Avun hakeminen

Virtuaalinen pakopeli on uusi työväline sosiaalialalle

Posted on Updated on

Learning life – pakopeli on virtuaalinen hyötypeli, ja sen tarkoituksena on nuorten ja nuorten aikuisten työ- ja opiskeluvalmiuksien sekä arjen hallinnan valmiuksien parantaminen.

Learning life – Mysteeri 24/7 -virtuaalinen pakopeli lanseerattiin marraskuussa 2021 Kajaanin ammattikorkeakoulun älysalissa, ja se on tarkoitettu avuksi nuorten ja nuorten aikuisten kanssa tehtävään ohjaustyöhön.

Peli kehitettiin Kelan rahoittamassa hankkeessa vuosina 2020–2021. Kehitystyö tehtiin monitoimijaisella yhteistyöllä, johon kuului muun muassa sosiaali- ja terveysalan lehtoreita, opiskelijoita, tutkijoita, pelisuunnittelijoita ja pelinkehittäjiä.

Learning life -pakopeli soveltuu laajasti käytettäväksi työskennellessä nuorten kanssa. Se sopii hyvin nuorten sosiaaliohjauksen ja sosiaalisen kuntoutuksen menetelmäksi, kun halutaan edistää asiakkaiden elämän- ja arjenhallintaa, kuin myös asumiseen, opiskeluun, työhön ja vapaa-aikaan liittyviä asioita.

Learning life -peliä voidaan pelata virtuaalilaseilla tai tietokoneella. Peli on ensimmäisiä virtuaalilaseilla pelattavia sosiaalialan pelejä Suomessa, eikä niitä ole maailmaltakaan helppo löytää.

Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu olennaisesti valmennus arkipäivän toiminnoista suoriutumiseen ja elämänhallintaan. Nuorten sosiaalisella kuntoutuksella tuetaan lisäksi nuorten sijoittumista työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikkaan sekä ehkäistään näiden keskeyttämistä. (Sosiaalihuoltolaki 130/2014 17§).

Mikä on hyötypeli?

Hyötypeli (serious game) on peli, jonka ensisijaisena tarkoituksena ei ole viihdyttää, vaan hyödyntää pelaamisen koukuttavuutta ja esimerkiksi opettaa ja edistää hyvinvointia – siis hyödyttää pelaajaa. (Serious Gaming Cluster Finland 2019.)

Hyötypelejä voidaan käyttää esimerkiksi terveyden edistämiseen, opetukseen ja kouluttamiseen (esim. Deen ym., 2014, Koivisto ym. 2016) Learning life -pelissä edistetään nuorten arjen hallintaa sekä opiskelu- ja työelämään tarvittavia taitoja.

Mitä on virtuaalitodellisuus (virtual reality, VR)?

Virtuaalitodellisuus tai näennäis-/tekotodellisuus laajentaa todellisuuden käsitettä teknisin keinoin. Virtuaalitodellisuuden avulla jäljitellään todellisuutta.

Haju- maku-, näkö- ja kosketusaistien lisäksi muun muassa tasapainoaisti vaikuttaa yksilön kokemukseen todellisuudesta ja ne yhdessä muokkaavat ihmisen todellisuuskäsitystä. Jos siis aisteille tarjotaan muutettua todellisuutta, niiden kannalta tilanne on oikeasti olemassa ja yksilö kokee keinotodellisuuden totena. Näin voidaan esimerkiksi syrjäytymisuhan alla oleville nuorille ja nuorille aikuisille tarjota menetelmä arjen hyvinvoinnin hallintaan ja työ- ja opiskeluvalmiuksien parantamiseen viihdyttävässä muodossa.

Mikä on pakopeli?

Pakopeli on nykyisin varsin suositun pakohuoneen yläkäsite. Pakohuoneessa tavallisesti muutaman hengen joukkue yrittää yhteistyöllä ratkaista määräajassa tietyn määrän erilaisia pulmia. (Kortesuo 2018.)

Learning life -pelissä pelaaja pelaa peliä yksin ja ammattilainen seuraa pelaamista suoratoiston eli striimaamisen avulla.

Kuinka Learning life – Mysteeri 24/7 -peliä käytetään ohjaustyön välineenä?

Ammattilainen voi seurata pelaamista esimerkiksi tietokoneelta.

Peliä voi esimerkiksi hyödyntää nuorten ammatillisessa kuntoutuksessa, etsivässä nuorisotyössä, nuorten työpajoilla, kouluissa, nuorisotyössä, lastensuojelussa, perhetyössä ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa ja nuorten asumispalveluissa.

Haluamme rohkaista kaikkia nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia kokeilemaan peliä!

Learning life -pelissä on kolme kenttää:

Kenttä 1: Aamurutiinit ja asunnon hankkiminen

Kenttä 2: Opiskelu- tai työpaikan hankkiminen

Kenttä 3: Arjen hallinta

Peliä voi käyttää yksilötyössä tai suoratoisto-ominaisuuden avulla myös ryhmän kanssa. Suosittelemme, että ammattilainen seuraa nuoren pelaamista näytöltä. Ammattilaisen on myös hyvä tuntea peli, jotta hän voi tarvittaessa ohjata tai auttaa nuorta pelin aikana.

Ohjauskeskustelussa voi hyödyntää ammattilaisen käsikirjaa.

Varsinainen ohjauskeskustelu käydään pelaamisen jälkeen. Ohjauskeskustelussa voi käydä läpi pelikokemusta, nuoren pelissä tekemät valintoja ja niiden yhteyttä nuoren omaan elämäntilanteeseen. Ohjauskeskustelun tueksi on tehty Ammattilaisen käsikirja, jossa on teemat ohjauskeskustelun tueksi.

Pelin kehityksen aikana on tutkittu sekä nuorten että ammattilaisten kokemuksia pelistä. (Koivisto ym. käsikirjoitus).

Nuorten mielestä peli on visuaalinen, motivoiva ja hauska. Peli on hyödyllinen, kun nuorena valmistautuu aikuiselämään ja oman vastuun ottamiseen sekä omaa elämää koskevaan päätöksentekoon.

  • Pääsee kokemaan yksin asumista ja arjen asioista huolehtimista.
  • Saa myös vinkkejä ja ohjeita toimivaan arkeen ja elämänhallintaan.
  • Oppii työnhakutaitoja.
  • Saa elämälle suuntaa.

Ammattilaisten mukaan asiat ja toimintatavat voivat jäädä pelillisyyden kautta paremmin mieleen ja rohkaista toimimaan niiden lailla.

  • Peli on aktiivista tekemistä ja vaihtelua keskusteluun.
  • On turvallinen ympäristö harjoitella ja samalla oppii näkemään valintojen merkityksiä.
  • Konkretisoi asioita ja sitä kautta opitaan perustaitoja.
  • Voi saada myönteisiä kokemuksia arjen hallintaan.
  • On mahdollista sanallistaa avun tarvetta, hahmottaa ja selvittää arjen haasteita.

Ammattilaisten mukaan Learning life -peli avaa uudenlaisia mahdollisuuksia ohjaustyöhön ja keskusteluun nuorten kanssa. Sen avulla voi asettaa tavoitteita ja motivoida nuoria.

Pelaamisen avulla on myös mahdollista ymmärtää nuoren maailmaa ja hahmottaa nuoren elämäntilannetta. Peli antaa myös mahdollisuuden arkisten asioiden konkreettiseen harjoitteluun, tekemällä ja näkemällä oppimiseen.

Parhaimmillaan ammattilaisten ja nuorten yhdessä tekeminen voi myös herättää luottamusta viranomaiseen. 

Learning life -pelin hyödyt

  • Nuori on aktiivinen toimija.
  • Asioita voi kokeilla ilman seuraamuksia.
  • Nuori ja ammattilainen voivat vahvistaa vuorovaikutussuhdettaan.
  • Peli toimii ohjauksen välineenä.
  • Nuoren vahvuuksien, voimavarojen ja osaamisen tunnistaminen.
  • Pelissä on opetuksellinen sisältö (arjen hallinta, tulevaisuuden valinnat).
  • Nuoren tuen tarpeiden tunnistaminen toimii perustana palveluohjaukselle.

Mistä pelin voi hankkia?

Learning life – Mysteeri 24/7 on Kelan verkkokoulussa

Kuntoutuksen kehittämisen tuloksia Kelan verkkokoulussa (Moodle)

Huomaathan, että sivu vaatii rekisteröitymisen Kelan verkkokouluun.

Peli ja käsikirjat löytyvät myös tästä osoitteesta.

https://www.cleversimulation.com/learninglife ja https://store.steampowered.com/app/1811900/Learning_Life__Mysteeri_247/

Peli on maksuton, ja se on sekä PC-versiona että Oculus 2 -laseilla pelattavana virtuaalipelinä. Peli on tehty ensisijaisesti virtuaalilaseilla pelattavaksi. Virtuaalilasit on hankittava erikseen.

Lisätietoja: kaijus.varjonen@laurea.fi, kati.nykanen@laurea.fi kyosti.koskela@kamk.fi

Teksti:

Kaijus Varjonen, Laurea-ammattikorkeakoulu

Elina Kauhanen, Laurea-ammattikorkeakoulu

Kati Nykänen, Laurea-ammattikorkeakoulu

Jaana-Maija Koivisto, HAMK Smart

Taina Romppanen, Kajaanin ammattikorkeakoulu

Lähteet ja lue lisää:

Deen  M,  Heynen  EJE,  Schouten  BAM,  van  der  Helm  PGHP  &  Korebrits  AM.  2014.  Games [4Therapy] Project: Let’s talk! Games for Health. Proceedings of the 4th conference on gaming and playful interaction in healthcare, 15–26.

Helminen, J. (toim.). 2016. Sosiaaliohjaus – lähtökohtia ja käytäntöjä. Edita.

Koivisto, J-M., Multisilta, J., Niemi, H., Katajisto, J., & Eriksson, E. 2016. Learning by playing: A cross-sectional descriptive study of nursing students’ experiences of learning clinical reasoning. Nurse Education Today, 45, 22–28. doi:10.1016/j.nedt.2016.06.009.

Koivisto ym. Designing and developing virtual reality escape game for youth vocational rehabilitation. Käsikirjoitus.

Kuuluvainen, S., Heinonen, S., Koivisto, J-M., Nykänen, K. & Romppanen, T. 2021.Yhteispelillä syntyy virtuaalinen pakopeli ammatilliseen kuntoutukseen. Hamk smart. Viitattu 7.12.2021. https://unlimited.hamk.fi/hyvinvointi-ja-sote-ala/yhteispelilla-syntyy-virtuaalinen-pakopeli-ammatilliseen-kuntoutukseen/#.Ya22nI1xeUn

Sosiaalihuoltolaki 130/2014 17§

Läheisen näkökulma: Elämään sopimaton ihminen vai ihmiselle sopimaton järjestelmä

Posted on

Kun kaltoinkohdeltu nuori oireilee ja haastaa yhteiskunnan normeja, hän saa osakseen ymmärrystä ja sympatiaa. Hän on joutunut kohtaamaan elämässään asioita, joihin hän ei itse ole voinut vaikuttaa ja siksi hänen elämästään on puuttunut turva kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi. Kun sama nuori aikuistuu ja oireilee edelleen, ymmärrys vaihtuu paheksunnaksi.

 

Läheisen näkökulmasta oikeanlaisen avun saaminen haasteellisesti käyttäytyvälle aikuiselle on vaikeaa. Palvelujärjestelmä näyttäytyy pirstaleisena, tehottomana ja ihmisen todelliset tarpeet jäävät tunnistamatta. Esimerkiksi kaksoisdiagnoosi-ihmisten avuntarpeet eivät tule palvelujärjestelmässä kohdatuksi. Aikuinenkin voi tarvita runsaasti tukea arjesta selviytymiseen, jos päihteet ja psyykkinen oireilu vaikuttavat henkilön elämänhallintaan.

Jos kyse on ihmisestä, joka ei sairaudentunnottoma ymmärrä omaa avuntarvettaan, on vaikea käsittää, miksi sosiaali- ja terveyspalveluissa ei edes pyritä yhteistyöhön läheisten kanssa. Ei edes silloin, kun lupa yhteistyöhön olisi saatu. Me kuitenkin jaamme elämämme oireilevan läheisemme kanssa. Lyhyillä hoitokäynneillä kontakti voi jäädä ohueksi ja ongelmien syvyys tunnistamatta. Seuraukset epäonnistuneesta hoidosta kantaa sairastunut ihminen, ei järjestelmä ja sen ammattilaiset.

Kun pahin sitten tapahtuu, ihminen vahingoittaa toista, mittava yhteiskunnan koneisto käynnistyy välittömästi. Ihminen, jonka tilanteesta kukaan ei ollut kiinnostunut ja jonka avuntarpeeseen kukaan ei reagoinut, on silloin kaiken keskipisteessä. Se resurssi, joka nyt kohdentuu ihmiseen, olisi voinut tuottaa elämään paljon hyvää, jos se olisi ollut käytettävissä avopalveluina – jos se olisi käytetty ihmiseen silloin, kun hän tarvitsi hoitoa ja tukea. Järjestelmä kohtaa vaikeasti oireilevat ihmiset jälkipainotteisesti, vasta sitten, kun on pakko.

Vankeusaika ei ole helpotus kenellekään, paitsi ehkä palvelujärjestelmälle. Meillä huoli läheisen voinnista ei katoa mihinkään, mutta yhteydenpito vaikeutuu. Vankeus rankaisee myös läheisiä. Monet porttien ulkopuolella kesken jääneet asiat jäävät läheisten hoidettavaksi. Sen sijaan, että järjestelmä opettaisi vastuunottamista omien asioiden hoitamisesta, joka jo lähtökohtaisesti on puutteellista, se opettaa vastuun siirtämistä muille.

Vankeusajan kuntouttaviin toimenpiteisiin liittyy sama ongelma kuin laitospainotteisiin päihdekuntoutuspalveluihin: palvelut ovat laitoksessa, elämä ja muutostarve sen ulkopuolella. Asiat eivät siirry laitoksesta arkeen. Eivät etenkään silloin, jos ihminen jätetään siirtymävaiheessa yksin muutosta rakentamaan.

Jokainen elää elämäänsä omissa sosiaalisissa ympyröissään läheistensä kanssa. Läheisen ei pitäisi olla ammattilaiselle uhka, eikä läheisen kokemukseen perustuva tieto merkityksetöntä. Tarvittaisiin rohkeutta tunnustaa, että palvelukulttuurissa on tapahduttava iso muutos, mikäli halutaan oikeasti vaikuttaa haasteellisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten elämänkulkuun.

Järjestelmä, joka pyrkii hoitamaan ihmiset suljettujen ovien takana, ihmisen arjesta irrallaan, ei voi onnistua.

Pakkasin yhden elämän varastoon kahdeksi vuodeksi kahdeksaksi kuukaudeksi. Odottamaan parempia aikoja, joita ei välttämättä tule. Elämän, jota moni ei omakseen haluaisi ja jonka useat tuomitsevat. Tekevät sen juuri tätä elämää tuntematta. Kysymättä, miksi elämästä tuli sellainen kuin tuli.Elämä kulki ensihetkestä lähtien päihteiden ja epävarmuuden varjossa. Sille ei rakentunut lujaa perustaa eikä tukiverkkoja, ei löytynyt tarkoitusta eikä päämäärää.

Päihteet veivät elämää, kuljettivat kujille, joilla arvo mitataan kamassa, ihmisyyttä ja koskemattomuutta ei ollut. Mieli särkyi, todella ja harhalla ei ollut eroa. Moni ammattilainen on kohdannut tämän elämän. Kaikkien lävitse se on luisunut, eikä missään ote ole ollut niin luja, että se olisi pysähtynyt.

Itse olen elämää seurannut useita vuosia. Tullut osaksi sitä. Täyttänyt tilaa, joka jo elämän alkumetreillä jäi tyhjäksi. Mutta minäkään en riitä. En saa kulkua kääntymään, arvet ei katoa koskettamalla. Olen pyytänyt apua ammattilaisilta, jokainen tietää, että elämä hajoaa, mutta katsoo pois. Kunnes ei enää voi. Samalla toinen elämä on vähällä päättyä.

Yhteiskunta sulkee elämän pois. Muurin sisään katoaa hajonnut elämä, särkynyt mieli. Enää ei tarvitse katsoa. Elämä on siirretty paikkaan, jossa se voidaan hetkeksi unohtaa. Minä en voi.

Sisko

 

 

Päihdeasiakkaan arviointi – check! Motivointi – check! Mutta miten on palveluiden laita?

Posted on Updated on

Sosiaalihuoltolain (1301/2014)  uudistuksen myötä asiakkaiden palvelutarpeiden arviointiin panostetaan entistä enemmän. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisina meillä on monia työkaluja päihteiden käytön puheeksi ottamiseen. Maassamme käytetään merkittäviä resursseja päihderiippuvaisen motivoimiseen ja hoitoon ohjaukseen. Mitä tapahtuu sitten, kun asiakas on valmis vastaanottamaan apua?

Kun asiakas ryhtyy toivomaan muutosta, apua ei aina ole saatavilla. ”Otamme yhteyttä kun paikka vapautuu”, ”Sinun pitää olla kaksi viikkoa kuivilla ja osoittaa todella haluavasi tätä”, ”Et voi enää tulla kun kerran viimeksi lähdit omin luvin pois”. Näihin kommentteihin tiedämme monen päihdeongelmaan apua hakeneen törmänneen.

Yksi päihdepalveluiden ongelma on niiden saatavuuden alueellinen vaihtelu. Sote-uudistus voi tuoda parannusta lisäämällä alueellista tasa-arvoa ja yhtenäistämällä palveluiden sisältöjä. Toisaalta vaikk palveluiden integroimista on tehty jo ennen sote-uudistusta, anti ruohonjuuritasolle on kuitenkin jäänyt laihaksi.

Päihdepalveluiden toinen ongelma liittyy palveluiden sisältöihin, vaikuttavuuteen ja resurssointiin. Palveluita ovat järjestämässä monet eri tahot, ja käytännöt vaihtelevat. Palveluiden toteuttamisen ja kehittämisen resurssit tuntuvat olevan riittämättömiä. Yleisenä linjana on laitospalveluiden vähentäminen, mutta yhtä vaikuttavaa tukea ei ole saatavilla avopalveluista, erityisesti päihdekuntoutuksen kentällä.

Palvelujärjestelmämme on liian jäykkä voidakseen oikeasti vastata päihdeongelmaisten asiakkaiden tarpeisiin.

Kolmas asia, johon tulee päihdepalveluissa kiinnittää huomiota, on niiden piiriin pääsemiseksi asetetut kriteerit. Tiedämme palveluihin pääsemisen kriteereissä olevan vaihtelua. Päihderiippuvainen on usein erityistä tukea tarvitseva, huomioidaanko hänen edellytyksensä päästä palveluiden piiriin?

Kokonaisuudessaan palvelujärjestelmämme on liian jäykkä voidakseen oikeasti vastata päihdeongelmaisten asiakkaiden tarpeisiin. Resurssit eivät ole riittäviä asiakkaita palvelevien palveluiden tarjoamiseksi. Kentällä työskentelee osaavaa ja ammattitaitoista henkilöstöä, joilla ei ole mahdollisuutta tehdä työtään vaikuttavasti.

Sosiaali- ja terveysalalla on omaksuttu jatkuvaan arviointiin ja palveluohjaukseen perustuva työskentelytapa. Mihin tämä jatkuva päihdeasiakkaiden arviointi ja motivointi johtaa, jos meillä ei ole palveluita joilla pystytään vastaamaan asiakkaan palvelutarpeisiin?

Kovasti kyllä arvioidaan ja motivoidaan, mutta mikä on lopputulos? Lisäämmeköhän omalla toiminnallamme näiden ihmisten pahoinvointia?

 

Jenni Laurila, YTM, sosiaalityöntekijä

Minka Leino-Holm,YTK, sosiaalityön maisterivaiheen opiskelija

 

Segmentoinnin anatomiasta

Posted on

Segmentointi on yksi monista markkinatalouden termeistä, joita käytetään esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan nykysanastossa. Asiakassegmentoinnissa jaetaan asiakkaita eri ryhmiin heidän oletetun palvelutarvetasonsa mukaan.

Tästä esimerkkinä ”paljon tukea tarvitsevat” ja ”satunnaisesti palveluita tarvitsevat” asiakkaat. Segmentoinnin perusajatus asiakkaiden erilaisten palvelutarpeiden tasojen määrittämisestä on toki osaltaan tarpeellinen, mutta samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että segmentointi tarkoittaa myös vahvasti virkamiesvetoista vallankäyttöä.

Asiakassegmentointi ei anna tilaa ihmisten subjektiivisille elämäntilanteille, vaan tarjoaa leiman, jonka olisi tarkoitus määrittää yksittäisten ihmisten palvelupaletteja isompien asiakokonaisuuksien alle. Yhteiskunnan poliittisen ilmaston koko ajan kovetessa segmentointi luo väylän asiakkaiden ”putkittamiseen” räätälöityihin (leikattuihin) palvelukokonaisuuksiin. Väylän, joka asettaa stigman mahdollisesti jo valmiiksi järjestelmässä alas poljettujen ja syrjäytettyjen ihmisten otsaan.

Sosiaalinen tekijä -blogi

Asiakkaiden segmentoinnin sijaan, tai ainakin sen lisäksi, pitäisi segmentoida nykyistä ja lähitulevaisuuden suunniteltua palvelutarjontaa sekä sen rahoitusta, poliittisia päätöksiä ja niistä koituvia vaikutuksia kansalaisten elämään. Näitä tuloksia tulisi sen jälkeen yhdistää tutkimustietoon esimerkiksi sosioekonomisen taustan periytyvyyteen liittyen, ja muihin vaikutuksiin esimerkiksi työllisyys-, varhaiskasvatus- ja vanhuspolitiikan osalta.

Nykyhetken asiakassegmentoinnin diskurssi sysää vastuun ja stigman erilaisista haastavista elämäntilanteista palveluita tarvitsevien niskaan, kun sen tulisi myös tarkastella esimerkiksi sosiaalipoliittisia rakenteita ja kansallis- sekä kuntapoliittisia valintoja palvelurahoituksessa. Päättäjien muistikuvat 1990-luvun laman aikana toteutetuista säästöpäätöksistä ja niiden seuraamuksista ovat näköjään huolestuttavan hataralla pohjalla, josta kovimman hinnan maksavat tämän päivän yhteiskunnan jo syrjäytetyimmässä asemassa olevat.

Touko Niinimäki
Sosionomi (AMK)

Auttaisiko palveluohjaaja viranomaisviidakkoon eksynyttä Jania?

Posted on Updated on

Yle Kioskin nettisivuilla julkaistiin nuorena aikuisena syöpään sairastuneen Janin tarina. Tarinassa ei ole kyse vain sairastumisesta vaan myös sen jälkeisestä eksymisestä byrokratian labyrinttiin. Tarina hengästyttää ja lukiessa on välillä palattava takaisin muistaakseen mitä käänteitä Janin elämässä aiemmin olikaan jo ollut.

Jo yksinomaan vakavasti sairastuminen ja siihen liittyvät hoidot laittavat elämän uusille urille. Kyse ei kuitenkaan ole vain fyysisestä sairaudesta parantumisesta, vaan sairaus ravistelee myös joka päiväistä selviämistä. Sairauden ja sen mukanaan tuomien tunteiden lisäksi arkea on epävarmuus taloudesta. Janin kertomuksessa Kelan taloudellisen tuen muodot vaihtelevat eikä Jani ikinä voi tietää mitä ahkerasta hakemusten täyttämisestä seuraa. Päätös voi olla myönteinen tai kielteinen, jolloin on ryhdyttävä uudelleen toimeen ja haettava jotakin muuta etuutta.

Janin kertomuksessa syöksyvät silmille neljä byrokratian vitsausta:

1)      Sosiaaliturvajärjestelmä on niin monimutkainen ja hajanainen, että sitä on vaikeaa ymmärtää tai hallita edes ammattilaisena organisaation sisältä käsin. Tässä pelissä asiakkaan asian tulee joko sopia järjestelmään tai hänellä pitää olla satumainen tuuri.

2)      Ihmiselämä ei edes sairauksien osalta kulje samaa polkua, vaan mutkittelee eikä osu yksiin järjestelmän määritysten kanssa. Tällöin valmiiksi muotoonsa terävöitetty palvelu ei anna periksi, vaan se vaatii asiakkaan ja hänen tilanteensa muuttumaan palvelulle sopivaan muotoon. Asiakas käännytetään pois palveluun tai etuuteen sopimattomana sen sijaan, että palvelua tai tukea räätälöitäisiin asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin sopivammaksi kokonaisuudeksi.

3)      Janin kohdalla kaksi saman ammattikunnan edustajaa arvioi hänen tilanteensa täysin erilaisiksi. Toisen mielestä Jani kykenisi sairaudesta huolimatta opiskelemaan, toisen mielestä taas ei. Asiakkaalle tilanne ei kirjallista päätöstä lukemalla avaudu, vaan se tuntuu käsittämättömältä mielivallalta, joka tappaa jo heränneen toivonvireen myönteisestä elämänkäänteestä ja mahdollisuuksista kiinnittyä tulevaisuuteen.

4)      Jani kohtasi kahden sairausvuotensa aikana 36 virkailijaa ja viisi eri lääkäriä. Kertomuksen perusteella tosin lukijalle jää tunne siitä, ettei Jani juurikaan kokenut tulleensa kohdatuksi, vaikka erinäisiä työkseen terveydestä ja sosiaalisesta huolta pitäviä henkilöitä tapasikin. Onnistuiko kukaan työntekijöistä pysähtymään Janin kanssa niin, että olisi päässyt kärryille mitä hänen elämässään oli meneillään ja mitä hän tarvitsisi? Jani risteili sairaaloiden ja sosiaaliturvan välimaastossa ilman, että kukaan työntekijöistä olisi säilynyt seuraamassa Jania ja hänen kulkuaan tuon kahden vuoden ajan. Jani toteaa napakasti: ”Jonkin pitäisi heti koppi susta.” Halua ja yritystä työntekijän löytymisen suhteen ainakin Janilla oli.

Viime keväänä Sitran toimeksiannosta tehtyä tutkimusta koskevassa Helsingin Sanomien uutisoinnissa kerrottiin hajallaan olevien palveluiden aiheuttavan suuria kustannuksia. Eniten palveluja tarvitsevat ovat niitä, joiden myös on selkeästi vaikeinta löytää oikeiden palveluiden äärelle. Tällöin sosiaali- ja terveysministerinä toiminut Laura Räty ehdotti, että useamman palvelun tarvitsijat ”…tarvitsevat jonkun, joka ottaa heidän tilanteensa kokonaisvaltaisesti hoidettavaksi.” Tiedon tai tutkimuksen puutteesta ei siis ole kyse. Mutta siitä huolimatta Jani ei onnistunut löytämään järjestelmästä henkilöä, joka olisi kyennyt perehtymään hänen tarpeisiinsa, selvittelemään kokonaisuutta ja yhdistelemään palveluja. Tai kuten jutussa todetaan: ottamaan koppia.

Palveluohjauksen eri muodoille olisi niin yksilöllistä kuin yhteiskunnallistakin tilausta, jotta byrokratia ei uuvuttaisi ja tekisi jo valmiiksi vaikeista tilanteista kohtuuttomia ja kestämättömiä. Samalla onnistuttaisiin myös säästämään euroja. Hyväksi havaitulta palveluohjaukselta puuttuukin enää vain toteutus.

Niina Pietilä,  YTM

FullSizeRender

Kuva: morguefile.com