Yleiset tekijät

Sukupuolen moninaisuuden kohtaaminen sosiaalityössä

Posted on

Helposti oletamme, että henkilön sukupuoli on se, joksi me sen itse tulkitsemme. Asiakkaan edun näkökulmasta on tärkeää tunnistaa, että asiakkaan kokemus on hänen sukupuolensa ensisijainen määrittäjä.

Läheskään kaikki ihmiset asetu kahteen sukupuolten ääripäähän. Sosiaalityön asiakas voi olla myös muunsukupuolinen tai sukupuoleton/agender.  Kuten mies tai nainen, toteuttaa myös muunsukupuolinen sukupuoltaan omalla tavallaan. Sukupuolettomalla henkilöllä ei ole sukupuoli-identiteettiä. Sukupuolta tulisi ajatella janana, jonka varrelle ihminen asettuu tai ei asetu. Jokaisella ihmisellä on olemuksessaan sekä feminiinisiksi että maskuliinisiksi miellettäviä piirteitä.

Ilmiö on usein huomaamaton. Esimerkiksi transsukupuolisen henkilön syntymässä määritelty sukupuoli voi nousta esiin vasta asiakkaan historiaan perehtymällä tai hänen sosiaaliturvatunnuksestaan, muttei se käy ilmi hänen olemuksestaan ja voi tulla työntekijälle yllätyksenä. Asiakas kuitenkin määrittää myös sen, mitä hänen asiassaan otetaan huomioon ja mihin hän tarvitsee tukea. Vaikka asiakkaan sukupuoli hämmentäisi työntekijää, se ei välttämättä ole asiakkaasta tarpeellinen puheenaihe.

Sukupuolentutkimuksessa sukupuolen nähdään jakautuvan biologiseen sekä sosiaaliseen ja kulttuurilliseen sukupuoleen. Biologinen sukupuoli ei kuitenkaan riitä yksinään kuvaamaan ihmisen kokemusta sukupuolestaan kokonaisuudessaan, koska kaikki ihmiset eivät samaistu heidän biologiseen sukupuoleensa. Ihmistä, joka samastuu syntymässä määriteltyyn sukupuoleensa, eli ei ole transsukupuolinen, kutsutaan cis-sukupuoliseksi. Sosiaalinen ja kulttuurinen sukupuoli voi olla jokin muu kuin ihmisen biologinen sukupuoli. Esimerkiksi ihminen voidaan määritellä syntymässä tytöksi, mutta hän voi kokea olevansa sukupuoleltaan tyttö, poika, sukupuoleton tai muunsukupuolinen. Ihmisen sukupuolesta ei voi myöskään tehdä olettamuksia hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Seksuaalisuus viittaa ihmisen romanttis-eroottisen kiinnostuksen kohdistumiseen ja on eri asia kuin sukupuoli.

Transsukupuolisuudesta

Termillä transsukupuolinen tarkoitetaan henkilöä, joka kokee ristiriitaa oman kokemansa sukupuolen ja biologisen syntymässä määräytyneen sukupuolen välillä. Suomessa transskukupuolisia on arviolta noin 6000–11000 ihmistä. Transsukupuoliset saattavat kokea ahdistusta kehonsa niistä ominaisuuksista, jotka eivät vastaa koettua sukupuolta. Tämä sukupuoliristiriidasta kumpuava ahdistus saattaa hoitamattomana johtaa itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Osa sukupuoliristiriitaa kokevista haluaa korjata sukupuolensa vastaamaan koettua sukupuolta, sukupuolenkorjausprosessissa, johon kuuluu sekä juridisia, että lääketieteellisiä toimenpiteitä. Vuosittain Suomessa prosessiin hakeutuu keskimäärin 50 ihmistä.

Suomessa sukupuolen vahvistamista säätelevät translaki (563/2002) sekä Sosiaali- ja terveysministeriön asetus (1053/2002), joka säätelee lääketieteellistä selvitystä sekä tutkimusten ja hoidon järjestämistä. Suomessa korjatun sukupuolen juridiseen vahvistamiseen vaaditaan tällä hetkellä seuraavat ehdot: 18 vuoden ikä, Suomen kansalaisuus tai pysyvä asuinpaikka Suomessa, lausunto kahden tutkimusryhmän psykiatrilta, lausunto lisääntymiskyvyttömyydestä sekä naimattomuus. Suomessa nimenmuutoksia säätelee nimilaki (1985/694), joka vaatii nimien sukupuolenmukaisuutta.

Trasek ry on valtakunnallinen yhdistys, joka edistää sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia, vastustaa syrjintää sekä osallistuu hoitojärjestelmän kehittämiseen. Nykyinen translaki ei Trasek ry:n mukaan pohjaudu itsemääräämisoikeuteen. Trasek ry onkin käynnistänyt yhteistyössä Seta ry:n kanssa Itsemääräämisoikeus sukupuoleen kuuluu kaikille- kampanjan, joka ajaa translain kokonaisuudistusta. Ihmisoikeuksien näkökulmasta pulmallisin vaatimus translaissa on lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus. Sukupuolineutraalin avioliittolain tultua voimaan myös naimattomuuden vaatimus tulisi päivittää. Kattavasti lisätietoa sukupuolen moninaisuuteen liittyen löytää Trasek ry:n verkkosivuilta www.trasek.fi.

Sosiaalityön opiskelijat,
Eve Viinamäki, Sodabeh Aryanfard, Päivyt Jortikka ja Valtteri Väliheikki
Lapin yliopisto

Mainokset

Kaltoinkohtelu uhkana ikääntyneiden hoidossa

Posted on Updated on

Vanhustenhuollon työntekijöistä 93 % kertoo havainneensa, että heidän yksikkönsä asukasta on kaltoinkohdeltu.

Valvira teetti ikäihmisten kaltoinkohteluun liittyvän kyselyn keväällä 2016. Kyselyyn vastasi 7406 vanhustenhuollon työntekijää. Kyselyllä haluttiin selvittää vanhusten kaltoinkohtelun ilmenemistä, laajuutta sekä käsittelyä yksiköissä. Kyselyssä selvitettiin, onko yksiköissä otettu kaltoinkohtelun riski huomioon ja puututaanko havaittuihin tapauksiin.

Kyselyn vastauksien mukaan valitettavan usein kaltoinkohteluun ei puututa.

Ikääntyneiden kaltoinkohtelulla tarkoitetaan ikääntyneeseen kohdistuvaa fyysistä tai henkistä väkivaltaa, taloudellista tai seksuaalista hyväksikäyttöä sekä hoidon laiminlyöntiä. Kaltoinkohtelua voi siis olla esimerkiksi kovakourainen käsittely, nimittely, uhkailu, lapsenomainen puhe, iäkkään varojen väärinkäytökset, seksuaalinen häirintä, yli- ja alilääkitseminen, luvaton liikkumisen estäminen tai tarpeeton eristys. Kaltoinkohtelija voi olla hoitaja, omainen, toinen asukas, asukas itse tai täysin ulkopuolinen henkilö.

Syitä kaltoinkohtelun ilmenemiseen on monia. Heikentynyt toimintakyky, muistisairaudet ja heikentynyt terveydentila voi altistaa ikäihmistä kaltoinkohtelulle. Kaltoinkohtelijalla voi puolestaan olla taustalla psyykkisiä sairauksia, päihdeongelma, masentuneisuutta tai taloudellinen ahdinko, minkä vuoksi esimerkiksi aikuinen lapsi voi yrittää hyötyä iäkkäästä vanhemmastaan. Myös omaishoitaja tai yksikön työntekijä voi olla itse väsynyt, minkä vuoksi hän ei pysty huolehtimaan ikääntyneestä riittävän hyvin. Useimmiten hoitolaitoksissa tapahtuvan kaltoinkohtelun syy on kuitenkin rakenteellisissa tekijöissä, kuten henkilökunnan vähyydessä, huonossa johtamisessa ja äärimmilleen venytetyissä resursseissa.

Resurssipulan helpottaminen on vaiettu pyyntö

Valviran kyselyyn vastanneet työntekijät kertovat, että asukkaita ei haluta tahallaan hoitaa huonosti. He kertovat liian vähäisistä resursseista, jonka vuoksi he eivät ehdi hoitaa kaikkia työtehtäviään. Hoitajat joutuvat priorisoimaan työtehtäviään ja esimerkiksi ulkoilusta joudutaan karsimaan. On keskityttävä siihen, että kaikkien vaipat saadaan vaihdettua ja huolehtia jokapäiväisistä elämän edellytyksistä, kuten hygieniasta ja ravinnosta. Aina vaippojakaan ei ehditä vaihtaa tarpeeksi usein.

Pahimmissa tapauksissa kunta määrittelee montako vaippaa saa käyttää asukasta kohden vuorokaudessa, minkä vuoksi vaippoja ei aina voida vaihtaa tarpeeksi usein, kuten yksi kyselyyn vastannut työntekijä kertoo.

Kutsun tätä Briitta Koskiahon tapaan rakenteelliseksi kaltoinkohteluksi. Yksiköissä tiedostetaan, että resursseja ei ole tarpeeksi tai niitä ei kohdenneta oikein. Myös moni työntekijä syyttää kaltoinkohtelusta ylempiä tahoja. Kiireessä työtehtäviä ei ehditä hoitaa tarpeeksi hyvin ja hoidon laatu kärsii. Moni hoitaja kokee tämän epäkohtana, mutta yksiköissä ei aina puututa tähän.

Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia

Sosiaalihuoltolain 48 §:n mukaisesti työntekijät ovat velvollisia ilmoittamaan havaituista epäkohdista esimiehelleen. Mikäli esimies tai yksikön muu johto ei puutu epäkohtaan asianmukaisella tavalla, on työntekijä velvollinen ilmoittamaan asiasta valvovalle viranomaiselle. Tutkimuksen mukaan näin ei usein tapahdu. Syitä tähän on monia. Osa ei tiedä, mistä ilmoitusvelvollisuudesta on edes kysymys eikä siitä ole työpaikalla puhuttu. Osa hoitajista kertoo aiemmin raportoineensa epäkohdista, mutta asioille ei tehdä mitään. Puuttuminen voi myös olla näennäistä, eli työntekijälle pidetään esimerkiksi puhuttelu, jonka jälkeen asiaan ei kiinnitetä enää huomiota, vaikka raportoitu työntekijä jatkaisi kaltoinkohtelua. Tulosten mukaan esimiehellä ei useinkaan ole riittäviä kykyjä puuttua kaltoinkohteluun ja sen vuoksi monet tapaukset jätetään selvittämättä.

Joissain tapauksissa kaltoinkohteluun syyllistyvä on esimiehen suosiossa, jonka vuoksi epäkohdasta ei haluta raportoida. Epäkohdasta ilmoittaminen voi myös kääntyä työntekijää vastaan ja hän voi kokea joutuvansa vaikeuksiin, vaikka sosiaalihuoltolain 48 § nimenomaisesti kieltää vastatoimien kohdistamisen työntekijää kohtaan. Hoitajien kertomuksia voidaan myös vähätellä ja ”hyssytellä”. Hoitajia on esimerkiksi käsketty vaikenemaan sellaisissa tapauksissa, joissa työyhteisön jäsen on syyllistynyt lääkevarkauksiin.

Ikäihmisten hoitopolitiikassa on tapahduttava muutos

Henkilökunta kohtaa paljon eettisiä haasteita työssään. Esimerkiksi aliravitsemus ja nestehukka lasketaan seurauksiksi hoitotyön laiminlyönnistä. Voi olla, että kiireen vuoksi näitä asioita ei ehditä tarpeeksi seuraamaan. Hoitajat kokevat eettistä kuormitusta tilanteissa, joissa muistisairas vanhus itse kieltäytyy hoitotoimenpiteistä. Asukkaat saattavat kieltäytyä peseytymisestä tai vastustavat hoitotoimenpiteitä. Tällöin hoitaja ei kaltoinkohtele asukasta, vaan asukas kaltoinkohtelee itse itseään.

Tällaiset tilanteet luovat jo tarpeeksi eettistä kuormaa hoitajille, tämän lisäksi he potevat huonoa omatuntoa siitä, etteivät ehdi tehdä työtään kunnolla kiireen ja riittämättömien resurssien vuoksi.

Ikäihmisten hoitopolitiikassa on korkea aika herätä siihen todellisuuteen, että kaltoinkohtelua tapahtuu, siihen pitää puuttua ja sitä pitää ennaltaehkäistä. Resurssit tulee kohdentaa oikein, jotta kaikki saavat hyvää hoitoa ja mahdollisuuden ikääntyä arvokkaasti. Tietoisuutta ikääntyneiden kaltoinkohtelusta tulee lisätä, jotta kaltoinkohtelua huomaavat uskaltavat kertoa havaintonsa esimiehilleen ja tarvittaessa viemään tapaukset valvovalle viranomaiselle. Esimiesten tulee olla koulutettuja tunnistamaan kaltoinkohtelua, sekä puuttumaan ja ennaltaehkäisemään sitä. Kaikki tämä on tärkeää siksi, että välttäisimme jatkossa yhtä räikeitä laiminlyöntejä, kuin mitä tapahtui Turun kaupunginsairaalan G1-osastolla.

Monet meistä tulevat olemaan elämän loppuvaiheessa riippuvaisia hoidosta. Miten paljon resursseja voidaan vielä leikata? Missä vaiheessa liika on liikaa myös päättäjien mielestä?

Miia Niskakoski
Perustuu pro graduun: Ikääntyneiden kaltoinkohtelu ja siihen puuttumisen haasteet vanhustenhuollon yksiköissä, Lapin yliopisto 2017
https://lauda.ulapland.fi/

Huhuu, missä sosiaaliala?

Posted on

Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti sote-alan koulutusten uudistamisen käynnistymisestä. Uutinen oli tervetullut, sillä koulutuksen järjestäminen ei ole ollut sote-uudistuksessa juurikaan esillä. Tekeillä oleva uudistus tulee edellyttämään keskeisesti niin tulevien ammattilaisten kuin jo alalle valmistuneiden osaamisen uudistamista.

Ministeriön tiedotteen perusteella koulutuksen uudistamista vaivaa sama tauti kuin ylipäänsä koko sote-uudistusta: terveydenhuolto edellä mennään ja sosiaalihuolto on unohdettu lähes kokonaan. Tiedotteessa todetaan “Tulevien maakuntien ja sote-toimijoiden johdossa ja keskijohdossa taas tarvitaan terveystaloudellista osaamista.” Onko kyse siitä, että sosiaalinen ja terveys niputetaan terveyden alle vai siitä, että terveystaloudellinen tietämys on se talousosaamisen ylätaso, jota johtoportaassa on tarpeen olla?

Alan koulutusten kehittämisen painopisteiksi ministeri Sanni Grahn-Laasonen nostaa ohjauksen, neuvonnan ja kustannustietoisuuden. Ohjaus ja neuvonta ovat olennaisen tärkeitä varmistamaan asiakkaiden ohjautuminen mahdollisimman varhaisessa tarvettaan vastaavien palveluiden piiriin ja palvelujen integraation.

Kaikkeen ei kuitenkaan ohjaus ja neuvonta riitä, eikä sosiaalihuollon työ voi kutistua vain ohjaukseksi ja neuvonnaksi. Asiantunteva ja laadukas palvelutarpeen arviointi on sote-alan työn kulmakivi, joka vaatii huippuun hiottua osaamista. Palvelutarpeen arviointi on tärkeää sen varmistamisessa, että asiakas ohjautuu oikeanlaisen ja tarvitsemansa tuen ja palveluiden äärelle. Palvelutarpeen arvioinnissa ei huomioida vain ihmisen yksittäistä elämän osa-aluetta, vaan siinä pyritään kokonaisvaltaisuuteen ja huomioidaan asiakkaan omat näkemykset elämästään ja tarpeistaan. Sote-uudistuksessa näyttää olevan epäselvää se, mitä sosiaalialan ammattilaiset ylipäänsä tekevät tai mikä heidän osuutensa asiakkaan hyvinvoinnin lisäämisessä oikeastaan onkaan. Kuitenkin tutkimuksissa todetaan sosiaalisten tekijöiden vaikuttavan niin yksilön hyvinvointiin kuin terveyteenkin. Esimerkiksi elämänhallintaan liittyvät tekijät tai yksinäisyys vaikuttavat terveyteen ja niiden vaikutukset näkyvät terveydenhuollon tilastoissa.

Sote-palveluiden vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden vaade on ollut pinnalla jo hyvän aikaa. Silti ministeriön uudistushankkeessa puhutaan lähinnä terveystalouteen liittyvästä osaamisesta, vaikka sosiaalihuollon kustannukset vievät tällä hetkellä huomattavan osan kunnan budjetista. Sosiaalitalouden ja siihen liittyvän osaamisen kehittämiselle olisi selkeä tilaus. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus, köyhyys ja syrjäytyminen tuottavat vuositasolla mittavia kansantaloudellisia ja inhimillisiä kustannuksia. Niiden syntymekanismien tunnistaminen ja niihin vaikuttaminen on välttämätöntä. Tämä edellyttäisi tuekseen lisää tutkimustietoa sekä resursseja niin tutkimukseen kuin käytännön kehittämiseenkin.

Ministeriön tiedotteesta ei käy selville, miten sote-alan koulutuksia aiotaan uudistaa. Mikäli tavoitteena on integroitujen palvelujen tuottaminen, on välttämätöntä järjestää jo peruskoulutuksen vaiheessa sote-alan opiskelijoille yhteistä koulutusta. Esimerkiksi tulevat sosiaalityöntekijät, lääkärit, sosionomit ja terveydenhoitajat olisi hyvä saada samoille opintojaksoille jo varhaisessa vaiheessa opintojaan.

Peruskoulutuksessa tehtävän yhteistyön ohella tarvitaan myös peruskoulutuksen jälkeisen lisä-, täydennys- ja erikoistumiskoulutuksen vahvistamista, jonka osalta sosiaaliala laahaa auttamattomasti terveysalan perässä. Sote-uudistusta on sanottu Suomen itsenäisyyden ajan suurimmaksi reformiksi, joten alan koulutusten kehittäminen vaatiikin resursseiltaan vähintään vastaavanlaista kehittämisohjelmaa kuin opettajankoulutuksen on saatu uuden peruskoulun myötä.

Sosiaalialan ammattilaiset ovat jo pitkään ihmetelleet, miksi sote-uudistusta viedään eteenpäin niin yksipuolisesti terveydenhuolto edellä. Mikäli sote-uudistuksella pyritään todelliseen järjestelmän muutokseen, palvelujen parempaan yhteensovittamiseen ja laajaan hyvinvoinnin lisäämiseen, ei muutosta voida tehdä sosiaalista ja sosiaalihuoltoa unohtamalla. Sote-uudistuksen onnistuminen ja aiottujen kustannussäästöjen aikaansaaminen tulee edellyttämään, että sosiaalihuollon ammattilaisten osaaminen integroidaan vahvasti perustason palveluihin terveydenhuollon ammattilaisten rinnalle.

Mikäli sosiaalialan unohtamisessa on kyse siitä, että alan osaaminen tai hyöty asiakkaalle on epäselvää, on siihen syytä perehtyä uudistuksen tässä vaiheessa vielä paremmin. Olisiko syytä vaikka pyytää sosiaalialan ammattilaisia kertomaan millaista työtä he tekevät, miksi työtä tehdään ja millaisia vaikutuksia työllä on asiakkaalle ja myös yhteiskunnalle laajemmin. Halukkaita kertojia ja työn kuvaajia kyllä löytyy, myös alan korkeakouluista!

YTM Sanna Lähteinen & YTM Niina Pietilä

Lähteet:

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 6.4.2017. Sote-koulutuksen uudistaminen käynnistyy.

http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/sote-koulutuksen-uudistaminen-kaynnistyy

Marginalisoiko digitalisaatio näkövammaisia entisestään?

Posted on

Sähköisten palveluiden tarjoaminen ja käyttäminen ovat arkipäivää ja parhaimmillaan palvelut ovat saatavilla esteettömästi mahdollistaen yksilön kannalta mielekkään toiminnan. Kiihtyvän digitalisoitumisen maailmassa haluamme kuitenkin kysyä, ovatko sähköiset palvelut saatavilla tasavertaisesti eri väestöryhmien keskuudessa? Pohdimme sähköisten palveluiden esteettömyyttä tarkemmin palveluiden käytettävyyden näkökulmasta näkövammaisilla.

Esteetön ympäristö huomioi laaja-alaisesti ihmisten monenlaisuuden eikä se erottele ihmisiä toimintakyvyn perusteella [1]. Esteettömyys pohjaa yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen, jotka ovat keskeisiä Suomen perustuslaissa [11], Yhdenvertaisuuslaissa [12] ja vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevassa YK:n yleissopimuksessa [13]. Erityisesti sähköisten palveluiden esteettömyyteen viitataan Euroopan parlamentin hyväksymässä direktiivissä, jossa todetaan, että julkisen hallinnon, sairaaloiden ja julkisen sektorin toimijoiden Internet-sivujen ja applikaatioiden tulee olla esteettömiä [2].

Näkövammaisten tiedonsaanti

Esteettömyydellä on merkitystä yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden toteutumisessa, mutta myös näkövammaisen toimijuuden ja osallistumisen mahdollistamisessa. Näkövammaisuus kuuluu kommunikaatiovammaisuuteen, joka vaikeuttaa tai saattaa estää kokonaan kommunikaation ja tiedonsaannin. [7.] Näkövammaisten liitto (ry) toteaakin, että näkövammaisilla tulee olla yhtäläinen mahdollisuus hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa nyt ja tulevaisuudessa [9].

Lisääntyvät sähköisen asioinnin palvelukanavat mahdollistavat parhaimmillaan näkövammaisten itsenäisen toimimisen ja osallisuuden tunteen. Virastoissa asioinnin tai paperilomakkeiden täyttämisen sijaan voi asioida rauhassa omalta kotitietokoneelta käsin ja omien tarpeellisten apuvälineohjelmien tukemana. Tätä blogitekstiä varten otimme yhteyttä muutamaan näköongelmaiseen ihmiseen ja pyysimme heiltä käyttäjäkokemuksia sähköisistä palveluista.

“Jos sähköiset palvelut ovat aidosti käytettäviä, ei tarvitse käyttää rajattuja avustajan tunteja virastoissa asioimiseen – sähköinen palvelu oikeasti lisää asioinnin helppoutta.”

Näkövammaisuudessa on erilaisia pohjadiagnooseista seuraavia muotoja, jotka aiheuttavat sähköiseen asiointiin erilaisia haasteita. Täysin sokeat toimivat esimerkiksi puhesyntetisaattori-ohjelmien varassa. Näköongelmaisista osa näkee silmän keskiosalla sumeasti, mutta heillä voi olla näkökentän laidoilla tarkempaa näkökykyä. Toiset näkevät silmän keskiosalla tarkasti rajatun määrän kerrallaan, joskus vain suikaleen keskeltä näyttöä. Molemmissa tapauksissa pään kääntely tai apuvälineet ovat tietokoneen käytössä tarpeellisia, mutta näköön perustuvan käytettävyyden kannalta näyttöobjektien sijoittelu on olennaisessa roolissa.

“Hankalimpia ovat sivustot, joilla on liikkuvaa kuvaa ja asiat ripoteltu sinne tänne ilman selkeää hakemistopalkkia ja teksteissä huono kontrasti. Lomakkeissa täytettävien kenttien sijaintia voi olla vaikea hahmottaa, koska reunat eivät erotu. Sitä sitten vaan sohii hiirellä ja yrittää osua oikeaan kohtaan.“

Näkövamma voi vaikeuttaa tiedonsaantia, jolloin avainasemassa on nähtävän aineiston koko ja kontrasti [6]. Ongelmana tietokoneella työskentelyssä voi olla tiedon kirjaaminen ja hakeminen. Erilaiset apuvälineet helpottavat usein tietokoneella työskentelyä [9; 8.] Näkövammaisen kannalta ongelmia voivat tuottaa esimerkiksi sivut, joilla on liikkuvaa kuvaa ja selkeää hakemistopalkkia ei ole löydettävissä tai värien keskinäistä kontrastia ei ole ajateltu (esim. valkoinen teksti vaaleankeltaisella pohjalla). Monet näkövammaiset käyttävät apunaan ruudunlukijoita, jotka eivät tunnista sellaista tekstiä, joka on toteutettu kuvina.

“Internet-sivut, joissa tieto on tekstinä, ei linkkien takana, ovat melko haasteellisia. Näillä sivuilla en kykene puheohjelman avulla ”silmäilemään” tekstiä, vaan minun on käytävä koko teksti läpi, löytääkseni sieltä tiedon, jota tarvitsen.”

Hyviäkin kokemuksia viiteryhmämme edustajilta kuitenkin löytyy, esimerkiksi verottajan sähköiset lomakkeet ovat näkövammaisen kannalta helppokäyttöisiä. Samoin Kelan sivuista on laajasta tietomäärästä huolimatta onnistuttu rakentamaan näkövammaisen kannalta selkeät ja suhteellisen esteettömät. Tähän vaikuttaa se, että eri elämäntilanteita koskevat tiedot on jaoteltu sivuille omien linkkien taakse. Esteettömyys sähköisissä palveluissa mahdollistuu, kun tietoa on sivustoilla vähän ja se on mahdollisimman selkeästi esillä. Tiedonsaanti tällaisilta sivuilta on helppoa näkövammaisten apuvälineillä. 

Tarkoituksenamme oli tuoda esille näkövammaisten näkökulmaa sähköiseen asiointiin voimakkaasti digitalisoituvassa julkisten palvelujen palvelukanavaviidakossa. Haarni [3] korostaa, että teknologian ja palveluiden saavutettavuus ja käytettävyys on hyvin moniulotteinen ja vivahteikas kysymys. Vaikka näkövammaisten osuus väestöstä on marginaalinen, ei kyse ole pienestä käyttäjäryhmästä. Tarve autonomiseen asiointiin on itsestäänselvyys ja palautuu viime kädessä kansalaisten väliseen yhdenvertaisuuteen.

Asiakkaan osallisuus ja itsemääräämisoikeus 

Käynnissä olevan Sote-uudistuksen tavoitteena on toiminnan muutos, jonka avulla parannetaan palvelujen saatavuutta ja yhdenvertaisuutta. Muutoksen tärkeä väline on digitalisaatio [10]. Sote- ja maakuntauudistus tulee muuttamaan voimakkaasti myös saatavilla olevien sähköisten palveluiden kenttää. Jatkossa maakunta on yksi julkisen hallinnon tärkeimmistä digitaalisten palvelujen tarjoajista [4]. Hallituksen strategiaistunto 12.9.2016 on asettanut perustavaa laatua olevaksi lähtökohdaksi Sote-uudistuksen yhteydessä uusittaville digitalisaatioratkaisuille, että niillä tuetaan asiakkaan osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta [5].

Nähtäväksi jää miten näissä yhdenvertaisuutta korostavissa tavoitetiloissa tullaan konkreettisten palvelujen tasolla onnistumaan ja mitä vaikutuksia Sote-uudistus tulee näkövammaisten asiointikokemuksille aiheuttamaan. Toivottavaa olisikin, että jokin taho ottaisi asiakseen toteuttaa tutkimuksen aiheesta siinä vaiheessa kun Sote-uudistuksen tuottamat tuoreet palvelut on avattu kansalaisten käyttöön.

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat: Grönqvist Jenni, Honkela Tuovi ja Pajula Annika

 

Lähteet:

[1] Esteettömyys.  http://www.esteeton.fi/portal/fi/esteettomyys/ Viitattu 15.2.2017.

[2] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102. Annettu 26 päivänä lokakuuta 2016, julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32016L2102&from=EN Viitattu 21.2.2017

[3] Haarni, Ilka. 2006. Keskeneräistä yhdenvertaisuutta. Vammaisten henkilöiden hyvinvointi ja elinolot Suomessa tutkimustiedon valossa. Stakesin raportteja 6/2006. Helsinki: Valopaino Oy. http://www.stakes.fi/verkkojulkaisut/raportit/R6-2006-VERKKO.pdf. Viitattu 16.2.2016.

[4] Hallituksen linjaus Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla.

http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/hallitus-linjasi-sote-ja-maakuntauudistuksen-digitalisaatiota

Viitattu 15.2.2017.

[5] Hallituksen strategiaistunto 12.09.2016.

http://stm.fi/documents/1271139/1979378/Digitalisoinnin+ja+ICT-toiminnan+linjaukset+maakunta-+ja+sote-uudistuksissa+12.9.2016.pdf/b3ca2aa3-4d7e-48ae-a1bd-27ccbb1e1b46

Viitattu 15.2.2017.

[6] Kemppainen, Erkki. 2008. Kohti esteetöntä yhteiskuntaa. Yhteiskuntapolitiikan normatiiviset keinot esteettömyyden edistämisessä. Stakesin raportteja 33/2008. Helsinki: Valopaino Oy. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/74978/R33-2008-VERKKO.pdf?sequence=1. Viitattu

[7] Konttinen, Juha-Pekka; Korpi, Jari; Könkkölä, Kalle & Saraste, Heini. 16.2.2007. Suo, kuokka ja Jari: Vammaisten oikeuksia raivaamassa. Helsinki: Vammaisten Ihmisoikeuskeskus.

[8] Malm, Marita. 2012. Näkövammaisuus. Teoksessa: Malm, Marita; Matero, Marja; Repo, Marjo & Talvela, Eeva-Liisa. (toim.). Esteistä mahdollisuuksiin: Vammaistyön perusteet. Helsinki: SanomaPro.

[9] Näkövammaisten liitto ry: Palvelut näkövammaisille, tietotekniikka.  http://www.nkl.fi/fi/etusivu/palvelut_nakovammaisille/tietotekniikka/apuvalineet-ja-ohjelmat.   Viitattu 10.2.17.

[10] Sote-uudistus ja digitalisaatio. http://alueuudistus.fi/soteuudistus/digitalisaatio Viitattu 15.2.2017.

[11] Suomen perustuslaki 11.6.1999/731. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 Viitattu 15.2.2017.

[12] Yhdenvertaisuuslaki 30.12.2014/1325. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325 Viitattu 15.2.2017.

[13] YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen valinnainen pöytäkirja. http://www.ykliitto.fi/sites/ykliitto.fi/files/vammaisten_oikeudet_2016_net.pdf Viitattu 15.2.2017

 

 

Kuka on viimesijaisen sosiaaliturvan pitkäaikaisasiakas?

Posted on

Viime vuosina on käyty julkisuudesta keskustelua oleskeluyhteiskunnasta ja sosiaalipummeista – sosiaaliturvajärjestelmää hyväksikäyttävistä kansalaisista, jotka joidenkin mielestä elävät yhteiskunnan siivellä. Mikä on totuus näiden puheiden ja mielikuvien takana?

Juho Saaren toimittama teos ”SOSIAALITURVARIIPPUVUUS – sosiaalipummit oleskeluyhteiskunnassa?”[i] avaa moninäkökulmaisesti viimesijaisella sosiaaliturvalla elävien ihmisten tilannetta. Teoksessa luodaan katsetta sosiaaliturvariippuvuuteen yhdistäen tarkastelu viimesijaiseen sosiaaliturvaan esimerkiksi toimeentulotuen kautta.

soturi_kansi_blogiin

Vuonna 2015 pyysimme tässä blogissa sosiaalialan työntekijöitä kertomaan kokemuksiaan viimesijaisella sosiaaliturvalla elävien asiakkaiden tilanteesta[ii]. Kysely oli osa ”Suomalaisten selviytyminen” –hanketta. Seuraavassa kuvaan erityisesti kyselyyn liittyviä tuloksia, joita esitellään tarkemmin edellä mainitun teoksen luvussa 10 ”Kun vaikeudet kasautuvat – pitkäaikaisasiakkuudet sosiaalialan aikuissosiaalityössä”. Kirjan luvun kirjoittajina olivat Mari Suonio, Sakari Kainulainen, Titi Gävert, Raija Väisänen ja Juho Saari.

Kyselyssä pyydettiin sosiaalialan työntekijöiden näkemyksiä viimesijaisen sosiaaliturvan asiakkuuksien pitkittymisestä ja niitä selittävistä tekijöistä. Siinä pyydettiin tapauskuvauksia tyypillisistä asiakkaista työntekijöiden arvioimana. Kyselyyn vastasi 146 sosiaalialan aikuistyössä työskentelevää – diakoniatyöntekijöitä, sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia ja muita sosiaalialan työtä tekeviä.

Viimesijaiseen sosiaaliturvaan tarttumisen yleisimmät syyt olivat köyhyys sekä päihteiden käyttö ja erilaiset terveydelliset tai toimintakykyyn liittyvät ongelmat. Pääasiallisia asiakkuustyyppejä luonnehtivat toiminta-ja työkyvyttömyys, vaikeassa elämäntilanteessa sinnittely ja tietyllä tavalla elämäntilanteeseen tyytyminen. Tukitoimista erityisesti psykososiaalinen työ, riittävä ajan antaminen ja keskusteluapu näyttivät nousevan keskeisiksi. Vastaajat korostivat varhaista tukea sekä sitä, kuinka keskeistä tukitoimien onnistumisessa ovat oikea-aikaisuus, kuunteleminen ja ajan antaminen asiakkaalle. Merkillepantavaa on, että vain joka kymmenes vastaajista piti tukitoimia riittävinä ja toimivina noin viidennes vastaajista.

Silloin kun vastaajat arvioivat asiakkaiden tilannetta vuoden päästä, yli puolet vastaajista katsoivat tilanteen ja tuen tarpeen pysyvän ennallaan. Noin viidennes vastaajista arvioi asiakkaan tilanteen heikentyvän. Oman asiakasryhmän työllistymiseen uskoi vain muutama vastaaja, vaikka aktivointipolitiikan myötä työikäisen väestön kanssa työskentelyssä työllistymisen toive on yksi keskeinen päämäärä.

Yleisesti ottaen näyte antoi kuvaa siitä, kuinka sosiaalialan aikuistyön asiakkaan elävät usean elämänhallintaa monitahoisesti vaikeuttavan tekijän yhteen nivoutumassa. Pitkäaikaisasiakkuuden vaikutusten arvioinneissa tulivat esiin jännitteet rakenteellisten ja yksilöllisten tekijöiden välillä. Työntekijät ilmaisivat yhteiskuntakritiikkiä ja palveluiden toimimattomuutta sekä huolta asiakaskunnasta. Toisaalta tukitoimia on paljon, mutta ne eivät joko kohdennu oikein tai ole oikea-aikaisia esimerkiksi suhteessa asiakkaan motivaatioon tai voimavaroihin.

Näyte antaa viitteitä siitä, että yhteen kietoutuneiden ongelmien kanssa painivat pitkäaikaisasiakkaat istuvat huonosti yleisiin normeihin. Tästä syystä palvelurakenteiden tulisi olla riittävän joustavia ja ketteriä, jotta järjestelmä ennättäisi reagoida oikea-aikaisesti asiakkaiden tarpeisiin. Näin estettäisi esimerkiksi psyykkisen ja sosiaalisen tuen puutteista johtuvia asiakkuuksien pitkittymisiä.

Lisää tuloksia kyselystä voit lukea juuri julkaistusta teoksesta osoitteessa http://tampub.uta.fi/handle/10024/100775

Tampereen yliopiston tiedote (23.3.2017) teoksesta http://www.uta.fi/ajankohtaista/uutinen/onko-suomessa-sosiaaliturvariippuvuutta-ja-sosiaalipummeja

Mari Suonio, YTM, yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto

 

[i] Juho Saari (toim.) 2017  Sosiaaliturvariippuvuus – sosiaalipummit oleskeluyhteiskunnassa. Tampere: Tampere University Press. Painetty kirja tilattavissa osoitteesta https://verkkokauppa.juvenes.fi/tuote/24260/sosiaaliturvariippuvuus-sosiaalipummit-oleskeluyhteiskunnassa  ja verkkoversio saatavilla osoitteessa http://tampub.uta.fi/handle/10024/100775

[ii] https://sosiaalinentekija.wordpress.com/2015/03/05/onko-oleskeluyhteiskuntaa-olemassa-sosiaalialan-tyontekija-kerro-kokemuksesi/