Nuorten psyykkisellä pahoinvoinnilla on yhteiskunnallisetkin juurensa
Rakenteellinen sosiaalityö on yhteiskunnallisten yhteyksien hahmottamista, ja sitä tarvitsemme nyt kenties enemmän kuin koskaan.
Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen on ollut kasvavassa määrin otsikoissa. Kelan tuoreissa tilastoissa mielenterveyden häiriöistä on viime vuosina tullut ylivoimaisesti suurin syy 16–34-vuotiaiden pitkille sairaspoissaoloille. Elokuussa HUS kertoi tiedostustilaisuudessaan, että lasten ja nuorten psykiatrialle tehtyjen lähetteiden määrä on kasvanut 88 prosenttia, mutta hoidossa olevien potilaiden määrä on väestönkasvuun suhteutettuna suunnilleen sama kuin aiemminkin.
Vakavammat häiriöt eivät siis ole lisääntyneet, vaan palveluiden kysyntä, ja mahdollisesti lievempi psyykkinen oireilu.
Tiedotustilaisuudessa esitettiin ajatuksia psyykkisen pahoinvoinnin kasvun taustasyistä, ja tämän jälkeen Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa on käsitelty aihetta kattavasti. Olen nostanut HS:n kirjoittajien keskeisimpiä huomioita oheiseen kuvaan.
Lasten ja nuorten pahoinvoinnin taustasyitä hahmotettuna HUS:in ja Helsingin Sanomien lähteiden pohjalta.
Kuviosta on nähtävissä, miten yhteiskuntamme taustavoimina vaikuttavat suuret ideologiset suuntaukset ja yhteiset uskomuksemme konkretisoituvat yhteiskuntamme rakenteissa ja lopulta yksilöiden toiminnassa. Kestämättömän talouskasvun ideologia, kilpailun ja suorittamisen korostuminen, eivät tuo meille ihmisille sitä psyykkistä turvaa, jota tarvitsemme globaalien muutosten keskellä.
Kuten Nina Pyykkönen ja Jani Kajanoja mielipidekirjoituksessaan toteavat, psyykkisen pahoinvoinnin syyt ovat syvemmällä kuin palveluiden niukkuudessa, jolloin kapea keskittyminen yksilön ongelmiin ylläpitää inhimillistä kärsimystä. Rakentaaksemme hyvinvointia ja kestävää tulevaisuutta meidän on mahdollista siirtyä ilmiöiden yksilökeskeisestä tarkastelusta systeemiseen ymmärrykseen, jossa hahmotetaan ihmisten ja asioiden välisiä yhteyksiä kokonaisuudesta käsin. Tähän työhön tarvitsemme monien eri näkökulmien yhdistämistä – onhan oheinen useamman ammattilaisen näkemyksestä koottu kuvakin vielä keskeneräinen.
Kysymys yhteiskunnan ideologioihin ja arvoihin vaikuttamisesta on kuitenkin valtava. Miten tällaista muutosta luodaan? Kenties siksi ratkaisuvaihtoehtojen miettiminen esimerkiksi juuri lasten ja nuorten psyykkiseen pahoinvointiin kapeutuu helposti palvelupolkujen sujuvoittamisen ja interventioiden tehostamiseen. HUS:in tiedotustilaisuudessa ehdotettiin myös lasten resilienssin tukemista siten, etteivät he olisi niin alttiita ympäristötekijöille. Tärkeä on kuitenkin kuulla psyykkisen pahoinvoinnin viisaus – tunteemme on tarkoitettu viitoittamaan tietä, ja tällä kertaa ne ohjaavat kohti kokonaisvaltaisempaa muutosta.
Kokonaiskuvaa kohti kurkottaminen avaa meille palvelujärjestelmän tärkeän kehittämistyön rinnalla mahdollisuuksia toisenlaisiin lähestymistapoihin ja kysymyksiin:
Mistä uskomme, että psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen on lopulta kiinni?
Mikä auttaisi meitä hellittämään?
Miten pystyisimme paremmin tukeutumaan toisiimme ja kannattelemaan toisiamme?
Mitä me ihmiset tarvitsemme voidaksemme hyvin, ja miten voisimme yhteiskunnassa paremmin vastata näihin tarpeisiin?
Systeemiset muutokset ovat Peter Sengen (2006) mukaan kokonaisuuden kautta hahmottuneita, usein hyvin pieniä muutoksia toiminnassa, jotka vasta ajan ja toiston kautta tuovat vaikuttavuutta. Vipuvoimaa löytyy useimmiten mentaalisten mallien, uskomusten tasolta.
Huomionarvoista on, että sosiaalityö on se ammatti, jolle yhteiskunnallisten yhteyksien hahmottaminen on kirjattu lakisääteiseksi tehtäväksi (Sosiaalihuoltolaki 7§) ja uudistavassa rakenteellisessa sosiaalityössä työ kohdistuu nimenomaan ajattelutapoihin ja uskomuksiin (Mullaly & Dupré 2019). Käytännössä sosiaalityö on kuitenkin kulkenut virran mukana kohti entistä yksilö- ja asiakaskeskeisempää toimintatapaa. Sosiaalityöntekijöiden päivät täyttyvät yli äyräidensä hyvin yksilökeskeisestä työstä ja siihen liittyvistä suoritteista, kuten päätöksistä, kirjauksista ja lausunnoista, jollaisia myös muut samojen asiakkaiden kanssa työskentelevät tahoillaan laativat.
Sosiaalityön roolin kehittymisellä ja yhteiskunnallisen ymmärryksen vahvistamisella voi olla keskeinen rooli muutoksessa, jota nyt tarvitsemme. Samalla on toki muistettava, että kestävän kehityksen edellyttämän arvopohjaisen ja ideologisen muutoksen kokonaisuus on liian laaja siirrettäväksi vain joidenkin ammattiryhmien kontolle. Tästä kertonee osaltaan myös valtava kuormittuneisuus ihmiskeskeisillä aloilla, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Tukeakseen nuorten hyvinvointia myös aikuiset, niin työntekijät kuin tietysti vanhemmatkin, tarvitsevat omaa hyvinvointiaan tukevan ympäristön.
Lasten ja nuorten, tai ylipäätään kenenkään ihmisen, ei tarvitse vain sopeutua pahoinvointia tuottavaan ympäristöön, joka vaarantaa heidän tulevaisuutensa. On meidän kaikkien aikuisten mahdollisuutena rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jossa sekä meidän että tulevien sukupolvien on riittävän hyvä elää. Valmista karttaa muutokseen ei ole, mutta sen ei pitäisi estää meitä yrittämästä.
Karoliina Hiltunen
kehittäjäsosiaalityöntekijä, VTM
työikäisten sosiaalihuollon kehittämisohjelma
Varsinais-Suomen tulevaisuuden sote-keskushanke.
Lähteet:
Ahdistus on inhimillistä, yhteiskunnan tahti ei – Mielipide | HS.fi
Mielenterveysongelmien syihin on pureuduttava kiireellisesti – Mielipide | HS.fi
Nykykasvatus ei tue riittävästi lasten psyykkistä terveyttä – Mielipide | HS.fi
Mullaly, Bob & Dupré, Marilyn (2019) The New Structural Social Work: Ideology, Theory, and Practice. Kanada: Oxford University Press.
Senge, Peter (2006) The fifth discipline: the art and practice of the learning organization. New York (USA): Doubleday.
Sosiaalinen tekijä 