusta. Päätösten vaikutuksista on kiistelty. Hallitus on suitsuttanut aktiivimallin parantaneen työllisyyttä, mutta samaan aikaan sen ja muiden leikkausten on epäilty myös johtaneen Kelan toimeentulotukimenojen kasvuun (1).

Nuoriin ovat osuneet rajusti koulutusleikkaukset, eikä niihin taida yksikään hallitusvastuussa viime hallituksissa ollut puolue olla osaton. Erityisesti toisen asteen koulutuksen rahoitukseen on tehty mittavia leikkauksia, jotka ovat olleet ristiriidassa koulutuspolitiikan tavoitteiden kanssa. Peruskoulua ja ammatillista koulutusta pyritään uudistamaan sekä työelämään siirtymistä kehittämään, mutta samaan aikaan julkistalouden tasapainottamiseen perustuen on kohdistettu samoille tahoille suuria säästöpaineita. Suurimmat säästöpaineet ovat viimeksi kohdistuneet ammatilliseen peruskoulutukseen ja korkea-asteen koulutukseen. (2) Lisääntynyt itsenäinen opiskelu, lähiopetuksen vähentäminen ja tuen vähyys ovat korostaneet oppilaiden välisiä eroja opinnoista selviämisessä.

Mitä merkitystä tällä kaikella sitten on?

Tutkimuksissa (3) on saatu selville terveyserojen vaihtuvuuden olevan kehittyneissä maissa kytköksissä maiden sisäiseen tulojen epätasaisuuteen. Tämä yhteys on selvästi voimakkaampi, kuin yhteys maiden välisiä keskituloja vertailtaessa. Lisäksi taloudellisesti eriarvoisemmissa maissa on synkemmät tilastot sosiaalisista ongelmista, lasten hyvinvoinnista ja imeväiskuolleisuudesta, luottamuksesta, mielenterveysongelmista, huumausaineiden käytöstä, eliniästä, ylipainosta, kouluttautumisesta, teiniraskauksista, murhista, vankilatuomioista, sosiaalisesta liikkuvuudesta sekä kierrätyksestä.

Mihin poliitikkojen pitäisi kiinnittää huomiota?

Myös Suomessa on havaittavissa selkeät sosioekonomiseen asemaan perustuvat terveyserot. Eroja on nähtävissä alueellisesti esimerkiksi Itä-Suomen muuta maata synkempinä sairaustilastoina. Päättäjien on syytä olla tietoisia näistä eroista, ja niihin puuttumisen mahdollistamista inhimillisistä ja taloudellisista säästöistä pitkällä aikavälillä. Eri sukupolvien välisen yhteiskunnallisen osallisuuden kysymykseen kiinnittää kattavasti huomiota esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi Kaikenikäisille hyvä Suomi vuodelta 2013 (4).

Työpaperissa suositellaan ns. palveluviidakon selkiyttämistä erityisesti heikommassa asemassa olevien byrokratiasta, mikä vapauttaisi voimavaroja tukien hakemiselta ja epävarmuudelta. Heikossa asemassa olevia tulee tarvittaessa tukea myös erityistoimin. Byrokratian keventämisen ja esimerkiksi asumistukijärjestelmän kehittämisen sijaan viimeisin hallitus loi sanelevaa lainsäädäntöä, joka esimerkiksi aktiivimallin muodossa ei ole huomioinut tarpeeksi kattavasti erilaisia työttömän aktiivisuuden tapoja ja työnhakijoiden taustoja. (5)

Lapsia ja perheitä ei auteta ajoissa
Julkisen vallan vastuut ja niihin liittyvät palvelulupaukset on määriteltävä selkeästi ja konkreettisesti lainsäädäntöön perustuen. Palvelulupausten määritelmien on tuettava konkreettisin tavoin lasten ja nuorten mahdollisuuksia hyvän elämän lähtökohtiin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää mielenterveysongelmaisiin lapsiin ja nuoriin, joiden palvelut ovat valtakunnallisesti – myös kotikaupungissani Kuopiossa – riittämättömät. Erikoissairaanhoidon ja peruspalveluiden ruuhkautuminen näkyy nyt sosiaalihuoltolain mukaisissa perhepalveluissa ja lastensuojelussa, eivätkä perheet täten saa kohdennetusti heitä auttavaa tukea. Yksityinen palvelutuotanto lienee tullut jäädäkseen, joten on varmistettava niin julkisten kuin yksityisten palvelutuottajien laadun valvonta ja alueellinen yhdenmukaisuus esimerkiksi kansallisen laatusertifioinnin tuella.

Syyllistävän syntyvyyspuheen sijaan THL suosittelee erilaisia perheen ja työn yhteensovittamisen parannuksia, jos tavoitteena on pidentää työuria ja työhön osallistumista. Tämä ei koske vain nuoria, vaan siitä hyötyvät myös omista vanhemmistaan tai lähisukulaisista huolehtivat aikuiset. Joustavien työjärjestelyjen lisäksi on suuri tarve joustavamman perhevapaajärjestelmän luomiselle, ja vanhempien osa-aikatyön järjestelyjen kehittäminen.

Nuorten ja maahanmuuttajien asunnottomuus on ollut kasvava ongelma, joten Asunto-ensin politiikka tulee laajentaa ja tuoda osaksi nuorisotakuuta. Halpoja vuokra-asuntoja tarvitsevat erityisesti nuoret ja perheet. Nyky-yhteiskuntaan osallistuminen vaatii enenevissä määrin tietoteknisiä valmiuksia, mikä korostaa tarvetta kohtuuhintaisille laajakaistapalveluille sekä maksuttomille ja esteettömästi toteutetuille julkisen asioinnin palveluille. Valtion on myös turvattava kansallisen sähköisen tunnistautumisen mahdollisuus, sillä henkilökortin tai passin noin 50 euron kertakustannus voi olla monille pienituloiselle liikaa.

Kansalaisyhteiskunta vaatii aktiivisia kansalaisia, mutta heitä ei synny tyhjiössä. Tarvitaan aktiivisuutta ja osallisuutta tukevaa politiikkaa, joka lisää ihmisten sosiaalista pääomaa, eli yksinkertaistaen yhteistoimintaa sekä vuorovaikutusta muiden yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Tämä vaatii vaikutusmahdollisuuksien parantamista lähidemokratiaa kehittämällä, järjestöjen toimintamahdollisuuksien parantamista mm. järjestöbyrokratiaa kehittämällä ja eri ikäryhmien aktiivisuuden huomioimista. Kouluilla on suuri potentiaali tukea lapsia ja nuoria yhteiskunnallisen osallisuuden kehittymisessä.

Sosiaalityöntekijänä toivon tulevan hallituksen ja nykyisten päättäjien edistävän Suomessa asuvien yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta laajalla perspektiivillä, ei vain työmarkkina-asemaan keskittyen. Ikäluokkien tai väestöryhmien putoamisella yhteiskunnan laidoille tai ulkopuolelle on aivan liian suuri hinta. Yhtenäisyyttä ei voi rakentaa vastakkainasettelulle ja viholliskuville, sillä se tie ei pääty koskaan edes kannattajiensa hyväksi.

Iiro Väisälä
sosiaalityöntekijä YTM
Kuopio

Lähteet

  1. Kelan talous kuralla toimeentulohakemusten räjähdettyä alkuvuonna: Olivatko Sipilän työllisyyspuheet vain silmänlumetta – ”Aktiivimalli saattaa näkyä”. 1.5.2019. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b3d15deb-6ec6-45b6-8434-1638e795f32b
  2. Hanna Virtanen: Koulutuspoliittiset tavoitteet ja niiden saavuttaminen. s 16-21. Teoksessa ETLA Muistioita hallitukselle. Talouspolitiikan linjaus keväällä 2017. https://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Hallitukselle-2017.pdf
  3. Kirjassa Richard Wilkinson ja Kate Pickett (2010) The Spirit Level: Why Equality is Better for Everyone. Kirjan sisältämät oleelliset tilastot on myös julkaistu The Equality Trustin kotisivuilla The Equality Trust. https://www.equalitytrust.org.uk/resources/the-spirit-level
  4. 3: THL: Kaikenikäisille hyvä Suomi. 2013. http://www.julkari.fi/handle/10024/110167
  5. Työttömyysturvan aktiivimalli ei huomioi työttömän omaa aktiivisuutta. 12.2017. https://www.akavalainen.fi/akavalainen/ajassa/artikkelit/tyottomyysturvan_aktiivimalli_ei_huomioi_tyottoman_omaa_aktiivisuutta

 

Tunnistatko lapsen pelon?

Posted on

Eron jälkeisellä vainolla tarkoitetaan tilannetta, jossa toinen vanhemmista ei pysty päästämään irti läheisestä suhteesta, vaan esimerkiksi seuraa, uhkailee ja lähestyy ennalta-arvaamatta entistä puolisoaan vasten hänen tahtoaan. Perheitä kohtaavilla ammattilaisilla neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa ja muissa lapsia ja perheitä koskevissa palveluissa on tärkeä rooli eron jälkeisen vainon tunnistamisessa ja perheen auttamisessa.

Perheissä, joissa vanhempien eron jälkeistä vainoa tapahtuu, myös lapset ovat vainon uhreja. Aiheesta tehdyn tutkimuksen mukaan lapsia voidaan käyttää tiedon välittäjinä, heitä voidaan uhkailla ja painostaa. Lapset kokevat oman vanhemman pelon ja ahdistuksen hyvin pelottavana. Ennakoimattomat tilanteet horjuttavat lapsen perusturvallisuutta ja vainon vaikutukset lapseen ovat hyvin moninaiset.

Vainon alla lapsuutta varjostaa jatkuva pelon ja turvattomuuden tunne. Vainoajan ilmestyminen lapsen harrastuksiin, puhelut ja seuraaminen kuormittavat lasta emotionaalisesti. Lapsi voi tuntea itsensä laiminlyödyksi ja huijatuksi, jos tapaamiseen tuleva vanhempi on kiinnostuneempi toisen vanhemman kuin lapsen asioista. Vainoaja saattaa myös kuulustella lasta toi sen vanhemman uusista suhteista lapsen ikätasolle sopimattomalla tavalla.

Läheisen vanhemman muuttuminen vainoajaksi herättää lapsessa ristiriitaisia tunteita, ja hän pyrkii selviytymään tilanteessa eri tavoin. Lapsi voi mukautua tilanteeseen tai vetäytyä siitä, hän voi ottaa neuvottelijan roolin vanhempien välillä tai olla heitä kohtaan kriittinen. Etenkin vanhemmat lapset saattavat suostua epämiellyttäviinkin tapaamisiin suojellakseen vainottua vanhempaansa. Ristiriita saattaa muuttaa lapsen vainotun vanhemman kontrolloijaksi ja vainoajan liittolaiseksi, mikä vain lisää lapsen ahdistusta.

Itseen kohdistuvasta väkivallasta on vaikea puhua, koska siihen liittyy usein häpeää ja syyllisyyden tunteita. Siksi vaino voi usein piiloutua lastaan suojelevan vanhemman epäloogisen toiminnan taakse. Hän voi helposti tulla tulkituksi vieraannuttajana tai yhteistyöhön kykenemättömänä, ja ammattilainenkin saattaa harhautua edesauttamaan vainoa.

Eroa harkitseville ja jo eronneille perheille on olemassa matalan kynnyksen palveluita, kuten vertaisryhmiä ja info- ja tukitilaisuuksia. Kun väkivalta on tunnistettu, auttaa moniammatillinen MARAK-riskiarviointi, jossa laaditaan useiden ammattilaisten yhteistyössä turvasuunnitelma perheelle. Ensimmäinen askel on kuitenkin väkivallan ja vainon tunnistaminen ja perheen saaminen avun piiriin. Ammattilaisen vastuulla on kysyä pelosta ja väkivallasta, ja antaa vanhemmalle ja lapselle mahdollisuus kertoa kokemuksistaan.

Helka Eteläaho
Tarja Hämäläinen
Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, paitsi päihderiippuvaiset

Posted on

 

Suomessa yhdenvertaisuus on kirjattu perustuslakiin. Perustuslaki sanoo, ettei ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan esimerkiksi terveydentilan perusteella. Vai saako? Päihderiippuvuuteen liittyy syrjiviä käytänteitä myös julkisen vallan taholta.

 

Päihderiippuvuus on diagnosoitu sairaus. Päihderiippuvuuden syntyminen ei ole yksiselitteistä ja siihen vaikuttavat perimän lisäksi sosiaalisen oppimisen kokemukset ja ympäristötekijät. Riippuvuuden muodostumiseen liittyy aivoissa erilaisia hermostollisia muutoksia. Näiden muutosten ohella riippuvuutta ylläpitävät myös uskomukset aineen ylivertaisuudesta. (Päihdelinkki)

Päihderiippuvuus diagnoosina kuvaa sairautta seuraavasti: Voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää päihteitä, heikentynyt kyky kontrolloida aloittamista ja lopettamista sekä käyttöannoksia, vieroitusoireyhtymä aineen käytön vähentyessä, sietokyvyn kasvu, keskittyminen päihteiden käyttöön niin, että muut mielihyvän lähteet ja kiinnostuksen kohteet jäävät sivuun ja päihteen jatkuva käyttö haitoista huolimatta (THL). Vaikka päihderiippuvuus diagnosoituna hyväksyttäisiin sairaudeksi, päihteen käyttäminen – sairauden ilmenemismuoto – katsotaan yhä luonteen heikkoudeksi, omaksi valinnaksi ja itseaiheutetuksi. Se on oma valinta myös siinä vaiheessa, kun tosi asiassa mitään valittavaa ei enää ole.

Sairaus on vakava. Hoitamattomana se johtaa ennenaikaiseen kuolemaan, eikä kaikille sopivaa hoitokeinoa ole olemassa.

Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Vai onko? Päihderiippuvaisen on vaikea saada apua terveyden ongelmiin perusterveydenhuollossa. Ihmisiä käännytetään päihdeklinikoille hakemaan apua somaattisiin ongelmiin. Myös sosiaalipalveluissa työskentelee alan ammattilaisia, joille päihderiippuvuus on vieras ja ihminen riippuvuuden takana jää kohtaamatta. Ihminen määrittyy palvelujärjestelmässä päihdeongelmansa kautta ja sen negatiivinen leima on voimakas, joskus jopa pysyvä.

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Vai onko? Vaikka akuutti päihderiippuvuus vie työkyvyn, oikeutta sairauspäivärahaan ei synny, päihderiippuvainen on työttömänä työnhakijana ja aktivointitoimien kohteena. Kela rajaa sairaspäivärahasta pois päihteiden käytön, päihtymyksen, vieroitusoireet ja laitoshoidon. Mitä diagnoosista jää jäljelle?

Kuntoutustuki, joka on tarkoitettu toimeentuloksi, jos sairaus estää toimeentulon turvaavan työnteon, ei koske päihderiippuvaisia. Vaikka on hyvin selvää, ettei vaikeasti päihderiippuvainen henkilö selviä työelämässä ja on sairautensa vuoksi työkyvytön. Päihderiippuvaiselle saatetaan ehdottaa jopa työmarkkinoiden ulkopuolelle jäämistä, joka tarkoittaa samalla tulottomuutta.

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Vai ovatko? Päihteiden pitkäaikainen ja runsas käyttö voi aiheuttaa käyttäjälleen psyykkisiä ongelmia. Oikeuspsykiatriassa mielenterveyden ongelmat voivat jättää rikoksentekijän tuomiotta ja osoittaa hänet pakkohoitoon. Päihderiippuvaisen kohdalla tilanne on toinen.

Esimerkkinä psykoosi. Se voi olla mielenterveydenhäiriö tai päihteidenkäytöstä johtuva. Päihderiippuvaisen psykoosi ei ole oikeuspsykiatrian mukaan oikea psykoosi, siihen sairastuminen on oma valinta. Se on itse aiheutettu, eikä sillä ole mitään merkitystä tuomiota määrättäessä. Tämä siitä huolimatta, että sairastunut henkilö voi aivan yhtä lailla olla täysin sairaudentunnoton, elää harhaista todellisuuttaan ja tarvita hoitoa parantuakseen. Riippuvuuteen liittyy pakonomainen tarve käyttää päihteitä, riippuvuus ohjaa ihmisen valintoja. Jos päihderiippuvainen pystyisi kontrolloimaan omaa päihteidenkäyttöä, hänellä ei olisi riippuvuusdiagnoosia. Onko päihdepsykoosi siten kuitenkin sairaudesta johtuva? Pitäisikö hoidon tarvetta miettiä myös rikokseen syyllistyneen vaikeasti päihderiippuvaisen ihmisen kohdalla?

Jotta päihderiippuvaisen asema yhteiskunnassa voisi parantua, piilossa olevat syrjivät käytänteet tulisi purkaa ja päihderiippuvuus tulisi ymmärtää sairautena sairauksien joukossa. Tällöin myös hoitoon hakeutuminen ja päihderiippuvuudesta kuntoutuminen olisi helpompaa.

Satu Marja Tanttu
YTL, sosiaalityö

 

 

 

 

 

Maailma on sun – omasta elämäntarinasta voimaa jälkihuoltotyössä

Posted on Updated on

Kasvaa vuosien paino
Meidät pian alleen musertaa
Käy jalkoihin tyly asfaltti
Unet ohuiksi kuluttaa
Jengi pelaa vaan aikaa
Niil on liikaa mistä valita
Ei kukaan huomaa
Et kaikki on selvää
Jos vain osaa katsoa
(Maailma on sun – Tehosekoitin)

Oma elämäntarina syntyy kokemuksista, jotka muovautuvat vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Nuoren käsitys omasta itsestään syntyy siitä, miten hän on tullut hyväksytyksi, kuulluksi ja kohdelluksi. Nuoren menneisyys on läsnä joka päivä ajatuksissa, tunteissa, arvoissa, asenteissa ja mielikuvissa. Menneisyys näkyy nuoren selviytymistavoissa ja käyttäytymisessä sekä vaikuttaa siihen, millaisia valintoja nuori elämässään tekee. Nuori pohtii oman historiansa pohjalta sitä, kuinka luottaa toisiin ihmisiin ja miten arvokkaana itseään pitää. (Barkman 2016)

Sosiaalityö perustuu asiakkaan inhimilliseen kohtaamiseen, vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Lastensuojelulaissa määritellään, että jälkihuoltoa on tarjottava aina sijaishuollon päättymisen jälkeen. Laki antaa sekä velvollisuuden että oikeutuksen nuorelle kohdistettuihin yksilöllisiin tukitoimiin aikuisuuden kynnyksellä. Valtakunnallisesti katsoen jälkihuollon toimintakäytännöt ovat kuitenkin epäyhtenäisiä ja vaihtelevia. Kasvokkaiset kohtaamiset viranomaisten kanssa ovat merkittävästi  vähentyneet. Pääministeri Juha Sipilän asettaman työryhmän viime vuonna julkaistussa eriarvoistumista koskevassa raportissa tuodaan esiin nuorten kokemaa kohtaamattomuutta palvelukentillä. Jälkihuolto on todettu yhdeksi kriittiseksi vaiheeksi nuoren elämässä.

Viimeistään jälkihuollossa nuorella herää kiinnostus omaa elämäntarinaansa kohtaan. Nuori haluaa saada vastauksia kysymyksiin, joita hän ei aiemmin ole ehkä uskaltanut tai halunnut kohdata. Vuosien työkokemus lastensuojelussa ja etsivässä nuorisotyössä nosti minulle näkyväksi sen, että elämänhallinta tuntui olevan monella asiakkaistani hukassa. Nuoret halusivat nostaa esiin menneisyydestään tarinoita, jotka vaikuttivat nuoren arkeen ja toimintakykyyn. Huomasin, että nuoren tarinat olivat liian helppoa ohittaa, koska työntekijänä ajattee, ettei oma osaaminen riitä niiden työstämiseen ja ne koetaan terapiaa vaativiksi prosesseiksi. Idea elämäntarinoiden työstämiseen nousi erään jälkihuoltoasiakkaani työskentelyn aikana, en halunnut enää hänen musertuvan vuosien painon alle. Näin kehitystyö ”Maailma on sun” sai alkunsa.

”Maailma on sun” – elämäntarinatyöskentelyllä tavoitellaan nuoren ehyempää ja kokonaisempaa kuvaa omasta elämästä. Tarinan rakentaminen mahdollistaa luottamuksellisen suhteen syntymisen samalla kun työntekijä tutustuu nuoreen. Elämäntarinan teossa on kysymys itsetunnon ja itsetuntemuksen vahvistamisesta. Elämänhallinta alkaa itsensä tuntemisesta. Nuoren on hyvä ymmärtää, miksi hän on sellainen kuin hän on, miksi hän arvostaa tiettyjä asioita. Nuori ei voi hallita elämäänsä, jos ei ymmärrä itseään, ei tiedä mitä asioita toivoo tai tavoittelee. Jokaisen ihmisen on hyvä tuntea juurensa ja historiansa, muuten hän on alttiimpi ulkopuolelta tuleville johdatuksille ja avuton omissa ratkaisuissaan. (Keltikangas-Järvinen 2000.)

Oman paikan löytäminen on yksi merkittävimmistä haasteista nuoren elämässä. Erilaiset lähtökohdat elämään niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin asettavat erilaisia yksilöllisiä tarpeita hyvinvoinnille ja elämänhallinnalle. Kysymys on siitä, kuinka nuori saa riittävästi tukea, jotta voi kohdata oman elämäntarinansa turvallisesti sekä apua ratkaisuihin, mitä nuori tekee tässä elämänsä käännekohdassa. Oman menneisyyden kohtaaminen haastaa nuorta. Huostaanotettu lapsi on saattanut joutua pitkään elämään haavoittavissa oloissa. Lapsella voi olla paljon asioita ja tunteita, joita ei pysty pukemaan sanoiksi. Vielä jälkihuollossa näitä häpeän ja kivun sulkemia tunteita voi olla vaikea sanoittaa, saati niiden kanssa elää ja pärjätä. (Känkänen 2013.) Nuoren elämäntarinan työstäminen haastaa myös työntekijää.  Sijaishuollon aikaiset kokemukset ovat voineet heikentää luottamusta työntekijöihin ja näin vaikeuttaa vaikeista asioista kertomista, koska aikaisemmin rehellisyydestä on saatettu rankaista.

Elämäntarinamenetelmien kautta on mahdollista hakea uusia tulokulmia jo elettyyn elämään ja pohtia vaihtoehtoisia tarinoita tulevaisuuteen. Elämäntarinatyöskentelyllä ei katsota pelkästään nuoren menneisyyteen, vaan työskentelyssä on läsnä vahvasti tämä hetki. Nuoren kanssa pohditaan, miten tänään menee, mitä kuuluu, miten jaksan ja pärjään. Elämäntarinan tutkiminen mahdollistaa oman itsensä ja tarinan katsomisen etäämmältä, jolloin se tuo näkyväksi nuoren vakiintuneita rooleja ja rutinoituneita käyttäytymismalleja. Näin se tarjoaa mahdollisuuden itsetuntemuksen kasvamiseen ja muutokseen.

Elämäntarinamenetelmien kokeilussa tärkeäksi nousi yhteisesti jaettu kokemus työntekijän ja nuoren kesken. Elämäntarina menetelmän avulla nuori on rohkaistunut kertomaan menneisyydestään asioita, mitä ei ollut koskaan kertonut kenellekään aiemmin. Työntekijä on nähnyt nuoresta uusia asioita ja piirteitä. Ennen kaikkea työntekijä on oppinut tuntemaan nuorta paremmin, mikä helpottaa asiakasprosessin suuntaamista oikeisiin asioihin. Elämäntarinamenetelmät voivat tuottaa välillisiä terapeuttisia vaikutuksia, nuoren kommunikaatio itsen ja toisten kanssa voi parantua ja näin mahdollisuus hyvinvoinnin kokemiseen parantuu. Nuoren identiteetin selkiytyessä hän on valmis itsenäiseen elämään.

Onnistunut jälkihuolto on merkityksellistä, ettei sijaishuollon aikana saavutetut muutokset valu hukkaan. Toimivalla lastensuojelutyöllä ja oikea-aikaisella ja – sisältöisellä jälkihuoltotyöllä on kauaskantoiset vaikutukset. Jokaisen elämä on täynnä tarinoita. Jokainen tarina on tärkeä ja jakamisen arvoinen. Me työntekijät voimme tuntea olevamme etuoikeutettuja, kun nuori uskaltaa jakaa tarinansa kanssamme. Pysähdytään tarinoiden äärelle, kuullaan ja ollaan läsnä. Kohdataan nuori kiireettömästi, aidosti ja ammatillisesti. Meidän työntekijöiden tehtävä on vaalia elämässä tärkeitä peruselementtejä; unelmia, toivoa ja toiveikkuutta. Luoda nuorelle uskoa siihen, että maailma on sun.

”Nosta kasvot ylös sateeseen
Katso lintujen lentoa
Ne ei kylvä
Ei ne satoa korjaa
Mut niil on tarpeeks kaikkea
Kiivetään kukkulalle
Sieltä näkee ohi kaupungin
Silloin muistat mistä tullut oot”
(Maailma on Sun – Tehosekoitin)

 

Laura Mäkinen
yhteisöpedagogi (YAMK)
vastaava ohjaaja UOMA Sosiaalipalvelut Oy

Kuva: Heini Vuorinen

Lisätietoja: https://www.theseus.fi/handle/10024/159508

 

Lähteet:

Barkman, J. 2016. Mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus. Kolmen kohtauksen käsikirjoitus. Teoksessa Pukkio, S & Hipp, T. (toim.) 2016. Mikä jälki jää? Opas lastensuojelun jälkihuoltotyöhön. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.

Keltikangas-Järvinen L. 2000. Tunne itsesi suomalainen. Helsinki: WSOY.

Känkänen, P. 2013. Taidelähtöiset menetelmät lastensuojelussa -kohti tilaa ja kokemuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsingin yliopisto. Valtiotieteellinen tiedekunta. Tutkimus 109:2013.

Tehosekoitin. 2000. Maailma on sun.