Radikalisaatio-käsitteen monet kasvot

Länsimaissa yhteiskunnallinen keskustelu radikalisoitumisesta paikantuu toistuvasti islaminuskon ja terrorismin yhteyteen. Siitä on muodostunut länsimaiden omima trendikäsite jota käytetään harhaanjohtavasti tämänhetkisen turvallisuuskeskustelun näkökulmasta. Onko käsitteelle annettu syyttä turhan vahva negatiivinen arvolatautuneisuus?

Väkivaltaiseen radikalisoitumiseen vahvasti yhdistetyt muslimiryhmät ovat olleet runsaasti esillä julkisessa keskustelussa, minkä seurauksena erityisesti nuoret islaminuskoa harjoittavat miehet kuvaillaan stereotyyppisesti terroristeiksi ja väkivaltaa harjoittaviksi henkilöiksi, joihin tulee suhtautua yhteiskunnan turvallisuutta uhkaavina tekijöinä. Kuitenkin tutkimusten perusteella väkivaltaiset radikalisaatioksi luokiteltavat toimet esimerkiksi Suomessa liittyvät lähinnä skinheadeihin tai poliittisiin ääriryhmiin, jotka kohdentavat laittomat toimet kantaväestöön sekä etnisiin vähemmistöryhmiin (1).

Aiheen problematisointi poliittisella areenalla on vakiinnuttanut terrorismin sekä radikalisaation syiden etsimisen islamista, kun taas ei-muslimien tekemän väkivallan syitä selitetään eri tavoin. Näin ollen radikalisaation problemaattisuus paikantuu vahvasti eri tapoihin selittää ilmiö. Keskustelun paikantuminen terrorismin uhkakuvaa vasten sekä ilmiön yhdistäminen muslimiyhteisöihin lisää osaltaan moraalipaniikkia, islamofobiaa sekä muukalaispelkoa. Tämän vuoksi on erityisen huolestuttavaa nähdä islaminvastaisen retoriikan vakiintuvan yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Käsite luo mielikuvia

Radikalisaatio-käsitteen esiintyvyys julkisessa keskustelussa eskaloitui huippuunsa 2000-luvun puolella erityisesti vuoden 2001 Yhdysvalloissa tapahtuneiden terroristi-iskujen vaikutuksesta. Käsite esiintyy yhteiskunnallisessa keskustelussa toistuvasti, mikä osaltaan lisää radikalisaation ympärillä liittyvää epäselvyyttä ja käsitteen käyttöä eri asiayhteyksissä harhaanjohtavasti. Puheen esiintyminen yhteiskunnallisessa keskustelussa ennen tätä oli vähäistä, jolloin sitä käytettiin kuvaamaan lähinnä poliittisia kampanjoita tai protesteja sosiaalisen, poliittisen tai taloudellisen muutoksen puolesta väkivalta-aspektin liittymättä sen enempää ilmiöön (2). Käsitteen merkityksen voidaan hahmottaa muuttuneen suuressa määrin viime vuosikymmenen aikana, minkä myötä radikalisaatio on saanut lisääntyneessä määrin negatiivista huomiota.

Tutkijayhteisöt ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, ettei ole vain yhtä, vaan monia eri mekanismeja radikalisoitua. Kuitenkin radikalisaation monimutkaisuudesta huolimatta siitä näyttäytyy vain jäävuoren huippu. On tärkeää huomata, että radikalisaatio ei aina johda tekoihin tai toimintamalleihin ja että radikalisaatioprosessi voi näyttäytyä myös laillisten toimintamallien kautta. Esimerkiksi naisten tai eläinten asemaa eteenpäin ajavat ryhmät voidaan joissakin kulttuureissa nähdä radikaaleina ryhminä.

Laillisena ilmiönä radikalisaatio näyttäytyy myönteisenä yhteiskunnan muutosprosessina, josta ei välttämättä synny uhkaa yhteiskunnalle (3). Radikalisaatio-käsitteen monimutkaisesta luonteesta johtuen sen laillisen tai laittoman toiminnan aspektit on syytä huomioida, kun käsitteestä esitetään yhteiskunnallisessa keskustelussa yksipuolisesti laiton puoli ja sitä kautta käsite assosioidaan lähelle terrorismin käsitettä.

Radikalisaatio uskonnon ominaispiirteeksi

Väkivaltainen radikalisoituminen, mukaan lukien terroristiteot, ovat oikeutetusti tuomittavia ja näin ollen terrorismin torjunta muodostuu tärkeäksi osaksi ennaltaehkäisevää turvallisuuspolitiikkaa. Radikalisaation yhdistäminen terrorismiin ja väkivaltaiseen ekstremismiin on kuitenkin johtanut siihen ristiriitaiseen tilanteeseen, että radikalisaatioriskin leiman saaneisiin ryhmiin kohdennetaan oikeutetusti poliisitoimia Euroopassa (4). Ennaltaehkäisevällä turvallisuuspolitiikalla sekä terrorisminvastaisen sodan ohjelmilla on

• riski kääntyä itseään vastaan, erityisesti, jos suuri osa resursseista kohdistetaan muslimiyhteisöön,
• riski tuottaa syrjiviä lakeja, jolla institutionaalisoidaan rasismi tunnistamalla muslimit uhkaksi yhteiskunnan koheesiolle ja
  
• riski luoda ryhmien tarpeetonta profilointia, joka pikemminkin ruokkii radikalisoitumista kuin ehkäisee sitä.

Keskustelu kaipaa radikalisaation eri muotojen tarkastelua sekä sen monimutkaisten syntymekanismien paikantamista korostamatta ilmiötä vain tiettyihin ryhmiin kiinnittyvänä ongelmana. Ilman ilmiön kokonaisvaltaista hahmottamista, mukaan lukien radikalisaation laillista puolta, on vaikeaa ymmärtää ilmiön taustalla vaikuttavia mekanismeja sekä kehittää radikalisaatioprosessiin sopivat interventiomenetelmät.

Siru Jokimies, Itä-Suomen yliopisto

Teksti perustuu kirjoittajan kandidaatin tutkielmaan

[1] Sisäasiainministeriö. 2012. ”Tavoitteena eheä yhteiskunta. Kansallinen toimenpideohjelma väkivaltaisen extremismin ennaltaehkäisemiseksi.” Sisäasiainministeriön julkaisusarja, 28/2012, 1‒31.

[2] Githens-Mazer, Jonathan. 2012, ”The rhetoric and reality: radicalization and political discourse” International Political Science Review 33:5, 556‒567.

[3] Borum, Randy. 2011. “Radicalization into Violent Extremism I: A Review of Social Science Theories” Journal of Strategic Security 4:4, 7‒36.

[4] Abbas, Tahir & Imran Awan. 2015. “Limits of UK Counterterrorism Policy and its Implications for Islamophobia and Far Right Extremism”. International Journal for Crime, Justice and Social Democracy 4:3, 16‒29.