Yleiset tekijät

Maailman tärkein työ – omaishoitaja on töissä 24/7

Posted on Updated on

heart-700141_1920

Omaishoitajien työ on hyvin näkymätöntä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan noin 350 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia.

Omaishoitaja huolehtii yleensä perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka ei selviydy arjestaan itsenäisesti. Omaishoidettavan arjen haasteena voi olla esimerkiksi sairaus, vamma tai muu erityinen tuen tarve. Omaishoitosopimus tehdään yhdessä kunnan kanssa, jolloin laki omaishoidon tuesta määrittelee henkilön omaishoitajaksi. Vuonna 2018, omaishoitosopimuksia Suomessa oli noin 47 500. Yleisimmissä omaishoitotilanteissa omaishoitajana toimii yli 65-vuotias nainen, joka hoitaa muistisairasta puolisoaan. (Lähde: Omaishoitajaliitto.) Haastattelimme kahta omaishoitajaa, jotka esiintyvät kirjoituksessa peitenimillä.

Ystävät hävisivät

Kaisu on parkinsonintautia sairastavan miehensä omaishoitaja. Mies tarvitsee apua lähes kaikissa arjen toimissa, joten tavallisesti Kaisun arjen täyttävät erilaiset avustavat tehtävät. Tavallinen arkipäivä alkaa auttamalla mies pois sängystä ja vaihtamalla vaipan ja vaatteet. Päivä jatkuu pyykkäämisellä, siivoamisella, ruoan laittamisella sekä kauppareissulla. Mies tarvitsee apua myös siirtymisessä, joten Kaisun päiviin sisältyy paljon nostelua sekä pyörätuolin työntämistä. Omaishoitajuuden myötä Kaisun ystävät ovat hävinneet ja elämä tuntuu pyörivän sairaan miehen ympärillä. Omaa aikaa ei ole ja väsymys tuntuu sekä kehossa että mielessä. Haastavinta omaishoitajuudessa Kaisun mielestä on yksinäisyys sekä tunne siitä, ettei tiedä tarpeeksi hoidosta, avun saamisesta ja omista oikeuksistaan. Työmäärään nähden omaishoitajan tuki ei ole riittävä, eikä Kaisu koe saavansa riittävästi muutakaan tukea arjessa jaksamiseen. Iloa arkeen ovat onneksi tuomassa lapsenlapset.

Haastavinta arjessa on byrokratia

Anne on kolmen lapsensa yksinhuoltaja, joista kaksi on erityislapsia. Arki pyörii pitkälti lasten asioiden ympärillä: lasten avustaminen, ruuan valmistus, pyykkääminen, palaverit ja terapia käynnit sekä harrastuksiin kuskaaminen. Annen sosiaalinen elämä on kutistunut olemattomiin. Kelan tuet omaishoitajille on hyvin pienet, minkä vuoksi perhe kärsii köyhyydestä. Kolmannen sektorin toimijat ovat mahdollistaneet osallistumisen retkille ja virkistyspäiville sekä tarjonneet Annelle mahdollisuuden vertaistukeen. Haastavinta on jaksaa arjessa ilman apua sekä työskentely viranomaisten kanssa. Omaishoitajuuden myötä Annen arvomaailma on muuttunut ja ymmärrys erityisperheiden arjesta on lisääntynyt. Lapset ja koiran kanssa ulkoilu auttaa jaksamaan ja tuo iloa arkeen.

Molemmissa haastatteluissa nousi esille paljon samankaltaisia haasteita, kuten pieni omaishoidontuki, byrokratian vaikeus ja omien oikeuksien puolesta kamppailu. Omaishoitajan on vaikeaa vaikuttaa tällaisiin haasteisiin. Byrokratian vaikeus asettaa omaishoitajat eriarvoiseen asemaan avun ja tuen saamisen suhteen. Ne omaishoitajat, joilla on tietoa ja voimavaroja vaatia tukea ja apua saavat sitä todennäköisemmin. Yksi sosiaalityön lähtökohdista on epäoikeudenmukaisuuden ja eriarvoisuuden vähentäminen. Mielestämme sosiaalityöllä olisi tässä paikka täytettävänä. Sosiaalityöntekijöillä olisi tarvittavaa osaamista kertoa saatavilla olevista palveluista ja tuista, jotta ne tavoittaisivat avun tarvitsijat.

Omaishoitajan työ voi olla todella raskasta sekä henkisesti että fyysisesti. Haastatteluissa nousi selkeästi esille haasteet sosiaalisissa suhteissa sekä arjessa jaksaminen. Kaisun ja Annen kertomuksissa toistui se, kuinka elämä alkaa pyöriä autettavan ympärillä ja omista sosiaalisista suhteista huolehtimiselle ei enää jää aikaa. He kuvailivat miten esimerkiksi viikon aikana saattaa olla tekemisissä vain ammattihenkilöiden kanssa ja olo tuntuu yksinäiseltä. Tällaisiin haasteisiin lähes jokainen voi vaikuttaa. Haluaisimme kannustaa jokaista, joka tuntee omaishoitajan, miettimään voisiko hän olla tuen tarpeessa ja voisinko minä auttaa. Avun ei tarvitse olla suurta. Usein vaikkapa vain juttuseurasta tai hetkestä omaa aikaa voi olla jo suuri ilo.

Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijat,
Julia Holmi, Annika Peltola, Salla Leppälä ja Eedit Impiö

 

 

Sosiaalihuoltokin tarvitsee tekoälyä

Posted on Updated on

artificial-intelligence-4389372_1920

Tekoäly on tullut monin tavoin arkeemme osin sitä edes tiedostamatta. Erilaiset sovellukset keräävät meistä dataa ja hyödyntävät sitä esimerkiksi mainosten kohdentamisessa. Huvittuneena ihmettelemme, miten Facebook taas tiesi mainostaa juuri tuota vaatetta, kirjaa tai musiikkia tai miten Googleen ilmestyy hakuun juuri niitä asioita, joita käytännössä vain ajattelemme. Tekoäly on tullut myös terveydenhuoltoon ja auttaa esimerkiksi potilaiden segmentoinnissa ja hoitojen ja palvelujen oikea-aikaisessa kohdentamisessa. Laajat datamassat ovat helposti tekoälyn hallittavissa, aivan eri tavalla kuin ihmisten toimesta.

Sosiaalihuollossa tekoälyn hyödyntäminen on kuitenkin vielä alussa. Sosiaalihuolto on perinteisesti mielletty jollain tavoin konservatiivisesti, jossa uudet teknologiat ja digitalisaatio on otettu käyttöön hitaasti, ja vasta kun ne on käytännössä jo kaikkialla muualla, herätään myös sosiaalialalla; pitäisikö meidänkin? Tekoälyn hyödyntämisen kompastuskivinä on pidetty muun muassa tietojen rakenteettomuutta; kirjavasta dokumentoinnista on vaikeaa louhia tekoälyn hyödynnettävää tietoa. Mahdotonta se ei ole, mutta vaatii enemmän aikaa ja resursseja.

Missä sitten tekoälystä olisi apua? Sosiaalipalveluissa kohdataan vaikeissa tilanteissa olevia asiakkaita, joiden asiakassuhteet ovat usein pitkiä, jopa vuosien pituisia. Asiakasdataa kertyy siis valtavia määriä. Usein tämä tieto on asiakaskertomustekstiä, jonka kahlaamisessa venyy ammattilaiselta tunti jos toinen. Miten valtavan hyödyn saisimmekaan, jos tekoäly louhisi dataa puolestamme, etsien asiakkaan tilanteen kannalta olennaisia seikkoja, esimerkiksi tarjottuja palveluja, usein esiin nousevia ongelmia tai onnistumisen kohtia. Nyt teemme tämän työn itse, selailemalla, lukemalla, koostamalla ja valitettavan usein myös vain muistelemalla, mitäs asiakkaalle kuuluikaan ja mitä palveluita hänelle on jo myönnetty. Tekoäly voisi auttaa meitä myös ennustamaan asiakkaiden tilanteita. Suuresta datamassasta olisi varmasti löydettävissä tietyillä kriteereillä esiintyviä asioita, jotka ennakoisivat tiettyjä tapahtumia. Ja mitä tästä hyötyisi asiakas? Entä ammattilainen? Oikeaa palvelua, oikeaan aikaan, oikein kohdennetusti. Tämä jos mikä olisi kustannustehokasta, vaikuttavaa ja vapauttaisi aikaa itse vuorovaikutukselliseen kohtaamiseen asiakkaan ja ammattilaisen kesken.

Katri Ylönen
Kehittäjä, sosiaalityöntekijä (YTL)
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, asiakas- ja potilastietojärjestelmä -projekti 
Jyväskylä

 

Sosiaalityön opiskelija valmistuu kaaoksen keskelle – Paras siis pitää ääntä

Posted on Updated on

unnamed

 

Sekava sote, ammattihenkilölain tulkinnat, yhteiskunnan eriarvoistuminen, valtavat asiakasmäärät sekä aikataulupaineet. Sosiaalityö on niin monenlaisen murroksen keskellä, että opiskelijasta tuleva työ vaikuttaa olevan kaaoksen kourissa.

 

Jos sote-uudistus etenee suunnitelmien mukaan, aloittavat nyt sosiaalityötä opiskelevat työuriaan uusissa rakenteissa. Kunnallinen sosiaalityö siirtyy maakunnan liikelaitoksiin, mutta mikä sosiaalityön paikka kokonaisuudessa on? Ainakin julkisessa keskustelussa sosiaalityön rooli on jäänyt terveydenhuollon jalkoihin.

Sijaisuuskäytännöt ihmetyttävät

Roolin pitäisi kirkastua, kun tarkastellaan ammattihenkilölakia, joka linjaa, että sosiaalityötä saa tehdä vain sosiaalityöstä pääaineopinnot tehnyt maisteri. Sijaisuuksiin sen sijaan voi palkata sosiaalityön pääaineopiskelijan, jolla on aineopinnot ja niihin kuuluva harjoittelu tehtynä. Valviran viime marraskuussa julkaisema linjaus hämmensi kuitenkin käsitystä lain tulkinnasta. Linjauksen mukaan sijaiseksi voisikin palkata myös sosiaalityön perus- ja aineopinnot tehneen sosionomin tai sosiaalialalle soveltuvan pääaineen maisterin.

Mitä tämä kaikki käytännössä tarkoittaa? Kentältä kuultujen tarinoiden perusteella ainakin sitä, että sijaisuuksiin on palkattu väkeä hyvin kirjavin perustein täysin kunnasta ja paikallisista käytännöistä riippuen.

Ei kai nyt vain aiota vesittää vuosia väännettyä ammattihenkilölakia, jonka tarkoitus on ennen kaikkea huolehtia asiakkaiden oikeudesta laadukkaisiin ja ammattimaisiin sosiaalihuollon palveluihin? Näitä käänteitä erityisesti opiskelijoiden olisi syytä seurata tarkalla silmällä, sillä kyse on mitä suurimmissa määrin juuri meidän tulevista työolosuhteistamme.

Ylikuormitus näkyy opiskelijallekin

Työelämässä vastassa ovat väistämättä resurssipula sekä asiakkaiden yhä monimuotoisemmat avuntarpeet. Alan ylikuormitus konkretisoituu opiskelijalle harjoittelupaikkaa etsiessä, kun osaan paikoista ei jakseta ottaa opiskelijaa ihmettelemään ja toisissa paikoissa työtä työnnetään mielellään untuvikon harteille. Omasta jaksamisesta murehtii jo ennen kuin on töitä edes aloittanut.

Kaiken tämän päälle yhteiskunta muuttuu huolestuttavaan suuntaan. Eriarvoisuus kasvaa, perusturva heikkenee ja pahoinvointi lisääntyy. Tätä kaikkea sosiaalityöntekijät yrittävät selvittää sekavissa olosuhteissa.

Uusi aktivismi ilahduttaa

Mitä kaiken myllerryksen keskellä sitten voi tehdä?

Opiskelijalla on käytännössä kaksi vaihtoehtoa. Voi olla hiljaa tai pitää ääntä.

Sosiaalityön vanhana painolastina ollut vaikenemisen kulttuuri on nimittäin lopulta murtumassa ja alalla nousee uudenlainen aktivismi, joka näkyy erityisen voimakkaasti sosiaalisessa mediassa.

Kaikista hienointa on, että aktivismi ei jää verkkokeskusteluihin.

Sosiaalityöntekijöiden #1000nimeä-kampanja lastensuojelun työolojen ja resurssien kohentamiseksi oli vakuuttava voimannäyte, joka sai sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämään selvityksen lastensuojelun tilasta.

Murroksissa muhii mahdollisuuksia

Seuraava suuri haaste on varmistaa, että poliittiset toimet eivät jää selvittelyn tasolle, vaan lastensuojelun pitkään jatkuneisiin ongelmiin löydetään kestäviä ratkaisuja. Samalla esiin pitää nostaa sosiaalityön kaikkia eri aloja ja tehdä selväksi, että resurssivajeeseen, arvostuksen puutteeseen ja huonoihin työoloihin ei tarvitse alistua.

Kaikkien uhkakuvien keskellä on hyvä muistaa, että suurissa murroksissa on myös paljon mahdollisuuksia. Sosiaalityön asiantuntijuus voi nyt nousta esiin ja profiloitua uudella tavalla.

Vinoutunutta ja kohtuuttoman kielteistä julkisuuskuvaa on mitä mainioin mahdollisuus muuttaa. Työn perusperiaatteita uhkaavaan kehitykseenkään ei tarvitse turtua.

Kyse ei ole ihan pienistä muutoksista, eivätkä ne taatusti tapahdu helposti. Siksi muutostyöhön tarvitaan mukaan kaikkia, myös opiskelijoita.

Tulevista työoloista on turha olla huolissaan, jos niiden korjaamiseksi ei aio tehdä mitään.

Tarja Kovanen
Sosiaalityön opiskelija, Itä-Suomen yliopisto

 

 

 

 

Toivoa on – lastensuojelussa(kin)!

Posted on Updated on

received_10155450502331888

Kalevauva lurittelee Vantaa-kappaleessaan ihmisten olevan hetken hiljaa, kun kerrot asuvasi Vantaalla. Vielä kummallisemmin käy, kun illanvietossa tapaamasi ihminen kysyy ammattiasi ja vastaat työskenteleväsi lastensuojelussa. Tämän jälkeen voit kuulla nuppineulan osuvan lattiaan. Kysyjä hiljenee ja näyttää siltä, että hän etsii pakopaikkaa. Lopulta hän henkäisee “En ikinä pystyisi tekemään tuollaista työtä.”

Lastensuojelutyö vaikuttaa olevan osalle sosiaalialan yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille ehdoton EI mahdollisena tulevana työtehtävänä. Lastensuojelu määrittyy mahdottomaksi tehtäväksi, jossa vastuu ja asiakkaiden määrä ovat loputtomia suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin.

Pitkän linjan lastensuojelijat – heitäkin on

Vaikka otsikot huutavat lastensuojelun olevan kriisissä ja syntyy vaikutelma siitä, ettei lastensuojelussa kukaan työskentele pidempiaikaisesti, on olemassa iso joukko työntekijöitä, jotka pysyvät lastensuojelutyössä. Heidän lastensuojelun työuransa eivät ole kestäneet muutamaa kuukautta tai vuotta – puhutaan parhaimmillaan kymmenistä vuosista. Heistä moni sanoo  “jämähtäneensä” lastensuojeluun. Silti nuoremmat kollegat näkevät monessa heistä työhönsä edelleen motivoituneen ammattilaisen, joka on todellinen kultakimpale työyhteisölle erityisesti silloin, kun työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. He ovat työntekijöitä, joihin kohdistuu näissä tilanteissa myös suurin paine.

Teimme kyselykierroksen sattumanvaraisille lastensuojelutyötä pidempään tehneille sosiaalityöntekijöille, ja kysyimme mikä motivoi heitä lastensuojelun sosiaalityössä. Tiivistimme vastaukset kuusikoksi, joka pohjustaa kaikille sosiaalialan työntekijöille osoitettua haastetta.

 

1 Maailman tärkein työ

Lapsen edun ja hyvinvoinnin turvaaminen – mikä voisi olla tärkeämpää työtä? Lastensuojelun ammattilaiset kokevat tekevänsä yhteiskunnallisesti merkittävää ja välttämätöntä työtä, jossa keskeisessä roolissa on lapsen oikeuksien edistäminen. Monelle työntekijälle juuri lasten ja nuorten tapaamiset antavat energiaa ja motivaatiota jatkaa työssä. Lasten kohtaamiset ja heidän kuuleminen antavat työlle merkityksen; voin osaltani olla auttamassa lasta elämässä eteenpäin. Ja usein sosiaalityöntekijä näkeekin myönteisiä muutoksia lapsen ja perheen elämässä. Onnistumiset ja iloiset hetket tuntuvat päätyvän vain harvoin otsikoiksi.

2 Näköalapaikka yhteiskuntaan

Lastensuojelu tarjoaa näköalapaikan yhteiskuntaan. Sosiaalityöntekijät näkevät monia yhteiskunnallisia ilmiötä oikeastaan jo ennen kuin ne muodostuvat julkisessa keskustelussa ilmiöiksi ja poliittisissa puheenvuoroissa huolenaiheiksi, joihin perätään muutosta. Lastensuojelutyössä kohdataan myös elämän koko kirjo, materiassa mitaten hyväosaiset ja huono-osaiset perheet ja heidän elämäntarinansa. Lompakon paksuus tai pankkitilin saldo eivät määritä sitä, millaisia haasteita perheet kohtaavat.

3 “Life is like a box of chocolate – you never know what you’re gonna get”

Lastensuojelutyössä voi maanantaina olettaa viikon näyttävän joltakin, mutta jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana on huomannut sen olevan jotakin aivan muuta. Osalle työntekijöistä epävarmuus ja tilanteiden nopeat muutokset voivat olla rasite, mutta toisille pitkään lastensuojelutyötä tehneistä se on työn suola ja yksi työn hienoimmista puolista. Yle uutisoi ison osan suomalaisista kokevan työnsä tylsäksi ja ikävystyvänsä. Lastensuojelun sosiaalityötä voi kuvailla monella adjektiivilla – tylsä kuitenkin harvemmin kuuluu tähän valikkoon työpäivien vilahtaessa nopeasti ohi.

Lastensuojelussa työtehtävät ovat moninaiset: suuri osa on lasten, vanhempien ja muiden lasten läheisten sekä eri viranomaisten kanssa työskentelyä. Sen lisäksi työhön sisältyy paljon muutakin: kirjoittamista, selvittämistä, puheluita, konsultointia ja tilanteiden punnintaa sekä päätösten tekoa. Lähes päivittäin sosiaalityöntekijä on uuden tilanteen tai asian edessä. Työn rikkautena on myös se, että vain osa siitä tapahtuu toimistossa. Työ vie asiakkaiden koteihin, eri palveluiden toimipisteisiin ja ajoittain toisella puolelle maata.

4 Ikuista opiskelua ja jatkuvaa itsensä haastamista

Lastensuojelutyössä kuvitelmaa siitä, että kaikki työhön liittyvät yksityiskohdat ovat hallussa, ei tule. Autopilotilla ei lastensuojelussa pärjää, vaan lähes joka päivä on uudenlaisen tilanteen edessä. Vakiovastauksia ei ole, vaan asioita on opiskeltava ja kysyttävä. Tämä pitää nöyränä sen suhteen, ettei ikinä voi todeta hallitsevansa kaikkia työn vivahteita. Ajatus siitä, ettei voi sanoa hallitsevansa työtään täysin, voi tuntua lamaanuttavalta. Toisaalta työkokemus auttaa paitsi tilanteiden arvioimisessa myös epävarmuuden sietämisessä.

Lasten ja heidän perheidensä kanssa työskennellessä joutuu jatkuvasti haastamaan itseään, arvojaan, sanomisiaan ja toimintatapojaan. Tosin moni sosiaalityöntekijä toteaa tämän olevan mahdollisuus joutumisen sijaan. Ammatillinen kehittyminen on mahdollista jatkuvasti.

5 Mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan

Se, että sosiaalityöntekijät näkevät lastensuojelussa monen ilmiön ensimmäisten joukossa, ei tarkoita vain havaintojen tekemistä. Lastensuojelussa pyritään vaikuttamaan yksittäisten lasten ja heidän perheidensä elämäntilanteisiin. Lastensuojelutyössä tämä ei kuitenkaan yksinomaan riitä, vaan sosiaalityöntekijöillä on jo pitkään ollut tarve vaikuttaa laajemmin yhteiskunnassa havaitsemiinsa epäkohtiin. Rakenteellisen sosiaalityön tekeminen on yksi asia, joka lastensuojelutyössä innostaa. Tavoitteena on tehdä ainakin jostakin yhteiskunnan kulmasta hieman parempi osoittamalla palvelujärjestelmän toimimattomuutta ja kenties jopa ratkaisuvaihtoehtoja.

6 Lastensuojelutyö koukuttaa – ei jokaista, mutta osan

Pidempään lastensuojelussa toimineen sosiaalityöntekijän toteamus lastensuojelun avohuoltoon siirtyneelle kollegalleen oli: “Varo vain, tämä työ koukuttaa”. Työssä pysymiseen voi olla monta syytä, mutta yksi niistä on varmasti työn koukuttavuus. Parhaiten sen tavoittaa ehkä vain toinen lastensuojelussa työskennellyt sosiaalityöntekijä. Hän pystyy jakamaan ne epätoivon hetket, kun muutaman edistysaskeleen jälkeen otetaan useampi loikka taakse päin ja käytetyt työtunnit tuntuvat valuvan hiekan lailla sormien välistä. Hän myös huomaa ulkopuolisesta ehkä minimaalisilta vaikuttavat liikahdukset eteenpäin. Lisäksi vain ehkä hän pystyy ymmärtämään sen, miksi usein juuri ne pienet edistysaskeleet ovat niin arvokkaita, että tuskastunut kollega jättää allekirjoittamatta mahdollisesti jo mielessään muotoilemansa irtisanoutumisilmoituksen.

 

Haastamme kaikki sosiaalialan ammattilaiset tarkastelemaan omaa työtään; mikä sinua omassa työssäsi motivoi, mikä tarjoaa toivoa?

 

Niina Pietilä
VTL, lehtori (Metropolia ammattikorkeakoulu)

Suvi Korhonen
VTM, sosiaalityöntekijä

Sukupuolen moninaisuuden kohtaaminen sosiaalityössä

Posted on

Helposti oletamme, että henkilön sukupuoli on se, joksi me sen itse tulkitsemme. Asiakkaan edun näkökulmasta on tärkeää tunnistaa, että asiakkaan kokemus on hänen sukupuolensa ensisijainen määrittäjä.

Läheskään kaikki ihmiset asetu kahteen sukupuolten ääripäähän. Sosiaalityön asiakas voi olla myös muunsukupuolinen tai sukupuoleton/agender.  Kuten mies tai nainen, toteuttaa myös muunsukupuolinen sukupuoltaan omalla tavallaan. Sukupuolettomalla henkilöllä ei ole sukupuoli-identiteettiä. Sukupuolta tulisi ajatella janana, jonka varrelle ihminen asettuu tai ei asetu. Jokaisella ihmisellä on olemuksessaan sekä feminiinisiksi että maskuliinisiksi miellettäviä piirteitä.

Ilmiö on usein huomaamaton. Esimerkiksi transsukupuolisen henkilön syntymässä määritelty sukupuoli voi nousta esiin vasta asiakkaan historiaan perehtymällä tai hänen sosiaaliturvatunnuksestaan, muttei se käy ilmi hänen olemuksestaan ja voi tulla työntekijälle yllätyksenä. Asiakas kuitenkin määrittää myös sen, mitä hänen asiassaan otetaan huomioon ja mihin hän tarvitsee tukea. Vaikka asiakkaan sukupuoli hämmentäisi työntekijää, se ei välttämättä ole asiakkaasta tarpeellinen puheenaihe.

Sukupuolentutkimuksessa sukupuolen nähdään jakautuvan biologiseen sekä sosiaaliseen ja kulttuurilliseen sukupuoleen. Biologinen sukupuoli ei kuitenkaan riitä yksinään kuvaamaan ihmisen kokemusta sukupuolestaan kokonaisuudessaan, koska kaikki ihmiset eivät samaistu heidän biologiseen sukupuoleensa. Ihmistä, joka samastuu syntymässä määriteltyyn sukupuoleensa, eli ei ole transsukupuolinen, kutsutaan cis-sukupuoliseksi. Sosiaalinen ja kulttuurinen sukupuoli voi olla jokin muu kuin ihmisen biologinen sukupuoli. Esimerkiksi ihminen voidaan määritellä syntymässä tytöksi, mutta hän voi kokea olevansa sukupuoleltaan tyttö, poika, sukupuoleton tai muunsukupuolinen. Ihmisen sukupuolesta ei voi myöskään tehdä olettamuksia hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Seksuaalisuus viittaa ihmisen romanttis-eroottisen kiinnostuksen kohdistumiseen ja on eri asia kuin sukupuoli.

Transsukupuolisuudesta

Termillä transsukupuolinen tarkoitetaan henkilöä, joka kokee ristiriitaa oman kokemansa sukupuolen ja biologisen syntymässä määräytyneen sukupuolen välillä. Suomessa transskukupuolisia on arviolta noin 6000–11000 ihmistä. Transsukupuoliset saattavat kokea ahdistusta kehonsa niistä ominaisuuksista, jotka eivät vastaa koettua sukupuolta. Tämä sukupuoliristiriidasta kumpuava ahdistus saattaa hoitamattomana johtaa itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Osa sukupuoliristiriitaa kokevista haluaa korjata sukupuolensa vastaamaan koettua sukupuolta, sukupuolenkorjausprosessissa, johon kuuluu sekä juridisia, että lääketieteellisiä toimenpiteitä. Vuosittain Suomessa prosessiin hakeutuu keskimäärin 50 ihmistä.

Suomessa sukupuolen vahvistamista säätelevät translaki (563/2002) sekä Sosiaali- ja terveysministeriön asetus (1053/2002), joka säätelee lääketieteellistä selvitystä sekä tutkimusten ja hoidon järjestämistä. Suomessa korjatun sukupuolen juridiseen vahvistamiseen vaaditaan tällä hetkellä seuraavat ehdot: 18 vuoden ikä, Suomen kansalaisuus tai pysyvä asuinpaikka Suomessa, lausunto kahden tutkimusryhmän psykiatrilta, lausunto lisääntymiskyvyttömyydestä sekä naimattomuus. Suomessa nimenmuutoksia säätelee nimilaki (1985/694), joka vaatii nimien sukupuolenmukaisuutta.

Trasek ry on valtakunnallinen yhdistys, joka edistää sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia, vastustaa syrjintää sekä osallistuu hoitojärjestelmän kehittämiseen. Nykyinen translaki ei Trasek ry:n mukaan pohjaudu itsemääräämisoikeuteen. Trasek ry onkin käynnistänyt yhteistyössä Seta ry:n kanssa Itsemääräämisoikeus sukupuoleen kuuluu kaikille- kampanjan, joka ajaa translain kokonaisuudistusta. Ihmisoikeuksien näkökulmasta pulmallisin vaatimus translaissa on lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus. Sukupuolineutraalin avioliittolain tultua voimaan myös naimattomuuden vaatimus tulisi päivittää. Kattavasti lisätietoa sukupuolen moninaisuuteen liittyen löytää Trasek ry:n verkkosivuilta www.trasek.fi.

Sosiaalityön opiskelijat,
Eve Viinamäki, Sodabeh Aryanfard, Päivyt Jortikka ja Valtteri Väliheikki
Lapin yliopisto