Sosiaalityön opiskelija valmistuu kaaoksen keskelle – Paras siis pitää ääntä

Posted on Updated on

unnamed

 

Sekava sote, ammattihenkilölain tulkinnat, yhteiskunnan eriarvoistuminen, valtavat asiakasmäärät sekä aikataulupaineet. Sosiaalityö on niin monenlaisen murroksen keskellä, että opiskelijasta tuleva työ vaikuttaa olevan kaaoksen kourissa.

 

Jos sote-uudistus etenee suunnitelmien mukaan, aloittavat nyt sosiaalityötä opiskelevat työuriaan uusissa rakenteissa. Kunnallinen sosiaalityö siirtyy maakunnan liikelaitoksiin, mutta mikä sosiaalityön paikka kokonaisuudessa on? Ainakin julkisessa keskustelussa sosiaalityön rooli on jäänyt terveydenhuollon jalkoihin.

Sijaisuuskäytännöt ihmetyttävät

Roolin pitäisi kirkastua, kun tarkastellaan ammattihenkilölakia, joka linjaa, että sosiaalityötä saa tehdä vain sosiaalityöstä pääaineopinnot tehnyt maisteri. Sijaisuuksiin sen sijaan voi palkata sosiaalityön pääaineopiskelijan, jolla on aineopinnot ja niihin kuuluva harjoittelu tehtynä. Valviran viime marraskuussa julkaisema linjaus hämmensi kuitenkin käsitystä lain tulkinnasta. Linjauksen mukaan sijaiseksi voisikin palkata myös sosiaalityön perus- ja aineopinnot tehneen sosionomin tai sosiaalialalle soveltuvan pääaineen maisterin.

Mitä tämä kaikki käytännössä tarkoittaa? Kentältä kuultujen tarinoiden perusteella ainakin sitä, että sijaisuuksiin on palkattu väkeä hyvin kirjavin perustein täysin kunnasta ja paikallisista käytännöistä riippuen.

Ei kai nyt vain aiota vesittää vuosia väännettyä ammattihenkilölakia, jonka tarkoitus on ennen kaikkea huolehtia asiakkaiden oikeudesta laadukkaisiin ja ammattimaisiin sosiaalihuollon palveluihin? Näitä käänteitä erityisesti opiskelijoiden olisi syytä seurata tarkalla silmällä, sillä kyse on mitä suurimmissa määrin juuri meidän tulevista työolosuhteistamme.

Ylikuormitus näkyy opiskelijallekin

Työelämässä vastassa ovat väistämättä resurssipula sekä asiakkaiden yhä monimuotoisemmat avuntarpeet. Alan ylikuormitus konkretisoituu opiskelijalle harjoittelupaikkaa etsiessä, kun osaan paikoista ei jakseta ottaa opiskelijaa ihmettelemään ja toisissa paikoissa työtä työnnetään mielellään untuvikon harteille. Omasta jaksamisesta murehtii jo ennen kuin on töitä edes aloittanut.

Kaiken tämän päälle yhteiskunta muuttuu huolestuttavaan suuntaan. Eriarvoisuus kasvaa, perusturva heikkenee ja pahoinvointi lisääntyy. Tätä kaikkea sosiaalityöntekijät yrittävät selvittää sekavissa olosuhteissa.

Uusi aktivismi ilahduttaa

Mitä kaiken myllerryksen keskellä sitten voi tehdä?

Opiskelijalla on käytännössä kaksi vaihtoehtoa. Voi olla hiljaa tai pitää ääntä.

Sosiaalityön vanhana painolastina ollut vaikenemisen kulttuuri on nimittäin lopulta murtumassa ja alalla nousee uudenlainen aktivismi, joka näkyy erityisen voimakkaasti sosiaalisessa mediassa.

Kaikista hienointa on, että aktivismi ei jää verkkokeskusteluihin.

Sosiaalityöntekijöiden #1000nimeä-kampanja lastensuojelun työolojen ja resurssien kohentamiseksi oli vakuuttava voimannäyte, joka sai sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämään selvityksen lastensuojelun tilasta.

Murroksissa muhii mahdollisuuksia

Seuraava suuri haaste on varmistaa, että poliittiset toimet eivät jää selvittelyn tasolle, vaan lastensuojelun pitkään jatkuneisiin ongelmiin löydetään kestäviä ratkaisuja. Samalla esiin pitää nostaa sosiaalityön kaikkia eri aloja ja tehdä selväksi, että resurssivajeeseen, arvostuksen puutteeseen ja huonoihin työoloihin ei tarvitse alistua.

Kaikkien uhkakuvien keskellä on hyvä muistaa, että suurissa murroksissa on myös paljon mahdollisuuksia. Sosiaalityön asiantuntijuus voi nyt nousta esiin ja profiloitua uudella tavalla.

Vinoutunutta ja kohtuuttoman kielteistä julkisuuskuvaa on mitä mainioin mahdollisuus muuttaa. Työn perusperiaatteita uhkaavaan kehitykseenkään ei tarvitse turtua.

Kyse ei ole ihan pienistä muutoksista, eivätkä ne taatusti tapahdu helposti. Siksi muutostyöhön tarvitaan mukaan kaikkia, myös opiskelijoita.

Tulevista työoloista on turha olla huolissaan, jos niiden korjaamiseksi ei aio tehdä mitään.

Tarja Kovanen
Sosiaalityön opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

 

 

 

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s