Huono-osaisuuden ei tarvitse periytyä sukupolvelta toiselle

Posted on Updated on

Ylisukupolvinen huono-osaisuus on ilmiö, jonka sosiaali- ja terveysalan ammattilainen kohtaa työssään usein ja joka saa pohtimaan oman työnsä vaikuttavuutta.

Kattavasta sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmästämme huolimatta yhteiskunnassamme on ylisukupolvista huono-osaisuutta, jossa erilaiset elämän haasteet saattavat siirtyä sukupolvelta toiselle. Ylisukupolvista huono-osaisuutta pidetään ilkeänä ongelmana, jonka ratkaisemiseksi on tutkijoiden mukaan vaikea löytää yksiselitteistä vastausta.

Miten palvelujärjestelmämme pystyy vastaamaan ongelmaan, jonka syyt ovat niin monimuotoiset ja mikä on yksittäisen työntekijän mahdollisuus vaikuttaa? Vanhemmaksi tulo voisi olla ainutlaatuinen hetki tarttua ongelmien katkaisemiseen, jota hyödynnetään palvelujärjestelmässämme liian vähän.

All-youth-tutkimushanke selvitti vuonna 2020 itsenäistyvien nuorten ajatuksia muun muassa avun saamisesta haastavissa elämäntilanteissa (Honkatukia ym. 2020). Suomalainen palvelujärjestelmä on varsin monipuolinen, sillä palveluita tuottavat niin julkinen, yksityinen kuin kolmas sektorikin. Lasten, nuorten ja perheiden näkökulmasta palvelujärjestelmän kokonaisuus on kuitenkin pirstaleinen ja vaikka verkostomaiselle toiminnalle on luotu rakenteita, niin palvelut eivät yleensä ylitä sektori- tai kuntarajoja.

Palveluiden pirstaleisuus tekee oikean avun löytämisestä hankalaa

Jos asiakas ohjataan jatkuvasti uuden palvelun tai asiantuntijan luokse, saattaa asiakas luovuttaa jo ennen avun saamista.

”Kun se on aina se uus työntekijä, aina puhut samat asiat menneisyydestä ja tästä hetkestä ja tulevaisuudesta ja hoitokontakteista, se rupee vaan oleen niin vitun väsyttävää,” kertoo eräs tutkimukseen osallistuvista nuorista.

Tutkimushankkeen haastatteluista selviää, että osa nuorista on kuitenkin saanut apua ja tukea esimerkiksi palveluiden nivelvaiheissa, mutta avun saaminen edellyttää usein suuriakin voimavaroja. Yleensä apua saaneilla nuorilla tai heidän läheisillään on ollut jaksamista ja kykyjä etsiä apua erilaisten palveluiden joukosta ja vaatia nuoren asian ottamista vakavasti.

Eri asia on, kuinka omaan hätään saa apua niissä tilanteissa, kun omat tai läheisten voimavarat on jo kulutettu loppuun. (Honkatukia ym. 2020.)

Avunsaanti on erityisen haastavaa heille, joilla perheen tilanne on jo pitkään ollut vaikea ja ongelmat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Juho Saaren, Niko Eskelisen ja Liisa Björklundin (2020) kirjassa Raskas perintö kerrotaan ylisukupolvisen huono-osaisuuden olevan takamatkaa, mikä aiheutuu siitä, kun edeltävät sukupolvet eivät ole päässeet mukaan yhteiskunnan myönteiseen kehitykseen.

Tutkijat näkevät, että ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan monitasoisten ja moniulotteisten sosiaalisten ongelmien ja tilanteiden hallintaa, monisektoraalista palvelujärjestelmän koordinointia sekä asiakkaan kiinnittymistä palveluihin ja tulonsiirtoihin niin, että ne samalla vahvistavat toimintakykyä sekä tukevat pysyviä myönteisiä siirtymiä.

Saaren, Eskelisen ja Björklundin (2020) mukaan ei ole tarkoituksenmukaista, että ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta kärsivä asiakas jaetaan palvelujärjestelmän mukaisiin siivuihin, vaan kestäviä tuloksia tuottaisi sen sijaan toistuviin kohtaamisiin perustuva ja luottamusta rakentava kohtaaminen.

Peruspalveluissa kohtaaminen on usein resursseista johtuen niukkaa, eikä onnistu vastaamaan niiden tarpeisiin, joilla on laaja-alaisia ja moniulotteisia haasteita elämässään. Työntekijä voi tuntea turhaumaa, kun tarjottu tuki ei tuota toivottua tulosta tai merkkejä muutoksesta. Pahimmillaan työntekijän turhauma voi muodostua asiakasta leimaavaksi ajatukseksi toivottomuudesta. Silloinkin, kun työntekijä tunnistaa edeltävien sukupolvien painolastin oman asiakkaan tilanteessa, voi keinottomuuden tunne sävyttää työntekijän asettumista työskentelyyn.

Kuitenkin jo ylisukupolvisen huono-osaisuuden ymmärtäminen ilmiötasolla voi auttaa työntekijää näkemään lisätuen tarpeen ja suhtautumaan asiakkaan tilanteeseen empaattisemmin ja kärsivällisemmin.

Nuoret vanhemmat kaipaavat rinnallakulkijaa

Vanhemmaksi tulo olisi hedelmällistä aikaa tukea nuoria aikuisia tekemään pysyviä, myönteisiä siirtymiä elämässään. Oman lapsen hyvinvoinnista huolehtiminen motivoi useimpia ottamaan apua vastaan ja pohtimaan sukupolvien ketjua. Tämä arvokas hetki ymmärretään jo hyvin tuettaessa tulevia äitejä päihteettömyyteen.

Vanhemmaksi tulon herättämää elämänkriisiä voisi hyödyntää huomattavasti laajemmin niin äitien kuin isienkin kohdalla. Sanomattakin on selvää, että takamatkalta tuleva nuori tarvitsee vahvempaa ammattilaisen tukea esimerkiksi vanhemmuudessaan, kuin vahvojen läheisverkostojen keskellä kasvanut turvallisen kiintymyssuhteen kokenut vanhempi.

Tampereella syksyllä 2021 alkanut Vahvistuva nuori vanhemmuus -hanke (TAMK n.d.) pyrkii tukemaan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten äitien ja heidän puolisoidensa toimintavalmiuksien vahvistumista. Hanke kehittää nuorten vanhempien mahdollisuuksia vaikuttaa oman ammattiosaamisen hankkimiseen ja työllistymiseen. Tavoitteena on nuorten vanhempien kasvattajaroolin vahvistumisen myötä estää ylisukupolvisen huono-osaisuuden periytymistä omille lapsille. (TAMK n.d.)

Hankkeessa on lähdetty liikkeelle kasaamalla monialaista asiantuntijaryhmää, jonka avulla pyritään saamaan aikaiseksi mahdollisimman monipuolinen ymmärrys ilmiöstä ja keinoista sen tukemiseksi. Keskustelussa Vanuva-hankkeen projektipäällikkö Irja Niemisen (2021) kanssa nousi esiin rinnallakulkijuuden merkitys nuoren vanhemman tukemisena. Tämä auttaisi nuoria löytämään oikeiden palveluiden piiriin ja motivoisi jatkamaan haasteita kohdatessaan.

Kehitettyjen interventioiden ja nuorten tukemisen mallien on tarkoitus jäädä vapaasti käytettäviksi hankkeen jälkeen, ja ne voivat siten tukea myös muiden kuin hankkeeseen osallistuvien hyvinvointia. (Nieminen, 2021.)

Yksittäisen työntekijän rooli on merkittävä

Ilkeän ongelman edessä työntekijä joutuu vääjäämättä kasvokkain oman pienuutensa kanssa. Olemassa olevat palvelut voisivat ideaalitilanteessa olla itsessään riittäviä, mikäli apu tulisi nopeammin ja olisi selkeämmin asiakkaan saatavilla. Kuitenkin sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat yleensä hyvin tietoisia resurssiensa rajallisuudesta eivätkä koe voivansa käyttää riittävästi ammatillista harkintaa palvelunsa mitoittamisessa.

On tärkeää, että Vanuva-hanke kehittää jo olemassa olevien rakenteiden valmiuksia toimia ylisukupolvisen huono-osaisuuden katkaisemiseksi sen sijaan, että pyrkisi itsenäisesti vastaamaan kohderyhmän tarpeisiin. Tehokkaampi verkostoyhteistyö auttaa näkemään palveluiden mahdolliset päällekkäisyydet ja siten hyödyntämään yhteiskunnan varoja tehokkaammin.

Palvelujärjestelmän paremman tuntemuksen myötä työntekijä voi saattaa asiakkaan oikean tuen piiriin, mieluiten jopa nimettävissä olevan työntekijän hoteisiin. Siihen asti työntekijän tulisi omaksua tehtävänsä asiakkaan rinnalla kulkijana.

Ylisukupolvisen huono-osaisuuden periytymisen estäminen ei voi jäädä Suomessa hankkeiden varaan, vaan koko hyvinvointivaltion palvelujärjestelmämme tulisi olla pysyvästi siinä määrin resursoitu ja nivelkohdissa joustava, ettei takamatkaa pääsisi palveluiden piiriin pääsemisen jälkeen enää syntymään.

Hankkeilla on aina ennalta määrätty toteutusaika, mutta ylisukupolvisen huono-osaisuuden katkaisu ja ennaltaehkäisy vaativat aktiivista toimintaa ja resursseja ilman päättymispäivää.

Sari Holmi, Minna Kerminen, Mia Niemelä, Suvi Paakkari ja Katja Savolainen sosiaalialan erityisasiantuntija / sosionomi YAMK -opiskelijat, TAMK

Artikkeli on kirjoitettu Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomi YAMK -opiskelijoiden opintojaksolla Sosiaalityön ajankohtainen tutkimus huono-osaisuudesta.

Lähteet:

Honkatukia, P., Kallio, J., Lähde, M. & Mölkänen, J. 2020. Omana itsenä osa yhteiskuntaa – Itsenäistyvät nuoret aikuiset kansalaisina. All youth -tutkimushanke & Punaisen Ristin Nuorten Turvatalo.

Nieminen, I., projektipäällikkö, 2021. Vanuva – vahvistuva nuori vanhemmuus -hanke, Tampereen ammattikorkeakoulu. Teams-haastattelu 8.11.2021.

Saari, J., Eskelinen, N. & Björklund, L. 2020. Raskas perintö: ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Helsinki: Gaudeamus.

TAMK. n.d. Vanuva – vahvistuva nuori vanhemmuus. Verkkosivu. https://projects.tuni.fi/vanuva/

, ,
, ,

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s