Tausta

Olemme joukko sosiaalialan työntekijöitä, opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita. Loimme tämän foorumin, jotta sosiaalisista kysymyksistä kiinnostuneet voivat tuoda väkevästi arjen äänellä esiin ajatuksiaan suomalaisesta hyvinvoinnista, sosiaalialalla tehtävästä työstä, työntekijöistä ja asiakkaista sekä laajemmin suomalaisen yhteiskunnan tilasta.

Blogi perustettiin vuonna 2013, ja se toimii kaikkien Sosiaalisista tekijöistä kiinnostuneiden äänitorvena, sosiaalitieteellisen näkökulman esille tuojana, yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä ja ennakkoluulojen hälventäjänä. Kerromme yhteiskunnallisten päätösten sosiaalisista vaikutuksista ja esittelemme ratkaisuehdotuksia ajankohtaisiin ongelmiin. Kuvailemme sosiaalisia ilmiöitä ja sosiaalialan toimintalogiikkaa. Kunnioitamme ja puolustamme blogissa ihmisoikeuksia, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoon perustuvaa sosiaalialan ammattietiikkaa.

Olemme sitoutumattomia, mutta tarvittaessa kommentoimme kipakastikin esimerkiksi poliittisen päätöksenteon seurauksia ihmisten elämässä. Kirjoitamme usein yhdessä ja lukijatkin ovat tervetulleita kirjoittamaan blogiin. Myös nimettömien kirjoitusten julkaiseminen on mahdollista, jotta ihmisten yksityisyyden suoja ei vaarannu. Koska julkaisemme eri ihmisten kannanottoja, eivät julkaisumme aina edusta blogin ylläpitäjien näkemyksiä. 

Kun haluat julkaista oman blogikirjoituksesi täällä, ota meihin yhteyttä sähköpostitse sosiaalinentekija(at)gmail.com. Sosiaalinen tekijä -blogiin voi kirjoittaa ja kirjoituksia voi kommentoida omalla nimellä tai nimimerkillä.

Yhteystiedot:
Sähköposti: sosiaalinentekija(at)gmail.com

Facebook: Sosiaalinen Tekijä

Twitter: SosiaalinenT

Blogin ylläpitäjien yhteyshenkilöt:

Sanna Lähteinen, YTM, sosiaalityö
Kati Niskanen, sosionomi AMK & ylempi AMK
Niina Pietilä, YTM, sosiaalityö
Mari Suonio, YTM, sosiaalityö
Satu Marja Tanttu, YTM, sosiaalityö
Laura Tiitinen, YTM, sosiaalityö
Helena Jaakkola, toimittaja

Mainokset

One thought on “Tausta

    Sami said:
    8.1.2014 20.03

    On hyvin kuvaavaa tämänhetkisestä tilanteesta, että teidänkin bloginpitäjien 9 henkisestä isosta joukosta sosiaalityöntekijöitä on kaikki naisia.
    Miten kuvittelette, että mies voi koskaan olla tasavertaisessa asemassa esim. teidän toimialaanne kuuluvissa lapsiasioissa, kun koskaan asiaa käsittelemässä ei ole miestyöntekijää?
    Enkä halua kuulla nyt mitään naiivia väitettä siitä, etteikö sukupuoli ja syvään juurtuneet, kivikautiset asenteet miehen vähäisemmistä kyvyistä kasvattajana vaikuttaisi ainakin jollain tasolla sosiaalityöntekijän työntekoon.
    Jokainen meistä tietää, että se vaikuttaa. Ei miehet suotta sankoin joukoin muutoin kokisi joutuvansa toistuvasti näissä asioissa syrjityksi sukupuolensa perusteella.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s