kohtaaminen
Asiakasväkivallan suhde sosiaalityöntekijöiden ammatti-identiteettiin
”Lapsen tapaamisoikeuteen tyytymätön isä soitti lastensuojeluun – uhkasi ampua ja grillata sekä äidin että sosiaalityöntekijän”.
MTV-uutisotsikko vuodelta 2018 kuvastaa sitä todellisuutta, jota lastensuojelun sosiaalityöntekijät elävät. Tässä blogitekstissä tarkastelen asiakasväkivallan vaikutuksia sosiaalityöntekijöiden ammatti-identiteettiin.
Asiakasväkivalta
Sosiaalityöntekijöiden kohtaamaa asiakasväkivaltaa on tutkittu aiemmin laajalti. Omassa pro gradu -tutkielmassani tutkin asiakasväkivallan vaikutuksia sosiaalityöntekijöiden ammatti-identiteettiin. Haastattelin kahdeksaa lastensuojelun sosiaalityöntekijää, jotka ovat kohdanneet asiakasväkivaltaa työtehtäviensä yhteydessä.
Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää sosiaalityöntekijöiden valmiuksia kohdata asiakasväkivalta, asiakasväkivallan muotoja lastensuojelun kontekstissa sekä asiakasväkivallan vaikutuksia sosiaalityöntekijöiden ammatti-identiteettiin ja työn käytänteisiin. Asiakasväkivalta on tutkimuksessa määritelty tarkoittamaan kaikkea loukkaavasta käytöksestä fyysiseen väkivaltaan.
Sosiaalityöntekijän ammatti-identiteetti
Suomalaisessa tutkimustraditiossa Satu Vaininen (2011) on väitöskirjassaan määritellyt sosiaalityöntekijän ammatti-identiteettiä. Vaininen näkee ammatti-identiteetin rakentuvan ristiriitaisista rooleista käsin.
Tutkimuksessani määrittelin sosiaalityöntekijän ammatti-identiteettiä tiedon, profession ja ammattietiikan näkökulmista. Sosiaalityöntekijöiden ammatti-identiteetin rakentuminen on pitkäkestoinen prosessi, joka alkaa opintojen alusta ja jatkuu läpi työuran.
Sosiaalityöntekijöiden valmiudet asiakasväkivallan kohtaamiseen
Tutkimuksessani olin kiinnostunut siitä, miten sosiaalityön opinnot valmistavat asiakasväkivallan kohtaamiseen, sillä oman kokemukseni mukaan asiakasväkivallasta ei opintojen aikana puhuttu riittävästi.
Haastatellut sosiaalityöntekijät olivat asiasta yhtä mieltä ja kokivat, että asiakasväkivaltaa tulisi käsitellä opinnoissa nykyistä laajemmin. Sosiaalityöntekijöiden mukaan asiakasväkivalta konkretisoituu usein vasta työelämässä. Haastateltujen sosiaalityöntekijöiden kokemuksen mukaan asiakasväkivallan kohtaamisen valmiuksiin vaikuttavat työntekijän elämänkokemus, organisaation kulttuuri ja ammattietiikka.
Asiakasväkivallan kokemukset lastensuojelutyössä
Lastensuojelutyöhön liittyy kohonnut riski kohdata asiakasväkivaltaa. Lastensuojelun asiakkaat ovat usein tahtomattaan palveluiden piirissä, ja lastensuojelun erityispiirteenä on tahdonvastaisten päätösten tekeminen. (Shin 2011.)
Tutkimuksessani olin kiinnostunut siitä, minkä lastensuojelun sosiaalityöntekijät kokevat asiakasväkivaltana ja minkälaista asiakasväkivaltaa lastensuojelutyöhön liittyy.
Sosiaalityöntekijät olivat vahvasti sitä mieltä, että väkivalta ei kuulu osaksi sosiaalityötä ja kynnyksen väkivallan sietämiselle tulee olla matala. Se, kuka uhkauksia esittää, koettiin merkityksellisenä.
Tutkimuksen perusteella asiakasväkivalta näyttäytyy fyysisten väkivallantekojen sijaan ennemmin henkisenä väkivaltana. Henkisenä väkivaltana sosiaalityöntekijät kokivat painostamisen, johdattelun, uhkaamisen ja nimittelyn. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden perheisiin ja muuhun henkilökohtaiseen elämään kohdistuvat uhkaukset ovat tutkimustulosten mukaan yleinen henkisen väkivallan muoto, joskaan uhkauksia ei sosiaalityöntekijöiden mukaan ole yleensä toteutettu.
Sosiaalityöntekijöiden mukaan se mikä koetaan asiakasväkivallaksi, on lopulta jokaisen työntekijän subjektiivinen kokemus.
Väkivalta ja ammatti-identiteetti
Sosiaalityöntekijöiden mukaan väkivaltakokemusten reflektoiminen kasvattaa hiljaista tietoa ja auttaa luomaan vakiintuneita toimintakäytänteitä väkivallan uhkan varalle. Kokemukset lisäävät työntekijöiden kykyä havainnoida asiakkaiden tunnetiloja, jonka sosiaalityöntekijät ymmärsivät lisäävän kykyä ennakoida väkivallan uhkaa.
Sosiaalityöntekijät kokivat väkivaltakokemusten laajentavat omaa tietoisuutta ja ymmärrystä asiakkaan tilanteesta. Kokemusten perusteella he ymmärsivät väkivallan olevan yksilöiden viimesijainen keino selviytyä tilanteessa. Halu ymmärtää asiakkaita ei sosiaalityöntekijöiden mukaan lisää väkivallan hyväksyntää.
Haastateltavat sosiaalityöntekijät kokivat asiakasväkivallan muokkaavan omaa roolia sosiaalityöntekijänä. Heidän mukaansa sosiaalityö koetaan aiempaa vahvemmin palveluammatin sijasta viranomaistyönä. Sosiaalityöntekijät olivat sitä mieltä, että viranomaisroolissa toimiminen vähentää yhteistyötä asiakkaiden kanssa ja korostaa työntekijöiden kontrolloijan roolia.
Viranomaisroolissa työntekijät kokivat työskentelevänsä korostetun tarkasti. Tässä roolissa toimiessa omat tunteet sivuutetaan ja asioihin suhtaudutaan rationaalisemmin. Siitä huolimatta sosiaalityöntekijät kokivat, että väkivallankokemukset ovat herättäneet myös pelkoa ja pettymyksen tunteita, joilla on koettu olevan vaikutusta työntekijöiden objektiiviseen harkintakykyyn. Sosiaalityöntekijät kokivat, että ammatti-identiteetti suojaa työntekijöitä pelon tunteilta.
Sosiaalityöntekijät olivat sitä mieltä, että asiakasväkivalta voi haastaa omia moraalikäsityksiä muun muassa siten, että työntekijät tekevät yleistyksiä tietyistä asiakasryhmistä, jotka he kokevat potentiaalisena väkivallan uhkana. Etiikkaan taas koettiin vaikuttavan asiakasväkivallan määrä ja luonne.
Sosiaalityöntekijöiden mukaan asiakasväkivallalla voi olla työntekijää kyynistäviä vaikutuksia. Etiikan ja moraalin rinnalla sosiaalityöntekijät kokivat asiakasväkivallalla olevan vaikutuksia arvomaailmaan. Kokemukset voivat vaikutta esimerkiksi suhtautumiseen omaa työtä kohtaan.
Väkivallan kokemukset saivat työntekijät pohtimaan oman työn arvoa ja merkitystä. Väkivallan kokemuksilla koetettiin olevan vaikutusta myös työntekijöiden asenteisiin ja yhtä lailla valmiuksiin ja kykyyn toimia sosiaalityöntekijöinä. Väkivallan kokemusten nähtiin horjuttavan työntekijöiden kokemusta ammatti-identiteetistään, saaden aikaan muun muassa itsesyytöksiä.
Työn käytänteet
Asiakasväkivaltakokemuksen vakavuus määrittää sitä, voiko työntekijä jatkaa työskentelyä perheen kanssa. Sosiaalityöntekijöiden mukaan asiakasväkivalta kuitenkin harvoin johtaa työntekijävaihdokseen. Jos uhkatilanteesta tehdään poliisille tutkintapyyntö, joutuu sosiaalityöntekijä silloin jääväämään itsensä työskentelystä.
Sosiaalityöntekijät kokivat, että rikosilmoitukseen ei useinkaan edetä, vaan työskentelyä asiakasperheen kanssa pyritään mahdollisuuksien mukaan jatkamaan väkivaltakokemuksen jälkeenkin.
Moniviranomaisyhteistyöllä koettiin olevan suuri merkitys väkivaltatilanteiden hoitamisessa. Esimerkiksi poliisitoimesta saatetaan pyytää virka-apua kotikäyntien turvaamiseksi. Asiakastapaamiset voidaan järjestää lastensuojelun toimistolla, jos kotikäynnin arvioidaan lisäävän väkivaltatilanteen todennäköisyyttä.
Työntekijöiden tilannekohtainen ennakointi ja kyky tulkita asiakkaiden tunnetiloja näyttäytyivät sosiaalityöntekijöiden mukaan merkittävänä itsesuojelukeinoina. Yhtä lailla työnantajalla koettiin olevan oma merkittävä rooli väkivaltatilanteiden jälkihoidossa.
Tutkimuksessa haastatellut sosiaalityöntekijät kokivat esihenkilön ja kollegoiden tuen tärkeänä väkivaltatilanteen jälkeen. Sosiaalityöntekijöiden mukaan työyhteisöiden käytänteet asiakasväkivaltatilanteiden käsittelyssä poikkesivat toisistaan, ja eri organisaatioissa työntekijöiden kokemuksin suhtauduttiin eri tavoin.
Henri Tohmo
Lapin yliopisto, sosiaalityö
Lähteet
MTV Uutiset. 2018. Lapsen tapaamisoikeuteen tyytymätön isä soitti lastensuojeluun – uhkasi ampua ja grillata sekä äidin että sosiaalityöntekijän. Saatavissa: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lapsen-tapaamisoikeuteen-tyytymaton-isa-soitti-lastensuojeluun-uhkasi-ampua-seka-grillata-aidin-ja-sosiaalityontekijan/6940018#gs.jpdksu
Shin, Junesob. 2011. Client Ciolence and Its Negative Impacts on Work Attitude of Child Protection Workers Compared to Community Service Workers. Journal od Interpersonal Violence. Volume 26, Issue 16. Pages 3338-3360. Saatavissa: https://journals.sagepub.com/doi/epub/10.1177/0886260510393002
Vaininen, Satu. 2011. Sosiaalityöntekijät sosiaalisen ammattilaisina. Sosiaalityönntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden käsitykset sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijöiden ammatillisesta toiminnasta 2000-luvun alussa. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/handle/10024/66803
Uskonto- ja kulttuurilukutaitoja tarvitaan osana sosiaalityötä
Kansanedustajana viime eduskuntakautena toiminut Hussein Al-Taee julkaisi 25.3.2023 sosiaalisen median kanavillaan arabiankielisen videon, jossa hän käsitteli Suomen lastensuojelun nykytilaa maahan muuttaneiden perheiden kohdalla. Videon sai paljon huomiota, sillä sen katsottiin levittävän disinformaatiota lastensuojelusta arabiankieliselle väestölle.
Nyt ei puida Al-Taeen julkaisemaa videota sellaisenaan, vaan keskitytään laajemmin siihen, miten nykyinen lastensuojelu ja muu sosiaalihuolto kykenevät vastamaan moniarvoistuvan ja kulttuuristuvan asiakastyön paineeseen.
Video avasi tervetulleen keskustelun siitä, miten lastensuojelu viranomaistoimintana nähdään, ja miten lastensuojelun kaltaisessa perheiden yksityiseen tilaan puuttuvassa viranomaistoiminnassa näkyy uskonto- ja kulttuuritietoiset työkäytännöt.
Al-Taeen videosta seurannut keskustelu osoittaa, että lastensuojelusta ja yleisemminkin sosiaalityöstä on yhteiskunnallisesti merkityksellistä käydä faktoihin perustuvaa monikielistä keskustelua.
Lastensuojelussa esiin nousevat haasteet moniarvoistuvassa- ja kulttuuristuvassa työkentässä
Lastensuojelulaissa (417/2007) säädetään, että lastensuojelun toteutuksessa tulee ottaa huomioon lapsen kielellinen, kulttuurinen ja uskonnollinen tausta. Konkretiassa tämä tarkoittaa, että lapsen tausta tulee ottaa huomioon niin lastensuojelun sosiaalityössä kuin palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa.
Vieraskielisten lasten ja perheiden kohdalla lastensuojelua haastaa asiakaskunnan heterogeenisyys, työn hektisyys, vähäiset resurssit ja työntekijöiden vaihtuvuus sekä kulttuurisen kompetenssin vaatimukset. Aniksen ja Malinin (2023) tutkimuksen mukaan haasteiden kulminoituminen näkyy siinä, että vieraskielisten lasten ja nuorten osuus lastensuojelun sijoituksissa on korkeampi kuin kantaväestöön kuuluvien lasten ja nuorten.
Taustaselittäjinä tälle on aiemmissa tutkimuksissa (mm. Vinnerljung 2008) nostettu esille vieraskielisten perheiden ja yksilöiden kohdalla lisääntyneet hyvinvoinnin riskitekijät, joiden vuoksi vieraskielisten lasten edustus sijoituksissa on suurempi kuin muiden. Toisaalta tutkimuksissa (mm. Boyd 2014) on vieraskielisten lasten yliedustuksen taustaselityksenä tuotu esille palvelujärjestelmään liittyvät rakenteelliset ja viranomaisten toimintaan linkittyvät epäkohdat, joihin Al-Taee osittain videossaan viittasi.
Vieraskielisten perheiden haasteena näyttäytyy puutteet saada monikielistä tietoa varhaisen tuen palveluista sekä se, ettei perheillä ole välttämättä aiempaa kokemusta vastaavista perheille suunnatuista palveluista. Ongelmana on, ettei tarjolla ole riittävästi kulttuuri- ja uskontotietoista neuvontaa ja ohjausta ehkäiseviin perhepalveluihin tai mielenterveyspalveluiden piiriin, jolloin perheet eivät hyödy näiden palveluiden ennalta ehkäisevästä tuesta.
Tämä kaikki vaikuttaa siihen, että perheiden tilanteet eskaloituvat ja sijoitukset perheen ulkopuolelle ovat yleisempiä. (Anis & Malin 2023.)
Mitä pitäisi tehdä?
Monikielinen viranomaistiedotus on olennaista, jotta perheillä olisi riittävää tietoa matalan kynnyksen perhepalveluista ja muista erilaisissa elämäntilanteissa tukevista palveluista.
Tiedotuksella voitaisiin lisäksi ehkäistä erilaisen disinformaation mahdollisuuksia levittää pelkoja ja luotaisiin parempia edellytyksiä yhteistyölle myös lastensuojelussa. Pelot viranomaistoimintaa ja erityisesti lastensuojelua kohtaan tulee tunnistaa, eikä niitä saa ohittaa ilman, että niiden purkamiseen kiinnitetään viranomaistasollakin tarkempaa huomiota.
Sosiaalityössä tulisi aiempaa laajemmin tehdä yhteistyötä vieraskielisiä edustavien yhteisöjen, yhdistysten ja uskonnollisten toimijoiden kanssa. Tätä yhteistyötä kehittämällä voitaisiin vastata sekä monikielisen tiedotuksen haasteisiin että lisätä luottamusta molemmin puolin.
Viranomaistoiminnan sisäisten rakenteiden tarkastelu on tarpeen, sillä Suomi muuttuu yhä moniarvoisemmaksi. Viranomaistoiminnassa tarvitaan kulttuuri- ja uskontolukutaitoa, jonka avulla voidaan ymmärtää, milloin tarvitaan kulttuuri – ja uskontotietoisia työtapoja osana palveluita.
Lastensuojelussa kuten kaikessa viranomaistoiminnassa tulee kehittää yhä laajemmin kulttuuri- ja uskontotietoisia työtapoja ja palveluita
Lastensuojelussa on siis erityisen tärkeää tunnistaa kulttuuristen ja uskonnollisten traditioiden merkitys lapsen turvallisuuden tunteelle, jolloin olennaiseksi tulee työntekijän osaaminen tunnistaa sekä turvallisuuden tunnetta lisääviä että sitä uhkaavien käytäntöjen mahdollisuudet. (Linjakumpu ym. 2023.)
Erityisesti lastensuojelussa, jossa ollaan tekemisissä moninaisten perhe-elämän konfliktien kanssa, on kriittisellä kulttuuri – ja uskontolukutaidolla keskeinen rooli osana lastensuojelun etiikkaa.
Lastensuojelussa ja muussa sosiaalihuollossa työskentelevillä tulee olla riittävät resurssit ja osaaminen vastata moninaistuvan asiakaskunnan tarpeisiin. Valtiovallan tulee budjetoinnilla varmistaa, että sote-uudistuksen myötä sosiaalihuollon palveluiden resurssien varmistaminen ei jää hyvinvointialueilla huomioimatta. Lisäksi sosiaalipalveluissa ja ylipäänsä sosiaalityössä tulee kyetä kriittiseenkin arviointiin osana rakenteiden ja palveluiden kehittämistä.
On tunnistettava, ettei sosiaalityö ole arvoneutraalia ja sosiaalityöntekijöiden työssä vaikuttavat taustatulkinnat siitä, millaisiin normeihin työntekijät asiakkaiden elämää peilaavat (Anis & Malin 2023). Sosiaalityössä työskentelevien tulee kyetä tarkastelemaan omia asenteitaan, sillä sosiaalityössäkin sorrutaan kulttuuristaviin ja uskonnollistaviin tulkintoihin, joilla luodaan yksinkertaistavia näkemyksiä eri taustaisista asiakkaista.
Näiden kulttuuristavien ja uskonnollistavien tulkintojen tunnistamiseen ja purkamiseen tulee jatkossa kiinnittää yhä laajemmin huomiota sosiaalityön koulutuksessa sekä itse käytännön työssä.
Minna Taipale
sosiaalityöntekijä ja väitöskirjatutkija, Turun yliopisto
hallituksen puheenjohtaja, Suomen Muslimifoorumi ry
Puheenvuoro on kirjoitettu osana kirjoittajan väitöskirjatyön prosessia, ja se on julkaistu myös Suomen Muslimifoorumin nettisivuilla.
Lähteet
Anis. M. & Malin. M. (2023). Ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret lastensuojelun sijaishuollossa: sijoitusten määrän, perusteen ja sijoituspaikan tarkastelu vuosina 1991–2015. Janus vol. 31 (1) 2023, 4–23.
Boyd, Reiko (2014) African American disproportionality and disparity in child welfare: Toward a comprehensive conceptual framework. Children and Youth Services Review 37, 15–27. https://doi. org/10.1016/j.childyouth.2013.11.013
Lastensuojelulaki (417/2007)
Linjakumpu. A.; Sakaranaho. T.: Konttori. J.; Rissanen. I.; Illman. R.; Ubani. M. & Tiilikainen. M. (2023). Uskontolukutaito Suomalaisessa yhteiskunnassa. Helsinki: Gaudeamus Oy.
Vinnerljung, Bo & Franzén, Eva & Gustafsson, Björn & Johansson, Ing-Marie (2008) Out-of-home care among immigrant children in Sweden: a national cohort study. International Journal of Social Welfare 17 (4), 301–311. https://doi. org/10.1111/j.1468-2397.2008.00568.x
Nuorten psyykkisellä pahoinvoinnilla on yhteiskunnallisetkin juurensa
Rakenteellinen sosiaalityö on yhteiskunnallisten yhteyksien hahmottamista, ja sitä tarvitsemme nyt kenties enemmän kuin koskaan.
Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen on ollut kasvavassa määrin otsikoissa. Kelan tuoreissa tilastoissa mielenterveyden häiriöistä on viime vuosina tullut ylivoimaisesti suurin syy 16–34-vuotiaiden pitkille sairaspoissaoloille. Elokuussa HUS kertoi tiedostustilaisuudessaan, että lasten ja nuorten psykiatrialle tehtyjen lähetteiden määrä on kasvanut 88 prosenttia, mutta hoidossa olevien potilaiden määrä on väestönkasvuun suhteutettuna suunnilleen sama kuin aiemminkin.
Vakavammat häiriöt eivät siis ole lisääntyneet, vaan palveluiden kysyntä, ja mahdollisesti lievempi psyykkinen oireilu.
Tiedotustilaisuudessa esitettiin ajatuksia psyykkisen pahoinvoinnin kasvun taustasyistä, ja tämän jälkeen Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa on käsitelty aihetta kattavasti. Olen nostanut HS:n kirjoittajien keskeisimpiä huomioita oheiseen kuvaan.
Lasten ja nuorten pahoinvoinnin taustasyitä hahmotettuna HUS:in ja Helsingin Sanomien lähteiden pohjalta.
Kuviosta on nähtävissä, miten yhteiskuntamme taustavoimina vaikuttavat suuret ideologiset suuntaukset ja yhteiset uskomuksemme konkretisoituvat yhteiskuntamme rakenteissa ja lopulta yksilöiden toiminnassa. Kestämättömän talouskasvun ideologia, kilpailun ja suorittamisen korostuminen, eivät tuo meille ihmisille sitä psyykkistä turvaa, jota tarvitsemme globaalien muutosten keskellä.
Kuten Nina Pyykkönen ja Jani Kajanoja mielipidekirjoituksessaan toteavat, psyykkisen pahoinvoinnin syyt ovat syvemmällä kuin palveluiden niukkuudessa, jolloin kapea keskittyminen yksilön ongelmiin ylläpitää inhimillistä kärsimystä. Rakentaaksemme hyvinvointia ja kestävää tulevaisuutta meidän on mahdollista siirtyä ilmiöiden yksilökeskeisestä tarkastelusta systeemiseen ymmärrykseen, jossa hahmotetaan ihmisten ja asioiden välisiä yhteyksiä kokonaisuudesta käsin. Tähän työhön tarvitsemme monien eri näkökulmien yhdistämistä – onhan oheinen useamman ammattilaisen näkemyksestä koottu kuvakin vielä keskeneräinen.
Kysymys yhteiskunnan ideologioihin ja arvoihin vaikuttamisesta on kuitenkin valtava. Miten tällaista muutosta luodaan? Kenties siksi ratkaisuvaihtoehtojen miettiminen esimerkiksi juuri lasten ja nuorten psyykkiseen pahoinvointiin kapeutuu helposti palvelupolkujen sujuvoittamisen ja interventioiden tehostamiseen. HUS:in tiedotustilaisuudessa ehdotettiin myös lasten resilienssin tukemista siten, etteivät he olisi niin alttiita ympäristötekijöille. Tärkeä on kuitenkin kuulla psyykkisen pahoinvoinnin viisaus – tunteemme on tarkoitettu viitoittamaan tietä, ja tällä kertaa ne ohjaavat kohti kokonaisvaltaisempaa muutosta.
Kokonaiskuvaa kohti kurkottaminen avaa meille palvelujärjestelmän tärkeän kehittämistyön rinnalla mahdollisuuksia toisenlaisiin lähestymistapoihin ja kysymyksiin:
Mistä uskomme, että psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen on lopulta kiinni?
Mikä auttaisi meitä hellittämään?
Miten pystyisimme paremmin tukeutumaan toisiimme ja kannattelemaan toisiamme?
Mitä me ihmiset tarvitsemme voidaksemme hyvin, ja miten voisimme yhteiskunnassa paremmin vastata näihin tarpeisiin?
Systeemiset muutokset ovat Peter Sengen (2006) mukaan kokonaisuuden kautta hahmottuneita, usein hyvin pieniä muutoksia toiminnassa, jotka vasta ajan ja toiston kautta tuovat vaikuttavuutta. Vipuvoimaa löytyy useimmiten mentaalisten mallien, uskomusten tasolta.
Huomionarvoista on, että sosiaalityö on se ammatti, jolle yhteiskunnallisten yhteyksien hahmottaminen on kirjattu lakisääteiseksi tehtäväksi (Sosiaalihuoltolaki 7§) ja uudistavassa rakenteellisessa sosiaalityössä työ kohdistuu nimenomaan ajattelutapoihin ja uskomuksiin (Mullaly & Dupré 2019). Käytännössä sosiaalityö on kuitenkin kulkenut virran mukana kohti entistä yksilö- ja asiakaskeskeisempää toimintatapaa. Sosiaalityöntekijöiden päivät täyttyvät yli äyräidensä hyvin yksilökeskeisestä työstä ja siihen liittyvistä suoritteista, kuten päätöksistä, kirjauksista ja lausunnoista, jollaisia myös muut samojen asiakkaiden kanssa työskentelevät tahoillaan laativat.
Sosiaalityön roolin kehittymisellä ja yhteiskunnallisen ymmärryksen vahvistamisella voi olla keskeinen rooli muutoksessa, jota nyt tarvitsemme. Samalla on toki muistettava, että kestävän kehityksen edellyttämän arvopohjaisen ja ideologisen muutoksen kokonaisuus on liian laaja siirrettäväksi vain joidenkin ammattiryhmien kontolle. Tästä kertonee osaltaan myös valtava kuormittuneisuus ihmiskeskeisillä aloilla, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Tukeakseen nuorten hyvinvointia myös aikuiset, niin työntekijät kuin tietysti vanhemmatkin, tarvitsevat omaa hyvinvointiaan tukevan ympäristön.
Lasten ja nuorten, tai ylipäätään kenenkään ihmisen, ei tarvitse vain sopeutua pahoinvointia tuottavaan ympäristöön, joka vaarantaa heidän tulevaisuutensa. On meidän kaikkien aikuisten mahdollisuutena rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jossa sekä meidän että tulevien sukupolvien on riittävän hyvä elää. Valmista karttaa muutokseen ei ole, mutta sen ei pitäisi estää meitä yrittämästä.
Karoliina Hiltunen
kehittäjäsosiaalityöntekijä, VTM
työikäisten sosiaalihuollon kehittämisohjelma
Varsinais-Suomen tulevaisuuden sote-keskushanke.
Lähteet:
Ahdistus on inhimillistä, yhteiskunnan tahti ei – Mielipide | HS.fi
Mielenterveysongelmien syihin on pureuduttava kiireellisesti – Mielipide | HS.fi
Nykykasvatus ei tue riittävästi lasten psyykkistä terveyttä – Mielipide | HS.fi
Mullaly, Bob & Dupré, Marilyn (2019) The New Structural Social Work: Ideology, Theory, and Practice. Kanada: Oxford University Press.
Senge, Peter (2006) The fifth discipline: the art and practice of the learning organization. New York (USA): Doubleday.
Huono-osaisuuden ei tarvitse periytyä sukupolvelta toiselle
Ylisukupolvinen huono-osaisuus on ilmiö, jonka sosiaali- ja terveysalan ammattilainen kohtaa työssään usein ja joka saa pohtimaan oman työnsä vaikuttavuutta.
Kattavasta sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmästämme huolimatta yhteiskunnassamme on ylisukupolvista huono-osaisuutta, jossa erilaiset elämän haasteet saattavat siirtyä sukupolvelta toiselle. Ylisukupolvista huono-osaisuutta pidetään ilkeänä ongelmana, jonka ratkaisemiseksi on tutkijoiden mukaan vaikea löytää yksiselitteistä vastausta.
Miten palvelujärjestelmämme pystyy vastaamaan ongelmaan, jonka syyt ovat niin monimuotoiset ja mikä on yksittäisen työntekijän mahdollisuus vaikuttaa? Vanhemmaksi tulo voisi olla ainutlaatuinen hetki tarttua ongelmien katkaisemiseen, jota hyödynnetään palvelujärjestelmässämme liian vähän.
All-youth-tutkimushanke selvitti vuonna 2020 itsenäistyvien nuorten ajatuksia muun muassa avun saamisesta haastavissa elämäntilanteissa (Honkatukia ym. 2020). Suomalainen palvelujärjestelmä on varsin monipuolinen, sillä palveluita tuottavat niin julkinen, yksityinen kuin kolmas sektorikin. Lasten, nuorten ja perheiden näkökulmasta palvelujärjestelmän kokonaisuus on kuitenkin pirstaleinen ja vaikka verkostomaiselle toiminnalle on luotu rakenteita, niin palvelut eivät yleensä ylitä sektori- tai kuntarajoja.
Palveluiden pirstaleisuus tekee oikean avun löytämisestä hankalaa
Jos asiakas ohjataan jatkuvasti uuden palvelun tai asiantuntijan luokse, saattaa asiakas luovuttaa jo ennen avun saamista.
”Kun se on aina se uus työntekijä, aina puhut samat asiat menneisyydestä ja tästä hetkestä ja tulevaisuudesta ja hoitokontakteista, se rupee vaan oleen niin vitun väsyttävää,” kertoo eräs tutkimukseen osallistuvista nuorista.
Tutkimushankkeen haastatteluista selviää, että osa nuorista on kuitenkin saanut apua ja tukea esimerkiksi palveluiden nivelvaiheissa, mutta avun saaminen edellyttää usein suuriakin voimavaroja. Yleensä apua saaneilla nuorilla tai heidän läheisillään on ollut jaksamista ja kykyjä etsiä apua erilaisten palveluiden joukosta ja vaatia nuoren asian ottamista vakavasti.
Eri asia on, kuinka omaan hätään saa apua niissä tilanteissa, kun omat tai läheisten voimavarat on jo kulutettu loppuun. (Honkatukia ym. 2020.)
Avunsaanti on erityisen haastavaa heille, joilla perheen tilanne on jo pitkään ollut vaikea ja ongelmat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Juho Saaren, Niko Eskelisen ja Liisa Björklundin (2020) kirjassa Raskas perintö kerrotaan ylisukupolvisen huono-osaisuuden olevan takamatkaa, mikä aiheutuu siitä, kun edeltävät sukupolvet eivät ole päässeet mukaan yhteiskunnan myönteiseen kehitykseen.
Tutkijat näkevät, että ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan monitasoisten ja moniulotteisten sosiaalisten ongelmien ja tilanteiden hallintaa, monisektoraalista palvelujärjestelmän koordinointia sekä asiakkaan kiinnittymistä palveluihin ja tulonsiirtoihin niin, että ne samalla vahvistavat toimintakykyä sekä tukevat pysyviä myönteisiä siirtymiä.
Saaren, Eskelisen ja Björklundin (2020) mukaan ei ole tarkoituksenmukaista, että ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta kärsivä asiakas jaetaan palvelujärjestelmän mukaisiin siivuihin, vaan kestäviä tuloksia tuottaisi sen sijaan toistuviin kohtaamisiin perustuva ja luottamusta rakentava kohtaaminen.
Peruspalveluissa kohtaaminen on usein resursseista johtuen niukkaa, eikä onnistu vastaamaan niiden tarpeisiin, joilla on laaja-alaisia ja moniulotteisia haasteita elämässään. Työntekijä voi tuntea turhaumaa, kun tarjottu tuki ei tuota toivottua tulosta tai merkkejä muutoksesta. Pahimmillaan työntekijän turhauma voi muodostua asiakasta leimaavaksi ajatukseksi toivottomuudesta. Silloinkin, kun työntekijä tunnistaa edeltävien sukupolvien painolastin oman asiakkaan tilanteessa, voi keinottomuuden tunne sävyttää työntekijän asettumista työskentelyyn.
Kuitenkin jo ylisukupolvisen huono-osaisuuden ymmärtäminen ilmiötasolla voi auttaa työntekijää näkemään lisätuen tarpeen ja suhtautumaan asiakkaan tilanteeseen empaattisemmin ja kärsivällisemmin.
Nuoret vanhemmat kaipaavat rinnallakulkijaa
Vanhemmaksi tulo olisi hedelmällistä aikaa tukea nuoria aikuisia tekemään pysyviä, myönteisiä siirtymiä elämässään. Oman lapsen hyvinvoinnista huolehtiminen motivoi useimpia ottamaan apua vastaan ja pohtimaan sukupolvien ketjua. Tämä arvokas hetki ymmärretään jo hyvin tuettaessa tulevia äitejä päihteettömyyteen.
Vanhemmaksi tulon herättämää elämänkriisiä voisi hyödyntää huomattavasti laajemmin niin äitien kuin isienkin kohdalla. Sanomattakin on selvää, että takamatkalta tuleva nuori tarvitsee vahvempaa ammattilaisen tukea esimerkiksi vanhemmuudessaan, kuin vahvojen läheisverkostojen keskellä kasvanut turvallisen kiintymyssuhteen kokenut vanhempi.
Tampereella syksyllä 2021 alkanut Vahvistuva nuori vanhemmuus -hanke (TAMK n.d.) pyrkii tukemaan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten äitien ja heidän puolisoidensa toimintavalmiuksien vahvistumista. Hanke kehittää nuorten vanhempien mahdollisuuksia vaikuttaa oman ammattiosaamisen hankkimiseen ja työllistymiseen. Tavoitteena on nuorten vanhempien kasvattajaroolin vahvistumisen myötä estää ylisukupolvisen huono-osaisuuden periytymistä omille lapsille. (TAMK n.d.)
Hankkeessa on lähdetty liikkeelle kasaamalla monialaista asiantuntijaryhmää, jonka avulla pyritään saamaan aikaiseksi mahdollisimman monipuolinen ymmärrys ilmiöstä ja keinoista sen tukemiseksi. Keskustelussa Vanuva-hankkeen projektipäällikkö Irja Niemisen (2021) kanssa nousi esiin rinnallakulkijuuden merkitys nuoren vanhemman tukemisena. Tämä auttaisi nuoria löytämään oikeiden palveluiden piiriin ja motivoisi jatkamaan haasteita kohdatessaan.
Kehitettyjen interventioiden ja nuorten tukemisen mallien on tarkoitus jäädä vapaasti käytettäviksi hankkeen jälkeen, ja ne voivat siten tukea myös muiden kuin hankkeeseen osallistuvien hyvinvointia. (Nieminen, 2021.)
Yksittäisen työntekijän rooli on merkittävä
Ilkeän ongelman edessä työntekijä joutuu vääjäämättä kasvokkain oman pienuutensa kanssa. Olemassa olevat palvelut voisivat ideaalitilanteessa olla itsessään riittäviä, mikäli apu tulisi nopeammin ja olisi selkeämmin asiakkaan saatavilla. Kuitenkin sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat yleensä hyvin tietoisia resurssiensa rajallisuudesta eivätkä koe voivansa käyttää riittävästi ammatillista harkintaa palvelunsa mitoittamisessa.
On tärkeää, että Vanuva-hanke kehittää jo olemassa olevien rakenteiden valmiuksia toimia ylisukupolvisen huono-osaisuuden katkaisemiseksi sen sijaan, että pyrkisi itsenäisesti vastaamaan kohderyhmän tarpeisiin. Tehokkaampi verkostoyhteistyö auttaa näkemään palveluiden mahdolliset päällekkäisyydet ja siten hyödyntämään yhteiskunnan varoja tehokkaammin.
Palvelujärjestelmän paremman tuntemuksen myötä työntekijä voi saattaa asiakkaan oikean tuen piiriin, mieluiten jopa nimettävissä olevan työntekijän hoteisiin. Siihen asti työntekijän tulisi omaksua tehtävänsä asiakkaan rinnalla kulkijana.
Ylisukupolvisen huono-osaisuuden periytymisen estäminen ei voi jäädä Suomessa hankkeiden varaan, vaan koko hyvinvointivaltion palvelujärjestelmämme tulisi olla pysyvästi siinä määrin resursoitu ja nivelkohdissa joustava, ettei takamatkaa pääsisi palveluiden piiriin pääsemisen jälkeen enää syntymään.
Hankkeilla on aina ennalta määrätty toteutusaika, mutta ylisukupolvisen huono-osaisuuden katkaisu ja ennaltaehkäisy vaativat aktiivista toimintaa ja resursseja ilman päättymispäivää.
Sari Holmi, Minna Kerminen, Mia Niemelä, Suvi Paakkari ja Katja Savolainen sosiaalialan erityisasiantuntija / sosionomi YAMK -opiskelijat, TAMK
Artikkeli on kirjoitettu Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomi YAMK -opiskelijoiden opintojaksolla Sosiaalityön ajankohtainen tutkimus huono-osaisuudesta.
Lähteet:
Honkatukia, P., Kallio, J., Lähde, M. & Mölkänen, J. 2020. Omana itsenä osa yhteiskuntaa – Itsenäistyvät nuoret aikuiset kansalaisina. All youth -tutkimushanke & Punaisen Ristin Nuorten Turvatalo.
Nieminen, I., projektipäällikkö, 2021. Vanuva – vahvistuva nuori vanhemmuus -hanke, Tampereen ammattikorkeakoulu. Teams-haastattelu 8.11.2021.
Saari, J., Eskelinen, N. & Björklund, L. 2020. Raskas perintö: ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Helsinki: Gaudeamus.
TAMK. n.d. Vanuva – vahvistuva nuori vanhemmuus. Verkkosivu. https://projects.tuni.fi/vanuva/
Virtuaalinen pakopeli on uusi työväline sosiaalialalle
Learning life – pakopeli on virtuaalinen hyötypeli, ja sen tarkoituksena on nuorten ja nuorten aikuisten työ- ja opiskeluvalmiuksien sekä arjen hallinnan valmiuksien parantaminen.
Learning life – Mysteeri 24/7 -virtuaalinen pakopeli lanseerattiin marraskuussa 2021 Kajaanin ammattikorkeakoulun älysalissa, ja se on tarkoitettu avuksi nuorten ja nuorten aikuisten kanssa tehtävään ohjaustyöhön.
Peli kehitettiin Kelan rahoittamassa hankkeessa vuosina 2020–2021. Kehitystyö tehtiin monitoimijaisella yhteistyöllä, johon kuului muun muassa sosiaali- ja terveysalan lehtoreita, opiskelijoita, tutkijoita, pelisuunnittelijoita ja pelinkehittäjiä.
Learning life -pakopeli soveltuu laajasti käytettäväksi työskennellessä nuorten kanssa. Se sopii hyvin nuorten sosiaaliohjauksen ja sosiaalisen kuntoutuksen menetelmäksi, kun halutaan edistää asiakkaiden elämän- ja arjenhallintaa, kuin myös asumiseen, opiskeluun, työhön ja vapaa-aikaan liittyviä asioita.
Learning life -peliä voidaan pelata virtuaalilaseilla tai tietokoneella. Peli on ensimmäisiä virtuaalilaseilla pelattavia sosiaalialan pelejä Suomessa, eikä niitä ole maailmaltakaan helppo löytää.
Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu olennaisesti valmennus arkipäivän toiminnoista suoriutumiseen ja elämänhallintaan. Nuorten sosiaalisella kuntoutuksella tuetaan lisäksi nuorten sijoittumista työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikkaan sekä ehkäistään näiden keskeyttämistä. (Sosiaalihuoltolaki 130/2014 17§).
Mikä on hyötypeli?
Hyötypeli (serious game) on peli, jonka ensisijaisena tarkoituksena ei ole viihdyttää, vaan hyödyntää pelaamisen koukuttavuutta ja esimerkiksi opettaa ja edistää hyvinvointia – siis hyödyttää pelaajaa. (Serious Gaming Cluster Finland 2019.)
Hyötypelejä voidaan käyttää esimerkiksi terveyden edistämiseen, opetukseen ja kouluttamiseen (esim. Deen ym., 2014, Koivisto ym. 2016) Learning life -pelissä edistetään nuorten arjen hallintaa sekä opiskelu- ja työelämään tarvittavia taitoja.
Mitä on virtuaalitodellisuus (virtual reality, VR)?
Virtuaalitodellisuus tai näennäis-/tekotodellisuus laajentaa todellisuuden käsitettä teknisin keinoin. Virtuaalitodellisuuden avulla jäljitellään todellisuutta.
Haju- maku-, näkö- ja kosketusaistien lisäksi muun muassa tasapainoaisti vaikuttaa yksilön kokemukseen todellisuudesta ja ne yhdessä muokkaavat ihmisen todellisuuskäsitystä. Jos siis aisteille tarjotaan muutettua todellisuutta, niiden kannalta tilanne on oikeasti olemassa ja yksilö kokee keinotodellisuuden totena. Näin voidaan esimerkiksi syrjäytymisuhan alla oleville nuorille ja nuorille aikuisille tarjota menetelmä arjen hyvinvoinnin hallintaan ja työ- ja opiskeluvalmiuksien parantamiseen viihdyttävässä muodossa.
Mikä on pakopeli?
Pakopeli on nykyisin varsin suositun pakohuoneen yläkäsite. Pakohuoneessa tavallisesti muutaman hengen joukkue yrittää yhteistyöllä ratkaista määräajassa tietyn määrän erilaisia pulmia. (Kortesuo 2018.)
Learning life -pelissä pelaaja pelaa peliä yksin ja ammattilainen seuraa pelaamista suoratoiston eli striimaamisen avulla.
Kuinka Learning life – Mysteeri 24/7 -peliä käytetään ohjaustyön välineenä?
Peliä voi esimerkiksi hyödyntää nuorten ammatillisessa kuntoutuksessa, etsivässä nuorisotyössä, nuorten työpajoilla, kouluissa, nuorisotyössä, lastensuojelussa, perhetyössä ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa ja nuorten asumispalveluissa.
Haluamme rohkaista kaikkia nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia kokeilemaan peliä!
Learning life -pelissä on kolme kenttää:
Kenttä 1: Aamurutiinit ja asunnon hankkiminen
Kenttä 2: Opiskelu- tai työpaikan hankkiminen
Kenttä 3: Arjen hallinta
Peliä voi käyttää yksilötyössä tai suoratoisto-ominaisuuden avulla myös ryhmän kanssa. Suosittelemme, että ammattilainen seuraa nuoren pelaamista näytöltä. Ammattilaisen on myös hyvä tuntea peli, jotta hän voi tarvittaessa ohjata tai auttaa nuorta pelin aikana.
Varsinainen ohjauskeskustelu käydään pelaamisen jälkeen. Ohjauskeskustelussa voi käydä läpi pelikokemusta, nuoren pelissä tekemät valintoja ja niiden yhteyttä nuoren omaan elämäntilanteeseen. Ohjauskeskustelun tueksi on tehty Ammattilaisen käsikirja, jossa on teemat ohjauskeskustelun tueksi.
Pelin kehityksen aikana on tutkittu sekä nuorten että ammattilaisten kokemuksia pelistä. (Koivisto ym. käsikirjoitus).
Nuorten mielestä peli on visuaalinen, motivoiva ja hauska. Peli on hyödyllinen, kun nuorena valmistautuu aikuiselämään ja oman vastuun ottamiseen sekä omaa elämää koskevaan päätöksentekoon.
- Pääsee kokemaan yksin asumista ja arjen asioista huolehtimista.
- Saa myös vinkkejä ja ohjeita toimivaan arkeen ja elämänhallintaan.
- Oppii työnhakutaitoja.
- Saa elämälle suuntaa.
Ammattilaisten mukaan asiat ja toimintatavat voivat jäädä pelillisyyden kautta paremmin mieleen ja rohkaista toimimaan niiden lailla.
- Peli on aktiivista tekemistä ja vaihtelua keskusteluun.
- On turvallinen ympäristö harjoitella ja samalla oppii näkemään valintojen merkityksiä.
- Konkretisoi asioita ja sitä kautta opitaan perustaitoja.
- Voi saada myönteisiä kokemuksia arjen hallintaan.
- On mahdollista sanallistaa avun tarvetta, hahmottaa ja selvittää arjen haasteita.
Ammattilaisten mukaan Learning life -peli avaa uudenlaisia mahdollisuuksia ohjaustyöhön ja keskusteluun nuorten kanssa. Sen avulla voi asettaa tavoitteita ja motivoida nuoria.
Pelaamisen avulla on myös mahdollista ymmärtää nuoren maailmaa ja hahmottaa nuoren elämäntilannetta. Peli antaa myös mahdollisuuden arkisten asioiden konkreettiseen harjoitteluun, tekemällä ja näkemällä oppimiseen.
Parhaimmillaan ammattilaisten ja nuorten yhdessä tekeminen voi myös herättää luottamusta viranomaiseen.
Learning life -pelin hyödyt
- Nuori on aktiivinen toimija.
- Asioita voi kokeilla ilman seuraamuksia.
- Nuori ja ammattilainen voivat vahvistaa vuorovaikutussuhdettaan.
- Peli toimii ohjauksen välineenä.
- Nuoren vahvuuksien, voimavarojen ja osaamisen tunnistaminen.
- Pelissä on opetuksellinen sisältö (arjen hallinta, tulevaisuuden valinnat).
- Nuoren tuen tarpeiden tunnistaminen toimii perustana palveluohjaukselle.
Mistä pelin voi hankkia?
Learning life – Mysteeri 24/7 on Kelan verkkokoulussa
Kuntoutuksen kehittämisen tuloksia Kelan verkkokoulussa (Moodle)
Huomaathan, että sivu vaatii rekisteröitymisen Kelan verkkokouluun.
Peli ja käsikirjat löytyvät myös tästä osoitteesta.
https://www.cleversimulation.com/learninglife ja https://store.steampowered.com/app/1811900/Learning_Life__Mysteeri_247/
Peli on maksuton, ja se on sekä PC-versiona että Oculus 2 -laseilla pelattavana virtuaalipelinä. Peli on tehty ensisijaisesti virtuaalilaseilla pelattavaksi. Virtuaalilasit on hankittava erikseen.
Lisätietoja: kaijus.varjonen@laurea.fi, kati.nykanen@laurea.fi kyosti.koskela@kamk.fi
Teksti:
Kaijus Varjonen, Laurea-ammattikorkeakoulu
Elina Kauhanen, Laurea-ammattikorkeakoulu
Kati Nykänen, Laurea-ammattikorkeakoulu
Jaana-Maija Koivisto, HAMK Smart
Taina Romppanen, Kajaanin ammattikorkeakoulu
Lähteet ja lue lisää:
Deen M, Heynen EJE, Schouten BAM, van der Helm PGHP & Korebrits AM. 2014. Games [4Therapy] Project: Let’s talk! Games for Health. Proceedings of the 4th conference on gaming and playful interaction in healthcare, 15–26.
Helminen, J. (toim.). 2016. Sosiaaliohjaus – lähtökohtia ja käytäntöjä. Edita.
Koivisto, J-M., Multisilta, J., Niemi, H., Katajisto, J., & Eriksson, E. 2016. Learning by playing: A cross-sectional descriptive study of nursing students’ experiences of learning clinical reasoning. Nurse Education Today, 45, 22–28. doi:10.1016/j.nedt.2016.06.009.
Koivisto ym. Designing and developing virtual reality escape game for youth vocational rehabilitation. Käsikirjoitus.
Kuuluvainen, S., Heinonen, S., Koivisto, J-M., Nykänen, K. & Romppanen, T. 2021.Yhteispelillä syntyy virtuaalinen pakopeli ammatilliseen kuntoutukseen. Hamk smart. Viitattu 7.12.2021. https://unlimited.hamk.fi/hyvinvointi-ja-sote-ala/yhteispelilla-syntyy-virtuaalinen-pakopeli-ammatilliseen-kuntoutukseen/#.Ya22nI1xeUn
Sosiaalihuoltolaki 130/2014 17§
- 1
- 2
- 3
- Seuraava →
Sosiaalinen tekijä 